HS: Saako lapsi harrastaa, jos ei pysty olemaan ryhmässä?

Tuo Raisa kirjoitti 5-vuotiaastaan:

"En voi olla miettimättä, mihin johtaa se, jos hyvin vilkkaat lapset työnnetään joukosta systemaattisesti ulos jo ennen kouluikää."

Voin vastata Raisalle, että nuo HYVIN vilkkaat työnnetään vanhempiensa kasvatettavaksi siihen asti, että osaavat käyttäytyä ryhmän sääntöjen mukaan.

Toinen, mikä täällä on toistunut, on kuvitelma, että kaikkien pitää saada harrastaa. No ei pidä, vaikka se kiva olisikin. Lähes kaikki harrastukset maksetaan täysin vanhempien kukkarosta. Ne siis eivät ole yhteiskunnan tuottamia ilmaispalveluita, vaikka esim. liikuntapaikkojen vuokrissa kunta tulisikin vastaan. Lisäksi vaaditaan yleensä vanhempien sitoutumista muutenkin kuin maksajina. Musiikkiopistoon mennään edelleen valintakokeiden kautta. Urheilujoukkueissa lahjattomimmat eivät etene. Näin tämä on ollut aina.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mun lapsen tanssiryhmän tuli down-tyttö. Hän oli 2 vuotta vanhempi kuin muut koska vanhemmat olivat ajatelleet että kehitystaso sopii paremmin pienempien ryhmään. Mutta tyttö oli siten myös huomattavan paljon isompi kuin muut ja riehakas. Hän törmäili jatkuvasti muihin lapsiin sillä seurauksella että lämmittelyleikit ym. päättyivät pienempien itkuun ja häntä alettiin pelätä. Kukaan ei kuitenkaan uskaltanut kritisoida että miksi hän on siinä ryhmässä kun jatkuvasti tulee vaaratilanteita. Muut tytöt lopettivat yksi toisensa perään käymästä tunneilla. 

Tässä olisi pitänyt olla ohjaajalla ja seuralla pelisilmää. Tilanne on varmasti ollut nolo kaikille ja sen jatkuminen ei kenenkään itsetuntoa kehitä myönteiseen suuntaan. Onneksi nykyään on ainakin harvakseltaan tarjolla myös ryhmiä joissa huomioidaan erityistarpeet. 

Tilannetta ja vanhempien roolia tanssitunnilla tietämättä sanoisin, että kyllä vikaa on myös vanhemmissa, jotka ottavat lapsensa pois tanssiryhmästä yhden erityisen vuoksi. Siinä opetetaan omille lapsille jotain todella rumaa. 
Yksi ainoa käsipari riittäisi törmäilyn estämiseen. Se voisi olla seuran vapaaehtoinen nuori, erityislapsen oma läheinen tai sopimuksen mukaan kuka tahansa vanhempi. Mutta ei, katsotaan vaan nenänvartta pitkin, että iik, siellä törmäillään mun ihanaan pikkuballerinaan, sen sijaan että mitenkään autettaisiin.

Jos minä lähetän lapseni balettikouluun ja siitä maksan, oletan että se ensisijaisesti siellä oppii tanssimaan niin hyvin kuin oma motivaatio ja lahjat antavat myöten. 

Jos en saa rahalleni vastinetta eikä lapsikaan enää viihdy, tietenkin siirrän sen sellaiseen kouluun, missä saadaan rahallemme vastinetta. 

Miksi ihmeessä kenenkään pitäisi auttaa ilmaiseksi harrastuksessa, josta maksaa? 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Harrastuksia vetää usein vapaaehtoiset talkoovoimin. Miksei tämän lapsen äiti tai isä lähtisi vaikka joukkueen harjoituksiin mukaan?

Tarvii varmaan omaa aikaa ja hengähdystaukoa, kuten nykyään on tapana. 

Neljän lapsen äidillä luultavasti ei ole aikaa harrastuksissa kulkea mutta isä joutaisi.

Harva harrastuksesta maksava keskiluokkainen ja vaativa somevanhempi haluaa olla mukana lapsensa harrastuksessa konkreettisesti. Vaikkapa uinti ja tanssi ovat sellaisia lajeja, että niihin 5v lapsi yleensä viedään nimenomaan olemaan ilman vanhempaa, koko laji on valittu usein siksi että lapsi on siellä ilman vanhempaa ja muiden vastuulla. Vanhemmat kyllä ottavat sitten kisoista ja esityksistä kuvia ja esittelevät vilkasta pikku pylleröään, mutta ne joukkuelajien apuvalmentajat ja mokkapalaleipurit eivät kuulu tähän ihmisryhmään. Ei tuollaisessa neljän vanhemman jättiperhekokonaisuudessa kukaan voi sitoutua olemaan yhden lapsen mukana joka kerralla, vievät ja tuovat miten sattuu ja koko homman idea on se että aina voi nakuttaa mitä vaan muille - sen omien lasten kasvattamisen lisäksi :) 

Jos mulla on vaikka 20 lapsen harrastusporukka, jota ohjaa joko ilmaiseksi omalla vapaa-ajallani tai vaihtoehtoisesti vanhemmat maksavat minulle paljon siitä että saavat laadukkaan ja kalliin harrastuksen, ei kummassakaan tapauksessa mukaan oikein voi ottaa lasta joka ei osaa käyttäytyä harrastuksen sääntöjen mukaisesti.

Ehkä tälläisen vilkkaan lapsen vanhemmille voisivat perustaa oman, vilkkaille suunnatun, ryhmän ja vetää sitä. Tai maksaa yksityisopetuksesta. Tai etsiä lajin joka kiinnostaa lasta tarpeeksi että hän on motivoitunut keskittymään.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mun lapsen tanssiryhmän tuli down-tyttö. Hän oli 2 vuotta vanhempi kuin muut koska vanhemmat olivat ajatelleet että kehitystaso sopii paremmin pienempien ryhmään. Mutta tyttö oli siten myös huomattavan paljon isompi kuin muut ja riehakas. Hän törmäili jatkuvasti muihin lapsiin sillä seurauksella että lämmittelyleikit ym. päättyivät pienempien itkuun ja häntä alettiin pelätä. Kukaan ei kuitenkaan uskaltanut kritisoida että miksi hän on siinä ryhmässä kun jatkuvasti tulee vaaratilanteita. Muut tytöt lopettivat yksi toisensa perään käymästä tunneilla. 

Tässä olisi pitänyt olla ohjaajalla ja seuralla pelisilmää. Tilanne on varmasti ollut nolo kaikille ja sen jatkuminen ei kenenkään itsetuntoa kehitä myönteiseen suuntaan. Onneksi nykyään on ainakin harvakseltaan tarjolla myös ryhmiä joissa huomioidaan erityistarpeet. 

Tilannetta ja vanhempien roolia tanssitunnilla tietämättä sanoisin, että kyllä vikaa on myös vanhemmissa, jotka ottavat lapsensa pois tanssiryhmästä yhden erityisen vuoksi. Siinä opetetaan omille lapsille jotain todella rumaa. 
Yksi ainoa käsipari riittäisi törmäilyn estämiseen. Se voisi olla seuran vapaaehtoinen nuori, erityislapsen oma läheinen tai sopimuksen mukaan kuka tahansa vanhempi. Mutta ei, katsotaan vaan nenänvartta pitkin, että iik, siellä törmäillään mun ihanaan pikkuballerinaan, sen sijaan että mitenkään autettaisiin.

Jos minä lähetän lapseni balettikouluun ja siitä maksan, oletan että se ensisijaisesti siellä oppii tanssimaan niin hyvin kuin oma motivaatio ja lahjat antavat myöten. 

 

Jos en saa rahalleni vastinetta eikä lapsikaan enää viihdy, tietenkin siirrän sen sellaiseen kouluun, missä saadaan rahallemme vastinetta. 

 

Miksi ihmeessä kenenkään pitäisi auttaa ilmaiseksi harrastuksessa, josta maksaa? 

Ohis mutta Esimerkiksi yksi Suomen suurin jalkapalloseura Ilves toimii just junnupuolella niin, että joukkueen jäsenten vanhemmat ovat mukana joukkueen huoltajina, valmentajina, kuskeina jne. Ammattiosaamista ei välttämättä ole kouluikäisten joukkueissa kuin vierailevina tähtinä käymässä. Muuten ihan maallikot vanhemmat vastaavat asioista. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Se, että lapsi ei käy jossain tietyssä harrastuksessa pilaamassa sitä harrastusta muilta ei tarkoita sitä, että hän on ulkopuolella ja yksin kotiin jätetty. Maailma on täynnä tekemistä, ja vanhempi etsii lapselleen sopivat puuhat myös muita kunnioittaen.

Miksi näillä muilla ei ole kykyä mennä itseensä vaan kuvittelevat olevansa täydellisiä? Kyllä se on ulkopuolelle jättämistä vaikka sinä kuinka yrität tosiasioita kiistää jotta näyttäisitte viattomalta mitä ette ole. 

Jos minä lyön sinua nyrkillä naamaan aina, kun nähdään, etkä sinä sitten tahdo enää nähdä minua, teetkö silloin väärin kun jätät minut ulkopuolelle, sinä kylmä ja tunteeton ihminen joka ei hyväksy erilaisuutta? 

 

Vai voisiko olla, että olen itse omalla huonolla käytökselläni aiheuttanut sen, etten enää tahdo olla kanssasi? 

 

Joukossa toimiminen edellyttää aina ja kaikissa olosuhteissa sitä, että toimitaan joukon säännöillä. Muuten joutuu ulkopuoliseksi. 

Mutta lapset vasta opettelevat noita sääntöjä ja kypsyvät eri tahtiin, ja siksi on niin epäreilua, että jotkut aikuiset kiillottavat omaa kilpeään asialla. 
Minulle on sattunut temperamentiltaan rauhallisia lapsia, mutta ystäväni lapsi oli juuri tuota tyyppiä, joka pienenä sai potkut harrastuksista. Sen verran empatiaa minussa on, että kun kolumnisti kertoi kyyneleiden nousseen silmiinsä, kun hän lopulta oli löytänyt palkan, jonne lapsi kelpasi, meni minullakin pieni roska silmään. Ihan oman ystäväni puolesta.

-eri.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Harrastuksia vetää usein vapaaehtoiset talkoovoimin. Miksei tämän lapsen äiti tai isä lähtisi vaikka joukkueen harjoituksiin mukaan?

Tarvii varmaan omaa aikaa ja hengähdystaukoa, kuten nykyään on tapana. 

Neljän lapsen äidillä luultavasti ei ole aikaa harrastuksissa kulkea mutta isä joutaisi.

Kaksi lasta tuolla on, ja kaksi vanhempaa bonuslasta, joilla kai molemmat vanhemmat. Lapsen biologisella isällä kaksi uutta eli pientä lasta. 

Uusperhekuviotaan (jonka itse pettämisellä ja jättämisellä aiheutti) tuo nainen kovasti kehuu ja haluaa esitellä, mutta ilmeisesti ei itse tajua (eikä kukaan lehden toimituksessa tajunnut) että tuon nuorimman lapsen toistuva häiriökäyttäytyminen kertoo karun todellisuuskuvauksen siitä, miten tuo lapsi tuossa äidilleen ah niin täydellisesti uusperhekuviossa voi. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Se, että lapsi ei käy jossain tietyssä harrastuksessa pilaamassa sitä harrastusta muilta ei tarkoita sitä, että hän on ulkopuolella ja yksin kotiin jätetty. Maailma on täynnä tekemistä, ja vanhempi etsii lapselleen sopivat puuhat myös muita kunnioittaen.

Miksi näillä muilla ei ole kykyä mennä itseensä vaan kuvittelevat olevansa täydellisiä? Kyllä se on ulkopuolelle jättämistä vaikka sinä kuinka yrität tosiasioita kiistää jotta näyttäisitte viattomalta mitä ette ole. 

Jos minä lyön sinua nyrkillä naamaan aina, kun nähdään, etkä sinä sitten tahdo enää nähdä minua, teetkö silloin väärin kun jätät minut ulkopuolelle, sinä kylmä ja tunteeton ihminen joka ei hyväksy erilaisuutta? 

 

Vai voisiko olla, että olen itse omalla huonolla käytökselläni aiheuttanut sen, etten enää tahdo olla kanssasi? 

 

Joukossa toimiminen edellyttää aina ja kaikissa olosuhteissa sitä, että toimitaan joukon säännöillä. Muuten joutuu ulkopuoliseksi. 

Mutta lapset vasta opettelevat noita sääntöjä ja kypsyvät eri tahtiin, ja siksi on niin epäreilua, että jotkut aikuiset kiillottavat omaa kilpeään asialla. 
Minulle on sattunut temperamentiltaan rauhallisia lapsia, mutta ystäväni lapsi oli juuri tuota tyyppiä, joka pienenä sai potkut harrastuksista. Sen verran empatiaa minussa on, että kun kolumnisti kertoi kyyneleiden nousseen silmiinsä, kun hän lopulta oli löytänyt palkan, jonne lapsi kelpasi, meni minullakin pieni roska silmään. Ihan oman ystäväni puolesta.

-eri.

Ymmärrettävää mutta silti resurssit ovat mitä ovat. Jos ei ole resursseja erityislapsen tarpeisiin, ei voi mitään. Sivusta

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mun lapsi (n 10v) oli tälläisen ylivilkkaan kanssa samassa harrastuksessa. Puolet ajasta meni sen yhden hallintaan. Joutui jäähylle tämän tästä. 

Tunnelma oli kaamea. Seurasin pari kertaa tilanteita ja ahdistuin itsekkin kun yksi on kuin mielipuoli. Ohjaaja kyllä teki kaikkensa ja oli loistava.

Kaikkien harrastus meni hukkaan tämän yhden kanssa. Lapseni lopetti koska se ahdistava tunnelma ja paha mieli vei voiton.

Yksi mätä omena lopulta pilaa koko korillisen. Tässä tapauksessa, tai oikeastaan missään näistä tapauksista, ei pidä syyttää lasta, joka on itsekin uhri. Mätä omena on tässä tapauksessa aivan kaikesta päätellen lapsen äiti.

Luitko sinä tuon kolumnin?

Luin, ja moneen kertaan luinkin. Katsoin myös toimittajan ja tämän ex miehen haastattelun pari viikkoa sitten erokirjansa tiimoilta, ja olin syvästi järkyttynyt naisen puheista ja asenteista ja tunsin suurta surua tuon ex miehen puolesta. On tullut luettua myös tämän palstan oma ketjunsa tuosta erokirjasta ja siitä tehdyistä haastatteluista. Kun nämä asiat yhdistää, ymmärtää sen kontekstin, ja myös tyylilajin, josta käsin kolumni on kirjoitettu.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minulla on vilkas lapsi. Minä olen kertonut lapselle pienestä pitäen, että harrastuksiin ei mennä jollei siellä osata käyttäytyä. Miksi tämä on niiiiiiiiiin vaikeaa? Kertokaa mikä on se jota ette ymmärrä.

Sama mullakin on vilkas lapsi, ja olen harrastuksissa ollut aina mukana vahtimassa. Mutta jotkut ihmiset oikeasti kuvittelee, että koko maailma on vain heidän lapsille tehty. Oltiin kerran yhdessä julkisessa paikassa ja lapseni leikki siellä ihan yksin. Yksi lapsi alkoi itkeä jostain syystä kun häntä pelotti, vaikka lapseni ei ollut edes hänen lapsen lähellään, leikki 1-2 metrin päässä, ei koskenut lapseen eikä edes sanonut sille  mitään. Sen sijaan, että tää toinen vanhempi olisi opettanut omasta lapsestaan rohkeampaa hän sanoikin, että tuo poikako sinua harmittaa (viitateen vilkkaaseen poikaani joka ei edes mitenkään häiriköinyt, ei koskenut, ei huutanut ainoastaan leikki kaukana hänestä), niin tää okein lietsoi lapseensa ajatusta, että vain hän saa olla ja hän saa pelätä sellaistakin joka ei edes tee hänelle mitään, on vain olemassa. Ei ole mitenkään tervettä lietsoa pelkoa jotakin sellaista kohtaan joka ei edes mikään vaara tai uhka ole. Ei töninyt, ei riehunut eikä  mitään muutakaan sellaista sopimatonta. On vain hieman iloisempi luonne, ja sehän ei suomalaiselle naama nyrpöttäjälle käy. 

No, minä olen aikuinen ja istuin kerran bussissa ikkunapaikalla olevan kouluikäisen tytön viereen. istuin siinä puolitorkuksissa kun yhtäkkiä joku tönäisee minua: "ANTEEKSI, lapseni täytyy päästä viereeni istumaan, HÄN PELKÄÄ." Muslimiksi kääntynyt suomalaisnainen istui vaunujen kanssa siinä vaunupaikalla ja hänen isomman lapsensa viereen olin sitten istunut pelottelemaan. Lapsi siis oikeasti ITKI pelosta. 

Miksi se oli alunperinkään pitänyt sitten istuttaa niin, että ruuhkabussissa varmasti istuu ventovieras aikuinen viereen? 

Muut samanikäiseltä näyttävät lapset matkustivat tyytyväisinä yksin kouluun. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mun lapsen tanssiryhmän tuli down-tyttö. Hän oli 2 vuotta vanhempi kuin muut koska vanhemmat olivat ajatelleet että kehitystaso sopii paremmin pienempien ryhmään. Mutta tyttö oli siten myös huomattavan paljon isompi kuin muut ja riehakas. Hän törmäili jatkuvasti muihin lapsiin sillä seurauksella että lämmittelyleikit ym. päättyivät pienempien itkuun ja häntä alettiin pelätä. Kukaan ei kuitenkaan uskaltanut kritisoida että miksi hän on siinä ryhmässä kun jatkuvasti tulee vaaratilanteita. Muut tytöt lopettivat yksi toisensa perään käymästä tunneilla. 

Tässä olisi pitänyt olla ohjaajalla ja seuralla pelisilmää. Tilanne on varmasti ollut nolo kaikille ja sen jatkuminen ei kenenkään itsetuntoa kehitä myönteiseen suuntaan. Onneksi nykyään on ainakin harvakseltaan tarjolla myös ryhmiä joissa huomioidaan erityistarpeet. 

Tilannetta ja vanhempien roolia tanssitunnilla tietämättä sanoisin, että kyllä vikaa on myös vanhemmissa, jotka ottavat lapsensa pois tanssiryhmästä yhden erityisen vuoksi. Siinä opetetaan omille lapsille jotain todella rumaa. 
Yksi ainoa käsipari riittäisi törmäilyn estämiseen. Se voisi olla seuran vapaaehtoinen nuori, erityislapsen oma läheinen tai sopimuksen mukaan kuka tahansa vanhempi. Mutta ei, katsotaan vaan nenänvartta pitkin, että iik, siellä törmäillään mun ihanaan pikkuballerinaan, sen sijaan että mitenkään autettaisiin.

Jos minä lähetän lapseni balettikouluun ja siitä maksan, oletan että se ensisijaisesti siellä oppii tanssimaan niin hyvin kuin oma motivaatio ja lahjat antavat myöten. 

 

Jos en saa rahalleni vastinetta eikä lapsikaan enää viihdy, tietenkin siirrän sen sellaiseen kouluun, missä saadaan rahallemme vastinetta. 

 

Miksi ihmeessä kenenkään pitäisi auttaa ilmaiseksi harrastuksessa, josta maksaa? 

Tuo lapsesi, josta niin kauniisti se-promominia käytät, ei kuitenkaan ehkä siellä alkeisryhmässä saavuta täytyä potentiaaliaan, vaikka miten röyhistelisit rintaasi maksajana.

Ne oikeasti tanssiin soveltuvat siirretään kyllä toisiin ryhmiin, missä heillä on vertaistaan seuraa.

Vierailija kirjoitti:

Jos ei kuuntele ohjeita eikä jaksa keskittyä, niin minkäänlainen ohjattu harrastustoiminta ei ole oikea paikka, ihan sama onko kyse joukkuelajista tai yksilölajista. 

Miten näitä ongelmalapsia on nykyään niin paljon? 

Ehjä siten kun tuon kolumnistin kaltaisia minä-minä-minä -äitejä on nykyisin niin paljon. Lasten käytöshän näyttää suoraan kotiolot.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minulla on vilkas lapsi. Minä olen kertonut lapselle pienestä pitäen, että harrastuksiin ei mennä jollei siellä osata käyttäytyä. Miksi tämä on niiiiiiiiiin vaikeaa? Kertokaa mikä on se jota ette ymmärrä.

Sama mullakin on vilkas lapsi, ja olen harrastuksissa ollut aina mukana vahtimassa. Mutta jotkut ihmiset oikeasti kuvittelee, että koko maailma on vain heidän lapsille tehty. Oltiin kerran yhdessä julkisessa paikassa ja lapseni leikki siellä ihan yksin. Yksi lapsi alkoi itkeä jostain syystä kun häntä pelotti, vaikka lapseni ei ollut edes hänen lapsen lähellään, leikki 1-2 metrin päässä, ei koskenut lapseen eikä edes sanonut sille  mitään. Sen sijaan, että tää toinen vanhempi olisi opettanut omasta lapsestaan rohkeampaa hän sanoikin, että tuo poikako sinua harmittaa (viitateen vilkkaaseen poikaani joka ei edes mitenkään häiriköinyt, ei koskenut, ei huutanut ainoastaan leikki kaukana hänestä), niin tää okein lietsoi lapseensa ajatusta, että vain hän saa olla ja hän saa pelätä sellaistakin joka ei edes tee hänelle mitään, on vain olemassa. Ei ole mitenkään tervettä lietsoa pelkoa jotakin sellaista kohtaan joka ei edes mikään vaara tai uhka ole. Ei töninyt, ei riehunut eikä  mitään muutakaan sellaista sopimatonta. On vain hieman iloisempi luonne, ja sehän ei suomalaiselle naama nyrpöttäjälle käy. 

No, minä olen aikuinen ja istuin kerran bussissa ikkunapaikalla olevan kouluikäisen tytön viereen. istuin siinä puolitorkuksissa kun yhtäkkiä joku tönäisee minua: "ANTEEKSI, lapseni täytyy päästä viereeni istumaan, HÄN PELKÄÄ." Muslimiksi kääntynyt suomalaisnainen istui vaunujen kanssa siinä vaunupaikalla ja hänen isomman lapsensa viereen olin sitten istunut pelottelemaan. Lapsi siis oikeasti ITKI pelosta. 

 

Miksi se oli alunperinkään pitänyt sitten istuttaa niin, että ruuhkabussissa varmasti istuu ventovieras aikuinen viereen? 

 

Muut samanikäiseltä näyttävät lapset matkustivat tyytyväisinä yksin kouluun. 

Niin miten ajattelit äidin ratkaisevan tilanteen? Jättämällä lastenvaunut yksin?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minulla on vilkas lapsi. Minä olen kertonut lapselle pienestä pitäen, että harrastuksiin ei mennä jollei siellä osata käyttäytyä. Miksi tämä on niiiiiiiiiin vaikeaa? Kertokaa mikä on se jota ette ymmärrä.

Sama mullakin on vilkas lapsi, ja olen harrastuksissa ollut aina mukana vahtimassa. Mutta jotkut ihmiset oikeasti kuvittelee, että koko maailma on vain heidän lapsille tehty. Oltiin kerran yhdessä julkisessa paikassa ja lapseni leikki siellä ihan yksin. Yksi lapsi alkoi itkeä jostain syystä kun häntä pelotti, vaikka lapseni ei ollut edes hänen lapsen lähellään, leikki 1-2 metrin päässä, ei koskenut lapseen eikä edes sanonut sille  mitään. Sen sijaan, että tää toinen vanhempi olisi opettanut omasta lapsestaan rohkeampaa hän sanoikin, että tuo poikako sinua harmittaa (viitateen vilkkaaseen poikaani joka ei edes mitenkään häiriköinyt, ei koskenut, ei huutanut ainoastaan leikki kaukana hänestä), niin tää okein lietsoi lapseensa ajatusta, että vain hän saa olla ja hän saa pelätä sellaistakin joka ei edes tee hänelle mitään, on vain olemassa. Ei ole mitenkään tervettä lietsoa pelkoa jotakin sellaista kohtaan joka ei edes mikään vaara tai uhka ole. Ei töninyt, ei riehunut eikä  mitään muutakaan sellaista sopimatonta. On vain hieman iloisempi luonne, ja sehän ei suomalaiselle naama nyrpöttäjälle käy. 

No, minä olen aikuinen ja istuin kerran bussissa ikkunapaikalla olevan kouluikäisen tytön viereen. istuin siinä puolitorkuksissa kun yhtäkkiä joku tönäisee minua: "ANTEEKSI, lapseni täytyy päästä viereeni istumaan, HÄN PELKÄÄ." Muslimiksi kääntynyt suomalaisnainen istui vaunujen kanssa siinä vaunupaikalla ja hänen isomman lapsensa viereen olin sitten istunut pelottelemaan. Lapsi siis oikeasti ITKI pelosta. 

 

Miksi se oli alunperinkään pitänyt sitten istuttaa niin, että ruuhkabussissa varmasti istuu ventovieras aikuinen viereen? 

 

Muut samanikäiseltä näyttävät lapset matkustivat tyytyväisinä yksin kouluun. 

Ethän sä lapsen viereen voi istua puolitorkuksissa. Se lapsi ei välttämättä uskalla sanoa jos haluaa vaikka jäädä pois. Jos istut lapsen viereen, toisella silmällä varmistat että hänellä kaikki ok.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mun lapsen tanssiryhmän tuli down-tyttö. Hän oli 2 vuotta vanhempi kuin muut koska vanhemmat olivat ajatelleet että kehitystaso sopii paremmin pienempien ryhmään. Mutta tyttö oli siten myös huomattavan paljon isompi kuin muut ja riehakas. Hän törmäili jatkuvasti muihin lapsiin sillä seurauksella että lämmittelyleikit ym. päättyivät pienempien itkuun ja häntä alettiin pelätä. Kukaan ei kuitenkaan uskaltanut kritisoida että miksi hän on siinä ryhmässä kun jatkuvasti tulee vaaratilanteita. Muut tytöt lopettivat yksi toisensa perään käymästä tunneilla. 

Tässä olisi pitänyt olla ohjaajalla ja seuralla pelisilmää. Tilanne on varmasti ollut nolo kaikille ja sen jatkuminen ei kenenkään itsetuntoa kehitä myönteiseen suuntaan. Onneksi nykyään on ainakin harvakseltaan tarjolla myös ryhmiä joissa huomioidaan erityistarpeet. 

Tilannetta ja vanhempien roolia tanssitunnilla tietämättä sanoisin, että kyllä vikaa on myös vanhemmissa, jotka ottavat lapsensa pois tanssiryhmästä yhden erityisen vuoksi. Siinä opetetaan omille lapsille jotain todella rumaa. 
Yksi ainoa käsipari riittäisi törmäilyn estämiseen. Se voisi olla seuran vapaaehtoinen nuori, erityislapsen oma läheinen tai sopimuksen mukaan kuka tahansa vanhempi. Mutta ei, katsotaan vaan nenänvartta pitkin, että iik, siellä törmäillään mun ihanaan pikkuballerinaan, sen sijaan että mitenkään autettaisiin.

Jos minä lähetän lapseni balettikouluun ja siitä maksan, oletan että se ensisijaisesti siellä oppii tanssimaan niin hyvin kuin oma motivaatio ja lahjat antavat myöten. 

 

Jos en saa rahalleni vastinetta eikä lapsikaan enää viihdy, tietenkin siirrän sen sellaiseen kouluun, missä saadaan rahallemme vastinetta. 

 

Miksi ihmeessä kenenkään pitäisi auttaa ilmaiseksi harrastuksessa, josta maksaa? 

Ohis mutta Esimerkiksi yksi Suomen suurin jalkapalloseura Ilves toimii just junnupuolella niin, että joukkueen jäsenten vanhemmat ovat mukana joukkueen huoltajina, valmentajina, kuskeina jne. Ammattiosaamista ei välttämättä ole kouluikäisten joukkueissa kuin vierailevina tähtinä käymässä. Muuten ihan maallikot vanhemmat vastaavat asioista. 

Lajeja on tietysti erilaisia. Vastasin tuohon tanssikoulukommenttiin: Tanssikouluissa on yleensä ihan yksityisyrittäjä vetäjänä. Joka hankkii elantonsa sillä, että minä maksan lapseni sen tunneille. 

Itse suosin nimenomaan sellaisia harrastuksia, missä ei ole minkäänlaista vapaaehtoisuutta, vaan kaikki maksetaan rahalla ja vetäjä on ammattilainen. Silloin on niin selvää se, mitä voi vaatia. 

Tai no, kamppailulajit on kyllä lapsille kanssa hyviä vaikka vapaaehtoisuutta niissäkin on. Mutta niissä ei sallita perseilyä. 

Vierailija kirjoitti:

Jos mulla on vaikka 20 lapsen harrastusporukka, jota ohjaa joko ilmaiseksi omalla vapaa-ajallani tai vaihtoehtoisesti vanhemmat maksavat minulle paljon siitä että saavat laadukkaan ja kalliin harrastuksen, ei kummassakaan tapauksessa mukaan oikein voi ottaa lasta joka ei osaa käyttäytyä harrastuksen sääntöjen mukaisesti.

Ehkä tälläisen vilkkaan lapsen vanhemmille voisivat perustaa oman, vilkkaille suunnatun, ryhmän ja vetää sitä. Tai maksaa yksityisopetuksesta. Tai etsiä lajin joka kiinnostaa lasta tarpeeksi että hän on motivoitunut keskittymään.

Jos kyseessä esimerkiksi ADHD, lapsella on erityislahja keskittyä täysin asiaan joka kiinnostaa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Se, että lapsi ei käy jossain tietyssä harrastuksessa pilaamassa sitä harrastusta muilta ei tarkoita sitä, että hän on ulkopuolella ja yksin kotiin jätetty. Maailma on täynnä tekemistä, ja vanhempi etsii lapselleen sopivat puuhat myös muita kunnioittaen.

Miksi näillä muilla ei ole kykyä mennä itseensä vaan kuvittelevat olevansa täydellisiä? Kyllä se on ulkopuolelle jättämistä vaikka sinä kuinka yrität tosiasioita kiistää jotta näyttäisitte viattomalta mitä ette ole. 

Jos minä lyön sinua nyrkillä naamaan aina, kun nähdään, etkä sinä sitten tahdo enää nähdä minua, teetkö silloin väärin kun jätät minut ulkopuolelle, sinä kylmä ja tunteeton ihminen joka ei hyväksy erilaisuutta? 

 

Vai voisiko olla, että olen itse omalla huonolla käytökselläni aiheuttanut sen, etten enää tahdo olla kanssasi? 

 

Joukossa toimiminen edellyttää aina ja kaikissa olosuhteissa sitä, että toimitaan joukon säännöillä. Muuten joutuu ulkopuoliseksi. 

Mutta lapset vasta opettelevat noita sääntöjä ja kypsyvät eri tahtiin, ja siksi on niin epäreilua, että jotkut aikuiset kiillottavat omaa kilpeään asialla. 
Minulle on sattunut temperamentiltaan rauhallisia lapsia, mutta ystäväni lapsi oli juuri tuota tyyppiä, joka pienenä sai potkut harrastuksista. Sen verran empatiaa minussa on, että kun kolumnisti kertoi kyyneleiden nousseen silmiinsä, kun hän lopulta oli löytänyt palkan, jonne lapsi kelpasi, meni minullakin pieni roska silmään. Ihan oman ystäväni puolesta.

-eri.

Ymmärrettävää mutta silti resurssit ovat mitä ovat. Jos ei ole resursseja erityislapsen tarpeisiin, ei voi mitään. Sivusta

Erityislapsen? Tämä minun ystäväni lapsi, joka sai potkut paristakin harrastuksesta vilkkauden vuoksi, on nykyään niinkin erityinen, että hän käy tavallista yläkoulua, keskiarvo on päälle ysin, ja hän menestyy hyvin taide- ja liikuntaharrastuksissa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mun lapsen tanssiryhmän tuli down-tyttö. Hän oli 2 vuotta vanhempi kuin muut koska vanhemmat olivat ajatelleet että kehitystaso sopii paremmin pienempien ryhmään. Mutta tyttö oli siten myös huomattavan paljon isompi kuin muut ja riehakas. Hän törmäili jatkuvasti muihin lapsiin sillä seurauksella että lämmittelyleikit ym. päättyivät pienempien itkuun ja häntä alettiin pelätä. Kukaan ei kuitenkaan uskaltanut kritisoida että miksi hän on siinä ryhmässä kun jatkuvasti tulee vaaratilanteita. Muut tytöt lopettivat yksi toisensa perään käymästä tunneilla. 

Tässä olisi pitänyt olla ohjaajalla ja seuralla pelisilmää. Tilanne on varmasti ollut nolo kaikille ja sen jatkuminen ei kenenkään itsetuntoa kehitä myönteiseen suuntaan. Onneksi nykyään on ainakin harvakseltaan tarjolla myös ryhmiä joissa huomioidaan erityistarpeet. 

Tilannetta ja vanhempien roolia tanssitunnilla tietämättä sanoisin, että kyllä vikaa on myös vanhemmissa, jotka ottavat lapsensa pois tanssiryhmästä yhden erityisen vuoksi. Siinä opetetaan omille lapsille jotain todella rumaa. 
Yksi ainoa käsipari riittäisi törmäilyn estämiseen. Se voisi olla seuran vapaaehtoinen nuori, erityislapsen oma läheinen tai sopimuksen mukaan kuka tahansa vanhempi. Mutta ei, katsotaan vaan nenänvartta pitkin, että iik, siellä törmäillään mun ihanaan pikkuballerinaan, sen sijaan että mitenkään autettaisiin.

Jos minä lähetän lapseni balettikouluun ja siitä maksan, oletan että se ensisijaisesti siellä oppii tanssimaan niin hyvin kuin oma motivaatio ja lahjat antavat myöten. 

 

Jos en saa rahalleni vastinetta eikä lapsikaan enää viihdy, tietenkin siirrän sen sellaiseen kouluun, missä saadaan rahallemme vastinetta. 

 

Miksi ihmeessä kenenkään pitäisi auttaa ilmaiseksi harrastuksessa, josta maksaa? 

Ohis mutta Esimerkiksi yksi Suomen suurin jalkapalloseura Ilves toimii just junnupuolella niin, että joukkueen jäsenten vanhemmat ovat mukana joukkueen huoltajina, valmentajina, kuskeina jne. Ammattiosaamista ei välttämättä ole kouluikäisten joukkueissa kuin vierailevina tähtinä käymässä. Muuten ihan maallikot vanhemmat vastaavat asioista. 

Lajeja on tietysti erilaisia. Vastasin tuohon tanssikoulukommenttiin: Tanssikouluissa on yleensä ihan yksityisyrittäjä vetäjänä. Joka hankkii elantonsa sillä, että minä maksan lapseni sen tunneille. 

 

Itse suosin nimenomaan sellaisia harrastuksia, missä ei ole minkäänlaista vapaaehtoisuutta, vaan kaikki maksetaan rahalla ja vetäjä on ammattilainen. Silloin on niin selvää se, mitä voi vaatia. 

 

Tai no, kamppailulajit on kyllä lapsille kanssa hyviä vaikka vapaaehtoisuutta niissäkin on. Mutta niissä ei sallita perseilyä. 

OT mun lapsen judon vetäjä laittoi ryhmäviestin jossa viittais tuohon kolumniin, että hänen ryhmäänsä saisi tulla.

(Täytyy myöntää, että saisi mun puolesta pysyä poissa, mutta täytyy myös myöntää, että tämä judon ohjaaja saa lähes lapsen kuin lapsen toimimaan ryhmässä).

Vierailija kirjoitti:

Onhan niitä erityislasten harrastusryhmiä.

Ei kai kukaan tunnusta omaa lastaan lastaan erityislapseksi vaan neroksi, jota muut eivät ymmärrä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Se, että lapsi ei käy jossain tietyssä harrastuksessa pilaamassa sitä harrastusta muilta ei tarkoita sitä, että hän on ulkopuolella ja yksin kotiin jätetty. Maailma on täynnä tekemistä, ja vanhempi etsii lapselleen sopivat puuhat myös muita kunnioittaen.

Miksi näillä muilla ei ole kykyä mennä itseensä vaan kuvittelevat olevansa täydellisiä? Kyllä se on ulkopuolelle jättämistä vaikka sinä kuinka yrität tosiasioita kiistää jotta näyttäisitte viattomalta mitä ette ole. 

Jos minä lyön sinua nyrkillä naamaan aina, kun nähdään, etkä sinä sitten tahdo enää nähdä minua, teetkö silloin väärin kun jätät minut ulkopuolelle, sinä kylmä ja tunteeton ihminen joka ei hyväksy erilaisuutta? 

 

Vai voisiko olla, että olen itse omalla huonolla käytökselläni aiheuttanut sen, etten enää tahdo olla kanssasi? 

 

Joukossa toimiminen edellyttää aina ja kaikissa olosuhteissa sitä, että toimitaan joukon säännöillä. Muuten joutuu ulkopuoliseksi. 

Mutta lapset vasta opettelevat noita sääntöjä ja kypsyvät eri tahtiin, ja siksi on niin epäreilua, että jotkut aikuiset kiillottavat omaa kilpeään asialla. 
Minulle on sattunut temperamentiltaan rauhallisia lapsia, mutta ystäväni lapsi oli juuri tuota tyyppiä, joka pienenä sai potkut harrastuksista. Sen verran empatiaa minussa on, että kun kolumnisti kertoi kyyneleiden nousseen silmiinsä, kun hän lopulta oli löytänyt palkan, jonne lapsi kelpasi, meni minullakin pieni roska silmään. Ihan oman ystäväni puolesta.

-eri.

Ymmärrettävää mutta silti resurssit ovat mitä ovat. Jos ei ole resursseja erityislapsen tarpeisiin, ei voi mitään. Sivusta

Erityislapsen? Tämä minun ystäväni lapsi, joka sai potkut paristakin harrastuksesta vilkkauden vuoksi, on nykyään niinkin erityinen, että hän käy tavallista yläkoulua, keskiarvo on päälle ysin, ja hän menestyy hyvin taide- ja liikuntaharrastuksissa.

Minulla on itselläni diagnosoitu keskittymisvaikeus ja erityislapsi-sanan ei ollut tarkoitus olla mitenkään solvaava. Ainoastaan ilmaista sitä että on erityinen tarpeiltaan. Jos on saanut potkut useammasta harrastuksesta niin varmasti on ainakin nuorempana ollut sellainen. Jos on ollut sen verran vilkas, että saa potkut harrastuksesta, ei valitettavasti ollut vielä kypsä harrastamaan itsenäisesti ilman omaa aikuista.