Lue keskustelun säännöt.
Nainen – oletko sinäkin perheesi (väsynyt) projektipäällikkö?
Kommentit (378)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Päällepäsmäriäidit ovat usein olleet päällepäsmärinaisia, joille on jotenkin iskostunut päähän jokin ainoa oikea tapaa suorittaa elämää, parisuhdetta, kodinhoitoa ja perhettä. Kun on tiukat standardit siitä, miten kunnon nainen hoitaa kotia esimerkiksi, sitä joutuu helposti hoitamaankin sen kaiken itse, koska ei voi olettaa miehen omaksuvan automaattisesti näitä samoja standardeja. Eikä ole mitään syytäkään.
Mikä muuten selittäisi sen, ettei esimerkiksi mies pue ja valmistele lasta aamuisin? Koska sitten lapselta puuttuu sitä ja tätä, tarhasta soitetaan taas ja näin äidin "täytyy" taas hypätä ohjaksiin. Itseasiassa ei todellakaan täydy, olen ohjeistanut tarhaa siitä, että isä tuo lapsen, jos on jotain valitettavaa, on turha minulle soitella asiasta tai huomautella. Onneksi mieheni ei ole niin imbesilli, etteikö tästä oppisi.
Parisuhdetta ja kaikkea voi suorittaa kyllä yleisten standardien ja sääntöjen mukaan, mutta kannattaisi ottaa huomioon se miehenkin mielipide ja tapa tehdä asioita. Jos haluaa tasa-arvoiden parisuhteen, jossa asiat hoidetaan yhdessä - joutuu väkisinkin luopumaan myös päätäntävallasta sen suhteen, MITEN asiat tehdään. Jos jostain asiasta on vastuussa, siitä pitää myös olla valta päättää ja se hoitaa itsenäisesti, koska muutoinhan se mies on pelkkä palvelija, joka saa käskyt ja ohjeet suoraan "ylätasolta". En ihmettele, ettei sellainen motivoi ketään.
Mies siivoaa meillä omalla tavallaan, tavalla, jolla ei todellakaan itse siivoaisi. Mielestäni tehottomasti ja hän saisi enemmän aikaan muuttamalla toimintaansa. On myös hajamielinen, unohtelee lapsen juttuja useammin kuin minä. Miehellä ei ole kuitenkaan mitään syytä tehdä asioita "kunnolla", koska se on vain minun mielipiteeni ja standardini siitä, mikä on kunnolla tehty ja tarpeeksi hyvä. Ei mieheni. Ja koska olemme tasa-arvoinen pari, miehelläni on myös sanavalta.
Mahtavaa!
Tämä mahtava rakennelma leviää kuin korttipakka, kun koulu alkaa.
Miksi? En ole tuo kirjoittaja mutta haluaisin tietää perustelusi. Meillä on 2 lasta koulussa ja 1 päiväkodissa ja arki sujuu hienosti, asiat hoidetaan yhdessä, mies esim. on paljon täsmällisempi wilman kanssa ja laittaa aina kalenteriin mitä milloinkin on luvassa. Vie myös päiväkotilaisen aamulla ja on oikeat kamppeet mukana.
Siis tuo että ”ei haittaa vaikka menee persiilleem ja sinnepäin” ja että ”minähän en tätejä kuuntele vaan ohjaan miehen puheille” ja muu löpinä.
Ja aivan naurettava ajatus käytämmössä on tuo ”yhdessä hoitaminen”kin. Miten sitä wilmaa ja vaatimusrumbaa ja kaikkea osallistumista hoidetaan muka järkevästi yhdessä? Molemmat kyttää 24/7?
No jos yhdessä hoitaminen on naurettava ajatus niin ei tarvitse ihmetellä miksi on näitä marttyyrinaisia. Miten hoidetaan järkevästi yhdessä? Wilmaa ei tarvitse kytätä vaan sieltä tulee viesti sähköpostiin, jotka jokainen nyt kai tarkistaa päivittäin joka tapauksessa. Kumpikin ottaa tasaisesti vastuuta "vaatimusrumbasta", eli kurahousut päiväkotiin tai retkieväät koululaiselle. En nyt ymmärrä miksi tämä kuulostaa niin naurettavalta. Onhan työpaikoillakin ihmisillä eri tehtäviä eikä se ole mitenkään naurettavaa. Miksi se mies ei siellä kotona pystyisi muka samaan?
Jatkan vielä: Esim. meillä töissä on eri toiminnoissa aina jotain tehtävää, ja sieltä jokainen ottaa samasta pinosta eikä tarvitse erikseen jakaa että sulle tuo homma ja mulle tuo homma. Se hoituu oikein hyvin, kun näkee että on joku homma eikä sitä ole muut tehneet niin minä teen. Perustuu siihen että meillä kaikilla on yhteinen vastuu siitä että työt tulee tehtyä. Samalla periaatteella kotona.
En tiedä missä olet töissä mutta normaalisti projekteissa työpaikoilla on projektivastaava ja yrityksellä johto. Ei missään työpaikassa kaikki tee samaa ja sählää mitä sattuu.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ketjua lukiessa muistui mieleen tilanne, kun lasten ollessa pieniä itku kurkussa pyysin miestä hoitamaan edes yhden osa-alueen itsenäisesti. Ehdotin, että mies huolehtisi laskut maksuun, silloin ne tuli paperiversioina kotiin ja ne piti joko maksaa maksuautomaatilla tai laittaa kuoressa maksupalveluun. Mies perusteli minulle, miksi niin ei pitäisi tehdä, yksi lause oli "eikö ole hienoa, että sinulla on kaikki langat käsissä". Kyllä tuntui pahalta.
Ketuttaa olla aina se, joka suunnittelee ja tekee kaiken. Ilman minua emme olisi koskaan säästäneet, ostaneet asuntoa, matkustelleet, harrastaneet mitään jne. Luulisi, että jossain vaiheessa mies hoksaisi, että hänkin voi varata vaikka sen matkan (ja tehdä kaiken siihen kuuluvan suunnittelun, vuokrata auton kohteesta jne.), koska lopulta hänkin niistä nauttii ja muille kehuu miten oli kivaa. Mutta ei, onhan se niin paljon helpompaa vain odottaa valmista ja olla se joka sitten voi antaa palautteen mm. siitä oliko hotellivalinta nyt hyvä vai ei.
Kateellisena kuuntelen niitä naisia, jotka kertovat miten mies on yllättänyt matkalla. Olisi ihanaa olla edes kerran se, joka voisi vaan ottaa passin käteen ja lähteä minne ikinä tahansa ja luottaa siihen, että toinen on varannut kaiken ja huolehtii aikatauluista ja pakkaamisesta. Tai pakkaamisen voisin mielellään tehdä kyllä itse..
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Päällepäsmäriäidit ovat usein olleet päällepäsmärinaisia, joille on jotenkin iskostunut päähän jokin ainoa oikea tapaa suorittaa elämää, parisuhdetta, kodinhoitoa ja perhettä. Kun on tiukat standardit siitä, miten kunnon nainen hoitaa kotia esimerkiksi, sitä joutuu helposti hoitamaankin sen kaiken itse, koska ei voi olettaa miehen omaksuvan automaattisesti näitä samoja standardeja. Eikä ole mitään syytäkään.
Mikä muuten selittäisi sen, ettei esimerkiksi mies pue ja valmistele lasta aamuisin? Koska sitten lapselta puuttuu sitä ja tätä, tarhasta soitetaan taas ja näin äidin "täytyy" taas hypätä ohjaksiin. Itseasiassa ei todellakaan täydy, olen ohjeistanut tarhaa siitä, että isä tuo lapsen, jos on jotain valitettavaa, on turha minulle soitella asiasta tai huomautella. Onneksi mieheni ei ole niin imbesilli, etteikö tästä oppisi.
Parisuhdetta ja kaikkea voi suorittaa kyllä yleisten standardien ja sääntöjen mukaan, mutta kannattaisi ottaa huomioon se miehenkin mielipide ja tapa tehdä asioita. Jos haluaa tasa-arvoiden parisuhteen, jossa asiat hoidetaan yhdessä - joutuu väkisinkin luopumaan myös päätäntävallasta sen suhteen, MITEN asiat tehdään. Jos jostain asiasta on vastuussa, siitä pitää myös olla valta päättää ja se hoitaa itsenäisesti, koska muutoinhan se mies on pelkkä palvelija, joka saa käskyt ja ohjeet suoraan "ylätasolta". En ihmettele, ettei sellainen motivoi ketään.
Mies siivoaa meillä omalla tavallaan, tavalla, jolla ei todellakaan itse siivoaisi. Mielestäni tehottomasti ja hän saisi enemmän aikaan muuttamalla toimintaansa. On myös hajamielinen, unohtelee lapsen juttuja useammin kuin minä. Miehellä ei ole kuitenkaan mitään syytä tehdä asioita "kunnolla", koska se on vain minun mielipiteeni ja standardini siitä, mikä on kunnolla tehty ja tarpeeksi hyvä. Ei mieheni. Ja koska olemme tasa-arvoinen pari, miehelläni on myös sanavalta.
Mahtavaa!
Tämä mahtava rakennelma leviää kuin korttipakka, kun koulu alkaa.
Miksi? En ole tuo kirjoittaja mutta haluaisin tietää perustelusi. Meillä on 2 lasta koulussa ja 1 päiväkodissa ja arki sujuu hienosti, asiat hoidetaan yhdessä, mies esim. on paljon täsmällisempi wilman kanssa ja laittaa aina kalenteriin mitä milloinkin on luvassa. Vie myös päiväkotilaisen aamulla ja on oikeat kamppeet mukana.
Siis tuo että ”ei haittaa vaikka menee persiilleem ja sinnepäin” ja että ”minähän en tätejä kuuntele vaan ohjaan miehen puheille” ja muu löpinä.
Ja aivan naurettava ajatus käytämmössä on tuo ”yhdessä hoitaminen”kin. Miten sitä wilmaa ja vaatimusrumbaa ja kaikkea osallistumista hoidetaan muka järkevästi yhdessä? Molemmat kyttää 24/7?
No jos yhdessä hoitaminen on naurettava ajatus niin ei tarvitse ihmetellä miksi on näitä marttyyrinaisia. Miten hoidetaan järkevästi yhdessä? Wilmaa ei tarvitse kytätä vaan sieltä tulee viesti sähköpostiin, jotka jokainen nyt kai tarkistaa päivittäin joka tapauksessa. Kumpikin ottaa tasaisesti vastuuta "vaatimusrumbasta", eli kurahousut päiväkotiin tai retkieväät koululaiselle. En nyt ymmärrä miksi tämä kuulostaa niin naurettavalta. Onhan työpaikoillakin ihmisillä eri tehtäviä eikä se ole mitenkään naurettavaa. Miksi se mies ei siellä kotona pystyisi muka samaan?
Jatkan vielä: Esim. meillä töissä on eri toiminnoissa aina jotain tehtävää, ja sieltä jokainen ottaa samasta pinosta eikä tarvitse erikseen jakaa että sulle tuo homma ja mulle tuo homma. Se hoituu oikein hyvin, kun näkee että on joku homma eikä sitä ole muut tehneet niin minä teen. Perustuu siihen että meillä kaikilla on yhteinen vastuu siitä että työt tulee tehtyä. Samalla periaatteella kotona.
En tiedä missä olet töissä mutta normaalisti projekteissa työpaikoilla on projektivastaava ja yrityksellä johto. Ei missään työpaikassa kaikki tee samaa ja sählää mitä sattuu.
Olen töissä asiantuntijaorganisaatiossa jossa johto puuttuu hyvin vähän töihin. Saamme ja osaamme organisoida työmme itse. Mutta hei tosi hyvä että sulla johto ohjeistaa koska selkeästi siihen on tarve.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Päällepäsmäriäidit ovat usein olleet päällepäsmärinaisia, joille on jotenkin iskostunut päähän jokin ainoa oikea tapaa suorittaa elämää, parisuhdetta, kodinhoitoa ja perhettä. Kun on tiukat standardit siitä, miten kunnon nainen hoitaa kotia esimerkiksi, sitä joutuu helposti hoitamaankin sen kaiken itse, koska ei voi olettaa miehen omaksuvan automaattisesti näitä samoja standardeja. Eikä ole mitään syytäkään.
Mikä muuten selittäisi sen, ettei esimerkiksi mies pue ja valmistele lasta aamuisin? Koska sitten lapselta puuttuu sitä ja tätä, tarhasta soitetaan taas ja näin äidin "täytyy" taas hypätä ohjaksiin. Itseasiassa ei todellakaan täydy, olen ohjeistanut tarhaa siitä, että isä tuo lapsen, jos on jotain valitettavaa, on turha minulle soitella asiasta tai huomautella. Onneksi mieheni ei ole niin imbesilli, etteikö tästä oppisi.
Parisuhdetta ja kaikkea voi suorittaa kyllä yleisten standardien ja sääntöjen mukaan, mutta kannattaisi ottaa huomioon se miehenkin mielipide ja tapa tehdä asioita. Jos haluaa tasa-arvoiden parisuhteen, jossa asiat hoidetaan yhdessä - joutuu väkisinkin luopumaan myös päätäntävallasta sen suhteen, MITEN asiat tehdään. Jos jostain asiasta on vastuussa, siitä pitää myös olla valta päättää ja se hoitaa itsenäisesti, koska muutoinhan se mies on pelkkä palvelija, joka saa käskyt ja ohjeet suoraan "ylätasolta". En ihmettele, ettei sellainen motivoi ketään.
Mies siivoaa meillä omalla tavallaan, tavalla, jolla ei todellakaan itse siivoaisi. Mielestäni tehottomasti ja hän saisi enemmän aikaan muuttamalla toimintaansa. On myös hajamielinen, unohtelee lapsen juttuja useammin kuin minä. Miehellä ei ole kuitenkaan mitään syytä tehdä asioita "kunnolla", koska se on vain minun mielipiteeni ja standardini siitä, mikä on kunnolla tehty ja tarpeeksi hyvä. Ei mieheni. Ja koska olemme tasa-arvoinen pari, miehelläni on myös sanavalta.
Mahtavaa!
Tämä mahtava rakennelma leviää kuin korttipakka, kun koulu alkaa.
Miksi? En ole tuo kirjoittaja mutta haluaisin tietää perustelusi. Meillä on 2 lasta koulussa ja 1 päiväkodissa ja arki sujuu hienosti, asiat hoidetaan yhdessä, mies esim. on paljon täsmällisempi wilman kanssa ja laittaa aina kalenteriin mitä milloinkin on luvassa. Vie myös päiväkotilaisen aamulla ja on oikeat kamppeet mukana.
Siis tuo että ”ei haittaa vaikka menee persiilleem ja sinnepäin” ja että ”minähän en tätejä kuuntele vaan ohjaan miehen puheille” ja muu löpinä.
Ja aivan naurettava ajatus käytämmössä on tuo ”yhdessä hoitaminen”kin. Miten sitä wilmaa ja vaatimusrumbaa ja kaikkea osallistumista hoidetaan muka järkevästi yhdessä? Molemmat kyttää 24/7?
No jos yhdessä hoitaminen on naurettava ajatus niin ei tarvitse ihmetellä miksi on näitä marttyyrinaisia. Miten hoidetaan järkevästi yhdessä? Wilmaa ei tarvitse kytätä vaan sieltä tulee viesti sähköpostiin, jotka jokainen nyt kai tarkistaa päivittäin joka tapauksessa. Kumpikin ottaa tasaisesti vastuuta "vaatimusrumbasta", eli kurahousut päiväkotiin tai retkieväät koululaiselle. En nyt ymmärrä miksi tämä kuulostaa niin naurettavalta. Onhan työpaikoillakin ihmisillä eri tehtäviä eikä se ole mitenkään naurettavaa. Miksi se mies ei siellä kotona pystyisi muka samaan?
Jatkan vielä: Esim. meillä töissä on eri toiminnoissa aina jotain tehtävää, ja sieltä jokainen ottaa samasta pinosta eikä tarvitse erikseen jakaa että sulle tuo homma ja mulle tuo homma. Se hoituu oikein hyvin, kun näkee että on joku homma eikä sitä ole muut tehneet niin minä teen. Perustuu siihen että meillä kaikilla on yhteinen vastuu siitä että työt tulee tehtyä. Samalla periaatteella kotona.
En tiedä missä olet töissä mutta normaalisti projekteissa työpaikoilla on projektivastaava ja yrityksellä johto. Ei missään työpaikassa kaikki tee samaa ja sählää mitä sattuu.
Olen töissä asiantuntijaorganisaatiossa jossa johto puuttuu hyvin vähän töihin. Saamme ja osaamme organisoida työmme itse. Mutta hei tosi hyvä että sulla johto ohjeistaa koska selkeästi siihen on tarve.
No ilmankos teillä kotonakin sama homma tehdään tuplasti eikä mistään tule kunnolla yhtikäs mitään. Kovasti on pöhinää ja tohinaa ja hössötystä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tunnen hyvin yhden väsyneen nelikymppisen naisen, joka todellakin kuvittelee, että hänellä on vastuu kaikesta, koska hänen mielestään hänen miehensä ei hoida mitään asioita.
Toki vuosien aikana mies on vähentänyt aloitteellusuuttaan, koska ratkaisut ovat vääriä ja koko ajan pitäisi olla tekemässä sellaista, minkä vaimo on keksinyt tärkeäksi.Surullinen itseään toteuttava ajatus- ja toimintalukko, joka tuhoaa osaltaan tämän avioliiton.
Kuuntelin kerran järkyttyneenä lasten harrastusryhmän odotustilassa erästä äitiä, joka oli tuomassa lapsiaan samaan kerhoon kuin minäkin. Hänellä oli siis mies mukana ja tämä nainen ohjeisti miestä kuin pikkulasta: "Nyt menet sinne apteekkiin käymään ihan nopeasti ja tulet sitten takaisin ja tuot sen kuitin. Muista sitten ottaa se kuitti!" Tämäkin nainen varmasti koki, että taas kaikki vastuu kaatuu hänelle, mutta ulkopuolisen silmään se näytti siltä, että mieheltä on viety munat siinä perheessä jo ajat sitten ja nyt hän vain myötäilee mitä ÄITI sanoo.
Kun se mies on käynyt siellä apteekissa lukuisia kertoja eikä tuo sitä kuittia vakuutukseen itsenäisesti niin siinä vaiheessa itsekin muistuttelisit.
Viher-vasurit ovat sairaita ja pahoja ihmisiä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Ketuttaa olla aina se, joka suunnittelee ja tekee kaiken. Ilman minua emme olisi koskaan säästäneet, ostaneet asuntoa, matkustelleet, harrastaneet mitään jne. Luulisi, että jossain vaiheessa mies hoksaisi, että hänkin voi varata vaikka sen matkan (ja tehdä kaiken siihen kuuluvan suunnittelun, vuokrata auton kohteesta jne.), koska lopulta hänkin niistä nauttii ja muille kehuu miten oli kivaa. Mutta ei, onhan se niin paljon helpompaa vain odottaa valmista ja olla se joka sitten voi antaa palautteen mm. siitä oliko hotellivalinta nyt hyvä vai ei.
Kateellisena kuuntelen niitä naisia, jotka kertovat miten mies on yllättänyt matkalla. Olisi ihanaa olla edes kerran se, joka voisi vaan ottaa passin käteen ja lähteä minne ikinä tahansa ja luottaa siihen, että toinen on varannut kaiken ja huolehtii aikatauluista ja pakkaamisesta. Tai pakkaamisen voisin mielellään tehdä kyllä itse..
Meillä on kokeiltu sitäkin, että minä varaan. Lopputulos oli se, että vaimo kuitenkin vaihtoi varaukset, kun löytyi hänen mielestään parempia vaihtoehtoja. Tehtiin siis tuplatyö, kun vaimo olisi aivan hyvin voinut tehdä kerralla mieleisensä valinnat ja oma vaivani olisi säästynyt.
En onneksi ole. En jaksaisi katsella kauaa miesvauvaa joka ei osallistu perhe-elämään. Olen huomannut lähipiirissä, että moni mies käyttää tekosyynä sitä ettei muka osaa yhtä hyvin hoitaa lasta/tehdä kotitöitä/etc. kuin muija, ja sitten heittäydytään sohvalle pelaamaan pleikkaria mieluummin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mitä jos vaan lähtisi ja jättäisi lapset isälleen... (Puhutaan nyt siis kunnon miehistä eikä mistään juopoista tai lusmuista). Pakkohan sen olisi oppia hommat. Kun ei ole muuta vaihtoehtoa. Alkanut houkutella tällainenkin ajatus. Kun on vaan niin väsynyt kaikkeen. En jaksa sitä alituista sotkua ja likaa ja meteliä. Enkä jaksa enää itse tehdäkään asialle mitään. En mä lapsia mukaan ottaisi mistään hinnasta, tarvin ja ansaitsen oman aikani. Mulla nyt on se etu puolellani, että tiedän mieheni selviävän, on alusta asti hoitanut lapsia enkä ole ohjeita jaellut. Mutta mä teen vaan niin paljon enemmän (pääni sisällä?), en jaksa enää.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Päällepäsmäriäidit ovat usein olleet päällepäsmärinaisia, joille on jotenkin iskostunut päähän jokin ainoa oikea tapaa suorittaa elämää, parisuhdetta, kodinhoitoa ja perhettä. Kun on tiukat standardit siitä, miten kunnon nainen hoitaa kotia esimerkiksi, sitä joutuu helposti hoitamaankin sen kaiken itse, koska ei voi olettaa miehen omaksuvan automaattisesti näitä samoja standardeja. Eikä ole mitään syytäkään.
Mikä muuten selittäisi sen, ettei esimerkiksi mies pue ja valmistele lasta aamuisin? Koska sitten lapselta puuttuu sitä ja tätä, tarhasta soitetaan taas ja näin äidin "täytyy" taas hypätä ohjaksiin. Itseasiassa ei todellakaan täydy, olen ohjeistanut tarhaa siitä, että isä tuo lapsen, jos on jotain valitettavaa, on turha minulle soitella asiasta tai huomautella. Onneksi mieheni ei ole niin imbesilli, etteikö tästä oppisi.
Parisuhdetta ja kaikkea voi suorittaa kyllä yleisten standardien ja sääntöjen mukaan, mutta kannattaisi ottaa huomioon se miehenkin mielipide ja tapa tehdä asioita. Jos haluaa tasa-arvoiden parisuhteen, jossa asiat hoidetaan yhdessä - joutuu väkisinkin luopumaan myös päätäntävallasta sen suhteen, MITEN asiat tehdään. Jos jostain asiasta on vastuussa, siitä pitää myös olla valta päättää ja se hoitaa itsenäisesti, koska muutoinhan se mies on pelkkä palvelija, joka saa käskyt ja ohjeet suoraan "ylätasolta". En ihmettele, ettei sellainen motivoi ketään.
Mies siivoaa meillä omalla tavallaan, tavalla, jolla ei todellakaan itse siivoaisi. Mielestäni tehottomasti ja hän saisi enemmän aikaan muuttamalla toimintaansa. On myös hajamielinen, unohtelee lapsen juttuja useammin kuin minä. Miehellä ei ole kuitenkaan mitään syytä tehdä asioita "kunnolla", koska se on vain minun mielipiteeni ja standardini siitä, mikä on kunnolla tehty ja tarpeeksi hyvä. Ei mieheni. Ja koska olemme tasa-arvoinen pari, miehelläni on myös sanavalta.
Mahtavaa!
Tämä mahtava rakennelma leviää kuin korttipakka, kun koulu alkaa.
Miksi? En ole tuo kirjoittaja mutta haluaisin tietää perustelusi. Meillä on 2 lasta koulussa ja 1 päiväkodissa ja arki sujuu hienosti, asiat hoidetaan yhdessä, mies esim. on paljon täsmällisempi wilman kanssa ja laittaa aina kalenteriin mitä milloinkin on luvassa. Vie myös päiväkotilaisen aamulla ja on oikeat kamppeet mukana.
Siis tuo että ”ei haittaa vaikka menee persiilleem ja sinnepäin” ja että ”minähän en tätejä kuuntele vaan ohjaan miehen puheille” ja muu löpinä.
Ja aivan naurettava ajatus käytämmössä on tuo ”yhdessä hoitaminen”kin. Miten sitä wilmaa ja vaatimusrumbaa ja kaikkea osallistumista hoidetaan muka järkevästi yhdessä? Molemmat kyttää 24/7?
No jos yhdessä hoitaminen on naurettava ajatus niin ei tarvitse ihmetellä miksi on näitä marttyyrinaisia. Miten hoidetaan järkevästi yhdessä? Wilmaa ei tarvitse kytätä vaan sieltä tulee viesti sähköpostiin, jotka jokainen nyt kai tarkistaa päivittäin joka tapauksessa. Kumpikin ottaa tasaisesti vastuuta "vaatimusrumbasta", eli kurahousut päiväkotiin tai retkieväät koululaiselle. En nyt ymmärrä miksi tämä kuulostaa niin naurettavalta. Onhan työpaikoillakin ihmisillä eri tehtäviä eikä se ole mitenkään naurettavaa. Miksi se mies ei siellä kotona pystyisi muka samaan?
Jatkan vielä: Esim. meillä töissä on eri toiminnoissa aina jotain tehtävää, ja sieltä jokainen ottaa samasta pinosta eikä tarvitse erikseen jakaa että sulle tuo homma ja mulle tuo homma. Se hoituu oikein hyvin, kun näkee että on joku homma eikä sitä ole muut tehneet niin minä teen. Perustuu siihen että meillä kaikilla on yhteinen vastuu siitä että työt tulee tehtyä. Samalla periaatteella kotona.
En tiedä missä olet töissä mutta normaalisti projekteissa työpaikoilla on projektivastaava ja yrityksellä johto. Ei missään työpaikassa kaikki tee samaa ja sählää mitä sattuu.
No miksei kotonakin voisi olla projektivastaavaa?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Ketuttaa olla aina se, joka suunnittelee ja tekee kaiken. Ilman minua emme olisi koskaan säästäneet, ostaneet asuntoa, matkustelleet, harrastaneet mitään jne. Luulisi, että jossain vaiheessa mies hoksaisi, että hänkin voi varata vaikka sen matkan (ja tehdä kaiken siihen kuuluvan suunnittelun, vuokrata auton kohteesta jne.), koska lopulta hänkin niistä nauttii ja muille kehuu miten oli kivaa. Mutta ei, onhan se niin paljon helpompaa vain odottaa valmista ja olla se joka sitten voi antaa palautteen mm. siitä oliko hotellivalinta nyt hyvä vai ei.
Kateellisena kuuntelen niitä naisia, jotka kertovat miten mies on yllättänyt matkalla. Olisi ihanaa olla edes kerran se, joka voisi vaan ottaa passin käteen ja lähteä minne ikinä tahansa ja luottaa siihen, että toinen on varannut kaiken ja huolehtii aikatauluista ja pakkaamisesta. Tai pakkaamisen voisin mielellään tehdä kyllä itse..
Minä taas kuuntelen kateellisena pariskuntia missä yllätyksiä järjestetään ja niitä osataan myös arvostaa. Olen itse saanut niin kipakkaa palautetta aiheesta että opin jättämään tekemättä. Sitten vaimo kyllä jaksaa jupista kun ei päästä lomamatkoille, kun hänkään ei saa aikaiseksi. Teit niin tai näin, niin ei kelpaa.
Onneksi ei oo perhettä niin ei tarvitse olla tuollainen :D! Oma valinta sekin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
yh-isi kirjoitti:
Kun laskee yhteen palkkatyön ja kotityön, niin miesten ja naisten siihen päivässä käyttämä aika ei paljon poikkea toisistaan (ihan tilastoista katottuna muutaman minsan ero per päivä) . Kuitenkin ne on naiset, jotka täällä ja muutenkin yrittävät egotripata miesten kustannuksella kotitöistä/lastenhoidosta. Sen sijaan en ole nähnyt miesten hirveästi yrittävän dissata naisia siksi, että tekevät vähemmän palkkatyötä. Nykyisen avokkini tärkein haukkumissyy exsästään tuntuu olevan, että hän joutui kai muutaman kuukauden elättämään miestään tämän työttömyyden vuoksi. Itse elätin vaimoani 16 vuotta ja pystyisin kirjoittamaan vaikka kirjan hänen vioistaan, mutta toisin kuin avokkini, en olisi osannut siihen laittaa mainintaa "elättämisestä". Mielenkiintoinen eroavuus.
Itse olen muuten yh-isä, jonka lapset lähestyvät teini-ikää, yksin hoitanut lapseni tähän ikään asti, elämäni aikana kukaan nainen ei ole minua paaponut/hoitanut, paitsi oma äitini, joten mulla on varaa aukoa tästä asiasta. On silti varmaan totta, että jotkut miehet tekevät vähemmän kotityötä/lastenhoitoa kuin naiset. Mutta huomion arvoista on - suorastaan hupaisaa - kuinka naiset yrittävät ottaa kaiken irti tästä vähästä ylimääräisestä tekemisestään...mistä motivaatio tähän? Eikö perhe pitäisi nähdä yhteisenä projektina, johon molemmat osallistuvat kykynsä ja taitonsa ja jaksamisensa mukaan? Missä on suhteen me-vyöhyke, jos pitää lähteä niin suurella innolla nostamaan minä-minää esille? Ja vain muutaman minuutin takia, jonka naiset tekevät enemmän kotityötä per päivä? Miksi olla parisuhteessa ylipäänsä, jos me-vyöhyke on niin ohut, että siitä pitää tehdä marttyyri-äiti-irtiottoja? Tästä tulee mieleen elokuva Vain muutaman dollarin tähden.... Toisaalta saattaa olla, että tässä on kyse naisten tavasta hakea "yhteisyyttä" keskenään, kun yksi ryhtyy siunailemaan ruuhkavuosiensa taakkaa, niin toinen yhtyy tähän ja saadaan tunteita tuuletettua. Reaalitodellisuus saattaa kuitenkin olla se, että ne ruuhkavuodet ovat vain niin kovia SEKÄ naiselle ETTÄ miehelle, että mitään lintsaria tai syyllistä ei edes ole - molemmat yrittävät parhaansa ja sekään ei tunnu aina riittävän lapsiperhearjen pyörityksessä. Tämän paineen alla sitten naiset vain yrittävät ottaa irtiottoa ja päteä. Esim. siskoni on puolipäivätöissä ja jaksaa kyllä naputtaa ja päteä loputtomiin lastenhoidollaan ja kotitöillään. Totta onkin, että hänen yrittäjämiehensä ei osallistu kotihommiin.....ja saa kuulla siitä jatkuvasti. Mutta hyvinpä näyttää kelpaavan systerille sen satojen tuhansien purjeveneen kyyti näin juhannuksena...siis sen veneen, joka on ostettu yrittäjämiehen aherruksen tuloksena. Näitä rahoja hankittaessa mies ei ole ehtinyt paljon sohvaa kuluttamaan….pitkää päivää on tehty ja ilman lomia.
Reaalitodellisuus nyt vaan on useissa suhteissa (ei omassani) se, että nainen tekee huomattavasti enemmän, erityisesti siitä organisoinnista, kuten tästäkin ketjusta huomaa.
Ja ihanko oikeasti siskosi pitäisi yrittäjämiehen rinnalla tehdä kokopäivätöitä ja yrittää jakaa sitten lasten- ja kodinhoitoa tasan? Ei takuulla onnistuisi, vaan suurin osa kotitöistä jäisi siskollesi. Vai pitäisikö hänen vaatia miestään lopettamaan yrityksensä ja menemään palkkatöihin? Vai pitäisikö hänen pyydellä anteeksi veneestä nauttimistaan? Ehkä siskoasi veetuttaa, että hän ei pysty rakentamaan omaa uraansa, kun lapset on tullut tehtyä miehen kanssa, joka vaatii oman uransa ehdoilla menemistä? Ehkä siskosi kärsii siitä, että joutuu olemaan puolipäivätöissä ja vastaamaan kaikista kotitöistä, ja siksi valittaa? Ei raha ja elintaso korvaa tuollaista epätasa-arvoa perheessä, jos se ei aidosti molemmille sovi.
Ehkä yrittäjämies kärsii siitä, että joutuu elättämään lasten lisäksi vielä vaimonsakin? Ehkä se perheestä erossa oleminen ja elatusvastuu ei aidosti sovi molemmille? Olisiko siis yrittäjämiehelläkin oikeus jatkuvasti naputtaa ja päteä miten kaikki kiva tehdään vain hänen selkänahastaan revityllä rahalla?
Tässähän tulee ihan jakomielinen olo, kun näitä lukee. Naiset kertoo ihan rehellisesti, kuinka joutuu yksinään huolehtimaan perheen arkipyörityksestä, niin toiset naiset syyllistää syyllistämästä päästyäänkin.
Jos mies ei vaan ota tehtäväkseen mitään, ja jos nainen hänelle tästä sanoo, on kyse vääpelöinnistä. siis saako sitä miestä neuvoa tai kehottaa tekemään mitään vai ei?
Jos hän vaan ei tee mitään?
Ja jos sitten antaa sen miehen olla tekemättä, niin sitten on taas oma syy, kun ei ole antanut miehen tehdä.
Ja kun sitten kertoo, että joutuu itse kaiken huolehtimaan, niin sitten on marttyyri ja ulisija.
Mitä tämä tällainen on? Eikö avioliitto ja lapset olekaan kahden kauppa?
Tietysti jokaisen täytyisi osata olla selvänäkijä ja tietää etukäteen, miten puoliso esim. lasten tullessa maailmaan käyttäytyy.
Itse muistan sen suunnattoman helpotuksen tunteen, kun kuuden avioliittovuoden jälkeen otin eron. En olisi edes uskonut, miten paljon vaivattomampaa ja vapaampaa oli elämä ilman miestä, lapsen kanssa kahden. Mies, joka ei rikkaa ristiin pannut yhteisen elämän sujumisen kannalta, vaan päinvastoin tahallaan teki siitä minulle mahdollisimman hankalaa, sai nyt jäädä itse huolehtimaan asioistaan, aivan itse. Se mies ei todellakaan laittanut itseään likoon missään, kaikki jäi minun harteilleni. Toki töissä kävi, mutta niinhän kävin minäkin. Kaikki muu aika hänelle oli pelkkää omaa vapaa-aikaa. Sen sijaan minä en olisi saanut hänen mielestään edes sukkaa kutoa, kun se oli joutavaa askartelua.
Muistan, kun teimme vanhassa talossa pientä remonttia. Mies tarvitsi minua ihan kaikkeen, piti koko ajan olla siinä hänen vieressään milloin pitelemässä mitäkin, milloin antamassa ja ojentamassa työkaluja, tekemässä jotain. Sitten yhtäkkiä hän alkoi karjua, että missäs se ruoka viipyy. Kun sanoin, etten ole tästä päässyt sitä tekemään, niin alkoi huuto, että en osaa hoitaa hommiani. Ruoka oli hänelle elämän ykkösasia, ja se piti aina olla valmiina tasan silloin, kun hänelle nälkä iski. Hän pääsi töistä ennen minua, ja istui kotona odottamassa, että tulisin tekemään ruokaa. Ei voinut edes perunoita laittaa valmiiksi kiehumaan, ei edes hakemaan niitä kellarista valmiiksi. Sellainen mies se oli. Oma suu ja hyvinvointi aina ensimmäisenä ja oikeastaan ainoana. Jälkeenpäin vasta osasin nähdä, miten hyvin hän pystyi nuo piirteet seurusteluaikana hämärtämään, ensimmäiset merkit tulivat vasta sitten, kun aloin odottaa lastamme. Se tuntui olevan pelkästään minun projektini, ns. naisten asioita, ei hänen, miehen.
Vau, mikä tunne, kun siitä kaikesta irtauduin.
Minäkö en antanut miehelle mahdollisuutta tehdä mitään? Iso nauru. Paljon oli miehellä mahdollisuuksia, kaikki jäi käyttämättä.
Nykyinen mies huolehtii itse asioistaan ja osallistuu kaikkeen tasapuolisesti. Hänen kanssaan kaikki on alusta asti ollut helppoa ja normaalia. En osaa sanoa, mistä se johtuu, koska tämäkin mies on kyllä ollut lapsuudenkodissaan ns. naisten passaama. Järki ilmeisesti sitten vaan on voittanut.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Päällepäsmäriäidit ovat usein olleet päällepäsmärinaisia, joille on jotenkin iskostunut päähän jokin ainoa oikea tapaa suorittaa elämää, parisuhdetta, kodinhoitoa ja perhettä. Kun on tiukat standardit siitä, miten kunnon nainen hoitaa kotia esimerkiksi, sitä joutuu helposti hoitamaankin sen kaiken itse, koska ei voi olettaa miehen omaksuvan automaattisesti näitä samoja standardeja. Eikä ole mitään syytäkään.
Mikä muuten selittäisi sen, ettei esimerkiksi mies pue ja valmistele lasta aamuisin? Koska sitten lapselta puuttuu sitä ja tätä, tarhasta soitetaan taas ja näin äidin "täytyy" taas hypätä ohjaksiin. Itseasiassa ei todellakaan täydy, olen ohjeistanut tarhaa siitä, että isä tuo lapsen, jos on jotain valitettavaa, on turha minulle soitella asiasta tai huomautella. Onneksi mieheni ei ole niin imbesilli, etteikö tästä oppisi.
Parisuhdetta ja kaikkea voi suorittaa kyllä yleisten standardien ja sääntöjen mukaan, mutta kannattaisi ottaa huomioon se miehenkin mielipide ja tapa tehdä asioita. Jos haluaa tasa-arvoiden parisuhteen, jossa asiat hoidetaan yhdessä - joutuu väkisinkin luopumaan myös päätäntävallasta sen suhteen, MITEN asiat tehdään. Jos jostain asiasta on vastuussa, siitä pitää myös olla valta päättää ja se hoitaa itsenäisesti, koska muutoinhan se mies on pelkkä palvelija, joka saa käskyt ja ohjeet suoraan "ylätasolta". En ihmettele, ettei sellainen motivoi ketään.
Mies siivoaa meillä omalla tavallaan, tavalla, jolla ei todellakaan itse siivoaisi. Mielestäni tehottomasti ja hän saisi enemmän aikaan muuttamalla toimintaansa. On myös hajamielinen, unohtelee lapsen juttuja useammin kuin minä. Miehellä ei ole kuitenkaan mitään syytä tehdä asioita "kunnolla", koska se on vain minun mielipiteeni ja standardini siitä, mikä on kunnolla tehty ja tarpeeksi hyvä. Ei mieheni. Ja koska olemme tasa-arvoinen pari, miehelläni on myös sanavalta.
Mahtavaa!
Tämä mahtava rakennelma leviää kuin korttipakka, kun koulu alkaa.
Miksi? En ole tuo kirjoittaja mutta haluaisin tietää perustelusi. Meillä on 2 lasta koulussa ja 1 päiväkodissa ja arki sujuu hienosti, asiat hoidetaan yhdessä, mies esim. on paljon täsmällisempi wilman kanssa ja laittaa aina kalenteriin mitä milloinkin on luvassa. Vie myös päiväkotilaisen aamulla ja on oikeat kamppeet mukana.
Siis tuo että ”ei haittaa vaikka menee persiilleem ja sinnepäin” ja että ”minähän en tätejä kuuntele vaan ohjaan miehen puheille” ja muu löpinä.
Ja aivan naurettava ajatus käytämmössä on tuo ”yhdessä hoitaminen”kin. Miten sitä wilmaa ja vaatimusrumbaa ja kaikkea osallistumista hoidetaan muka järkevästi yhdessä? Molemmat kyttää 24/7?
Ai viimeistään kouluunmennessä pitää naisen astua ohjaksiin, koska mies ei osaa :D
Wilmasta tulee kylläkin sposti miehelleni. Jos tulee jotain , mitä tarttee apua (90% osaa kyllä hoitaa itsekin) niin mies osaa pyytää.
Ja miksi ihmeessä ne tarhan tädit minulle soittaisi, jos mieheni vie lapsen tarhaan? Ei se paljoa mun miestä auta, että minä tiedän, mitä sinne pitää ottaa mukaan mikäkin päivä.
Miksi naisten on niin vaikea hyväksyä miehen reaktiivista luonnetta kotitöissä? Ei se ole sen kummempaa kun reaktiivinen seksuaalisuus, joka on yleistä naisilla. Siinä vastuu suunnittelusta ja aloituksesta jää toiselle, koska toinen ei vain luonnostaan sitä osaa tehdä.
Mikä ihmeen reaktiivisuus kotitöissä? Eikö miehet muka luontojaan osaa niitä tehdä?
Kai nyt jokainen osaa vaikkapa pölyä pyyhkiä? Vai onko kyse henkimaailman hommista? Miehelle on henkisesti vierasta ottaa vastuuta niin pölyjen pyyhkimisestä kuin lapsiensa asioista, niinkö? Kun aikanaan kävin lapseni koulun vanhempainilloissa, siellä oli kyllä myös miehiä, mutta suurin osa oli naisia. Ja kun siskon lapselle tuli koulunkäyntivaikeuksia, hänen miehensä ulkoisti itsensä ihan kaikesta. Hän ei käynyt yhdessäkään tapaamisessa, ei puuttunut mihinkään, oli kuin vieras ihminen. Ei kiinnostanut. Kun lapsi siirrettiin vähäksi aikaa sairaalaan tutkimuksiin ja kävi siellä sairaalakoulua, niin äiti hoiti koko ruljanssin ja kävi lasta katsomassa monta kertaa viikossa. Isä ei kertaakaan. Hänestä se oli vaan niin kiusallista ja hankalaa, niin että hoitakoon äiti kaiken. Isää kyllä toivottiin osallistumaan ja lähetettiin kutsujakin, mutta turhaan. Sisko sanoi, ettei mies halunnut edes puhua asiasta ja jos hänelle jotain siitä edes sanoi, nosti kauhean huudon ja riidan.
Muistan myös yhden ystäväni, jonka jo aikuisella lapsella oli mielenterveysongelma ja lapsi asui tukiasunnossa yksinään. Lapsi saattoi huonossa tilassa ollessaan soittaa kotiin monta kertaa, yleensä öisin, jolloin äidin piti lähteä hänen luokseen, jos ei saanut tätä muuten rauhoittumaan. Isän osallistuminen oli mahdollisimman väkinäistä. Isä olisi mieluummin vain viettänyt mukavaa elämää ilman vaikeuksia, ikään kuin ne eivät olisi hänen elämäänsä kuuluneet yhtä lailla, kuin hänen vaimonsakin. Hiljattain luin vanhasta lehdestä vähän samankaltaisen jutun, vanhemmille oli tullut avioero lapsen sairastuttua henkisesti. Mies lähti omille teilleen, vastuu ja huoli lapsesta jäi äidille. Miksi asiat menevät näin? Missä ovat isät silloin, kun heitä eniten tarvitaan?
Muistan yhden erityisnuorisotyöntekijän, joka kirjoitti jossain joutuvansa usein kutsumaan puheilleen vaikeuksiin joutuneen nuoren, mutta totta puhuen hän haluaisi mieluummin kutsua sinne tämän ongelmanuoren isän. Mutta suurimmaksi osaksi juuri ne isät loistavat poissaolollaan.
Nämä on tietysti niitä marginaaliasioita, joista tässä keskustelussa ei varsinaisesti ole kyse, mutta tämä kuvastaa hyvin sitä, millainen asenne isillä ylipäänsä on lapsiinsa ja perheisiinsä. Normaalielämässä se näkyy siinä, että käytännön asiat jätetään vaimon harteille, kun nehän nyt on niitä pikkujuttuja, joissa vaimo on parempi, olkoon niin, mutta entä sitten, kun tulee oikeita vastoinkäymisiä ja isoja huolia? Miksi silloinkaan ei oteta sitä ensisijaista vastuuta, vaan sekin jää helposti naisten tehtäväksi? Haluaako miehet helppoa elämää?
On toisenlaisiakin miehiä, tietenkin, mutta itse asiassa heitä pitäisi olla perheenisistä se 100 prosenttia eikä vain osa. En tiedä millä nämä vastuitaan pakoilevat miehet perustelevat käytöstään. Epäilen kuitenkin, että he on siis myös niitä, jotka eivät kerta kaikkiaan koe heidän tehtäväkseen perheen arkiasioista huolehtimista, sehän on ikävää hommaa, hoitakoon vaimo.
yh-isi kirjoitti:
Kun laskee yhteen palkkatyön ja kotityön, niin miesten ja naisten siihen päivässä käyttämä aika ei paljon poikkea toisistaan (ihan tilastoista katottuna muutaman minsan ero per päivä) . Kuitenkin ne on naiset, jotka täällä ja muutenkin yrittävät egotripata miesten kustannuksella kotitöistä/lastenhoidosta. Sen sijaan en ole nähnyt miesten hirveästi yrittävän dissata naisia siksi, että tekevät vähemmän palkkatyötä. Nykyisen avokkini tärkein haukkumissyy exsästään tuntuu olevan, että hän joutui kai muutaman kuukauden elättämään miestään tämän työttömyyden vuoksi. Itse elätin vaimoani 16 vuotta ja pystyisin kirjoittamaan vaikka kirjan hänen vioistaan, mutta toisin kuin avokkini, en olisi osannut siihen laittaa mainintaa "elättämisestä". Mielenkiintoinen eroavuus.
Itse olen muuten yh-isä, jonka lapset lähestyvät teini-ikää, yksin hoitanut lapseni tähän ikään asti, elämäni aikana kukaan nainen ei ole minua paaponut/hoitanut, paitsi oma äitini, joten mulla on varaa aukoa tästä asiasta. On silti varmaan totta, että jotkut miehet tekevät vähemmän kotityötä/lastenhoitoa kuin naiset. Mutta huomion arvoista on - suorastaan hupaisaa - kuinka naiset yrittävät ottaa kaiken irti tästä vähästä ylimääräisestä tekemisestään...mistä motivaatio tähän? Eikö perhe pitäisi nähdä yhteisenä projektina, johon molemmat osallistuvat kykynsä ja taitonsa ja jaksamisensa mukaan? Missä on suhteen me-vyöhyke, jos pitää lähteä niin suurella innolla nostamaan minä-minää esille? Ja vain muutaman minuutin takia, jonka naiset tekevät enemmän kotityötä per päivä? Miksi olla parisuhteessa ylipäänsä, jos me-vyöhyke on niin ohut, että siitä pitää tehdä marttyyri-äiti-irtiottoja? Tästä tulee mieleen elokuva Vain muutaman dollarin tähden.... Toisaalta saattaa olla, että tässä on kyse naisten tavasta hakea "yhteisyyttä" keskenään, kun yksi ryhtyy siunailemaan ruuhkavuosiensa taakkaa, niin toinen yhtyy tähän ja saadaan tunteita tuuletettua. Reaalitodellisuus saattaa kuitenkin olla se, että ne ruuhkavuodet ovat vain niin kovia SEKÄ naiselle ETTÄ miehelle, että mitään lintsaria tai syyllistä ei edes ole - molemmat yrittävät parhaansa ja sekään ei tunnu aina riittävän lapsiperhearjen pyörityksessä. Tämän paineen alla sitten naiset vain yrittävät ottaa irtiottoa ja päteä. Esim. siskoni on puolipäivätöissä ja jaksaa kyllä naputtaa ja päteä loputtomiin lastenhoidollaan ja kotitöillään. Totta onkin, että hänen yrittäjämiehensä ei osallistu kotihommiin.....ja saa kuulla siitä jatkuvasti. Mutta hyvinpä näyttää kelpaavan systerille sen satojen tuhansien purjeveneen kyyti näin juhannuksena...siis sen veneen, joka on ostettu yrittäjämiehen aherruksen tuloksena. Näitä rahoja hankittaessa mies ei ole ehtinyt paljon sohvaa kuluttamaan….pitkää päivää on tehty ja ilman lomia.
Siskos on puolipäivätyöllään mahdollistanut sen miehensä yrittäjyyden. Jonkun on täytynyt hoitaa lapset ja koti sillä välin, kun mies vaan ahertaa kovissa raskaissa ja ikävissä yrityksissään!
Eikä sellaisen monen sadantuhannen purjeveneen hankkiminen ole mitenkään tarpeellista, joten yrittäjä olisi voinut tehdä vähän vähemmän töitä ja antaa aikaansa perheelleenkin. Jostain syystä ei ole halunnut. Purjevene! Siinäkö elämän tarkoitus?
Mitenkähän kävisi, jos siitä siskosi miehestäkin tulisi yh, niin kuin ilmeisesti sinusta on tullut? Voisi tulla poru puseroon, että kuka nyt ne muksut hoitaa ja arjen kotihommat pyörittää, kun yrittäminen on pakollista ja purjeveneitä on hommattava. Voipi tulla mieleen, että ehkäpä sen vaimonkin työpanos oli aika tärkeä pointti tässä kuviossa.
Tuosta minuutin erosta en ole samaa mieltä, ellei sitten kotitöiksi lasketa esim. harrastuksia. Kun vaimo siivoaa, hoitaa pyykkihuollon ja laittaa ruokaa ja etsii lapsille vaatteet päälle ja miettii seuraavan päivän ruuat ja ostokset, pyyhkii lasten pyllyt ja maahan kaatuneet maidot ja pesee ikkunat, mies siinä samalla raaputtaa veneensä pohjaa tai rassaa moottoripyöräänsä tai käy koiran kanssa lenkillä, niin toki siinä voi olla vaikkapa minuutin ero "kotitöiden" tekemisessä.
Tuo on tehotonta. On naurettavaa tehdä päällekkäin samaa tuötä, haaskata aikaa ja luoda kummallista byrokratiaa. Kukin tavallaan. Itse en jaksaisi tuollaista pelleilyä. En jaksa sitä lopuronta tehotonta kelaamista töissäkään.