Vakava suhde miehen kanssa, joka vuorottelee kodissa exän kanssa?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

En todellakaan lähtisi tuollaiseen kuvioon mukaan. Eikä lapset sitä päätä saako vanhemmat aloittaa uuden parisuhteen. On taidettu kasvattaa nuo lapset ihan väärin. Elämä vielä kohtelee rankalla kädellä tuollaisia kermaperseitä. 

Olet kuvottava, pahantahtoinen narsku. Etkä ainoa tässä ketjussa.

Ei luoja miten yksinkertainen olet. 😁 En todellakaan ole narsisti vaan kaukana sellaisesta. En lle myöskään kuvottava. 

Itse olet todella lapsellinen, kun et hyväksy eriäviä mielipiteitä. Tosiasia on, että ei kenenkään tarvitse lähteä tuollaiseen kuvioon mukaan, jos ei halua. Tuo tilanne ei ole millään tavalla terve eikä voi toimia pohjana oikealle parisuhteelle. 

Mikä tilanne ei ole terve? 

Tuo, että lapset määrää mitä tehdään. Vanhepien pitäisi laittaa elämä paussille, että ei vain kultamussukat järkyty mistään. Kyllä viimeistään työelämä opettaa tuollaisille, että elämä ei pyöri heidän napansa ympärillä.

Enkä kyllä lähtisi siltikään tuohon kuvioon vaikka lapset hyväksyisivät uudet kumppanit kummallekin vanhemmalle. Olini nimittäin todella suuri turn of, että miehellä ei olisi omaa asunto vaan asunto olisi yhteinen exän kanssa.

Hyi olkoon 🤮 Huomaa, että sinut on jätetty lapsena näiden "oppien" mukaisesti liian vähälle huomiolle. Sitten pitää aikuisena kalastella joltain mieheltä jotain ihmeellistä keskipisteasemaa. Etkä edes huomaa tätä.

Melkoisen skitsoa tehdä tuollaisia päätelmiä täysin tuntemattomasta ihmisestä ja syynä vain se, että hän on eri mieltä kanssasi. Rauhoitu jo. Menee pahasti sekoilun puolelle juttusi.

-eri

Jännä, miten meitä voikin olla niin erilaisilla itsekunnioituksilla varustettuna. Jos itselle kerrottaisiin treffeillä tuollainen kuvio, lentäisi kahvit nenästä. Maksaisin laskun, ja kävelisi niiltä sijoilta ulos. Tyhjää saa pyytämättäkin. 

Vierailija kirjoitti:

Jännä, miten meitä voikin olla niin erilaisilla itsekunnioituksilla varustettuna. Jos itselle kerrottaisiin treffeillä tuollainen kuvio, lentäisi kahvit nenästä. Maksaisin laskun, ja kävelisi niiltä sijoilta ulos. Tyhjää saa pyytämättäkin. 

Kiitos rehellisyydestä, piristää päivää kummasti :)

Miksi ihmeessä keskustelut menevät aina toisen haukkumiseksi? Oletteko parisuhteessanne samanlaisia, että riidassa heitätte aina lokaa vyön alle? Meinaan siltä tämä ”keskustelu” joillain näyttää menevän.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kyllä pitäisi osata tunnistaa mahdottomuus, kun sellaisen näkee. Tuo on punaisten lippujen punaisin lippu. Ei suhdetta, ja jatka eteenpäin. Normaaleja miehiä on myös.

Määrittele normaali mies? Tuo on enemmän kuin green flag, että osaa toimia oikein lastensa kannalta. 

En olisi halunnut, että vanhempani eläisi vain minun kauttani. En ole vastuussa vanhempiesi elämän täyttämisestä tai heidän onnellisuudestaan. On täysin luonnollista ja tervettä haluta elää omaa elämäänsä ilman, että jokainen oma valinta, saavutus tai arkinen asia on vanhemmille ainoa viihteen ja merkityksen lähde. Ja vanhempani kumppani on sika kiva tyyppi, eikä hän ollut mitenkään minulta pois. Ei vanhempien tarvitse hyvittää sitä eroa omille lapsilleen. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Juokse! Ja äkkiä! Sinä et kuulu kokonaan miehen elämään. Olet vain sivujuonne. Tuo suhde ei ole mikään vakava suhde.Puhun kokemuksesta.

Kerro kokemuksesi? Miksi olla varuillaan syystäkin?

Kyllähän  tekstissä ne perusteet ja perustelut ovat.

Lapset. Tietenkin vanhemmat haluavat kantaa lapsista vastuun. 
 Sinun kannattaa varmaan miettiä nyt, että mitä  itse haluat. Haluatko sinä sellaisen suhteen, että sinä et ole se ykkönen, vaan sinä olet siellä jonossa?

 Joku pystyy tuollaiseen, ja joku haluaa tuollaiseen suhteen, jossa ollaan väljemmin. Silloinhan se sopii.

 Itse en haluaisi. En voisi olla sellaisessa suhteessa, että olisin hännillä, etenkin koska haluan sen henkilön kanssa perheen. 
Mikäli sinä et halua perhettä, ja olet valmis sellaiseen tapailusuhteeseen, niin silloinhan tämä on sinulle hyvä.

 Olennaisin asia tässä on se, että mitä sinä itse haluat.

 Jos haluat tuollaisen väljemmät suhteen, niin älä sitten ala vaatia siltä mieheltä jossain vaiheessa tiiviimpää, tai että hänen pitää valita. 

En tiedä mitään lapsellisempaa kuin "haluta olla ykkönen". Ihan kuin elämä olisi jotain jatkuvaa kisaa, jossa kisaisi muunmuassa pieniä lapsia vastaan.

Tuo kirjoittaja kirjoitti myös haluavansa perheen sellaisen kumppanin kanssa, johon haluaa sitoutua. Saatoin käsittää väärin, mutta itseni kohdalla se tarkoitti sitä, että hedelmällisessä iässä lapsettomana naisena halusin biologisesti oman lapsen eikä yhteinen lapsi missään nimessä tulisi kysymykseenkään tuollaisessa kuviossa. Tapailua tuollainen käytännössä on, ei tuollaisessa kuviossa perhettä perusteta. Perheenä ollaan yksi yksikkö, ei niin että osa kuuluu ulkopuolelle ja asuu eri katon alla. 

Eikä tapailussa mitään vikaa ole, ei kaikkien tarvitse elää tiiviissä perheyhteisössä, mutta ne jotka nimenomaan haluavat kuulua perheeseen, eivät voisi tyytyä tapailusuhteeseen.

Vierailija kirjoitti:

No miksi ei voisi? Jos sulle on ok lastesi kohdalla uusi mies, hänhän voi olla sun luona silloin kun ei ole perhekodissa. Tai jos tuo heidän hankkima lapseton kämppä on ok, sinä hänen luonaan. 

Mikä se ongelma tässä nyt olisi? 

Nimenomaan. Ja kaikkien lapset ehtivät ajan kanssa tottua ajatukseen, että omalla vanhemmalla on uusi. Voitte samalla ilmoittaa lapsillenne, että uudet kumppanit on (jotka eivät edes ole lasten tiellä). Kyseessä on ilmoitusasia. Ei sitä lapset päätä, onko vanhemmalla uusi kumppani. Etu miehen ja lasten erillään asumisesta on myös omilla lapsillasi. Et voi olla varma siitä, etteikö vastustusta uutta kumppania kohtaan ilmenisi, vaikka miten olisivat asian järkitasolla luvanneet. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Juokse! Ja äkkiä! Sinä et kuulu kokonaan miehen elämään. Olet vain sivujuonne. Tuo suhde ei ole mikään vakava suhde.Puhun kokemuksesta.

Kerro kokemuksesi? Miksi olla varuillaan syystäkin?

Kyllähän  tekstissä ne perusteet ja perustelut ovat.

Lapset. Tietenkin vanhemmat haluavat kantaa lapsista vastuun. 
 Sinun kannattaa varmaan miettiä nyt, että mitä  itse haluat. Haluatko sinä sellaisen suhteen, että sinä et ole se ykkönen, vaan sinä olet siellä jonossa?

 Joku pystyy tuollaiseen, ja joku haluaa tuollaiseen suhteen, jossa ollaan väljemmin. Silloinhan se sopii.

 Itse en haluaisi. En voisi olla sellaisessa suhteessa, että olisin hännillä, etenkin koska haluan sen henkilön kanssa perheen. 
Mikäli sinä et halua perhettä, ja olet valmis sellaiseen tapailusuhteeseen, niin silloinhan tämä on sinulle hyvä.

 Olennaisin asia tässä on se, että mitä sinä itse haluat.

 Jos haluat tuollaisen väljemmät suhteen, niin älä sitten ala vaatia siltä mieheltä jossain vaiheessa tiiviimpää, tai että hänen pitää valita. 

En tiedä mitään lapsellisempaa kuin "haluta olla ykkönen". Ihan kuin elämä olisi jotain jatkuvaa kisaa, jossa kisaisi muunmuassa pieniä lapsia vastaan.

Tuo kirjoittaja kirjoitti myös haluavansa perheen sellaisen kumppanin kanssa, johon haluaa sitoutua. Saatoin käsittää väärin, mutta itseni kohdalla se tarkoitti sitä, että hedelmällisessä iässä lapsettomana naisena halusin biologisesti oman lapsen eikä yhteinen lapsi missään nimessä tulisi kysymykseenkään tuollaisessa kuviossa. Tapailua tuollainen käytännössä on, ei tuollaisessa kuviossa perhettä perusteta. Perheenä ollaan yksi yksikkö, ei niin että osa kuuluu ulkopuolelle ja asuu eri katon alla. 

Eikä tapailussa mitään vikaa ole, ei kaikkien tarvitse elää tiiviissä perheyhteisössä, mutta ne jotka nimenomaan haluavat kuulua perheeseen, eivät voisi tyytyä tapailusuhteeseen.

Näinpä. Jo taloudellisesti jos on ensin yhteinen laina vanhasta kodista eksän kanssa, sitten maksetaan väistöasunnosta vielä vuokraa vuorotellen tai mahdollista uutta lainaa niin miten voi olla juurikin "hedelmällisessä" iässä vakituisessa suhteessa tositarkoituksella? Kolmas koti? Ja melkoisen sääntöviidakon taitaa vaatia tämä palapeli sekä aikuisille että lapsille, mitä jos isäviikolla tarvitsee äitiä tai päinvastoin? Ei jatkoon. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kyllä pitäisi osata tunnistaa mahdottomuus, kun sellaisen näkee. Tuo on punaisten lippujen punaisin lippu. Ei suhdetta, ja jatka eteenpäin. Normaaleja miehiä on myös.

Määrittele normaali mies? Tuo on enemmän kuin green flag, että osaa toimia oikein lastensa kannalta. 

En olisi halunnut, että vanhempani eläisi vain minun kauttani. En ole vastuussa vanhempiesi elämän täyttämisestä tai heidän onnellisuudestaan. On täysin luonnollista ja tervettä haluta elää omaa elämäänsä ilman, että jokainen oma valinta, saavutus tai arkinen asia on vanhemmille ainoa viihteen ja merkityksen lähde. Ja vanhempani kumppani on sika kiva tyyppi, eikä hän ollut mitenkään minulta pois. Ei vanhempien tarvitse hyvittää sitä eroa omille lapsilleen. 

Se oli ehkä pahinta vanhempieni erossa näin jälkikäteen ajateltuna, kun kumpikin yritti olla liian hyviä vanhempia. Ja joskus sitä koki huonoa omaatuntoakin siitä, kun sitä vähän niin kuin käytti hyväksi.

Meitä on moneen junaan. Jotkut ovat erolapsia, jotkut erovanhempia. Kaikilla on oma yksilöllinen kokemuksensa, eikä niitä voi niputtaa yhteen. Jos lapsi kiukuttelee vanhempiensa erosta JS uudesta kumppanista vielä aikuisenakin, niin ei sille voi mitään. Kaikkia ei voi miellyttää, edes omia lapsia. 

Vierailija kirjoitti:

Mihin se sisarellisuus ja solidaarisuus unohtuu heti, kun puhutaan exästä? Kukaan ei ole edes tuonut esiin sitä vaihtoehtoa, että siihen exäänkin voi ihmisenä tutustua. Ja koko kuviossa olisikin kyse pelkästään mukavista ihmisistä.

Mieheni eksä on mielestäni mukava ja järkevä ihminen, tulemme etäisesti hyvin toimeen, mutta jos jakaisimme vuoroviikoin huushollin, niin siitä ei tulisi yhtään mitään ja helvetti olisi irti välittömästi. Ollaan molemmat niin erilaisia ihmisiä makumieltymysten kuin tapojenkin suhteen. En viihtyisi hänen laittamassaan kodissa eikä hän viihtyisi minun eikä siinä ole mitään väärää. Ihmiset saavat olla erilaisia eikä se tarkoita sitä, että olisi ihmisenä toinen toistaan huonompi. Mutta yhteiselo, edes vuoroviikoin, se ei kyllä onnistuisi edes parhaan ystäväni kanssa (erilaisten tapojen ja mieltymysten takia).

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

"Teinit on pahimmat, etenkin jos vanhemmat ei osaa olla riittävän määrätietoisia vetovastuun suhteen, tulee ja menee miten lystää, mutta vanhempien pitää olla valmiudessa 24/7 kuskailla, laittaa ruokaa... Tämähän kuuluu vanhemmuuteen ainakin jossain määrin, mutta ei uudelle kumppanille mitään kivaa elämää, koska tää sompailu vaikuttaa myös häneen. "

 

siis minä kesällä kävin neljä kertaa treffeillä miehen kanssa, jolla oli 15- ja 17-vuotiaat lapset exän kanssa ja kun oli koulujen kesäloma, niin mies sanoi, että ne lapset käyvät vapaasti hänen luonaan kylässä, ei ole mitään tarkkoja vuoroviikkoja jne. mies oli eronnut puoli vuotta aiemmin, eli aika tuore ero. Minä ihmettelin, kun oltiin sovittu 5. treffit torstai-illaksi, niin aamulla mies lähetti viestin, jossa kertoi, että hän ei ehkä ehdikään tavata minua illalla, kun hänen pitäisi opettaa hänen 15-vuotiasta lastaan mopon käytössä. Siirrettiin sitten tapaamista lauantaille kun mies vastasi, ettei hänellä ole mitään menoa lauantaina koko päivänä. Vielä pe-iltana hän kirjoitti, että on vapaa klo 16 alkaen, että voitaisiin käydä vaikka sisävesiristeilyllä. No sitten la-aamuna hän lähettää viestin, että hänellä onkin epävarmat aikataulut, että pitää taas opastaa lasta mopon käytössä. Sovittiin sitten, että tavataan seuraavalla viikolla kun hän palaa Lapin matkalta. Sen jälkeen hänestä ei kuulunut mitään. Mietin vaan, että onko sen lapsen ihan pakko just silloin to- ja la-iltoina harjoitella mopolla ajamista, että eikö isä vaan voi sanoa  lapselleen, että tällä on sovittu menoa iltapäivällä ja ei ehdi silloin opastaa häntä, että katsotaan jokin toinen päivä. Se on oikeasti tosi turhauttavaa, kun itse innolla odotat tapaamista ja sitten toinen ilmoittaa, että "ehkä en ehdi tavatakaan tänään". Kyllä mun mielestä jos on tapaaminen sovittu, niin sitä ei voi perua ilman painavaa syytä.

Lapset menevät normaalisti edelle, kaiken edelle, myös parisuhteen. Mieti nyt, se on niiden isä. Se isä on hiljattain vielä asunut kotona ja ollut koko ajan lastensa saatavilla. Jo se on lapselle iso muutos, ettei enää asu yhdessä. Ja sitten vielä jos isä aikatauluttaisi lapsensa kuin jonkin työasian, miltä se lapsesta tuntuisi. Lapsen tunteet ovat totta kai tärkeimmät. Laosi kehittyy ja tuo on hänen isänsä.

Tavallaan ymmärrän äitinä tämän pointin, mutta kyllähän lasten pitää ymmärtää ja hyväksyä sekin, että vanhemmilla on muutakin elämää kuin lapset ja sovittuja menoja. Eikä sovittuja menoja ja muita ihmisiä saa roikottaa miten sattuu, vaan myös toisten aikaa pitää kunnioittaa, sillä pitää ymmärtää, että muiden ihmisten elämä ei voi pyöriä toisen naperoiden ympärillä. Eihän minullakaan olisi yhtään ystävää eikä kyllä työpaikkaakaan, jos kaikki menoni suunnittelisin ja peruisin sen mukaisesti, haluaako lapseni minun aikaani ja huomiotani vai ei. Erillisyys on todella tärkeää, lapsi ei saa olla absoluuttisesti aina ja iänkaikkisesti vanhempiensa elämän ehdoton keskipiste. Elämässä pitää olla muitakin ihmisiä, omia juttuja. Jotta lapsellakin olisi tilaa kasvaa ja kehittyä, etsiä omaa itseään, kiinnostuksen kohteitaan ja paikkaansa yhteiskunnassa. Vanhempi joka roikkuu lapsessaan ja elää pelkästään lapsensa kautta tekee lapsen riippuvaiseksi itsestään, eikä anna lapselle vapautta kasvaa ja kehittyä omaksi itsenäiseksi itsekseen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mihin se sisarellisuus ja solidaarisuus unohtuu heti, kun puhutaan exästä? Kukaan ei ole edes tuonut esiin sitä vaihtoehtoa, että siihen exäänkin voi ihmisenä tutustua. Ja koko kuviossa olisikin kyse pelkästään mukavista ihmisistä.

Mieheni eksä on mielestäni mukava ja järkevä ihminen, tulemme etäisesti hyvin toimeen, mutta jos jakaisimme vuoroviikoin huushollin, niin siitä ei tulisi yhtään mitään ja helvetti olisi irti välittömästi. Ollaan molemmat niin erilaisia ihmisiä makumieltymysten kuin tapojenkin suhteen. En viihtyisi hänen laittamassaan kodissa eikä hän viihtyisi minun eikä siinä ole mitään väärää. Ihmiset saavat olla erilaisia eikä se tarkoita sitä, että olisi ihmisenä toinen toistaan huonompi. Mutta yhteiselo, edes vuoroviikoin, se ei kyllä onnistuisi edes parhaan ystäväni kanssa (erilaisten tapojen ja mieltymysten takia).

Miksi sinun pitäisi jakaa se huusholli? Ääripäiden välissä on se keskitie. 

Miten tuo nyt eroaa siitä perinteisestä viikko-viikko systeemistä, jossa uutta kumppania tapaillaan lapsivapailla viikoilla? Muuta kuin siinä, että lasten ei tarvitse pallotella kahden kodin väliä, mikä nyt henkilökohtaisen mielipiteeni mukaan on muutenkin "epäreilua", että aikuisten erotessa ne on ne lapset, jotka eivät saa pitää pysyvää kotia.

Yhteisestä kodista ei tuossa varmaankaan kannata haaveilla ennen kuin lapset muuttaneet omilleen, mutta jos molemmilla niitä lapsia on, niin sekin on jokatapauksessa ihan järkevää.

Itse tietysti jokainen valintansa tekee, mutta minulle ei tuossa olisi lähtökohtaisesti mitään ongelmaa. Jos se ei toimi niin helppo lähteä myös eri suuntiin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mihin se sisarellisuus ja solidaarisuus unohtuu heti, kun puhutaan exästä? Kukaan ei ole edes tuonut esiin sitä vaihtoehtoa, että siihen exäänkin voi ihmisenä tutustua. Ja koko kuviossa olisikin kyse pelkästään mukavista ihmisistä.

Mieheni eksä on mielestäni mukava ja järkevä ihminen, tulemme etäisesti hyvin toimeen, mutta jos jakaisimme vuoroviikoin huushollin, niin siitä ei tulisi yhtään mitään ja helvetti olisi irti välittömästi. Ollaan molemmat niin erilaisia ihmisiä makumieltymysten kuin tapojenkin suhteen. En viihtyisi hänen laittamassaan kodissa eikä hän viihtyisi minun eikä siinä ole mitään väärää. Ihmiset saavat olla erilaisia eikä se tarkoita sitä, että olisi ihmisenä toinen toistaan huonompi. Mutta yhteiselo, edes vuoroviikoin, se ei kyllä onnistuisi edes parhaan ystäväni kanssa (erilaisten tapojen ja mieltymysten takia).

Miksi sinun pitäisi jakaa se huusholli? Ääripäiden välissä on se keskitie. 

Aristoteleen kultainen keskitie, jossa hyveen katsottiin olevan kahden paheen, puutteen ja liiallisuuden puolivälissä. Me ei olla mieheni kanssa muuttamassa yhteen, mutta vietämme toistemme kodissa sitä aikaa. Ja miehen lapsi on välillä meillä ilman isäänsä lapseni kaverina, tulevat sen verran hyvin juttuun. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mihin se sisarellisuus ja solidaarisuus unohtuu heti, kun puhutaan exästä? Kukaan ei ole edes tuonut esiin sitä vaihtoehtoa, että siihen exäänkin voi ihmisenä tutustua. Ja koko kuviossa olisikin kyse pelkästään mukavista ihmisistä.

Mieheni eksä on mielestäni mukava ja järkevä ihminen, tulemme etäisesti hyvin toimeen, mutta jos jakaisimme vuoroviikoin huushollin, niin siitä ei tulisi yhtään mitään ja helvetti olisi irti välittömästi. Ollaan molemmat niin erilaisia ihmisiä makumieltymysten kuin tapojenkin suhteen. En viihtyisi hänen laittamassaan kodissa eikä hän viihtyisi minun eikä siinä ole mitään väärää. Ihmiset saavat olla erilaisia eikä se tarkoita sitä, että olisi ihmisenä toinen toistaan huonompi. Mutta yhteiselo, edes vuoroviikoin, se ei kyllä onnistuisi edes parhaan ystäväni kanssa (erilaisten tapojen ja mieltymysten takia).

turhamaista

Vierailija kirjoitti:

Miten tuo nyt eroaa siitä perinteisestä viikko-viikko systeemistä, jossa uutta kumppania tapaillaan lapsivapailla viikoilla? Muuta kuin siinä, että lasten ei tarvitse pallotella kahden kodin väliä, mikä nyt henkilökohtaisen mielipiteeni mukaan on muutenkin "epäreilua", että aikuisten erotessa ne on ne lapset, jotka eivät saa pitää pysyvää kotia.

Yhteisestä kodista ei tuossa varmaankaan kannata haaveilla ennen kuin lapset muuttaneet omilleen, mutta jos molemmilla niitä lapsia on, niin sekin on jokatapauksessa ihan järkevää.

Itse tietysti jokainen valintansa tekee, mutta minulle ei tuossa olisi lähtökohtaisesti mitään ongelmaa. Jos se ei toimi niin helppo lähteä myös eri suuntiin.

Ongelma on siinä, että kun on siellä yhteisessä kodissa, niin siellä kaikki muistuttaa siitä entisestä elämästä. Siellä tuoksuu exä joka viikon jälkeen. Tuolloin on paljon herkempi siihen, että pannaan kun nähdään. Eli ero ei ole selvä. 

Vierailija kirjoitti:

Juokse! Ja äkkiä! Sinä et kuulu kokonaan miehen elämään. Olet vain sivujuonne. Tuo suhde ei ole mikään vakava suhde.Puhun kokemuksesta.

Ehkä se mies on  sivujuonne, mutta helvetin vakavaa olla pittää...

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Koko kattaus kuulostaa siltä, että siellä "leikitään" avioeroa. Ei haluta kohdata erotilannetta ja sen tunteita loppuun saakka, vaan on jääty kompromissina jonnekin puoliväliin roikkumaan? Miten tuohon kuvioon voisi mitenkään mahtua uusia ihmisiä? Paitsi laastaria aina kuluu metritolkulla. 

Kerro ihmeessä mistä sä niin päättelet. 

Itse kaksi kertaa eronneena ja vihdoin pakon edessä vaikeita kysymyksiä kohdanneena olen joutunut miettimään ja itseni kanssa läpikäymään seikkoja, joissa itse olin kaikkea muuta kuin tarinan sankari. Se opetti lukemaan rivien välistä myös sen, mitä siihen ei rehellisesti ollut kirjoitettu. 

Mutta nythän sä et lukenut rivien välistä vaan lisäsit lauseita, joita ei ollut. Mikä siinä että lapsilla on vain yksi koti ja vanhemmat vaihtaa asuntoa vuoroviikoin vie ajatuksesi tuohon suuntaan? 

Onhan sitä nykyään vaikka minkälaista "avoin suhde" viritelmää. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Lapsikeskeisyys menee yli. 

Lapsen terveen itsetunnon kehitys vaatii, että vanhemmilla on myös jotain omaa ja lapsi oppii esimerkistä. Kun vanhemmalla on omaa elämää, lapsi oppii ymmärtämään, että ihmiset ovat erillisiä yksilöitä, joilla on omat tarpeet, tunteet ja kiinnostuksen kohteet. Lapsi tajuaa, ettei hänen tarvitse kannatella vanhemman tunne-elämää ja olla tämän ainoa onnen lähde. Tämä ei ole itsekkyyttä, vaan yksi vanhemmuuden tärkeimmistä peruspilareista. Kun vanhemmalla on omia harrastuksia, ystäviä, jne, se heijastuu suoraan lapsen hyvinvointiin ja minäkuvaan. Se luo lapselle turvallisen tilan kasvaa omaksi itsekseen ja löytää omat mielenkiinnon kohteensa.

Ja tämä vaatii kaksi kotia vanhempien eron jälkeen vai? 

En ole lainaamasi tekstin kirjoittaja mutta mielestäni siinä ei viitattu kahteen kotiin vaan siihen että vanhemmatkin ovat ihmisiä. Vanhempana tulee eteen kasapäin tilanteita missä laitetaan lapsen etu oman edun edelle. Mutta jos vanhempi on täysi lapanen niin kumpikaan ei voi hyvin. Itse päätin jo varhain että en ole lapseni jätemylly enkä kalliin, aikaa ja rahaa vievän harrastuksen taksikuski tai iloleipuri tai mokkapalamyyjä. Maltillista harrastamista ja kaverimenoja on totta kai tuettu ja kuskattu myös kavereita, viimeksi viikonloppuna. 

No mutta hän vastasi kommenttiin, jossa aloituksen tilannetta kuvattiin liian lapsikeskeiseksi. Mista on ihan typerää puhua jostain parisuhdedynamiikpista ja omasta sinkkuudesta tai vanhemmuudesta tai seksielämästä ketjussa, jossa pohditaan miten seurustelu on mahdollisesti erilaista kun suhteen toinen osapuoli on vko-vko vanhempana lapsiviikot lasten kotona eikä lapset vanhempansa luona kakkoskodissa. 

Ne parisuhteen ja vanhemmuuden ja kasvatuksen jutut on ihan samat oli sitten lapsilla yksi, kaksi tai kuusi kotia.