Mieheni tarjosi kahvit naiskurssikaverilleen, mitä olette mieltä?
Eli mieheni oli toisessa kaupungissa kurssilla päiväseltään. Hän oli kurssilla tavannut naisen, jolle oli tarjonnut lentoasemalla kahvin ennen lennon lähtemistä. Paljastui siitä, että löysin hänen lompakostaan kuitin, jolla oli ostettu kahvi ja latte ja miehethän nyt ei yleensä lattea juo, joten arvasin heti, että kyse on naisesta. Mieheni kertoi kyllä heti naisen nimen ja myönsi tarjonneensa lentoa odotellessa kahvia. Olenko liaan tiukkapipoinen kun minun mielestäni täytyy olla kiinnostusta ilmassa, että lähtee tarjoilemaan kahvia kolmen päivän tuttavuudelle. Kurssipäiviä on siis yhteensä ollut kolme. Nyt ollaan miehen kanssa riidoissa..
Kommentit (160)
Kuka näitä ikivanhoja taas kaivelee?
mitä saa nostaa ja mitä ei?
olisi äärimmäisen moukkamaista olla tarjoamatta kahveja, ja moukkamaista olla hyväksymättä tarjousta.
AP tutkitko useinkin kaikki miehen kuitit?
noo, tunnustan, olisin itsekin vähän mustis mutta sillä erotuksella että ymmärrän sen naurettavuuden
jos ovat yhdessa lentaneet ja menneet kentalle olisi ollut aika noloa ettei olisi kahveja tarjonnut.
naurettavaa kainoilua/pihistelyä.
Tarkoitin sitä, että vaikka itsekin ehkä preferoin lattea tavallisen kahvin + maidon sijaan, en kehtaisi tilata sitä, jos joku vieraampi ihminen olisi tarjoamassa. Ja tämä vain siksi, että se on vähän kalliimpaa. Minusta se vain on noloa tilata kalliimpaa, kuin mitä se tarjoaja itse ottaa. Ja tämä on minun häveliäisyyttäni kaikissa tarjoamistilanteissa. Jos esim. isoäitini tarjoaa lounaan ulkona, en kehtaa tilata sitä kaikkein kalleinta pihviä. Minusta se on oikeastaan hyvää käytöstä.
Mä muuten tarjoaisin itsekin naispuoliselle kurssikaverille kahvit ilman muuta. Miespuoliselle en kehtais, se ois niinku pieni kuohinta... miehen kuuluu antaa tarjota.
Säälittävää jos yks kahvikin on niin maata kaatavan vakava asia.
Ap ootko tosissas? :D Ei voi olla totta...
Jossain mielessä ymmärrän hyvin Arabi kultturia.
Miehet ja naiset tiukasti omissa piireissään. Tällöin on suurien traamojen mahdollisuus huomattavasti pienempää, rauha ja avio-onni säilyvät.
Jos vastakkaiselle sukupuolelle tarjoaa rahallisesti täysin merkityksettömän summan maksavan kahvin, tilanteessa jossa ollaan yhteisen tilaisuuden jälkeen hajaantumassa kukin omille tahoilleen, ei voi olla treffeihin verrattavissa oleva tilanne.
Ei voi olettaa, että nainen kokisi olevansa nyt miehelle "palveluksen" velkaa, eikä miehen olettavan olevensa saamassa "jotain".
Tilanne olisi aivan toinen, jos kurssin aikana kävisi ehdottamassa kahville menoa kurssin jälkeen.
Erittäin suurella todennäköisyydellä miehellä, eikä naisella ole ollut mielessä minkään salasuhteen aloittaminen.
Yksilöinä meitä tosin on monex.
NAIKKOSEN? Sehän on työkaveri. Nuo sanavalinnat kertoo teistä paljon. Eikä mitään hyvää.
Tämä on aivan pakko näyttää kyllä muutamalle työkaverille, joiden kanssa kahvitellaan kuulkaa ihan sukupuolesta riippumatta ja kuka milloinkin tarjoaa!
Ne ovat täydellisiä juntteja ja pihejä idiootteja, jotka pihtaavat ja laskevat jokaisen kahvin työmatkalla ja ovat epäkohteliaita eivätkä huomioi muita. Toisaalta, jos kotona odottaa joku kilahtanut nukkavieru lompakonpenkoja, niin mitä voi odottaa..?
Herraisä, hakekaa apua, jos mustasukkaisuus alkaa olla tuota luokkaa kuin tämän ketjun ap:llä ja muutamilla muilla vastaajilla.
Terveisin
Miehenne rahoilla työmatkoilla kahvitteleva Naikkonen
Olet tiukkapipoinen jos tuosta suutut.
Aivan uskomaton ketju! HUH, olisipa kivaa jos lähipiirissä olisi joku yhtä skitso mustasukkainen ämmä, voisi vähän pitää hauskaa sen kustannuksella!
kahvi voi olla myös vaan kahvi, ei mikään esileikki.
Ensinnäkin, mua ihmetyttää, mitä hittoa sä pengot sun miehes lompakkoa? Toisekseen, entä jos se oiski ollu mies, jolle ukkos tarjos latten, oisitko sä alkanu kelaamaan, onko siippas ehkä kaappihomo? Pyysitkö sä nähtäväksi myös sen naisen kuitit, mistäs tiiät, mitä se on miehelles tarjonnu? Mun tarttee vissiin alkaa rakentamaan uutta minäkuvaa, jos kerran kahvin tarjoaminen on iskuyritys, munhan täytyy silloin olla paljon vetävämpi mimmi, mitä oon tähän asti aatellu... Lisäks mun tarttee ruveta selvittämään, missä hitossa mä oikein olen; jos ei kerran Suomessa, niin silloin mun tarvii olla ulkomailla...
mies on naiskurssilla, kannattaa jo ehkä huolestua tai vähintäänkin keskustella perheen tulevaisuudesta ja mahdollisesti tulevista muista muutoksista.
Olin eilen työkavereiden kanssa ulkona ja miespuolinen työkaveri tarjosi mulle 2 drinkkiä ja taksimatkan? Mitähän olen hänelle velkaa :D
Ei siinä sen enempää.
Olen naisvaltaisessa työssä, jossa on kuitenkin muutamia miehiäkin esim. pomoina. Jos ajattelisi, että tarjoaminen on merkki pettämisestä, niin meillä olisi pitänyt olla varmaan jonkinlaiset ryhmäorgiat, kun miespomo kerran tarjosi ryhmäpalaverissa kaikille kuohuviinilasilliset.
jos miehesi on Hakenut ne kahvit ja nainen sitten onkin maksanut sen miehellesi ihan rahalla.
Mitä väliä
Jos se nainen on kauniimpi kuin sinä, olisin huolissani. Sun mies sitten varmaan ajattelee sitä naista runkatessaan.
yli neljä vuotta...porukka näppis vaahdos antaa palautetta ap:lle vieläkin :D