Miten voi olla kihloissa ilman aikomusta mennä naimisiin?

Yksinkertainen vastus on, koska mikään laki ei pakota kihlautuneita naimisiin. Kihlautumista ei myöskään tarvitse minnekään rekisteröidä tai edes kenellekään kertoa. Jokainen pariskunta tekee omat ratkaisunsa riippumatta mitä kihlautuminen perinteisesti on tarkoittanut.

Vierailija kirjoitti:

Yksinkertainen vastus on, koska mikään laki ei pakota kihlautuneita naimisiin. Kihlautumista ei myöskään tarvitse minnekään rekisteröidä tai edes kenellekään kertoa. Jokainen pariskunta tekee omat ratkaisunsa riippumatta mitä kihlautuminen perinteisesti on tarkoittanut.

Ei kyse ole mistään laista tai pakottamisesta vaan sanasta, joka ylläri pylläri, yhä edelleen tarkoittaa avioliittoaikeita. Sormusten ostaminen tms. ilman avioliittoaikeita on ihan fine, mutta ei se silloin ole kihlaus eikä tämä ole mitään kettuilua vaan toteamus. 

Jos jokainen henkilö saa keksiä ihan itse omat merkityksensä mille tahansa sanoille, niin eikö se sinun mielestäsi vähän niin kuin torppaa sanojen ja kielen idean?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kihlaus ilman oikeaa aietta avioitua tarkoittaa yleensä että jompi kumpi pariskunnasta (usemmiten mies) suostuu kihlaukseen tukkiakseen avioliittoa toivovan osapuolen suun hetkeksi aikaa. Siinä on sulle sormus, ole nyt hiljaa niistä häistä!  Oikeasti hänellä ei ole mitään mielenkiintoa solmia pysyvää liittoa ainakaan nykyisen naisen/miehen kanssa.

Asian oikea laita paljastuu usein eron jälkeen kun avioliittoon aiemmin haluton osapuoli menee nopeasti naimisiin seuraavan kumppanin kanssa ja vauvakin on laitettu kohta alulle.

Noinko teillä kihlaus ilman aietta avioitua ymmärretään? Vau. Meillä muilla se merkitsee sitoutumista toiseen ilman parisuhdetta rasittavia juridisia ongelmia. 

Tässäkin ketjussa taitaa lähinnä itsenäiset ihmiset ymmärtää sen, että kihloissa oleminen voi tarkoittaa sitoutumista ilman avioliittoa. Ne muut sitten, jotka ehdottomasti tarvitsee avioliittoa selvitäkseen taloudellisesti tai ylipäänsä elämästä, ne vaativat että kihlauksen pitää päättyä avioliittoon.  

Ei ole olemassa kihlausta ilman aietta avioitua.

Hyvänä esimerkkinä tuli mieliin Jari Sarasvuo. Taisi olla parikymmentä vuotta kihloissa ja sai avovaimonsa kanssa 2 lasta.

 

Sitten ero ja hyvin äkkiä vihille hiihtäjän kanssa.

Teknisesti emme tiedä, oliko hän kihloissa vai ei. Ehkä heillä oli vakaa aikomus mennä naimisiin, mutta se vain aina siirtyi. Silloin he olivat kihloissa. Tämä ketju koskee niitä pareja, jotka sanovat olevansa kihloissa, mutta eivät aio koskaan mennä naimisiin. Se on mahdoton paradoksi. 

Sivusta huomautteleva näsäviisastelija kysyy: millainen on mahdollinen paradoksi?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Yksinkertainen vastus on, koska mikään laki ei pakota kihlautuneita naimisiin. Kihlautumista ei myöskään tarvitse minnekään rekisteröidä tai edes kenellekään kertoa. Jokainen pariskunta tekee omat ratkaisunsa riippumatta mitä kihlautuminen perinteisesti on tarkoittanut.

Ei kyse ole mistään laista tai pakottamisesta vaan sanasta, joka ylläri pylläri, yhä edelleen tarkoittaa avioliittoaikeita. Sormusten ostaminen tms. ilman avioliittoaikeita on ihan fine, mutta ei se silloin ole kihlaus eikä tämä ole mitään kettuilua vaan toteamus. 

 

Jos jokainen henkilö saa keksiä ihan itse omat merkityksensä mille tahansa sanoille, niin eikö se sinun mielestäsi vähän niin kuin torppaa sanojen ja kielen idean?

En ole tuo, jolle vastasit, mutta mistä kukaan tietää onko jotkut menossa naimisiin vai ei. Kihlaukselle kun ei ole aikarajaa. Minä ja avomieheni ei olla kihloissa, mutta sormusten takia meidän oletetaan olevan kihloissa. En ala tätä muille selventämään, koska aikeita naimisiinmenosta ei ole, mutta mistä sitä tietää muuttuuko mieli. Tämä on meidän keskinäinen asia.

Onko eräät näin tyhmiä? Kihloihin mennään kysymällä tuletko ja menetkö kanssani naimisiin? Sormuksia ei ole pakko ostaa mutta kihloihin mennään tuota kysymällä. Saa niitä sormuksia toki ostella mutta ette ole kihloissa ilman tuota kykymystä. Ennenhän myönteinen vastaus oli jopa sitova ja joku tuomari antoi jopa benaltia jos sen rikkoi.

Harmittaa, etten juuri tästä periaatteesta voi hankkia sormuksia mieheni kanssa. Olisi halu ns. syvempään sitoutumiseen, mutta en kuitenkaan halua hänelle mitään taloudellisia sitoumuksia minun elättämiseeni tai ylimääräisiä hidasteita hänen lähdölleen, jos hän haluaisikin lähteä. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Yksinkertainen vastus on, koska mikään laki ei pakota kihlautuneita naimisiin. Kihlautumista ei myöskään tarvitse minnekään rekisteröidä tai edes kenellekään kertoa. Jokainen pariskunta tekee omat ratkaisunsa riippumatta mitä kihlautuminen perinteisesti on tarkoittanut.

Ei kyse ole mistään laista tai pakottamisesta vaan sanasta, joka ylläri pylläri, yhä edelleen tarkoittaa avioliittoaikeita. Sormusten ostaminen tms. ilman avioliittoaikeita on ihan fine, mutta ei se silloin ole kihlaus eikä tämä ole mitään kettuilua vaan toteamus. 

 

Jos jokainen henkilö saa keksiä ihan itse omat merkityksensä mille tahansa sanoille, niin eikö se sinun mielestäsi vähän niin kuin torppaa sanojen ja kielen idean?

En ole tuo, jolle vastasit, mutta mistä kukaan tietää onko jotkut menossa naimisiin vai ei. Kihlaukselle kun ei ole aikarajaa. Minä ja avomieheni ei olla kihloissa, mutta sormusten takia meidän oletetaan olevan kihloissa. En ala tätä muille selventämään, koska aikeita naimisiinmenosta ei ole, mutta mistä sitä tietää muuttuuko mieli. Tämä on meidän keskinäinen asia.

Ketjussa puhuttiin kihloista. Te ette ole kihloissa....

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Yksinkertainen vastus on, koska mikään laki ei pakota kihlautuneita naimisiin. Kihlautumista ei myöskään tarvitse minnekään rekisteröidä tai edes kenellekään kertoa. Jokainen pariskunta tekee omat ratkaisunsa riippumatta mitä kihlautuminen perinteisesti on tarkoittanut.

Ei kyse ole mistään laista tai pakottamisesta vaan sanasta, joka ylläri pylläri, yhä edelleen tarkoittaa avioliittoaikeita. Sormusten ostaminen tms. ilman avioliittoaikeita on ihan fine, mutta ei se silloin ole kihlaus eikä tämä ole mitään kettuilua vaan toteamus. 

 

Jos jokainen henkilö saa keksiä ihan itse omat merkityksensä mille tahansa sanoille, niin eikö se sinun mielestäsi vähän niin kuin torppaa sanojen ja kielen idean?

En ole tuo, jolle vastasit, mutta mistä kukaan tietää onko jotkut menossa naimisiin vai ei. Kihlaukselle kun ei ole aikarajaa. Minä ja avomieheni ei olla kihloissa, mutta sormusten takia meidän oletetaan olevan kihloissa. En ala tätä muille selventämään, koska aikeita naimisiinmenosta ei ole, mutta mistä sitä tietää muuttuuko mieli. Tämä on meidän keskinäinen asia.

Sitten kun/jos päätätte mennä naimisiin, niin olette kihloissa. Kihloissa voi olla vaikka 50 vuotta. Joskus voi käydä niinkin hassusti, että naimisiin ei ehditä ennen eroa tai kuolemaa.

Tämä ketju koskee niitä, jotka sanovat, että ovat kihloissa, mutta aikeita avioliitosta ei ole. Se on nimittäin paradoksi. Sitten jos mieli muuttuu ja pariskunta aikookin naimisiin, niin sitten he ovat kihloissa.

Vierailija kirjoitti:

Harmittaa, etten juuri tästä periaatteesta voi hankkia sormuksia mieheni kanssa. Olisi halu ns. syvempään sitoutumiseen, mutta en kuitenkaan halua hänelle mitään taloudellisia sitoumuksia minun elättämiseeni tai ylimääräisiä hidasteita hänen lähdölleen, jos hän haluaisikin lähteä. 

Voittehan te ostaa sormukset, jos se rinkula saa teidät kokemaan jotain mystistä syvempää sitoutumista. Mutta kihlaus se ei ole.

Vierailija kirjoitti:

Harmittaa, etten juuri tästä periaatteesta voi hankkia sormuksia mieheni kanssa. Olisi halu ns. syvempään sitoutumiseen, mutta en kuitenkaan halua hänelle mitään taloudellisia sitoumuksia minun elättämiseeni tai ylimääräisiä hidasteita hänen lähdölleen, jos hän haluaisikin lähteä. 

Ei kai kukaan estä sormuksia ostamasta. Kannattaa kuitenkin välttää kihlaus-sanan käyttämistä, jos haluaa, ettei kukaan käsitä väärin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Harmittaa, etten juuri tästä periaatteesta voi hankkia sormuksia mieheni kanssa. Olisi halu ns. syvempään sitoutumiseen, mutta en kuitenkaan halua hänelle mitään taloudellisia sitoumuksia minun elättämiseeni tai ylimääräisiä hidasteita hänen lähdölleen, jos hän haluaisikin lähteä. 

Voittehan te ostaa sormukset, jos se rinkula saa teidät kokemaan jotain mystistä syvempää sitoutumista. Mutta kihlaus se ei ole.

Sitten joku tulee osoittelemaan, että et voi pitää sormusta nimettömässä, koska ette te kihloissa ole. Tavallaan älytöntä, että omalla periaatteellaan voi vaikeuttaa omaa sielunelämäänsä niin kovasti. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Harmittaa, etten juuri tästä periaatteesta voi hankkia sormuksia mieheni kanssa. Olisi halu ns. syvempään sitoutumiseen, mutta en kuitenkaan halua hänelle mitään taloudellisia sitoumuksia minun elättämiseeni tai ylimääräisiä hidasteita hänen lähdölleen, jos hän haluaisikin lähteä. 

Voittehan te ostaa sormukset, jos se rinkula saa teidät kokemaan jotain mystistä syvempää sitoutumista. Mutta kihlaus se ei ole.

Sitten joku tulee osoittelemaan, että et voi pitää sormusta nimettömässä, koska ette te kihloissa ole. Tavallaan älytöntä, että omalla periaatteellaan voi vaikeuttaa omaa sielunelämäänsä niin kovasti. 

Kyllä voi pitää. Moni jopa pitää sormusta nimettömässä vaikka on sinkku. 

ennen wanhaan   joutui ihan  korvauksiin jos perusteettomasti purki kihlauksen.

kihlaus on lupaus aviioliitosta.

ennen kihlausta juhlittiin kutsuvierain juhlavasti. asiasta jopa  käräjöitiin jos kihlaus tuli puretuksi ja toinen  osapuoli riitauttaa purkauksen.

nyt vaan edes taas kulloisten seukkakummpaneiden kanssa ollaan taas -  kihluissa-.

yksikin  gimma 17v- kundikaverin kaaaaaa-  meillä on  -  kihluntasormukset-  joo ei kirjoitusvirhe,  vaan just noin.

ennen  kihlaus oli harkittua vakavuudella   koska lopputulema kirkkaasti mielessä.

onko sulla nyt tästä jotain harmia ollut....

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Harmittaa, etten juuri tästä periaatteesta voi hankkia sormuksia mieheni kanssa. Olisi halu ns. syvempään sitoutumiseen, mutta en kuitenkaan halua hänelle mitään taloudellisia sitoumuksia minun elättämiseeni tai ylimääräisiä hidasteita hänen lähdölleen, jos hän haluaisikin lähteä. 

Voittehan te ostaa sormukset, jos se rinkula saa teidät kokemaan jotain mystistä syvempää sitoutumista. Mutta kihlaus se ei ole.

Sitten joku tulee osoittelemaan, että et voi pitää sormusta nimettömässä, koska ette te kihloissa ole. Tavallaan älytöntä, että omalla periaatteellaan voi vaikeuttaa omaa sielunelämäänsä niin kovasti. 

Kyllä voi pitää. Moni jopa pitää sormusta nimettömässä vaikka on sinkku. 

Jep, laitan yöelämään aina sormuksen, että saa olla rauhassa, vaikka sinkku olenkin. En tällä hetkellä kaipaa sutinaa.

Emme elä 1800-lukua.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Yksinkertainen vastus on, koska mikään laki ei pakota kihlautuneita naimisiin. Kihlautumista ei myöskään tarvitse minnekään rekisteröidä tai edes kenellekään kertoa. Jokainen pariskunta tekee omat ratkaisunsa riippumatta mitä kihlautuminen perinteisesti on tarkoittanut.

Ei kyse ole mistään laista tai pakottamisesta vaan sanasta, joka ylläri pylläri, yhä edelleen tarkoittaa avioliittoaikeita. Sormusten ostaminen tms. ilman avioliittoaikeita on ihan fine, mutta ei se silloin ole kihlaus eikä tämä ole mitään kettuilua vaan toteamus. 

 

Jos jokainen henkilö saa keksiä ihan itse omat merkityksensä mille tahansa sanoille, niin eikö se sinun mielestäsi vähän niin kuin torppaa sanojen ja kielen idean?

En ole tuo, jolle vastasit, mutta mistä kukaan tietää onko jotkut menossa naimisiin vai ei. Kihlaukselle kun ei ole aikarajaa. Minä ja avomieheni ei olla kihloissa, mutta sormusten takia meidän oletetaan olevan kihloissa. En ala tätä muille selventämään, koska aikeita naimisiinmenosta ei ole, mutta mistä sitä tietää muuttuuko mieli. Tämä on meidän keskinäinen asia.

Sitten kun/jos päätätte mennä naimisiin, niin olette kihloissa. Kihloissa voi olla vaikka 50 vuotta. Joskus voi käydä niinkin hassusti, että naimisiin ei ehditä ennen eroa tai kuolemaa.

 

Tämä ketju koskee niitä, jotka sanovat, että ovat kihloissa, mutta aikeita avioliitosta ei ole. Se on nimittäin paradoksi. Sitten jos mieli muuttuu ja pariskunta aikookin naimisiin, niin sitten he ovat kihloissa.

Entä jos pariskunta ei ole naimisiinmenosta vielä ihan varma vaikka sormukset vaihtavatkin? Että juu voisivat mielellään mennä, puhettakin on välillä häistä että miten haluaisivat sen toteuttaa jne, mutta toisaalta kattoo nyt viitsiikö, että sen näkee sit myöhemmin, ovat vähän 50/50, mutta ehkäpä jonain päivänä repäsevätkin ja varaavat ajan maistraatista (kunhan se esteselvitys on tehty).  Tai entä ne jotka kihlautuivat mutta eivät halunneet naimisiin ennenkuin se oli samaa sukupuolta oleville myös mahdollista. Onko tuo jokin "Schrödingerin kihlaus"? Että vasta jälkikäteen nähdään oliko se nyt oikea kihlaus vai ei. Vai voitaisko nyt vaan uskoa että kieli ja sanat muuttuu, ei olisi eka kerta.

No mitä se kihlaus siis nykyään tarkoittaa? Sormusta? Parisuhdetta, joka on enemmän kuin pelkkä parisuhde? Kevytavioliittoa? Jos taas joka parille eri asiaa, niin mitä järkeä on käyttää koko sanaa, kun kukaan ei tiedä mitä se tarkoittaa.

Vierailija kirjoitti:

Emme elä 1800-lukua.

Kainiita traditioita  voisi olla kuten juhlava kihlaus.    nyt moni tekee esikihlauksen   lupaus-sormuksella ja se jääkin siihen, kunnes taas uuusi ja uusi tulee.

kihlaukselle voisi antaa  arvoa kuten ennen tehtiin- silloin on vakaasti harkittu   mitä se pitää sisällään.

aikoinaan moni uskalsi harrastaa sukuyhteyttä  ennakkoon kihlausaikana   kun piti varmana perheenmuodostumisen ja  sitten  vihkipallilla olikin sikiöinen kohdussa.

ja kylän akat laski  hääpäivä-   synnytyspäivä-  supatus ja  silmäniskut kävi vilkkaasti.    pientä  synninpäästöä toi edes se, että siköisen alku oli    edes kihloissaolossa tehtynnä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Yksinkertainen vastus on, koska mikään laki ei pakota kihlautuneita naimisiin. Kihlautumista ei myöskään tarvitse minnekään rekisteröidä tai edes kenellekään kertoa. Jokainen pariskunta tekee omat ratkaisunsa riippumatta mitä kihlautuminen perinteisesti on tarkoittanut.

Ei kyse ole mistään laista tai pakottamisesta vaan sanasta, joka ylläri pylläri, yhä edelleen tarkoittaa avioliittoaikeita. Sormusten ostaminen tms. ilman avioliittoaikeita on ihan fine, mutta ei se silloin ole kihlaus eikä tämä ole mitään kettuilua vaan toteamus. 

 

Jos jokainen henkilö saa keksiä ihan itse omat merkityksensä mille tahansa sanoille, niin eikö se sinun mielestäsi vähän niin kuin torppaa sanojen ja kielen idean?

En ole tuo, jolle vastasit, mutta mistä kukaan tietää onko jotkut menossa naimisiin vai ei. Kihlaukselle kun ei ole aikarajaa. Minä ja avomieheni ei olla kihloissa, mutta sormusten takia meidän oletetaan olevan kihloissa. En ala tätä muille selventämään, koska aikeita naimisiinmenosta ei ole, mutta mistä sitä tietää muuttuuko mieli. Tämä on meidän keskinäinen asia.

Sitten kun/jos päätätte mennä naimisiin, niin olette kihloissa. Kihloissa voi olla vaikka 50 vuotta. Joskus voi käydä niinkin hassusti, että naimisiin ei ehditä ennen eroa tai kuolemaa.

 

Tämä ketju koskee niitä, jotka sanovat, että ovat kihloissa, mutta aikeita avioliitosta ei ole. Se on nimittäin paradoksi. Sitten jos mieli muuttuu ja pariskunta aikookin naimisiin, niin sitten he ovat kihloissa.

Entä jos pariskunta ei ole naimisiinmenosta vielä ihan varma vaikka sormukset vaihtavatkin? Että juu voisivat mielellään mennä, puhettakin on välillä häistä että miten haluaisivat sen toteuttaa jne, mutta toisaalta kattoo nyt viitsiikö, että sen näkee sit myöhemmin, ovat vähän 50/50, mutta ehkäpä jonain päivänä repäsevätkin ja varaavat ajan maistraatista (kunhan se esteselvitys on tehty).  Tai entä ne jotka kihlautuivat mutta eivät halunneet naimisiin ennenkuin se oli samaa sukupuolta oleville myös mahdollista. Onko tuo jokin "Schrödingerin kihlaus"? Että vasta jälkikäteen nähdään oliko se nyt oikea kihlaus vai ei. Vai voitaisko nyt vaan uskoa että kieli ja sanat muuttuu, ei olisi eka kerta.

Jos eivät ole varmoja, niin silloin eivät ole kihloissa. Sitten kun ovat varmoja (ja vaikkapa sitten "repäisevät"), niin silloin ovat kihloissa.

Ne, joilla oli avioliittoaikeet sillä "ehdolla", että samaa sukupuolta olevatkin saavat mennä naimisiin, niin silloinhan he olivat kihloissa, koska heillä oli aikomus mennä naimisiin, mutta eivät vaan tiedä milloin tämä mystinen päivä koittaa.

En nyt ihan ymmärrä mikä tässä on niin vaikeaa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Yksinkertainen vastus on, koska mikään laki ei pakota kihlautuneita naimisiin. Kihlautumista ei myöskään tarvitse minnekään rekisteröidä tai edes kenellekään kertoa. Jokainen pariskunta tekee omat ratkaisunsa riippumatta mitä kihlautuminen perinteisesti on tarkoittanut.

Ei kyse ole mistään laista tai pakottamisesta vaan sanasta, joka ylläri pylläri, yhä edelleen tarkoittaa avioliittoaikeita. Sormusten ostaminen tms. ilman avioliittoaikeita on ihan fine, mutta ei se silloin ole kihlaus eikä tämä ole mitään kettuilua vaan toteamus. 

 

Jos jokainen henkilö saa keksiä ihan itse omat merkityksensä mille tahansa sanoille, niin eikö se sinun mielestäsi vähän niin kuin torppaa sanojen ja kielen idean?

En ole tuo, jolle vastasit, mutta mistä kukaan tietää onko jotkut menossa naimisiin vai ei. Kihlaukselle kun ei ole aikarajaa. Minä ja avomieheni ei olla kihloissa, mutta sormusten takia meidän oletetaan olevan kihloissa. En ala tätä muille selventämään, koska aikeita naimisiinmenosta ei ole, mutta mistä sitä tietää muuttuuko mieli. Tämä on meidän keskinäinen asia.

Sitten kun/jos päätätte mennä naimisiin, niin olette kihloissa. Kihloissa voi olla vaikka 50 vuotta. Joskus voi käydä niinkin hassusti, että naimisiin ei ehditä ennen eroa tai kuolemaa.

 

Tämä ketju koskee niitä, jotka sanovat, että ovat kihloissa, mutta aikeita avioliitosta ei ole. Se on nimittäin paradoksi. Sitten jos mieli muuttuu ja pariskunta aikookin naimisiin, niin sitten he ovat kihloissa.

Entä jos pariskunta ei ole naimisiinmenosta vielä ihan varma vaikka sormukset vaihtavatkin? Että juu voisivat mielellään mennä, puhettakin on välillä häistä että miten haluaisivat sen toteuttaa jne, mutta toisaalta kattoo nyt viitsiikö, että sen näkee sit myöhemmin, ovat vähän 50/50, mutta ehkäpä jonain päivänä repäsevätkin ja varaavat ajan maistraatista (kunhan se esteselvitys on tehty).  Tai entä ne jotka kihlautuivat mutta eivät halunneet naimisiin ennenkuin se oli samaa sukupuolta oleville myös mahdollista. Onko tuo jokin "Schrödingerin kihlaus"? Että vasta jälkikäteen nähdään oliko se nyt oikea kihlaus vai ei. Vai voitaisko nyt vaan uskoa että kieli ja sanat muuttuu, ei olisi eka kerta.

Jos eivät ole varmoja, niin silloin eivät ole kihloissa. Sitten kun ovat varmoja (ja vaikkapa sitten "repäisevät"), niin silloin ovat kihloissa.

 

Ne, joilla oli avioliittoaikeet sillä "ehdolla", että samaa sukupuolta olevatkin saavat mennä naimisiin, niin silloinhan he olivat kihloissa, koska heillä oli aikomus mennä naimisiin, mutta eivät vaan tiedä milloin tämä mystinen päivä koittaa.

 

En nyt ihan ymmärrä mikä tässä on niin vaikeaa.

"En nyt ihan ymmärrä mikä tässä on niin vaikeaa." Et ymmärrä sitä että esitin kysymyksen? Että siihen kysymykseen voi vastata mielipiteensä ja sinä niin teit. Hienostihan se meni. Miksi hämmennyit?