Nainen – oletko sinäkin perheesi (väsynyt) projektipäällikkö?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

M42 kirjoitti:

Entäs kun perheessä ei ole äitiä? Pitäskö minuakin väsyttää?

Ei tietenkään. Miehenä sinä kuitenkin teet asiat vähän toisella kädellä et ollenkaan niin tunnollisesti kuin mitä äiti tekisi. Et kuitenkaan istuisi 30 tuntia lukion valinta infossa vaan valitsisit niistä infosta tärkeimmät. Et ota selvää kaikista mahdollisista harrastusmahdollisuuksista etkä vertaile niitä valitaksesi niistä lapselle kehittäviä, jotta hänellä olisi parhaimmat mahdollisuudet jatko-opintoihin. Ei, sinä kuitenkin valitset vain sen joka lapsesta sillä hetkellä tuntuu kiinnostavimmalta.

Minä en nuorena saanut valita harrastusta, vaan se määrättiin. Muut lapset kiusasivat koska en pärjännyt heille ja kaikki oli pakkopullaa. Antakaa lapsen valita mitä hän haluaa harrastaa. Minä en ole äitini kanssa enää tekemisissä koska hän tuntuu vieläkin tietävän mikä minulle ja lapsilleni on parasta.

Minulla samanlainen kokemus.

En saanut harrastaa sitä mitä itse halusin. "Ei susta ole semmoiseen kun sä oot tollanen", oli äidin huvittunut kommentti.

Harrastin sitten semmoista äidin mielestä kivaa harrastusta 😒

Vieläkin äitini tietää kaikki asiat parhaiten ja sen miten ihmisten kuuluu olla ja elää. Ja laukoo viisauksiaan ilman minkäänlaista suodatinta.

Myös lastenlasten elämää yrittää ohjailla ja säätää. Monet kerrat olen saanut kuulla kuinka lasteni kiinnostuksen kohteita pitäisi ohjata milloin mihinkin suuntaan. Kun eihän heillä itsellään voi olla kunnollisia ja hyviä ajatuksia yhtään mistään.

Muiden ihmisten mielipiteiden ohjaileminen (tai saneleminen) on yksi hänen bravuureitaan.

Arvatkaa vaan oliko hän lapsuuskodissani väsynyt projektipäällikkö 😂. Tai osasiko isäni tehdä yhtään asiaa kunnolla ja oikein 🤣

Äitini kanssa olen vielä tekemisissä, mutta vain hyvin harvoin. Hermot ei oikein kestä hänen seuraansa. Välillä tuntuu että tarvitsisin rauhoittavia että pystyn kohtaamaan äitini.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

M42 kirjoitti:

Entäs kun perheessä ei ole äitiä? Pitäskö minuakin väsyttää?

Ei tietenkään. Miehenä sinä kuitenkin teet asiat vähän toisella kädellä et ollenkaan niin tunnollisesti kuin mitä äiti tekisi. Et kuitenkaan istuisi 30 tuntia lukion valinta infossa vaan valitsisit niistä infosta tärkeimmät. Et ota selvää kaikista mahdollisista harrastusmahdollisuuksista etkä vertaile niitä valitaksesi niistä lapselle kehittäviä, jotta hänellä olisi parhaimmat mahdollisuudet jatko-opintoihin. Ei, sinä kuitenkin valitset vain sen joka lapsesta sillä hetkellä tuntuu kiinnostavimmalta.

Minä en nuorena saanut valita harrastusta, vaan se määrättiin. Muut lapset kiusasivat koska en pärjännyt heille ja kaikki oli pakkopullaa. Antakaa lapsen valita mitä hän haluaa harrastaa. Minä en ole äitini kanssa enää tekemisissä koska hän tuntuu vieläkin tietävän mikä minulle ja lapsilleni on parasta.

Minulla samanlainen kokemus.

En saanut harrastaa sitä mitä itse halusin. "Ei susta ole semmoiseen kun sä oot tollanen", oli äidin huvittunut kommentti.

Harrastin sitten semmoista äidin mielestä kivaa harrastusta 😒

Vieläkin äitini tietää kaikki asiat parhaiten ja sen miten ihmisten kuuluu olla ja elää. Ja laukoo viisauksiaan ilman minkäänlaista suodatinta.

Myös lastenlasten elämää yrittää ohjailla ja säätää. Monet kerrat olen saanut kuulla kuinka lasteni kiinnostuksen kohteita pitäisi ohjata milloin mihinkin suuntaan. Kun eihän heillä itsellään voi olla kunnollisia ja hyviä ajatuksia yhtään mistään.

Muiden ihmisten mielipiteiden ohjaileminen (tai saneleminen) on yksi hänen bravuureitaan.

Arvatkaa vaan oliko hän lapsuuskodissani väsynyt projektipäällikkö 😂. Tai osasiko isäni tehdä yhtään asiaa kunnolla ja oikein 🤣

Äitini kanssa olen vielä tekemisissä, mutta vain hyvin harvoin. Hermot ei oikein kestä hänen seuraansa. Välillä tuntuu että tarvitsisin rauhoittavia että pystyn kohtaamaan äitini.

Meillä lapset saavat harrastaa sitä mitä haluavat. Harrastukset eivät määräydy sen mukaan, minkä he itse pystyvät hoitamaan.

Tämä tarkoittaa usein sitä, että sitten se ilmoittautuminen, varainkeruu ja kuskaaminen tulee vanhemmalle. Teen sen ilomielin. En ikinä pakottaisi harrastamaan sillä perusteella, mikä on lähinnä ja halvinta ja minulle helpointa.

Vaikka täällä palstanerot sellaista vaatiikin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Taas sama naurettava asenne tuossa kirjoituksessa. Jos kerran vuodessa tehtävä ajanvaraus tuottaa valtaisaa stressiä, niin miten ihmeessä on pärjännyt ylipäänsä elämässään. 

Minä olen hoitanut suurimman osan lastemme neuvolakäynneistä, koska vaimon oli vaikeampi lähteä kesken päivän käymään neuvolassa. Olen hoitanut kaikki harrastuksiin ilmoittautumiset. Pesen pyykkiä, teen ruokaa, jne. Nämä asia olisi siis mainittu alkuperäisessä tarinassa. Yksikään mainituista tehtävistä ei ole mitään rakettitiedettä ja jokainen homma (ruoanlaittoa lukuuottamatta) onnistuu noin viidessä minuutissa. Ja jos tällaisista asioista saa verenpaineen nousemaan, voisi harkita jotain elämänhallintataitokursseja.

Mikä ”kerran vuodessa tehtävä ajanvaraus”?

Ensimmäisen vuoden jälkeen neuvolakäynnit. 

Tää voi tulla sulle shokkina, mutta se ei ole ainoa varattava aika. Lapset käy rutiinisti myös suuhygienistillä, hammaslääkärissä.

Lisäksi on erilaiset ylimääräiset rokotukset. Jos matkustatte, joka maa/maanosa vaatii omat rokotuksensa, joilla on erilaiset vahvistusrokotukset. Rokotteet pitää ensin tarkistaa, sitten hankkia ja sitten viedä mukelo sinne rokotukseen.

Sitten on influenssarokotukset. Ne ei tule neuvolasta. Usein terkassa on tietyt päivät kun niitä saa. Ne pitää tsekata ja buukata. Puhelin yleensä varattu eli aikaa menee. Sitten on vasta se kiikutusosuus.

Sitten on punkkirokotukset, joissa on sama homma. Niissä on erilaisia aikatauluja, esim punkkibussit yms jotka pitää selvittää. Niissä on omat vahvistusaikataulunsa eli pitää huolehtia, että lapsi saa vahvisterokotteet oikeassa aikataulussa. Rokotteet pitää välillä hakea itse, välillä ei.

Vesirokkorokotukset.

Kaikki nää rokotukset pitää myös pistää ylös ja valvoa että kaikki hoituu.

Sitten on erilaisia muita juttuja, joita suurimmalle osalle tulee.

Siedätyshoidot. Erilaisilla rytmeillä eri aikaan. Kerran viikossa aluksi.

Puheterapiat. Pitää buukata ja jonottaa ja huolehtia. Sitten voi kiikuttaa.

Oiontahoidot. Monen vuoden projekti, joka vaatii paljon jonotusta, buukkauksia ja seurantaa ja erilaista hoitoa.

Ja tähän päälle tulee sitten ihan vaan se normisairastelu, noroepidemiat, täit vähintään kahdesti vuodessa. Jne.

Silmälääkärin tarkastukset.

Kun laskee yhteen palkkatyön ja kotityön, niin miesten ja naisten siihen päivässä käyttämä aika ei paljon poikkea toisistaan (ihan tilastoista katottuna muutaman minsan ero per päivä) . Kuitenkin ne on naiset, jotka täällä ja muutenkin yrittävät egotripata miesten kustannuksella kotitöistä/lastenhoidosta. Sen sijaan en ole nähnyt miesten hirveästi yrittävän dissata naisia siksi, että tekevät vähemmän palkkatyötä. Nykyisen avokkini tärkein haukkumissyy exsästään tuntuu olevan, että hän joutui kai muutaman kuukauden elättämään miestään tämän työttömyyden vuoksi. Itse elätin vaimoani 16 vuotta ja pystyisin kirjoittamaan vaikka kirjan hänen vioistaan, mutta toisin kuin avokkini, en olisi osannut siihen laittaa mainintaa "elättämisestä". Mielenkiintoinen eroavuus.

Itse olen muuten yh-isä, jonka lapset lähestyvät teini-ikää, yksin hoitanut lapseni tähän ikään asti, elämäni aikana kukaan nainen ei ole minua paaponut/hoitanut, paitsi oma äitini, joten mulla on varaa aukoa tästä asiasta. On silti varmaan totta, että jotkut miehet tekevät vähemmän kotityötä/lastenhoitoa kuin naiset. Mutta huomion arvoista on - suorastaan hupaisaa - kuinka naiset yrittävät ottaa kaiken irti tästä vähästä ylimääräisestä tekemisestään...mistä motivaatio tähän? Eikö perhe pitäisi nähdä yhteisenä projektina, johon molemmat osallistuvat kykynsä ja taitonsa ja jaksamisensa mukaan? Missä on suhteen me-vyöhyke, jos pitää lähteä niin suurella innolla nostamaan minä-minää esille? Ja vain muutaman minuutin takia, jonka naiset tekevät enemmän kotityötä per päivä? Miksi olla parisuhteessa ylipäänsä, jos me-vyöhyke on niin ohut, että siitä pitää tehdä marttyyri-äiti-irtiottoja? Tästä tulee mieleen elokuva Vain muutaman dollarin tähden.... Toisaalta saattaa olla, että tässä on kyse naisten tavasta hakea "yhteisyyttä" keskenään, kun yksi ryhtyy siunailemaan ruuhkavuosiensa taakkaa, niin toinen yhtyy tähän ja saadaan tunteita tuuletettua. Reaalitodellisuus saattaa kuitenkin olla se, että ne ruuhkavuodet ovat vain niin kovia SEKÄ naiselle ETTÄ miehelle, että mitään lintsaria tai syyllistä ei edes ole - molemmat yrittävät parhaansa ja sekään ei tunnu aina riittävän lapsiperhearjen pyörityksessä. Tämän paineen alla sitten naiset vain yrittävät ottaa irtiottoa ja päteä. Esim. siskoni on puolipäivätöissä ja jaksaa kyllä naputtaa ja päteä loputtomiin lastenhoidollaan ja kotitöillään. Totta onkin, että hänen yrittäjämiehensä ei osallistu kotihommiin.....ja saa kuulla siitä jatkuvasti. Mutta hyvinpä näyttää kelpaavan systerille sen satojen tuhansien purjeveneen kyyti näin juhannuksena...siis sen veneen, joka on ostettu yrittäjämiehen aherruksen tuloksena. Näitä rahoja hankittaessa mies ei ole ehtinyt paljon sohvaa kuluttamaan….pitkää päivää on tehty ja ilman lomia. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

M42 kirjoitti:

Entäs kun perheessä ei ole äitiä? Pitäskö minuakin väsyttää?

Ei tietenkään. Miehenä sinä kuitenkin teet asiat vähän toisella kädellä et ollenkaan niin tunnollisesti kuin mitä äiti tekisi. Et kuitenkaan istuisi 30 tuntia lukion valinta infossa vaan valitsisit niistä infosta tärkeimmät. Et ota selvää kaikista mahdollisista harrastusmahdollisuuksista etkä vertaile niitä valitaksesi niistä lapselle kehittäviä, jotta hänellä olisi parhaimmat mahdollisuudet jatko-opintoihin. Ei, sinä kuitenkin valitset vain sen joka lapsesta sillä hetkellä tuntuu kiinnostavimmalta.

Minä en nuorena saanut valita harrastusta, vaan se määrättiin. Muut lapset kiusasivat koska en pärjännyt heille ja kaikki oli pakkopullaa. Antakaa lapsen valita mitä hän haluaa harrastaa. Minä en ole äitini kanssa enää tekemisissä koska hän tuntuu vieläkin tietävän mikä minulle ja lapsilleni on parasta.

Minulla samanlainen kokemus.

En saanut harrastaa sitä mitä itse halusin. "Ei susta ole semmoiseen kun sä oot tollanen", oli äidin huvittunut kommentti.

Harrastin sitten semmoista äidin mielestä kivaa harrastusta 😒

Vieläkin äitini tietää kaikki asiat parhaiten ja sen miten ihmisten kuuluu olla ja elää. Ja laukoo viisauksiaan ilman minkäänlaista suodatinta.

Myös lastenlasten elämää yrittää ohjailla ja säätää. Monet kerrat olen saanut kuulla kuinka lasteni kiinnostuksen kohteita pitäisi ohjata milloin mihinkin suuntaan. Kun eihän heillä itsellään voi olla kunnollisia ja hyviä ajatuksia yhtään mistään.

Muiden ihmisten mielipiteiden ohjaileminen (tai saneleminen) on yksi hänen bravuureitaan.

Arvatkaa vaan oliko hän lapsuuskodissani väsynyt projektipäällikkö 😂. Tai osasiko isäni tehdä yhtään asiaa kunnolla ja oikein 🤣

Äitini kanssa olen vielä tekemisissä, mutta vain hyvin harvoin. Hermot ei oikein kestä hänen seuraansa. Välillä tuntuu että tarvitsisin rauhoittavia että pystyn kohtaamaan äitini.

Tämäpä juuri. Tuollaiset ihmiset luulevat tekevänsä hyvää - ja varmaan tarkoittavatkin mutteivat huomaa kuinka yksisilmäisesti itse päättävät mikä kaikille muille on hyvää. Läheiset ja ympäristö kyllästyvät heidän vaatoamiseen ja kontrollointiin, edessä yksinäinen vanhuus tyyliin "kaikkeni muiden eteen tein ja tässä kiitos". Tanderfeld antoi jossain 30 sekunnin ohjeen: kuuntele 30 sekuntia ennen kuin esität oman mielipiteen tai selität kuinka asia pitäisi ratkaista. Tuo hyvä ohje niin parisuhteeseen kuin lasten suhteen: jos se lapsi oikeasti haluaa mennä tiettyyn kouluun tai jatkaa AMK:ssa yliopiston sijaan niin onko tuo lapsen oma asia, miksi minun pitää päättää mikä hyvä lapselle? tai jos muu perhe viihtyy hieman sotkuisemmassa huushollissa kuin minä, pitääkö kaikkien muiden suostua minun laatuvaatimuksiin?

yh-isi kirjoitti:

Kun laskee yhteen palkkatyön ja kotityön, niin miesten ja naisten siihen päivässä käyttämä aika ei paljon poikkea toisistaan (ihan tilastoista katottuna muutaman minsan ero per päivä) . Kuitenkin ne on naiset, jotka täällä ja muutenkin yrittävät egotripata miesten kustannuksella kotitöistä/lastenhoidosta. Sen sijaan en ole nähnyt miesten hirveästi yrittävän dissata naisia siksi, että tekevät vähemmän palkkatyötä. Nykyisen avokkini tärkein haukkumissyy exsästään tuntuu olevan, että hän joutui kai muutaman kuukauden elättämään miestään tämän työttömyyden vuoksi. Itse elätin vaimoani 16 vuotta ja pystyisin kirjoittamaan vaikka kirjan hänen vioistaan, mutta toisin kuin avokkini, en olisi osannut siihen laittaa mainintaa "elättämisestä". Mielenkiintoinen eroavuus.

Itse olen muuten yh-isä, jonka lapset lähestyvät teini-ikää, yksin hoitanut lapseni tähän ikään asti, elämäni aikana kukaan nainen ei ole minua paaponut/hoitanut, paitsi oma äitini, joten mulla on varaa aukoa tästä asiasta. On silti varmaan totta, että jotkut miehet tekevät vähemmän kotityötä/lastenhoitoa kuin naiset. Mutta huomion arvoista on - suorastaan hupaisaa - kuinka naiset yrittävät ottaa kaiken irti tästä vähästä ylimääräisestä tekemisestään...mistä motivaatio tähän? Eikö perhe pitäisi nähdä yhteisenä projektina, johon molemmat osallistuvat kykynsä ja taitonsa ja jaksamisensa mukaan? Missä on suhteen me-vyöhyke, jos pitää lähteä niin suurella innolla nostamaan minä-minää esille? Ja vain muutaman minuutin takia, jonka naiset tekevät enemmän kotityötä per päivä? Miksi olla parisuhteessa ylipäänsä, jos me-vyöhyke on niin ohut, että siitä pitää tehdä marttyyri-äiti-irtiottoja? Tästä tulee mieleen elokuva Vain muutaman dollarin tähden.... Toisaalta saattaa olla, että tässä on kyse naisten tavasta hakea "yhteisyyttä" keskenään, kun yksi ryhtyy siunailemaan ruuhkavuosiensa taakkaa, niin toinen yhtyy tähän ja saadaan tunteita tuuletettua. Reaalitodellisuus saattaa kuitenkin olla se, että ne ruuhkavuodet ovat vain niin kovia SEKÄ naiselle ETTÄ miehelle, että mitään lintsaria tai syyllistä ei edes ole - molemmat yrittävät parhaansa ja sekään ei tunnu aina riittävän lapsiperhearjen pyörityksessä. Tämän paineen alla sitten naiset vain yrittävät ottaa irtiottoa ja päteä. Esim. siskoni on puolipäivätöissä ja jaksaa kyllä naputtaa ja päteä loputtomiin lastenhoidollaan ja kotitöillään. Totta onkin, että hänen yrittäjämiehensä ei osallistu kotihommiin.....ja saa kuulla siitä jatkuvasti. Mutta hyvinpä näyttää kelpaavan systerille sen satojen tuhansien purjeveneen kyyti näin juhannuksena...siis sen veneen, joka on ostettu yrittäjämiehen aherruksen tuloksena. Näitä rahoja hankittaessa mies ei ole ehtinyt paljon sohvaa kuluttamaan….pitkää päivää on tehty ja ilman lomia. 

Siskollasi on täysi oikeus nauttia ko veneestä, koska ilman hänen panostaan yrittäjämiehensä ei olisi kyennyt keskittymään töihinsä. Tai olisi, mutta ilman että hankkii lapsia samaan aikaan.

Siskosi on myös tyytynyt omalla urallaan paikallaan pysymiseen, jotta yrittäjämies voi keskittyä yrittämiseen.

t. yrittäjä

yh-isi kirjoitti:

Kun laskee yhteen palkkatyön ja kotityön, niin miesten ja naisten siihen päivässä käyttämä aika ei paljon poikkea toisistaan (ihan tilastoista katottuna muutaman minsan ero per päivä) . Kuitenkin ne on naiset, jotka täällä ja muutenkin yrittävät egotripata miesten kustannuksella kotitöistä/lastenhoidosta. Sen sijaan en ole nähnyt miesten hirveästi yrittävän dissata naisia siksi, että tekevät vähemmän palkkatyötä. Nykyisen avokkini tärkein haukkumissyy exsästään tuntuu olevan, että hän joutui kai muutaman kuukauden elättämään miestään tämän työttömyyden vuoksi. Itse elätin vaimoani 16 vuotta ja pystyisin kirjoittamaan vaikka kirjan hänen vioistaan, mutta toisin kuin avokkini, en olisi osannut siihen laittaa mainintaa "elättämisestä". Mielenkiintoinen eroavuus.

Itse olen muuten yh-isä, jonka lapset lähestyvät teini-ikää, yksin hoitanut lapseni tähän ikään asti, elämäni aikana kukaan nainen ei ole minua paaponut/hoitanut, paitsi oma äitini, joten mulla on varaa aukoa tästä asiasta. On silti varmaan totta, että jotkut miehet tekevät vähemmän kotityötä/lastenhoitoa kuin naiset. Mutta huomion arvoista on - suorastaan hupaisaa - kuinka naiset yrittävät ottaa kaiken irti tästä vähästä ylimääräisestä tekemisestään...mistä motivaatio tähän? Eikö perhe pitäisi nähdä yhteisenä projektina, johon molemmat osallistuvat kykynsä ja taitonsa ja jaksamisensa mukaan? Missä on suhteen me-vyöhyke, jos pitää lähteä niin suurella innolla nostamaan minä-minää esille? Ja vain muutaman minuutin takia, jonka naiset tekevät enemmän kotityötä per päivä? Miksi olla parisuhteessa ylipäänsä, jos me-vyöhyke on niin ohut, että siitä pitää tehdä marttyyri-äiti-irtiottoja? Tästä tulee mieleen elokuva Vain muutaman dollarin tähden.... Toisaalta saattaa olla, että tässä on kyse naisten tavasta hakea "yhteisyyttä" keskenään, kun yksi ryhtyy siunailemaan ruuhkavuosiensa taakkaa, niin toinen yhtyy tähän ja saadaan tunteita tuuletettua. Reaalitodellisuus saattaa kuitenkin olla se, että ne ruuhkavuodet ovat vain niin kovia SEKÄ naiselle ETTÄ miehelle, että mitään lintsaria tai syyllistä ei edes ole - molemmat yrittävät parhaansa ja sekään ei tunnu aina riittävän lapsiperhearjen pyörityksessä. Tämän paineen alla sitten naiset vain yrittävät ottaa irtiottoa ja päteä. Esim. siskoni on puolipäivätöissä ja jaksaa kyllä naputtaa ja päteä loputtomiin lastenhoidollaan ja kotitöillään. Totta onkin, että hänen yrittäjämiehensä ei osallistu kotihommiin.....ja saa kuulla siitä jatkuvasti. Mutta hyvinpä näyttää kelpaavan systerille sen satojen tuhansien purjeveneen kyyti näin juhannuksena...siis sen veneen, joka on ostettu yrittäjämiehen aherruksen tuloksena. Näitä rahoja hankittaessa mies ei ole ehtinyt paljon sohvaa kuluttamaan….pitkää päivää on tehty ja ilman lomia. 

Sano siskolle ja sen miehelle, että sisko menee kokopäivätöihin ja lastenhoito sekä kotityöt jaetaan kummankin kesken tasan. Yrittäjämies saa hoidettavakseen puolet lasten hoitomatkoista, lasten sairaspäivistä, neuvolasta ja lääkärireissuista ja mitä näitä nyt onkaan. Sisko maksaapuolet kuluista ja pysyy kaukana miehen purjeveneestä, mies voi purjehtia lasten kanssa. Eiköhän kaikki sinä mukaanlukien ole sitten tyytyväisiä.

yh-isi kirjoitti:

Kun laskee yhteen palkkatyön ja kotityön, niin miesten ja naisten siihen päivässä käyttämä aika ei paljon poikkea toisistaan (ihan tilastoista katottuna muutaman minsan ero per päivä) . Kuitenkin ne on naiset, jotka täällä ja muutenkin yrittävät egotripata miesten kustannuksella kotitöistä/lastenhoidosta. Sen sijaan en ole nähnyt miesten hirveästi yrittävän dissata naisia siksi, että tekevät vähemmän palkkatyötä. Nykyisen avokkini tärkein haukkumissyy exsästään tuntuu olevan, että hän joutui kai muutaman kuukauden elättämään miestään tämän työttömyyden vuoksi. Itse elätin vaimoani 16 vuotta ja pystyisin kirjoittamaan vaikka kirjan hänen vioistaan, mutta toisin kuin avokkini, en olisi osannut siihen laittaa mainintaa "elättämisestä". Mielenkiintoinen eroavuus.

Itse olen muuten yh-isä, jonka lapset lähestyvät teini-ikää, yksin hoitanut lapseni tähän ikään asti, elämäni aikana kukaan nainen ei ole minua paaponut/hoitanut, paitsi oma äitini, joten mulla on varaa aukoa tästä asiasta. On silti varmaan totta, että jotkut miehet tekevät vähemmän kotityötä/lastenhoitoa kuin naiset. Mutta huomion arvoista on - suorastaan hupaisaa - kuinka naiset yrittävät ottaa kaiken irti tästä vähästä ylimääräisestä tekemisestään...mistä motivaatio tähän? Eikö perhe pitäisi nähdä yhteisenä projektina, johon molemmat osallistuvat kykynsä ja taitonsa ja jaksamisensa mukaan? Missä on suhteen me-vyöhyke, jos pitää lähteä niin suurella innolla nostamaan minä-minää esille? Ja vain muutaman minuutin takia, jonka naiset tekevät enemmän kotityötä per päivä? Miksi olla parisuhteessa ylipäänsä, jos me-vyöhyke on niin ohut, että siitä pitää tehdä marttyyri-äiti-irtiottoja? Tästä tulee mieleen elokuva Vain muutaman dollarin tähden.... Toisaalta saattaa olla, että tässä on kyse naisten tavasta hakea "yhteisyyttä" keskenään, kun yksi ryhtyy siunailemaan ruuhkavuosiensa taakkaa, niin toinen yhtyy tähän ja saadaan tunteita tuuletettua. Reaalitodellisuus saattaa kuitenkin olla se, että ne ruuhkavuodet ovat vain niin kovia SEKÄ naiselle ETTÄ miehelle, että mitään lintsaria tai syyllistä ei edes ole - molemmat yrittävät parhaansa ja sekään ei tunnu aina riittävän lapsiperhearjen pyörityksessä. Tämän paineen alla sitten naiset vain yrittävät ottaa irtiottoa ja päteä. Esim. siskoni on puolipäivätöissä ja jaksaa kyllä naputtaa ja päteä loputtomiin lastenhoidollaan ja kotitöillään. Totta onkin, että hänen yrittäjämiehensä ei osallistu kotihommiin.....ja saa kuulla siitä jatkuvasti. Mutta hyvinpä näyttää kelpaavan systerille sen satojen tuhansien purjeveneen kyyti näin juhannuksena...siis sen veneen, joka on ostettu yrittäjämiehen aherruksen tuloksena. Näitä rahoja hankittaessa mies ei ole ehtinyt paljon sohvaa kuluttamaan….pitkää päivää on tehty ja ilman lomia. 

Reaalitodellisuus nyt vaan on useissa suhteissa (ei omassani) se, että nainen tekee huomattavasti enemmän, erityisesti siitä organisoinnista, kuten tästäkin ketjusta huomaa.

Ja ihanko oikeasti siskosi pitäisi yrittäjämiehen rinnalla tehdä kokopäivätöitä ja yrittää jakaa sitten lasten- ja kodinhoitoa tasan? Ei takuulla onnistuisi, vaan suurin osa kotitöistä jäisi siskollesi. Vai pitäisikö hänen vaatia miestään lopettamaan yrityksensä ja menemään palkkatöihin? Vai pitäisikö hänen pyydellä anteeksi veneestä nauttimistaan? Ehkä siskoasi veetuttaa, että hän ei pysty rakentamaan omaa uraansa, kun lapset on tullut tehtyä miehen kanssa, joka vaatii oman uransa ehdoilla menemistä? Ehkä siskosi kärsii siitä, että joutuu olemaan puolipäivätöissä ja vastaamaan kaikista kotitöistä, ja siksi valittaa? Ei raha ja elintaso korvaa tuollaista epätasa-arvoa perheessä, jos se ei aidosti molemmille sovi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

M42 kirjoitti:

Entäs kun perheessä ei ole äitiä? Pitäskö minuakin väsyttää?

Ei tietenkään. Miehenä sinä kuitenkin teet asiat vähän toisella kädellä et ollenkaan niin tunnollisesti kuin mitä äiti tekisi. Et kuitenkaan istuisi 30 tuntia lukion valinta infossa vaan valitsisit niistä infosta tärkeimmät. Et ota selvää kaikista mahdollisista harrastusmahdollisuuksista etkä vertaile niitä valitaksesi niistä lapselle kehittäviä, jotta hänellä olisi parhaimmat mahdollisuudet jatko-opintoihin. Ei, sinä kuitenkin valitset vain sen joka lapsesta sillä hetkellä tuntuu kiinnostavimmalta.

...mutta tuo miehen malli todennäköisesti mahdollistaa rennomman ja onnellisemman kodin. Miksi joka asiasta pitää tehdä stressin aihe? Onko lapset joku projekti, heitä pitä valmentaa "uraa" varten heti vaippaikäisestä? Vai tulisiko niistä lapsista huomattavasti henkisesti vahvempia ja elämässään onnellisempia jos he saisivat vaikuttaa itse omaan elämäänsä, heitä tuettaisiin ja huolehdittaisiin mutta ei kontrolloitaisi ja heidän elämää suunniteltaisi liikaa? Paljon kivempaa elää perheessä jossa äiti ja isä voivat hyvin ja käyttävät aikansa tehokkaamin kuin kulkemassa 30 tuntia valintainfoissa. Itse kävin ensimmäisen lapsen lukionhakuaikaan yhdessä, loput selvitettiin lapsen kanssa netistä. Hän sai itse valita lukionsa kavereiden kanssa, kirjoitti hyvin ja lukee kolmatta vuotta oikeustieteitä - tuokin ihan oma valintansa. Sisarus valitsi ihan toisen lukion, haki ja pääsi AMK:hon itseään kiinnostavalle linjalle ja tuntuu tyytyväiseltä elämässään. Kaikki tämä ilman stressausta. kuten lasten koulu- ja päiväkotiajatkin. Kun manageroi, voi joskus pohtia miettimään onko kaikki tuo työ oikeasti lapsille tärkeää vai onko se oma tapa päteä tässä maailmassa - ja siihen suosittelisin jotain muuta kohdetta, lapset ovat erillisiä ihmisiä, eivät vanhempiensa kunnianhimon toteuttajia.

Korkeakoulujen sisäänotot muuttuvat sillä aikaa kun tämä minun esikoiseni on lukiossa. Siksi sitä lukion valintaa ei voi jättää yksin teinin harteille, kun asia on mutkikas ja epävarma aikuisellekin.

Teini ei myöskään pysty arvioimaan lukioiden sisäilmatietoja yms.

Ja se että kouluun ja päivähoitoon pitää vanhemman osallistua, on opetus- ja varhaiskasvatusviranomaisten keksintö.

Tämä nyt on ihan hullua jo. Se ei vaikuta korkeakoulouluihin, mistä lukiosta kirjoittaa vaan miten sieltä kirjoittaa. Lisäksi ei kaikilla ole mitään vakavia sisäilmaherkkyyksiå.

Olisin tullut hulluksi, jos vanhempani olisivat puuttuneet lukio tai muihin opiskeluvalintoihini. Ihan itse hain tietoa ja hain sinne, minne halusin, vanhemmilleni kerroin lähinnä ilmoitusluontoisesti. Olen hyvin tyytyväinen ja onnellinen, opiskelin AMK tutkinnon, läjän jatkokoulutuksia ja olen hyvässä asemassa työelämässä. Harkitsin toki myös yliopistoa, mutta halusin varmistaa, etten joudu pitämään välivuotta.

Ylipäätään tuollainen liiallinen sekaantuminen nuoren asioihin ei ole tervettä.

Vakavat sisäilmaongelmat sairastuttaa myös ne jotka ei ennestään ole oireilleet.

Korkeakoulujen sisäänpääsykriteerit muuttuvat eli jo lukion alussa pitää nyt tietää, mitkä aineet kannattaa lukea pitkinä ja mitkä kirjottaa. Opoja ei ole tähän vielä koulutettu. Ainoa tapa selvittää asia on selvittää se itse.

Ja sinä mielestäsi sitten olet onnistunut? 😂 AMK? Jepjep.

Voisin lyödä kuitenkin vetoa, että tienaan teknologia yrityksen johtoasemassa huomattavasti enemmän kuin moni yliopiston käynyt. Ja urahan se ratkaisee - kun sitä kuitenkin eletään se 40-50 vuotta - kuin ne opiskeluvuodet. Olen aina tähdännyt hyvään ja hyväpalkkaiseen uraan haluamatta heittää hukkaan vuosia yliopistossa. Aloitin uran rakentamisen 20-vuotiaana ja opiskelin illat, nyt 31 vuotiaana naisena olen hyvin tyytyväinen tähän ratkaisuun.

Juuri tuo todistaa kuinka sairas lapsen elämään puuttuminen aiheuttaa nuorelle lähinnä ahdistusta ja stressiä. Se ei kuulu vanhemmalle millään muotoa, mihin nuori haluaa tähdätä opiskelemaan, oli se sitten AMK tai yliopisto tai ei mikään näistä. Yliopistotutkinnon vaatiminen omalta lapselta kertoo enemmänkin siitä vanhemmasta ja halusta elää lapsen kautta kuin mistään muusta. Jokaisen meistä tulee kuitenkin rakentaa oma elämä ja elämänpolku eikä vain toteuttaa äidin tekemää elämänsuunnitelmaa. 

Lukio iässä ollaan sen verran fiksuja jo, että osataan kyllä itse valita ne aineet eikä äidin siihen todellakaan tarvitse puuttua. Sitäpaitsi se, mistä on kiinnostunut lukion alussa, on harvoin sitä, mitä haluaa sen lukion jälkeen. Nuo ovat kuitenkin nuorelle niitä kriittisimpiä kasvun ja aikuisuuden vuosia. 

Tuo sisäilma juttu nyt on jo ihan sairasta vauhkoamista. Todella oletan, että tämä on pelkkä provo ja haluan uskoa, ettei kaltaisia vanhempia ole oikeasti olemassa. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

M42 kirjoitti:

Entäs kun perheessä ei ole äitiä? Pitäskö minuakin väsyttää?

Ei tietenkään. Miehenä sinä kuitenkin teet asiat vähän toisella kädellä et ollenkaan niin tunnollisesti kuin mitä äiti tekisi. Et kuitenkaan istuisi 30 tuntia lukion valinta infossa vaan valitsisit niistä infosta tärkeimmät. Et ota selvää kaikista mahdollisista harrastusmahdollisuuksista etkä vertaile niitä valitaksesi niistä lapselle kehittäviä, jotta hänellä olisi parhaimmat mahdollisuudet jatko-opintoihin. Ei, sinä kuitenkin valitset vain sen joka lapsesta sillä hetkellä tuntuu kiinnostavimmalta.

...mutta tuo miehen malli todennäköisesti mahdollistaa rennomman ja onnellisemman kodin. Miksi joka asiasta pitää tehdä stressin aihe? Onko lapset joku projekti, heitä pitä valmentaa "uraa" varten heti vaippaikäisestä? Vai tulisiko niistä lapsista huomattavasti henkisesti vahvempia ja elämässään onnellisempia jos he saisivat vaikuttaa itse omaan elämäänsä, heitä tuettaisiin ja huolehdittaisiin mutta ei kontrolloitaisi ja heidän elämää suunniteltaisi liikaa? Paljon kivempaa elää perheessä jossa äiti ja isä voivat hyvin ja käyttävät aikansa tehokkaamin kuin kulkemassa 30 tuntia valintainfoissa. Itse kävin ensimmäisen lapsen lukionhakuaikaan yhdessä, loput selvitettiin lapsen kanssa netistä. Hän sai itse valita lukionsa kavereiden kanssa, kirjoitti hyvin ja lukee kolmatta vuotta oikeustieteitä - tuokin ihan oma valintansa. Sisarus valitsi ihan toisen lukion, haki ja pääsi AMK:hon itseään kiinnostavalle linjalle ja tuntuu tyytyväiseltä elämässään. Kaikki tämä ilman stressausta. kuten lasten koulu- ja päiväkotiajatkin. Kun manageroi, voi joskus pohtia miettimään onko kaikki tuo työ oikeasti lapsille tärkeää vai onko se oma tapa päteä tässä maailmassa - ja siihen suosittelisin jotain muuta kohdetta, lapset ovat erillisiä ihmisiä, eivät vanhempiensa kunnianhimon toteuttajia.

Korkeakoulujen sisäänotot muuttuvat sillä aikaa kun tämä minun esikoiseni on lukiossa. Siksi sitä lukion valintaa ei voi jättää yksin teinin harteille, kun asia on mutkikas ja epävarma aikuisellekin.

Teini ei myöskään pysty arvioimaan lukioiden sisäilmatietoja yms.

Ja se että kouluun ja päivähoitoon pitää vanhemman osallistua, on opetus- ja varhaiskasvatusviranomaisten keksintö.

Tämä nyt on ihan hullua jo. Se ei vaikuta korkeakoulouluihin, mistä lukiosta kirjoittaa vaan miten sieltä kirjoittaa. Lisäksi ei kaikilla ole mitään vakavia sisäilmaherkkyyksiå.

Olisin tullut hulluksi, jos vanhempani olisivat puuttuneet lukio tai muihin opiskeluvalintoihini. Ihan itse hain tietoa ja hain sinne, minne halusin, vanhemmilleni kerroin lähinnä ilmoitusluontoisesti. Olen hyvin tyytyväinen ja onnellinen, opiskelin AMK tutkinnon, läjän jatkokoulutuksia ja olen hyvässä asemassa työelämässä. Harkitsin toki myös yliopistoa, mutta halusin varmistaa, etten joudu pitämään välivuotta.

Ylipäätään tuollainen liiallinen sekaantuminen nuoren asioihin ei ole tervettä.

Vakavat sisäilmaongelmat sairastuttaa myös ne jotka ei ennestään ole oireilleet.

Korkeakoulujen sisäänpääsykriteerit muuttuvat eli jo lukion alussa pitää nyt tietää, mitkä aineet kannattaa lukea pitkinä ja mitkä kirjottaa. Opoja ei ole tähän vielä koulutettu. Ainoa tapa selvittää asia on selvittää se itse.

Ja sinä mielestäsi sitten olet onnistunut? 😂 AMK? Jepjep.

Voisin lyödä kuitenkin vetoa, että tienaan teknologia yrityksen johtoasemassa huomattavasti enemmän kuin moni yliopiston käynyt. Ja urahan se ratkaisee - kun sitä kuitenkin eletään se 40-50 vuotta - kuin ne opiskeluvuodet. Olen aina tähdännyt hyvään ja hyväpalkkaiseen uraan haluamatta heittää hukkaan vuosia yliopistossa. Aloitin uran rakentamisen 20-vuotiaana ja opiskelin illat, nyt 31 vuotiaana naisena olen hyvin tyytyväinen tähän ratkaisuun.

Juuri tuo todistaa kuinka sairas lapsen elämään puuttuminen aiheuttaa nuorelle lähinnä ahdistusta ja stressiä. Se ei kuulu vanhemmalle millään muotoa, mihin nuori haluaa tähdätä opiskelemaan, oli se sitten AMK tai yliopisto tai ei mikään näistä. Yliopistotutkinnon vaatiminen omalta lapselta kertoo enemmänkin siitä vanhemmasta ja halusta elää lapsen kautta kuin mistään muusta. Jokaisen meistä tulee kuitenkin rakentaa oma elämä ja elämänpolku eikä vain toteuttaa äidin tekemää elämänsuunnitelmaa. 

Lukio iässä ollaan sen verran fiksuja jo, että osataan kyllä itse valita ne aineet eikä äidin siihen todellakaan tarvitse puuttua. Sitäpaitsi se, mistä on kiinnostunut lukion alussa, on harvoin sitä, mitä haluaa sen lukion jälkeen. Nuo ovat kuitenkin nuorelle niitä kriittisimpiä kasvun ja aikuisuuden vuosia. 

Tuo sisäilma juttu nyt on jo ihan sairasta vauhkoamista. Todella oletan, että tämä on pelkkä provo ja haluan uskoa, ettei kaltaisia vanhempia ole oikeasti olemassa. 

Olet todella rasittava provo. Näkee että koululaiset on lomilla. Huoh.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

M42 kirjoitti:

Entäs kun perheessä ei ole äitiä? Pitäskö minuakin väsyttää?

Ei tietenkään. Miehenä sinä kuitenkin teet asiat vähän toisella kädellä et ollenkaan niin tunnollisesti kuin mitä äiti tekisi. Et kuitenkaan istuisi 30 tuntia lukion valinta infossa vaan valitsisit niistä infosta tärkeimmät. Et ota selvää kaikista mahdollisista harrastusmahdollisuuksista etkä vertaile niitä valitaksesi niistä lapselle kehittäviä, jotta hänellä olisi parhaimmat mahdollisuudet jatko-opintoihin. Ei, sinä kuitenkin valitset vain sen joka lapsesta sillä hetkellä tuntuu kiinnostavimmalta.

...mutta tuo miehen malli todennäköisesti mahdollistaa rennomman ja onnellisemman kodin. Miksi joka asiasta pitää tehdä stressin aihe? Onko lapset joku projekti, heitä pitä valmentaa "uraa" varten heti vaippaikäisestä? Vai tulisiko niistä lapsista huomattavasti henkisesti vahvempia ja elämässään onnellisempia jos he saisivat vaikuttaa itse omaan elämäänsä, heitä tuettaisiin ja huolehdittaisiin mutta ei kontrolloitaisi ja heidän elämää suunniteltaisi liikaa? Paljon kivempaa elää perheessä jossa äiti ja isä voivat hyvin ja käyttävät aikansa tehokkaamin kuin kulkemassa 30 tuntia valintainfoissa. Itse kävin ensimmäisen lapsen lukionhakuaikaan yhdessä, loput selvitettiin lapsen kanssa netistä. Hän sai itse valita lukionsa kavereiden kanssa, kirjoitti hyvin ja lukee kolmatta vuotta oikeustieteitä - tuokin ihan oma valintansa. Sisarus valitsi ihan toisen lukion, haki ja pääsi AMK:hon itseään kiinnostavalle linjalle ja tuntuu tyytyväiseltä elämässään. Kaikki tämä ilman stressausta. kuten lasten koulu- ja päiväkotiajatkin. Kun manageroi, voi joskus pohtia miettimään onko kaikki tuo työ oikeasti lapsille tärkeää vai onko se oma tapa päteä tässä maailmassa - ja siihen suosittelisin jotain muuta kohdetta, lapset ovat erillisiä ihmisiä, eivät vanhempiensa kunnianhimon toteuttajia.

Korkeakoulujen sisäänotot muuttuvat sillä aikaa kun tämä minun esikoiseni on lukiossa. Siksi sitä lukion valintaa ei voi jättää yksin teinin harteille, kun asia on mutkikas ja epävarma aikuisellekin.

Teini ei myöskään pysty arvioimaan lukioiden sisäilmatietoja yms.

Ja se että kouluun ja päivähoitoon pitää vanhemman osallistua, on opetus- ja varhaiskasvatusviranomaisten keksintö.

Tämä nyt on ihan hullua jo. Se ei vaikuta korkeakoulouluihin, mistä lukiosta kirjoittaa vaan miten sieltä kirjoittaa. Lisäksi ei kaikilla ole mitään vakavia sisäilmaherkkyyksiå.

Olisin tullut hulluksi, jos vanhempani olisivat puuttuneet lukio tai muihin opiskeluvalintoihini. Ihan itse hain tietoa ja hain sinne, minne halusin, vanhemmilleni kerroin lähinnä ilmoitusluontoisesti. Olen hyvin tyytyväinen ja onnellinen, opiskelin AMK tutkinnon, läjän jatkokoulutuksia ja olen hyvässä asemassa työelämässä. Harkitsin toki myös yliopistoa, mutta halusin varmistaa, etten joudu pitämään välivuotta.

Ylipäätään tuollainen liiallinen sekaantuminen nuoren asioihin ei ole tervettä.

Vakavat sisäilmaongelmat sairastuttaa myös ne jotka ei ennestään ole oireilleet.

Korkeakoulujen sisäänpääsykriteerit muuttuvat eli jo lukion alussa pitää nyt tietää, mitkä aineet kannattaa lukea pitkinä ja mitkä kirjottaa. Opoja ei ole tähän vielä koulutettu. Ainoa tapa selvittää asia on selvittää se itse.

Ja sinä mielestäsi sitten olet onnistunut? 😂 AMK? Jepjep.

Voisin lyödä kuitenkin vetoa, että tienaan teknologia yrityksen johtoasemassa huomattavasti enemmän kuin moni yliopiston käynyt. Ja urahan se ratkaisee - kun sitä kuitenkin eletään se 40-50 vuotta - kuin ne opiskeluvuodet. Olen aina tähdännyt hyvään ja hyväpalkkaiseen uraan haluamatta heittää hukkaan vuosia yliopistossa. Aloitin uran rakentamisen 20-vuotiaana ja opiskelin illat, nyt 31 vuotiaana naisena olen hyvin tyytyväinen tähän ratkaisuun.

Juuri tuo todistaa kuinka sairas lapsen elämään puuttuminen aiheuttaa nuorelle lähinnä ahdistusta ja stressiä. Se ei kuulu vanhemmalle millään muotoa, mihin nuori haluaa tähdätä opiskelemaan, oli se sitten AMK tai yliopisto tai ei mikään näistä. Yliopistotutkinnon vaatiminen omalta lapselta kertoo enemmänkin siitä vanhemmasta ja halusta elää lapsen kautta kuin mistään muusta. Jokaisen meistä tulee kuitenkin rakentaa oma elämä ja elämänpolku eikä vain toteuttaa äidin tekemää elämänsuunnitelmaa. 

Lukio iässä ollaan sen verran fiksuja jo, että osataan kyllä itse valita ne aineet eikä äidin siihen todellakaan tarvitse puuttua. Sitäpaitsi se, mistä on kiinnostunut lukion alussa, on harvoin sitä, mitä haluaa sen lukion jälkeen. Nuo ovat kuitenkin nuorelle niitä kriittisimpiä kasvun ja aikuisuuden vuosia. 

Tuo sisäilma juttu nyt on jo ihan sairasta vauhkoamista. Todella oletan, että tämä on pelkkä provo ja haluan uskoa, ettei kaltaisia vanhempia ole oikeasti olemassa. 

Palstaa seuranneena, valitettavasti tuo edellinen ei ole provo, näitä metatyöäitejä jotka vauhkoavat kaikesta mahdollisesta on olemassa

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

M42 kirjoitti:

Entäs kun perheessä ei ole äitiä? Pitäskö minuakin väsyttää?

Ei tietenkään. Miehenä sinä kuitenkin teet asiat vähän toisella kädellä et ollenkaan niin tunnollisesti kuin mitä äiti tekisi. Et kuitenkaan istuisi 30 tuntia lukion valinta infossa vaan valitsisit niistä infosta tärkeimmät. Et ota selvää kaikista mahdollisista harrastusmahdollisuuksista etkä vertaile niitä valitaksesi niistä lapselle kehittäviä, jotta hänellä olisi parhaimmat mahdollisuudet jatko-opintoihin. Ei, sinä kuitenkin valitset vain sen joka lapsesta sillä hetkellä tuntuu kiinnostavimmalta.

...mutta tuo miehen malli todennäköisesti mahdollistaa rennomman ja onnellisemman kodin. Miksi joka asiasta pitää tehdä stressin aihe? Onko lapset joku projekti, heitä pitä valmentaa "uraa" varten heti vaippaikäisestä? Vai tulisiko niistä lapsista huomattavasti henkisesti vahvempia ja elämässään onnellisempia jos he saisivat vaikuttaa itse omaan elämäänsä, heitä tuettaisiin ja huolehdittaisiin mutta ei kontrolloitaisi ja heidän elämää suunniteltaisi liikaa? Paljon kivempaa elää perheessä jossa äiti ja isä voivat hyvin ja käyttävät aikansa tehokkaamin kuin kulkemassa 30 tuntia valintainfoissa. Itse kävin ensimmäisen lapsen lukionhakuaikaan yhdessä, loput selvitettiin lapsen kanssa netistä. Hän sai itse valita lukionsa kavereiden kanssa, kirjoitti hyvin ja lukee kolmatta vuotta oikeustieteitä - tuokin ihan oma valintansa. Sisarus valitsi ihan toisen lukion, haki ja pääsi AMK:hon itseään kiinnostavalle linjalle ja tuntuu tyytyväiseltä elämässään. Kaikki tämä ilman stressausta. kuten lasten koulu- ja päiväkotiajatkin. Kun manageroi, voi joskus pohtia miettimään onko kaikki tuo työ oikeasti lapsille tärkeää vai onko se oma tapa päteä tässä maailmassa - ja siihen suosittelisin jotain muuta kohdetta, lapset ovat erillisiä ihmisiä, eivät vanhempiensa kunnianhimon toteuttajia.

Korkeakoulujen sisäänotot muuttuvat sillä aikaa kun tämä minun esikoiseni on lukiossa. Siksi sitä lukion valintaa ei voi jättää yksin teinin harteille, kun asia on mutkikas ja epävarma aikuisellekin.

Teini ei myöskään pysty arvioimaan lukioiden sisäilmatietoja yms.

Ja se että kouluun ja päivähoitoon pitää vanhemman osallistua, on opetus- ja varhaiskasvatusviranomaisten keksintö.

Tämä nyt on ihan hullua jo. Se ei vaikuta korkeakoulouluihin, mistä lukiosta kirjoittaa vaan miten sieltä kirjoittaa. Lisäksi ei kaikilla ole mitään vakavia sisäilmaherkkyyksiå.

Olisin tullut hulluksi, jos vanhempani olisivat puuttuneet lukio tai muihin opiskeluvalintoihini. Ihan itse hain tietoa ja hain sinne, minne halusin, vanhemmilleni kerroin lähinnä ilmoitusluontoisesti. Olen hyvin tyytyväinen ja onnellinen, opiskelin AMK tutkinnon, läjän jatkokoulutuksia ja olen hyvässä asemassa työelämässä. Harkitsin toki myös yliopistoa, mutta halusin varmistaa, etten joudu pitämään välivuotta.

Ylipäätään tuollainen liiallinen sekaantuminen nuoren asioihin ei ole tervettä.

Vakavat sisäilmaongelmat sairastuttaa myös ne jotka ei ennestään ole oireilleet.

Korkeakoulujen sisäänpääsykriteerit muuttuvat eli jo lukion alussa pitää nyt tietää, mitkä aineet kannattaa lukea pitkinä ja mitkä kirjottaa. Opoja ei ole tähän vielä koulutettu. Ainoa tapa selvittää asia on selvittää se itse.

Ja sinä mielestäsi sitten olet onnistunut? 😂 AMK? Jepjep.

Voisin lyödä kuitenkin vetoa, että tienaan teknologia yrityksen johtoasemassa huomattavasti enemmän kuin moni yliopiston käynyt. Ja urahan se ratkaisee - kun sitä kuitenkin eletään se 40-50 vuotta - kuin ne opiskeluvuodet. Olen aina tähdännyt hyvään ja hyväpalkkaiseen uraan haluamatta heittää hukkaan vuosia yliopistossa. Aloitin uran rakentamisen 20-vuotiaana ja opiskelin illat, nyt 31 vuotiaana naisena olen hyvin tyytyväinen tähän ratkaisuun.

Juuri tuo todistaa kuinka sairas lapsen elämään puuttuminen aiheuttaa nuorelle lähinnä ahdistusta ja stressiä. Se ei kuulu vanhemmalle millään muotoa, mihin nuori haluaa tähdätä opiskelemaan, oli se sitten AMK tai yliopisto tai ei mikään näistä. Yliopistotutkinnon vaatiminen omalta lapselta kertoo enemmänkin siitä vanhemmasta ja halusta elää lapsen kautta kuin mistään muusta. Jokaisen meistä tulee kuitenkin rakentaa oma elämä ja elämänpolku eikä vain toteuttaa äidin tekemää elämänsuunnitelmaa. 

Lukio iässä ollaan sen verran fiksuja jo, että osataan kyllä itse valita ne aineet eikä äidin siihen todellakaan tarvitse puuttua. Sitäpaitsi se, mistä on kiinnostunut lukion alussa, on harvoin sitä, mitä haluaa sen lukion jälkeen. Nuo ovat kuitenkin nuorelle niitä kriittisimpiä kasvun ja aikuisuuden vuosia. 

Tuo sisäilma juttu nyt on jo ihan sairasta vauhkoamista. Todella oletan, että tämä on pelkkä provo ja haluan uskoa, ettei kaltaisia vanhempia ole oikeasti olemassa. 

Palstaa seuranneena, valitettavasti tuo edellinen ei ole provo, näitä metatyöäitejä jotka vauhkoavat kaikesta mahdollisesta on olemassa

Ja nyt tää kasiluokkalainen vastailee jo itselleen. Eikö kukaan nyt voisi hakea sulle sidukkaa että keksisit ikäistäsi tekemistä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

M42 kirjoitti:

Entäs kun perheessä ei ole äitiä? Pitäskö minuakin väsyttää?

Ei tietenkään. Miehenä sinä kuitenkin teet asiat vähän toisella kädellä et ollenkaan niin tunnollisesti kuin mitä äiti tekisi. Et kuitenkaan istuisi 30 tuntia lukion valinta infossa vaan valitsisit niistä infosta tärkeimmät. Et ota selvää kaikista mahdollisista harrastusmahdollisuuksista etkä vertaile niitä valitaksesi niistä lapselle kehittäviä, jotta hänellä olisi parhaimmat mahdollisuudet jatko-opintoihin. Ei, sinä kuitenkin valitset vain sen joka lapsesta sillä hetkellä tuntuu kiinnostavimmalta.

...mutta tuo miehen malli todennäköisesti mahdollistaa rennomman ja onnellisemman kodin. Miksi joka asiasta pitää tehdä stressin aihe? Onko lapset joku projekti, heitä pitä valmentaa "uraa" varten heti vaippaikäisestä? Vai tulisiko niistä lapsista huomattavasti henkisesti vahvempia ja elämässään onnellisempia jos he saisivat vaikuttaa itse omaan elämäänsä, heitä tuettaisiin ja huolehdittaisiin mutta ei kontrolloitaisi ja heidän elämää suunniteltaisi liikaa? Paljon kivempaa elää perheessä jossa äiti ja isä voivat hyvin ja käyttävät aikansa tehokkaamin kuin kulkemassa 30 tuntia valintainfoissa. Itse kävin ensimmäisen lapsen lukionhakuaikaan yhdessä, loput selvitettiin lapsen kanssa netistä. Hän sai itse valita lukionsa kavereiden kanssa, kirjoitti hyvin ja lukee kolmatta vuotta oikeustieteitä - tuokin ihan oma valintansa. Sisarus valitsi ihan toisen lukion, haki ja pääsi AMK:hon itseään kiinnostavalle linjalle ja tuntuu tyytyväiseltä elämässään. Kaikki tämä ilman stressausta. kuten lasten koulu- ja päiväkotiajatkin. Kun manageroi, voi joskus pohtia miettimään onko kaikki tuo työ oikeasti lapsille tärkeää vai onko se oma tapa päteä tässä maailmassa - ja siihen suosittelisin jotain muuta kohdetta, lapset ovat erillisiä ihmisiä, eivät vanhempiensa kunnianhimon toteuttajia.

Korkeakoulujen sisäänotot muuttuvat sillä aikaa kun tämä minun esikoiseni on lukiossa. Siksi sitä lukion valintaa ei voi jättää yksin teinin harteille, kun asia on mutkikas ja epävarma aikuisellekin.

Teini ei myöskään pysty arvioimaan lukioiden sisäilmatietoja yms.

Ja se että kouluun ja päivähoitoon pitää vanhemman osallistua, on opetus- ja varhaiskasvatusviranomaisten keksintö.

Tämä nyt on ihan hullua jo. Se ei vaikuta korkeakoulouluihin, mistä lukiosta kirjoittaa vaan miten sieltä kirjoittaa. Lisäksi ei kaikilla ole mitään vakavia sisäilmaherkkyyksiå.

Olisin tullut hulluksi, jos vanhempani olisivat puuttuneet lukio tai muihin opiskeluvalintoihini. Ihan itse hain tietoa ja hain sinne, minne halusin, vanhemmilleni kerroin lähinnä ilmoitusluontoisesti. Olen hyvin tyytyväinen ja onnellinen, opiskelin AMK tutkinnon, läjän jatkokoulutuksia ja olen hyvässä asemassa työelämässä. Harkitsin toki myös yliopistoa, mutta halusin varmistaa, etten joudu pitämään välivuotta.

Ylipäätään tuollainen liiallinen sekaantuminen nuoren asioihin ei ole tervettä.

Vakavat sisäilmaongelmat sairastuttaa myös ne jotka ei ennestään ole oireilleet.

Korkeakoulujen sisäänpääsykriteerit muuttuvat eli jo lukion alussa pitää nyt tietää, mitkä aineet kannattaa lukea pitkinä ja mitkä kirjottaa. Opoja ei ole tähän vielä koulutettu. Ainoa tapa selvittää asia on selvittää se itse.

Ja sinä mielestäsi sitten olet onnistunut? 😂 AMK? Jepjep.

Voisin lyödä kuitenkin vetoa, että tienaan teknologia yrityksen johtoasemassa huomattavasti enemmän kuin moni yliopiston käynyt. Ja urahan se ratkaisee - kun sitä kuitenkin eletään se 40-50 vuotta - kuin ne opiskeluvuodet. Olen aina tähdännyt hyvään ja hyväpalkkaiseen uraan haluamatta heittää hukkaan vuosia yliopistossa. Aloitin uran rakentamisen 20-vuotiaana ja opiskelin illat, nyt 31 vuotiaana naisena olen hyvin tyytyväinen tähän ratkaisuun.

Juuri tuo todistaa kuinka sairas lapsen elämään puuttuminen aiheuttaa nuorelle lähinnä ahdistusta ja stressiä. Se ei kuulu vanhemmalle millään muotoa, mihin nuori haluaa tähdätä opiskelemaan, oli se sitten AMK tai yliopisto tai ei mikään näistä. Yliopistotutkinnon vaatiminen omalta lapselta kertoo enemmänkin siitä vanhemmasta ja halusta elää lapsen kautta kuin mistään muusta. Jokaisen meistä tulee kuitenkin rakentaa oma elämä ja elämänpolku eikä vain toteuttaa äidin tekemää elämänsuunnitelmaa. 

Lukio iässä ollaan sen verran fiksuja jo, että osataan kyllä itse valita ne aineet eikä äidin siihen todellakaan tarvitse puuttua. Sitäpaitsi se, mistä on kiinnostunut lukion alussa, on harvoin sitä, mitä haluaa sen lukion jälkeen. Nuo ovat kuitenkin nuorelle niitä kriittisimpiä kasvun ja aikuisuuden vuosia. 

Tuo sisäilma juttu nyt on jo ihan sairasta vauhkoamista. Todella oletan, että tämä on pelkkä provo ja haluan uskoa, ettei kaltaisia vanhempia ole oikeasti olemassa. 

Palstaa seuranneena, valitettavasti tuo edellinen ei ole provo, näitä metatyöäitejä jotka vauhkoavat kaikesta mahdollisesta on olemassa

Ja nyt tää kasiluokkalainen vastailee jo itselleen. Eikö kukaan nyt voisi hakea sulle sidukkaa että keksisit ikäistäsi tekemistä.

Kielenkäytöstä ja agressiivisuudesta päätellen se provo - tai muuten ongelmainen - on tuo toinen vastaaja, meitä turhasta vauhkoamisesta varoittajia on useita (itse olen akateeminen, keski-ikäinen nainen, joka huvittelee viimeisen työpäivän ratoksi netissä kokousten välillä ja laittaa koneen kiinni ja suuntaa lomalle). Totisesti toivon ettei nämä metatyöäidit ole oikeita ihmisiä, lapsia käy sääliksi jos ovat.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Taas sama naurettava asenne tuossa kirjoituksessa. Jos kerran vuodessa tehtävä ajanvaraus tuottaa valtaisaa stressiä, niin miten ihmeessä on pärjännyt ylipäänsä elämässään. 

Minä olen hoitanut suurimman osan lastemme neuvolakäynneistä, koska vaimon oli vaikeampi lähteä kesken päivän käymään neuvolassa. Olen hoitanut kaikki harrastuksiin ilmoittautumiset. Pesen pyykkiä, teen ruokaa, jne. Nämä asia olisi siis mainittu alkuperäisessä tarinassa. Yksikään mainituista tehtävistä ei ole mitään rakettitiedettä ja jokainen homma (ruoanlaittoa lukuuottamatta) onnistuu noin viidessä minuutissa. Ja jos tällaisista asioista saa verenpaineen nousemaan, voisi harkita jotain elämänhallintataitokursseja.

Mikä ”kerran vuodessa tehtävä ajanvaraus”?

Ensimmäisen vuoden jälkeen neuvolakäynnit. 

Ja mihin se liittyy? Sekö on ainoa lapsen terveyteen liittyvä ajanvaraus sinusta?

No mitä muuta? Hammaslääkäri, huhhuh siinähän jo ihan uupuu.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Taas sama naurettava asenne tuossa kirjoituksessa. Jos kerran vuodessa tehtävä ajanvaraus tuottaa valtaisaa stressiä, niin miten ihmeessä on pärjännyt ylipäänsä elämässään. 

Minä olen hoitanut suurimman osan lastemme neuvolakäynneistä, koska vaimon oli vaikeampi lähteä kesken päivän käymään neuvolassa. Olen hoitanut kaikki harrastuksiin ilmoittautumiset. Pesen pyykkiä, teen ruokaa, jne. Nämä asia olisi siis mainittu alkuperäisessä tarinassa. Yksikään mainituista tehtävistä ei ole mitään rakettitiedettä ja jokainen homma (ruoanlaittoa lukuuottamatta) onnistuu noin viidessä minuutissa. Ja jos tällaisista asioista saa verenpaineen nousemaan, voisi harkita jotain elämänhallintataitokursseja.

Mikä ”kerran vuodessa tehtävä ajanvaraus”?

Ensimmäisen vuoden jälkeen neuvolakäynnit. 

Ja mihin se liittyy? Sekö on ainoa lapsen terveyteen liittyvä ajanvaraus sinusta?

No mitä muuta? Hammaslääkäri, huhhuh siinähän jo ihan uupuu.

Tuolla ne on sulle lueteltuna jo.

Aivan itseaiheutettua, marttyyrinaiset ja päsmärit. Kun kukaan muu ei osaa tehdä mitään.

Joku tuolla kyseli että annetaanko sitten miehelle täysi vastuu jos kerran hommat jaetaan. Minkähänlaisia lapatossuja teillä on miehinä jos ei kauppareissusta tai lapsen lääkäriajan varaamisesta selviä?

Mistä ylipäänsä kumpuaa ajatus että mies ja isä ei voisi tai osaisi tehdä näitä juttuja? Mulle ei nyt riitä vastaukseksi että kun ei vaan osaa. Ja miksi vastuita ei voida eikä osata jakaa?

Kyllä meidän perheessä onnistuu. Mies katsoo Wilma-viestit ja tietää että huomenna pitää olla kumpparit. Lapsi sairastuu ja mies vie lääkäriin. Lapsen tukka on liian pitkä ja mies vie parturiin. Minä teen sitten toisia juttuja.

On myös paljon asioita jotka vain mies hoitaa; vakuutukset, veroilmoitukset, autoon ja veneeseen liityvät hommat (vaatii ajanvarauksen!), pyörähuollot, remontit jne., samaa ”metatyötä” nekin on.

Ihan oikeasti naiset, mitä ruikutusta taas.

Päällepäsmäriäidit ovat usein olleet päällepäsmärinaisia, joille on jotenkin iskostunut päähän jokin ainoa oikea tapaa suorittaa elämää, parisuhdetta, kodinhoitoa ja perhettä. Kun on tiukat standardit siitä, miten kunnon nainen hoitaa kotia esimerkiksi, sitä joutuu helposti hoitamaankin sen kaiken itse, koska ei voi olettaa miehen omaksuvan automaattisesti näitä samoja standardeja. Eikä ole mitään syytäkään.

Mikä muuten selittäisi sen, ettei esimerkiksi mies pue ja valmistele lasta aamuisin? Koska sitten lapselta puuttuu sitä ja tätä, tarhasta soitetaan taas ja näin äidin "täytyy" taas hypätä ohjaksiin. Itseasiassa ei todellakaan täydy, olen ohjeistanut tarhaa siitä, että isä tuo lapsen, jos on jotain valitettavaa, on turha minulle soitella asiasta tai huomautella. Onneksi mieheni ei ole niin imbesilli, etteikö tästä oppisi. 

Parisuhdetta ja kaikkea voi suorittaa kyllä yleisten standardien ja sääntöjen mukaan, mutta kannattaisi ottaa huomioon se miehenkin mielipide ja tapa tehdä asioita. Jos haluaa tasa-arvoiden parisuhteen, jossa asiat hoidetaan yhdessä - joutuu väkisinkin luopumaan myös päätäntävallasta sen suhteen, MITEN asiat tehdään. Jos jostain asiasta on vastuussa, siitä pitää myös olla valta päättää ja se hoitaa itsenäisesti, koska muutoinhan se mies on pelkkä palvelija, joka saa käskyt ja ohjeet suoraan "ylätasolta". En ihmettele, ettei sellainen motivoi ketään. 

Mies siivoaa meillä omalla tavallaan, tavalla, jolla ei todellakaan itse siivoaisi. Mielestäni tehottomasti ja hän saisi enemmän aikaan muuttamalla toimintaansa. On myös hajamielinen, unohtelee lapsen juttuja useammin kuin minä. Miehellä ei ole kuitenkaan mitään syytä tehdä asioita "kunnolla", koska se on vain minun mielipiteeni ja standardini siitä, mikä on kunnolla tehty ja tarpeeksi hyvä. Ei mieheni. Ja koska olemme tasa-arvoinen pari, miehelläni on myös sanavalta. 

Minä olen väsynyt projektipäällikkö. Meillä ei ole ketään auttamassa, sairastan kilpirauhassairautta ja mies on yrittäjä, joka ei koskaan ole ollut hyvä yksityiskohdissa, enemmänkin laajojen kaarien mies.

En, koska mieheni on kypsä aikuinen ja perheen pää, joka rakastaa perhettään teoillaan <3

Todella vaikea samaistua. Mietin juuri ensimmäistä juhannusta lapsemme kanssa. Pakkaaminen esimerkiksi aloitettiin siten, että minä istuin alas kirjoittamaan ja sitten molemmat heittelimme tarvittavia tavaroita listaan. Suunnitelmat meillä juhla-aikoihin muotoutuvat sen mukaan, kummalle ensin tulee jotain mieleen "pitäiskö jussina...?" "X kysy, että mennäänkö uutenavuonna...". Ja kyllä se reissuun lähtö kahden lapsen ja koiran kanssa menee suht sutjakkaasti. Kumman tahansa suusta saattaa kuulua: "jos mä teen nyt asian x, niin viititkö sillä aikaa tehdä asian Y" 

Ehkä tosin juontaa juurensa ihan jo suhteen alkuaikoihin. Minulla kesti neljä vuotta oppia muistamaan ulkoa mieheni syntymäpäivä.... Minusta ei siis projektipäällikköä saa tekemälläkään.