Vanhempien epäoikeudenmukaisuus aikuisia lapsiaan kohtaan!

Täällä on näitä psykiksiä jotka tulee vittuilemaan ja provoilemaan joka ketjuun. Minä arvostan sitä että ihmiset kertovat avoimesti elämästään, että voidaan yhdessä käsitellä niitäkin asioita, joista ei voida lähellä oleville ihmisille puhua.

Vaietaan provot kuolaiksi ja kuullaan niitä aitoja yksilöitä. :)

Mä en ymmärrä miksi tällaisiin ketjuihin pitää tulla kommentoimaan ja ilkeilemään jos ei ole mitään omakohtaisia kokemuksia aiheesta.

Meillä on sisaruksissa nähtävissä se että äiti on tekemisissä niiden kanssa jotka soittaa hänelle, käy kylässä eikä joka kerta pyydä jotain.



Meillä äiti käy hoitamassa lapsia melko usein mutta me käydään myös äidin luona vaan istumassa.



Äitini on jossain määrin kylmä ja voi olla soittamatta jos hänelle ei lapset soita.

Jos tälläinen lapsi toivoo lastenhoitoapua niin toiveeksi jää; ensinnäkään äiti ei sitä toivetta tiedä (ei ole ajatustenlukija) muttei hän ole yksin vastuussa yhteydenotoista.



Pelkään että nuorempi veljeni voisi olla minulle kateellinen koska äitini saan helposti lapsenvahdiksi. Ovat meille kertoneet miten äiti on ollut vaan pari kertaa lapsenvahtina, mutta onko se äidin vika? Ei häntä ole pyydetty vahtimaan!

Ei äiti tule meille ja ilmoita että olen tässä hoitajana vaan itse soitan ja kysyn voisiko vahtia. Ja hänen asia jos ei tule.



Käydään tosiaan usein muutenkin eli kaikki tapaamiset ei ole aina kerjuuta.



Helppo kai sanoa kun äiti hoitaa lapsiani mutta meillä on muutenkin helppo suhde.

Ei hänen tarvitse koskaan tulla jos ei tahdo, pärjäisin ilmankin.

soitti eilen ja kysyi haittaako minua jos sponssaavat veljelleni jonkun isomman summan nyt lähiaikoina ja itse jäin miettimään, että miksi hän edes kysyy minulta?!



Minua ei todellakaan haittaa kyseinen asia enkä mielestäni tarvitse mitään raporttia siitä mitä ja kuinka paljon he hänelle ovat tulossa antamaan/mitä ovat antaneet aiemmin.



Äiti koki, että kohteliaissyistä hänen täytyi ilmoittaa asia myös minulle, mutta minun mielestäni taas ei. Rahasta voi tehdä ongelman jos tahtoo, mutta mielestäni minulla ei ole mitään syytä puuttua siihen miten vanhempani haluavat rahojaan käyttää. Enkä usko, että veljenikään puuttuisi jos asia olisi toisinpäin.

Isompi joutuu päivähoitoon, vaikka äiti on vauvan kanssa kotona. Moni pitää tätä merkkinä siitä, että lapsia ei kohdella samoin.

elossa, niin mammat haukkuvat täällä niitä paskapäisiksi ja epäoikeudenmukaisiksi ja tietysti syy on aina vanhemmissa. Mutta annas olla kun mammoista itsestään tulee vanhoja ja heidän lapsensa kasvavat aikuisiksi ja valittavat samaa, niin vika onkin mammojen mielestä lapsissa.

soitti eilen ja kysyi haittaako minua jos sponssaavat veljelleni jonkun isomman summan nyt lähiaikoina ja itse jäin miettimään, että miksi hän edes kysyy minulta?!

Minua ei todellakaan haittaa kyseinen asia enkä mielestäni tarvitse mitään raporttia siitä mitä ja kuinka paljon he hänelle ovat tulossa antamaan/mitä ovat antaneet aiemmin.

Äiti koki, että kohteliaissyistä hänen täytyi ilmoittaa asia myös minulle, mutta minun mielestäni taas ei. Rahasta voi tehdä ongelman jos tahtoo, mutta mielestäni minulla ei ole mitään syytä puuttua siihen miten vanhempani haluavat rahojaan käyttää. Enkä usko, että veljenikään puuttuisi jos asia olisi toisinpäin.

Miksi ihmeessä ihmisillä ja etenkin av-palstalaisilla on sellainen käsitys että vanhempien rahat ovat jotenkin kaikkien yhteisiä ja että vanhemmat saavat käyttää niitä vain omien lapsiensa hyödyksi ja taivas varjele jos joku EI teekkään niin, niin jopa on ITSEKÄS!

kirjoittamaani sisältöä?!



Niinhän vanhempani tekevätkin, käyttävät rahansa ihan siihen mihin tahtovat - ja se on mielestäni todellakin oikein!



Se on nyt ihan yhtä oikein kuin silloin, jos käyttäisivät rahansa johonkin muuhun kuin veljeeni (tai minuun). Itse asiassa, mielestäni he käyttävät rahaansa liian vähän omiin itseensä. Eikä mielestäni se olisi ollenkaan itsekästä, että käyttäisivät vaikka koko keräämänsä potin aivan silkasti itseensä!

mihin tuohon ^jäi lainaus puuttumaan :D oh well.

Oletko varma ettei veljelläsi ole hyvä syy etäisyyteen? On nimittäin usein niin että sinä, vanhempiesi suosikki, et ole sitä vältämätä sis etä olet ihana ja suloinen ja itse sen ansainnut. Niin on helppo uskotella itselleen. Oikeasti siinä voi olla takana se että vanhemmat kohtelivat teitä epäreilusti lapsena, ehkä omat traumansa siirtäen, ja veljelle oltiin julmia tai tunnekylmiä. Tästä syystä veli aikuisena pitää etäiset välit, kun ei saanut rakkautta lapsenaaan.

Usein on niin että etäiset välit eivät ole syy vanhempien eriarvoiseen kohteluin aikuisia lapsia kohtaan. Ne ovat pikemminkin SEURAUS väärästä kohtelusta lapsea.

T. Toinen jolla on etäiset välit ja SYYSTÄ

peesi tälle. Kyllä ihmisellä on äärimmäisen suuri tarve tuntea, että oma vanhempi hyväksyy ja rakastaa, se on ihmisen perustarve. samaa tasoa kuin ravinto. Ihminen ei helposti sulje omia vanhempiaan pois elämästään, lähes ainoa syy tähän on se, että on alunalkaen saanut huonompaa kohtelua tai sitä että ei hyväksytä samalla tavalla kuin sisarusta/sisaruksia.

syynä voi olla ulkonäköasiat, se, että esim. joku lapsista vain on tullut syntipukin asemaan, sukupuoli (jos on itseä syrjitty oman supuolen takia lapsena, niin sen voi siirtää helposti ajattelematta omiin lapsiin).

on niin helppoa sanoa että veli vain ei käy tai sulkee ulkopuolelle.

Meistä varmasti sanotaan juuri noin. Se vaan menee niin, että miehen siskon lapset olivat alunalkaen suuri numero. Meitä ohjeistettiin ostamaan heille monensadan edestä lahjoja (olimme opiskelijoita). Miehen äiti vei vaunut, auto oli täynnä jouluisin tavaraa. Kehui meille, miten he tekevät kaiken tyttärensä perheelle (vanhan talon purku ja uuden rakentaminen, lastenhoito, autoremontit, siivoukset..) siis oikein leuhki miten ovat niin ahkerai kun kaiken tekevät.

Kun me ilmoitimme että meille tulee vauva, anoppi vastasi, "miksi?". Kun pyysimme hoitoapua kiukutteli vastahakoisesti vaikka oli sovittu hyvissä ajoin ja kysytty ja tarpeeseen. Tottakai tästä johti se, että ei kiinnosta hirveästi heidänkään synttärit tai jutut. Nyt asetelma on se että toiset ovat helpppoja ja me vaikeita.

Vastaaja 30, mulla samanlaisia kokemuksia. Olen aikuisena jättäytynyt oikeastaan kokonaan perheen ulkopuolelle, koska kohtelu on sieltä päin ollut inhottavaa, väheksyvää, mitään ei anneta mutta kaikki vaaditaan. Ja nyt MINÄ olen se hankala! Minä en välitä yhtään vanhoista vanhemmista ja olen ihan paska ihminen. Äiti huolehtii että kaikki varmasti tämän tietävät. :(

Niin siis anoppi pakotti meidät ostamaan tyttärelleen kalliit lahjat. Itsekin osti.



Meille ei voinut tuoda kuulemma mitään, kun sairaalaan ei saanut kuulemmat kukkia tuoda.

Mua ei tultu synnärille katsomaan ollenkaan, oli kuulemma äiti miettinyt että lähettääkö kukkia, muttei lähettänyt kun ajatteli että suuttuisin siitä?? :O Ihan pelkkää vittuilua. :(

joista kolme jo täysi-ikäisiä. Keskimmäinen näistä kolmesta, nyt 22 v., "saa" meiltä huomattavasti enemmän huomiota, aikaa ja rahaa kuin kaksi muuta. Niin, siis saa koska tarvitsee.



Vanhemmuus on siitä hankala juttu, että nuo lapset ovat keskenään erilaisia ja erilaisilla tarpeilla varusteltuja. Tämä meidän "silmäterämme" on aspergerpoika (ja paniikkihäiriöinen), joka ei näistä elämän perusvaatimuksista selviä ilman meidän apuamme. Yksikään paperi ei hoidu virastoihin, raha-asiat ovat jatkuvasti persiillään ja pelkkä ihmisten ilmoille lähteminen tuottaa hankaluuksia. Haluja itsenäiseen elämään kuitenkin on ja vähemmän haluja toitottaa sukulaisille saati kaikille vastaantuleville hankaluuksista. No, voimme heittää pojan veteen ja katsoa kuinka ui. Tai sitten kynsin hampain pitää poika pinnalla ja toivoa, että elämä alkaa jossain välissä kantaa.



Aikaa ja rahaa kuluu. Muut lapset saavat molempia vähemmän. Mutta rakkaus, sitä meillä on kaikille lapsille saman verran - ja paljon. Tämä yhdelle lapselle "antaminen" on raskasta, kuluttavaa ja aiheuttaa meille, vanhemmille, kauhean määrän sydänsuruja. Eikä oikeastaan anna mitään, ei yhtään mitään. Poika ei kiitä, ei kumartele. Muut lapset antavat paljon, halauksia, kiitoksia, rakkautta. Ja ihanan tunteen siitä, että heillä menee hyvin ja elämä kantaa.



Ulospäinhän homma näyttää siltä, että me haluamme auttaa vain yhtä lasta. Autamme kuitenkin kaikkia lapsia sen minkä he tarvitsevat.

vanhempi epäoikeudenmukaisesti jo niitä pieniä lapsiaan, tottahan se jatkuu, kun lapset ovat aikuisiakin.



Huomaan sen ihan omaltakohdaltani, toiselle lapselleni antaisin lähes mitä vaan...

Eikä se ole useinkaan edes tahallista.



Jos on monta lasta, eivät kaikki jaksa olla tasapuolisia, jos yhdelle tehdään kaikkki (talot, autorempat, siivoukset, lastenhoidot, pihat) niin ei monenkaan vanhemman voimavarat yksinkertaisesti riitä siihen että tekisi samat kaikille.



Joten helpommalla pääsee kun syyllistää sitä toista ja tekee vaan yhdelle ja sanoo että minä saan tehdä mitä minä haluan. Koska on nii heikko, että ei osaa tai halua sille yhdelle sanoa vastaan, joka on jo lapsena ottanut määräävn aseman, jota oma vanhempi on jollain lailla alkanut ihailla (kun itse lapsena piti olla kiltti ja totella niin on huvittavaa ja hauskaa seuragta kun yksi päsmäröi).



tai esim. anoppi haluaa suosia avoimesti tytärtään koska toivoo vain vastavuoroisesti tyttären ehkä hoitavan häntä. Eli loppupeleissä rakastaa vaan itseään. Ei se rakasta tytärtään sen enempää kuin poikaansakaan.



Ja se syrjitty lapsi aletaan nähdä ahneena, kun sitä harmittaa toisen suosiminen. Miten olisi jos se syrjitty saisi kaiken? Kuka on ahne, se joka röyhkeästi itseään ihaillen ja kehuen kuten tässä ketjussa joku, ottaa itsekkäästi kaiken itselleen, vai se joka vetäytyy?

Ihminen suree vuosikausia sitä että oma vanhempi ei hyväksy tai rakasta.



Moni koko elämänsä hakee vanhemman hyväksyntää ja rakkautta.



Kyllä se menee niin että se on ahne, joka ottaa enemmän tietäen että sisarus ei saa samaa, se on törkeä ja ahne, joka raknetaa elämäsnä niin että se vaatii omilta vanhemmilta enemmän kuin toisille voidaan antaa.



Ja nyt en puhu sairauksista, kriiseistä (ero, puolison tai lapsen kuolema, työttömyys jne) vaan siitä että on kiva, kun säästyy rahaa kun isovanhemmat hoitavat päiväkkodin sijaan (mitä väliä jos eivät jaksa käydä edes toisia lapsenlapsia katsomassa, kun nehän on niin paskoja kun eivät tulleet mummin 59 vuotispäiville), on kiva kun voi tehdä 2 etelänmatkaa vuodessa, kun kaikki kotihommat tekevät omat vanhemmat, lastenhoidot, remontit, autohuollot, pihat,

Kyllä tämä lasten eriarvoinen kohtelu ja tietyn lapsen syrjiminen toisen ollessa se etuoikeutettu juontaa juurensa ihan sieltä lapsuudesta.

Vanhemmat aikuisina ihmisinä ja lasten huoltajina ovat itse toiminnallaan määritelleet millaiset suhteet heillä lapsiinsa tulee olemaan. Ja tätä samaa kaavaa sitten jatketaan myös lasten aikuistuessa, ihan kuin luonnostaan. Tottakai tällainen synnyttää kaunoja ja katkeruutta vanhempia kohtaan! Miten joku voi väittää ettei synnyttäisi!



Ihmettelen totisesti tätä tarvetta syyllistää ns. "uhria" ja väärinkohdeltua! Ihan kuin se olisi lapsen vika, että hänen vanhempansa vain rakastavat ja välittävät enemmän muista lapsista ja osoittavat sen teoin! Hyvän aikuisuuden merkki on, että oppii osoittamaan tasapuolisesti rakkautta ja hyväksyntää kaikkia lapsiaan kohtaan.

Pointti siis se, että kyllä ne ihmiset ovat harvassa, jotka ilman syytä sulkevat vanhempansa elämästään. Se on useimmille elämän suurin kriisi.



Kyllä suurin osa vanhemmista sisäistää että lasten tarpeet ensin ja haluaisi että lapsilla on välittävät isovanhemmat. Ei niitä helposti suljeta pois. Vain jos kohtelu on räikeän epätasa-arvoista.

meitä on perheessä kaksi sisarusta. Olen meistä se vanhempi, joka on aina maksanut kaikki menonsa itse, mitään taloudellista apua en ole saanut. Nuoremman sisarukseni opinnot on maksettu, ja vieläkin kun hän on kohta nelikymppinen, jos tarvitsee uuden tv:n, tietokoneen, pesukoneen tms. niin vanhempamme ostavat sen. He antavat rahaa myös kaikenlaiseen muuhun, koska sisaruksellani ei ole kaikkeen varaa. No ei olekaan, koska hänellä ei rahat pysy yhtään käsissä. Minulla ei olisi koskaan rahaa sellaiseen elintasoon, mitä hän pitää yllä, ja mitä hän itselleenkin ostaa. Häntä kohdellaan muutenkin eri tavoin. Jos hän ei käy vanhemmillani kolmeen vuoteen, se johtuu aina siitä, että "hänellä on niin kiireitä tms", kaikki annetaan anteeksi. Jos itse en soita viikkoon, niin siitä syntyy jo iso show.

on aina ajatellut, että miehet ovat jotenkin parempia. Aina eroissakin menee miesten puolelle ellei ole selvä juttu, että joku vieras nainen on viekotellut miehen pettämään, silloin syyttää hieman miestäkin.

Sainhan mäkin avustusta kun lähdin kotoota, mutta niin sai veljenikin. Silti veljen lapsia hoidetaan koko ajan, heille ostetaan vaatteita, viedään huvituksiin jne. Mun pitää pärjätä omillaan ja pärjäänhän mä. Eikä mun veli edes käyttäydy nätisti heitä kohtaan eikä mene auttamaan heitä kun tarvitsevat.