Nainen – oletko sinäkin perheesi (väsynyt) projektipäällikkö?

Ihan tutkimusten mukaan parinvalinta on pyöristysvirhettä lukuunottamatta 100%:sti naisen tekemä valinta, hän valitsee tyrkylle tulleista suuresta joukosta miehistä sen jonka sopivimmaksi itselleen toteaa, ja alitajunnassaan antaa itsensä häneen rakastua.

Nainen tekee valintansa lähes poikkeuksetta, tiedostamatta, vain näiden kolmen(3!) kriteerin perusteella:

1. Miehen ulkonäkö

2. Miehen asema työelämässä

3. Miehen seksuaalinen potentiaali

Ottakaa hyvät naiset miehen kiltteyden ja kotityöaktiivisuuden, sitoutumisen ja muut tällaisetkin pehmeät seikat huomioon kun valitsette miehä, niin ei tarvitse täällä itkeä.

Sitä saa mitä tilaa!!!

Nimi. kiltti vastuuntuntoinen kotityöt ja lapset osaltaan hoitava, uskollinen,  ei komistus eikä menestynyt eikä panomies,

naisten toimesta täysin yksin jätetty mies.

Kiitos.

Asumme isossa lähiössä. Ennen lasten syntymää tutkimme kaupungin harrastustilanteita ja tämä voitti.

Yläkoulun on matkaa 300 m, alakouluun 700 m.

Monia harrastuksia on 1,5 km säteellä. Lapset 3 saavat harrastaa mitä haluavat kunhan harrastus on alueella.

Ruokalistat ovat olleet käytössä vuosia, samoin vakkarisiivooja. Asumme isossa taloyhtiössä ja työllistämme siivoojaan. Pariskunnasta mies toimii isäntänä, palkka on vaatimaton ja lisäksi saavat asua taloyhtiön kaksiossa. Vaimo on siivousyrittåjä, mutta yhdessä siivoavat. Vaimon kalenteri on täynnä, hänelle on jopa jonoa.

Ruuat tulevat kotiin lähikaupasta maanantaisin, kuten hyvin monelle tässä taloyhtiössä.

Lasten synttärit on aina ulkoistettu. Vaihtoehtoja riittää tässä kaupungissa. Selveyden vuoksi kutsumme aina koko ryhmän, esim koko harrastusporukan / koko luokan jne.

Lahjoina viedään lähes aina lahjakortteja. H et m, lelukauppa, hese jne. Niitä on aina kaapissa valmiina.

Mies, onko naisesi sellainen joka ei uskalla ottaa vastuuta, ei uskalla päättää, ei uskalla olla oma-aloitteinen, vaan jättää tavalla tai toisella sinulle päätöksenteon taakan?

Jostain oudosta syystä naiset on askarrelleet yleistävän uskomuksen, että mies on perusominaisuudeltaan saamaton, haluton, kyvytön, aloitteeton tai jotain sinne päin, jota pitää aina patistaa, ohjata, neuvoa jne. Negatiiviset luonteenpiirteet on ihmisen ominaisuuksia sukupuoleen katsomatta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

yh-isi kirjoitti:

Kun laskee yhteen palkkatyön ja kotityön, niin miesten ja naisten siihen päivässä käyttämä aika ei paljon poikkea toisistaan (ihan tilastoista katottuna muutaman minsan ero per päivä) . Kuitenkin ne on naiset, jotka täällä ja muutenkin yrittävät egotripata miesten kustannuksella kotitöistä/lastenhoidosta. Sen sijaan en ole nähnyt miesten hirveästi yrittävän dissata naisia siksi, että tekevät vähemmän palkkatyötä. Nykyisen avokkini tärkein haukkumissyy exsästään tuntuu olevan, että hän joutui kai muutaman kuukauden elättämään miestään tämän työttömyyden vuoksi. Itse elätin vaimoani 16 vuotta ja pystyisin kirjoittamaan vaikka kirjan hänen vioistaan, mutta toisin kuin avokkini, en olisi osannut siihen laittaa mainintaa "elättämisestä". Mielenkiintoinen eroavuus.

Itse olen muuten yh-isä, jonka lapset lähestyvät teini-ikää, yksin hoitanut lapseni tähän ikään asti, elämäni aikana kukaan nainen ei ole minua paaponut/hoitanut, paitsi oma äitini, joten mulla on varaa aukoa tästä asiasta. On silti varmaan totta, että jotkut miehet tekevät vähemmän kotityötä/lastenhoitoa kuin naiset. Mutta huomion arvoista on - suorastaan hupaisaa - kuinka naiset yrittävät ottaa kaiken irti tästä vähästä ylimääräisestä tekemisestään...mistä motivaatio tähän? Eikö perhe pitäisi nähdä yhteisenä projektina, johon molemmat osallistuvat kykynsä ja taitonsa ja jaksamisensa mukaan? Missä on suhteen me-vyöhyke, jos pitää lähteä niin suurella innolla nostamaan minä-minää esille? Ja vain muutaman minuutin takia, jonka naiset tekevät enemmän kotityötä per päivä? Miksi olla parisuhteessa ylipäänsä, jos me-vyöhyke on niin ohut, että siitä pitää tehdä marttyyri-äiti-irtiottoja? Tästä tulee mieleen elokuva Vain muutaman dollarin tähden.... Toisaalta saattaa olla, että tässä on kyse naisten tavasta hakea "yhteisyyttä" keskenään, kun yksi ryhtyy siunailemaan ruuhkavuosiensa taakkaa, niin toinen yhtyy tähän ja saadaan tunteita tuuletettua. Reaalitodellisuus saattaa kuitenkin olla se, että ne ruuhkavuodet ovat vain niin kovia SEKÄ naiselle ETTÄ miehelle, että mitään lintsaria tai syyllistä ei edes ole - molemmat yrittävät parhaansa ja sekään ei tunnu aina riittävän lapsiperhearjen pyörityksessä. Tämän paineen alla sitten naiset vain yrittävät ottaa irtiottoa ja päteä. Esim. siskoni on puolipäivätöissä ja jaksaa kyllä naputtaa ja päteä loputtomiin lastenhoidollaan ja kotitöillään. Totta onkin, että hänen yrittäjämiehensä ei osallistu kotihommiin.....ja saa kuulla siitä jatkuvasti. Mutta hyvinpä näyttää kelpaavan systerille sen satojen tuhansien purjeveneen kyyti näin juhannuksena...siis sen veneen, joka on ostettu yrittäjämiehen aherruksen tuloksena. Näitä rahoja hankittaessa mies ei ole ehtinyt paljon sohvaa kuluttamaan….pitkää päivää on tehty ja ilman lomia. 

Siskos on puolipäivätyöllään mahdollistanut sen miehensä yrittäjyyden.  Jonkun on täytynyt hoitaa lapset ja koti sillä välin, kun mies vaan ahertaa kovissa raskaissa ja ikävissä yrityksissään! 

Eikä sellaisen monen sadantuhannen purjeveneen hankkiminen ole mitenkään tarpeellista, joten yrittäjä olisi voinut tehdä vähän vähemmän töitä ja antaa aikaansa perheelleenkin.  Jostain syystä ei ole halunnut.  Purjevene!  Siinäkö elämän tarkoitus?

Mitenkähän kävisi, jos siitä siskosi miehestäkin tulisi yh, niin kuin ilmeisesti sinusta on tullut?  Voisi tulla poru puseroon, että kuka nyt ne muksut hoitaa ja arjen kotihommat pyörittää, kun yrittäminen on pakollista ja purjeveneitä on hommattava.  Voipi tulla mieleen, että ehkäpä sen vaimonkin työpanos oli aika tärkeä pointti tässä kuviossa.

Tuosta minuutin erosta en ole samaa mieltä, ellei sitten kotitöiksi lasketa esim. harrastuksia.  Kun vaimo siivoaa, hoitaa pyykkihuollon ja laittaa ruokaa ja etsii lapsille vaatteet päälle ja miettii seuraavan päivän ruuat ja ostokset, pyyhkii lasten pyllyt ja maahan kaatuneet maidot ja pesee ikkunat, mies siinä samalla raaputtaa veneensä pohjaa tai rassaa moottoripyöräänsä tai käy koiran kanssa lenkillä, niin toki siinä voi olla vaikkapa minuutin ero "kotitöiden" tekemisessä.   

Ehkä se purjevene oli vaimon idea tai jopa vaatimus?

Kun aloimme suunnittelemaan omakotitaloa, oli meillä nimenomaan vaimo se, jolla oli kovat vaatimukset tilan ja näyttävyyden suhteen. Itsellä vaatimukset jäivät siihen toimivuuden ja kestävyyden tasolle. Ja koska miehenhän se kuuluu perheensä elättää, niin minun vastuullehan se jäi, että hankin niin paljon rahaa kun projekti vaatii. Jos jonkun olisi saanut kerrankin hommattua arvioitua halvemmalla, niin vaimo oli heti vaihtamassa "tasokkaampaan" ratkaisuun. Sitten jälkikäteen motkotettiin marttyyrinä miten lasten hoito jäi hänelle, kun minä olin vain töissä tai rakentamassa. Se miksi minun oli näin tehtävä jää vain mainitsematta.

Miksi otit vaativan vaimon? 

Tai miksi siskosi mies otti itselleen vaimon, jonka elämän arvostus on jossain hemmetin purjeveneessä?  Kyllä se vaan kertoo siitä, että eletään piireissä, joissa purjeveneillä on merkityksensä.  Ihminen tulee kuitenkin mainiosti toimeen ilman moisia vempeleitä, mutta jotkut ihmiset eivät sitä käsitä.  On sitten heidän oma asiansa, jos tulee riitaa siitä, että ei koeta arkiasioissa tasa-arvoa, itse ovat elämänsä luoneet.  Kumpikin.

Sinunkaan ei olisi mitenkään ollut pakko raataa töitä yötä päivää vaimon vaatimusten takia.  Elämä ei ole ylihienoissa ja tasokkaissa omakotitaloissa ja muissa härveleissä.   Suostuit mokomaan, koska itsekin arvostit niitä asioita ja mielistelit vaimoa, joka lisäsi vettä myllyyn kun näki, että sinua pystyi pyörittämään.  No, nyt olet ilmeisesti eronnut, mutta kuuntelet avokkisi mäkätystä siitä, kuinka joutui elättämään eksäänsä muutaman kuukauden.  Eli samanlaiseen akkaan haksahdit.  

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mikä ihmeen reaktiivisuus kotitöissä?  Eikö miehet muka luontojaan osaa niitä tehdä?

Kai nyt jokainen osaa vaikkapa pölyä pyyhkiä?  Vai onko kyse henkimaailman hommista?  Miehelle on henkisesti vierasta ottaa vastuuta niin pölyjen pyyhkimisestä kuin lapsiensa asioista, niinkö?  Kun aikanaan kävin lapseni koulun vanhempainilloissa, siellä oli kyllä myös miehiä, mutta suurin osa oli naisia.  Ja kun siskon lapselle tuli koulunkäyntivaikeuksia, hänen miehensä ulkoisti itsensä ihan kaikesta.  Hän ei käynyt yhdessäkään tapaamisessa, ei puuttunut mihinkään, oli kuin vieras ihminen.  Ei kiinnostanut.  Kun lapsi siirrettiin vähäksi aikaa sairaalaan tutkimuksiin ja kävi siellä sairaalakoulua, niin äiti hoiti koko ruljanssin ja kävi lasta katsomassa monta kertaa viikossa.  Isä ei kertaakaan.  Hänestä se oli vaan niin kiusallista ja hankalaa, niin että hoitakoon äiti kaiken.  Isää kyllä toivottiin osallistumaan ja lähetettiin kutsujakin, mutta turhaan.  Sisko sanoi, ettei mies halunnut edes puhua asiasta ja jos hänelle jotain siitä edes sanoi, nosti kauhean huudon ja riidan.

Muistan myös yhden ystäväni, jonka jo aikuisella lapsella oli mielenterveysongelma ja lapsi asui tukiasunnossa yksinään.  Lapsi saattoi huonossa tilassa ollessaan soittaa kotiin monta kertaa, yleensä öisin, jolloin äidin piti lähteä hänen luokseen, jos ei saanut tätä muuten rauhoittumaan.  Isän osallistuminen oli mahdollisimman väkinäistä.  Isä olisi mieluummin vain viettänyt mukavaa elämää ilman vaikeuksia, ikään kuin ne eivät olisi hänen elämäänsä kuuluneet yhtä lailla, kuin hänen vaimonsakin.  Hiljattain luin vanhasta lehdestä vähän samankaltaisen jutun, vanhemmille oli tullut avioero lapsen sairastuttua henkisesti.  Mies lähti omille teilleen, vastuu ja huoli lapsesta jäi äidille.  Miksi asiat menevät näin?  Missä ovat isät silloin, kun heitä eniten tarvitaan?

Muistan yhden erityisnuorisotyöntekijän, joka kirjoitti jossain joutuvansa usein kutsumaan puheilleen vaikeuksiin joutuneen nuoren, mutta totta puhuen hän haluaisi mieluummin kutsua sinne tämän ongelmanuoren isän.  Mutta suurimmaksi osaksi juuri ne isät loistavat poissaolollaan. 

Nämä on tietysti niitä marginaaliasioita, joista tässä keskustelussa ei varsinaisesti ole kyse, mutta tämä kuvastaa hyvin sitä, millainen asenne isillä ylipäänsä on lapsiinsa ja perheisiinsä.  Normaalielämässä se näkyy siinä, että käytännön asiat jätetään vaimon harteille, kun nehän nyt on niitä pikkujuttuja, joissa vaimo on parempi, olkoon niin, mutta entä sitten, kun tulee oikeita vastoinkäymisiä ja isoja huolia?  Miksi silloinkaan ei oteta sitä ensisijaista vastuuta, vaan sekin jää helposti naisten tehtäväksi?  Haluaako miehet helppoa elämää?  

On toisenlaisiakin miehiä, tietenkin, mutta itse asiassa heitä pitäisi olla perheenisistä se 100 prosenttia eikä vain osa.   En tiedä millä nämä vastuitaan pakoilevat miehet perustelevat käytöstään.  Epäilen kuitenkin, että he on siis myös niitä, jotka eivät kerta kaikkiaan koe heidän tehtäväkseen perheen arkiasioista huolehtimista, sehän on ikävää hommaa, hoitakoon vaimo. 

Niin eikö naiset osaa tehdä aloitetta seksiin? Ilmeisesti liian vaikeaa sanoa tai vihjailla mitä haluaa tai ihan vaan pussailla ja silitellä miestä, jotta tilanne johtaisi seksiin?

Tiedän lähipiiristä parikin naista oman vaimon lisäksi, jotka eivät ikinä tee aloitetta. He kun ovat reaktiivisia ja aloitteiden teko ei tule heiltä luonnostaan. Tämä pitää miesten vain hyväksyä ja ottaa vastuulleen tilanteiden ohjailu ja aloitteiden tekeminen, jotta seksiä voisi joskus olla.

Miksei naiset voi hyväksyä, että miehillä on sama tilanne kotitöiden kanssa? Se siivouksen tai lasten vaatteiden uusimistarpeen tsekkaamisen aloitus ei vain tule kaikille miehille luonnostaan. Miksei nainen voi ottaa vastuuta siitä, että johdattelee tilanteen siihen että nämä hommat hoidetaan? Ja jos ei joskus saa miestä innostettua mukaan, niin ei siitä pidä hermostua vaan yrittää vaan ensi kerralla valita aika, paikka ja sanat hieman paremmin.

No voi voi.  Tässä taas hyvä esimerkki siitä, miten miehille SEKSI on maailman tärkein asia.  ...jotta tilanne johtaisi seksiin... juupa juu.  Sehän se maailman ensimmäinen asia pitää olla. Entä jos se vaimo on niin täystyöllistetty kaikkien niitten kotitöitten ja huolehtimisien takia, että ei kerta kaikkiaan JAKSA????

Se kun ei välttämättä ole viitsimisestä kiinni, niin kuin miehelle kotityöt, vaan jaksamisesta.  Töissäkäyvän perheenäidin päivä kun vaan tuppaa olemaan melkoisen työn- ja tekemisentäyteinen ja siis väsyttävä siinä määrin, että ei vain jaksa enää kannatella miehen vaatimuksia sängyssä peuhaavasta villikissasta.

Ja nainen sitä paitsi haluaa seksuaalisestikin miehen, jota voi arvostaa.  Sängyllä löhöilevä palveluksia odottava miehenpuolikas ei välttämättä sitä ole.  Eikä mies, joka silmät kiiluen vahtaa ja odottaa, että koska tuo nainen saa kaikki tehtävänsä tehtyä ja lapset nukutettua, että pääsee sen kimppuun sänkyyn sitä leipomaan.  Kiitos ei.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

No joo... minä äitinä hommaan kyllä lapsille vaatteet. Miehen tehtäväksi jää hoitaa kahteen autoomme sesonkirenkaat, huollot, tankkaaminen. 

En ymmärrä että mistä näitä järkyttävän yksinkertaisia naisia aina löytyy jotka kuvittelee että lapsen ympärivuorokautisen hoidon voi rinnastaa renkaiden vaihtoon kahdesti vuodessa. Aina sama esimerkki vielä.

Jos lasten vaatteiden ostaminen on sinulle ympärivuorokautinen homma, niin en suosittele lasten hankintaa. Niitä lapsia kun pitäisi vielä hoitaakin. Tuo kenelle vastasit ilmeisesti kokee lasten hoitovastuun ja muut kotityöt jakautuvan tasan, kun kertoi vain vaatehankinnan olevan puhtaasti äidille jätetty työ.

Kerro ihmeessä mikä on sellainen auto, jota tarvitsee tankata vain kaksi kertaa vuodessa. Ei sillä että se tankkaaminen niin iso vaiva olisi, mutta ihan rahallisessa mielessä kiinnostaa.

Mä valkkasin aikanaan sen miehen, jonka koti oli yllätyskyläilyllä siisti.

Ei ole tarvinnut katua. Edelleen löytää ihan itse tiskiharjan, "räjäyttää" teinin sottaisen kaapin ja pesee pyykkiä. Vaipanvaihto meni aikanaan "hyi täällä haisee mennääs pesulle" ja neljästi on ollut hoitovapaalla.

Ainoa mitä se ei hoida, on koulun vanhempainillat. Neuvolassa, puheterapiassa ym. kyllä kävi kun olivat pieniä.

Siitä kyllä aikanaan kinattiin, ettei vaaleita pestä tummien joukossa, mutta ainahan voi etsiä ratkaisua: ostin eriväriset korit pyykeille.

Mun ei tartte johtaa projekteja. Ei ryyppää, ei rellestä, on mun kallio.

Ja se muu puoli on kunnossa;)

Täyttä yksipuolistavaa pkaa, jonka turvin telaketju naisolento varmasti saa yhä enemmän valtaa kotona. Nyt kun puhutaan aiheesta kuten aikataulut, unohtuu että miehellä on perinteinen rooli vaikkapa rahoittamisessa ja toteuttamisessa. Kysyn vaan kurpat, kumpi on vaativampaa: a) järjestellä futisreenit b) hoitaa logistiikka eli lapsen kyydittäminen sinne futikseen ja takaisin? Toisaalta tässäkin mies on käytännön työntekijä ja nainen tosiaan olisi päällikkö. Mutta kysynkin vielä, Kumpi on vaativampaa, sillan rakentaminen vai sillan suunnittelu? Anteeksi nyt rouvat, mutta tällainen miehiä alistava peli ei vetele.

pop987 kirjoitti:

Ihan tutkimusten mukaan parinvalinta on pyöristysvirhettä lukuunottamatta 100%:sti naisen tekemä valinta, hän valitsee tyrkylle tulleista suuresta joukosta miehistä sen jonka sopivimmaksi itselleen toteaa, ja alitajunnassaan antaa itsensä häneen rakastua.

Nainen tekee valintansa lähes poikkeuksetta, tiedostamatta, vain näiden kolmen(3!) kriteerin perusteella:

1. Miehen ulkonäkö

2. Miehen asema työelämässä

3. Miehen seksuaalinen potentiaali

Ottakaa hyvät naiset miehen kiltteyden ja kotityöaktiivisuuden, sitoutumisen ja muut tällaisetkin pehmeät seikat huomioon kun valitsette miehä, niin ei tarvitse täällä itkeä.

Sitä saa mitä tilaa!!!

Nimi. kiltti vastuuntuntoinen kotityöt ja lapset osaltaan hoitava, uskollinen,  ei komistus eikä menestynyt eikä panomies,

naisten toimesta täysin yksin jätetty mies.

Kiitos.

Oman mieheni tilanne:

1. Miehen ulkonäkö: hyvin tavallinen, vähän keskimittaista lyhempi, ei lihaksia, vinot hampaat

2. Miehen asema työelämässä: tavatessa työtön, asui vanhpiensa luona

3. Miehen seksuaalinen potentiaali: poikuus tallella, eli täysin kokematon ja ujo

Ei häirinnyt koska hieno luonne tuli esiin jo heti alussa enkä ole koskaan viehättynyt liian itsevarmoista alfauroksista. Ja lisättäköön että olen itse korkeakoulutettu normaalipainoinen ja pitkähiuksinen nainen. En mikään kaunotar mutta moni on mukavan näköiseksi kyllä sanonut. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mikä ihmeen reaktiivisuus kotitöissä?  Eikö miehet muka luontojaan osaa niitä tehdä?

Kai nyt jokainen osaa vaikkapa pölyä pyyhkiä?  Vai onko kyse henkimaailman hommista?  Miehelle on henkisesti vierasta ottaa vastuuta niin pölyjen pyyhkimisestä kuin lapsiensa asioista, niinkö?  Kun aikanaan kävin lapseni koulun vanhempainilloissa, siellä oli kyllä myös miehiä, mutta suurin osa oli naisia.  Ja kun siskon lapselle tuli koulunkäyntivaikeuksia, hänen miehensä ulkoisti itsensä ihan kaikesta.  Hän ei käynyt yhdessäkään tapaamisessa, ei puuttunut mihinkään, oli kuin vieras ihminen.  Ei kiinnostanut.  Kun lapsi siirrettiin vähäksi aikaa sairaalaan tutkimuksiin ja kävi siellä sairaalakoulua, niin äiti hoiti koko ruljanssin ja kävi lasta katsomassa monta kertaa viikossa.  Isä ei kertaakaan.  Hänestä se oli vaan niin kiusallista ja hankalaa, niin että hoitakoon äiti kaiken.  Isää kyllä toivottiin osallistumaan ja lähetettiin kutsujakin, mutta turhaan.  Sisko sanoi, ettei mies halunnut edes puhua asiasta ja jos hänelle jotain siitä edes sanoi, nosti kauhean huudon ja riidan.

Muistan myös yhden ystäväni, jonka jo aikuisella lapsella oli mielenterveysongelma ja lapsi asui tukiasunnossa yksinään.  Lapsi saattoi huonossa tilassa ollessaan soittaa kotiin monta kertaa, yleensä öisin, jolloin äidin piti lähteä hänen luokseen, jos ei saanut tätä muuten rauhoittumaan.  Isän osallistuminen oli mahdollisimman väkinäistä.  Isä olisi mieluummin vain viettänyt mukavaa elämää ilman vaikeuksia, ikään kuin ne eivät olisi hänen elämäänsä kuuluneet yhtä lailla, kuin hänen vaimonsakin.  Hiljattain luin vanhasta lehdestä vähän samankaltaisen jutun, vanhemmille oli tullut avioero lapsen sairastuttua henkisesti.  Mies lähti omille teilleen, vastuu ja huoli lapsesta jäi äidille.  Miksi asiat menevät näin?  Missä ovat isät silloin, kun heitä eniten tarvitaan?

Muistan yhden erityisnuorisotyöntekijän, joka kirjoitti jossain joutuvansa usein kutsumaan puheilleen vaikeuksiin joutuneen nuoren, mutta totta puhuen hän haluaisi mieluummin kutsua sinne tämän ongelmanuoren isän.  Mutta suurimmaksi osaksi juuri ne isät loistavat poissaolollaan. 

Nämä on tietysti niitä marginaaliasioita, joista tässä keskustelussa ei varsinaisesti ole kyse, mutta tämä kuvastaa hyvin sitä, millainen asenne isillä ylipäänsä on lapsiinsa ja perheisiinsä.  Normaalielämässä se näkyy siinä, että käytännön asiat jätetään vaimon harteille, kun nehän nyt on niitä pikkujuttuja, joissa vaimo on parempi, olkoon niin, mutta entä sitten, kun tulee oikeita vastoinkäymisiä ja isoja huolia?  Miksi silloinkaan ei oteta sitä ensisijaista vastuuta, vaan sekin jää helposti naisten tehtäväksi?  Haluaako miehet helppoa elämää?  

On toisenlaisiakin miehiä, tietenkin, mutta itse asiassa heitä pitäisi olla perheenisistä se 100 prosenttia eikä vain osa.   En tiedä millä nämä vastuitaan pakoilevat miehet perustelevat käytöstään.  Epäilen kuitenkin, että he on siis myös niitä, jotka eivät kerta kaikkiaan koe heidän tehtäväkseen perheen arkiasioista huolehtimista, sehän on ikävää hommaa, hoitakoon vaimo. 

Niin eikö naiset osaa tehdä aloitetta seksiin? Ilmeisesti liian vaikeaa sanoa tai vihjailla mitä haluaa tai ihan vaan pussailla ja silitellä miestä, jotta tilanne johtaisi seksiin?

Tiedän lähipiiristä parikin naista oman vaimon lisäksi, jotka eivät ikinä tee aloitetta. He kun ovat reaktiivisia ja aloitteiden teko ei tule heiltä luonnostaan. Tämä pitää miesten vain hyväksyä ja ottaa vastuulleen tilanteiden ohjailu ja aloitteiden tekeminen, jotta seksiä voisi joskus olla.

Miksei naiset voi hyväksyä, että miehillä on sama tilanne kotitöiden kanssa? Se siivouksen tai lasten vaatteiden uusimistarpeen tsekkaamisen aloitus ei vain tule kaikille miehille luonnostaan. Miksei nainen voi ottaa vastuuta siitä, että johdattelee tilanteen siihen että nämä hommat hoidetaan? Ja jos ei joskus saa miestä innostettua mukaan, niin ei siitä pidä hermostua vaan yrittää vaan ensi kerralla valita aika, paikka ja sanat hieman paremmin.

No voi voi.  Tässä taas hyvä esimerkki siitä, miten miehille SEKSI on maailman tärkein asia.  ...jotta tilanne johtaisi seksiin... juupa juu.  Sehän se maailman ensimmäinen asia pitää olla. Entä jos se vaimo on niin täystyöllistetty kaikkien niitten kotitöitten ja huolehtimisien takia, että ei kerta kaikkiaan JAKSA????

Se kun ei välttämättä ole viitsimisestä kiinni, niin kuin miehelle kotityöt, vaan jaksamisesta.  Töissäkäyvän perheenäidin päivä kun vaan tuppaa olemaan melkoisen työn- ja tekemisentäyteinen ja siis väsyttävä siinä määrin, että ei vain jaksa enää kannatella miehen vaatimuksia sängyssä peuhaavasta villikissasta.

Ja nainen sitä paitsi haluaa seksuaalisestikin miehen, jota voi arvostaa.  Sängyllä löhöilevä palveluksia odottava miehenpuolikas ei välttämättä sitä ole.  Eikä mies, joka silmät kiiluen vahtaa ja odottaa, että koska tuo nainen saa kaikki tehtävänsä tehtyä ja lapset nukutettua, että pääsee sen kimppuun sänkyyn sitä leipomaan.  Kiitos ei.

 

Onko sinulla ongelmia ymmärtää vertauksia? Ei viestissä puhuttu seksistä sinänsä vaan kerrotiin miten naisillekin voi olla vaikeaa olla aloitteellinen joissain asioissa joten se voi olla myös samalla tavalla miehille esim. kotitöissä. Kaikki asiat eivät vain tule kaikilla ihmisillä luonnostaan. Niitä pitää vähän auttaa ja maanitella että tulevat esiin.

En tiiä. Koen olevani rahoittaja ja lattiamatto.

Meillä mies ei osallistu pyykinpesuun kuin pakon kohdatessa (jos minä esim sairaalassa pidempään). Tämä koska mies pesi kakki sekaisin... ruokaa laittaa noin 1 kerta/ viikko (grilliltä ruoka tai perunoita ja lihapullia). Imuroi tarvittaessa, ehkä pari kertaa kuukaudessa. Minä hoidan pääosin kaupassakäynnin, apteekkiasiat, lasten lääkkeet, wilmat ja läksyt sekä vaatteiden oston kaikille, siivoukset jne.

Mies hoitaa talon puulämmityksen. Mies käy vanhempainillat. Harrastaa lasten kanssa. Hoitaa kaiken autoihin liittyvän (itse huoltaa ja korjaa). Korjaa ja remppaa tarvittaessa taloa ja kodinkoneita.

Tilanne voi kuulostaa näin hyvinkin epäreilulta. Mutta minä olen kotona työttömänä ja mies käy töissä. Ja ennenkaikkea meillä paljon metsätöitä ym yritystoimintaa ja kaikissa näissä asioissa mies on se projektipäällikkö ja pääosallinen tekijäkin. Eli hänellä riittää kyllä tekemistä aivan riittävästi.

Meillä se jolta asia helpommin sujuu vastaa asiasta pääosin. Toisaalta kävin tänään ostamassa elektroniikkaa vaikka se yleensä miehen vastuulla. Ja kävin pojan kanssa kaivamassa yhden ojan pätkän vaikka yleensä se olisi miehen hommia.

Ja jos minua laiskottaa/ teen keikkatöitä/olen sairaana jne niin mies kyllä hoitaa minun tavallisesti hoitaman asiaakin. Ei samalla tavalla mutta riittävän hyvin (eipä se joskaan ole tänään kaivettu varmaan ihan niin kuin mies ajatteli mutta riittävän hyvin).

Eli onneksi meillä toimiii reiluus ja tehdään yhdessä asioita. Yhteisen hyvän eteen. Vaikka roolijako onkin aika perinteinen.

Miksi monet miehet muuttuvat lasten myötä? Ennen lapsia heillä oli vaimo/tyttöystävä. Synnytyksen jälkeen he näkevät naisensa ennenkaikkea äitinä. Ja äitihän huolehti asioista kun hän oli pieni. Ei tarvinnut kuin mennä valmiiseen ruokapöytään, hoitaa koulu, harrastaa jne. Eli jokin ”ruuvi” vinksahtaa päässä asentoon ”äiti hoitaa”....

Vierailija kirjoitti:

Miksi monet miehet muuttuvat lasten myötä? Ennen lapsia heillä oli vaimo/tyttöystävä. Synnytyksen jälkeen he näkevät naisensa ennenkaikkea äitinä. Ja äitihän huolehti asioista kun hän oli pieni. Ei tarvinnut kuin mennä valmiiseen ruokapöytään, hoitaa koulu, harrastaa jne. Eli jokin ”ruuvi” vinksahtaa päässä asentoon ”äiti hoitaa”....

Ehkäpä koska ovat nähneet sen ihan saman siinä lapsuuden perheessään? Äiti oli äiti ja isä oli isä eikä lapsien nähden näytetty hellyyttä joka olisi voinut kertoa siitä että vanhemmilla on myös parisuhde keskenään.

Juuri tästä syystä yritän antaa omille lapsilleni mallin siitä että vanhempien välillä on sitä rakkautta ja hellyyttä ja että emme ole vain isä ja äiti jotka tekevät kotitöitä. Vaan olemme kaksi ihmistä jotka haluavat olla yhdessä rakkauden takia.

Aina vedotaan siihen,  että äiti  tottui hoitamaan perheen suunnitelmia jo hoitovapaiden aikana. Ennen ei ollut mitään äiiyslomia saatikka  hoitovapaita,  silti isät eivät tienneet missä se neuvola oli ja sanoi kaikkia tyhmäksi naisten höpinäksi. Leikki-ikästen ja isompien lastenvaatteista ei ollut hajuakaan. . Liian vaikeata ol imyös ottaa selvää miten lapset  puetaan isompiin juhliin.  Kerran oli tilannut lomamatkan jolloin pienin oli vielä häkkisängyssä ja hotellin 29 kerros keskustassa valittu hotelliksi. En sitten ikinä antanut ostaa lomamatkaa. Se oli jo toinen väärin tilattu, yhde n sain muutettua, oli ihan väärään paikkaan menossa. Niitä sosiaalisia suhteita pitäisi oppi myös hoitamaan jo nuorempana. Ihan kiltti ja kunnon mies. Tietää paljon asioita ( 6 ällää ) ja on vaativassa asemassa. Tuo kotitalous ihan hakusessa.

Vierailija kirjoitti:

Mä valkkasin aikanaan sen miehen, jonka koti oli yllätyskyläilyllä siisti.

Ei ole tarvinnut katua. Edelleen löytää ihan itse tiskiharjan, "räjäyttää" teinin sottaisen kaapin ja pesee pyykkiä. Vaipanvaihto meni aikanaan "hyi täällä haisee mennääs pesulle" ja neljästi on ollut hoitovapaalla.

Ainoa mitä se ei hoida, on koulun vanhempainillat. Neuvolassa, puheterapiassa ym. kyllä kävi kun olivat pieniä.

Siitä kyllä aikanaan kinattiin, ettei vaaleita pestä tummien joukossa, mutta ainahan voi etsiä ratkaisua: ostin eriväriset korit pyykeille.

Mun ei tartte johtaa projekteja. Ei ryyppää, ei rellestä, on mun kallio.

Ja se muu puoli on kunnossa;)

Ai. Minä valitsin sen miehen, jonka kanssa ole magnetismia.

Visiittori kirjoitti:

Täyttä yksipuolistavaa pkaa, jonka turvin telaketju naisolento varmasti saa yhä enemmän valtaa kotona. Nyt kun puhutaan aiheesta kuten aikataulut, unohtuu että miehellä on perinteinen rooli vaikkapa rahoittamisessa ja toteuttamisessa. Kysyn vaan kurpat, kumpi on vaativampaa: a) järjestellä futisreenit b) hoitaa logistiikka eli lapsen kyydittäminen sinne futikseen ja takaisin? Toisaalta tässäkin mies on käytännön työntekijä ja nainen tosiaan olisi päällikkö. Mutta kysynkin vielä, Kumpi on vaativampaa, sillan rakentaminen vai sillan suunnittelu? Anteeksi nyt rouvat, mutta tällainen miehiä alistava peli ei vetele.

Sillan suunnittelu on vaativampaa. Rakentaja pystyy tekemään työnsä kunhan kuuntelee suunnittelijan ohjeita ja on huolellinen, lähestulkoon ajattelematta ja yhtään stressaamatta, ja jos jotain menee pieleen voi aina syyttää suunnitteluvirhettä.

Vierailija kirjoitti:

Rooli tosiaan jää päälle, helposti ja molemmille. Äiti on todennäköisesti oppinut äitiyslomien ja vanhempainvapaiden aikana kaikki nämä asiat. Mies ei ole välttämättä ole saanut vastaavaa kokemusta. Sitten kun isä kerran saa kokeilla, niin kaikki menee pieleen. Mies todetaan keskenkasvuiseksi kakaraksi, joka ei edes osaa sukkia pakata matkaan. 

 

Nopeasti mies tekee päätelmän, että ehkä on parempi etten puutu tähän asiaan, joka hienosti hoituu myös ilman puuttumista. Voi toki yrittää auttaa niillä keinoilla jotka on jo oppinut, leikittämällä lapsia, laittamalla ruokaa ja osallistumalla muuhun perusarkeen. Mutta siihen projektin hallintapuoleen, jonka äiti on itselleen ottanut haltuun, ei ole hirveää intoa lähteä kajoamaan. 

Omasta kokemuksesta puhun sen verran, että meidän perheemme on mm. tällaisien asioiden vuoksi todettu toimimattomaksi ja jakauduttu kahden aikuisen erilliseen yksikköön, joissa lapset vierailevat vuoroviikoin. Olen miehenä kaikesta osaamattomuudestani huolimatta saanut vietyä kuravaatteet päiväkotiin ja olenpa ihan itse muistanut sen neuvolassa käynninkin. Toki arjessa on jouduttu välillä soveltamaan, kun ei ihan kaikki tule selkärangasta, mutta toistaiseksi, reilu vuosi menty ja hengissä selvitty. Erityistä ylpeyttä koin kun kävin lasten kanssa lomailemassa ulkomailla ja en unohtanut muuta kuin lasten shortsit, omat t-paidat ja... No ehkä sitä koko listaa ei tarvitse kirjoittaa, mutta kivaa oli silti.

 

Varmaan auttaisi, jos asioista osaisi keskustella, mutta kun molemmat ovat riittävän väsyneitä ja pinnat kireällä, niin eipä siinä ensimmäisenä tule mieleen tehdä projektisuunnitelmaa ja vastuuttaa uudelleen. Tuntuu myöskin helpommalta tehdä "niinkuin aina ennenkin", koska uuden opettelussa menee aina pari kertaa pieleen. 

Niin suomeksi miehiselle isolle egollesi kävi se päälle, että nainen yritti neuvoa sinua, mitä pitää muistaa tai miten asiat hoituu helpommin? Sitten nyt itket täällä, kun nainem ei keskustellut ja väitti sinua kakaraksi. Itse päätit kuitenkin erota ja opetella projektipäällikön pestin kantapäänkautta ilman naista. No kunhan nainen ei pomota tai päsmäröi. Näinhän se on miehillä usein. Nainen on rasittava, jos on oikeassa. Mieluummin, vaikka mies yksin väärässä.