HS: Saako lapsi harrastaa, jos ei pysty olemaan ryhmässä?

joskus kyse on yksinkertaisesti muista lapsista. Lapsen on tärkeä harrastaa porukassa, jossa viihtyy.

Saa, mutta ei voi.

Uimakoulussa on kyse koko ryhmän turvallisuudesta. Opettaja on vastuussa jokaisesta lapsesta. Jos yksi vie kaiken huomion joka hetki, ei uimaopetusta voi toteuttaa turvallisesti ryhmässä. 
Toimittaja voi itse kokeilla ohjata uimakouluryhmää, jos ei usko.
 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jos mulla on vaikka 20 lapsen harrastusporukka, jota ohjaa joko ilmaiseksi omalla vapaa-ajallani tai vaihtoehtoisesti vanhemmat maksavat minulle paljon siitä että saavat laadukkaan ja kalliin harrastuksen, ei kummassakaan tapauksessa mukaan oikein voi ottaa lasta joka ei osaa käyttäytyä harrastuksen sääntöjen mukaisesti.

Ehkä tälläisen vilkkaan lapsen vanhemmille voisivat perustaa oman, vilkkaille suunnatun, ryhmän ja vetää sitä. Tai maksaa yksityisopetuksesta. Tai etsiä lajin joka kiinnostaa lasta tarpeeksi että hän on motivoitunut keskittymään.

Jos kyseessä esimerkiksi ADHD, lapsella on erityislahja keskittyä täysin asiaan joka kiinnostaa.

Erityislahja = äippä selittää mustan valkoiseksi, kun lapsi tötöilee.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mun lapsen tanssiryhmän tuli down-tyttö. Hän oli 2 vuotta vanhempi kuin muut koska vanhemmat olivat ajatelleet että kehitystaso sopii paremmin pienempien ryhmään. Mutta tyttö oli siten myös huomattavan paljon isompi kuin muut ja riehakas. Hän törmäili jatkuvasti muihin lapsiin sillä seurauksella että lämmittelyleikit ym. päättyivät pienempien itkuun ja häntä alettiin pelätä. Kukaan ei kuitenkaan uskaltanut kritisoida että miksi hän on siinä ryhmässä kun jatkuvasti tulee vaaratilanteita. Muut tytöt lopettivat yksi toisensa perään käymästä tunneilla. 

Tässä olisi pitänyt olla ohjaajalla ja seuralla pelisilmää. Tilanne on varmasti ollut nolo kaikille ja sen jatkuminen ei kenenkään itsetuntoa kehitä myönteiseen suuntaan. Onneksi nykyään on ainakin harvakseltaan tarjolla myös ryhmiä joissa huomioidaan erityistarpeet. 

Tilannetta ja vanhempien roolia tanssitunnilla tietämättä sanoisin, että kyllä vikaa on myös vanhemmissa, jotka ottavat lapsensa pois tanssiryhmästä yhden erityisen vuoksi. Siinä opetetaan omille lapsille jotain todella rumaa. 
Yksi ainoa käsipari riittäisi törmäilyn estämiseen. Se voisi olla seuran vapaaehtoinen nuori, erityislapsen oma läheinen tai sopimuksen mukaan kuka tahansa vanhempi. Mutta ei, katsotaan vaan nenänvartta pitkin, että iik, siellä törmäillään mun ihanaan pikkuballerinaan, sen sijaan että mitenkään autettaisiin.

Jos minä lähetän lapseni balettikouluun ja siitä maksan, oletan että se ensisijaisesti siellä oppii tanssimaan niin hyvin kuin oma motivaatio ja lahjat antavat myöten. 

 

Jos en saa rahalleni vastinetta eikä lapsikaan enää viihdy, tietenkin siirrän sen sellaiseen kouluun, missä saadaan rahallemme vastinetta. 

 

Miksi ihmeessä kenenkään pitäisi auttaa ilmaiseksi harrastuksessa, josta maksaa? 

Ohis mutta Esimerkiksi yksi Suomen suurin jalkapalloseura Ilves toimii just junnupuolella niin, että joukkueen jäsenten vanhemmat ovat mukana joukkueen huoltajina, valmentajina, kuskeina jne. Ammattiosaamista ei välttämättä ole kouluikäisten joukkueissa kuin vierailevina tähtinä käymässä. Muuten ihan maallikot vanhemmat vastaavat asioista. 

Lajeja on tietysti erilaisia. Vastasin tuohon tanssikoulukommenttiin: Tanssikouluissa on yleensä ihan yksityisyrittäjä vetäjänä. Joka hankkii elantonsa sillä, että minä maksan lapseni sen tunneille. 

 

Itse suosin nimenomaan sellaisia harrastuksia, missä ei ole minkäänlaista vapaaehtoisuutta, vaan kaikki maksetaan rahalla ja vetäjä on ammattilainen. Silloin on niin selvää se, mitä voi vaatia. 

 

Tai no, kamppailulajit on kyllä lapsille kanssa hyviä vaikka vapaaehtoisuutta niissäkin on. Mutta niissä ei sallita perseilyä. 

OT mun lapsen judon vetäjä laittoi ryhmäviestin jossa viittais tuohon kolumniin, että hänen ryhmäänsä saisi tulla.

(Täytyy myöntää, että saisi mun puolesta pysyä poissa, mutta täytyy myös myöntää, että tämä judon ohjaaja saa lähes lapsen kuin lapsen toimimaan ryhmässä).

Pointsit judo-ohjaajalle!

Mun lapseni ovat melko rauhallisia ainakin ryhmässä, mutta mielestäni jokaiselle lapselle pitää antaa mahdollisuus, jos lapsi itse haluaa harrastaa. Ja tosiaan usein ne vilkkaimmat ovat niitä, joista kasvaa taitavimpia.

Vierailija kirjoitti:

Entisen supervilkkaan (ADHD)lapsen ( nyt jo menestyvän, rauhalliseen käytökseen kykenevän nuoren aikuisen) äitinä sanoisin pari asiaa:

Tämän lapsen kun veimme isompien sisarusten perässä aikanaan kokeilemaan jalkapalloa, ei siitä tullut edes ensimmäisellä kerralla oikein mitään. Tunnin lopuksi kysyttiin lapselta että tuleeko uudestaan, vastaus oli että " en, liian iso tila ja liikaa lapsia". Ei viety toista kertaa.

Tuli mieleen onko näiltä lapsilta edes kysytty kiinnostaako tai haluaako he harrastaa juuri sitä mihin äiti päätti kiikuttaa?

Toinen asia on se, mikä täälläkin on tullut ilmi: monesti keskittymishaasteiselle ja vilkkalle lapselle sopii paremmin yksilölajit. Omalle sopi aikanaan uimahyppyharrastus ja viulun soitto, jossa koko tunnin ajan saa olla opettajan kanssa kahdestaan ja kaiken huomion keskipisteenä. Toki näistäkään ei olisi tullut mitään, jos lasta itseään ei olisi kiinnostanut.

Mutta varsinkin joukkuelajit on ihan kamalan huono valinta lapselle, jota ne ei aidosti kiinnosta, ja jolla on vaikeuksia keskittyä/motivoitua.

Tämä. Jos lapsi vetää ryhmässä ylikierroksille, ja se on kaiket päivät päiväkodissa ryhmässä, on silkkaa ki-d-u-tus-ta viedä se vielä ryhmään harrastamaan illalla. 

Vilkkaalle lapselle tulee opettaa rauhoittumista, ei mitään riehumista. 

Ratsastuksessa esim. voi ottaa yksityistunteja, ja isot rauhalliset eläimet rauhoittaa kovasti kaikenlaisia lapsia. 

Lapsi saa harjoitella sitä ryhmässä toimimista ja ryhmään kuulumista ihan riittävästi päiväkodissa ja myöhemmin koulussa. Eiköhän sen olisi parasta harjoitella rauhoittumista vapaa-ajallaan. Luulen että se ryhmäkäytös päiväkodissa paranisi huimasti, jos edes joskus saisi rauhoittua. 

Kaikenlaiset viikko-viikko-uusperhekuviot on muuten pahinta mahdollista tuollaisille lapsille. Ne tarvitsevat todella paljon vakautta, struktuuria ja rauhaa elämäänsä. 

Tämän takia pisa tulokset romahtaa. 

Kouluun kun on velvollisuus ja integraation nimissä kaikkien on sitten kestettävä tätä vilkkautta oman oppimisen kustannuksella.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Se, että lapsi ei käy jossain tietyssä harrastuksessa pilaamassa sitä harrastusta muilta ei tarkoita sitä, että hän on ulkopuolella ja yksin kotiin jätetty. Maailma on täynnä tekemistä, ja vanhempi etsii lapselleen sopivat puuhat myös muita kunnioittaen.

Miksi näillä muilla ei ole kykyä mennä itseensä vaan kuvittelevat olevansa täydellisiä? Kyllä se on ulkopuolelle jättämistä vaikka sinä kuinka yrität tosiasioita kiistää jotta näyttäisitte viattomalta mitä ette ole. 

Jos minä lyön sinua nyrkillä naamaan aina, kun nähdään, etkä sinä sitten tahdo enää nähdä minua, teetkö silloin väärin kun jätät minut ulkopuolelle, sinä kylmä ja tunteeton ihminen joka ei hyväksy erilaisuutta? 

 

Vai voisiko olla, että olen itse omalla huonolla käytökselläni aiheuttanut sen, etten enää tahdo olla kanssasi? 

 

Joukossa toimiminen edellyttää aina ja kaikissa olosuhteissa sitä, että toimitaan joukon säännöillä. Muuten joutuu ulkopuoliseksi. 

Mutta lapset vasta opettelevat noita sääntöjä ja kypsyvät eri tahtiin, ja siksi on niin epäreilua, että jotkut aikuiset kiillottavat omaa kilpeään asialla. 
Minulle on sattunut temperamentiltaan rauhallisia lapsia, mutta ystäväni lapsi oli juuri tuota tyyppiä, joka pienenä sai potkut harrastuksista. Sen verran empatiaa minussa on, että kun kolumnisti kertoi kyyneleiden nousseen silmiinsä, kun hän lopulta oli löytänyt palkan, jonne lapsi kelpasi, meni minullakin pieni roska silmään. Ihan oman ystäväni puolesta.

-eri.

Ymmärrettävää mutta silti resurssit ovat mitä ovat. Jos ei ole resursseja erityislapsen tarpeisiin, ei voi mitään. Sivusta

Erityislapsen? Tämä minun ystäväni lapsi, joka sai potkut paristakin harrastuksesta vilkkauden vuoksi, on nykyään niinkin erityinen, että hän käy tavallista yläkoulua, keskiarvo on päälle ysin, ja hän menestyy hyvin taide- ja liikuntaharrastuksissa.

Oli hänellä mikä status tahansa, niin selvästi hän ei osannut pienenä olla harrastuksissa niin, että harrastus olisi onnistunut ja muilla lapsilla olisi ollut edes kohtuullisen mukavaa. Ei se niitä muita lapsia, joiden treenit hän pilasi, olisi lohduttanut, että hänellä on tulee vuosien päästä olemaan ysin keskiarvo.

Tuossa tilanteessa vanhempien täytyy itse järjestää lapselle mukavaa puuhaa eikä viedä epäonnistumaan maksettuihin ryhmäharrastuksiin. Lapsen itsetuntokin tuosta kärsii. Mulla on yksi kolmesta ollut sen tyyppinen, ettemme edes yrittäneet mitään varsinaista harrastusta ennen kuin vähän ennen kuin täytti 7. Pärjäsi silloin aivan hyvin siellä. Tervettä järkeä on suotavaa käyttää.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Onhan niitä erityislasten harrastusryhmiä.

Ei kai kukaan tunnusta omaa lastaan lastaan erityislapseksi vaan neroksi, jota muut eivät ymmärrä.

Joo, täällä kaikki "vilkkaat" jotka on saaneet bännit harrastukseen lapsena ovatkin yläkouluikäisinä miltei kympin oppilaita jotka harrastavat menestyksekkäästi kaikkea tilkkutöistä boulderointiin. Kaikki onnistuu!

Lapsen luokkakaveri (seiskoja ovat) sai "vilkkauden" vuoksi bännit miltei joka paikasta. Viime kesänä sai porttarin kirjastoon, kun sotki siellä omatoimiaikana. Lisäksi on ainakin kahteen kauppaan porttari, kun käynyt näpistelemässä. Ihan holtiton tapaus edelleen.

Jo eläköitynyt, vuosikymmenien uran lastentarhanopettajana ja perhepäivähoitajien esihenkilönä työskennellyt tuttavani totesi kerran, että lapsista näkee aivan suoraan, mitä kotona tapahtuu tai ei tapahdu. Ja mitä pienempi lapsi, sitä läpinäkyvämmin hän on ikkuna vanhempiensa toimintaan. Tämä tulee aina mieleen, kun alle kouluikäisen lapsen vanhempi syyttää muita tahoja jostain lapseensa liittyvästä. Tämä sama toteamus tuli välittömästi mieleen myös HSanomien päivän kolumnia lukiessa. Mitäköhän tuolla perheessä on meneillään, kun lapsi noin selkeästi oireilee - ettei kirjastoonkaan ole enää tervetullut. Kirjasto on nykyään lapsiystävällinen ja erittäin matalan kynnyksen paikka, joten jotain todella ikävää on täytynyt tapahtua ja moneen kertaan.

Mitä nämä toistuvat tilanteet kertovat lapsen kotielämästä? Ja miksi pienen lapsen äiti kertoo tästä uutismediassa? Onko kyse äidin hätähuudosta? 

Ei hevosia kiusaamaan saa tollasta päästää! 

Ei taida olla kuitenkaan pelkästään vilkkaudesta aina kyse? Olen itsekin ollut vilkas lapsi eikä harrastusten suhteen ole ollut mitään ongelmaa.

Kysymys taitaa olla siitä että pystyykö lapsi toimimaan ryhmän mukana siellä harrastuksessa. Joskus kyse on ihan toisten lasten turvallisuudesta, kuten tuo esimerkki missä pari vuotta muita vanhempi lapsi meni tanssiryhmään ja tunnit päättyi pienempien itkuun, toinen esimerkki voisi olla vaikka se että eihän siitä mitään tule jos harrastuksen ohjaajien aika ei mene siihen itse harrastukseen vaan jonkun yksittäisen lapsen vahtimiseen, se on epäreilua toisia lapsia kohtaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mun lapsen tanssiryhmän tuli down-tyttö. Hän oli 2 vuotta vanhempi kuin muut koska vanhemmat olivat ajatelleet että kehitystaso sopii paremmin pienempien ryhmään. Mutta tyttö oli siten myös huomattavan paljon isompi kuin muut ja riehakas. Hän törmäili jatkuvasti muihin lapsiin sillä seurauksella että lämmittelyleikit ym. päättyivät pienempien itkuun ja häntä alettiin pelätä. Kukaan ei kuitenkaan uskaltanut kritisoida että miksi hän on siinä ryhmässä kun jatkuvasti tulee vaaratilanteita. Muut tytöt lopettivat yksi toisensa perään käymästä tunneilla. 

Tässä olisi pitänyt olla ohjaajalla ja seuralla pelisilmää. Tilanne on varmasti ollut nolo kaikille ja sen jatkuminen ei kenenkään itsetuntoa kehitä myönteiseen suuntaan. Onneksi nykyään on ainakin harvakseltaan tarjolla myös ryhmiä joissa huomioidaan erityistarpeet. 

Tilannetta ja vanhempien roolia tanssitunnilla tietämättä sanoisin, että kyllä vikaa on myös vanhemmissa, jotka ottavat lapsensa pois tanssiryhmästä yhden erityisen vuoksi. Siinä opetetaan omille lapsille jotain todella rumaa. 
Yksi ainoa käsipari riittäisi törmäilyn estämiseen. Se voisi olla seuran vapaaehtoinen nuori, erityislapsen oma läheinen tai sopimuksen mukaan kuka tahansa vanhempi. Mutta ei, katsotaan vaan nenänvartta pitkin, että iik, siellä törmäillään mun ihanaan pikkuballerinaan, sen sijaan että mitenkään autettaisiin.

Jos minä lähetän lapseni balettikouluun ja siitä maksan, oletan että se ensisijaisesti siellä oppii tanssimaan niin hyvin kuin oma motivaatio ja lahjat antavat myöten. 

 

Jos en saa rahalleni vastinetta eikä lapsikaan enää viihdy, tietenkin siirrän sen sellaiseen kouluun, missä saadaan rahallemme vastinetta. 

 

Miksi ihmeessä kenenkään pitäisi auttaa ilmaiseksi harrastuksessa, josta maksaa? 

Tuo lapsesi, josta niin kauniisti se-promominia käytät, ei kuitenkaan ehkä siellä alkeisryhmässä saavuta täytyä potentiaaliaan, vaikka miten röyhistelisit rintaasi maksajana.

Ne oikeasti tanssiin soveltuvat siirretään kyllä toisiin ryhmiin, missä heillä on vertaistaan seuraa.

Niin. Voi hyvin olla, ettei sillä ole minkäänlaisia edellytyksiä tanssijaksi. Se on aivan okei, tanssikoot ilokseen. 

Se sen sijaan EI ole oikei, että joku huonosti käyttäytyvä lapsi estäisi minun lastani oppimasta sitä, minkä hän kykenee oppimaan. Sekään ei ole okei, että yhtään kenenkään pitäisi mennä vapaaehtoiseksi siksi, että Mirja-Irmeliä ei ole kasvatettu, eikä Mirja-Irmelin mutsia hotsita olla siellä itse vahtimassa kasvattamatonta lastaan. 

Koulussa sitä on jo aivan liian kanssa. Rauhalliset lapset eivät saa rauhassa oppia niin pitkälle kuin omat rahkeet riittävät, koska opettajan aika menee kurinpitoon, kun vanhemmat eivät viitsi kasvattaa. 

Siis mitä ihmettä pitää tehdä, että saa kirjastoon viimeisen varoituksen? Meidän lähikirjastossa, joka on koulun vieressä, on välillä iltapäivisin aikamoinen meteli. Työntekijät välillä joutuvat sanomaan, mutta en ole kuullut että varoitusta olisi tullut.

Ohiksena, useat seurat ja ainakin meidän kaupunki järjestävät harrastusryhmiä myös ns erityislapsille. Eikö ne kelpaa tälle perheelle?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jos mulla on vaikka 20 lapsen harrastusporukka, jota ohjaa joko ilmaiseksi omalla vapaa-ajallani tai vaihtoehtoisesti vanhemmat maksavat minulle paljon siitä että saavat laadukkaan ja kalliin harrastuksen, ei kummassakaan tapauksessa mukaan oikein voi ottaa lasta joka ei osaa käyttäytyä harrastuksen sääntöjen mukaisesti.

Ehkä tälläisen vilkkaan lapsen vanhemmille voisivat perustaa oman, vilkkaille suunnatun, ryhmän ja vetää sitä. Tai maksaa yksityisopetuksesta. Tai etsiä lajin joka kiinnostaa lasta tarpeeksi että hän on motivoitunut keskittymään.

Jos kyseessä esimerkiksi ADHD, lapsella on erityislahja keskittyä täysin asiaan joka kiinnostaa.

Erityislahja = äippä selittää mustan valkoiseksi, kun lapsi tötöilee.

En ole ADHD-lapsen äiti tai edes isä. Fakta on että ADHD:n mukana tulee kyky uppoutua kiinnostavaan asiaan syvälle ja keskittyä täysin. Sivistä itseäsi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minulla on vilkas lapsi. Minä olen kertonut lapselle pienestä pitäen, että harrastuksiin ei mennä jollei siellä osata käyttäytyä. Miksi tämä on niiiiiiiiiin vaikeaa? Kertokaa mikä on se jota ette ymmärrä.

Sama mullakin on vilkas lapsi, ja olen harrastuksissa ollut aina mukana vahtimassa. Mutta jotkut ihmiset oikeasti kuvittelee, että koko maailma on vain heidän lapsille tehty. Oltiin kerran yhdessä julkisessa paikassa ja lapseni leikki siellä ihan yksin. Yksi lapsi alkoi itkeä jostain syystä kun häntä pelotti, vaikka lapseni ei ollut edes hänen lapsen lähellään, leikki 1-2 metrin päässä, ei koskenut lapseen eikä edes sanonut sille  mitään. Sen sijaan, että tää toinen vanhempi olisi opettanut omasta lapsestaan rohkeampaa hän sanoikin, että tuo poikako sinua harmittaa (viitateen vilkkaaseen poikaani joka ei edes mitenkään häiriköinyt, ei koskenut, ei huutanut ainoastaan leikki kaukana hänestä), niin tää okein lietsoi lapseensa ajatusta, että vain hän saa olla ja hän saa pelätä sellaistakin joka ei edes tee hänelle mitään, on vain olemassa. Ei ole mitenkään tervettä lietsoa pelkoa jotakin sellaista kohtaan joka ei edes mikään vaara tai uhka ole. Ei töninyt, ei riehunut eikä  mitään muutakaan sellaista sopimatonta. On vain hieman iloisempi luonne, ja sehän ei suomalaiselle naama nyrpöttäjälle käy. 

No, minä olen aikuinen ja istuin kerran bussissa ikkunapaikalla olevan kouluikäisen tytön viereen. istuin siinä puolitorkuksissa kun yhtäkkiä joku tönäisee minua: "ANTEEKSI, lapseni täytyy päästä viereeni istumaan, HÄN PELKÄÄ." Muslimiksi kääntynyt suomalaisnainen istui vaunujen kanssa siinä vaunupaikalla ja hänen isomman lapsensa viereen olin sitten istunut pelottelemaan. Lapsi siis oikeasti ITKI pelosta. 

 

Miksi se oli alunperinkään pitänyt sitten istuttaa niin, että ruuhkabussissa varmasti istuu ventovieras aikuinen viereen? 

 

Muut samanikäiseltä näyttävät lapset matkustivat tyytyväisinä yksin kouluun. 

Ethän sä lapsen viereen voi istua puolitorkuksissa. Se lapsi ei välttämättä uskalla sanoa jos haluaa vaikka jäädä pois. Jos istut lapsen viereen, toisella silmällä varmistat että hänellä kaikki ok.

Ventovierasta lasta pitäisi vahtia bussissa? Jos vanhempi päästää lapsen bussiin, on hänen asiansa varmistaa että lapsi osaa sanoa "anteeksi, jäisin tässä pois". 

Vierailija kirjoitti:

Jos ei kuuntele ohjeita eikä jaksa keskittyä, niin minkäänlainen ohjattu harrastustoiminta ei ole oikea paikka, ihan sama onko kyse joukkuelajista tai yksilölajista. 

Miten näitä ongelmalapsia on nykyään niin paljon? 

Siksi koska lapsilla on nykyään pelkkiä oikeuksia ja kurinpitoa pidetään julmana ja traumaattisena.

Jos lapsi ei pysty olemaan ryhmässä, niin 

A) haluaako hän osallistua ryhmäharrastukseen?

B) onko ryhmäharrastus hänelle hyväksi?

Eikö sellaisen lapsen kanssa kannattaisi harjoitella ensin kotona yhteistoimintaa tuttujen ihmisten kanssa? Tai jonkin yksilöharrastuksen parissa, jossa saa henkilökohtaista ohjausta?

Kaikki eivät kehity samaan tahtiin. Osa tarvitsee vähän pidempään rauhallista ympäristöä. Sinne ryhmäharrastukseen ehtii mennä myöhemminkin. Sitten kun sinne kykenee menemään ja osallistumaan asiallisesti. Lapsikin nauttii silloin enemmän siitä ryhmätoiminnasta.

Paitsi lajeissa, myös harrastusohjaajien menetelmissä on isoja eroja. Muistan elävästi oman helpotuksentunteen kun vilkas lapseni sattui telinejumpparyhmään, jossa lähdettiin aina heti liikkeelle ja toimintaan, eikä istuttu pitkään piirissä kuuntelemassa valmentajan luentoa. Siinä vakka löysi kantensa. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minulla on vilkas lapsi. Minä olen kertonut lapselle pienestä pitäen, että harrastuksiin ei mennä jollei siellä osata käyttäytyä. Miksi tämä on niiiiiiiiiin vaikeaa? Kertokaa mikä on se jota ette ymmärrä.

Sama mullakin on vilkas lapsi, ja olen harrastuksissa ollut aina mukana vahtimassa. Mutta jotkut ihmiset oikeasti kuvittelee, että koko maailma on vain heidän lapsille tehty. Oltiin kerran yhdessä julkisessa paikassa ja lapseni leikki siellä ihan yksin. Yksi lapsi alkoi itkeä jostain syystä kun häntä pelotti, vaikka lapseni ei ollut edes hänen lapsen lähellään, leikki 1-2 metrin päässä, ei koskenut lapseen eikä edes sanonut sille  mitään. Sen sijaan, että tää toinen vanhempi olisi opettanut omasta lapsestaan rohkeampaa hän sanoikin, että tuo poikako sinua harmittaa (viitateen vilkkaaseen poikaani joka ei edes mitenkään häiriköinyt, ei koskenut, ei huutanut ainoastaan leikki kaukana hänestä), niin tää okein lietsoi lapseensa ajatusta, että vain hän saa olla ja hän saa pelätä sellaistakin joka ei edes tee hänelle mitään, on vain olemassa. Ei ole mitenkään tervettä lietsoa pelkoa jotakin sellaista kohtaan joka ei edes mikään vaara tai uhka ole. Ei töninyt, ei riehunut eikä  mitään muutakaan sellaista sopimatonta. On vain hieman iloisempi luonne, ja sehän ei suomalaiselle naama nyrpöttäjälle käy. 

No, minä olen aikuinen ja istuin kerran bussissa ikkunapaikalla olevan kouluikäisen tytön viereen. istuin siinä puolitorkuksissa kun yhtäkkiä joku tönäisee minua: "ANTEEKSI, lapseni täytyy päästä viereeni istumaan, HÄN PELKÄÄ." Muslimiksi kääntynyt suomalaisnainen istui vaunujen kanssa siinä vaunupaikalla ja hänen isomman lapsensa viereen olin sitten istunut pelottelemaan. Lapsi siis oikeasti ITKI pelosta. 

 

Miksi se oli alunperinkään pitänyt sitten istuttaa niin, että ruuhkabussissa varmasti istuu ventovieras aikuinen viereen? 

 

Muut samanikäiseltä näyttävät lapset matkustivat tyytyväisinä yksin kouluun. 

Ethän sä lapsen viereen voi istua puolitorkuksissa. Se lapsi ei välttämättä uskalla sanoa jos haluaa vaikka jäädä pois. Jos istut lapsen viereen, toisella silmällä varmistat että hänellä kaikki ok.

Ventovierasta lasta pitäisi vahtia bussissa? Jos vanhempi päästää lapsen bussiin, on hänen asiansa varmistaa että lapsi osaa sanoa "anteeksi, jäisin tässä pois". 

Ei vaan jos istut lapsen viereen, tulee sinun huomioida lapsi. Tottakai pitäisi huomioida aikuinenkin, mutta aikuinen pärjää vaikka päättäisit olla juntti. Peruskohteliaisuutta.