Kokemuksia perätilakaksosten synnyttämisestä?

perätilasynnytyksestä. Aika hullulta kyllä kuullostaa, että olis pakko synnyttää alakautta. Mulla vauvat oli molemmat rt:ssa ja silti olisin saaanut suunnitellun sektion jos olisin halunnut. Aikaisemmin siis 5 normaalia synnytystä, jotka menneet hyvin. Tosin olen kuullut, että perätilasynnytys voi olla ihan helppo, varsinkin jos vauva ei ole kovin iso. Minkälaisia painoarvioita sulla on vauvoista?

Ja kaksossynnytys on tietenkin aina erilainen kuin yhden vauvan synnytys. Mulla ensimmäinen tuli normaalisti alakautta, mutta toinen jouduttiin leikkaamman, kun ehti kääntyä jalkatarjontaan jossakin välissä. Mies sanoi jälkeen päin, että oli kyllä osittain sen kätilön vika, kun pyysi toisen pitämään B:tä oikein päin niin myöhään, että neiti oli jo ehtinyt kääntyä. Onneksi kaikki kuitenkin meni hyvin ja vauvat voivat heti hyvin. Itsekin toivuin leikkauksesta tosi nopeasti.

Nyt neidit ovat aivan suloisia 2kk vanhoja. Tosi hyvin on mennyt arki helpompaa ollut kuin etukäteen kuvittelin. Ainoastaan maito ei oikeen riitä, ja lisämaitoa joudun antamaan. Mulle kova paikka kun oon imetys myönteinen muuten.



Pipsa

Ja onpa kiva kuulla, että teidän vauva-arki on lähtenyt hyvin käyntiin. Tuota maidon riittävyyttä olen itsekin miettinyt, mutta sen näkee sitten, kun aika on. Minkäs kokoisia teidän kaksoset olivat syntyessään? Olet saattanut sen jossakin ketjussa mainitakin, mutta tähän hätään en muista.

Meidän pikkuisten arviot olivat tänään n. 2400g/2700g. Ihan ovat tosiaan arvioita, kun olivat niin " kasassa" , että oli vähän hankala mitata.

Ultran teki yleislääkäri, joka konsultoi puhelimen välityksellä gynekologia, joka tosiaan oli sitä mieltä, että alakautta syntyvät. Tälle gynelle on sitten aika ensi viikolla, joten saas nähdä, mitä sitten sanoo. Tuskinpa ihan helposti kantaansa muuttaa...

Mutta pelottaa kyllä, tässä menee taas viikko miettiessä, miten käy.

oli alusta asti sitä mieltä että jos a-vauva on perätilassa on sektio ehdottomasti suositeltavin vaihtoehto. Sanoin vielä että mielellään ei edes perätilakaksosia rueta synnyttämään alakautta. Ja että b-vauvalla ei niinkään ole väliä kummin päin tulee, kun a-vauva on kuitenkin avannut paikat jo valmiiksi.



Mulla oli a-vauva alusta asti perätilassa, joten " sain" sektion automaattisesti.

Pikaisesti tässä nukutuksen lomassa. A neiti on vähän huonompi nukahtamaan ja ei aina oikeen rauhoitu...

Meillä neidit painoivat 2670g ja 2530g. Ja nuo arviot on kyllä vaan arvioita. Meillä neidit arvioitiin synnytystä edeltävänä päivänä 2800g ja 2900g.

Sulla on kyllä tosi hyvin jo viikkoja kasassa. Pian jo voivat syntyäkin. Meillä vauvat syntyivät 37+6 ilman käynnistystä. Mulla muuten yleensä menny viikolla yli lasketusta ajasta.



Pipsa

Meillä syntyi kaksostytöt helmikuun lopulla rv 38+1 suunnitellulla sektiolla, koska A oli perätilassa. Itse kyselin kovasti alatiesynnytyksen perään, mutta ainakin kolme eri lääkäriä sanoivat että tässä tilanteessa ei juuri ole vaihtoehtoja, että leikkaus on ainoa turvallinen vaihtoehto. Kun tivasin mahdollisuuksiani, minulle sanottiin että mikäli olisin synnyttänyt aiemmin (kaksoset ovat esikoiseni) jotain jättiläisvauvoja ja jos esim. röntgenillä lantioni havaittaisiin valtaisaksi holviksi, niin silloin ehkä olisi mahdollista.



Meillä on riittänyt maitoa, ja muuta tytöille ei ole annetukaan. Nyt kuitenkin olen jo alkanut harkita siirtymistä pikkuhiljaa kiinteisiin, sillä liikkuvat ja vaativat jo kenties tukevampaa ruokaa.



Itse leikkaustilanteessa myös B kääntyi perätilaan ja autettiin leikkauksessa jalat edellä ulos. Olen laittanut synnytyskertomukseni tuonne maalismasujen synnytyskertomuksiin, siellä olen aika yksityiskohtaisesti kertonut kaiken.



Leikkaus oli positiivinen kokemus, meillä ei ainakaan äiti-lapsi -suhde kärsinyt, imetys lähti hienosti käyntiin ja olimme viisi päivää sairaalassa perhehuoneessa. Kivut olivat yllättävän pienet, olin ennalta osannut jännittää, luulin olevani vuoteen oma pidempään.



Mitä olen kuullut muiden kaksosten synnyttäneiden tarinoita, niin vaikka A olisi syntynyt normaalisti, on B:n kanssa usein jouduttu leikkaamaan, ja äidit ovat sanoneet, että jos olisivat tienneet, olisivat menneet suoraan leikkaukseen. MUTTA, en todellakaan väitä etteikö alatiesynnytys onnistuisi. Kuitenkin minusta tuntuu aika hurjalta sinua hoitaneen lääkärin kommentit, sillä itselleni vakuuteltiin kovasti, ettei juuri muuta mahdollisuutta ole ja kun jo usein pelkkä yksikin perätilassa oleva vauva leikataan ulos.



Tässä nyt sitten vielä tämä synnytyskertomukseni:



envis - 16.03. 12:19 vastaa tähän viestiin (13/51)

Kaksosten sektiosynnytys

Minun kaksoseni syntyivät suunnitellulla sektiolla, koska A-vauva oli perätilassa jolloin lääkäreiden mukaan alatiesynnytys olisi ollut liian suuri riski kun kaiken lisäksi olin vielä ensisynnyttäjä. Kerron tässä aika perusteellisesti kaiken, jotta ne, joita sektio askarruttaa, saisivat ainakin jotain hajua, mitä oikeen tapahtuu. Näin homma eteni minun kohdallani.



Edellisenä päivänä olimme käyneet synnytysosastolla juttelemassa ja samalla otettiin myös vauvojen sydänäänikäyrä. Kävin myös laboratoriossa, jossa otettiin verikokeet leikkausta varten. Olimme myös pakanneet laukut valmiiksi tavaroita, joita ajattelimme tarvitsevamme laitoksella.



Olin nukkunut perjantain ja torstain välisenä yönä vain n. 2,5 tuntia osittain jännityksen, osittain valtavan vatsan aiheuttaman tukalan olon vuoksi. Puolen yön jälkeen ei ollut saanut syödä mitään. Kävin aamulla suihkussa, en meikannut, tein hiuksiini ruotoletin, jotta hiukset eivät olisi tiellä. Edellisenä päivänä olin itse ajanut pois häpykarvoituksen, koska se olisi kuitenkin leikkaussalissa raakattu osittain pois. Oli vähän jännä olo kun n. klo 6:20 lähdimme ajelemaan kohti muutaman kilometrin päässä olevaa sairaalaa.



Synnytysosastolle saavuttuamme meidät ohjattiin meille varattuun perhehuoneeseen. Minua kehotettiin pukeutumaan valtaviin ja omituisiin sairaalan alushousuihin ja epämääräiseen ohueen kauhtanaan, joka solmitaan kiinni niskasta ja jossa selkä jää ikään kuin avoimeksi. Olisin halunnut jättää omat rintaliivini alle, sillä rintani vuotivat maitoa ja paita kastui, myöhemmin kätilö kuitenkin kertoi, että leikkauspöydällä olisikin käytännössä alasti, joten rintaliiveistä ei olisi hyötyä. Kummallisia pitkiä sukkia, joiden kärkiosa oli avoin, en osannut pukea, ja jätin ne kätilön huoleksi, hän kun oli luvannut tulla piakkoin asentamaan katetrin.



Tuntui, kuin olisimme odotelleet ikuisuuden siinä huoneessa. Kello lähenteli seitsemää ja meille oli sanottu leikkauksen alkavan n. kello 7:30. Viimein kätilömme saapui ja asensi katetrin minulle. Se tuntui inhottavalta. Ei kuulemma pitänyt sattua, sillä aluksi virtsaputken suulle oli laitettu puuduttavaa geeliä, mutta minusta se sattui, ainakin vähän, ja oli aika epämiellyttävää. Kun katetri viimein oli paikallaan, se ei kuitenkaan sattunut ja tuntui lähinnä siltä, kuin koko ajan olisi ollut pissahätä. Katetrin laittoa varten olin asettunut sängylle ja sillä samalla sängyllä minua alettiin kärrätä kohti leikkaussalia.



Päästyämme käytävään, jonka varrella leikkaussalit ovat, joukko uusia ihmisiä esittäytyi minulle, oli anestesiahoitajaa ja sairaanhoitajaa ja yksi opiskelijakin. Mieheni lähti kätilöiden kanssa vaihtamaan vaatteita ja minut vietiin saliin. Oli tunne, että nyt se on menoa, ei paluuta ja se oli toisaalta aika pelottavaa, toisaalta jännää, olihan sitä odottanut melkein yhdeksän kuukautta. Sain myssyn päähäni ja minua kehotettiin nousemaan kapealle leikkauspöydälle. Punnersin itseni valtavan vatsan kanssa sängystä pöydälle ja jäin makaamaan. Katselin ihmisten hyörinää ympärilläni huoneessa. He juttelivat toisilleen ja järjestelivät tavaroita ja instrumentteja. Tunnelma oli leppoisa, välillä joku keski-ikäinen nainen päivitteli jotain, kiirettä, tilanpuutetta tai jotain muuta hiukan hänen toimintaansa hämmentävää asiaa. Minua kehotettiin kääntymään kyljelleni ja polvieni kohdalta minut sidottiin jollain vyöllä leikkauspöytään kiinni. Ihmetellessäni syytä minulle sanottiin vyön estävän minua liikkumasta tai lähtemästä minnekään. Minnepä minä siinä olisin lähtenyt, katetri haarojen välissä ja valtavan vatsan kanssa! Sitten he totesivat lässyttäen, että vyö on siksi etten putoaisi, että oikeastaan, jonkun pitäisi pitää minua kiinni, mutta kun ei ole väkeä tarpeeksi, niin on käytettävä vyötä. Annoin heidän kuitenkin ymmärtää että en pitänyt ideasta ja he lässyttivät minulle samalla tavalla kuin vanhuksille tai vähä-älyisille hoitohenkilökunta usein lässyttää. Tyydyin kuitenkin vastauksiin, enkä jaksanut pahemmin sitomistani murehtia. Alkoi olla muuta mielessä, sillä minulle laitettiin vasempaan käteen kanyyli ja siihen tippa, ensimmäistä kertaa elämässäni ja sekin vähän jännitti. Vasemman käden keskisormeen laitettiin myös saturaatiomittari, joka mittasi muistaakseni sykettä. Käsivarteen laitettiin verenpainemittari ja rintaan kolme jotain anturia tarrakiinnityksellä. Lisäksi sain vielä happimaskin, joka jossain vaiheessa tuntui kaikkein epämukavimmalta asialta koko touhussa.



Jossain vaiheessa en ollut enää sidottuna pöytään ja anestesialääkäri saapui antamaan puudutuksen. Hän esitteli itsensä, niin kuin kaikki muutkin, ja ihmettelin ettei hän ollutkaan sama lääkäri, jonka kanssa olimme edellispäivänä keskustelleet leikkauksesta. Joku henkilökunnan jäsen kehotti minua pyöristämään selkäni ja samalla hän painoi polviani koukkuun vatsaani vasten. Minua pyydettiin olemaan liikkumatta, selkääni pestiin desinfioivalla aineella ja sitten laitettiin ihon pintapuudutus siihen kohtaan, mistä vietäisiin neula selkäydintilaan. Ensin tuntui tavallinen neulan pistos, iho oli puudutettu. Sitten kehotettiin toistamiseen olemaan liikkumatta, sillä nyt se oikea puudute laitettaisiin sinne jonnekin nikamien väliin. Aluksi tuntui hiukan kylmältä, mutta sitten yllättäen vihlaisi, ilmeisesti neulan työntyessä selkäydintilaan. Säpsähdin refleksinomaisesti, en voinut sille mitään, enkä ollut osannut odottaa niin huisia tunnetta, tavallaan kipua.



Itse puudutteen laitto oli piakkoin ohi, ja minut käännettiin selälleen, lievästi kallelleen vasemmalle. Jalkoja alkoi hiukan nipistellä, ja kohta en enää kyennyt liikuttamaan niitä. Koetin kädelläni vatsan seutua ja haparoin jonnekin jalkoväliä kohti saadakseni selville, olinko pöydällä ihan alasti. Kosketin omaa reittäni, mutten tajunnut sen olevan osa itseäni vaan kysyin henkilökunnalta, että onko kyseessä jokin ¿pussukka¿ tökkiessäni sormellani reittä, kun en enää tuntenut jalassa mitään kosketusta. Lääkäri kokeili jollain kylmällä, kuinka korkealle puudute oli noussut. Tajusin että hän, mieslääkäri, kohotti paitaani paljaiden rintojeni yli ja kokeili oliko puudute jopa siellä asti, ja hiukan hämmennyin tilanteesta, mutta en välittänyt siitä sitten sen kummemmin.



Sitten olikin jo leikkaava lääkäri saapunut leikkaussaliin ja myös mieheni ja kätilöt saapuivat. Mieheni näytti hiukan hassulta valkoisissa sairaalavaatteissa ja hiusmyssyssä. Hän tuli istumaan siihen viereeni, pääni lähelle. Olin sanonut hänelle, että voisi seistä, jotta näkisi leikkauksen, mutta hän halusi kuitenkin istua. Rintani kohdalle vedettiin näkösuoja ja kohta lääkäri kysyi, tunsinko hänen nipistystään, ja vastasin tuntevani ehkä jotain. Hän sanoi että leikkaus tuntuu samalta kuin se nipistys. Anestesiahoitaja kurkkasi näkösuojan yli ja totesi että leikkaus on alkanut. Olin kai tuntevinani jotain epämääräistä, mutten ainakaan kipua. Kohta kuitenkin tunsin selvästi jotain ¿tonkimista¿ oikealla ylhäällä kohdussani. Sanoin miehelleni että: " Nyt tuntuu, kun ottaisi jotain pois." Tunne oli vähän samanlainen kuin jos irrotetaan hammasta, sen tuntee, että jotain kiskotaan ja irrotetaan, muttei se satu, terävä kipu on poissa. Samassa kuuluikin näkösuojan takaa parkaisu ja henkilökunnan ¿No niin¿ ¿ kommentteja. Purskahdin heti itkuun ja mieheni kyseli koko ajan minulta onko kaikki ok. Kyyneleet valuivat vaan entistä enemmän kun näin vauvan kun se vietiin läheiselle pöydälle kuivattavaksi. Haukoin henkeäni ja sain soperrettua: ¿Noin pieni, ihan kuin nukke!¿ Sitten muistan vain tunteneeni epämääräistä heilumista, kun vatsaani tongittiin ja toinenkin vauva autettiin ulos. Muistan myös elävästi lääkärin kommentit, jotka kuulin näkösuojan takaa: ¿Kauniita tyttöjä¿ ¿Onpa hyvin paljon lapsivettä¿ ¿ Kymmenen pisteen tytöt¿ ¿Ovatpa hyvännäköisiä¿. Myös toinen vauva parkui ja minä itkin liikutuksesta. Ensimmäinen vauva tuotiin hetkeksi rinnalleni kapaloituna, ihan kasvojeni viereen, suukottelin sitä ja silitin hiukan kädelläni ja höpötin jotain: ¿Äidin pikku kulta, oma rakas jne.¿ Näin vilaukselta myös toisen vauvan ja sitten mieheni lähtikin jo kätilöiden kanssa pesemään vauvoja. Vauvojen mitat: A: 2600g/49,5cm ja B:2800g/49,5cm.



Leikkaussali hiukan rauhoittui, kuuntelin koneiden ääniä ja makasin vaan ja tunsin kuinka kehoani vellottiin, kun minua kursittiin kasaan. Alkoi tulla hiukan paha ja etova olo, myös oikealla ylävatsassa tuntui outoa kipua, hengittäminen tuntui hankalalta. Mainitessani asiasta, minulle oltiin heti laittamassa rauhoittavaa lääkettä suoraan suoneen, jotta voisin ottaa vielä nokoset. En kuitenkaan halunnut rauhoittavaa. Sitten anestesiahoitaja sanoi minulle, että saisin lääkettä milloin vain halutessani. Hän kertoi myös että kohtu oli jotenkin ¿ulkona¿ parsimisen ajan ja että pian saattaisi tuntua epämukavalta, kun kohtu painettaisiin paikoilleen vatsanpeitteiden alle. Se tuntuikin aika inhottavalta, tavallaan sattui, kipu oli tylppää ja kokonaisvaltaista. Pikkuhiljaa alkoi tuntua yhä kummallisemmalta, ehkä kivun vuoksi, hengitys oli tukalaa ja aloin täristä. Lääkäri totesi jollekulle, että oli aika nappiajoitus puudutteella. Lienee tarkoittanut juuri sitä että puudute riitti juuri ja juuri, sillä aloin jo hiukan tuntea. Kysyin lääkäriltä, montako tikkiä hän laittaa ja hän kertoi tikkejä tulevan seitsemän. Sitten homma olikin jo saatu päätökseen, minut nostettiin sängylleni ja minut kärrättiin leikkaussalista heräämöön.



Heräämössä minulle laitettiin lämpöpeitto, jonka sisälle puhallettiin lämmintä ilmaa, jotta tärinä lakkaisi. Sain myös jotain lääkettä tipan kautta, muistaakseni jotain kohtua supistavaa ja kipulääkettä. Tunsin edelleen outoa kipua, välillä erotin kipuhuippuja, jotka olivat supistuksia. Olin väsynyt ja torkahtelin lämpimän peiton alla ja olin ehkä hiukan sekava. Toistin mielessäni lausetta: ¿Kipu häipyy, kipu häipyy, rentoudu, rentoudu, kipu häipyy¿¿ :) Kävin kai unessa. Välillä juttelin heräämössä työskentelevän anestesiahoitajan kanssa. Hän kyseli välillä minkä arvosanan antaisin kivulle asteikolla nollasta kymppiin ja hänen kolmesti kysyessään, annoin arvosanoja 2-4.



Minulle oli sanottu, että vauvat tuotaisiin luokseni heräämöön, mutta yllätyksekseni myös mieheni sai tulla sinne, sillä juuri sillä hetkellä siellä ei ollut muita leikkauspotilaita. Vauvat tuotiin rinnalleni ja kätilöopiskelija auttoi ihanasti molemmat kääröt niin, että ne saivat rinnan suuhunsa. Olin ajatellut hoitaa ensi-imetyksen ihan itse ilman apua ja yleisöä, mutta sillä hetkellä olin iloinen saamastani avusta, sillä olin itse vielä kaiken maailman piuhoissa kiinni ja melko avuton. Kätilöt olivat hienotunteisia eivätkä tunkeutuneet liian lähelle. Imu tuntui yllättävän kovaa. Taas liikutuin, oli vaan niin ihmeellistä, että vauvat oli otettu vaan ulos kohdusta ja heti ne tiesivät, mitä nännille pitää tehdä. Kun heräämöön alettiin tuoda muita leikkauspotilaita, mieheni, vauvat ja kätilöt lähtivät. Mieheni oli kylvettänyt molemmat vauvat heti leikkauksen jälkeen ja pukenut heidät.



Olin noin pari tuntia heräämössä, kunnes pystyin liikuttamaan jalkojani. Itselläni ei oikein ollut ajantajua, makasin vain, yritin rentoutua ja miettiä jotain muuta kuin hiukan jomottavaa kipua. Välillä hoitaja paineli kohtuani auttaakseen sen tyhjenemisessä ja tarkkaili samalla kuinka se oli supistunut. Kerran hän pyysi jotain mieshoitajaa avuksi vaihtaessaan minulle kuivan vaipantapaisen alusen. Minusta se tuntui aluksi oudolta, olisin halunnut jousta pois, mutta he vain painelivat vatsaani ja katsoivat kuinka verta valui jalkojen välistä. Mies nappasi vaipan tottuneesti ja vaihtoi sen puhtaaseen enkä jaksanut enää nolostua tilanteesta. Hehän vain auttoivat minua, kun olin avuton. Kohdun paineleminen tuntui kyllä erittäin inhottavalta ja sattui. Kun sinä päivänä kukaan enää tuli painelemaan kohtuani, pelkäsin sitä jo etukäteen, niin se sattui, sekä kohtuun että leikkaushaavan tietämille.



Päästyäni heräämöstä huoneeseemme, muistan torkkuneeni ja saaneeni vahvaa kipulääkettä pistoksena reiteen, vaikken kovin tuntenut sitä tarvitsevani. Minulle kuitenkin sanottiin, ettei kannata kitua tuskissaan, vaan ennemmin ottaa reilusti lääkettä. Lääkepiikki sai minut kuitenkin voimaan aika-ajoin pahoin päivän aikana ja se ilmeisesti aiheutti myös sekavan olon ja nykimistä oikeassa silmässä. Soittelimme ja tekstailimme tutuille ja ilmoittelimme ilouutisen. Koko päivän makasin sängyssäni, mieheni vaihtoi vauvojen vaipat ja minä imetin. Leikkauspäivän iltana minut autettiin vessaan, minulta poistettiin katetri ja tippaletku. Sain vähän pestä itseäni ja syödä. Minulle tarjottiin paljon kipulääkettä, sain Buranaa ja Panadolia, mutten kokenut tarvitsevani niitä kovinkaan paljoa.



Parin päivän päästä selvisin jo ilman kipulääkkeitä ja pystyin kävelemään hyvin ja onnistuin jopa omin avuin hoitamaan vauvojen imetyksen yhtä aikaa. Olimme sairaalassa viisi leikkauksen jälkeistä päivää. Hoidimme vauvojamme perhehuoneessa, eikä heille tarvinnut antaa lainkaan lisäruokaa. Imettäminen kyllä sattui, ja vasemmasta rinnasta meni rinnanpää rikki, mutta selvisimme kuitenkin hyvin. Kotiinlähtöpäivänä olivat rinnat erittäin pinkeät maidosta ja kotona imetinkin rintakumin avulla, jolloin se ei sattunut niin. Samana päivänä leikkaushaavasta poistettiin tikit.



Vauvat ovat nyt kolmeviikkoisia, syövät, nukkuvat, kakkaavat ja naurattavat isiä ja äitä hassuilla ilmeillään. Vauva-arki on ollut yllättävän helppoa, kaikki ihmiset vaan tuntuvat olevan siitä " harmissaan" ja hokevat: " Odotas vaan kun alkaa se ja se ja hampaita tulee jne. ja uhmaikä jne." Se kai kuuluu tähän suomalaiseen mentaliteettiin, että kun asiat sujuu odottamattoman hyvin, niin ei kuitenkaan saisi iloita. Maitoa riittää, eivätkä vauvat itke muuta kuin jos on märkä vaippa tai nälkä. Olen iloinen, en kuitenkaan halua leuhkia, sillä näihin asioihinhan ei juuri itse voi vaikuttaa, saa vain olla kiitollinen, kun kaikki on ollut ok.



Lisäksi linkki Aktiivinen synnytys ry:n sivuille, joilla artikkeli kaksosten perätilasynnytyksestä (lienet lukenutkin jo?)

http://www.lapsiperhe.net/aktiivinensynnytys/artikkelit.php3?artikkelin…

Ainakin naikkarilla eivät anna lupaa perätilasynnytykseen mitä ilmeisemmin.



Meillä a on viistossa, pää mun lonkkaluun kohdalla. Eivät ilmeisesti suostu edesä kääntämään (tökkäämään viittä senttiä oikeaan suuntaan).



Mä ihan tosissani toivon että ne suostuisivat vielä tuota a-vauvaa kääntämään, kun sektio on suurin kauhistus mulle.



MotherOf4 rv. 35+2

Helmikuussa 2006 meille syntyivät isot perätilakaksoset, sektiolla. Helsingin naistenklinikalla ei missään nimessä olisi suostuttu alatiesynnytykseen kun A-vauva oli perätilassa. Itse toivoin ja rukoilin pääseväni synnyttämään alakautta, mutta tämä toive oli turha. Kaverukset pysyivät tiukasti A-perätilassa ja B-poikkitilassa loppuun asti ja lääkärit pysyivät omassa kannassaan. Sinänsä onni, että eivät antaneet yrittää alatiesynnytysä, kun kaksikko oli vielä tosi isokin, A 52 cm ja 4105g, B 3295g ja 52cm.



Onnea synnytykseen ja tulevaan tupla-arkeen!



Cikuriina ja tyttö ja poika 1v4kk sekä isosisko 4v

En ole kuullut kenenkään synnyttäneen perätilakaksosia. Sellaisia olen kuullut että A raivotarjonnassa ja B perätilassa. Sinuna en kyllä lähtisi kokeilemaan tuota normaalia synnytystä jos tilanne ei muutu. Älä ihmeessä usko lääkäriä. Helsingissä naistenklinikalla hoidetaan erilaisia riskiraskauksia ja sieltäkään en ole kuullut perätilakaksosten normaalisynnytyksestä. Missä sairaalassa on tuommosia lääkäreitä??? Tsemppiä!!!

Perätilakaksosten norm.synnytys ei todellakaan ole yleinen käytäntö se on kaukana siitä!!!

Hei!



Meillä A oli perätilassa. Kyselin synnystystavan arvioinnista ja lääkäri totesi, että eipä tässä paljon arvioita tarvita kun sektio on ainoa mahdollisuus.

Muistin kuitenkin pari viestiketjua samasta aiheesta:



http://www.vauvapalsta.net/keskustelupalsta/index.php?showtopic=26746



http://www.vauvapalsta.net/keskustelupalsta/index.php?showtopic=27138&s…

Kiitos kovasti vastauksista ja noista linkeistä, en ollutkaan törmännyt niihin aikaisemmin.

Nyt kun luen teidän vastauksia, niin eipä todellakaan taida olla kovin yleinen käytäntö tuo alatiesynnytys... Ja yhä enemmän kallistun sektion kannalle. Se vaan ei tunnu olevan vain minun päätettävissäni. =/

Minäkin olisin todellakin mielelläni alakautta synnyttänyt, jos lapset olisivat oikein päin, täällä tuppukylässä ei sektiosta varmasti siinä tapauksessa edes keskusteltaisi, mutta perätilalapsia en uskaltaisi synnyttää, vaikka olisivatkin pienempiä kuin aiemmin syntyneet lapset. Vartalot varmaan tulevatkin ihan hyvin, mutta entäs sitten päät... Enkä todellakaan halua riskeerata lasten terveyttä väärällä synnytystavalla!

Arggh, taitaa olla erittäin pitkä viikko edessä...



Niin, ja sairaalana on L-PKS



T.pyrytyttö ja vauvelit, viikkoja nyt 36+5

Ei edes harkitu missään vaiheessa alatiesynnytystä niin kauan kun B pysyi perätilassa.



Lopuksi päädytiin jopa kiireelliseen sektioon A-neidin sydänäänten laskun vuoksi. Päällä oli myös vaikea raskausmyrkytys eli äitikään ei ollut ihan parhaimmassa hapessa...



Nyt jo 5,5kk vanhat tytöt syntyivät viikoilla 34+2 pienikokoisina (raskausmyrkytyksen vuoksi) ja painoivat 1465 & 1475g. Pituutta kirpuilla oli huimat 38cm. Kuukauden viettivät sairaalassa ja kotiutuivat hyväkuntoisina. Pienen pieniä ovat tosin vielä.



Sektioon en tahtoisi kuitenkaan enää koskaan jos vielä synnyttäisin sillä sektiohaavani repesi kirjaimellisesti kokonaan auki viikon kuluttua sektiosta...Suolet ja kaikki oli pihalla. Siaraalaan jouduin vielä neljäksi päiväksi lisää. Dramaattinen alku siis...



Toivottavasti teillä synnytys sujuu hyvin, tulivatpa sitten alateitse tai sektiolla! ;o)

Minulle sanottiin, että ei todellakaan synnytetä alakautta, jos A on perätilassa. Näin luin muualtakin. Se on jopa vaarallista, koska on hyvin suuri riski, että tulee ongelmia. Esim. Bn jalka voi luiskahtaa väliin tai tapahtua muita hankautumisia, Bn puristuksiin jääminen on iso riski! Kuulostaa aivan hullulta, että joku on alakautta synnyttämistä edes ehdottanut!



Alia ja pojat 8kk (A pää edellä, B jalat edellä)

Meille sanottiin sairaalassa, että kunhan A on tulossa oikeinpäin niin voidaan synnyttää alakautta, B:n asennolla ei niin väliä. Ei siis lähdetä synnyttämään alakautta, jos A on perätilassa. Meillä A tuli pää edellä, B:tä ei saatu kääntymään ja jouduttiin hätäsektioon.

Minä jouduin synnyttämään kaksoset alakautta. A päätarjonnassa ja B perätilassa. Tämä oli toinen synnytykseni.



A tuli ihan helposti, käynnistettiin vvikolla 38+3. B:n synnyttäminen oli kauheeta, sain puserrettua ulos, mutta kauheeta oli. Se sai vaan 2 pistettä aluksi, mutta virkosi kyllä heti. ELi vaikka lääkärit sanoo, että B tulee kuin itestään sieltä A:n jälkeen vaikka ois perätilassa, ni ei todellakaan tullut. Se ei ollut edes laskeutunut aluksi ja kun on jo yhden synnyttänyt siinä tuoksinassa, ni sitä on ihan poikki siinä vaiheessa. Ei kun tippaa lisää ja supistuksia vaan enemmän ja pusertamaan vaan. Pelästytti se kun B oli ihan sininen ja veltto, mutta onneksi toipui.



Jos kumpikin on perätilassa, ni aika outoa että joutuu alakautta. Mulle ainakin ois tehty sektio siinä vaiheessa automaattisesti. Perätilasynnytyksessä tehdään myös isot episiotomian automaattisesti ja se on sitten oma lukunsa. Mutta synnytyksen jälkeen tietty on helpompaa ku sektion jälkeen. Tsemppiä!

Älä oikeasti suostu synnyttämään alakautta perätilakaksosia. Lähesty jotain ylempää tahoa ja jatka kunnes joku sellainen löytyy jolla on tietoa, taitoa ja järkeä!!! Älä riskeeraa vauvojen terveyttä joku keino on jostain löydyttävä jotta saat sektion. Voimia selvityksiin! Soittele jo huomenna ja rupea selvittelemään aikaa kun ei välttämättä ole kauaa.

En todellakaan aio jättää tätä asiaa tähän, en suostu riskeeraamaan lasten terveyttä perätilasynnytyksellä. Huomenna minulla on käynti sairaalassa sydänkäyrässä, mainitsen asiasta jo siellä ja torstaina on sitten se polikäynti, jossa tapaan tämän alatiesynnytyksen kannalla olevan lääkärin. Todennäköisesti tulossa on tahtojen taisto, mutta minullahan ei ole kiire vastaanotolta mihinkään...



t. pyrytyttö ja vauvelit rv 37+1 (huh, aika todellakin kuluu...)

Kyllpä tuli julkisuuteen ikävä uutinen kaksosvauvojen kuolemasta. Käsittääkseni nämäkin vauvat olisivat olleet perätilassa. Karmeaa.



Tsemppiä kaikille synnyttäjille!!

Minä synnytin KYSissä perätilakaksoset syyskuussa 2006. Vauvat olivat alusta saakka perätilassa ja minulla oli takana kaksi helppoa ja nopeaa alatiesynnytystä sekä isot vauvat. Lantion magneettikuvaus varmisti että estettä alatiesynnytykselle ei ole. Synnytys oli nopea ja helppo. Minulla sektiokaan ei olisi ollut riskitön etuseinämäistukoiden takia, joten minua kannustettiin synnyttämään. Kokemus oli upea!