Lue keskustelun säännöt.
Nainen – oletko sinäkin perheesi (väsynyt) projektipäällikkö?
Kommentit (378)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
M42 kirjoitti:
Entäs kun perheessä ei ole äitiä? Pitäskö minuakin väsyttää?
Ei tietenkään. Miehenä sinä kuitenkin teet asiat vähän toisella kädellä et ollenkaan niin tunnollisesti kuin mitä äiti tekisi. Et kuitenkaan istuisi 30 tuntia lukion valinta infossa vaan valitsisit niistä infosta tärkeimmät. Et ota selvää kaikista mahdollisista harrastusmahdollisuuksista etkä vertaile niitä valitaksesi niistä lapselle kehittäviä, jotta hänellä olisi parhaimmat mahdollisuudet jatko-opintoihin. Ei, sinä kuitenkin valitset vain sen joka lapsesta sillä hetkellä tuntuu kiinnostavimmalta.
...mutta tuo miehen malli todennäköisesti mahdollistaa rennomman ja onnellisemman kodin. Miksi joka asiasta pitää tehdä stressin aihe? Onko lapset joku projekti, heitä pitä valmentaa "uraa" varten heti vaippaikäisestä? Vai tulisiko niistä lapsista huomattavasti henkisesti vahvempia ja elämässään onnellisempia jos he saisivat vaikuttaa itse omaan elämäänsä, heitä tuettaisiin ja huolehdittaisiin mutta ei kontrolloitaisi ja heidän elämää suunniteltaisi liikaa? Paljon kivempaa elää perheessä jossa äiti ja isä voivat hyvin ja käyttävät aikansa tehokkaamin kuin kulkemassa 30 tuntia valintainfoissa. Itse kävin ensimmäisen lapsen lukionhakuaikaan yhdessä, loput selvitettiin lapsen kanssa netistä. Hän sai itse valita lukionsa kavereiden kanssa, kirjoitti hyvin ja lukee kolmatta vuotta oikeustieteitä - tuokin ihan oma valintansa. Sisarus valitsi ihan toisen lukion, haki ja pääsi AMK:hon itseään kiinnostavalle linjalle ja tuntuu tyytyväiseltä elämässään. Kaikki tämä ilman stressausta. kuten lasten koulu- ja päiväkotiajatkin. Kun manageroi, voi joskus pohtia miettimään onko kaikki tuo työ oikeasti lapsille tärkeää vai onko se oma tapa päteä tässä maailmassa - ja siihen suosittelisin jotain muuta kohdetta, lapset ovat erillisiä ihmisiä, eivät vanhempiensa kunnianhimon toteuttajia.
Ja jos osaisit lukea, olisit huomannut, että sen 30 tuntia käytin lukio- ja yläkouluinfoihin yms. En pelkkään lukion valintaan.
Ei kannata uuvuttaa itseään takertumalla epäolennaisuuksiin.
Opettele sitten lukemaan niin pystyt tajuamaan epäolennaiset, etkä jää stressaantuneena jankkaamaan niistä.
Jos olet sama joka kirjoitti tuosta 30 tunnista jo useamman viestin ei täällä asiasta jakaa kuin sinä. Selvästi olet toki uupunut ja ilmeisesti myös projektipäällikkö ainakin oman kokemuksesi mukaan.
Se että korjaan jatkuvasti uudelleen pulpahtavaa väitettä omasta kirjoituksestani ei kerro mistään muusta kuin siitä että täällä vänkkää joku älyltään ameeban tasolle jäänyt entinen koulukiusaaja.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
M42 kirjoitti:
Entäs kun perheessä ei ole äitiä? Pitäskö minuakin väsyttää?
Ei tietenkään. Miehenä sinä kuitenkin teet asiat vähän toisella kädellä et ollenkaan niin tunnollisesti kuin mitä äiti tekisi. Et kuitenkaan istuisi 30 tuntia lukion valinta infossa vaan valitsisit niistä infosta tärkeimmät. Et ota selvää kaikista mahdollisista harrastusmahdollisuuksista etkä vertaile niitä valitaksesi niistä lapselle kehittäviä, jotta hänellä olisi parhaimmat mahdollisuudet jatko-opintoihin. Ei, sinä kuitenkin valitset vain sen joka lapsesta sillä hetkellä tuntuu kiinnostavimmalta.
Minä en nuorena saanut valita harrastusta, vaan se määrättiin. Muut lapset kiusasivat koska en pärjännyt heille ja kaikki oli pakkopullaa. Antakaa lapsen valita mitä hän haluaa harrastaa. Minä en ole äitini kanssa enää tekemisissä koska hän tuntuu vieläkin tietävän mikä minulle ja lapsilleni on parasta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
M42 kirjoitti:
Entäs kun perheessä ei ole äitiä? Pitäskö minuakin väsyttää?
Ei tietenkään. Miehenä sinä kuitenkin teet asiat vähän toisella kädellä et ollenkaan niin tunnollisesti kuin mitä äiti tekisi. Et kuitenkaan istuisi 30 tuntia lukion valinta infossa vaan valitsisit niistä infosta tärkeimmät. Et ota selvää kaikista mahdollisista harrastusmahdollisuuksista etkä vertaile niitä valitaksesi niistä lapselle kehittäviä, jotta hänellä olisi parhaimmat mahdollisuudet jatko-opintoihin. Ei, sinä kuitenkin valitset vain sen joka lapsesta sillä hetkellä tuntuu kiinnostavimmalta.
...mutta tuo miehen malli todennäköisesti mahdollistaa rennomman ja onnellisemman kodin. Miksi joka asiasta pitää tehdä stressin aihe? Onko lapset joku projekti, heitä pitä valmentaa "uraa" varten heti vaippaikäisestä? Vai tulisiko niistä lapsista huomattavasti henkisesti vahvempia ja elämässään onnellisempia jos he saisivat vaikuttaa itse omaan elämäänsä, heitä tuettaisiin ja huolehdittaisiin mutta ei kontrolloitaisi ja heidän elämää suunniteltaisi liikaa? Paljon kivempaa elää perheessä jossa äiti ja isä voivat hyvin ja käyttävät aikansa tehokkaamin kuin kulkemassa 30 tuntia valintainfoissa. Itse kävin ensimmäisen lapsen lukionhakuaikaan yhdessä, loput selvitettiin lapsen kanssa netistä. Hän sai itse valita lukionsa kavereiden kanssa, kirjoitti hyvin ja lukee kolmatta vuotta oikeustieteitä - tuokin ihan oma valintansa. Sisarus valitsi ihan toisen lukion, haki ja pääsi AMK:hon itseään kiinnostavalle linjalle ja tuntuu tyytyväiseltä elämässään. Kaikki tämä ilman stressausta. kuten lasten koulu- ja päiväkotiajatkin. Kun manageroi, voi joskus pohtia miettimään onko kaikki tuo työ oikeasti lapsille tärkeää vai onko se oma tapa päteä tässä maailmassa - ja siihen suosittelisin jotain muuta kohdetta, lapset ovat erillisiä ihmisiä, eivät vanhempiensa kunnianhimon toteuttajia.
Ja jos osaisit lukea, olisit huomannut, että sen 30 tuntia käytin lukio- ja yläkouluinfoihin yms. En pelkkään lukion valintaan.
Ei kannata uuvuttaa itseään takertumalla epäolennaisuuksiin.
Opettele sitten lukemaan niin pystyt tajuamaan epäolennaiset, etkä jää stressaantuneena jankkaamaan niistä.
Jos olet sama joka kirjoitti tuosta 30 tunnista jo useamman viestin ei täällä asiasta jakaa kuin sinä. Selvästi olet toki uupunut ja ilmeisesti myös projektipäällikkö ainakin oman kokemuksesi mukaan.
Se että korjaan jatkuvasti uudelleen pulpahtavaa väitettä omasta kirjoituksestani ei kerro mistään muusta kuin siitä että täällä vänkkää joku älyltään ameeban tasolle jäänyt entinen koulukiusaaja.
Täällä taitaa stressitömyyden puolesta liputtaa monta ihmistä (olen kirjoittanut esimerkin omista lapsistani, en muita viestejä), sen sijaan vastaajana taitaa olla vain yksi stressaantunut projektipäällikkö. Onnellista elämää projektipäällikön perheelle, jospa teidänkin elämänne jossain vaiheessa helpottaisi - eikö ne lapset ala olla kohta jo lukioikäisiä, kun ne yliopistoon saa niin helpottaa, vai pitääkö äidin osallistua korkeakoulupaikkojen valintaan ja puoleison etsimiseen myös? Relax, elämä on tässä ja nyt ja teilläkin ilmeisesti ainakin ulkoisesti hyvää ja etuoikeutettua. Lähden ostamaan juhannusperunoita torilta, toivotan kaikille oikein rentouttavaa ja onnellista Jussia!
Vierailija kirjoitti:
Voi kyllä, kyllä ja kyllä! Metatyön käsite tuli kuin taivaan lahjana silloin pari vuotta sitten ja nyt ainakin tiedän mikä se on joka väsyttää ja turhauttaa. Minun ja mieheni ongelma ja vahvuus on se, että olemme aika erilaisia. Mies on rento ja mutkaton, minä sitten toimiva ja parhaaseen pyrkivä suorittaja. Mies hoitaa kyselemättä oman osuutensa + osan minulle kuuluvista kotitöistä ja minä sitten hoidan kaiken ajattelua, järjestelyä ja ennakointia vaativan työn. Se on hyvä diili niin pitkään kun oma pää pysyy mukana, mutta sitten kun se ei pysy niin olisi ihanaa vain imuroida tai pyyhkiä pölyjä ilman että pitää miettiä esim. kaikkien ovestapoistumisten logistiikkaa ja organisoida ostosreissuja. Osien vaihtaminen on liian vaivalloista, kun kaikki pitäisi sitten miehelle opettaa aivan alusta asti. Onko jossain perheessä tosiaan niin että kaikki tehdään puoliksi myös tämän metatyön osalta? Onko toisella silloin täysi päätösvalta vai käytetäänkö yhteistä aikaa siihen että kaikki päätökset pohditaan yhdessä?
Naisten perfektionismin osalta en aivan allekirjoita sitä mitä miehet yleensä sanovat. Vaikka lapsen syntymäpäiväkakun tekisikin valmispohjasta, niin silti pitäisi pystyä järjestämään kaikille kutsut, huomioimaan allergiat, keksimään jotain päällepantavaa itselle ja synttärisankarille, ostamaan kynttilät, kortti ja lahja, sekä siivoamaan asunto edes pääpiirteittäin sellaiseksi, että vieraslapset eivät joudu ravistelemaan käsistä hiekkaa kun leikkivät lattialla. Tietenkin jos olisi rajattomasti rahaa, voisi ulkoistaa synttärit vaikka hoploppiin. Mutta kun ei ole, niin sitä suurempi osa pitää jotenkin jostain järjestää.
Jos ovesta poistumisen logiikkaa joutuu joka kerran erikseen miettimään niin kannattanee teipata eteiseen seinään selkeät ohjeet...
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Voi kyllä, kyllä ja kyllä! Metatyön käsite tuli kuin taivaan lahjana silloin pari vuotta sitten ja nyt ainakin tiedän mikä se on joka väsyttää ja turhauttaa. Minun ja mieheni ongelma ja vahvuus on se, että olemme aika erilaisia. Mies on rento ja mutkaton, minä sitten toimiva ja parhaaseen pyrkivä suorittaja. Mies hoitaa kyselemättä oman osuutensa + osan minulle kuuluvista kotitöistä ja minä sitten hoidan kaiken ajattelua, järjestelyä ja ennakointia vaativan työn. Se on hyvä diili niin pitkään kun oma pää pysyy mukana, mutta sitten kun se ei pysy niin olisi ihanaa vain imuroida tai pyyhkiä pölyjä ilman että pitää miettiä esim. kaikkien ovestapoistumisten logistiikkaa ja organisoida ostosreissuja. Osien vaihtaminen on liian vaivalloista, kun kaikki pitäisi sitten miehelle opettaa aivan alusta asti. Onko jossain perheessä tosiaan niin että kaikki tehdään puoliksi myös tämän metatyön osalta? Onko toisella silloin täysi päätösvalta vai käytetäänkö yhteistä aikaa siihen että kaikki päätökset pohditaan yhdessä?
Naisten perfektionismin osalta en aivan allekirjoita sitä mitä miehet yleensä sanovat. Vaikka lapsen syntymäpäiväkakun tekisikin valmispohjasta, niin silti pitäisi pystyä järjestämään kaikille kutsut, huomioimaan allergiat, keksimään jotain päällepantavaa itselle ja synttärisankarille, ostamaan kynttilät, kortti ja lahja, sekä siivoamaan asunto edes pääpiirteittäin sellaiseksi, että vieraslapset eivät joudu ravistelemaan käsistä hiekkaa kun leikkivät lattialla. Tietenkin jos olisi rajattomasti rahaa, voisi ulkoistaa synttärit vaikka hoploppiin. Mutta kun ei ole, niin sitä suurempi osa pitää jotenkin jostain järjestää.
Jos ovesta poistumisen logiikkaa joutuu joka kerran erikseen miettimään niin kannattanee teipata eteiseen seinään selkeät ohjeet...
Päiväkodissa tämä on toteutettu usein kuvin tai ainakin kuvien kera jolloin jo hyvin pieni lapsi hahmottaa ja oppii sen mitä ulos lähtemiseen vaaditaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kyllä, vastaan kaikesta muusta paitsi autosta ja varastosta. Tai joo, takkapuut hoitaa myös mieheni ilman minun pyyntöä. Muuhun apuun yleensä pyydän apua ja muistuttelen. Mikäli heitän joskus tarkoituksella aivot narikkaan enkä siis pidä perheen ohjaksista kiinni, kaikki on ihan kaaoksessa. Lapset ei saa ruokaa, heillä liian vähän vaatteita ulkona, koti räjähtää...mutta välillä mietin että mitä sitten. Haittaako se jos kaikki olisi vähän sinne päin. Toki varmaan koulusta tehtäisiin lastensuojeluilmoitus alta aikayksikön. Kyllä miehet on onnellisessa asemassa mikäli löytävät hyvän puolison joka mahdollistaa heille hyvän elämän
Vierailija kirjoitti:
Kyllä, vastaan kaikesta muusta paitsi autosta ja varastosta. Tai joo, takkapuut hoitaa myös mieheni ilman minun pyyntöä. Muuhun apuun yleensä pyydän apua ja muistuttelen. Mikäli heitän joskus tarkoituksella aivot narikkaan enkä siis pidä perheen ohjaksista kiinni, kaikki on ihan kaaoksessa. Lapset ei saa ruokaa, heillä liian vähän vaatteita ulkona, koti räjähtää...mutta välillä mietin että mitä sitten. Haittaako se jos kaikki olisi vähän sinne päin. Toki varmaan koulusta tehtäisiin lastensuojeluilmoitus alta aikayksikön. Kyllä miehet on onnellisessa asemassa mikäli löytävät hyvän puolison joka mahdollistaa heille hyvän elämän
Mä olen huomannut että ihminen on onnellisimmillaan yleensä silloin kuin ei ole riippuvainen kenestäkään tai on sitä mahdollisimman vähän. Myös oma miehen on onnellinen siitä että pärjää lasten kanssa vaikka minä olen poissa. Asiat toki tehdään usein huolettoman min kuin mitä minä tekisin mutta lapset on kuitenkin aina syötetty ja purettu, mitä nyt joskus paita on ollut väärinpäin vielä koulusta tullessa kun kun isä on lapsen aamulla kouluun laittanut. On ope tietysti voinut hiukan asiaa mielessään ihmetellä mutta lastensuojeluilmoituksia ei toistaiseksi ole kuulunut enkä oikein usko että ne mihinkään johtaisikaan vaikka sellainen tulisi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Aika vähän sitä kuormittavaa ajattelua lasten kanssa on. Taas tehdään kärpäsestä härkänen. Saahan sitä ajatella vaikka kuinka paljon, mutta tarkoitan nyt perusasioita. Joiltain se sujuu kuin luonnostaan ja jotkut joutuvat pinnistelemään. Useimmin se johtuu siitä että osa yrittää liikaa ja siitä kärsii kaikki. Vanhemman olisikin syytä olla perillä omista kyvyistään ja voimavaroistaan. Jostain syystä valloillaan on tietty malli mihin tosi moni projektipäällikkö pyrkii. Tämä aihettaa varmasti enemmän uupumusta, kateutta, ja lasten kärsimistä, kuin onnellisuutta. Kuinka paljon esim kaunis koti ja hienosti hoidettu piha vie lapsilta aikaa vanhemman kanssa pois? Mikä edes on lasten mielestä kaunis koti?
Voi kuule.
Kyllä sitä vaan on. Tietäisitpä mikä määrä pelkästään yhdestä koulusta tulee.
Mielestäni ei tule. Muista pitää huolta itsestösi, niin nuo tuntuu pienemmiltä. Vaikea varmasti jos kaiken kokee pakkopullana. Elämä on päivästä toiseen erilaisia valintoja jotka sitten määrittävät tulevaa. Poisitiivisuuskin on valinta mikä auttaa monessa tilanteessa.
Kyllä tulee. On lippua, lappua, lomaketta, kyselyä, hakemusta, infoiltaa. Ja Wilma.
Joka lapsella oma rumba.
Meillä oli nyt yläkouluvalinta ja lukiovalinta. Pelkkiin infoiltoihin meni varmaan 30 tuntia.
Nyt on sitten vielä täytetty lappuja molempiin.
Ja tähän päälle pienenä kivana kesähommana lapsen 40 kasvin kasvio johon tietysti tarvitaan vanhempien apua...
Mikäs sen mukavampaa kun liikkua vähän luonnossa. Onko tämä vaivaa? Tuosta löytyy puolet viidessä minuutissa jo mökkipihasta.
Ei löydy.
Minun teini teki tuon kaksi vuotta sitten. Kasveja etsittiin 150 kilsan säteellä. Ja työaikaa meni noin kolme täyttä työviikkoa.
Kasvit pitää kerätä kukkivina. Eikä nuo kasvit kuki samaan aikaan.
Kolme tuntia jokaiseen kasviin. Hyvä provo
Kai tajuat, että se kasvin poimiminen on vain osa.
Ensin pitää etsiä alue, sitten påivystää, milloin kasvi kukkii, sitten mennä sinne, kuvata, kuvata kasvuympäristö, poimia, kirjata, kuljettaa kotiin, kuivata, liimata, nimetä, järjestää oikeaan kohtaan, kirjoittaa tiedot eli kasvin nimet, kasvuympäristö, milloin on kerätty sekä piirtää levinneisyyskartta, jonka tieodt ensin pitää kaivaa.
Ja koska se kuivausprosessi on epävarma, kasvia kannattaa kerätä useampi kappale.
Aika moni koulu hyväksyy myös kuvat kasveista. Enkä kyllä kenenkään muun ole kuullut ottavan noin kauheaa pulttia kasvien keruusta. Sen koulun saa suoritettua vaikkei yhtään kasvia keräisi - ja kasvien keruu oli ainankin meillä hauska lisä lomareissujen aikana. Kasvit olis saanu helposti ihan kotinurkiltakin, mutta kivempaa vielä reissujen aikana. Mutta tämä juuri osoitus kuinka osa ihmisistä kerää stressiä: jos lasten kasvio on jo ylitsepääsemätön stressin aihe niin kyllä elämä on raskasta.
Meillä vain 1/4 on kerännyt kasvion lomalla. Sekin saatiin tehdä valokuvina (itse otettuja) ja kuvaan piti laittaa lappu jossa kasvin nimi ja latinankielinen nimi sekä ottopäivä. Tuohon meni 2 pv
Taas sama naurettava asenne tuossa kirjoituksessa. Jos kerran vuodessa tehtävä ajanvaraus tuottaa valtaisaa stressiä, niin miten ihmeessä on pärjännyt ylipäänsä elämässään.
Minä olen hoitanut suurimman osan lastemme neuvolakäynneistä, koska vaimon oli vaikeampi lähteä kesken päivän käymään neuvolassa. Olen hoitanut kaikki harrastuksiin ilmoittautumiset. Pesen pyykkiä, teen ruokaa, jne. Nämä asia olisi siis mainittu alkuperäisessä tarinassa. Yksikään mainituista tehtävistä ei ole mitään rakettitiedettä ja jokainen homma (ruoanlaittoa lukuuottamatta) onnistuu noin viidessä minuutissa. Ja jos tällaisista asioista saa verenpaineen nousemaan, voisi harkita jotain elämänhallintataitokursseja.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Taas sama naurettava asenne tuossa kirjoituksessa. Jos kerran vuodessa tehtävä ajanvaraus tuottaa valtaisaa stressiä, niin miten ihmeessä on pärjännyt ylipäänsä elämässään.
Minä olen hoitanut suurimman osan lastemme neuvolakäynneistä, koska vaimon oli vaikeampi lähteä kesken päivän käymään neuvolassa. Olen hoitanut kaikki harrastuksiin ilmoittautumiset. Pesen pyykkiä, teen ruokaa, jne. Nämä asia olisi siis mainittu alkuperäisessä tarinassa. Yksikään mainituista tehtävistä ei ole mitään rakettitiedettä ja jokainen homma (ruoanlaittoa lukuuottamatta) onnistuu noin viidessä minuutissa. Ja jos tällaisista asioista saa verenpaineen nousemaan, voisi harkita jotain elämänhallintataitokursseja.
Mikä ”kerran vuodessa tehtävä ajanvaraus”?
Vierailija kirjoitti:
Muuttakaa jos siellä on asiat huonosti. Se on niin helppo syyttää yhteiskuntaa. Täällä on asiat tosi hyvin, mutta valitus pysyy. Tehkää niille asioille jotain. Oman perheen elämään pystyy vaikuttamaan paljon. Turhaa syyttää omista valinnoista muita.
En tiedä kenelle tämä oli tarkoitettu, mutta me asumme 5km Helsingin ydinkeskustasta, ja "joudumme" kyllä kuskaamaan 9-vuotiastamme harrastukseen 2-3 ×/vko. Ei ole mitenkään mahdollista etukäteen valita harrastusta/asuinpaikkaa siten, että lapsi varmasti, tai edes todennäköisesti löytäisi itselleen edes jossain määrin mieluisan harrastuksen, jonka kaikki treenit järjestetään pysyvästi pienen kävelymatkan päässä kotoa. Ei vain ole, ja jos joku muuta väittää hänellä ei ole lapsia, tai hänen lapsensa eivät ole koskaan halunneet harrastaa mitään ohjattua.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Haalikaa vaan kaikki hommat itsellenne. Siitä se stressi vaan kasvaa. Ihan oikein!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
M42 kirjoitti:
Entäs kun perheessä ei ole äitiä? Pitäskö minuakin väsyttää?
Ei tietenkään. Miehenä sinä kuitenkin teet asiat vähän toisella kädellä et ollenkaan niin tunnollisesti kuin mitä äiti tekisi. Et kuitenkaan istuisi 30 tuntia lukion valinta infossa vaan valitsisit niistä infosta tärkeimmät. Et ota selvää kaikista mahdollisista harrastusmahdollisuuksista etkä vertaile niitä valitaksesi niistä lapselle kehittäviä, jotta hänellä olisi parhaimmat mahdollisuudet jatko-opintoihin. Ei, sinä kuitenkin valitset vain sen joka lapsesta sillä hetkellä tuntuu kiinnostavimmalta.
...mutta tuo miehen malli todennäköisesti mahdollistaa rennomman ja onnellisemman kodin. Miksi joka asiasta pitää tehdä stressin aihe? Onko lapset joku projekti, heitä pitä valmentaa "uraa" varten heti vaippaikäisestä? Vai tulisiko niistä lapsista huomattavasti henkisesti vahvempia ja elämässään onnellisempia jos he saisivat vaikuttaa itse omaan elämäänsä, heitä tuettaisiin ja huolehdittaisiin mutta ei kontrolloitaisi ja heidän elämää suunniteltaisi liikaa? Paljon kivempaa elää perheessä jossa äiti ja isä voivat hyvin ja käyttävät aikansa tehokkaamin kuin kulkemassa 30 tuntia valintainfoissa. Itse kävin ensimmäisen lapsen lukionhakuaikaan yhdessä, loput selvitettiin lapsen kanssa netistä. Hän sai itse valita lukionsa kavereiden kanssa, kirjoitti hyvin ja lukee kolmatta vuotta oikeustieteitä - tuokin ihan oma valintansa. Sisarus valitsi ihan toisen lukion, haki ja pääsi AMK:hon itseään kiinnostavalle linjalle ja tuntuu tyytyväiseltä elämässään. Kaikki tämä ilman stressausta. kuten lasten koulu- ja päiväkotiajatkin. Kun manageroi, voi joskus pohtia miettimään onko kaikki tuo työ oikeasti lapsille tärkeää vai onko se oma tapa päteä tässä maailmassa - ja siihen suosittelisin jotain muuta kohdetta, lapset ovat erillisiä ihmisiä, eivät vanhempiensa kunnianhimon toteuttajia.
Korkeakoulujen sisäänotot muuttuvat sillä aikaa kun tämä minun esikoiseni on lukiossa. Siksi sitä lukion valintaa ei voi jättää yksin teinin harteille, kun asia on mutkikas ja epävarma aikuisellekin.
Teini ei myöskään pysty arvioimaan lukioiden sisäilmatietoja yms.
Ja se että kouluun ja päivähoitoon pitää vanhemman osallistua, on opetus- ja varhaiskasvatusviranomaisten keksintö.
Tämä nyt on ihan hullua jo. Se ei vaikuta korkeakoulouluihin, mistä lukiosta kirjoittaa vaan miten sieltä kirjoittaa. Lisäksi ei kaikilla ole mitään vakavia sisäilmaherkkyyksiå.
Olisin tullut hulluksi, jos vanhempani olisivat puuttuneet lukio tai muihin opiskeluvalintoihini. Ihan itse hain tietoa ja hain sinne, minne halusin, vanhemmilleni kerroin lähinnä ilmoitusluontoisesti. Olen hyvin tyytyväinen ja onnellinen, opiskelin AMK tutkinnon, läjän jatkokoulutuksia ja olen hyvässä asemassa työelämässä. Harkitsin toki myös yliopistoa, mutta halusin varmistaa, etten joudu pitämään välivuotta.
Ylipäätään tuollainen liiallinen sekaantuminen nuoren asioihin ei ole tervettä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Taas sama naurettava asenne tuossa kirjoituksessa. Jos kerran vuodessa tehtävä ajanvaraus tuottaa valtaisaa stressiä, niin miten ihmeessä on pärjännyt ylipäänsä elämässään.
Minä olen hoitanut suurimman osan lastemme neuvolakäynneistä, koska vaimon oli vaikeampi lähteä kesken päivän käymään neuvolassa. Olen hoitanut kaikki harrastuksiin ilmoittautumiset. Pesen pyykkiä, teen ruokaa, jne. Nämä asia olisi siis mainittu alkuperäisessä tarinassa. Yksikään mainituista tehtävistä ei ole mitään rakettitiedettä ja jokainen homma (ruoanlaittoa lukuuottamatta) onnistuu noin viidessä minuutissa. Ja jos tällaisista asioista saa verenpaineen nousemaan, voisi harkita jotain elämänhallintataitokursseja.
Mikä ”kerran vuodessa tehtävä ajanvaraus”?
Ensimmäisen vuoden jälkeen neuvolakäynnit.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Taas sama naurettava asenne tuossa kirjoituksessa. Jos kerran vuodessa tehtävä ajanvaraus tuottaa valtaisaa stressiä, niin miten ihmeessä on pärjännyt ylipäänsä elämässään.
Minä olen hoitanut suurimman osan lastemme neuvolakäynneistä, koska vaimon oli vaikeampi lähteä kesken päivän käymään neuvolassa. Olen hoitanut kaikki harrastuksiin ilmoittautumiset. Pesen pyykkiä, teen ruokaa, jne. Nämä asia olisi siis mainittu alkuperäisessä tarinassa. Yksikään mainituista tehtävistä ei ole mitään rakettitiedettä ja jokainen homma (ruoanlaittoa lukuuottamatta) onnistuu noin viidessä minuutissa. Ja jos tällaisista asioista saa verenpaineen nousemaan, voisi harkita jotain elämänhallintataitokursseja.
Mikä ”kerran vuodessa tehtävä ajanvaraus”?
Ensimmäisen vuoden jälkeen neuvolakäynnit.
Ja mihin se liittyy? Sekö on ainoa lapsen terveyteen liittyvä ajanvaraus sinusta?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
M42 kirjoitti:
Entäs kun perheessä ei ole äitiä? Pitäskö minuakin väsyttää?
Ei tietenkään. Miehenä sinä kuitenkin teet asiat vähän toisella kädellä et ollenkaan niin tunnollisesti kuin mitä äiti tekisi. Et kuitenkaan istuisi 30 tuntia lukion valinta infossa vaan valitsisit niistä infosta tärkeimmät. Et ota selvää kaikista mahdollisista harrastusmahdollisuuksista etkä vertaile niitä valitaksesi niistä lapselle kehittäviä, jotta hänellä olisi parhaimmat mahdollisuudet jatko-opintoihin. Ei, sinä kuitenkin valitset vain sen joka lapsesta sillä hetkellä tuntuu kiinnostavimmalta.
...mutta tuo miehen malli todennäköisesti mahdollistaa rennomman ja onnellisemman kodin. Miksi joka asiasta pitää tehdä stressin aihe? Onko lapset joku projekti, heitä pitä valmentaa "uraa" varten heti vaippaikäisestä? Vai tulisiko niistä lapsista huomattavasti henkisesti vahvempia ja elämässään onnellisempia jos he saisivat vaikuttaa itse omaan elämäänsä, heitä tuettaisiin ja huolehdittaisiin mutta ei kontrolloitaisi ja heidän elämää suunniteltaisi liikaa? Paljon kivempaa elää perheessä jossa äiti ja isä voivat hyvin ja käyttävät aikansa tehokkaamin kuin kulkemassa 30 tuntia valintainfoissa. Itse kävin ensimmäisen lapsen lukionhakuaikaan yhdessä, loput selvitettiin lapsen kanssa netistä. Hän sai itse valita lukionsa kavereiden kanssa, kirjoitti hyvin ja lukee kolmatta vuotta oikeustieteitä - tuokin ihan oma valintansa. Sisarus valitsi ihan toisen lukion, haki ja pääsi AMK:hon itseään kiinnostavalle linjalle ja tuntuu tyytyväiseltä elämässään. Kaikki tämä ilman stressausta. kuten lasten koulu- ja päiväkotiajatkin. Kun manageroi, voi joskus pohtia miettimään onko kaikki tuo työ oikeasti lapsille tärkeää vai onko se oma tapa päteä tässä maailmassa - ja siihen suosittelisin jotain muuta kohdetta, lapset ovat erillisiä ihmisiä, eivät vanhempiensa kunnianhimon toteuttajia.
Korkeakoulujen sisäänotot muuttuvat sillä aikaa kun tämä minun esikoiseni on lukiossa. Siksi sitä lukion valintaa ei voi jättää yksin teinin harteille, kun asia on mutkikas ja epävarma aikuisellekin.
Teini ei myöskään pysty arvioimaan lukioiden sisäilmatietoja yms.
Ja se että kouluun ja päivähoitoon pitää vanhemman osallistua, on opetus- ja varhaiskasvatusviranomaisten keksintö.
Tämä nyt on ihan hullua jo. Se ei vaikuta korkeakoulouluihin, mistä lukiosta kirjoittaa vaan miten sieltä kirjoittaa. Lisäksi ei kaikilla ole mitään vakavia sisäilmaherkkyyksiå.
Olisin tullut hulluksi, jos vanhempani olisivat puuttuneet lukio tai muihin opiskeluvalintoihini. Ihan itse hain tietoa ja hain sinne, minne halusin, vanhemmilleni kerroin lähinnä ilmoitusluontoisesti. Olen hyvin tyytyväinen ja onnellinen, opiskelin AMK tutkinnon, läjän jatkokoulutuksia ja olen hyvässä asemassa työelämässä. Harkitsin toki myös yliopistoa, mutta halusin varmistaa, etten joudu pitämään välivuotta.
Ylipäätään tuollainen liiallinen sekaantuminen nuoren asioihin ei ole tervettä.
Vakavat sisäilmaongelmat sairastuttaa myös ne jotka ei ennestään ole oireilleet.
Korkeakoulujen sisäänpääsykriteerit muuttuvat eli jo lukion alussa pitää nyt tietää, mitkä aineet kannattaa lukea pitkinä ja mitkä kirjottaa. Opoja ei ole tähän vielä koulutettu. Ainoa tapa selvittää asia on selvittää se itse.
Ja sinä mielestäsi sitten olet onnistunut? 😂 AMK? Jepjep.
Vierailija kirjoitti:
Taas sama naurettava asenne tuossa kirjoituksessa. Jos kerran vuodessa tehtävä ajanvaraus tuottaa valtaisaa stressiä, niin miten ihmeessä on pärjännyt ylipäänsä elämässään.
Minä olen hoitanut suurimman osan lastemme neuvolakäynneistä, koska vaimon oli vaikeampi lähteä kesken päivän käymään neuvolassa. Olen hoitanut kaikki harrastuksiin ilmoittautumiset. Pesen pyykkiä, teen ruokaa, jne. Nämä asia olisi siis mainittu alkuperäisessä tarinassa. Yksikään mainituista tehtävistä ei ole mitään rakettitiedettä ja jokainen homma (ruoanlaittoa lukuuottamatta) onnistuu noin viidessä minuutissa. Ja jos tällaisista asioista saa verenpaineen nousemaan, voisi harkita jotain elämänhallintataitokursseja.
Ei kukaan ole väittänyt, että se olisi mahdotonta. On vain epäreilua, jos ko hommat jakautuu tyyliin 90-10. Tekstistäsi ei myöskään selviä teetkö sitä kuuluisaa metatyötä, vai pesetkö vaan pyykit jotka on pyykkikorissa, teet ruokaa siitä mitä on jääkaapissa jne.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Taas sama naurettava asenne tuossa kirjoituksessa. Jos kerran vuodessa tehtävä ajanvaraus tuottaa valtaisaa stressiä, niin miten ihmeessä on pärjännyt ylipäänsä elämässään.
Minä olen hoitanut suurimman osan lastemme neuvolakäynneistä, koska vaimon oli vaikeampi lähteä kesken päivän käymään neuvolassa. Olen hoitanut kaikki harrastuksiin ilmoittautumiset. Pesen pyykkiä, teen ruokaa, jne. Nämä asia olisi siis mainittu alkuperäisessä tarinassa. Yksikään mainituista tehtävistä ei ole mitään rakettitiedettä ja jokainen homma (ruoanlaittoa lukuuottamatta) onnistuu noin viidessä minuutissa. Ja jos tällaisista asioista saa verenpaineen nousemaan, voisi harkita jotain elämänhallintataitokursseja.
Mikä ”kerran vuodessa tehtävä ajanvaraus”?
Ensimmäisen vuoden jälkeen neuvolakäynnit.
Ihan vaan ystävällisenä vihjeenä, että lapsi tarvitsee muutakin hoitoa kuin yhden neuvolakäynnin vuodessa 😣
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Taas sama naurettava asenne tuossa kirjoituksessa. Jos kerran vuodessa tehtävä ajanvaraus tuottaa valtaisaa stressiä, niin miten ihmeessä on pärjännyt ylipäänsä elämässään.
Minä olen hoitanut suurimman osan lastemme neuvolakäynneistä, koska vaimon oli vaikeampi lähteä kesken päivän käymään neuvolassa. Olen hoitanut kaikki harrastuksiin ilmoittautumiset. Pesen pyykkiä, teen ruokaa, jne. Nämä asia olisi siis mainittu alkuperäisessä tarinassa. Yksikään mainituista tehtävistä ei ole mitään rakettitiedettä ja jokainen homma (ruoanlaittoa lukuuottamatta) onnistuu noin viidessä minuutissa. Ja jos tällaisista asioista saa verenpaineen nousemaan, voisi harkita jotain elämänhallintataitokursseja.
Mikä ”kerran vuodessa tehtävä ajanvaraus”?
Ensimmäisen vuoden jälkeen neuvolakäynnit.
Tää voi tulla sulle shokkina, mutta se ei ole ainoa varattava aika. Lapset käy rutiinisti myös suuhygienistillä, hammaslääkärissä.
Lisäksi on erilaiset ylimääräiset rokotukset. Jos matkustatte, joka maa/maanosa vaatii omat rokotuksensa, joilla on erilaiset vahvistusrokotukset. Rokotteet pitää ensin tarkistaa, sitten hankkia ja sitten viedä mukelo sinne rokotukseen.
Sitten on influenssarokotukset. Ne ei tule neuvolasta. Usein terkassa on tietyt päivät kun niitä saa. Ne pitää tsekata ja buukata. Puhelin yleensä varattu eli aikaa menee. Sitten on vasta se kiikutusosuus.
Sitten on punkkirokotukset, joissa on sama homma. Niissä on erilaisia aikatauluja, esim punkkibussit yms jotka pitää selvittää. Niissä on omat vahvistusaikataulunsa eli pitää huolehtia, että lapsi saa vahvisterokotteet oikeassa aikataulussa. Rokotteet pitää välillä hakea itse, välillä ei.
Vesirokkorokotukset.
Kaikki nää rokotukset pitää myös pistää ylös ja valvoa että kaikki hoituu.
Sitten on erilaisia muita juttuja, joita suurimmalle osalle tulee.
Siedätyshoidot. Erilaisilla rytmeillä eri aikaan. Kerran viikossa aluksi.
Puheterapiat. Pitää buukata ja jonottaa ja huolehtia. Sitten voi kiikuttaa.
Oiontahoidot. Monen vuoden projekti, joka vaatii paljon jonotusta, buukkauksia ja seurantaa ja erilaista hoitoa.
Ja tähän päälle tulee sitten ihan vaan se normisairastelu, noroepidemiat, täit vähintään kahdesti vuodessa. Jne.
Monet naiset suorittaa vanhemmuutta itsensä takia, ei lapsen. Lapsen muka hyvinvoinnilla voi perustella itselleen mitä tahansa.