Äidillä on 300 000 euron asunto. Onko se hänen vanhuudenturvansa vai sinun tuleva perintösi?
Kuvitellaan tilanne: äitisi tarvitsee pysyvän hoivakotipaikan. Hänellä on pieni eläke, vähän rahaa tilillä ja velaton 300 000 euron asunto. Asuntoon ei jää puolisoa asumaan.
Pitäisikö asunto käyttää hänen hoivansa maksamiseen?
Ylen tämänpäiväinen juttu käsittelee Englannin järjestelmää, jossa omaisuus vaikuttaa hoivakodin maksuihin ja asunto voidaan joutua myymään kulujen kattamiseksi. Järjestelmässä on myös poikkeuksia, esimerkiksi asuntoon jäävän puolison suoja. Uutisen esimerkki on Englannista, ei Suomesta.
Mutta mietitään itse periaatetta.
Äitisi on maksanut asuntoaan vuosikymmeniä. Hän on ehkä tinkinyt lomista ja hankinnoista, koska on halunnut jättää lapsilleen jotain. Hän on myös maksanut veroja ja luottanut siihen, että vanhuudessa saa apua.
Toisaalta asunto on edelleen hänen omaisuuttaan. Sinä et ole vielä perinyt sitä. Pitäisikö sen ensisijaisesti turvata hänen vanhuuttaan vai säilyä seuraavalle sukupolvelle?
Tässä on kaksi kysymystä, joihin ei välttämättä tule sama vastaus.
Jos kahdella vanhuksella on yhtä pieni eläke, mutta toisella on 300 000 euroa omaisuutta ja toisella ei mitään, pitäisikö heidän maksaa hoivastaan yhtä paljon?
Entä jos kaksi ihmistä on säästänyt aivan yhtä paljon, mutta vain toinen tarvitsee vuosikausia ympärivuorokautista hoivaa? Pitäisikö juuri hänen säästöjensä huveta siksi, että hän tarvitsee enemmän apua?
Ensimmäisessä kysymyksessä puhutaan maksukyvystä. Toisessa siitä, kuinka paljon sairastumisen kustannuksia pitäisi jakaa yhteisesti.
Ja sitten se kysymys, johon toivoisin rehellisiä vastauksia:
Muuttuisiko kantasi, jos kyse olisi omasta 300 000 euron perinnöstäsi eikä tuntemattoman perheen asunnosta?
Kommentit (279)
Vierailija kirjoitti:
Niin - miksi sitä perintöä pitäisi jättää jos vaihtoehtona olisi hyvä hoiva viimeisiksi ajoiksi. Eihän tarkoitus ole, että valtio maksaisi perijöille sitä perintöä, sillä näinhän siinä kävisi ellei hoivantarvitsijan omaa omaisuutta käytettäisi. Toisekseen - jos varallisuutta on niin tottahan sitä käytetään hoivaan - jos rahaa tai varallisuutta ei ole niin silloin on aivan oikein että valtio antaa apuja.
Miksi varakas siis maksaa veroja, jos joutuu kuitenkin itse maksamaan hoivansa? Jopa asuntonsa myyden.

Miksi maksetaan Yle-veroa vaikkei käytä Ylen palveluita..
Vierailija kirjoitti:
Perintö hupenee myös, jos asunto säilytetään ja säästöistä maksetaan asunnon kulut eläkkeen mennessä hoitomaksuihin. Muistisairaan asuntoa jos myydään, niin on aika byrokraattista. Ei välttämättä onnistu. Meillä on tämä tilanne ja äidin etu on ainoa tärkeä asia. Pakkotilanteessa, jos hänet pitäisi siirtää hurjan kovahintaiseen yksityiseen hoitoon, niin sitten siitä vaan. Menköön rahat. Niin mukava ja rakas ihminen.
Minä myyn omani ajoissa ja maksan rahoilla vuokran/aso -vastikkeen.
Paperit kuntoon ett joskus ehkä lupa realisoida asunto.
Kun he eivät ole enää kunnossa muisti ja muut!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Niin - miksi sitä perintöä pitäisi jättää jos vaihtoehtona olisi hyvä hoiva viimeisiksi ajoiksi. Eihän tarkoitus ole, että valtio maksaisi perijöille sitä perintöä, sillä näinhän siinä kävisi ellei hoivantarvitsijan omaa omaisuutta käytettäisi. Toisekseen - jos varallisuutta on niin tottahan sitä käytetään hoivaan - jos rahaa tai varallisuutta ei ole niin silloin on aivan oikein että valtio antaa apuja.
Miksi varakas siis maksaa veroja, jos joutuu kuitenkin itse maksamaan hoivansa? Jopa asuntonsa myyden.
Miksi maksetaan Yle-veroa vaikkei käytä Ylen palveluita..
Yle vero on muutaman kympin vuodessa, yksi kärpäsenkakka verrattuna siihen, että varakkaalta evättäisiin vanhushoiva veroin tuotettuna palveluna, mutta hänen oletettaisiin silti kustatavan palvelut persaukisille lortoille. Voihan se mennä toki noinkin, mutta siinä vaiheessa persaukiset voidaan heittää lumihankeen.

Kyse ei ollut rahan määrästä vaan itse ajatuksesta. Aivan yhtä järjetöntä touhua.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Niin - miksi sitä perintöä pitäisi jättää jos vaihtoehtona olisi hyvä hoiva viimeisiksi ajoiksi. Eihän tarkoitus ole, että valtio maksaisi perijöille sitä perintöä, sillä näinhän siinä kävisi ellei hoivantarvitsijan omaa omaisuutta käytettäisi. Toisekseen - jos varallisuutta on niin tottahan sitä käytetään hoivaan - jos rahaa tai varallisuutta ei ole niin silloin on aivan oikein että valtio antaa apuja.
Miksi varakas siis maksaa veroja, jos joutuu kuitenkin itse maksamaan hoivansa? Jopa asuntonsa myyden.
Miksi maksaa veroja no kait ollut hyötyä elämän aikana! Huhhuijaa sentään.
Tenavat koulussa käyneet ja saaneet ammatin ja muut hyödyt.
Ei ilmasta hoitoa oo jos eläkettä tulee!

Tämä.
Tiet on alla, infrat toimii, terveydenhoito pelaa, maassa on rajat ja armeijat, koulutus lähes ilmaista & laadukasta, suomalaista kulttuuria saa käyttöön jos haluaa. Jne jne.
Kyllä sitä on jokainen meistä saanut veroilleen reippaasti vastinetta.
Rikkaille vielä plussana se että koska köyhyys on Suomessa varsin suhteellista niin eipä tartte pelätä perheen kudnappauksia; ei pidä maksaa turvamiehille ja kuljettaa lapsia autolla kouluun ym.
Päälle se, ettei tarvitse asua aidatulla alueella. Tai pelätä että kaikki viedään kun huono säkä iskee. Kaikki plussaa.
Ei veroja makseta vain sen takia, että sllä katettaisiin vanhuuden hoiva. Eihän missään niin ole luvattu, eikä se olisi mitenkään mahdollista. Aivan utopistista.
Kyllä kaikkien kynnelle kykenevien pitää ensisijaisesti pyrkiä hoitamaan tarvitsemansa oma ja vanhustensa hoiva itse. Yhteiskunta tulee hätiin silloin kun ei enää itse millään pystytä.
Eikä ympärivuorokautisessa hoivassa kustannus ole vain 1200 kcal ruoka, sänky ja 24/7 hoiva. Perusta itse hoitokoti, osta ja vuokraa ensin kiinteistö, maksa ylläpitokulut ja huolto, lämmitys, sähkö, vesi, jätehuolto, vakuutukset, isännöinti, sisustus, kalustus, palkkaa työväki myös tilaamaan ja ostamaan ja valmistaan ruoka ja hankkimaan kaiken maailman muu tarvikkeisto ja mitä nyt ikinä, jota en tähän keksi enää mainita.
En yhtään ihmettele, jos hinnaksi tulee 5000-7000 euroa per hoidokki. Niin se vaan menee.
Jos halvemmalla pystyt hoitoa tarjoamaan perusta ihmeessä oma pörriäisesi.

Siis koska Suomessa köyhyys suhteellisen vähäistä verorahoilla maksettujen työttömyys- ja sos.tukien takia.
Mielestäni nykyinen systeemi, että tuloista otetaan ympärivuorokautisessa hoivassa se vaikka 87 prosenttia on ihan kohtuullista ja oikein.
Jossain määrin hyväksyn myös omaisuutta käytettävän kun on kyse hyvin varakkaista ihmisistä.
Sen sijaan tyyliin lähiöduunarin lähiökaksio/kolmiota en lähtisi hoivamaksuihin realisoimaan.
Englannissa raja oli 23 000, se on aivan liian liian alhaalla. Mieluummin 100 000 siihen vielä pitäisi laittaa päälle, jonka yli menevää osaa voitaisiin sitten vasta hoivaan käyttää.
Varakkailta ei myöskään saisi periä isompaa maksua kuin on tarpeen, eli jos hoidon hinta on 6000, se on sitä kaikilta. Köyhemmille yhteiskunta kattaa puuttuvan osan.
Sen asunnon pitäisi olla molempia. Äiti asuu siinä edullisesti, kunnes ei enää voi. Sitten sen voi vaikka vuokrata ja kattaa sillä tulolla osaltaan hoivamaksuja. Lopuksi se jää perinnöksi.
Vierailija kirjoitti:
Kun joutuu hoivakotiin, omaisuus realisoidaan maksujen kattamiseksi, rahat vie hoivaa tarjoava yritys. ilhan laillisesti. Kerrostalossamme asui 2 vuotta sitten pariskunta, lähempänä 90v molemmat. Mies oli tuotantopäällikkö isossa firmassa, rouva oli kotona, hoisi kodin ja lapset. Kaikki sujui mallikkaasti, kerrostalostamme suurin huoneisto, paljon kukkia ja todellinen kodin tuntu. Nyt lapset ovat muuttaneet pois pääkaupunkiseudulle, asunnon arvo on puolittunut 10 vuodessa. Miehellä on hyvä eläke, todella hyvä. Rouva, niin hän ei saa juuri kuin peruseläkkeen ja jotain lisää.
Ongelmat alkoivat kun mies alkoi sairastella. Liikuntakyky meni ja lopulta hänet piti sijoittaa hoivakotiin. Asunto oli miehen nimissä. Vaimo sai asua siellä kunhan maksaa vastikkeet ajallaan. Eihän hän siihen pystynyt, ei mitenkään, vastike oli jo 700 kuukaudessa, yli puolet hänen eläkkeestään. Rouvan oli muutettava kaupungin vuokrayksiöön juoppojen, narkkien ja mielenterveyspotilaiden sekaan. Asunto myytiin pois, siis alle puoleen hintaan siitä mitä sillä oli aikoinaan arvoa.
Mies menehtyi toukokuussa ja lapset tulivat kesällä käymään, kävivät myös luonani. TIlanne on surkea, miehen kaikki rahat, niin 3000 euron eläke kuin asunnosta tulleet rahat, olivat kahdonneet. Virallisesti hoimaksuihin... Tässä pitää siis olla tarkkana, millaisissa varoissa vanhus hoitokotiin joutuu, sieltä ei tule mitään enää saamaan.
Voi hyvä luoja mikä tarina :D Ainoat vaihtoehdot siis oli 700 euron vastikemaksun lukaali tai juoppojen seassa vuokralla asuminen?
Asiakasmaksu määräytyy kuukausitulojen perusteella, ei omaisuuden mukaan.
Minusta se on perintöä, koska verot on jo maksettu ja vanhuudenhoiva kuuluu järjestyä sitä kautta. Kantani ei muutu riippuen siitä, kenestä kyse. En itsekään missään tapauksessa haluaisi, että oma omaisuuteni menisi hoitokotimaksuihin, vaan jälkipolvelleni.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minä olen kyllä säästänyt ja tehnyt töitä nimenomaan sitä varten, että jälkeläisteni tulevaisuudet olisivat mahdollisimman hyvät.
Ja olen myös maksanut suuren määrän veroja aivan tyytyväisenä juuri siksi, että olen uskonut että minun vanhuuteni olisi niiden verojen avulla turvattu.
Onneksi olen vielä terve. Jos tuollainen laki tulee, niin sitten pitää asianajajan ja ja talousosaajien kanssa tehdä joku suunnitelma jolla omaisuus on turvassa ja menee siihen käyttöön johon olen sitä säästänytkin.
Onneksi on kakkoskoti ulkomailla ja muutenkin varaa suunnitella asiat.
No miksi et anna sitä ennakkoon sitten, vaan pankkoat itselläsi? Jos ne rahat on lapsia varten, niin usko pois, niistä on paljon enemmän hyötyä 20-30 vuotiaana kuin joskus lähempänä 70v.
Olen antanutkin, ja tulen yhä antamaan.
Mutta haluan myös pitää itselläni mahdollisuuden matkustaa, nauttia, käydä ravintoloissa etc. ilman että pitää pyytää lapsiltani rahaa ja tilittää muille menoistani.
He toki rahaa antaisivat jos pyytäisin mutta minulle muista riippumattomuus on aina ollut tärkeää.
Se on hyvä ja ymmärrettävää.
Kaikki eivät ihan elämänsä loppuun saakka siihen pysty.
Siksi osan omaisuudestani pidän itselläni toistaiseksi. Lapsilleni annan suurimman osan, ja jos tuollainen laki tulee niin annan kaiken mikä irtoaa. Asuntoni ja kaiken. Omaisuuteni on kasattu lapsiani ja heidän hyvinvointiaan varten.
Vierailija kirjoitti:
Aina minä voin myydä asuntoni ja lahjoittaa rahat lapsille tai lapsenlapsille jo ennen kuin siirryn sinne hoitokotiin! Sitten saa yhteiskunnan piikkiin hoidon. Sen takiahan niitä korkeita veroja on Suomessa maksettu ja töissä ollessa mm. maksettu veroilla omien vanhempien ja isovanhempien hoidot!
Se pitää lahjoittaa vuosia ennen sinne hoitokotiin pääsyä jos haluat, että lapsiltani ei niitä rahoja karhuta.
Eikö mieluummin laitettaisi työttömille velalksi heidän tukensa? Sehän käytännössä olisi sama asia.
Tuo summa on ihan jäätävä. Ei sen niin pidä mennä että ne joilla on omaisuutta joutuvat menettämään sen koska tarvitsevat vanhana hoivaa.
Omaisuus on omaisuutta, ja sen pitäisi olla kaikkien oma asia miten sen käyttää.
Itse sanoisin että ratkaisu on jotain välimaastosta. Hoivaan osa, osan pitäisi kyllä riittää perinnöksikin! Ja veroja kun on reilusti maksettu niin yhteiskunnan pitäisi myös pitää huolta omistaan!
Vierailija kirjoitti:
Ei veroja makseta vain sen takia, että sllä katettaisiin vanhuuden hoiva. Eihän missään niin ole luvattu, eikä se olisi mitenkään mahdollista. Aivan utopistista.
Kyllä kaikkien kynnelle kykenevien pitää ensisijaisesti pyrkiä hoitamaan tarvitsemansa oma ja vanhustensa hoiva itse. Yhteiskunta tulee hätiin silloin kun ei enää itse millään pystytä.
Eikä ympärivuorokautisessa hoivassa kustannus ole vain 1200 kcal ruoka, sänky ja 24/7 hoiva. Perusta itse hoitokoti, osta ja vuokraa ensin kiinteistö, maksa ylläpitokulut ja huolto, lämmitys, sähkö, vesi, jätehuolto, vakuutukset, isännöinti, sisustus, kalustus, palkkaa työväki myös tilaamaan ja ostamaan ja valmistaan ruoka ja hankkimaan kaiken maailman muu tarvikkeisto ja mitä nyt ikinä, jota en tähän keksi enää mainita.
En yhtään ihmettele, jos hinnaksi tulee 5000-7000 euroa per hoidokki. Niin se vaan menee.
Jos halvemmalla pystyt hoitoa tarjoamaan perusta ihmeessä oma pörriäisesi.
Kyllä veroja maksetaan juuri siksi, että itsekin saisi hyvän elämän myös tulevaisuudessa.
Kukaan ei maksaisi tänään veroja jos huomenna hädän ja tarpeen tullessa ei mitään niitä maksettuja vastaan saisi.
Rahat vuokraan tai ennakkoperintönä lapsille.