Äidillä on 300 000 euron asunto. Onko se hänen vanhuudenturvansa vai sinun tuleva perintösi?
Kuvitellaan tilanne: äitisi tarvitsee pysyvän hoivakotipaikan. Hänellä on pieni eläke, vähän rahaa tilillä ja velaton 300 000 euron asunto. Asuntoon ei jää puolisoa asumaan.
Pitäisikö asunto käyttää hänen hoivansa maksamiseen?
Ylen tämänpäiväinen juttu käsittelee Englannin järjestelmää, jossa omaisuus vaikuttaa hoivakodin maksuihin ja asunto voidaan joutua myymään kulujen kattamiseksi. Järjestelmässä on myös poikkeuksia, esimerkiksi asuntoon jäävän puolison suoja. Uutisen esimerkki on Englannista, ei Suomesta.
Mutta mietitään itse periaatetta.
Äitisi on maksanut asuntoaan vuosikymmeniä. Hän on ehkä tinkinyt lomista ja hankinnoista, koska on halunnut jättää lapsilleen jotain. Hän on myös maksanut veroja ja luottanut siihen, että vanhuudessa saa apua.
Toisaalta asunto on edelleen hänen omaisuuttaan. Sinä et ole vielä perinyt sitä. Pitäisikö sen ensisijaisesti turvata hänen vanhuuttaan vai säilyä seuraavalle sukupolvelle?
Tässä on kaksi kysymystä, joihin ei välttämättä tule sama vastaus.
Jos kahdella vanhuksella on yhtä pieni eläke, mutta toisella on 300 000 euroa omaisuutta ja toisella ei mitään, pitäisikö heidän maksaa hoivastaan yhtä paljon?
Entä jos kaksi ihmistä on säästänyt aivan yhtä paljon, mutta vain toinen tarvitsee vuosikausia ympärivuorokautista hoivaa? Pitäisikö juuri hänen säästöjensä huveta siksi, että hän tarvitsee enemmän apua?
Ensimmäisessä kysymyksessä puhutaan maksukyvystä. Toisessa siitä, kuinka paljon sairastumisen kustannuksia pitäisi jakaa yhteisesti.
Ja sitten se kysymys, johon toivoisin rehellisiä vastauksia:
Muuttuisiko kantasi, jos kyse olisi omasta 300 000 euron perinnöstäsi eikä tuntemattoman perheen asunnosta?
Kommentit (85)
Sekä että. On 90v ja asuu vielä omillaan.
Ei todellakaan pitäisi joutua myymään omaisuuttaan, siitä, kuten vanhuuden hoivakotipaikastakin, on tämä ihminen maksanut veroja kymmenkertaisesti elämänsä aikana. Kiinteään omaisuuteen, tai muuhun varallisuuteen, ei saa koskea missään nimessä. Jos vanhus haluaa viettää viimeiset vuotensa kalliissa yksityishoitokodissa, niin sitten on eri asia. Se pitää itse kustantaa. Yhteiskunnan pitää keräämiensä verovarojen turvin kattaa vanhusten ympörivuorokautinen hoiva. Miksi muuten sitä veroja maksetaan?
Jos ko vanhuksen tulee myydä omaisuuttaan hoitonsa eteen, tulee hänen sillä saada todellista extrahoitoa. Jos taas oletetaan, että joku oman elämänsä juoppolalli/tärsäillyt köyhä saa saman hoidon ilmaiseksi, peli ei vetele. Siinä tapauksessa köyhät vanhukset kadulle. Reilu peli.
Mikäli tulevaisuudessa pitäisi kustantaa itse oma vanhuudenturva-, ja hoiva, niin sitten pitää verotuksen keventyä huomattavasti, melkein olemattomaksi. Ei se niin mene, että ensin maksetaan verot tehdystä työstä ja hankitusta omaisuudesta ja vastineeksi ei vanhuudenpäivillä tarpeen hetkellä saa mitään tai liian vähän. Kyllä varallisuus jää perinnöksi jos ei vanhus sitä käytä omiin huvituksiinsa eläkkeellä. Perusasioihin sitä ei pidä missään nimessä joutua käyttämään, kun niistä on verot moninkertaisesti maksettu.
Minä olen sanonut äidilleni että käyttää kaiken nyt vanhana itseensä
Se on hänen kotinsa, piste. Vie ahneet kapitalistiset roska-ajatuksesi muualle.
Vierailija kirjoitti:
Jos ko vanhuksen tulee myydä omaisuuttaan hoitonsa eteen, tulee hänen sillä saada todellista extrahoitoa. Jos taas oletetaan, että joku oman elämänsä juoppolalli/tärsäillyt köyhä saa saman hoidon ilmaiseksi, peli ei vetele. Siinä tapauksessa köyhät vanhukset kadulle. Reilu peli.
Juoppo ja köyhä vanhus eivät ole samalla viivalla. Omat edesmenneet vanhemmat olivat yrittäjien velkasaneerauksessa. Kaikenlaista tapahtuu myös asiansa hoitaville ihmisille.
Tiesitkö, että romahtaneet kulttuurit tunnetaan siitä, kuinka niissä kohdeltiin huono-osaisia?
Olen ollut tuossa tilanteessa. Omaisellani oli velaton asunto, mutta pienet tulot. Hän halusi testamentata asuntonsa lapsenlapsilleen, ei käyttää sitä hoivaan. Kun omaiseni tulot eivät riittäneet hoivaan ja sosiaalitoimi vain nauroi ja sanoi että myy asunto, tilanne kääntyi niin että maksoin omaiseni hoivan. Ajattelin että kun hän oli hoivannut minua kun olin lapsi, niin nyt menee puntit tasan. Lapsenlapset saivat asunnon ja perintöverot.
Mielestäni kaikki, jotka ovat tätä yhteiskuntaa rakentaneet ovat oikeutettuja vanhuuden hoivaan, ilman että heidän täytyy myydä omaisuutensa. Valtio saa kyllä ne perintöverot muutaman kerran vuosisadassa aina uudestaan ja uudestaan. Se asunto on tuossa vaiheessa jo moneen kertaan maksettu remontteina ja veroina.
Tiesittekö että Attendolla on hoidossa varakkaita vanhuksia, jotka maksavat itse hoitonsa? Se on noin 7000€/kk. Attendo ei ole mikään sveitsiläinen virkityskeskus vaan normaali kolkko vanhusten palvelutalo. Millä tuo 7000€/kk perustellaan? Siihen ei kuulu edes lääkärin palvelut vaan vanhuksen pitää kustantaa ne siihen päälle. Kallis on vuokra. Pointtina se, että Suomen valtio haluaa tätä. Että ihmiset alkavat maksaa vanhusten hoidosta itse, vaikka se kuuluu valtiolle verorahoilla maksettavaksi. Älkää maksako itse, ellei vanhus ole menossa ns. aitoon yksityiseen ja laadukkaaseen hoitokotiin. Siksi hoitojonot ja hoitoon pääsyn kriteerit ovat pitkiä ja kohtuuttomia, jotta ihmiset maksaisivat sisäänpääsystä itse.
Kun joutuu hoivakotiin, omaisuus realisoidaan maksujen kattamiseksi, rahat vie hoivaa tarjoava yritys. ilhan laillisesti. Kerrostalossamme asui 2 vuotta sitten pariskunta, lähempänä 90v molemmat. Mies oli tuotantopäällikkö isossa firmassa, rouva oli kotona, hoisi kodin ja lapset. Kaikki sujui mallikkaasti, kerrostalostamme suurin huoneisto, paljon kukkia ja todellinen kodin tuntu. Nyt lapset ovat muuttaneet pois pääkaupunkiseudulle, asunnon arvo on puolittunut 10 vuodessa. Miehellä on hyvä eläke, todella hyvä. Rouva, niin hän ei saa juuri kuin peruseläkkeen ja jotain lisää.
Ongelmat alkoivat kun mies alkoi sairastella. Liikuntakyky meni ja lopulta hänet piti sijoittaa hoivakotiin. Asunto oli miehen nimissä. Vaimo sai asua siellä kunhan maksaa vastikkeet ajallaan. Eihän hän siihen pystynyt, ei mitenkään, vastike oli jo 700 kuukaudessa, yli puolet hänen eläkkeestään. Rouvan oli muutettava kaupungin vuokrayksiöön juoppojen, narkkien ja mielenterveyspotilaiden sekaan. Asunto myytiin pois, siis alle puoleen hintaan siitä mitä sillä oli aikoinaan arvoa.
Mies menehtyi toukokuussa ja lapset tulivat kesällä käymään, kävivät myös luonani. TIlanne on surkea, miehen kaikki rahat, niin 3000 euron eläke kuin asunnosta tulleet rahat, olivat kahdonneet. Virallisesti hoimaksuihin... Tässä pitää siis olla tarkkana, millaisissa varoissa vanhus hoitokotiin joutuu, sieltä ei tule mitään enää saamaan.
AP:n kuvailemasta lähtötilanteesta puuttuu vanhuksen oma tahto. Haluaako hän maata dementoituneena vanhainkodissa tunnistamatta ketään läheistään syömä- ja pidätyskyvyttömänä? Vai saisiko hän kirjoittaa hoitotahdon, jonka mukaisesti hän tuossa elämänvaiheessa saisi hellävaraisen eutanasian?
Nykyinen tilannehan on aivan naurettava siinä mielessä, että juuri kukaan ei halua päätyä kuvaamani kaltaiseen tilanteeseen, mutta silti siitä maksetaan vuositasolla 3,2 miljardia euroa yhteiskunnan pussistsa! Olisiko syytä tarjota halukkailla (huom. vain ja ainoastaan halukkaille!) oikeutta etukäteen pyytää eutanasiaa, kun normaali elämä ei enää onnistu.
Asunto ei ole mikään vanhuudenturva. Äidin kannattaisi myydä se, muuttaa vuokralle ja piilottaa tai rällätä menemään rahat ja antaa halutessaan lapsilleen rahaa piilotettavaksi tai rällättäväksi. Kun hän menee avuttomaan kuntoon kunnan on pakko hoitaa hänet verovaroilla. Laitosvanhuus on joka tapauksessa helvettiä eikä silloin enää ole iloa rahasta.
Tuntemani vanhus oli varakas. Rahat ei silti riittäneet yksityiseen hoivaan, siihen olisi pitänyt olla joku yli miljoonan omaisuus ja rahat oli kuitenkin enimmäkseen kiinni asunnossa, jossa halusi asua lopuun saakka.
Tuollainen päätös jos tehtäisiin, se nostaisi yksityisen hoivan hinnat vielä entisestään useampien ulottumattomiin.
300 000 euroa riittää yksityisessä hoidossa nytkin korkeintaan 4-5 vuoteen, jonka jälkeen sut potkitaan kylmästi pihalle.
Minusta jokainen saa käyttää omaisuutensa haluamallaan tavalla ja jos haluaa realisoida omaisuutensa ja käyttää rahat omiin hoivapalveluihin, se on täysin OK.
Mutta kenenkään ei pitäisi joutua tekemään niin. Vanhusten pitäisi saada laadukasta ja ihmisarvoista hoivaa ilman omaisuuttakin. Sen siis tulisi olla valinta, ei pakko.
Itsellä 60 ikävuotta lähestyy ja on kyllä mielessä käynyt, että pitäisikö jossain kohtaa realisoida omaisuus ja muuttaa vuokralle, jotta olisi mahdollisuus maksaa itselleen riittävät laadukkaat hoivapalvelut sitten aikanaan. Luotta julkisen terveydenhuollon kykyyn hoitaa asia ei ole kovin suuri.
Mikäli omaisuuden realisointia käytettäisiin hoivan rahoitukseen, kävisi niin, että omaisuuden myyntituotto siirtyisi näiden attendojen ja espericarejen taskuihin ilman, että vanhushoidon nyt jo luokattoman huono taso nousisi siitä yhtään. Ainoastaan se vähäkin omaisuus lyötäisiin lihoiksi, ja siirrettäisiin hoivayritysten pohjattomaan taskuun.

Siinä on vaan se, että kovallakaan rahalla ei saa välttämättä näissä yksityisissä puljuissa hyvää pslvelua.
Sukulsisvsnhukset oli putkiremontin ajan tällaisessa. Hienot oli puitteet, mutta esim. ruoka täysin ala-arvoista. Näitä muutaman nakin annoksia. Pulju säästi ilmeisesti ruokakuluissa. Voittoa sijoittajille, you know.

Oma luottoni yksityisen kykyyn hoitaa on hyvin pieni, kun olen näitä seurannut.
Käytännössä ihmiset siirtäisivät asunnot ja muun omaisuuden lapsilleen ennen hoitokotiin menoa.
Vierailija kirjoitti:
Mikäli omaisuuden realisointia käytettäisiin hoivan rahoitukseen, kävisi niin, että omaisuuden myyntituotto siirtyisi näiden attendojen ja espericarejen taskuihin ilman, että vanhushoidon nyt jo luokattoman huono taso nousisi siitä yhtään. Ainoastaan se vähäkin omaisuus lyötäisiin lihoiksi, ja siirrettäisiin hoivayritysten pohjattomaan taskuun.
Juuri näin. Veroparatiisiin häviäisi vanhuksen rahat.
Itse olen sitä mieltä, että on vanhuksen vanhuudenturva. Jolla tarvittaessa järjestetään yksityinen paras mahdollinen hoiva, palveluita kotiin tms.
Mutta siitä en pidä, että yhteiskunta automaattisesti pakottaisi käyttämään omaisuutta hoivaan. Kyllä tämän pitäisi minusta olla ihmisen itse päätettävissä miten tekee. Ja kun kerran niin korkeita veroja jo muutenkin maksetaan, niin kyllä se perushoiva jossain Attendon kuivattamossa pitäisi tulla sillä jo kustannetuksi + nykyisellä eläkkeistä pidättämisellä.
Meillä on tosiaan niin päätetty, 80-vuotiaat vanhemmat ja me 2 perillistä, että omaisuus on vanhempien vanhuudenturva, emmekä odota mitään perintöjä. Että sitten kun tarvii, saa mennä kaikki vaikka itse valittuun hoivaan.