HS: Saako lapsi harrastaa, jos ei pysty olemaan ryhmässä?

On vanhemman velvollisuus löytää omalle lapselle, tämän temperamenttiin ja elämäntilanteeseen sopiva harrastus, jossa lapsi saa onnistumisen ja minäpystyvyyttä rakentavia kokemuksia, mikä edellyttää sitä, että lapsen ikä- ja kehitystaso sekä sosiaaliset taidot ovat riittävällä tasolla suhteessa toimintaan. On erikoista, että lapsen äiti ei "tunne" lastaan vaan vie tätä ilmeisen väkisin kokemaan toistuvia epäonnistumisen kokemuksia. Vielä erikoisempaa on se, että lapsen vanhempi syyttää oman toimintansa seurauksista aivan muita tahoja. 

Jos lapsi ei ole riittävän kypsä harrastukseen, ei sinne pidä lasta viedä häiritsemään muita, harrastukseen kykeneviä lapsia.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minulla on vilkas lapsi. Minä olen kertonut lapselle pienestä pitäen, että harrastuksiin ei mennä jollei siellä osata käyttäytyä. Miksi tämä on niiiiiiiiiin vaikeaa? Kertokaa mikä on se jota ette ymmärrä.

Sama mullakin on vilkas lapsi, ja olen harrastuksissa ollut aina mukana vahtimassa. Mutta jotkut ihmiset oikeasti kuvittelee, että koko maailma on vain heidän lapsille tehty. Oltiin kerran yhdessä julkisessa paikassa ja lapseni leikki siellä ihan yksin. Yksi lapsi alkoi itkeä jostain syystä kun häntä pelotti, vaikka lapseni ei ollut edes hänen lapsen lähellään, leikki 1-2 metrin päässä, ei koskenut lapseen eikä edes sanonut sille  mitään. Sen sijaan, että tää toinen vanhempi olisi opettanut omasta lapsestaan rohkeampaa hän sanoikin, että tuo poikako sinua harmittaa (viitateen vilkkaaseen poikaani joka ei edes mitenkään häiriköinyt, ei koskenut, ei huutanut ainoastaan leikki kaukana hänestä), niin tää okein lietsoi lapseensa ajatusta, että vain hän saa olla ja hän saa pelätä sellaistakin joka ei edes tee hänelle mitään, on vain olemassa. Ei ole mitenkään tervettä lietsoa pelkoa jotakin sellaista kohtaan joka ei edes mikään vaara tai uhka ole. Ei töninyt, ei riehunut eikä  mitään muutakaan sellaista sopimatonta. On vain hieman iloisempi luonne, ja sehän ei suomalaiselle naama nyrpöttäjälle käy. 

No, minä olen aikuinen ja istuin kerran bussissa ikkunapaikalla olevan kouluikäisen tytön viereen. istuin siinä puolitorkuksissa kun yhtäkkiä joku tönäisee minua: "ANTEEKSI, lapseni täytyy päästä viereeni istumaan, HÄN PELKÄÄ." Muslimiksi kääntynyt suomalaisnainen istui vaunujen kanssa siinä vaunupaikalla ja hänen isomman lapsensa viereen olin sitten istunut pelottelemaan. Lapsi siis oikeasti ITKI pelosta. 

 

Miksi se oli alunperinkään pitänyt sitten istuttaa niin, että ruuhkabussissa varmasti istuu ventovieras aikuinen viereen? 

 

Muut samanikäiseltä näyttävät lapset matkustivat tyytyväisinä yksin kouluun. 

Ethän sä lapsen viereen voi istua puolitorkuksissa. Se lapsi ei välttämättä uskalla sanoa jos haluaa vaikka jäädä pois. Jos istut lapsen viereen, toisella silmällä varmistat että hänellä kaikki ok.

Ventovierasta lasta pitäisi vahtia bussissa? Jos vanhempi päästää lapsen bussiin, on hänen asiansa varmistaa että lapsi osaa sanoa "anteeksi, jäisin tässä pois". 

Tämä. Minä olen lapseton, eikä ole tullut mieleenikään että minun pitäisi pitää silmällä bussissa vieressäni istuvaa lasta siltä varalta, että se pelkää. Jessus sentään. Jos samanikäiseltä näyttävät ovat ilmiselvästi täysin kykeneviä matkustamaan itsekseen bussilla ja itsekin olin samassa iässä, miksi minun velvollisuuteni olisi paikata puutteita lapsen kasvatuksessa? 

Varsinkin kun tosiaan olen lapseton ja kristallipallokin puuttuu. Jos se lapsi ei osaa sanoa tahtovansa jäädä pois, mistä minä sen voisin tietää? 

Ja mitä jos sitä alkaisi pelottaa kun vahtaan sitä koko ajan? 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jos mulla on vaikka 20 lapsen harrastusporukka, jota ohjaa joko ilmaiseksi omalla vapaa-ajallani tai vaihtoehtoisesti vanhemmat maksavat minulle paljon siitä että saavat laadukkaan ja kalliin harrastuksen, ei kummassakaan tapauksessa mukaan oikein voi ottaa lasta joka ei osaa käyttäytyä harrastuksen sääntöjen mukaisesti.

Ehkä tälläisen vilkkaan lapsen vanhemmille voisivat perustaa oman, vilkkaille suunnatun, ryhmän ja vetää sitä. Tai maksaa yksityisopetuksesta. Tai etsiä lajin joka kiinnostaa lasta tarpeeksi että hän on motivoitunut keskittymään.

Jos kyseessä esimerkiksi ADHD, lapsella on erityislahja keskittyä täysin asiaan joka kiinnostaa.

Erityislahja = äippä selittää mustan valkoiseksi, kun lapsi tötöilee.

En ole ADHD-lapsen äiti tai edes isä. Fakta on että ADHD:n mukana tulee kyky uppoutua kiinnostavaan asiaan syvälle ja keskittyä täysin. Sivistä itseäsi.

Tämä on täysin totta. Siksi Adhd-lapsi tarvitsee sellaisen harrastuksen joka oikeasti kiinnostaa häntä.

Veljeni, jolla on ADHD ja joka sai todella paljon negatiivista palautetta koulussa, loisti tiedekerhossa. Siellä ei ilmennyt mitään ongelmia vaikka koulussa kiipeili seinille ihan kirjaimellisesti.

Vierailija kirjoitti:

Siis mitä ihmettä pitää tehdä, että saa kirjastoon viimeisen varoituksen? Meidän lähikirjastossa, joka on koulun vieressä, on välillä iltapäivisin aikamoinen meteli. Työntekijät välillä joutuvat sanomaan, mutta en ole kuullut että varoitusta olisi tullut.

 

Ohiksena, useat seurat ja ainakin meidän kaupunki järjestävät harrastusryhmiä myös ns erityislapsille. Eikö ne kelpaa tälle perheelle?

Kolumnisti tosiaan voisi avata, mitä siellä kirjastossa on tapahtunut ja miten usein. Tuo oli varmastikin kyseisen kolumnin hämmentävin kohta. Kaikki kuitenkin tietävät, että kirjastoissa suvaitaan kaikkea ja kaikkia. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minulla on vilkas lapsi. Minä olen kertonut lapselle pienestä pitäen, että harrastuksiin ei mennä jollei siellä osata käyttäytyä. Miksi tämä on niiiiiiiiiin vaikeaa? Kertokaa mikä on se jota ette ymmärrä.

Sama mullakin on vilkas lapsi, ja olen harrastuksissa ollut aina mukana vahtimassa. Mutta jotkut ihmiset oikeasti kuvittelee, että koko maailma on vain heidän lapsille tehty. Oltiin kerran yhdessä julkisessa paikassa ja lapseni leikki siellä ihan yksin. Yksi lapsi alkoi itkeä jostain syystä kun häntä pelotti, vaikka lapseni ei ollut edes hänen lapsen lähellään, leikki 1-2 metrin päässä, ei koskenut lapseen eikä edes sanonut sille  mitään. Sen sijaan, että tää toinen vanhempi olisi opettanut omasta lapsestaan rohkeampaa hän sanoikin, että tuo poikako sinua harmittaa (viitateen vilkkaaseen poikaani joka ei edes mitenkään häiriköinyt, ei koskenut, ei huutanut ainoastaan leikki kaukana hänestä), niin tää okein lietsoi lapseensa ajatusta, että vain hän saa olla ja hän saa pelätä sellaistakin joka ei edes tee hänelle mitään, on vain olemassa. Ei ole mitenkään tervettä lietsoa pelkoa jotakin sellaista kohtaan joka ei edes mikään vaara tai uhka ole. Ei töninyt, ei riehunut eikä  mitään muutakaan sellaista sopimatonta. On vain hieman iloisempi luonne, ja sehän ei suomalaiselle naama nyrpöttäjälle käy. 

No, minä olen aikuinen ja istuin kerran bussissa ikkunapaikalla olevan kouluikäisen tytön viereen. istuin siinä puolitorkuksissa kun yhtäkkiä joku tönäisee minua: "ANTEEKSI, lapseni täytyy päästä viereeni istumaan, HÄN PELKÄÄ." Muslimiksi kääntynyt suomalaisnainen istui vaunujen kanssa siinä vaunupaikalla ja hänen isomman lapsensa viereen olin sitten istunut pelottelemaan. Lapsi siis oikeasti ITKI pelosta. 

 

Miksi se oli alunperinkään pitänyt sitten istuttaa niin, että ruuhkabussissa varmasti istuu ventovieras aikuinen viereen? 

 

Muut samanikäiseltä näyttävät lapset matkustivat tyytyväisinä yksin kouluun. 

Ethän sä lapsen viereen voi istua puolitorkuksissa. Se lapsi ei välttämättä uskalla sanoa jos haluaa vaikka jäädä pois. Jos istut lapsen viereen, toisella silmällä varmistat että hänellä kaikki ok.

Ventovierasta lasta pitäisi vahtia bussissa? Jos vanhempi päästää lapsen bussiin, on hänen asiansa varmistaa että lapsi osaa sanoa "anteeksi, jäisin tässä pois". 

Tämä. Minä olen lapseton, eikä ole tullut mieleenikään että minun pitäisi pitää silmällä bussissa vieressäni istuvaa lasta siltä varalta, että se pelkää. Jessus sentään. Jos samanikäiseltä näyttävät ovat ilmiselvästi täysin kykeneviä matkustamaan itsekseen bussilla ja itsekin olin samassa iässä, miksi minun velvollisuuteni olisi paikata puutteita lapsen kasvatuksessa? 

 

Varsinkin kun tosiaan olen lapseton ja kristallipallokin puuttuu. Jos se lapsi ei osaa sanoa tahtovansa jäädä pois, mistä minä sen voisin tietää? 

 

Ja mitä jos sitä alkaisi pelottaa kun vahtaan sitä koko ajan? 

Moni aikuinenkin jännittää kertoa millä pysäkillä jää pois, tottakai se on lapselle helposti jännää. Varsinkin jos aikuinen torkkuu tai huomio on muuten vaikeasti saavutettavissa.. Vähän kuulostatte joltain teineiltä enemmän kuin aikuisilta. Mulla on tapana kysyä "millä pysäkillä olet jäämässä" jos istun tukkimaan lapsen tien. Ilmainen vinkki.

Vierailija kirjoitti:

Harrastuksia vetää usein vapaaehtoiset talkoovoimin. Miksei tämän lapsen äiti tai isä lähtisi vaikka joukkueen harjoituksiin mukaan?

Koska se on "omaa aikaa." Tuodaan lapsi päivähoitoon harastukseen ja mennään kahvilaan treffeille.

Vierailija kirjoitti:

Jo eläköitynyt, vuosikymmenien uran lastentarhanopettajana ja perhepäivähoitajien esihenkilönä työskennellyt tuttavani totesi kerran, että lapsista näkee aivan suoraan, mitä kotona tapahtuu tai ei tapahdu. Ja mitä pienempi lapsi, sitä läpinäkyvämmin hän on ikkuna vanhempiensa toimintaan. Tämä tulee aina mieleen, kun alle kouluikäisen lapsen vanhempi syyttää muita tahoja jostain lapseensa liittyvästä. Tämä sama toteamus tuli välittömästi mieleen myös HSanomien päivän kolumnia lukiessa. Mitäköhän tuolla perheessä on meneillään, kun lapsi noin selkeästi oireilee - ettei kirjastoonkaan ole enää tervetullut. Kirjasto on nykyään lapsiystävällinen ja erittäin matalan kynnyksen paikka, joten jotain todella ikävää on täytynyt tapahtua ja moneen kertaan.

Mitä nämä toistuvat tilanteet kertovat lapsen kotielämästä? Ja miksi pienen lapsen äiti kertoo tästä uutismediassa? Onko kyse äidin hätähuudosta? 

Voin kuvitella, että kukaan eläköitynyt ei enää omaksu mitään muuta näkökulmaa kuin tuon, että kotiolot on syynä kaikkeen, tai että lapsen käytös olisi muka joku ikkuna lapsen kotioloihin. On monia rikollisiakin jotka ovat kertoneet, että heillä on ollut hyvät kotiolot ja hyvät vanhemmat, mutta he on itse valinneet elää rikollista elämää koska se on kiinostanut eikä se ole ollut vanhempien vika vaan heidän omaa jännityksen ja tietynelämäntyylin hakua. Ei vanhemmat voi kaikelle mitään, lapset tekee  myös ihan omia valintoja vaikka kuinka olisi maailman parhaat vanhemmat ja taitavimmat kasvattajat on lopulta myös sillä lapsen omallakin tahdolla merkitystä. Kun taas vastaavasti jollakin lapsella voi olla umpi surkeat kotiolot, mutta käyttäytyy koulussa ja muualla hyvin eikä mitenkään häiritse ketään. Hyvin paljon asiat riippuu myös lapsen omasta luonteesta, ei pelkästään vanhemmista. Vanhemmat voi kyllä kasvattaa lastaan, mutta moni muukin asia vaikuttaa lapseen kuin vanhemmat. Myös opettaja tai ammattilainen voi olla täysin asiaton ja kiusaaja tai luonnehäiriöinen. Ei se ole mikään tae, että jos joku on varhaiskasvatuksessa tai koulussa töissä, että kaikki olisi siellä täyspäisiä tai toimisi oikein. Ihan kyllä on moni kohdellut lapsia huonosti ja syyttänyt vanhempia sitten peittääkseen omat mokansa. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minulla on vilkas lapsi. Minä olen kertonut lapselle pienestä pitäen, että harrastuksiin ei mennä jollei siellä osata käyttäytyä. Miksi tämä on niiiiiiiiiin vaikeaa? Kertokaa mikä on se jota ette ymmärrä.

Sama mullakin on vilkas lapsi, ja olen harrastuksissa ollut aina mukana vahtimassa. Mutta jotkut ihmiset oikeasti kuvittelee, että koko maailma on vain heidän lapsille tehty. Oltiin kerran yhdessä julkisessa paikassa ja lapseni leikki siellä ihan yksin. Yksi lapsi alkoi itkeä jostain syystä kun häntä pelotti, vaikka lapseni ei ollut edes hänen lapsen lähellään, leikki 1-2 metrin päässä, ei koskenut lapseen eikä edes sanonut sille  mitään. Sen sijaan, että tää toinen vanhempi olisi opettanut omasta lapsestaan rohkeampaa hän sanoikin, että tuo poikako sinua harmittaa (viitateen vilkkaaseen poikaani joka ei edes mitenkään häiriköinyt, ei koskenut, ei huutanut ainoastaan leikki kaukana hänestä), niin tää okein lietsoi lapseensa ajatusta, että vain hän saa olla ja hän saa pelätä sellaistakin joka ei edes tee hänelle mitään, on vain olemassa. Ei ole mitenkään tervettä lietsoa pelkoa jotakin sellaista kohtaan joka ei edes mikään vaara tai uhka ole. Ei töninyt, ei riehunut eikä  mitään muutakaan sellaista sopimatonta. On vain hieman iloisempi luonne, ja sehän ei suomalaiselle naama nyrpöttäjälle käy. 

No, minä olen aikuinen ja istuin kerran bussissa ikkunapaikalla olevan kouluikäisen tytön viereen. istuin siinä puolitorkuksissa kun yhtäkkiä joku tönäisee minua: "ANTEEKSI, lapseni täytyy päästä viereeni istumaan, HÄN PELKÄÄ." Muslimiksi kääntynyt suomalaisnainen istui vaunujen kanssa siinä vaunupaikalla ja hänen isomman lapsensa viereen olin sitten istunut pelottelemaan. Lapsi siis oikeasti ITKI pelosta. 

 

Miksi se oli alunperinkään pitänyt sitten istuttaa niin, että ruuhkabussissa varmasti istuu ventovieras aikuinen viereen? 

 

Muut samanikäiseltä näyttävät lapset matkustivat tyytyväisinä yksin kouluun. 

Ethän sä lapsen viereen voi istua puolitorkuksissa. Se lapsi ei välttämättä uskalla sanoa jos haluaa vaikka jäädä pois. Jos istut lapsen viereen, toisella silmällä varmistat että hänellä kaikki ok.

Ventovierasta lasta pitäisi vahtia bussissa? Jos vanhempi päästää lapsen bussiin, on hänen asiansa varmistaa että lapsi osaa sanoa "anteeksi, jäisin tässä pois". 

Tämä. Minä olen lapseton, eikä ole tullut mieleenikään että minun pitäisi pitää silmällä bussissa vieressäni istuvaa lasta siltä varalta, että se pelkää. Jessus sentään. Jos samanikäiseltä näyttävät ovat ilmiselvästi täysin kykeneviä matkustamaan itsekseen bussilla ja itsekin olin samassa iässä, miksi minun velvollisuuteni olisi paikata puutteita lapsen kasvatuksessa? 

 

Varsinkin kun tosiaan olen lapseton ja kristallipallokin puuttuu. Jos se lapsi ei osaa sanoa tahtovansa jäädä pois, mistä minä sen voisin tietää? 

 

Ja mitä jos sitä alkaisi pelottaa kun vahtaan sitä koko ajan? 

Moni aikuinenkin jännittää kertoa millä pysäkillä jää pois, tottakai se on lapselle helposti jännää. Varsinkin jos aikuinen torkkuu tai huomio on muuten vaikeasti saavutettavissa.. Vähän kuulostatte joltain teineiltä enemmän kuin aikuisilta. Mulla on tapana kysyä "millä pysäkillä olet jäämässä" jos istun tukkimaan lapsen tien. Ilmainen vinkki.

Komppaan. Muutenkin perus ihmisyyttä, että kun yhteiskunnassa elämme, huomioidaan aina erityisesti lapsia. Se ei ole vahtimista vaan tavallista aikuisuutta.

Esimerkiksi jos näen että tuntematon lapsi kaatuu pyörällä, tottakai menen auttamaan ja tarjoan vaikka laastarin jos on laukussa mukana. Tai puhelinsoiton äidille jne.

Lapsi on kypsä harrastukseen, kun on valmis ottamaan ohjeita vastaan .  Ja haluaa niitä noudattaa.

Voisiko adhd-lapsille, nepsyille ym. järjestää oman harrastusmahdollisuuden, jossa voisi opetella vapaa-ajan viettoa toisten lasten kanssa? (Liikunta, musiikkia, taidetta tai mitä vaan).

Toisin oman vilkkaan 9-vuotiaani mielellään tällaiseen ryhmään. On kuitenkin tarkoitus, että lapseni aikuistuessaan osaisi olla toisten ihmisten kanssa myös vapaa-ajallaan. Sitä on vaikea harjoitella, jos mahdollisuudet vähissä.

Vierailija kirjoitti:

Voisiko adhd-lapsille, nepsyille ym. järjestää oman harrastusmahdollisuuden, jossa voisi opetella vapaa-ajan viettoa toisten lasten kanssa? (Liikunta, musiikkia, taidetta tai mitä vaan).

Toisin oman vilkkaan 9-vuotiaani mielellään tällaiseen ryhmään. On kuitenkin tarkoitus, että lapseni aikuistuessaan osaisi olla toisten ihmisten kanssa myös vapaa-ajallaan. Sitä on vaikea harjoitella, jos mahdollisuudet vähissä.

Mikset perusta?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minulla on vilkas lapsi. Minä olen kertonut lapselle pienestä pitäen, että harrastuksiin ei mennä jollei siellä osata käyttäytyä. Miksi tämä on niiiiiiiiiin vaikeaa? Kertokaa mikä on se jota ette ymmärrä.

Sama mullakin on vilkas lapsi, ja olen harrastuksissa ollut aina mukana vahtimassa. Mutta jotkut ihmiset oikeasti kuvittelee, että koko maailma on vain heidän lapsille tehty. Oltiin kerran yhdessä julkisessa paikassa ja lapseni leikki siellä ihan yksin. Yksi lapsi alkoi itkeä jostain syystä kun häntä pelotti, vaikka lapseni ei ollut edes hänen lapsen lähellään, leikki 1-2 metrin päässä, ei koskenut lapseen eikä edes sanonut sille  mitään. Sen sijaan, että tää toinen vanhempi olisi opettanut omasta lapsestaan rohkeampaa hän sanoikin, että tuo poikako sinua harmittaa (viitateen vilkkaaseen poikaani joka ei edes mitenkään häiriköinyt, ei koskenut, ei huutanut ainoastaan leikki kaukana hänestä), niin tää okein lietsoi lapseensa ajatusta, että vain hän saa olla ja hän saa pelätä sellaistakin joka ei edes tee hänelle mitään, on vain olemassa. Ei ole mitenkään tervettä lietsoa pelkoa jotakin sellaista kohtaan joka ei edes mikään vaara tai uhka ole. Ei töninyt, ei riehunut eikä  mitään muutakaan sellaista sopimatonta. On vain hieman iloisempi luonne, ja sehän ei suomalaiselle naama nyrpöttäjälle käy. 

No, minä olen aikuinen ja istuin kerran bussissa ikkunapaikalla olevan kouluikäisen tytön viereen. istuin siinä puolitorkuksissa kun yhtäkkiä joku tönäisee minua: "ANTEEKSI, lapseni täytyy päästä viereeni istumaan, HÄN PELKÄÄ." Muslimiksi kääntynyt suomalaisnainen istui vaunujen kanssa siinä vaunupaikalla ja hänen isomman lapsensa viereen olin sitten istunut pelottelemaan. Lapsi siis oikeasti ITKI pelosta. 

 

Miksi se oli alunperinkään pitänyt sitten istuttaa niin, että ruuhkabussissa varmasti istuu ventovieras aikuinen viereen? 

 

Muut samanikäiseltä näyttävät lapset matkustivat tyytyväisinä yksin kouluun. 

Ethän sä lapsen viereen voi istua puolitorkuksissa. Se lapsi ei välttämättä uskalla sanoa jos haluaa vaikka jäädä pois. Jos istut lapsen viereen, toisella silmällä varmistat että hänellä kaikki ok.

Miksi? Toisen lapsi, ei minulla ole siitä mitään vastuuta. 

-Eri

Älä sitten istu viereen tukkimaan lapsen kulkua, jos et kykene huomioimaan kuin normaali ihminen.

Harrastuksissa on tarkoitus harrastaa eikä aikaa kaitsemiselle ole. Jos lapsi ei kuuntele ohjeita, hän myös saattaa satuttaa itsensä ja kenen syy se sitten on, niinpä. Miksei vanhempi sitten ole tukena siellä porukassa vahtimassa omaa lastansa? Näin lapsi ehkä voisikin harrastaa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minulla on vilkas lapsi. Minä olen kertonut lapselle pienestä pitäen, että harrastuksiin ei mennä jollei siellä osata käyttäytyä. Miksi tämä on niiiiiiiiiin vaikeaa? Kertokaa mikä on se jota ette ymmärrä.

Sama mullakin on vilkas lapsi, ja olen harrastuksissa ollut aina mukana vahtimassa. Mutta jotkut ihmiset oikeasti kuvittelee, että koko maailma on vain heidän lapsille tehty. Oltiin kerran yhdessä julkisessa paikassa ja lapseni leikki siellä ihan yksin. Yksi lapsi alkoi itkeä jostain syystä kun häntä pelotti, vaikka lapseni ei ollut edes hänen lapsen lähellään, leikki 1-2 metrin päässä, ei koskenut lapseen eikä edes sanonut sille  mitään. Sen sijaan, että tää toinen vanhempi olisi opettanut omasta lapsestaan rohkeampaa hän sanoikin, että tuo poikako sinua harmittaa (viitateen vilkkaaseen poikaani joka ei edes mitenkään häiriköinyt, ei koskenut, ei huutanut ainoastaan leikki kaukana hänestä), niin tää okein lietsoi lapseensa ajatusta, että vain hän saa olla ja hän saa pelätä sellaistakin joka ei edes tee hänelle mitään, on vain olemassa. Ei ole mitenkään tervettä lietsoa pelkoa jotakin sellaista kohtaan joka ei edes mikään vaara tai uhka ole. Ei töninyt, ei riehunut eikä  mitään muutakaan sellaista sopimatonta. On vain hieman iloisempi luonne, ja sehän ei suomalaiselle naama nyrpöttäjälle käy. 

No, minä olen aikuinen ja istuin kerran bussissa ikkunapaikalla olevan kouluikäisen tytön viereen. istuin siinä puolitorkuksissa kun yhtäkkiä joku tönäisee minua: "ANTEEKSI, lapseni täytyy päästä viereeni istumaan, HÄN PELKÄÄ." Muslimiksi kääntynyt suomalaisnainen istui vaunujen kanssa siinä vaunupaikalla ja hänen isomman lapsensa viereen olin sitten istunut pelottelemaan. Lapsi siis oikeasti ITKI pelosta. 

 

Miksi se oli alunperinkään pitänyt sitten istuttaa niin, että ruuhkabussissa varmasti istuu ventovieras aikuinen viereen? 

 

Muut samanikäiseltä näyttävät lapset matkustivat tyytyväisinä yksin kouluun. 

Ethän sä lapsen viereen voi istua puolitorkuksissa. Se lapsi ei välttämättä uskalla sanoa jos haluaa vaikka jäädä pois. Jos istut lapsen viereen, toisella silmällä varmistat että hänellä kaikki ok.

Ventovierasta lasta pitäisi vahtia bussissa? Jos vanhempi päästää lapsen bussiin, on hänen asiansa varmistaa että lapsi osaa sanoa "anteeksi, jäisin tässä pois". 

Ei vaan jos istut lapsen viereen, tulee sinun huomioida lapsi. Tottakai pitäisi huomioida aikuinenkin, mutta aikuinen pärjää vaikka päättäisit olla juntti. Peruskohteliaisuutta.

Mitä huomioitavaa siinä on? Toki jos se haluaa pois sieltä ikkunapaikalta ja sanoo sen, niin sen verran voin huomioida ja päästää hänet sieltä pois. Mutta muuten en kyllä ala ottamaa mitään vastuuta vieraista lapsista.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Se, että lapsi ei käy jossain tietyssä harrastuksessa pilaamassa sitä harrastusta muilta ei tarkoita sitä, että hän on ulkopuolella ja yksin kotiin jätetty. Maailma on täynnä tekemistä, ja vanhempi etsii lapselleen sopivat puuhat myös muita kunnioittaen.

Miksi näillä muilla ei ole kykyä mennä itseensä vaan kuvittelevat olevansa täydellisiä? Kyllä se on ulkopuolelle jättämistä vaikka sinä kuinka yrität tosiasioita kiistää jotta näyttäisitte viattomalta mitä ette ole. 

Jos minä lyön sinua nyrkillä naamaan aina, kun nähdään, etkä sinä sitten tahdo enää nähdä minua, teetkö silloin väärin kun jätät minut ulkopuolelle, sinä kylmä ja tunteeton ihminen joka ei hyväksy erilaisuutta? 

 

Vai voisiko olla, että olen itse omalla huonolla käytökselläni aiheuttanut sen, etten enää tahdo olla kanssasi? 

 

Joukossa toimiminen edellyttää aina ja kaikissa olosuhteissa sitä, että toimitaan joukon säännöillä. Muuten joutuu ulkopuoliseksi. 

Mutta lapset vasta opettelevat noita sääntöjä ja kypsyvät eri tahtiin, ja siksi on niin epäreilua, että jotkut aikuiset kiillottavat omaa kilpeään asialla. 
Minulle on sattunut temperamentiltaan rauhallisia lapsia, mutta ystäväni lapsi oli juuri tuota tyyppiä, joka pienenä sai potkut harrastuksista. Sen verran empatiaa minussa on, että kun kolumnisti kertoi kyyneleiden nousseen silmiinsä, kun hän lopulta oli löytänyt palkan, jonne lapsi kelpasi, meni minullakin pieni roska silmään. Ihan oman ystäväni puolesta.

-eri.

Ymmärrettävää mutta silti resurssit ovat mitä ovat. Jos ei ole resursseja erityislapsen tarpeisiin, ei voi mitään. Sivusta

Erityislapsen? Tämä minun ystäväni lapsi, joka sai potkut paristakin harrastuksesta vilkkauden vuoksi, on nykyään niinkin erityinen, että hän käy tavallista yläkoulua, keskiarvo on päälle ysin, ja hän menestyy hyvin taide- ja liikuntaharrastuksissa.

Minulla on itselläni diagnosoitu keskittymisvaikeus ja erityislapsi-sanan ei ollut tarkoitus olla mitenkään solvaava. Ainoastaan ilmaista sitä että on erityinen tarpeiltaan. Jos on saanut potkut useammasta harrastuksesta niin varmasti on ainakin nuorempana ollut sellainen. Jos on ollut sen verran vilkas, että saa potkut harrastuksesta, ei valitettavasti ollut vielä kypsä harrastamaan itsenäisesti ilman omaa aikuista.

Mutta aika moni viisivuotias kypsyy ajan myötä, ja lopulta se vilkkaampi usein menee taidollisesti ohi siitä hiljaa istuneesta.

Ei ole kenenkään etu, että lapsi demonisoidaan ja tuomitaan toivottomaksi tapaukseksi jo pienenä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Entisen supervilkkaan (ADHD)lapsen ( nyt jo menestyvän, rauhalliseen käytökseen kykenevän nuoren aikuisen) äitinä sanoisin pari asiaa:

Tämän lapsen kun veimme isompien sisarusten perässä aikanaan kokeilemaan jalkapalloa, ei siitä tullut edes ensimmäisellä kerralla oikein mitään. Tunnin lopuksi kysyttiin lapselta että tuleeko uudestaan, vastaus oli että " en, liian iso tila ja liikaa lapsia". Ei viety toista kertaa.

Tuli mieleen onko näiltä lapsilta edes kysytty kiinnostaako tai haluaako he harrastaa juuri sitä mihin äiti päätti kiikuttaa?

Toinen asia on se, mikä täälläkin on tullut ilmi: monesti keskittymishaasteiselle ja vilkkalle lapselle sopii paremmin yksilölajit. Omalle sopi aikanaan uimahyppyharrastus ja viulun soitto, jossa koko tunnin ajan saa olla opettajan kanssa kahdestaan ja kaiken huomion keskipisteenä. Toki näistäkään ei olisi tullut mitään, jos lasta itseään ei olisi kiinnostanut.

Mutta varsinkin joukkuelajit on ihan kamalan huono valinta lapselle, jota ne ei aidosti kiinnosta, ja jolla on vaikeuksia keskittyä/motivoitua.

Tämä. Jos lapsi vetää ryhmässä ylikierroksille, ja se on kaiket päivät päiväkodissa ryhmässä, on silkkaa ki-d-u-tus-ta viedä se vielä ryhmään harrastamaan illalla. 

 

Vilkkaalle lapselle tulee opettaa rauhoittumista, ei mitään riehumista. 

 

Ratsastuksessa esim. voi ottaa yksityistunteja, ja isot rauhalliset eläimet rauhoittaa kovasti kaikenlaisia lapsia. 

 

Lapsi saa harjoitella sitä ryhmässä toimimista ja ryhmään kuulumista ihan riittävästi päiväkodissa ja myöhemmin koulussa. Eiköhän sen olisi parasta harjoitella rauhoittumista vapaa-ajallaan. Luulen että se ryhmäkäytös päiväkodissa paranisi huimasti, jos edes joskus saisi rauhoittua. 

 

Kaikenlaiset viikko-viikko-uusperhekuviot on muuten pahinta mahdollista tuollaisille lapsille. Ne tarvitsevat todella paljon vakautta, struktuuria ja rauhaa elämäänsä. 

Yleensä Suomessa käytetään lapsista pronomineja hän ja he.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Se, että lapsi ei käy jossain tietyssä harrastuksessa pilaamassa sitä harrastusta muilta ei tarkoita sitä, että hän on ulkopuolella ja yksin kotiin jätetty. Maailma on täynnä tekemistä, ja vanhempi etsii lapselleen sopivat puuhat myös muita kunnioittaen.

Miksi näillä muilla ei ole kykyä mennä itseensä vaan kuvittelevat olevansa täydellisiä? Kyllä se on ulkopuolelle jättämistä vaikka sinä kuinka yrität tosiasioita kiistää jotta näyttäisitte viattomalta mitä ette ole. 

Jos minä lyön sinua nyrkillä naamaan aina, kun nähdään, etkä sinä sitten tahdo enää nähdä minua, teetkö silloin väärin kun jätät minut ulkopuolelle, sinä kylmä ja tunteeton ihminen joka ei hyväksy erilaisuutta? 

 

Vai voisiko olla, että olen itse omalla huonolla käytökselläni aiheuttanut sen, etten enää tahdo olla kanssasi? 

 

Joukossa toimiminen edellyttää aina ja kaikissa olosuhteissa sitä, että toimitaan joukon säännöillä. Muuten joutuu ulkopuoliseksi. 

Mutta lapset vasta opettelevat noita sääntöjä ja kypsyvät eri tahtiin, ja siksi on niin epäreilua, että jotkut aikuiset kiillottavat omaa kilpeään asialla. 
Minulle on sattunut temperamentiltaan rauhallisia lapsia, mutta ystäväni lapsi oli juuri tuota tyyppiä, joka pienenä sai potkut harrastuksista. Sen verran empatiaa minussa on, että kun kolumnisti kertoi kyyneleiden nousseen silmiinsä, kun hän lopulta oli löytänyt palkan, jonne lapsi kelpasi, meni minullakin pieni roska silmään. Ihan oman ystäväni puolesta.

-eri.

Ymmärrettävää mutta silti resurssit ovat mitä ovat. Jos ei ole resursseja erityislapsen tarpeisiin, ei voi mitään. Sivusta

Erityislapsen? Tämä minun ystäväni lapsi, joka sai potkut paristakin harrastuksesta vilkkauden vuoksi, on nykyään niinkin erityinen, että hän käy tavallista yläkoulua, keskiarvo on päälle ysin, ja hän menestyy hyvin taide- ja liikuntaharrastuksissa.

Minulla on itselläni diagnosoitu keskittymisvaikeus ja erityislapsi-sanan ei ollut tarkoitus olla mitenkään solvaava. Ainoastaan ilmaista sitä että on erityinen tarpeiltaan. Jos on saanut potkut useammasta harrastuksesta niin varmasti on ainakin nuorempana ollut sellainen. Jos on ollut sen verran vilkas, että saa potkut harrastuksesta, ei valitettavasti ollut vielä kypsä harrastamaan itsenäisesti ilman omaa aikuista.

Mutta aika moni viisivuotias kypsyy ajan myötä, ja lopulta se vilkkaampi usein menee taidollisesti ohi siitä hiljaa istuneesta.

Ei ole kenenkään etu, että lapsi demonisoidaan ja tuomitaan toivottomaksi tapaukseksi jo pienenä.

Se ettei ryhmään oteta lasta joka ei ole vielä kypsä toimimaan harrastusryhmässä ei ole demonisointia tai tuomitsemista. Mistä repäisit nämä? Ja miksi puhut "ystävän" lapsesta noin tunteella?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minulla on vilkas lapsi. Minä olen kertonut lapselle pienestä pitäen, että harrastuksiin ei mennä jollei siellä osata käyttäytyä. Miksi tämä on niiiiiiiiiin vaikeaa? Kertokaa mikä on se jota ette ymmärrä.

Sama mullakin on vilkas lapsi, ja olen harrastuksissa ollut aina mukana vahtimassa. Mutta jotkut ihmiset oikeasti kuvittelee, että koko maailma on vain heidän lapsille tehty. Oltiin kerran yhdessä julkisessa paikassa ja lapseni leikki siellä ihan yksin. Yksi lapsi alkoi itkeä jostain syystä kun häntä pelotti, vaikka lapseni ei ollut edes hänen lapsen lähellään, leikki 1-2 metrin päässä, ei koskenut lapseen eikä edes sanonut sille  mitään. Sen sijaan, että tää toinen vanhempi olisi opettanut omasta lapsestaan rohkeampaa hän sanoikin, että tuo poikako sinua harmittaa (viitateen vilkkaaseen poikaani joka ei edes mitenkään häiriköinyt, ei koskenut, ei huutanut ainoastaan leikki kaukana hänestä), niin tää okein lietsoi lapseensa ajatusta, että vain hän saa olla ja hän saa pelätä sellaistakin joka ei edes tee hänelle mitään, on vain olemassa. Ei ole mitenkään tervettä lietsoa pelkoa jotakin sellaista kohtaan joka ei edes mikään vaara tai uhka ole. Ei töninyt, ei riehunut eikä  mitään muutakaan sellaista sopimatonta. On vain hieman iloisempi luonne, ja sehän ei suomalaiselle naama nyrpöttäjälle käy. 

No, minä olen aikuinen ja istuin kerran bussissa ikkunapaikalla olevan kouluikäisen tytön viereen. istuin siinä puolitorkuksissa kun yhtäkkiä joku tönäisee minua: "ANTEEKSI, lapseni täytyy päästä viereeni istumaan, HÄN PELKÄÄ." Muslimiksi kääntynyt suomalaisnainen istui vaunujen kanssa siinä vaunupaikalla ja hänen isomman lapsensa viereen olin sitten istunut pelottelemaan. Lapsi siis oikeasti ITKI pelosta. 

 

Miksi se oli alunperinkään pitänyt sitten istuttaa niin, että ruuhkabussissa varmasti istuu ventovieras aikuinen viereen? 

 

Muut samanikäiseltä näyttävät lapset matkustivat tyytyväisinä yksin kouluun. 

Ethän sä lapsen viereen voi istua puolitorkuksissa. Se lapsi ei välttämättä uskalla sanoa jos haluaa vaikka jäädä pois. Jos istut lapsen viereen, toisella silmällä varmistat että hänellä kaikki ok.

Ventovierasta lasta pitäisi vahtia bussissa? Jos vanhempi päästää lapsen bussiin, on hänen asiansa varmistaa että lapsi osaa sanoa "anteeksi, jäisin tässä pois". 

Ei vaan jos istut lapsen viereen, tulee sinun huomioida lapsi. Tottakai pitäisi huomioida aikuinenkin, mutta aikuinen pärjää vaikka päättäisit olla juntti. Peruskohteliaisuutta.

Mitä huomioitavaa siinä on? Toki jos se haluaa pois sieltä ikkunapaikalta ja sanoo sen, niin sen verran voin huomioida ja päästää hänet sieltä pois. Mutta muuten en kyllä ala ottamaa mitään vastuuta vieraista lapsista.

Et mene esimerkiksi lapsen eteen nukkumaan ja tukkimaan tietä. Kysy vaikka alkuun millä pysäkillä hän jää niin ei tarvi vilkuilla sen enempää.

Taas arvostelemassa kovimpaan ääneen ne, jotka tietävät aiheesta ja ymmärsivät tekstistä vähiten.