Lue keskustelun säännöt.
Vanhempieni ikäluokkaa ei tippaakaan kiinnosta hoitaa asioitansa kuoleman varalle
23.10.2026 |
Heti alkuun: en ole kieli pitkällä odottamassa perintöä, siitä ei ole kyse. Keljuttaa vain tämä työn määrä, jonka vanhempieni sukupolvi kasaa meille nuoremmille. Omien vanhempieni ja heidän sisarustensa sekä appivanhempieni (40-luvulla ja 50-luvun alussa syntyneitä) kohdalla on tullut huomattua, ettei heitä kiinnosta miettiä ollenkaan asioita kuolemansa varalle. Ajatellaan, että katsellaan näitä asioita sitten joskus, mutta ei tehdä elettäkään miettiäkseen kuolin tilannetta jälkikasvun näkökulmasta. Esimerkkejä:
-Terveysongelmista kärsineet eivät tee elettäkään, että huolehtisivat kuntoon hoitotahdot, edunvalvontavaltuutukset ja muut tärkeät paperit. Kuvitellaan, että kyllä minä pysyn 95 v ikään asti terveenä ja toimii kroppa ja mieli. Sitten on oltukin pulassa näiden sukulaisten kanssa, joille onkin iskenyt muistisairautta ja muuta. Kaikki on levällään, mitään ei ole valmisteltu ja kukaan ei halua tietenkään ottaa koppia asioiden hoitamisesta. Siinä sitten ihmetellään, että kuka hoitaa lapsettomien tätien/setien asiat, kun omia sisaruksiakaan ei kiinnosta.
-Mitään kuolinsiivousta ei uskalla ajatellakaan. Siinä on sitten kiva perikunnalla saada selvitettäväksi talo, josta ei ole vuosikymmeniin kannettu tavaroita ulos. Käypä sitten läpi Maaseudun tulevaisuudet 80-luvulta, jogurttipurkit, autotallien varastotilat ja perkaat laatikoista pikkutavarat. Ja kyllä, pakkohan nuo on käydä läpi, ettei menisi mitään aidosti tärkeää (esim. edesmenneiden isovanhempien vihkisormukset yms) roskiin.
-Neljä n. 75-85 v ikäistä sisarusta omistaa yhdessä kesämökin syrjäseudun perukoilla. Sisaruksista osa ei käytä mökkiä lainkaan, mutta eivät myy/edes yritä myydä osuuttaan mökkiä käyttävälle sisarukselle. Todennäköisesti tullaan tilanteeseen, jossa sisarukset alkavat kuolla ja jälkikasvulle jää pieni murto-osa kesämökistä syrjäseudun perukoilla. Perijät asuvat 300-800 km päässä mökistä, eivätkä serkut edes ole tekemisissä toistensa kanssa. Mökki ei ole vanha, mutta ikääntyvät sisarukset eivät laittaneet siihen sähköjä, vesijohtoja eivätkä sisävessaa. Vaikea uskoa, että tällainen mökki menee kaupaksi. Olisivat laittaneet suosiolla sähköt, niin joku ostaisi edes eräkämpäksi.
-Veljekset omistavat vanhan asuinkiinteistön, joka on ollut kesämökkinä viimeiset vuosikymmenet. Kiinteistö on alkuperäisessä kunnossa. Asunnossa ei ole enää juoksevaa vettä, kun vesiputki on hajonnut. Korjaaminen olisi kallista. Veljekset eivät ole halunneet tehdä taloon sisäilmakartoitusta, eivätkä tutkia eräässä huoneessa painunutta lattiaa. Sanovat, että eivät halua tietää, mitä sieltä voisi löytyä. Tässäkin ongelma jätetään perillisten vastuulle. Kiva siinä sitten saada perinnöksi mökki, jonka hinta arvioidaan korkeammaksi ja todellisuudessa voi olla purkukuntoinen mörskä.
Anteeksi, mutta ottaa vain päähän tämä työmäärä, jonka vanhempieni ikäpolvi jättää meille hoidettavaksi, kun itse eivät saa aikaiseksi tai halua miettiä näitä asioita. Paljon helpommalla päästäisiin, jos asiat katsottaisiin ns. hyvän sään aikana kuntoon.
Kommentit (537)
Vierailija kirjoitti:
Pankit ei anna asuntovelkaa työikäisille maaseudun taloihin eikä remontteihin. Siksi niitä ei osteta.
Eivät antaneet remonttilainaa edes lääkäri pariskunnalle.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Missä iässä sitä sitten pitäisi alkaa valmistautumaan omaan kuolemaan ja järjestellä asiat sen varalta? Kuolema kun voi tulla koska tahansa kenelle tahansa.
Me ollaan 43 ja 45. Kun ollaan yksi kuolinpesä hoidettu, tuli selväksi mitä emme lapsillemme halua. Sen verran aikuisuutta pitää löytyä ihmisestä, että omat asiansa laittaa kuntoon.
Näin varakkaana appivanhempana olen iloinen siitä, että testamentissamme lastemme puolisot eli aloittajan kaltaiset eivät pääse hyötymään rahoistamme ikinä eikä millään keinon.
Onnea on hyvä sukujuristi.
Vierailija kirjoitti:
Missä iässä sitä sitten pitäisi alkaa valmistautumaan omaan kuolemaan ja järjestellä asiat sen varalta? Kuolema kun voi tulla koska tahansa kenelle tahansa.
Asioita voi järjestellä jo vaikka kuinka nuorena. Oltiin puolison kanssa kolmekymppisiä, kun mentiin naimisiin, otettiin keskinäiset henkivakuutukset sekä tehtiin edunvalvontavaltakirjat ja testamentit. Hautaustahdotkin on puhuttu, vaikka ollaan edelleen työikäisiä. Byrokratiaa voi valmistella milloin tahansa niin, että on edes joku, joka tietää, mitä tilejä tai lainoja tai saatavia on. Niitä tyhjiä jugurttipurkkeja ja reikäisiä vaatteita voi hävittää pitkin elämää. Jne.
Vierailija kirjoitti:
Näin varakkaana appivanhempana olen iloinen siitä, että testamentissamme lastemme puolisot eli aloittajan kaltaiset eivät pääse hyötymään rahoistamme ikinä eikä millään keinon.
Onnea on hyvä sukujuristi.
Jos teidän lapsenne haluavat käyttää rahojaan puolisoidensa/perheidensä hyväksi, niin ette te sitä voi estää. Ihan tasan voivat ostaa puolisoilleen vaikka maailmanympärimatkan, urheiluauton tai isomman talon, eikä se kuulu teille pätkääkään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Missä iässä sitä sitten pitäisi alkaa valmistautumaan omaan kuolemaan ja järjestellä asiat sen varalta? Kuolema kun voi tulla koska tahansa kenelle tahansa.
Me ollaan 43 ja 45. Kun ollaan yksi kuolinpesä hoidettu, tuli selväksi mitä emme lapsillemme halua. Sen verran aikuisuutta pitää löytyä ihmisestä, että omat asiansa laittaa kuntoon.
Kannattaa itse käyttää koko omaisuutensa, niin ei jää turhaan perillisten kiusaksi.
Miksi pitää järkyttyä siitä, että hetken miettii omaa kuolevaisuuttaan? Laittaa hommat kuntoon ja jatkaa elämäänsä! Eikö se nyt kuulu elämään, että jokainen meistä kuolee, niin ei kai aikuisen tarvi ahdistua, saatika loukkaantua että kuolema koskee itseäkin!
Paperiasiat kuntoon ajoissa ja järkisuunnitelma sellaisen omaisuuden (erityisesti kiinteistöiden!) varalle, mistä pystyy helposti päättelemään, että haasteita tulee heti jos toimintakunto laskee. Kukaan ei voi lapsiaan velvoittaa hoitamaan kiinteistöjään, se on aivan liikaa vaadittu ja tämä täytyy jokaisen kuolevaisen ymmärtää.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Missä iässä sitä sitten pitäisi alkaa valmistautumaan omaan kuolemaan ja järjestellä asiat sen varalta? Kuolema kun voi tulla koska tahansa kenelle tahansa.
Me ollaan 43 ja 45. Kun ollaan yksi kuolinpesä hoidettu, tuli selväksi mitä emme lapsillemme halua. Sen verran aikuisuutta pitää löytyä ihmisestä, että omat asiansa laittaa kuntoon.
Kannattaa itse käyttää koko omaisuutensa, niin ei jää turhaan perillisten kiusaksi.
Oikeastaan meillä on tehty suunnitelma siitä, miten saadaan verotehokkaasti annettua ennakkoperintönä kaikki mahdollinen lapsille. Siinä kohtaa, kun tarvii ympärivuorokautista hoivaa, saa tilillä olla korkeintaam 15t.
Meissä milleniaaleissa on hassu ominaisuus; rakastamme lapsiamme ja haluamme heille hyvää.
Sinun vanhempasi eivät ole koko ikäluokka. Tosi moni myy omakotitalon pois ja muuttaa jopa vuokralle kerrostaloon hyvissä ajoin. Näin aiomme mekin tehdä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No entä sitten? Mitä nuo sinulle kuuluu, tuskin kaikki on sinun vanhempia, eli et ole kaikkien rintaperillinen. Todella outoa että pitäisi kuolemaa miettiä, varmaan varata hautapaikka ja kivi, sinne arkku odottelemaan että voi sinne heittää kun aika jättää
Melko monelle jää hoidettavaksi omien vanhempien lisäksi esim. lapsettomat tädit/sedät. Ja omat appivanhemmat, jos kukaan heidän lapsistaan ei hoida tai heidän perillisiä ei enää ole elossa.
Ei jää, lapsettomat naimattomat tätien ja setien asiat hoitaa heidän siskot ja veljet, muuten antaa olla asia ei kuulu sukulaisille. Niin kävi minunkin tädille, omat sisarukset ei enää pysty iän puolesta hoitamaan, minulle ei edes kukaan kertonut koko kuolemasta, ihmettelin vain kun ohimennen huomasin ettei ole ikinä valoja asunnossaan, yli vuosi kuoleman jälkeen asunto tyhjennettiin, kuoleman sain selville hautapaikka haulla
Vierailija kirjoitti:
Näin varakkaana appivanhempana olen iloinen siitä, että testamentissamme lastemme puolisot eli aloittajan kaltaiset eivät pääse hyötymään rahoistamme ikinä eikä millään keinon.
Onnea on hyvä sukujuristi.
En ymmärrä näkökulmaasi ollenkaan. Miksi vihoittelet lastesi puolisoille siitä, että sinunkin kuuluisi hoitaa tavanomaisia aikuisuuteen kuuluvia asioita?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Sinun vanhempasi eivät ole koko ikäluokka. Tosi moni myy omakotitalon pois ja muuttaa jopa vuokralle kerrostaloon hyvissä ajoin. Näin aiomme mekin tehdä.
Paitsi jos ette saa omakotitaloa myytyä.
Meidän kaupungissa naislesket yrittävät myydä omakotitaloja, mutta ei niitä kukaan osta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Näin varakkaana appivanhempana olen iloinen siitä, että testamentissamme lastemme puolisot eli aloittajan kaltaiset eivät pääse hyötymään rahoistamme ikinä eikä millään keinon.
Onnea on hyvä sukujuristi.
Pääsee, jos lapsenne rahoja jakaa puolisolleen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kiinteistö ja asunnot pitäisi perintöverotuksessa arvostaa niiden käypään arvoon. Mitenköhän se hoituu käytännössä?
Asunnon arvo määritetään perunkirjoituksessa sen käyvän arvon eli todennäköisen myyntihinnan mukaan kuolinpäivänä
Ja tämä on Suomessa todella älyvapaa koukero, että perintövero määritellään ja pistetään maksettavaksi siinä hetkessä, vaikka asunto ei olisi realisoitavissa esimerkiksi lesken asumisoikeuden takia.
Omassa lähipiirissäni on tapaus, jossa ensimmäinen vanhempi kuoli 80-luvun nousukauden aikaan, jolloin asunnon arvo ja siitä maksettava perintövero olivat sen mukaiset, mutta asunto pistettiin myyntiin noin 10 vuotta myöhemmin, kun toinen vanhempi joutui hoitokotiin, ja 90-luvun eläneet varmasti arvaavat, miten lama-aikana meni kaupaksi ja millä hinnalla. Hyvä jos saivat aikaisemmin maksamansa perintöveron verran pois. Ja toinen tuoreempi tapaus, jossa leski kävi ja kukkui 20 vuotta eli asunto vanheni sen saman 20 vuotta, jolloin alkoi tulla julkisivu-, putki-, ikkuna-, parveke-, katto- ja keksi vielä lisää remontteja, joten se siitä 20 vuotta vanhasta käyvästä arvosta, varsinkaan nyt, kun kukaan ei osta mitään.
Missä iässä olet itse ajatellut sen kotisi myydä pois?
Eikös asunnot ole sitä varten, että niissä ASUTAAN?
Ainako pitää vain laskea kiilto silmissä, mikä tämän asuntoni arvo NYT on ja pitääkö se NYT myydä pois, että jää perillisille mahdollisimman paljon rahaa?
Muuttaa ja muuttaa jatkuvasti, ja mistä ikinä tiedät, milloin kuolet ja mitä juuri siitä asunnosta saat RAHAA, missä satut juuri sillä hetkellä asumaan.
Vaikka rakastaisit omaa kotiasi yli kaiken, niin ei, se pitää NYT myydä ja muuttaa johonkin kälyseen kerrostaloyksiöön vuokralle että ne perilliset saa mahdollisimman paljon rahanpaskaa sitten kun kuolen.
HUOM. Sitä putkiremppaa ym. kaipaavaa asuntoa eli perintöä ei ole pakko ottaa vastaan!!!!!
Niin, missäs iässä aloitatte tämän muuttorumban itse? Että voitte olla varmoja, että kuolinhetkellänne teillä on se paras mahdollinen helposti rahaksi muutettava asunto?
Ostettiin 2 v sitten ns. loppuelämän koti. 87 neliöinen yksitasoinen koti halutulta alueelta. On yhdellä Suomen kovatuloisista postinumeroalueista. Menee kaupaksi heti, kun pistää myyntiin. Ei siis haluta myydä. Mutta tämä passaa meille nyt lapsiarjessa, kahdestaan vietettävät vuodet ja leskenäkin pärjää. Yksitasoisessa kodissa voi asua vähän huonommassakin kunnossa. Helppo realisoida ja säilyttää arvonsa, kun alue on kallis.
Ja ps. Kaikki kerrostalot ei ole mitään kämäisiä, vaan osa on ihan uusia ja upeita.
Vierailija kirjoitti:
Meidän kaupungissa naislesket yrittävät myydä omakotitaloja, mutta ei niitä kukaan osta.
Työikäiset ei saa asuntolainaa, kun eivät saa töitä.
Perintöasuntojen myynti riippuu siitä miten työikäiset saa vakituisia kokoaikatöitä. Jos ei ole töitä ei asuntojakaan saa myytyä.
Vierailija kirjoitti:
Missä iässä sitä sitten pitäisi alkaa valmistautumaan omaan kuolemaan ja järjestellä asiat sen varalta? Kuolema kun voi tulla koska tahansa kenelle tahansa.
Minä aloitin reippaasti alle nelikymppisenä. Rakastan puolisoani ja lastani. En halua heille yhtään ylimääräistä kärsimystä sotkuisten asioiden vuoksi.
Vierailija kirjoitti:
Ymmärrän, ap,meillä sama tilanne.
Hoidimme myös vanhempamme putkiremonttiin liittyvät tehtävät, kun hänestä ei siihen ollut.
Tuossa tilanteessa yrittäisin painostusta ja kiristystä: ,,Me hoidetaan sun putkiremonttiin liittyvät tehtävät, mutta siitä hyvästä alat käymään laatikoitasi (yläkomeroitasi, kellariasi, autotallin takaseinää, pihamökkiäsi) läpi, ja kasaat roskiin menevät yhteen paikkaan. . . Me tuodaan säästettäville asioille laatikoita ja kirjoitetaan, mitä niissä on.‘‘
Tiedän itsestäni, että kyllä seniorit ymmärtävät, alku vain on hankalaa. Tietysti dementia on ihan toinen juttu.
Mummeli synt. 1954
Miksi sinä et suunnittele kuolemaasi? Osta hautapaikka, säästä pankkitilille hautajaisrahat, tee kuolinsiiivous sekä testamentti. Sinua ei tippaakaan kiinnosta mihin jälkeläisesi joutuvat kuolemasi jälkeen.