Mikä johtaa siihen, että nainen kontrolloi parisuhteessa käytännössä kaikkea?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

"Jos ette puolisosta muuta saa kuin jatkuvia valittamisen aiheita, ei kannata alkaa parisuhteeseen."

 

Harva alkaakaan sellaisen kanssa jossa on valitettavaa heti alusta alkaen. Yleensä sitä on aluksi hauskaa ja rentoa ja vähitellen ne roolit alkavat luisua siihen että toinen tekee paljon enemmän kuin toinen ja toinen luistelee vastuista.

99 kertaa sadasta on nuo merkit havaittavissa jo alusta asti. Mutta tyhmä tekee mitä tyhmä tekee.

Vietti vie. Parisuhteeseen pitää päästä. Siksi.

Sitten luovitaan miten kyetään. Nalkutetaan, kinastellaan, alistutaan.

Toisin sanoen ihmiset ovat kärsimättömiä lampaita vailla omaa tahtoa

"Todellakin, jo. Sehän ei alkuperäisestä tarinasta kai käynyt ilmi, että jotain sovittua menoa olisi ja vaimo soittelee perään siksi. Sehän on ihan eri asia."

En enää muista kävikö se ilmi ihan aloituksesta mutta myöhemmin kyllä nimenomaan puhuttiin että soitellaan tunnin päästä siksi kun oli sovittu jotain muutakin sille illalle. Ja se oli minusta erikoista.

" Minä en soittele perään, jos mieheni ei tule kotiin jostain menoltaan siihen aikaan, kun minä oletan. Matkalla voi tulla muuttujia ja jos tapahtuu jotain isompaa, hän soittaa kyllä."

Olen ihan samaa mieltä.

Vierailija kirjoitti:

"99 kertaa sadasta on nuo merkit havaittavissa jo alusta asti. Mutta tyhmä tekee mitä tyhmä tekee."

 

En sanonut että jotain merkkejä ei olisi olut havaittavissa. Vaan vain sen että se alkuaika nyt vain on erilaista eikä silloin ne huonot puolet useinkaan samalla tavalla vielä aiheuta kitkaa kuin sitten kun suhdetta on eletty vuosia.

Et varsinaisesti paranna asemaasi. Sanot että ne merkit näkyivät. Et välittänyt. Ja nyt valitat. Omasta välinpitämättömyydestäsi. Ja syytät siitä miestä. Kollektiivisesti jos siltä tuntuu.

"Jos olen sopinut miehen kanssa, että mennään-töiden-jälkeen-kauppaan tai mennään-töiden-jälkeen-kävelylle, niin hyvin voin soitella tuntia myöhemmin, että missäs olet, kun tällaista piti tehdä. Kauas minun tarvitsee vielä odotella? Vai oletko tulossa lainkaan?
Vai miten te muut tässä tilanteessa toimitte? Nielette pettymyksenne, että ei-tänään-sit-tehty-tätä-asiaa, mutta prkl, en soita perään."

Eiköhän  jokainen sen oman puolisonsa tunne jo ennalta ja reagointi on sitten sen mukaan. Jos se puoliso on aina ennen ollut täsmällinen ja pitänyt sanansa niin varmaan moni huolestuu jo vartin päästä ja kyselee että eihän mitään ole sattunut. Mutta jos toiselle on normaalia olla ainakin tunnin myöhässä tai jättää kokonaan tulematta niin sitten varmaan jo tietää että voi joutua pettymään joten soittaminen ei sinällään kai enää ratkaise mitään. Joten se riippu itsestä että haluaako soittaa vai valittaa vasta kun se kumppani suvaitseee saapua.

"Et varsinaisesti paranna asemaasi. Sanot että ne merkit näkyivät. Et välittänyt. Ja nyt valitat. Omasta välinpitämättömyydestäsi. Ja syytät siitä miestä. Kollektiivisesti jos siltä tuntuu."

Olenko syyttänyt miestä? En tietääkseni. Ja todellakin jos olisin valinnut huithapelin miehen niin se olisi kyllä ihan pääosin omaa tyhmyyttäni. Tosin miehen ei sitten myöskään kannattaisi valittaa jos häipyisin aika nopeasti siitä suhteesta. Eikä siitä jos hetken aikaa ennen eroa valittaisin siitä että mies ei kykenisi normaalilta aikuiselta odotettaviin asioihin.

Enpä tiedä, kodin yhteistä asioista tulee sovittua vaimon kanssa. Kun lapsi oli pieni niin piti sopia voiko mennä johonkin rientoon. Muu olisi vastuutonta. Vaimolla on vielä erikoiset työvuorot, tekee välillä itllaa ja välillä aamua eikä pieni lapsi voi olla hetkeäkään yksin. Nyt ei ole kuin koira, se pärjää hetken yksinkin.  Jos on sinkku niin riittää että katsoo kalenteria. 

"En tiedä, olenko miehenä tossun alla, mutta siivoan kokonaan itse. Siivouksesta neuvottelu johtaa aina siihen, että ripitys oikeasta keskustelutavasta siivouksesta päätettäessä kestää aina kauemmin kuin itse siivous. Siivousjälkeni on hyvää, joten se ei ole keskustelun aiheena."

No kuulostaa ainakin siltä että olet yhdessä varsin vaikean ihmisen kanssa.

Vierailija kirjoitti:

"Et varsinaisesti paranna asemaasi. Sanot että ne merkit näkyivät. Et välittänyt. Ja nyt valitat. Omasta välinpitämättömyydestäsi. Ja syytät siitä miestä. Kollektiivisesti jos siltä tuntuu."

 

Olenko syyttänyt miestä? En tietääkseni. Ja todellakin jos olisin valinnut huithapelin miehen niin se olisi kyllä ihan pääosin omaa tyhmyyttäni. Tosin miehen ei sitten myöskään kannattaisi valittaa jos häipyisin aika nopeasti siitä suhteesta. Eikä siitä jos hetken aikaa ennen eroa valittaisin siitä että mies ei kykenisi normaalilta aikuiselta odotettaviin asioihin.

Otitpa henkilökohtaisesti

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

"Melkwin kaikki kotityöt voi oikeasti tehdä huonosti! Pyykit voi lajitella väärin(!), pyykit voi pestä väärässä lämpötilassa, väärällä pesuaineella, väärällä ohjelmalla, ja näin saa pilattua vaatteita. Vessaa ei pestä tiskiharjalla, eikä tiskata vessaharjalla. Enpä näitä kukkasia ala luettelemaan. Turha inttää, että "voi tehdä eri tavalla, vain yksi tapa ei ole oikea", kun yleensä ne muut tavat ovat perustellusti huonoja."

 

No tuossa olet mennyt yhteen idiootin kanssa. Jokainen normaali aikuinen osaa tehdä tavalliset kotityöt riittävän hyvin jos vain haluaa. Ainoa toinen vaihtoehto on että mies vedättää sinua ja näyttelee että ei osaa. Ja silloin se idiootti olet sinä.

Nainenhan on fiksu kun silloin jakaa työt sen mukaan mistä mies haluaa suoriutua kunnolla.

Mies on fiksu kun tekee hommat kunnolla aivan itse ja pyytämättä. Jos naisen täytyy asiasta mainita niin mies yksinkertaisesti ei ole fiksu. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Varmaan suurin osa miehistä tykkää siitä, että joku ajattelee kaiken valmiiksi, ja voi vaan odotella valmiita ohjeita. Jos tulee joku ongelma, ei tarvitse silloinkaan itse miettiä ratkaisua, vaan voi kysyä vaimolta. 

Ja ihan vapaaehtoisesti annetaan vaimon hoitaa lomat, sisustukset, ruuat, menot ym suunnittelut ja varaukset. Näyttäähän se että vaimo päättää.

Juuri näin. Meillä vaimo hoitaa oikeastaan kaiken tuollaisen... Mä teen töitä ja mielelläni maksan koko lystin, jotta pääsen itse valmiiksi suunnitellulle lomalle. 

Vaimo nauttii sellaisesta, minä teen mieluummin töitä ja sitten vain lähden mukaan reissuun. Lomien suunnittelu olisi aikalailla ankeinta jota kuvitella saatan, mutta kiva lähteä kun toinen on homman suunnitellut ja varannut. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

"Jos mies on luvannut tulla kuudelta, mutta soitat perään jo seitsemältä"

 

Jo? Kuka soittaa miehelle vasta tunti sen jälkeen kun mies on luvannut tulla kotiin jos on tosiaan jotain ihan sovittua ja aikatauluun sidottua menoa? Jos taas kysymys on vaimon asettamasta "kotiintiloajasta" niin mikään soittelu ei ole ok. 

Jos olen sopinut miehen kanssa, että mennään-töiden-jälkeen-kauppaan tai mennään-töiden-jälkeen-kävelylle, niin hyvin voin soitella tuntia myöhemmin, että missäs olet, kun tällaista piti tehdä. Kauas minun tarvitsee vielä odotella? Vai oletko tulossa lainkaan?

Vai miten te muut tässä tilanteessa toimitte? Nielette pettymyksenne, että ei-tänään-sit-tehty-tätä-asiaa, mutta prkl, en soita perään.

Eri

Itsenäinen ihminen käy kaupassa ja kävelyllä ilman tukihenkilöä. On kehittynyt kummallinen, epäterve riippuvuus, jos ei pysty enää tekemään tavallisia asioita ilman toisen mukanaoloa. Ja mikä 'pettymys'? Sekö, että puolisolla on niin kivaa ilman minua, että se unohtaa mitä oli meille yhdessä sovittu? Just.

Tää kirjoittaja inttää ihan inttämisen ilosta.

Kyllä se vaan on täysin normaalia ja jopa toivottavaa soittaa, että oletko tulossa kun puhe oli mennä kuudelta kauppaan porukassa. Se ei ole kontrollointia, vaan muistuttamista, kun toisella osapuolella on päässyt unohtumaan. Inttäjä varmaan lähtisi lenkille yksin ja kääntyisi sitten kymmenen minuutin päästä takaisin kun puolisonsa soittaisi, että hän ei huomannut myöhästyneensä ja haluaisi vielä mukaan. Tai jatkaisi lenkkiänsä yksin, joka onkin sitten todella rakentavaa. "oppiipa myöhästelemään".

Vierailija kirjoitti:

"Todellakin, jo. Sehän ei alkuperäisestä tarinasta kai käynyt ilmi, että jotain sovittua menoa olisi ja vaimo soittelee perään siksi. Sehän on ihan eri asia."

 

En enää muista kävikö se ilmi ihan aloituksesta mutta myöhemmin kyllä nimenomaan puhuttiin että soitellaan tunnin päästä siksi kun oli sovittu jotain muutakin sille illalle. Ja se oli minusta erikoista.

 

" Minä en soittele perään, jos mieheni ei tule kotiin jostain menoltaan siihen aikaan, kun minä oletan. Matkalla voi tulla muuttujia ja jos tapahtuu jotain isompaa, hän soittaa kyllä."

 

Olen ihan samaa mieltä.

Juu, en minäkään. Mulla on jonkinlainen tarve kokea olevani riippumaton. En todella soittele perään, en kysele, en koe että erillään ollessa on tarvetta olla yhteyksissä ellei ole erityisesti asiaa. Teen yksin valintani, mukaan saa tulla jos haluaa, mutta ei ole pakko. En tiedä miksi on näin, mutta mieheni on useita kertoja sanonut, että hänelle tulee tunne etten välitä. Että ihan sama tuleeko hän vai ei, tehdäänkö asioita yhdessä vai ei. Että minä teen aina juuri niinkuin itse haluan, enkä pyydä koskaan mitään. Olen hänen mielestään itseriittoinen ja se saa hänet tuntemaan olonsa merkityksettömästi.

Että enpä viitsisi täällä päteä kuinka olen cracannyt tasapainoisen ja tyydyttävän parisuhteen koodin, koska enhän koskaan kontrolloi tai määräile tai ole toisesta riippuvainen. Minun lisäkseni monelle muullekin on taottu ilmeisesti kasvaessa päähän joku tällainen pärjäämisen ja riippumattomuuden eetos, jota nyt sitten kannetaan ylpeänä kuin merkkinä jostain paremmasta ja vahvemmasta ihmisestä. Höpöhöpö, vahvuutta on oikeasti nöyryys, kyky tukeutua toiseen, osoittaa välittämistä ja sitä että toista tarvitsee ja ajattelee, ja kyky neuvotella ja tehdä kompromisseja mutta myös tuoda omat tarpeensa esille. Omien toiveiden ja tarpeiden kätkeminen ja jättäminen vain omille harteilleen niiden toteutuminen yhteiselämässä on heikon ja pelokkaan ihmisen merkki. Kun ei koskaan pyydä mitäään, saati vaadi, ei koskaan petykään, eikä menetä.

Vierailija kirjoitti:

"Todellakin, jo. Sehän ei alkuperäisestä tarinasta kai käynyt ilmi, että jotain sovittua menoa olisi ja vaimo soittelee perään siksi. Sehän on ihan eri asia."

 

En enää muista kävikö se ilmi ihan aloituksesta mutta myöhemmin kyllä nimenomaan puhuttiin että soitellaan tunnin päästä siksi kun oli sovittu jotain muutakin sille illalle. Ja se oli minusta erikoista.

 

" Minä en soittele perään, jos mieheni ei tule kotiin jostain menoltaan siihen aikaan, kun minä oletan. Matkalla voi tulla muuttujia ja jos tapahtuu jotain isompaa, hän soittaa kyllä."

 

Olen ihan samaa mieltä.

Ei meilläkään soitella perään ja kysellä kotiintulosta, mutta on tapana laittaa viestiä toiselle, jos joku sovittu aika venyy reilusti. Silloin tietää olla huolestumatta.

Pimeäsieluisuus ja kontrollihulluus lienevät juurisyyt ap:n kuvaamalle. Ehkä myös riidanhaluinen luonne joka yrittää kaivaa syytä tunnelaukkaamiselle vaikka väkisin, esim. läheisiään nippeliasioista kritisoimalla.

Naiset on tollasia nalkuttajia ja päsmäreitä

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

suurin osa pariskuntien kodeistakin näyttää siltä ettei mies ole saanut sanaa sanoa valintoihin. mutta kun instakuvat, hitot toisen viihtyvyydestä.

Tai miehellä ei vaan ole mitään mielipidettä. Hyvin yleistä. Kaikki käy,

Miehellä on mielipide, mutta nuo asiat eivät ole miehelle niin tärkeitä kuin naiselle. Mies tietää, että naiselle ne ovat tärkeitä, ja siksi hän joustaa ja antaa naisen päättää. Koska keskimäärin miehen ainoa tavoite liitossa on, että nainen olisi tyytyväinen. Naisiin on sisäänrakennettuna ympäristön muuttamisen ajatus ja alituinen pieni tyytymättömyys. Joku asia voisi aina olla paremmin. Mies tyytyy paljon epätäydellisempään ympäristöön, hänen huomionsa kiintyy ihan erilaisiin asioihin kuin naisen.

Mitä kärkevämmin nainen asioista sanoo, sitä tärkempiä mies järkeilee niitten olevan naisen mielestä. Ja sitä parempi on antaa naisen valita ja tyytyä tähän valintaan. Mies tulee toimeen monenlaisessa ympäristössä. Vähitellen tästä tulee automaatio, että nainen päättää kaikesta, myös asioista, joista mies välittäisikin jonkun verran. Hän vain olettaa, että naiselle ne ovat vieläkin tärkeämpiä ja tahtoo tietenkin miellyttää naista, eikä tehdä riitaa tai ylimääräistä puimista asioista, joiden kanssa kyllä pystyy elämään.

Nämä "hallitus päättää"- heitot on vain huumoriin peiteltyä turhautumista siitä, että mikä tahansa asia voikin olla naisen mielestä tärkeä, eikä mies uskalla sitä omin päin päättää, koska hänelle itselleen se ei merkitse niin paljon..

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

suurin osa pariskuntien kodeistakin näyttää siltä ettei mies ole saanut sanaa sanoa valintoihin. mutta kun instakuvat, hitot toisen viihtyvyydestä.

Tai miehellä ei vaan ole mitään mielipidettä. Hyvin yleistä. Kaikki käy,

Miehellä on mielipide, mutta nuo asiat eivät ole miehelle niin tärkeitä kuin naiselle. Mies tietää, että naiselle ne ovat tärkeitä, ja siksi hän joustaa ja antaa naisen päättää. Koska keskimäärin miehen ainoa tavoite liitossa on, että nainen olisi tyytyväinen. Naisiin on sisäänrakennettuna ympäristön muuttamisen ajatus ja alituinen pieni tyytymättömyys. Joku asia voisi aina olla paremmin. Mies tyytyy paljon epätäydellisempään ympäristöön, hänen huomionsa kiintyy ihan erilaisiin asioihin kuin naisen.

 

Mitä kärkevämmin nainen asioista sanoo, sitä tärkempiä mies järkeilee niitten olevan naisen mielestä. Ja sitä parempi on antaa naisen valita ja tyytyä tähän valintaan. Mies tulee toimeen monenlaisessa ympäristössä. Vähitellen tästä tulee automaatio, että nainen päättää kaikesta, myös asioista, joista mies välittäisikin jonkun verran. Hän vain olettaa, että naiselle ne ovat vieläkin tärkeämpiä ja tahtoo tietenkin miellyttää naista, eikä tehdä riitaa tai ylimääräistä puimista asioista, joiden kanssa kyllä pystyy elämään.

 

Nämä "hallitus päättää"- heitot on vain huumoriin peiteltyä turhautumista siitä, että mikä tahansa asia voikin olla naisen mielestä tärkeä, eikä mies uskalla sitä omin päin päättää, koska hänelle itselleen se ei merkitse niin paljon..

Meidän parisuhteessamme voit kääntää nuo roolit toisinpäin. Mies on se jolla on mielipide joka asiaan ja jonka mielipide on joka tapauksessa lopulta se jolla on merkitystä. 

Silti se mies heittää tuota hallitus-vitsiä. Se on nimenomaan vitsi. 

Vierailija kirjoitti:

En tiedä, olenko miehenä tossun alla, mutta siivoan kokonaan itse. Siivouksesta neuvottelu johtaa aina siihen, että ripitys oikeasta keskustelutavasta siivouksesta päätettäessä kestää aina kauemmin kuin itse siivous. Siivousjälkeni on hyvää, joten se ei ole keskustelun aiheena.

En siivoa kokonaan itse, mutta tunnistan tuon tilanteen hyvin. Itsekin mielummin toimin niin että jaetaan hommat ja kumpikin tekee oman nakkinsa yksin.

Syynä juurikin että kumppani haluaa keskustella, neuvotella ja vääntää aivan kaikista asioista idioottimaisen pitkän kaavan mukaan. Tässä hieromiseen haaskatussa ajassa koko juttu on hoidettu moneen kertaan pois todo-listalta.

Vierailija kirjoitti:

Tästä muistin, kuinkahan monta kertaa olenkaan kuullut suhteessa olevan miehen käyttävän sanaa hallitus. Mitä hallitus sanoo, pitää kysyä hallitukselta. 

Tuo kertoo siitä, että molemminpuolinen kunnioitus puuttuu. 

Vierailija kirjoitti:

Minä yritän olla kritisoimatta, kun mies pyörittää puoliksi täytettyä tiskikonetta tai kerää pyykit vasta sitten, kun makuuhuoneen lattialla ei mahdu kävelemään. Mutta: 

Minä ehkä vaikutan kontrolloivalta työkavereiden edessä, kun soitan baariin seitsemältä ja sanon, että miehen olisi paras tulla kotiin, koska lupasi tulla kuuteen mennessä - jos odotus siitä, että mies pitää lupauksensa, on kerta kontrollointia. 
Tai kun laitan miehelle kauppalistan, mitä pitää ostaa. Ehkä se on sitten kontrollointia, kun haluan itse valita, mitä minä teen ruoaksi. Koska jos minä en kokkaa, ei kukaan muukaa kokkaa. 

Enpä osaa sanoa, miten tähän on ajauduttu.

Ei s@@tana 😂. Mene ite kauppaan! Onneksi minulla on mies! Osaa käydä kaupassa ja laittaa myös ruokaa. 4 poikaakin on kasvatettu ja kunnioittavat kotiaan ja vaimojaan. Olemme kumpikin sellaisia eläjiä ja toistaan kunnioittavia, että olemme koko ikämme osanneet jo lapsuuden kodissa laittaa likaiset vaatteet pyykkikoriin. Mieheni pesee omat pyykkinsä, laittaa kuivumaan ja VIIKKAA kaappiin. No, meitä on moneksi. Liki 6kymppisiä ollaan.