Lue keskustelun säännöt.
Mä sitten inhoan työssäkäyntiä! Ihan oikeasti!
13.03.2012 |
Suurin osa päivistäni, kuukausistani, vuosistani, elämästäni menee pilalle työssäkäymisen vuoksi.
Inhoan sunnuntaipäiviä, ne menee alkavaa työviikkoa murehtiessa. Vaikka kuinka yritän ajatella jotain muuta, asennoitua toisella tavalla töihin ja työssäkäymiseen. Olen oikeasti yrittänyt asennemuutoksia jo siitä asti, kun työhön olen mennyt parikymppisenä (ja nyt olen jo kohta 35-vuotias) koska olen ajatellut että jos ja kun tää on pakollista hommaa, olisi tosi ihanaa jos ei joka arkipäivä ja sunnuntai vaan vituttaisi ankarasti.
Tai oikeestaan mua ei vaan pelkästään vituta, vaan mulla on sellanen tosi haikea mieli lähteä kotoa aamupimeällä töihin. (valosaan aikaan parempi, pimeään vuodenaikaan ihan hirveetä, saatan jopa itkeskellä aamuisin kun töihin meno niin ahdistaa. Joo-o, pidätte mua varmaan hulluna.. no ihan suht tavallinen kolmevitonen olen kuitenkin...)
Yritän aina esittää reipasta ja että tykkään työssäkäymisestä ja työstäni. En ole kenellekään sanonut, että todellisuudessa työt ahdistaa niin paljon, että elämä tuntuu menevän piloille niiden takia. Tuntuu kauhealta, että valtaosa elämästäni ja päivistäni menee ahdistukseen ja vastenmieliseen tekemiseen.
Nautin vapaa-ajasta, vaikken teekään silloin mitään kummallista, viihdyn erittäin hyvin kotona, yksikseni tai perheen kanssa, tykkään ihan tavallisista kotihommista, siivoiluista ja sen sellaisista. Kukaan ei arvostele tekemisiäni, saan itse rytmittää päiväni, päättää mitä teen milloinkin vai olenko tekemättä.
Ja siis mä en ole mielestäni kuitenkaan mikään laiska ihminen, meillä on kotonakin tosi siistiä. Olen tunnollinen ja ahkera. Töissäkin, vaikka inhoankin sitä työsskäyntiä.
Joskus nuorempana luulin, että inhoan työssäkäyntiä vain töiden takia, ja olenkin siis ehtinyt jo vaihtaa alaa, ja tehdä monenlaista erilaista työtä eri aloilta, mutta on ollut lähes lannistavan kamalaa huomata, että mistään työstä en ole tykännyt, tai mikään työ ei ole ollut edes neutraalia! Kaikkia olen inhonnut, tai en välttämättä itse työtehtäviä, mutta sitä työssä, työpaikalla olemista! Aamulla raahautuu johonkin paikkaan, sulkee ulko-oven perässään ja tietää että sieltä pääsee ulos vasta 8 tunnin päästä. Koen sen tosi ahdistavana.
Kaikissa työpaikoissa musta on kuitenkin tykätty, kai koska olen ahkera ja tunnollinen ja teen työt hyvin. Enkä näytä sitä ulospäin, että inhoan joka minuuttia työssä ja vilkuilen vähän väliä kelloon, laskien minuutteja siihen että työpäivä on ohi ja pääsen kotiin!
Oikeesti, en kaipaa haukkuja (niitähän täältä varmaan kyllä saa) piti vaan purkaa mieltä. En tiedä mikä mussa on vikana, kun en vaan kertakaikkiaan oikeasti yrityksistäni huolimatta pääse sinuiksi työssäkäynnin kanssa. Osaatteko aavistaakaan, kuinka hirveältä tuntuu se että suurin osa elämästä on kamalaa? Inhoat elämääsi kaikki sunnuntait ja arkipäivät klo 7 - 16?
Olen niin kateellinen, ja vilpittömästi ihmettelen enkä osaa ymmärtää ihmisiä, jotka sanovat että käyvät mielellään töissä. Olen tavannut myös ihmisiä, jotka eivät suostu jäämään esim. sairaseläkeelle, vaikka kroppa ei enää pystyisi työhön, he silti sinnittelevät koska haluavat olla töissä!
(Mietin itsekseni, että kuinka kamalaa heillä voi kotona ollakaan jos työolot sen voittaa??)
Kommentit (118)
Onhan töissä pakko käydä jotta elättäisi itsensä. Toimeentulotuki ja työttömyyspäiväraha ovat aika pieniä, turha niitä on työssäkäyvän kadehtia.
T: työtön
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ihanaa etten ole ainoa, joka on aina inhonnut työssäkäyntiä! Ikävä kyllä inhoan samalla tavalla myös opiskelua, koska sielläkin on pakko olla ja suorittaa, on sosiaalisuutta jne.
Täällä myös yksi työn inhoaja. Olen myös yrittänyt erilaisia töitä, 3:a ammattia, ja päätynyt samaan kuin ap: inhoan itse työpakkoa, pakkoa mennä tiettyyn aikaan töihin, pakkoa olla sosiaalinen ja tehdä ryhmätyötä, yleensä sitä etten saa käyttää aivokapasiteettiani mihin haluan vaan on pakotettava itsensä tekemään mitä työnantaja määrää.
Ensimmäiseksi menin, koska mikään ammatti ei koulun jälkeen kiinnostanut, töihin elektroniikkatehtaaseen. Siellä värkkäsin kolmivuorotyönä puhelimia kasaan. Totesin kuitenkin että aamuvuorot varsinkin olivat silkkaa helvettiä, joten parin vuoden päästä alkoi mietityttää, että pitäisikö joku koulutus kumminkin hankkia ettei tarvisi tämmöistä tehdä. Menin terveydenhuolto-oppilaitokseen ja opiskelin laboratoriohoitajaksi. Aika pian tajusin tämän ihan 100% vääräksi ammatiksi mulle, jota sosiaalisuus ahdistaa.
Seuraava yritys: ok, etsitään työ jota saa tehdä yksikseen. Seuraavaksi opiskelin koodariksi. Sitä olen tehnyt tässä kymmenisen vuotta, mutta inhoan tätäkin. Itse asiassa inhoan sitä enemmän kuin sitä tehdastyötä. Tehdastyössä mun täytyi huorata vain kehoani tulemaan tiettyyn aikaan paikalle ja suorittamaan tiettyjä liikkeitä työn hoitamiseksi. Nyt minun täytyy huorata aivojani, ylikuormittaa niitä tympeiden ongelmien ratkaisemisella kovassa kiireessä, ainainen stressi päällä. Saan sentään tehdä paljon etätyötä, mikä auttaa jaksamaan jotenkin. Mutta inhoan, inhoan, inhoan tätä. Ja työssäni vielä pitää jaksaa näytellä innostunutta asiakkaille.
Tiedän sen, ettei alaa vaihtamalla parane, koska minä vaan vihaan töitä yleensä. Aion yrittää jaksaa eläkeikään asti, kun ei omatunto anna periksi tuillekaan heittäytyä, kun kerran on työkykyinen. Hassua on, että olen hyvä ja pidetty työssäni. Juuri tänään sain asiakkaalta taas erinomaista palautetta... Huoh, tietäisivätpä ne että joudun pakottamaan itseni sisäisesti verikyyneleitä itkien tekemään joka hemmetin koodirivin, joka ainoa päivä...
Et varmasti ole ainoa. Minäkin useita töitä tehneenä aina inhonnut töihin menoa. Hommat kyllä hoituu ja olen aina ollut pidetty työntekijä. Nykyään sunnuntai on mun paras päivä (ennen se ahdistavin). Sunnuntaisin hemmottelen itseäni. Joskus se merkkaa shoppailupäivää, joskus yöpukupäivää pizzaa kotiin tilaten ja leffoja katsoen...
Olen varmaan itsekäs ja huono ihminen, mutta jättäydyin tämän vuoden alussa osa-aikaiseksi työntekijäksi ja olen erittäin tyytyväinen ratkaisuuni. Teen töitä 30 h viikossa. Tässä ohessa olen suunnitellut laittavani pienen yritystoiminnan alulle, nyt siihen riittäisi aikaa ja energiaa. Jos yritys ottaa tuulta purjeisiin, jään sitten kokopäiväiseksi yrittäjäksi jossakin vaiheessa. Uskon että yrittäjyys sopii luonteelleni paljon paremmin, vaikka työtunteja tulee yrityksen pyörittämisen myötä varmasti paljon lisää, eikä lomia välttämättä voi pitää milloin huvittaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Samankaltaisia fiiliksiä mullakin kuin ap.llä. Itselleni jonkinlainen apu ja ratkaisu on osa-aikatyö. Teen vaihtelevasti 3-4 työpäivää viikossa, loput päivät viikossa teen vaan ihan tavallisia kotitöitä, ja oleilen. Näin on hyvä. Työni on ihan tavallista duunia, en erityisemmin inhoa enkä pidä siitä. Odotan aina kotiinpääsyä ja vapaapäiviä. Olen pidetty ja arvostettu työssäni, mutta kokopäiväisesti en jaksaisi sitä tehdä. Joskus kun työpäiviä on vain 3 viikossa, olen ihan onnessani, luen kirjoja, leivon, nautin luonnosta, teen puutarhahommia. Teen töitä pienellä palkalla, mutta onneksi pärjään sillä hyvin. En enää ikinä myy kallista vapaa-aikaani millekään työnantajallle kokopäivätyötä varten. Aion pärjätä osa-aikaisena. Mulla on vain tämä yksi elämä, teen siitä itselleni mielekkään.
Vierailija kirjoitti:
Samankaltaisia fiiliksiä mullakin kuin ap.llä. Itselleni jonkinlainen apu ja ratkaisu on osa-aikatyö. Teen vaihtelevasti 3-4 työpäivää viikossa, loput päivät viikossa teen vaan ihan tavallisia kotitöitä, ja oleilen. Näin on hyvä. Työni on ihan tavallista duunia, en erityisemmin inhoa enkä pidä siitä. Odotan aina kotiinpääsyä ja vapaapäiviä. Olen pidetty ja arvostettu työssäni, mutta kokopäiväisesti en jaksaisi sitä tehdä. Joskus kun työpäiviä on vain 3 viikossa, olen ihan onnessani, luen kirjoja, leivon, nautin luonnosta, teen puutarhahommia. Teen töitä pienellä palkalla, mutta onneksi pärjään sillä hyvin. En enää ikinä myy kallista vapaa-aikaani millekään työnantajallle kokopäivätyötä varten. Aion pärjätä osa-aikaisena. Mulla on vain tämä yksi elämä, teen siitä itselleni mielekkään.
Minullekin ehkä sopisi tällainen, mutta miten saat rahat riittämään? Vai onko sinulla iso palkka?
Töissähän käydään kai ensisijaisesti rahan takia. Olisi hyvä kun ei vihaisi sitä työssäkäyntiä, ilman rahaa on kuitenkin vaikeaa tulla toimeen. En millään meinaa keksiä mitään ratkaisua tähän.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tosi ärsyttävää kun niin monet "aloin tehdä vähemmän töitä ja rahat riittää silti" -höpisijät eivät ikinä suoraan kerro, kuinka he käytännössä onnistuivat tuossa ja mikä heidän työnsä ja palkkansa sitten on. Aika monet kaipaisivat ihan käytännön vinkkejä, kuinka tehdä itse samoin ja se on vaikeaa kun mitään ei kerrota. Miksi elämän "leppoistamiseen" kuuluu aina salamyhkäisyys?
Mullakin sama, luulin että olisin ainoa joka näin ajattelee. En oo kertonut muille kuin miehelleni ja saan häneltä usein haukut. Hän tykkää työstään ja ahdistuu kotona. Tuntuu vaan, että ei täällä eletä tätä varten. Elänä menee töissä, joka päivä sama ruutiini. Ärsytys alkaa kun kello soi ja väsyneenä töihin. Töiden jälkeen tuntuu, ettei mitään jaksa tehdä ja aikasin nukkumaan, että pääsee aamulla ylös. Viikonloppuna voi jotain tehdä, mut ne menee niin nopeesti ohi. Viikot menee nopeesti, samoin kuukaudet, vuodet. Mitä jääny mieleen viime vuosilta. Muutama ulkomaanmatka. Muuta ei oikein muista ku samaa p****a kaikki muu aika. Huoh.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tai miksi kaikilla on aina joku harrastusvtai taito, josta ihmiset haluavat maksaa? Onko kaikki oravanpyörän jättäneet ihmiset jotain webbieksperttejä tai kakkuvirtuooseja? Voinko nopeasti opetella jonkun taidon, josta joku maksaa?
Minäkin olin töissä johon ahisti jokaikinen päivä mennä. Kesälomallakin viikkoa ennen jo ajattelin että ei helvetti, kohta se on taas sinne mentävä. Ahdisti ajatus siitä että siihen ja siihen kellonaikaan on oltava siellä ja elämä menee ihan hukkaan,
KUNNES aloin miettimään MITÄ haluan elämältäni. Mietin mistä pidän. Eläimet on lähellä sydäntäni ja kouluttauduin hevostenhoitajaksi. Sukulaiset ja ystävät toppuuttelivat että ei sillä alalla ole töitä, ei sillä elä. No, nyt olen töissä ja onnellisempi kuin koskaan. En lähde töihin vitutuksen vallassa, toki päiviä on kun en jaksaisi lähteä mutta aika ei tunnu hukkaan heitetyltä. Toki palkka on pienempi. Mutta enemmin onnellinen ja toimeentuleva kuin rikas ja onneton.
Kuullostaisi siltä että sinun kannattaisi
- opiskella jotain mistä oikeasti nautit
- tehdä osapäivätyötä esim pari kertaan vkn jos pystyt elämään pienemmällä palkalla.
- elää hetki ilman ollenkaan töitä (jos tosiaan miehesi voi hetken sinua elättää) ja tunnustella mitä haluat elämältäsi
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Pakko nostaa vanha ketju, vituttaa niin huolella. Paperilla huippuduuni, arvokas lisä cv:ssä. Nyt vuosi takana mutta tympii todella. Enkä tiedä miksi. Hyvä esimies, ihan OK työkaverit (osa vähän outoja), ei kellokortteja ja etätöitä voi tehdä. Silti. Vituttaa joka hetki. En uskalla vaihtaa vielä työpaikkaa ja pelkään et vihaan seuraavaakin duunia. Se että uhraat lähes 10h matkoineen joka päivä asialle, jota et tekis siunaaman sekuntia jos ei siitä maksettas.
Lopputili mielessä kirjoitti:
Pakko nostaa vanha ketju, vituttaa niin huolella. Paperilla huippuduuni, arvokas lisä cv:ssä. Nyt vuosi takana mutta tympii todella. Enkä tiedä miksi. Hyvä esimies, ihan OK työkaverit (osa vähän outoja), ei kellokortteja ja etätöitä voi tehdä. Silti. Vituttaa joka hetki. En uskalla vaihtaa vielä työpaikkaa ja pelkään et vihaan seuraavaakin duunia. Se että uhraat lähes 10h matkoineen joka päivä asialle, jota et tekis siunaaman sekuntia jos ei siitä maksettas.
Tuohan koskee kaikkea työtä.
Vihasin työtäni, 10h päivässä matkoineen. Vapaa-aikaa max 6 h.
Ei jaksanut tehdä mitään työn jälkeen.
Sanoin esimiehelle että eroan ja lähdin. Nyt olen säästöillä elänyt, 3 vuotta elän säästöillä, sitten ilmoittaudun työkkäriin. Turhaa tehdä työtä, jos on etenkin parhaassa iässä vielä eli 20-40.
Ite 30, en millään jaksaisi käydä töissä 247. Ne 3 vko vuosilomat on ihan naurettavia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minäkin inhoan. Siksi teenkin töitä vain sen verran että saan olla työkkäriltä täysin rauhassa eli osa-aikatöitä teen vain joka toinen viikko:) Toki olen työtön työnhakija jotta saan soviteltua päivärahaa. Näin olen töitä tehnyt samassa firmassa nyt 4 vuotta ja täysin rauhassa olen saanut olla. Arvostan vapaa-aikaa enemmän kuin rahaa
Sama täällä. Jo lapsena minun ei tarvinnut mennä kerhoon, koska en halunnut ja kotona isommat sisarukset hoiti kyllä. Koulussa en viihtynyt ollenkaan, muistan kärsineeni kovasti silloinkin sunnuntaisin ahdistuksesta. Yläasteella myös.
Ammattikoulussa viihdyin enemmän enkä sillon muistaakseni kärsinyt enää juuri sunnuntaimasennuksista.
Nykyään työelämässä en toki koskaan mene mielelläni töihin. En koskaan enkä mielelläni ole. Lasken koko ajan tunteja vaikka hommaa olisi peräsuoli pitkällään tehtävänä. Inhoan myös sitä työssäoloa. Jokaisessa työpaikassa on ollut sama juttu, en usko viihtyväni missään kummemmin.
Vuorotyöstå pidän, on jotenki vapaampaa ku on arkivapaita, sekä aamuja ja iltoja. En haluisi 8-16 työaikaa koskaan.
Lähestyn jo eläkeikää ja olen koko ikäni inhonnut työtäni. Olen silti hyvä työssäni ja pidetty työkaveri. Mutta sisimmässäni olen inhonnut työpaikkaani ja työtäni nuoresta asti.
Mutta leipää on ollut ostettava ja lapset elätettävä. Onneksi tämä kohta loppuu. Olen myös niitä ihmisiä, jotka saavat paljon aikaiseksi, mutta se motivaatio on vuosikymmenien varrella hiipunut surkeaan esimiestyöskentelyyn ja moneen muuhun työpaikkojen sosiaalisiin suhteisiin.
Perusta oma yritys. Voit itse päättää milloin ja mitä työtä teet tai teetkö ollenkaan.
Vierailija kirjoitti:
Jättäytykää pois noista työpaikoistanne, jos ei maistu. Suomessa on paljon paljon ihmisiä tulossa tilallenne, esim. nuoria työttömiä. Nykyisessä taloudellisessa tilanteessa on aika mieltäkääntävää lukea tällaista vikinää.
Veikkaan, että olette kaikki työllistyneet aikoinaan puhtaasti suhteilla. Sellainen ihminen ei osaa arvostaa työtä, kun ei sitä ei koskaan ole joutunut kunnolla hakemaan.
Kannattaakohan hurskastella noin ylevästi. Töitä tai aamuherättksiä voi inhota ihan yleensäkin vaikka olisi hyvä työntekijäkin. Ei jonkun tunteita voi kontrolloida. Helppohan sitä on huudella että jätä työ, mutta milläs elät.
Minulla samoin. Töihinmeno vituttaa. Teen työni kuitenkin kunnolla, saan kiitosta ja hyvää palkkaa. Ei vaan yhtään nappaisi vähemmän mennä töihin. Ärsyttää herätä aamulla aikaisin, mennä töihin ihan missä vaan säässä ja tuulella, kipeänä ja terveenä, joka hemmetin arkipäivä samaa ja tätä paskaa pitäisi jaksaa vielä yli 30 vuotta, jolloin (ehkä) pääsee eläkkeelle. Elämä menee kokonaan hukkaan, koska joka arkipäivästä 10 tuntia menee työssä tai työmatkoilla ja useimpina päivinä on niin väsynyt, ettei jaksa muuta tehdä kuin kotityöt. Meillä myös kotona siistiä, asiat kunnossa ja tosiaan työpaikka, mutta olen niin kateellinen niille, jotka ovat omasta tahdostaan työttömiä ja nostavat kaikki mahdolliset tuet elääkseen vaatimattomasti, mutta vapaina. Minun omatuntoni ei ikinä kestäisi yhteisten rahojen kuppausta. Sijoitan ja säästän kaikki liikenevät varani, jotta pääsen edes kymmenen vuotta aiemmin eläkkeelle.