Vanhempien epäoikeudenmukaisuus aikuisia lapsiaan kohtaan!

Toinen on mukava, joustava, auttava. Pyrkii kaikessa hyvään. Toinen on äkäinen riitapukari, joka syyllistää ja suorastaan kiusaa vanhempiaan.



Ja yleensä myös väittää, että vanhemmat eivät kohtele lapsiaan tasapuolisesti. Miksiköhän?

eikä tajua, että se kadehdittu sisko ajattelee omalla tahollaan ihan samoin. Kyseessä on pelkkä kuvitelma, joka ei oikeasti perustu mihinkään todelliseeen epätasa-arvoon sisarusten välillä, vaan joko mustasukkaisuuteen ja kateellisuuteen tai sitten vain epäsuhtaan oman ahneuden ja vanhempien auttamismahdollisuuksien välillä.



TOinen asia on se, että kun lapset ovat täyttäneet sen maagisen 18 vuotta, vanhemmilla ei enää ole mitään vastuita ja velvollisuuksia heitä kohtaan, vaan voivat käyttää rahansa ja aikansa ihan miten heitä huvittaa. Kykseessähän _ovat_ vanhempien rahat ja aika. Jos heitä huvittaa antaa niitä yhdelle lapsistaan, se on ihan yhtä sallittua kuin se, että antavat ne uncefille tai kissojen katastrofiyhdistykselle tai käyttävät maailmanympärysmatkaan ja peniksenpidennyksiin. Omiansahan käyttävät.

ihan erilaisten tilanteiden mukaan. Toinen saa lastenhoidollista apua useita tunteja viikossa, toinen taloudellista apua opintoihin, kolmas remppa-apua jne.

eikä tajua, että se kadehdittu sisko ajattelee omalla tahollaan ihan samoin. Kyseessä on pelkkä kuvitelma, joka ei oikeasti perustu mihinkään todelliseeen epätasa-arvoon sisarusten välillä, vaan joko mustasukkaisuuteen ja kateellisuuteen tai sitten vain epäsuhtaan oman ahneuden ja vanhempien auttamismahdollisuuksien välillä.

TOinen asia on se, että kun lapset ovat täyttäneet sen maagisen 18 vuotta, vanhemmilla ei enää ole mitään vastuita ja velvollisuuksia heitä kohtaan, vaan voivat käyttää rahansa ja aikansa ihan miten heitä huvittaa. Kykseessähän _ovat_ vanhempien rahat ja aika. Jos heitä huvittaa antaa niitä yhdelle lapsistaan, se on ihan yhtä sallittua kuin se, että antavat ne uncefille tai kissojen katastrofiyhdistykselle tai käyttävät maailmanympärysmatkaan ja peniksenpidennyksiin. Omiansahan käyttävät.

jossakin tapauksessa 20-vuotiaaksi asti (opiskelu!) joten opiskelijoiden oletetaan saavan vanhemmilta taloudellista apua.

Aina ei todellakaan ole lapsi syyllinen niinkuin joku vastasi.vaikka lapsi käyttäytyisi miten kauniisti niin vanhemmat voi olla silti paskoja.

Omassa perheessä tämä on narsistisen ja julman isäni vallankäyttöä. Kaikessa pitää kuuliaisesti totella, ei saa kyseenalaistaa ja isä on jumaasta seuraava ylöspäin omasta miellstään. Oti minut silmätikuksi jo lapsena ja pahoinpiteli, nöyryytti ja nujerti. Toinen sisarus pääsi helpolla, isä sai sadistisen tyydytyksensä minun rääkkäämisestä.

aikuisena meno jatkui, siskolle säästettiin 50000e häiden järjestelyyn, minullesanottiin että maksa itse. Sisko sai koko opiskeluajan kuukausirahaa, minä en ikinä mitään. Siskolle ostettiin auto, minulle ei. Siskolle ollaan rakentaassa taloa, vanhemmat siis maksaa. Ja parasta kaikessa, isä teki minut perinnöttömäksi, siskolle kaikki lakiosaa lukuunottamatta.



Oudointa on se että itse olen kamppaillen ja taistellen rakentanut itse elämäni ilman apua, tehnyt yliopistotutkinnon lainalla, edennyt uralla. Ja isä on tästä todella kaunainen, kateellinen ja katkera. Sisko sen sijaan jäi kouluttamattomaksi ja työttömäksi ja roikkuu vanhempien rahojen varassa.

Mutta ehkä tämä oli tarkoituskin, harjoittaa vallankäyttöä.



Mutta oma syyni tämä ei ole, vai väittääkö joku että pikkulapsi itse on syyllinen joutuessaan pahoinpidellyksi vain omaa "vittumaisuuttaan"? Eiköhän se syy ole vain ja ainoastaan vanhemman - niin myös aikuisena.



Jälleen kerran: rakastavassa perheessä elänyt ei tiedä taivaallisen vertaa siitä, mitä julmuuksia ja psykopatiaa henkisesti sairaassa perheessä vanhemmat lapsiaan kohtaan voivat arjoittaa. Ja syy ei ole lapsen.

Veljeni kotona käyvän kylässä pari kertaa kuussa, auttavat muutoissa ja muissa isommissa jutuissa. Veljen perhe on tervetullut heille kylään vaikka pariksi viikoksi kerrallaan. Äiti ja isä molemmat soittavat hänelle viikottain. Veli auttelee myös heitä, ihan niin kuin normaalit vanhemmat ja lapset.



Minulle eivät soita koskaan, eivät käy kylässä (sama etäisyys kuin veljelleni) enkä minä ole heille tervetullut kuin enintään yhdeksi yöksi perheineni. Autan heitä jos pystyn, he eivät auta muutoissa tai muissakaan isoissa jutuissa minua.



Suhtautuminen minuun oli erilainen jo lapsuudessa, nyt kun ollaan aikuisia tuntuu että ovat huokaisseet helpotuksesta että nyt voi sitten antaa tytön olla. En jaksa enää olla ainoa joka ylläpitää jotain näennäistä suhdetta, kun ei mistään rakkaudesta voi edes puhua. En tapaa vanhempiani enää eivätkä he ole minua kaivanneet.



Voin kertoa että olen surrut tätä asetelmaa vuosikausia ihan hirveästi. Nyt olen 35 ja tapasin heitä viimeksi melkein 5 vuotta sitten, sen jälkeen on puhelimessa puhuttu ehkä kolme kertaa. Nyt alkaa suru helpottaa, ja viha jota tämä on aiheuttanut. Nyt voin jo sanoa että olkoot ilman että nousee kyynylet silmiin.

on syynsä. Minä olen se, joka auttaa, kuuntelee ja käy äiteinpäivät, joulut ja pyhät. Veli taas on vuosia jo ennen tätä osoittanut, ettei vanhemmilla ole mitään asiaa heidän elämään. Asuvat vanhemmista 6km:n päässä ja vasta vuoden asuttuaan kutsuivat kahville. Jäikin ainoaksi kerraksi ja siitä on aikaa jo neljä vuotta. Veljen vaimo esimerkiksi varasi risteilyn siksi viikonlopuksi, kun oli äitin kuusikymppiset. Teki tahallaan viikkoa ennen kekkereitä ja muka unohti asian sillä hetkellä, kun ekaa kertaa 10 vuodessa tuli into laivailuun. Saattavat luvata poiketa äiteinpäivänä ja äiti odottaa siellä kahvipöydän kanssa sovittuun kellonaikaan. Lopulta soittaa, että missä viipyvät. Vastauksena voi olla jotain tyyliin: "me ollaan kauhean väsyneitä ja ei jaksetakaan nyt tulla". Sitten kiireessä soitetaan meidän perhe sinne, kun muuten tarjoilut on pöydässä ja näkee, kuinka kurja olo äidillä on.



Tämä on pikkuhiljaa johtanut parissa vuodessa siihen, että mua autetaan joka tavalla ja veli saa elää omaa elämäänsä. Ehkä hän haluaakin näin. Tottakai olen sidotumpi vanhempiin kuin veli tämän läheisyyden kautta, mutta toisaalta lasten kanssa on aivan mahtavaa, kun lastenhoitoapua on loputtomiin tarjolla ja taloudellista apuakin, jos tarvii.

sille ainoalle, joka lapsikatraasta oli isänsä näköinen - ei halunnut itse erota tai tehdä jotakin muuta omaa oloaan parantaakseen, koska "mitä ihmisetkin siitä olisivat sanoneet". Sen sijaan kyllästi aran ja ujon lapsen hokemalla (ja pilkkaamalla) joka välissä sitä isännäköisyyttä ja miten muut eivät ole yhtään muuta kuin hänen sukunsa näköisiä, lapselle tuli kuulemma jo pienestä sellainen olo, ettei kuulu joukkoon.

Tämä yksi lapsi oli vieraammankin silmään hierarkiassa selvästi muiden alapuolellla ja häneltä vaadittiin paljon enemmän kuin muilta - oli esimerkiksi lähes ainoa, jolle kuuluivat kotityöt pienestä pitäen, tämän lapsen/nuoren piti maksaa itse sellaiset asiat mitkä muut lapset saivat lahjana jne.

Entisestäänkin ujon lapsen itsetunto todella painettiin maan rakoon, kun jostain piti se ukkosenjohdatin löytyä. Nyt aikuisena hän muistaa lapsuutensa aivan erlaisena kuin sisaruksensa.

Oletko varma ettei veljelläsi ole hyvä syy etäisyyteen? On nimittäin usein niin että sinä, vanhempiesi suosikki, et ole sitä vältämätä sis etä olet ihana ja suloinen ja itse sen ansainnut. Niin on helppo uskotella itselleen. Oikeasti siinä voi olla takana se että vanhemmat kohtelivat teitä epäreilusti lapsena, ehkä omat traumansa siirtäen, ja veljelle oltiin julmia tai tunnekylmiä. Tästä syystä veli aikuisena pitää etäiset välit, kun ei saanut rakkautta lapsenaaan.



Usein on niin että etäiset välit eivät ole syy vanhempien eriarvoiseen kohteluin aikuisia lapsia kohtaan. Ne ovat pikemminkin SEURAUS väärästä kohtelusta lapsea.

T. Toinen jolla on etäiset välit ja SYYSTÄ

siihen pitkään listaan miksi meillä on vaan yksi lapsi :) Ei riitoja, voi tukea kympillä yhtä ja ainoata lasta, panostaa harrastuksiin, vaatteisiin, matkoihin, kaikeen. Ja saa periä meidän suuren omaisuuden ihan yksin!

(Ja kohta tuleekin jo se lapsestasituleeitsekäsjasisaruusonsuurilahja -puhe, hih)

Toinen on mukava, joustava, auttava. Pyrkii kaikessa hyvään. Toinen on äkäinen riitapukari, joka syyllistää ja suorastaan kiusaa vanhempiaan.

Ja yleensä myös väittää, että vanhemmat eivät kohtele lapsiaan tasapuolisesti. Miksiköhän?

Mä taas ymmärrä ap:n pointin. Voin kertoa esimerkin omasta lähipiiristäni:

Vanhemmilla on kaksi nyt jo aikuista ja perheellistä poikaa.

Toinen on ahkera, tunnollinen, auttavainen, vanhemmistaan huolta kantava ja kovalla opiskelulla ja työnteolla saanut itselleen hyvän työpaikan.

Toinen poika taas on työtön, opiskelunsa jo monesti keskeyttänyt, vuokralla-asuva, laiska, rahansa viihde-elektroniikkaan ja huvituksiin syytävä huithapeli, joka on keksinyt tuoreimpana selityksenä mielenterveydelliset ongelmat... kun "häntä niin kovasti masentaa ja elämäkin potkii päähän".

Ja mitäpä ovat tehneet poikien vanhemmat?! Jo lapsesta asti tuo vanhempi poika on aina saanut tulla omillaan toimeen, on itse aina maksanut omat laskunsa ja menonsa, nyt aikuisena hoitanut myös itse perheensä ja rakentanut kotinsa.

Nuorempi poika taas on aina ollut vanhempiensa passattavana ja lellittävänä. Vanhemmat eivät ole vaatineet mitään, pojan ei ole koskaan tarvinnut tehdä mitään tai maksaa esim. laskujaan, isi ja äiti ovat ne maksaneet. Lapsena vanhempi poika sai olla jatkuvasti yksin, kun taas tämän nuoremman pojan harrastuksissa vanhemmat tahtoivat olla kaikin tavoin aktiivisesti mukana. Kaikki on tälle nuoremmalle pojalle aina järjestynyt. Nyt aikuisena perheellisenäkin lapsilleen on aina tarvittaessa löytynyt ilmainen hoitaja isovanhemmista, kun taas vanhemman pojan lapsille ei aikaa sitten riitäkään.

Edelleen vanhemmat jatkavat samaa tyyliään. Nuoremman pojan opittua avuttomuutta tuetaan ja rahaa/aikaa syydetään ilman rajoituksia. Vanhempi poika saa perheineen olla omissa oloissaan, isovanhemmat suorastaan pyrkivät salailemaan asioita, joita ovat tämän nuoremman pojan perheen kanssa ja hyväksi tehneet. Milloin on ostettu auto, milloin taas annettu verottajalta piilossa iso summa rahaa, tuoreimpana uutisena yhteinen etelänmatka on varattu isovanhempien rahoilla koko nuoremman pojan perheelle ja isovanhemmille.

Itse ulkopuolisen silmin olen pöyristynyt. Jos minun vanhempani käyttäytytyisivät noin diskriminoiden meitä lapsiaan kohtaan, tekisin pesäeron heihin välittömästi. Huolimatta siis siitä, olisinko saavana vai syrjittynä osapuolena!

Mun mies on kolmesta veljeksestä ainoa joka on pärjännyt aina omillaan, toisella veljellä ei ole perhettä ja toisella 3 lasta, niin ja meillä yksi. Miehen vanhemmat hyysäävät hulluna tätä 50 vuotiasta vanhaa poikaa, joka juopottelee kaikki viikonloput, ja voivoi kun sillä on niin yksinäistä jne. Samoin nuorempaa veljeä, joka on aina elänyt yli varojensa, mutta vanhemmat ovat mahdollistaneet tämän jatkuvalla rahansyötöllä "kun on ne 3 lastakin". No, meillä on yksi lapsi, pärjätään omillamme, eikä siinä mitään, mut epäreilua se silti mun mielestä on. Jos lapsia on 3, se apu, oli se rahallista tai muuta, pitäis jakaa tasaisesti. Tässä tapauksessa siis se parhaiten pärjäävä saattaa katkeroitua, kun vanhemmat "unohtavat" hänet kokonaa, ja 2 muuta taas voivat jatkaa elämäntyyliään surutta, kun näinhän on aina tehty...Suoraan sanoen vituttaa miehen vanhempien käytös, moukkia.

vanhempiinsa eri tavalla? Toinen kohtelee vanhempiaan paskamaisesti ja toinen hyvin jne. Niin metsä vastaa kuin sinne huudetaan. Katso peiliin, ap, sieltä se vika yleensä löytyy.

Minä olen perheen tyttö ja kaikki mun tekemiset on aina tuomittu ja vaikeuksissa ei ole autettu. Sen sijaan kaksi veljeäni saavat kaiken mahdollisen avun.



Itselläni oli avioero muutama vuosi sitten ja sain haukut ja käskyn selviytyä itse lapsineni.



Nyt nuorin veljeni, perheen iltatähti, joka on muutenkin saanut kaiken sormeaan lotkauttamatta, on eroamassa ja kas, vanhemmat riensivät auttamaan, hommasivat kämpän ja remontoivatkin sitä.



Nyt minulla on uusi mies ja koska hän on kätevä käsistään ja varsinainen remonttireiska, olemme kyllä aina tervetulleita mökille, siellä on odottamassa aina jotakin "pientä laittoa".



Arvatkaa väsyttääkö tällainen tilanne. Kumpikaan veljistäni ei myöskään aktiivisesti itse pidä yhteyttä vanhemiimme, ovat äidin mielestä "tyypillisiä poikia", ei ne oikeen soittele tai vieraile. Itse yritin vuosia olla aktiivinen ja pitää yhteyttä eripurasta huolimatta, nyt on alkanut tulla sellainen tunne, että antaa olla.



Mieheni kanssa suunnittelemme parin vuoden päästä muuttoa ulkomaille kun lapset ovat isompia. Katsotaan sitten kuinka tumpeloveljeni auttavat vanhempia kun alkaa terveys reistailemaan ja mökillä olla paikat rempallaan.

Aina ei todellakaan ole lapsi syyllinen niinkuin joku vastasi.vaikka lapsi käyttäytyisi miten kauniisti niin vanhemmat voi olla silti paskoja.

Omassa perheessä tämä on narsistisen ja julman isäni vallankäyttöä. Kaikessa pitää kuuliaisesti totella, ei saa kyseenalaistaa ja isä on jumaasta seuraava ylöspäin omasta miellstään. Oti minut silmätikuksi jo lapsena ja pahoinpiteli, nöyryytti ja nujerti. Toinen sisarus pääsi helpolla, isä sai sadistisen tyydytyksensä minun rääkkäämisestä....

Olen pahoillani puolestasi kutonen!

Samankaltaiset kokemukset täälläkin. Isä on narsistinen ja henkisesti sairas. Sai nautintoa minun lannistamisestani. Nopeasti mukaan tuli myös muiden lasten näkyvä suosiminen minun aikanani: halusi ikään kuin kääntää veistä verta vuotavassa haavassa ja aiheuttaa meille lapsille huonot välit. Sisaruksia on vuosien aikana autettu ja minä taas olen saanut tulla yksin toimeen. Miksi? En osaa sanoa.

Nyt isä on puheidensa mukaan tehnyt minut perinnöttömäksi ja asianajajien puheillakin käynyt. En jaksa enää välittää. Tuo ihminen on mulle ihan vieras, ei hän ole minusta koskaan välittänytkään.

Helpommalla pääsen kun suljen hänet kokonaan elämästäni. Sitä kai isä itsekin lopulta toivoo? Eiköhän hän löydä vihalleen uuden kohteen nopeasti, tai ehkä hän jatkaa minun vihaamistani "etänä"?

Minä olen perheen tyttö ja kaikki mun tekemiset on aina tuomittu ja vaikeuksissa ei ole autettu. Sen sijaan kaksi veljeäni saavat kaiken mahdollisen avun.

Itselläni oli avioero muutama vuosi sitten ja sain haukut ja käskyn selviytyä itse lapsineni.

Nyt nuorin veljeni, perheen iltatähti, joka on muutenkin saanut kaiken sormeaan lotkauttamatta, on eroamassa ja kas, vanhemmat riensivät auttamaan, hommasivat kämpän ja remontoivatkin sitä.

Nyt minulla on uusi mies ja koska hän on kätevä käsistään ja varsinainen remonttireiska, olemme kyllä aina tervetulleita mökille, siellä on odottamassa aina jotakin "pientä laittoa".

Arvatkaa väsyttääkö tällainen tilanne. Kumpikaan veljistäni ei myöskään aktiivisesti itse pidä yhteyttä vanhemiimme, ovat äidin mielestä "tyypillisiä poikia", ei ne oikeen soittele tai vieraile. Itse yritin vuosia olla aktiivinen ja pitää yhteyttä eripurasta huolimatta, nyt on alkanut tulla sellainen tunne, että antaa olla.

Mieheni kanssa suunnittelemme parin vuoden päästä muuttoa ulkomaille kun lapset ovat isompia. Katsotaan sitten kuinka tumpeloveljeni auttavat vanhempia kun alkaa terveys reistailemaan ja mökillä olla paikat rempallaan.

tietenkään kerro sitä että on itse käyttäytynyt paskamaisesti vanhempiaan kohtaan.

vanhempiinsa eri tavalla? Toinen kohtelee vanhempiaan paskamaisesti ja toinen hyvin jne. Niin metsä vastaa kuin sinne huudetaan. Katso peiliin, ap, sieltä se vika yleensä löytyy.

Miksi lapsi, jota ei ole kohdeltu lapsena tasavertaisesti, nakkaisi paskaakaan vanhempiensa hyvinvoinnista? Jos vanhemmat on epäreiluja aikuisille, he ovat yleensä olleet sitä lapsillekin. Minusta näissä tilanteissa aikuisiakaan lapsia ei voi syyttää tilanteesta. Vanhemmat on olleet koko suhteen ajan aikuisia, joten heillä on suurempi vastuu.

Eli todellakin, niin metsä vastaa kuin sinne huudetaan. ;)

Minä olen perheen tyttö ja kaikki mun tekemiset on aina tuomittu ja vaikeuksissa ei ole autettu. Sen sijaan kaksi veljeäni saavat kaiken mahdollisen avun.

Itselläni oli avioero muutama vuosi sitten ja sain haukut ja käskyn selviytyä itse lapsineni.

Nyt nuorin veljeni, perheen iltatähti, joka on muutenkin saanut kaiken sormeaan lotkauttamatta, on eroamassa ja kas, vanhemmat riensivät auttamaan, hommasivat kämpän ja remontoivatkin sitä.

Nyt minulla on uusi mies ja koska hän on kätevä käsistään ja varsinainen remonttireiska, olemme kyllä aina tervetulleita mökille, siellä on odottamassa aina jotakin "pientä laittoa".

Arvatkaa väsyttääkö tällainen tilanne. Kumpikaan veljistäni ei myöskään aktiivisesti itse pidä yhteyttä vanhemiimme, ovat äidin mielestä "tyypillisiä poikia", ei ne oikeen soittele tai vieraile. Itse yritin vuosia olla aktiivinen ja pitää yhteyttä eripurasta huolimatta, nyt on alkanut tulla sellainen tunne, että antaa olla.

Mieheni kanssa suunnittelemme parin vuoden päästä muuttoa ulkomaille kun lapset ovat isompia. Katsotaan sitten kuinka tumpeloveljeni auttavat vanhempia kun alkaa terveys reistailemaan ja mökillä olla paikat rempallaan.

tietenkään kerro sitä että on itse käyttäytynyt paskamaisesti vanhempiaan kohtaan.

Mä olen paremminkin ollut aina kaikessa liian kiltti, pyrkinyt miellyttämään ihmisiä. Työelämässä pomoja ja lapsuudessa vanhempia, olinhan se "järkevä ja vahva" esikoistyttö. Sitä

multa odotettiin. Pikkuveljeni, varsinkin se 15v nuorempi iltatähti ovat vain "tavallisia poikia puutteineen".

Nyt alkaa olla mulla mitta täysi ja olen päättänyt elää enemmän oman näköistäni elämää. Viimeinkin, tässä neljänkympin korvilla.

Minä olen perheen tyttö ja kaikki mun tekemiset on aina tuomittu ja vaikeuksissa ei ole autettu. Sen sijaan kaksi veljeäni saavat kaiken mahdollisen avun.

Itselläni oli avioero muutama vuosi sitten ja sain haukut ja käskyn selviytyä itse lapsineni.

Nyt nuorin veljeni, perheen iltatähti, joka on muutenkin saanut kaiken sormeaan lotkauttamatta, on eroamassa ja kas, vanhemmat riensivät auttamaan, hommasivat kämpän ja remontoivatkin sitä.

Nyt minulla on uusi mies ja koska hän on kätevä käsistään ja varsinainen remonttireiska, olemme kyllä aina tervetulleita mökille, siellä on odottamassa aina jotakin "pientä laittoa".

Arvatkaa väsyttääkö tällainen tilanne. Kumpikaan veljistäni ei myöskään aktiivisesti itse pidä yhteyttä vanhemiimme, ovat äidin mielestä "tyypillisiä poikia", ei ne oikeen soittele tai vieraile. Itse yritin vuosia olla aktiivinen ja pitää yhteyttä eripurasta huolimatta, nyt on alkanut tulla sellainen tunne, että antaa olla.

Mieheni kanssa suunnittelemme parin vuoden päästä muuttoa ulkomaille kun lapset ovat isompia. Katsotaan sitten kuinka tumpeloveljeni auttavat vanhempia kun alkaa terveys reistailemaan ja mökillä olla paikat rempallaan.

tietenkään kerro sitä että on itse käyttäytynyt paskamaisesti vanhempiaan kohtaan.

Mä olen paremminkin ollut aina kaikessa liian kiltti, pyrkinyt miellyttämään ihmisiä. Työelämässä pomoja ja lapsuudessa vanhempia, olinhan se "järkevä ja vahva" esikoistyttö. Sitä

multa odotettiin. Pikkuveljeni, varsinkin se 15v nuorempi iltatähti ovat vain "tavallisia poikia puutteineen".

Nyt alkaa olla mulla mitta täysi ja olen päättänyt elää enemmän oman näköistäni elämää. Viimeinkin, tässä neljänkympin korvilla.

Täällä on näitä psykiksiä jotka tulee vittuilemaan ja provoilemaan joka ketjuun. Minä arvostan sitä että ihmiset kertovat avoimesti elämästään, että voidaan yhdessä käsitellä niitäkin asioita, joista ei voida lähellä oleville ihmisille puhua.



Vaietaan provot kuolaiksi ja kuullaan niitä aitoja yksilöitä. :)