Ulkonäkö vai persoona?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Aloituksessa oli tietysti tarkoitus selvittää kumpi on tärkeämpi ominaisuus. Enemmistö ihmisistä varmaan on sitä mieltä, että persoonallisuus on tärkeämpi ja niin minäkin ajattelen. Vaan en minä ole koskaan edes lähestynyt, puhumattakaan aloittanut parisuhdetta ihmisen kanssa, joka ei ole miellyttänyt minua myös ulkoisesti.

Etkö siis ole koskaan opiskellut, tehnyt töitä tai harrastanut sellaisen ihmisen kanssa, josta olisit oppinut tutustumisen myötä pitämään niin paljon että olet alkanut haluta häntä ja hän on alkanut jopa näyttää kauniilta? Yleensä elämässä on aika paljon lähestymisiä ja yhteyksiä jotka eivät suoraan liity parinmuodostukseen, mutta jotka saattavat kuitenkin lopulta siihen johtaa.

Kyllähän silloin ulkomuodon on kuitenkin oltava jotenkin edes neutraaali. Ettei se ole kiinnittänyt huomiota puoleen eikä toiseen. Jos työkaverissa on joku paha ulkomuotoa haittaava asia joka pistää omaan silmään ei se voi muuttua kauniiksi. Tottua siihen ehkä voi ja ehkä kiinnostua ihmisestä kiinnittämättä enää huomiota ulkonäköön.  Mutta ei se kaikille onnistu millään, sekin on niin yksilöllinen asia. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Aloituksessa oli tietysti tarkoitus selvittää kumpi on tärkeämpi ominaisuus. Enemmistö ihmisistä varmaan on sitä mieltä, että persoonallisuus on tärkeämpi ja niin minäkin ajattelen. Vaan en minä ole koskaan edes lähestynyt, puhumattakaan aloittanut parisuhdetta ihmisen kanssa, joka ei ole miellyttänyt minua myös ulkoisesti.

Kiitoset ilman sarkasmia. Sait pointin mitä ajoin takaa. Eli useat ihmiset arvottavat ulkonäön ensin, vaikka oikeasti arvostavat persoonaa enemmän. Teoreettisesti pohtien, jos tietäisi persoonan mielenkiintoiseksi, antaisiko silloin enemmän anteeksi ulkonäölle? 

Mua on vetänyt aina puoleensa siistit, puhtaat ja aavistuksen rosoiset miehet. Persoona on tärkeä, samoin käyttäytyminen. Mua ei ole koskaan kiinnostanut salihullut kiiltokuvamiehet, joille oma ulkonäkö on ensisijaisen tärkeää, ja seuraavaksi tärkeintä on hyvännäköinen tyttöystävä.  Sysirumaa seuralaista en siltikään kelpuuttaisi, en ole sellainen itsekään. 

Hyvännäköisellä kusipäällä ei tee pitkässä juoksussa mitään. Ja vielä vähemmän kusipäällä rumiluksella. Kyllä persoona ja luonne ja kemia ratkaisee.

Esittämäsi ulkonäön jumalointi kuulostaa pelottavalta. Lähinnä tulee mieleen joku potentiaalinen sairas stalkkeri, jolle ulkonäköni on pakkomielle. Ei kiitos.

Aka huono itsetunto pitää olla, jos haluaa olla nostettuna jollekin jalustalle, ja sitten jumaloidaan. puist

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Aloituksessa oli tietysti tarkoitus selvittää kumpi on tärkeämpi ominaisuus. Enemmistö ihmisistä varmaan on sitä mieltä, että persoonallisuus on tärkeämpi ja niin minäkin ajattelen. Vaan en minä ole koskaan edes lähestynyt, puhumattakaan aloittanut parisuhdetta ihmisen kanssa, joka ei ole miellyttänyt minua myös ulkoisesti.

Etkö siis ole koskaan opiskellut, tehnyt töitä tai harrastanut sellaisen ihmisen kanssa, josta olisit oppinut tutustumisen myötä pitämään niin paljon että olet alkanut haluta häntä ja hän on alkanut jopa näyttää kauniilta? Yleensä elämässä on aika paljon lähestymisiä ja yhteyksiä jotka eivät suoraan liity parinmuodostukseen, mutta jotka saattavat kuitenkin lopulta siihen johtaa.

Kyllähän silloin ulkomuodon on kuitenkin oltava jotenkin edes neutraaali. Ettei se ole kiinnittänyt huomiota puoleen eikä toiseen. Jos työkaverissa on joku paha ulkomuotoa haittaava asia joka pistää omaan silmään ei se voi muuttua kauniiksi. Tottua siihen ehkä voi ja ehkä kiinnostua ihmisestä kiinnittämättä enää huomiota ulkonäköön.  Mutta ei se kaikille onnistu millään, sekin on niin yksilöllinen asia. 

Minulla on käynyt niin, että aluksi oudon ja jopa ruman näköinen muuttui kokemaksi, kun tutustuin häneen ja ihastuin.

Mieli on kummallinen. 

Vierailija kirjoitti:

Jotkut naiset taitaa luulla että mies on pelkkä leikkikalu naiselle itselleen.

Ei "leikkikalu" vaan kaksilahkeinen kotieläin.

Vierailija kirjoitti:

165 cm mies täydellisellä persoonalla ei saa naisystävää. Ikinä. Tunnen kaksi tälläistä setämiestä. 

Tunnet kaksi tällaista ja väität ettei ikinä? Itse tunnen neljä mukavaa 164-168 senttistä miestä, joilla on hyvät vaimot. 

Sen lisäksi on paljon lyhyitä naimisissa olevia julkkiksia, kuten Danny Devito 147 cm. Mutta ymmärrän että vetoat siihen että ovat julkkiksia, muuten muka ei onnistuisi.  

Aloitus on kirjoitettu siinä mielessä että totta kai kuka vain hyvä ihminen valitsee persoonan! Vaikka aihe itsessään on monimutkaisempi ja kiinnostavampi pohtia.

Monet kirjoittavat että suurin osa ulkonäöltään normaaleja mutta mikä tässä on se normaali? Suurimmaksi osaksi tiedostamattaan ihmiset mittaavat ja arvostelevat toisia ihmisiä päänsä sisällä sekä parhaan mahdollisen kumppanin löytämiseksi että itsensä suojaamiseksi. Ja riittääkö seksuaaliseen viehätykseen se että toinen on normaali, mitä se sitten onkin?

Minä sanoisin ulkonäön olevan siinä mielessä ratkaisevampi että se karsii oitis suuremman määrän ihmisiä. Paljon avioliittoja kärsii seksittömyydestä koska tässä kohtaa moni nainen on kasvatettu menemään vaistojaan vastaan ja valitsemaan epäviehättävän miehen.

Minulla on molempia, olen hyvin kaunis ollut aina, joten se on mulle ihan normaalia että mua kehutaan ja  ihastellaan. Persoona on minussa  ominaisuus jota ei voi kukaan muuttaa eikä varmasti hauluukkan. Olen itsekäs ja  älykäs, ystävällinen, auttavainen, siisti, tiedonhaluinen, määrätietoinen ja  hyvä kaikessa. Sellainen minä olen. Itseään ei saa koskaan vähätellä, sekin on persoonallisuutta, että itsestään tuntuu ja tedostaa että on täydellinen.

Vierailija kirjoitti:

Aloitus on kirjoitettu siinä mielessä että totta kai kuka vain hyvä ihminen valitsee persoonan! Vaikka aihe itsessään on monimutkaisempi ja kiinnostavampi pohtia.

Monet kirjoittavat että suurin osa ulkonäöltään normaaleja mutta mikä tässä on se normaali? Suurimmaksi osaksi tiedostamattaan ihmiset mittaavat ja arvostelevat toisia ihmisiä päänsä sisällä sekä parhaan mahdollisen kumppanin löytämiseksi että itsensä suojaamiseksi. Ja riittääkö seksuaaliseen viehätykseen se että toinen on normaali, mitä se sitten onkin?

Minä sanoisin ulkonäön olevan siinä mielessä ratkaisevampi että se karsii oitis suuremman määrän ihmisiä. Paljon avioliittoja kärsii seksittömyydestä koska tässä kohtaa moni nainen on kasvatettu menemään vaistojaan vastaan ja valitsemaan epäviehättävän miehen.

Ei tarvitse olla "normaali" jotta seksuaalista viehätystä löytyisi. Rumillakin ihmisillä voi olla aktiivinen seksielämä.

Vikat kaksi lausetta oli sekä ristiriitaisia keskenään että höpöä. Jos kerran ulkonäkö karsii ehdokkaita, niin eihän nainen silloin valitse epäviehättävää. Toisekseen, maailman kauneimmilla ja komeimmilla ihmisillä eroluvut on korkeampia kuin taviksilla, ei viehättävyys ei suojele heitä seksittömyydeltä.

Vierailija kirjoitti:

Minulla on molempia, olen hyvin kaunis ollut aina, joten se on mulle ihan normaalia että mua kehutaan ja  ihastellaan. Persoona on minussa  ominaisuus jota ei voi kukaan muuttaa eikä varmasti hauluukkan. Olen itsekäs ja  älykäs, ystävällinen, auttavainen, siisti, tiedonhaluinen, määrätietoinen ja  hyvä kaikessa. Sellainen minä olen. Itseään ei saa koskaan vähätellä, sekin on persoonallisuutta, että itsestään tuntuu ja tedostaa että on täydellinen.

Kukaan ei ole täydellinen paitsi Jumala. 

Silti, rakastetaan ja arvostetaan itseämme terveellä tavalla =)

Hah just eilen mietin tätä :D Ulkonäkö on vain hetkellisesti se mikä on. Siihen voin ihastua mut persoonaan rakastun 💗🥹 N34

Kyllähän nämä ovat molemmat tärkeitä. Ei voi sivuuttaa toista eikä toista. Toimivassa parisuhteessa pitää niin persoonan kuin ulkonäön miellyttää. Itse naisena olisi aika ikävää jos mies sanoisi tai vaistoaisin sanomattakin, ettei ulkonäköni miellytä, mutta persoonan vuoksi valitsi minut. Kuka haluaa olla parisuhteessa, jos tietää, ettei oma ulkonäkö viehätä kumppania tai tämä haluaisi sen olevan erilainen? Kyllähän se kaihertaisi molempia. 

Ihan realistisesti ajatellen: kyllä myös ulkonäöllä on parinvalinnassa merkitystä. 

Vierailija kirjoitti:

Naiset ovat miehiä valikoivempia ulkonäön suhteen.

Eivät ole. Valtaosa naisista pitää karun komeista ja persoonallisen näköisistä miehistä. Kiiltokuvapojat ei kiinnosta vähän vertaa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Naiset ovat miehiä valikoivempia ulkonäön suhteen.

Eivät ole. Valtaosa naisista pitää karun komeista ja persoonallisen näköisistä miehistä. Kiiltokuvapojat ei kiinnosta vähän vertaa.

mitä muuta haluaisit valehdella?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Naiset ovat miehiä valikoivempia ulkonäön suhteen.

Eivät ole. Valtaosa naisista pitää karun komeista ja persoonallisen näköisistä miehistä. Kiiltokuvapojat ei kiinnosta vähän vertaa.

mitä muuta haluaisit valehdella?

Ei ole minun syy, jos et naista saa. Varmaan kannattaa sieltä peilistä etsiä muutakin syytä kuin ulkonäköä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Naiset ovat miehiä valikoivempia ulkonäön suhteen.

Eivät ole. Valtaosa naisista pitää karun komeista ja persoonallisen näköisistä miehistä. Kiiltokuvapojat ei kiinnosta vähän vertaa.

mitä muuta haluaisit valehdella?

Ei se ole valehtelua, jos ajattelee, että tavis-miehet on jees. Vitsillä voidaan vislata kauniille filmipojille, mutta ei se tarkoita, että vaatisi tai edes haluaisi sellaista omaksi puolisoksi.

taviksennäköisen kanssa naimisissa oleva taviksennäköinen

Vierailija kirjoitti:

Kyllähän nämä ovat molemmat tärkeitä. Ei voi sivuuttaa toista eikä toista. Toimivassa parisuhteessa pitää niin persoonan kuin ulkonäön miellyttää. Itse naisena olisi aika ikävää jos mies sanoisi tai vaistoaisin sanomattakin, ettei ulkonäköni miellytä, mutta persoonan vuoksi valitsi minut. Kuka haluaa olla parisuhteessa, jos tietää, ettei oma ulkonäkö viehätä kumppania tai tämä haluaisi sen olevan erilainen? Kyllähän se kaihertaisi molempia. 

Ihan realistisesti ajatellen: kyllä myös ulkonäöllä on parinvalinnassa merkitystä. 

Eihän noin olekaan, jos se toinen alkaa näyttää silmissäsi hyvältä koska rakastat häntä. Silloin on molemmat puolet läsnä, vaikka alussa näin ei olisi ollut. Varsin yleinen kokemus.

Vierailija kirjoitti:

Kyllähän nämä ovat molemmat tärkeitä. Ei voi sivuuttaa toista eikä toista. Toimivassa parisuhteessa pitää niin persoonan kuin ulkonäön miellyttää. Itse naisena olisi aika ikävää jos mies sanoisi tai vaistoaisin sanomattakin, ettei ulkonäköni miellytä, mutta persoonan vuoksi valitsi minut. Kuka haluaa olla parisuhteessa, jos tietää, ettei oma ulkonäkö viehätä kumppania tai tämä haluaisi sen olevan erilainen? Kyllähän se kaihertaisi molempia. 

Ihan realistisesti ajatellen: kyllä myös ulkonäöllä on parinvalinnassa merkitystä. 

Ja yksikään ei ole sanonut, että myös ulkonäöllä ei olisi väliä. Tietenkin on.

Kysyttiin: kumpi tärkeämpi. Molemmat tärkeitä.

Rakastuin mieheeni vuonna 1996. Ulkonäöllisesti hän ei ollut yhtään sitä mihin miehessä yleensä olisin kiinnittänyt huomiota, lyhyempikin kuin minä. Eipä sillä, ei tässä missejä olla itsekään. Mutta jäin seuraamaan kuinka hyvin hän kohteli muita ihmisiä ja miten hauska ja huumorintajuinen hän oli ja on edelleenkin. Kun ihmisen sisimpään ihastuu, ei ulkoisella olemuksella ollut suurempaa merkitystä. 30 vuotta yhdessä on pitkä aika, kiitollinen jokaisesta vuodesta.