Vanhempien epäoikeudenmukaisuus aikuisia lapsiaan kohtaan!

Mut hei tuo on yleinen tapa puolustella eriarvoisuutta, että se on vastavuoroista! Jep. Varmaan se on niin päin, että 2-ja 3-vuotiaat lapsenlapset oikeasti käyvät hoitamassa isovanhempiaan ja tekevät suursiivoukset mummolassa.



Jotenkin isovanhemmat puolustelevat asiaa niin, vaika totuus on muuta.

Kun alunalkaen tehdään jollekin lapselle kaikki ja toinen vieraantuu, eikä käy, niin sitten on hvyä selittää, miten sen toisen kanssa on helppoa ja vastavuoroista ja toinen on ylpeä eikä käy!



Ja on vain oikein, että se toinenkin (syrjitty) lopettaa palvelusten teon, ksoka hän on muuten aina se, joka antaa. miksi pitäisi antaa itseään hyväksikäyttää, vain koska on oma vanhempi kyseessä?

parempi sen syrjityn kaskittyä omaan perheeseen/mieheen/ystäviin, jotka antavat ihmissuhteessa myös takaisinpäin. On todella kuluttavaa olla aina se antava osapuoli saamatta mitään positiivista takaisin. Ei se että on sukua tai perhettä tarkoita että pitäisi kestaa ihan mitä vain. Ei se tee kenellekään hyvää eikä ole tervettä.

Toinen on mukava, joustava, auttava. Pyrkii kaikessa hyvään. Toinen on äkäinen riitapukari, joka syyllistää ja suorastaan kiusaa vanhempiaan.

Ja yleensä myös väittää, että vanhemmat eivät kohtele lapsiaan tasapuolisesti. Miksiköhän?

Mä taas ymmärrä ap:n pointin. Voin kertoa esimerkin omasta lähipiiristäni:

Vanhemmilla on kaksi nyt jo aikuista ja perheellistä poikaa.

Toinen on ahkera, tunnollinen, auttavainen, vanhemmistaan huolta kantava ja kovalla opiskelulla ja työnteolla saanut itselleen hyvän työpaikan.

Toinen poika taas on työtön, opiskelunsa jo monesti keskeyttänyt, vuokralla-asuva, laiska, rahansa viihde-elektroniikkaan ja huvituksiin syytävä huithapeli, joka on keksinyt tuoreimpana selityksenä mielenterveydelliset ongelmat... kun "häntä niin kovasti masentaa ja elämäkin potkii päähän".

Ja mitäpä ovat tehneet poikien vanhemmat?! Jo lapsesta asti tuo vanhempi poika on aina saanut tulla omillaan toimeen, on itse aina maksanut omat laskunsa ja menonsa, nyt aikuisena hoitanut myös itse perheensä ja rakentanut kotinsa.

Nuorempi poika taas on aina ollut vanhempiensa passattavana ja lellittävänä. Vanhemmat eivät ole vaatineet mitään, pojan ei ole koskaan tarvinnut tehdä mitään tai maksaa esim. laskujaan, isi ja äiti ovat ne maksaneet. Lapsena vanhempi poika sai olla jatkuvasti yksin, kun taas tämän nuoremman pojan harrastuksissa vanhemmat tahtoivat olla kaikin tavoin aktiivisesti mukana. Kaikki on tälle nuoremmalle pojalle aina järjestynyt. Nyt aikuisena perheellisenäkin lapsilleen on aina tarvittaessa löytynyt ilmainen hoitaja isovanhemmista, kun taas vanhemman pojan lapsille ei aikaa sitten riitäkään.

Edelleen vanhemmat jatkavat samaa tyyliään. Nuoremman pojan opittua avuttomuutta tuetaan ja rahaa/aikaa syydetään ilman rajoituksia. Vanhempi poika saa perheineen olla omissa oloissaan, isovanhemmat suorastaan pyrkivät salailemaan asioita, joita ovat tämän nuoremman pojan perheen kanssa ja hyväksi tehneet. Milloin on ostettu auto, milloin taas annettu verottajalta piilossa iso summa rahaa, tuoreimpana uutisena yhteinen etelänmatka on varattu isovanhempien rahoilla koko nuoremman pojan perheelle ja isovanhemmille.

Itse ulkopuolisen silmin olen pöyristynyt. Jos minun vanhempani käyttäytytyisivät noin diskriminoiden meitä lapsiaan kohtaan, tekisin pesäeron heihin välittömästi. Huolimatta siis siitä, olisinko saavana vai syrjittynä osapuolena!

on aivan kuin mieheni perheestä. Mieheni on vanhempi, kouluttautunut ja omillaan pärjäävä veli. Pikkuveljelleen ovat äiti ja isä hankkineet kaiken, ihan kaiken. Jopa asunnon ostivat.

Minä en appivanhempieni rahoja kaipaa, mutta tiedän että miehelläni on asiasta paha mieli.

Minulla on asiasta henkilökohtaista kokemusta. Lapsuudessani veljeni oli aina silmäterä, lellikki ja oikea kultapoika - minusta tuli aina riitatilanteiden syntipukki, ongelmien aiheuttaja ja muuten perheen epäkelpo jäsen. Äitini muun muassa syytti minua siitä, ettemme päässeet omakotitaloon asumaan, koska minulla "oli niin paljon leluja". Muutimme kaupungista toiseen, koska veljeni sitä halusi, vaikka minun koko ystäväpiirini ja harrastukseni jäivät entiseen kaupunkiin. Tuli yksinäistä. Kotona minulle myös huudettiin pienimmästäkin asiasta, joten opin vain sulkeutumaan ja vetäytymään, olemaan kuin huonekalu omassa kodissani.



Kun tulimme teini-ikään, asetelma pysyi samana. Veljelleni ostettiin uusin elektroniikka ja hienot vaatteet, siinä missä minä sain jakaa ilmaisjakelulehtiä ja maksaa itse kirpputorivaatteeni ja harrastukseni. En ikinä uskaltanut pyytää rahaa tai palveluksia äidiltäni, koska tällä minua olisi kiristetty myöhemmin. Hän haukkui minua kiittämättömäksi (niin mistä?) ja ylimieliseksi, ja minulle huudettiin myös siitä, että kuulemma kuljin kotona "ylpeä" ilme kasvoillani. En vain ymmärrä. Tein kaikki kotityöt mukisematta enkä väittänyt vastaan, koska näin vuorovaikutustilanteista pääsi helpoimmalla.



Kun veljeni lähti opiskelemaan, äitini osti hänelle omistusasunnon opiskelukaupungin keskustasta. Asunnon arvo oli lähes 100 000 euroa. Minulle hän huusi jo lääkekuluista, kun "toin vain rahanmenoa". Vaikka veljeni asui omillaan, äitini kustansi hänelle koulukirjat, vaatteet ja maksoi osan laskuista. Itse muutin kotoa postimerkin kokoiseen opiskelijasoluun ja maksoin kaiken vuokrasta lähtien itse, heti 18. syntymäpäiväni jälkeen. En pidä yhteyttä äitiini. Hän ei tiedä osoitettani tai puhelinnumeroani.



En tiedä, miksi olin hänelle niin vastenmielinen. Hän aina huusi minulle, että olen kuin isäni, hullu ja mielenvikainen. Äitini onnistui murskaamaan isäni itsetunnon siinä määrin, että mies tappoi itsensä meidän lasten ollessa teini-ikäisiä. Äitini kai sitten näki minussa enemmän isääni kuin itseään, ja näin inhosi minua? Veljeni oli aina enemmän äitini kaltainen. En tiedä, liittyykö asiaan minkäänlaisia lapsuuden traumoja tai hänen oman äiti-tytär-suhteensa ongelmia, vai oliko se kova paikka, etten koskaan halunnut olla hänen mieltämänsä ihannetyttö, hiljainen pitsinnyplääjä vailla omia mielipiteitä.



No, eipä tätä tarvitse enää murehtia. En aio hankkia lapsia, etten vahingossakaan tulisi kohdelleeksi mahdollista tyttölasta samalla tavalla. Poikalapsen voisin kasvattaa.

psyykkinen kypsymättömyys? Olen miettinyt paljon, miksi toinen vanhemmistani suosii sisarustani. Ja tullut siihen lopputulokseen, että sisarukseni on luonteeltaan samankaltainen vanhempani kanssa. Minä olen taas erilainen temperamentiltani.



Tiedän yhden tapauksen, missä toinen lapsista aina valittaa, että sisarusta suositaan. Sisaruksen perheessä on ollut paljon vastoinkäymisiä, köyhyyttä, sairautta, vammaisuutta ja työttömyyttä. Vanhemmat tukevat heitä taloudellisesti. Toinen sisarus perheineen tienaa enemmän kuin vanhempansa, on työtä, terveyttä ja omaisuutta. Sitten valitetaan, kun ei tueta saman verran taloudellisesti. Minä ainakin ymmärrän miksi.

Monikaa vanhempi ei ajattele että on väärin suosia. Heillä on mmielestän oikeus tehdä mitä haluaa. Ennenhän oli normaalia että yksi lapsi, vanhin poika sai kaiken. Oli lait tehty, jotta ei tarvinnut jättää muille mitään ja maatilan ja metsien arvo saatiin arvioitua alikanttiin.



Monien mielestä heillä on oikeus tehdä mitä haluaa kun lapset 18v. Jos näin on, niin silloin lapsila on oikeus kohdella heitä kuin ketä tahansa vierasta ihmistä. Ei paskaa tarvitse ottaa vastaan sukulaisuuden varjolla.

rakastan heitä. Itse olen vähiten saanut mitään apua taloudellista tain lastenhoitoapua. Ei haittaa! Koen, että vanhemmilleni on vain ilo ja helpotus kun yksi tyttäristä pärjää jo omillaan.. asun kauempana kuin siskoni ja siksi lastenhoitoa ei niin usein. Vanhemmat auttavat kun pyydän (on jopa ajanut sen 200km, kun kipeälle lapselle tarvitsin hoitajaa kun ihan pakollinen meno oli).. rahallista tukea en pyydä, tiedän että heillä ei ole paljoa mitä antaa. Joskus kun käydään käy isä tankkaamassa ihan pyytämättä...

tiedän, että sisaret jotka opiskelevat saavat tukea ja käydään kaupoilla yhdessä ym. ei haittaa ei ole minulta pois jos toinen saa!

pääskää siitä kateudestanne hyvät ihmiset!

Itse olen seurannut vierestä erästä perhettä, jossa on kaksi lasta. Vanhempi poika (ex-mieheni) on melkoinen elämässään epäonnistuja ja "aina mua sorsitaan" asenteella varustettu. Nuorempi sisko taas luulee, että veljensä saa vanhemmiltaan hirveästi avustuksia ja että vanhemmati rakastavat veljeään enemmän. Veli on ikuisesti katkera, kun vanhemmat avittivat siskoa, kun hän sai au-lapsen (ensimmäinen lapsenlapsi).

Ulkopuolisen näkökulmasta vanhemmat ovat hyvin tasapuolisia, mutta osaavat laittaa uttamiselleen rajat. Eivät siis tasapäistä, vaan auttavat kumpaakin siten miten paras tilanteeseen nähden on. Vanhemmat myös ovat molemmista ylpeitä, vaikkeivat ehkä parhaiten elämässään olekaan menestyneet. Ovat kuitenkin tyytyväisiä, että ovat löytäneet paikkansa maailmassa.

Sisarukset eivät ole enää kateutensa takia keskenään tekemisissä, ja ilmeisesti välit vanhempiinkin on molemmilla melko viileät, elleivät jopa lopullisesti katki. Enkä minä ulkopuolisena osaa sanoa, missä ex-anoppi ja appi tekivät väärin... kuin korkeintaan siinä, että hankkivat vain kaksi lasta. Useamman lapsen on helpompi huomata, että suosimiset ovat tilannekohtaisia ja silloin ehkä muistaa nekin tilanteet, kun on itse ollut "suosittuna".

En tällä tarkoittanut, etteikö näitä oikeasti väärin tekeviä ja joitain sorsivia vanhempiakin olisi, mutta monissa 2 lapsiissa perheissä tilanne johtuu oikeasti siitä, että katsoja ei muista tai näe niitä tilanteita, joissa itse saa enemmän.

Itse olen seurannut vierestä erästä perhettä, jossa on kaksi lasta. Vanhempi poika (ex-mieheni) on melkoinen elämässään epäonnistuja ja "aina mua sorsitaan" asenteella varustettu. Nuorempi sisko taas luulee, että veljensä saa vanhemmiltaan hirveästi avustuksia ja että vanhemmati rakastavat veljeään enemmän. Veli on ikuisesti katkera, kun vanhemmat avittivat siskoa, kun hän sai au-lapsen (ensimmäinen lapsenlapsi).

Ulkopuolisen näkökulmasta vanhemmat ovat hyvin tasapuolisia, mutta osaavat laittaa uttamiselleen rajat. Eivät siis tasapäistä, vaan auttavat kumpaakin siten miten paras tilanteeseen nähden on. Vanhemmat myös ovat molemmista ylpeitä, vaikkeivat ehkä parhaiten elämässään olekaan menestyneet. Ovat kuitenkin tyytyväisiä, että ovat löytäneet paikkansa maailmassa.

Sisarukset eivät ole enää kateutensa takia keskenään tekemisissä, ja ilmeisesti välit vanhempiinkin on molemmilla melko viileät, elleivät jopa lopullisesti katki. Enkä minä ulkopuolisena osaa sanoa, missä ex-anoppi ja appi tekivät väärin... kuin korkeintaan siinä, että hankkivat vain kaksi lasta. Useamman lapsen on helpompi huomata, että suosimiset ovat tilannekohtaisia ja silloin ehkä muistaa nekin tilanteet, kun on itse ollut "suosittuna".

En tällä tarkoittanut, etteikö näitä oikeasti väärin tekeviä ja joitain sorsivia vanhempiakin olisi, mutta monissa 2 lapsiissa perheissä tilanne johtuu oikeasti siitä, että katsoja ei muista tai näe niitä tilanteita, joissa itse saa enemmän.

Fiksua tekstiä.....

siihen pitkään listaan miksi meillä on vaan yksi lapsi :) Ei riitoja, voi tukea kympillä yhtä ja ainoata lasta, panostaa harrastuksiin, vaatteisiin, matkoihin, kaikeen. Ja saa periä meidän suuren omaisuuden ihan yksin!

(Ja kohta tuleekin jo se lapsestasituleeitsekäsjasisaruusonsuurilahja -puhe, hih)

Voi kuolla tai alkaa vaikka huumeidenkäyttäjäksi. Mutta onneksi on rahaa millä tykittää suoneen.

Kyllä tälläisiä vanhempia valittavasti löytyy jolla on suosikki😣 tän takia lapsenlapsilla on isovanhemmat pois elämästä.ei heidän tarvitse olla ainaisia 2 tämän lempilapsensa lapselle..kyllä se jossain vaiheessa kolahtaa kun mummolaan ei enää

Mennä!

Minäkin haluan jakaa tänne tilanteeni. Olen tänä vuonna 30v täyttävä nainen ja se meidän perheen ja jopa suvun mustalammas. Minulla on viisivuotta vanhempi isoveli, joka on taas kaikkien suosikki (tästä asiasta en ole ikinä ollut veljelleni vihainen). Jo minun kastajaisissa isovanhempani olivat ilmeisesti päättäneet minun olevan jotenkin merkitty, sillä olivat sanoneet äidilleni minun nimen olevan huono (sama nimi kuin ukkini sota-ajan heilalla..... Mitä tietenkään ei ollut kukaan edes tiennyt :D)

Minulla on hyvin paljon serkkuja ja lapsuudestani muistan, kuinka isovanhemmilta saama huomio ei ollut itsestäänselvyys minulle. Kerran leikittiin serkkutytön kanssa missejä ja mummuni sanoi "ei sinusta missiä tule mutta hänestä kyllä." viitaten siis serkkuuni.

Noh, en ole toisenpuolen suvun kanssa enää juurikaan tekemisissä.

Mutta nyt ns.aikuisiällä olen myös huomannut, että tämä eriarvoisuus on meidän omassa lähiperheessä myös. Vanhempani erosivat, kun olin lapsi. Yhdessä vaiheessa sain usein kuulla olevani kuin isäni, ilkeästi ilmaistuna siis. Ja sitä ehkä olenkin, kun pidän oman pääni asioissa ja olen hyvin liikkuvaa sorttia. Veljeni taas on rauhallinen perheenisä. Minä olen vapaaehtoisesti lapseton, muutan usein ja vaihdan työpaikkaa, jos koen siellä vääryyttä. Nyt viimeisimpänä tilanteena äitini raivostui, kun jätin hyvän työn siksi, että koin siellä seksuaalista ahdistelua. Olen kuulema heikko ja pakenen ongelmia? Ehkä näin onkin, mutta sydämeeni sattui tajuta, että oma äitini vaati minua menemään sinne takaisin. Ja syynä on se, että hän saisi kerrankin ylpeillä, kun minä olisin jossain niinkin arvostetussa työpaikassa..

Meidän perheessä oli juuri niin että muita kohdeltiin paremmin ja minua syrjittiin. Sisaruksen pääsivät vaikka ja minne ja minut jätettiin aina kotiin . jopa synttäreilläni vain haukuttiin minua ja siitä hyvästä sain huudot niskaani sitten Vanhempiani aina valittivat minulle kun sairastunut masennusta ja Olin surullinen koska minulla ei saanut olla ystäviä. Että kyllä tälläsiä kauheita vanhempia löytyy

Mutta mistä veljesi kylmäkiskoisuus on alkanut? Suosivatko vanhemmat sinua jo alunperin ja hän kyllästyi sitä katsomaan? Ajateltiinko että poikaa voi kasvattaa kovakouraisemmin kuin tyttöä? Onko joku tietty riita katkaissut kamelin selän? Tai onko veli iässä jossa kasvaa ja ottaa etäisyyttä vanhempiin? Kovasti tunnut olevasi mielissäsi kun saat kaiken avun itsellesi. Koittaisit meiluummin välitää sopua vanhempiesi ja veljesi välille.

En jaksa lukea koko ketjua. Mutta olen iltatähti, jota ei jaksettu enää auttaa. Mutta olen tyytyväinen tilanteeseen, sillä se menee niin, että sen lauluja laulat, kenen leipää syöt.

Olen saanut elää vapaasti omannäköistä elämää, koska en ole velkaa kenellekään.

Oikeudenmukaisuus ei ole sitä, että kaikki saavat yhtä paljon, vaan sitä, että kaikki saavat tarpeidensa mukaan. 

Vierailija kirjoitti:

Oikeudenmukaisuus ei ole sitä, että kaikki saavat yhtä paljon, vaan sitä, että kaikki saavat tarpeidensa mukaan. 

Tuo on totta. Kuitenkin on monia perheitä joissa yksi saa vaikka mitä ja toinen ei yhtään mitään vaikka tarvitsisikin.

Niin. Minusta lapsia pitää kohdella niin, kuten he itse tarvitsevat. Joku tarvitsee konkreettista tukea ja neuvoja, toinen enemmänkin yhdessäoloa (ja jopa ärsyyntyy kovasti, jos vanhempi "tuppautuu".

Varmasti on epäreilujakin vanhempia. Todella ikävää.

Mutta toisaalta kuten joku sanoikin, aikuisilla ei ole velvollisuuksia aikuisia lapsiaan kohtaan. Jos vanhemman välit ovat yhteen sisaruksista lämpimämmät kuin toiseen, siihen voi olla montakin syytä, jotka aina eivät liity vanhemman veemäisyyteen.

Ehkä se yksi asuu lähimpänä/auttaa enemmän vanhempia/on muuten läheisemmissä kanssakäymisissä.

Tai vaikka kuten minun sisaruksillani... olen sisaruksista nuorin ja saanut lapseni silloin, kun äiti oli jo 66-68 ja isä oli 73-75. Ei heistä enää silloin ollut lastenhoitoavuksi. Sisarukseni saivat lapsensa yli 10 vuotta aiemmin, joten he ovat hyödyntäneet isovanhempien apua enemmän. Minusta aika luonnollista, mutta joku tuotakin voisi pitää suosimisena.

Jos olet sitä mieltä, että vanhempasi sorsivat sinua, mieti, voisiko siihen olla jokin syy. Mieti, millaiset välit sinulla on vanhempiisi ja oletko heidän kanssaan tekemisissä myös muulloin kuin silloin kun haluat heiltä jotakin. 

Jos rehellisesti olet sitä mieltä, että sinua syrjitää täysin syyttä, niin voisitko ottaa asian esille? Sanoa joskus, että "Minusta tuntuu, että te suositte XX:ää ja minua syrjitte. Tämä tekee minut surulliseksi, koska en ymmärrä, mistä se voi johtua. Oletteko koskaan miettineet, onko teistä tuo tasapuolista?"

Kokeilkaa. Ei siinä ole mitään menetettävää. Jos tulee riita, niin sekin ehkä puhdistaisi ilmaa. 

Meillä sama kuin monessa muulla tässä ketjussa: esikoinen hoitaa vastuullisesti omat asiansa, pärjää omilla rahoilla ja auttaa vanhempiaan. Nuoremmat ovat joko puhtaan itsekkäitä tai "haasteellisessa elämäntilanteessa" vuosi toisensa jälkeen. Eläkkeellä olevat vanhemmat maksavat aikuisten lastensa kuluja aina vaan (kaikillä ikää reilusti yli 30 v). Esikoinen ei vastaavaa tietenkään saa.