Onko synnytys oikeasti niin hirveää kipua ettei sitä kestä?

on asenne kysymys. Minä ajattelin että ei tämä jatku kuin muutaman tunnin ja on ihan luonnollinen juttu. Synnytin Buranan voimalla.

joku voi vakuuttaa, että "kyllä ne puudutteet ehditään antamaan ja kyllä ne tehoavat!"



kun kuitenkin tässäkin ketjussa moni on jo todistanut, että ei ole ehditty antaa tai aneluista huolimatta ei ole annettu ja kipu on ollut täysin sietämätöntä. Kuten moni on sanonutkin, että toista lasta ei sen takia enää tullut.



Minä en siihen touhuun ainakaan uskalla ryhtyä, koska tämän ketjun perusteella pienempi todennäköisyys on siihen, että kaikki menisi hyvin ja tulisi edes siedettävä synnytys. Suurimmalla osalla kipu on ollut sietämätöntä ja traumat on jääneet :(

Totta on, että epiduraali jää antamatta jos anestesialääkäriä ei saada paikalle. Muista en ole varma, mutta ainakin ilokaasua saa kun vain pyytää ja petidiininkin pisti kätilö (tosin se alkoi lähinnä vaan oksettaa). Eri kivunlievitysmenetelmissä on eri juttunsa. Paikallispuudutteen laittamisesta ei ole hyötyä enää tietyn vaiheen jälkeen, kun se ei ehdi vaikuttaa (tai pysty vaikuttamaan kun lääke ei kulkeudu oikeaan paikkaan).



Ota ap oikeasti yhteyttä sinne pelkopolille, äläkä ota ihan tosissasi näitä tänne kirjoiteltuja juttuja. Kaipasit varmasti kannustavia kirjoituksia, mutta mammalaumahan hyökkäsi oikein kunnolla kimppuun :(

Niin hirveää että meillä siksi vain yksi lapsi. :(

Mä synnytin epiduraalin voimalla. Oli kamalaa siihen asti, mutta ei enää sen jälkeen paitsi ponnistus oli tuskaista. Kaikki oli kuitenkin ohi 12 tunnissa. Vessakäynnit ja istuminen teki kipeää pari päivää.



Huonekaverille tehtiin sektio. Se oli tosi kipeä koko sen ajan kun oltiin osastolla (3 yötä mulla, sillä 4). Se ei pystynyt käymään edes syömässä kanttiinissa muutaman metrin päässä, ei pystynyt nostamaan vauvaansa ja pesemään sitä itse, vessassakäynnit kesti todella kauan ja oli kivuliaita.



Kumpi näistä sitten oli kivuton tapa? Ei kumpikaan. Molemmat jäätiin silti henkiin ja toivuttiin. Molemmilla on ihanat lapset. Mitä synnytys oli verrattuna siihen, että palkkioksi sai oman lapsen? Mä ainakin tekisin saman uudelleen.

On se. Eikä se unohdu sen jälkeen kun saa vauvan syliin, näinhän yleensä väitetään. Vaikea unohtaa jos on koko alapää riekaleina ja tikkien täyteinen. 

 

Hirveä kokemus, yhteen jää lapsiluku. 

Osaako kukaan sanoa, olisiko noin 20 vuotta sitten voinut luottaa saavansa suunnitellun sektion synnytyspelon perusteella? Lapsen saamista ei tullut edes yritettyä, suureksi osaksi pelon takia.

Minä luulin kipukynnystäni vähintään keskinkertaiseksi mutta kun jouduin synnyttämään rv 24 kohtuun kuolleen sikiön oli kipu aivan kauheaa vaikka sain pistoksina oxynormia. Kokemus muutenkin aivan järkyttävä.

Tottakai sen kestää, eihän vauvoja syntyisi muuten ollenkaan. Mutta kivuliasta se, koska näin Jumala on säätänyt. Toisaalta synnytys on vain pieni osa elämästä ja raskaudesta. Ei sitä kannata murehtia.

Karmeeta on supistukset niiden aikana ei oikein voi edes hengittää kuin ihan pinnallisesti et älä liiku yhtään oot vaan keskityt hengittämiseen hiljaisesti hyvin rauhallisesti muuten alat kipuilla lisää ja odotat sitä kun se alkaa tulla ulospäin ei saa yhtään riehua sillä se sattuu. Mitään repeämää ei tunne enää siinä ja ne ommellaan sitten. Monet kyllä ottaa sen keisarin leikkauksen ettei tarvi kestää mutta leikkaus haava on sitten kipeä mutta toisaalta alapää säästyy. 

Vanha ketju mutta aina ajankohtainen. Minun vastaukseni , ei ollut niin hirveää ettei kestä ei lähelläkään . Puolet kestosta 8h samaa kuin joka kuukausittaiset kivut v*ttumaisillaan. Kipulääkkeenä petidiini , nykyään kait ei sallittu. Epiduraalia oli tuloillaan , lapsi 4,5kg , ehti ensin.

Halusin tuoda julki ettei se  aina tapa.

Minulla oli ensimmäisen lapsen syntyessä todella kovat kivut. Vauva oli iso ja yliaikainen. Avautumisvaihe kesti 12 tuntia ja sattui niin, että tuntui taju lähtevän. Sain lopulta epiduraalin, joka ehti vaikuttaa vain puoli tuntia ennen ponnistusta. Ponnistaminen menikin sitten pieleen kun en tuntenut yhtään mitään puudutuksen takia. Kesti ja kesti. Sanotaan, ettei epiduraali vaikuta paljon ponnistukseen, mutta kyllä se vaikuttaa kun koko alaruumis on turtana. Tuli pahat repeytymät. Semmoista väkisin pusertamista.

Neljä vuotta meni, etä uskalsin uudestaan tulla raskaaksi. Silloin kävin pelon takia osastolla etukäteen. Kirjoitin toivelistaan, että riittävä kivunlievitys koko synnytyksen ajan. Kun synnytyksen aika koitti, olin valinnut altaan avuksi, mutta en päässyt, kun molemmat altaat oli varattu. Pääsin suihkuun jumppapallon päällä, olin siellä tunnin. Sitten laitettiin jotain aguarakkuloita, en edes tiedä mitä ne on, mutta ne tuntui polttavilta, kuin palovamma iholla. Ei ainakaan vähennä kipua. Kätilöt oli varattuja toisissa synnytyksissä ja kun painoin hälytintä, kävivät vaan ovella sanomassa, että nyt ei pääse, on ponnistusvaiheet menossa. Minut unohdettiin semmoiseen käyrälaitteeseen, joka mittaa vauvan sykettä. Selälleen sänkyyn unohtivat. Kun lopulta kätilö ehti paikalle, totesi, että 9 cm kohdunsuu auki. Pyysin kivunlievitystä, sain ilokaasua ja aloin oksentaa rajusti. Laittoivat hetken päästä uudestaan ja isompi osa happea, mutta oksensin taas ja kaikki tuli pitkin lattioita ja sänkyä, se oli niin nopeaa oksentelua. Ennen kuin lakanoitakaan ehti kukaan vaihtaa, alkoi ponnistuttaa. Sillä kertaa ponnistusvaihe kestikin vain 10 min. Ei ollut epiduraalia, niin tunsin mihin suuntaan pitää työntää. Ei tullut kuin ihan pikkuinen repeymä, pari tikkiä.

Kolmas synnytys olikin erilainen. Vauva yritti tulla 2 viikkoa. Koko ajan supistuksia, jotka loppui. Juoksin äitipolilla ja aina laitettiin kotiin. Sitten kun alkoi kunnon supistukset, ne tuli todella kivuliaina 3 min. välein. Lähdettiin sairaalaan, huusin kipua autossa, kun supistus oli pidempi kuin väli. Suoraan pääsin sänkyyn ja kohdunsuu oli auki 10 cm, sain heti ponnistaa. En ehtinyt edes osastolle, vain vastaanottohuoneeseen. Vauva syntyi 9 min. kirjautumisesta sairaalaan. Se synnytys oli maailman pisin, yhteensä 2 viikkoa, vaikka loppu oli nopea.

Ilmeisesti kestää kun ajattelee kuinka monta miljardia ihmistä maapallolla on, heidät on kaikki synnytetty

Vierailija kirjoitti:

Osaako kukaan sanoa, olisiko noin 20 vuotta sitten voinut luottaa saavansa suunnitellun sektion synnytyspelon perusteella? Lapsen saamista ei tullut edes yritettyä, suureksi osaksi pelon takia.

Minä ainakin sain. 2001v.

Ei ole. Karhutkin pärjäävät synnytyksessä ihan hyvin. Sen sijaan karhu jopa kaatuu luikauksella kun rautalanka osuu karhun palleille. Edes todella räjeä ammus ei aina kaada karhua

Mulla toimi puudutteet niin hyvin että olin oikeastaan kokonaan kivuton! 

Ihmiskeho on luotu kestämään. Luota siihen. 

Ota kipulääkkeet, mitä tarjotaan. 

Kipu lakkaa heti synnytyksen jälkeen. Sillä tiedolla jaksat vaikeimmat vaiheet. 

Vierailija kirjoitti:

Mutta puudutteet toimivat usein todella hyvin! Ilman epiduraalia en todellakaan pystyisi synnyttämään, ellei koko homma nyt sitten olisi ohi tyyliin 45 minuutissa. Nykypäivänä on kuitenkin oikeasti helppo synnyttää verrattuna esiäiteihimme, sillä kivunlievityskeinoja on monia, joista epiduraali oli ainakin minulle taivaan lahja.



Miten kakkonen uskalsit vielä raskautua tuollaisen jälkeen? Hui!

Mutta entäs ne, jotka synnyttää autossa kun eivät kerkee sairaalaan? Ei heillä oo mitään kipulääkkeitä. Vai eikö nuo nopeet synnytykset kerkee sattumaankaan niin?

Kuten tuolla pari kommentoi: "suosittelen että tutustut aktiiviseen synnytyksen menetelmiin (lääkkeettömiin kivunlievityksiin) kuten rentoutumiseen, liikkumiseen ja äänenkäyttöön. Vaikka haluaisitkin epiduraalin, tulet hyötymään noista. Ja se tieto siitä mitä synnytyskipu on ja mistä se johtuu auttaa paljon. Lue ja perehdy"

Pari luomusynnytystä takana ja oli aika kivutonta, vain supistukset olivat tuskastuttavia kun jatkuivat pitkään. Hyvä mieli jäi synnytyksistä. Ikinä ei toki tiedä mitä tulee vastaan, mutta kannattaa tutustua tuohon aktiiviseen synnyttämiseen. Sekin helpottaa mieltä kun on itse enemmän puikoissa ja tietää miten toimia.

Kipu on aivan sietämätöntä, mutta ei siitä traumoja jäänyt. Luonto on järjestänyt sen niin, eihän kukaan tekisi muuten useampaa lasta.