HS: Saako lapsi harrastaa, jos ei pysty olemaan ryhmässä?

Vierailija kirjoitti:

Artikkelin äiti kertoo, että lapsi oppi uimaan jo ennen kouluikää. Eli onko ollut sitten taitavampi kuin ikäisensä ja uimakoulu vähän liian helppo tai tylsä eli olisi kuulunut vähän haastavampaan ryhmään. Muuten aika asiatonta kommentoitia täällä äitiä kohtaan. 

Onko ihmiset niin avuttomia, ettei voi viedä lasta uimaan ilman uimakoulua? Tiktokista tai YouTubesta voi etsiä hyviä harjoituksia. Me käydään lapsen kanssa lähes viikottain. Sitten kouluikäisenä uudestaan voi kokeilla seurassa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Niin me ihmiset olemme erilaisia. Itse en koskaan kehtaisi omalla nimelläni ja naamakuvallani kertoa laajalevikkisellä alustalla, että oma lapsi häritsee monen muun lapsen harrastustoimintaa. En myöskään kehtaisi kuvailla harrastusryhmän ohjaajan olemusta negatiivisin sävyin ja päälle päätteeksi kerjätä sääliä. Mutta kuten sanottu, erilaisia ollaan.

En kehtaisi koskaan omalla naamalla haukkua muiden lapsia riesaksi, joten siksi nää täällä varmaan nimettömänä haukkuukin toisten lapsia kun eivät omalla naamallaan kehtaa paljastaa rumaa sisintään. 

Ai? Kyllä minä vaan kehtaisin.

Tämä on sen erokirjan kirjoittajan lapsi. Äiti jätti perheensä lapsen 1-vuotispäivänä. Lapsi kulkee kahden uusperheen väliä "nyssäkät kainalossa" (lainaus lehtijutusta). On se kumma, että lapsi oireilee.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Harrastaa sitten jotain yksilö lajia, eikä pilaa muiden harrastuksia omalla käytöksellään. 

Niitä yksilölajejakin harrastetaan yleensä ryhmässä, koska yksityisvalmentajan hankkiminen on aika kallista...

Ai esimerkiksi pianon soittoa ryhmissä ? 

Mikäs urheilulaji se pianonsoitto nyt taas olikaan, muistutatkos minua vielä?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mun lapsen tanssiryhmän tuli down-tyttö. Hän oli 2 vuotta vanhempi kuin muut koska vanhemmat olivat ajatelleet että kehitystaso sopii paremmin pienempien ryhmään. Mutta tyttö oli siten myös huomattavan paljon isompi kuin muut ja riehakas. Hän törmäili jatkuvasti muihin lapsiin sillä seurauksella että lämmittelyleikit ym. päättyivät pienempien itkuun ja häntä alettiin pelätä. Kukaan ei kuitenkaan uskaltanut kritisoida että miksi hän on siinä ryhmässä kun jatkuvasti tulee vaaratilanteita. Muut tytöt lopettivat yksi toisensa perään käymästä tunneilla. 

Tässä olisi pitänyt olla ohjaajalla ja seuralla pelisilmää. Tilanne on varmasti ollut nolo kaikille ja sen jatkuminen ei kenenkään itsetuntoa kehitä myönteiseen suuntaan. Onneksi nykyään on ainakin harvakseltaan tarjolla myös ryhmiä joissa huomioidaan erityistarpeet. 

Tilannetta ja vanhempien roolia tanssitunnilla tietämättä sanoisin, että kyllä vikaa on myös vanhemmissa, jotka ottavat lapsensa pois tanssiryhmästä yhden erityisen vuoksi. Siinä opetetaan omille lapsille jotain todella rumaa. 
Yksi ainoa käsipari riittäisi törmäilyn estämiseen. Se voisi olla seuran vapaaehtoinen nuori, erityislapsen oma läheinen tai sopimuksen mukaan kuka tahansa vanhempi. Mutta ei, katsotaan vaan nenänvartta pitkin, että iik, siellä törmäillään mun ihanaan pikkuballerinaan, sen sijaan että mitenkään autettaisiin.

 

Ei katsota nenän vartta, mutta ei myöskään siedetä törmäilyjä. Käsipareja törmäilyyn ei ole edes ehdotettu.

Olen ollut muutamia kertoja sellaisessa tilanteessa, että on pitänyt ilmoittaa joko lapselle tai aikuiselle, että tämä ryhmä on hänelle sopimaton. Niin olisi kuulunut OHJAAJAN tehdä tässäkin tapauksessa.

Erityisille pitäisi olla omat erityisryhmät, joissa ei kokisi huonommuutta eikä syrjimistä.

Oikeastihan tuo puhe erityisryhmien tarpeellisuudesta erityisille, etteivät he kokisi syrjintää tai alemmuutta, on vain kauniiseen sanahelinään kätkettyä vammaiskammoa.

Ei ole.

Minusta vähän tuntuu että tämä lapsi ei ollut pelkästään vilkas vaan käytöstavaton häirikkö. Ja ihmekös tuo kun äidin asennetta kuuntelee. Jos 5v lapsi saa kirjastoonkin viimeisen varoituksen niin jonkun hälytyskellon pitäisi soida ja pyytää lapselle tutkimuksia. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Artikkelin äiti kertoo, että lapsi oppi uimaan jo ennen kouluikää. Eli onko ollut sitten taitavampi kuin ikäisensä ja uimakoulu vähän liian helppo tai tylsä eli olisi kuulunut vähän haastavampaan ryhmään. Muuten aika asiatonta kommentoitia täällä äitiä kohtaan. 

Onko ihmiset niin avuttomia, ettei voi viedä lasta uimaan ilman uimakoulua? Tiktokista tai YouTubesta voi etsiä hyviä harjoituksia. Me käydään lapsen kanssa lähes viikottain. Sitten kouluikäisenä uudestaan voi kokeilla seurassa.

Kamala vaiva, jos pitää itse opettaa lasta ja olla läsnä lapselle :(

Huoh. Ei meilläkään lapsi pärjännyt joukkueharrastuksessa. Siirtyi sitten yksilölajiin ja pärjäsi siinä hyvin ja sai kavereita harrastuksen piiristä. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mun lapsen tanssiryhmän tuli down-tyttö. Hän oli 2 vuotta vanhempi kuin muut koska vanhemmat olivat ajatelleet että kehitystaso sopii paremmin pienempien ryhmään. Mutta tyttö oli siten myös huomattavan paljon isompi kuin muut ja riehakas. Hän törmäili jatkuvasti muihin lapsiin sillä seurauksella että lämmittelyleikit ym. päättyivät pienempien itkuun ja häntä alettiin pelätä. Kukaan ei kuitenkaan uskaltanut kritisoida että miksi hän on siinä ryhmässä kun jatkuvasti tulee vaaratilanteita. Muut tytöt lopettivat yksi toisensa perään käymästä tunneilla. 

Tässä olisi pitänyt olla ohjaajalla ja seuralla pelisilmää. Tilanne on varmasti ollut nolo kaikille ja sen jatkuminen ei kenenkään itsetuntoa kehitä myönteiseen suuntaan. Onneksi nykyään on ainakin harvakseltaan tarjolla myös ryhmiä joissa huomioidaan erityistarpeet. 

Tilannetta ja vanhempien roolia tanssitunnilla tietämättä sanoisin, että kyllä vikaa on myös vanhemmissa, jotka ottavat lapsensa pois tanssiryhmästä yhden erityisen vuoksi. Siinä opetetaan omille lapsille jotain todella rumaa. 
Yksi ainoa käsipari riittäisi törmäilyn estämiseen. Se voisi olla seuran vapaaehtoinen nuori, erityislapsen oma läheinen tai sopimuksen mukaan kuka tahansa vanhempi. Mutta ei, katsotaan vaan nenänvartta pitkin, että iik, siellä törmäillään mun ihanaan pikkuballerinaan, sen sijaan että mitenkään autettaisiin.

Jos minä lähetän lapseni balettikouluun ja siitä maksan, oletan että se ensisijaisesti siellä oppii tanssimaan niin hyvin kuin oma motivaatio ja lahjat antavat myöten. 

 

Jos en saa rahalleni vastinetta eikä lapsikaan enää viihdy, tietenkin siirrän sen sellaiseen kouluun, missä saadaan rahallemme vastinetta. 

 

Miksi ihmeessä kenenkään pitäisi auttaa ilmaiseksi harrastuksessa, josta maksaa? 

Koska suurin osa harrastuksista pyörii vapaaehtoisvoimin, ja jos niitä vapaaehtoisia ei ole, ei ole harrastuksiakaan. Harrastusmaksut olisivat monissa seuroissa moninkertaisia jos vapaaehtoisia ei olisi.

Miksi alle kouluikäisiä raahataan maksullisiin harrastuksiin?

Seuraavana päivänä päiväkodissa nämä jannicapetterit ovat väsyneitä, kärttyisiä ja kimppuunkäyviä, kun ei vaan jaksa pitkää hoitopäivää.

Vierailija kirjoitti:

Kuulostaa, että kaikki muut paitsi vanhemmat kasvattaa nykyään lapsia. Erikoinen ilmiö.

Niin on. Ja sitten kun valmentaja joutuu kasvattamaan myös sitä lapsen vanhempaa (tässä uimaopettaja Helsingin Sanomien toimittajaa), asia käsitellään kirjoittamalla työn puolesta ulinavalitus siitä, miten minä-minä-kirjoittaja on joutunut palelemaan uimapuvussa ja kuuntelemaan itse sitä kasvatusta, jonka hänen olisi itse pitänyt lapselleen tarjota.

Uimakoulu tuossa ryhmässä on ollut selkeä virhe vanhemmalta, mitä hän ei itse ilmeisesti pysty ymmärtämään.

Vierailija kirjoitti:

Miksi alle kouluikäisiä raahataan maksullisiin harrastuksiin?

Seuraavana päivänä päiväkodissa nämä jannicapetterit ovat väsyneitä, kärttyisiä ja kimppuunkäyviä, kun ei vaan jaksa pitkää hoitopäivää.

Koska ihmiset haluaa lapsia, mutta he eivät kuitenkaan jaksa olla niiden lastensa kanssa aktiivisesti, kivempi viedä "harrastukseen" että voi itse jossain sivussa selata vaikka tiktokkia.

Yksi tietty pers.häiriö tulee mieleen sellaisesta, että pienen lapsen syntymäpäivästäkin tehdään äitylin oma draamashow. Täydellinen päivä hajottaa synttärisankarin perhe. Kyllä kaiken keskiössä on oltava mammulin tunteet.

Vähän toki tämäkin tuoksahtaa, että kostetaan lapsen harrastusohjaajalle sheimaamalla tätä kehotyyppiä myöten, kun antaa palautetta lapsen käytöksestä. Samalla kehaistaan ohjaajaa, joka katsoo häiriköintiä läpi sormien. Varokaa vaan, vapaaehtoisesti ilmaiseksi lasten harrastuksia ohjaavat, jos tätä mammaa ei miellytä, päädytte hesariin naurettavaksi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Se, että lapsi ei käy jossain tietyssä harrastuksessa pilaamassa sitä harrastusta muilta ei tarkoita sitä, että hän on ulkopuolella ja yksin kotiin jätetty. Maailma on täynnä tekemistä, ja vanhempi etsii lapselleen sopivat puuhat myös muita kunnioittaen.

Miksi näillä muilla ei ole kykyä mennä itseensä vaan kuvittelevat olevansa täydellisiä? Kyllä se on ulkopuolelle jättämistä vaikka sinä kuinka yrität tosiasioita kiistää jotta näyttäisitte viattomalta mitä ette ole. 

Jos minä lyön sinua nyrkillä naamaan aina, kun nähdään, etkä sinä sitten tahdo enää nähdä minua, teetkö silloin väärin kun jätät minut ulkopuolelle, sinä kylmä ja tunteeton ihminen joka ei hyväksy erilaisuutta? 

 

Vai voisiko olla, että olen itse omalla huonolla käytökselläni aiheuttanut sen, etten enää tahdo olla kanssasi? 

 

Joukossa toimiminen edellyttää aina ja kaikissa olosuhteissa sitä, että toimitaan joukon säännöillä. Muuten joutuu ulkopuoliseksi. 

Mutta lapset vasta opettelevat noita sääntöjä ja kypsyvät eri tahtiin, ja siksi on niin epäreilua, että jotkut aikuiset kiillottavat omaa kilpeään asialla. 
Minulle on sattunut temperamentiltaan rauhallisia lapsia, mutta ystäväni lapsi oli juuri tuota tyyppiä, joka pienenä sai potkut harrastuksista. Sen verran empatiaa minussa on, että kun kolumnisti kertoi kyyneleiden nousseen silmiinsä, kun hän lopulta oli löytänyt palkan, jonne lapsi kelpasi, meni minullakin pieni roska silmään. Ihan oman ystäväni puolesta.

-eri.

Ymmärrettävää mutta silti resurssit ovat mitä ovat. Jos ei ole resursseja erityislapsen tarpeisiin, ei voi mitään. Sivusta

Erityislapsen? Tämä minun ystäväni lapsi, joka sai potkut paristakin harrastuksesta vilkkauden vuoksi, on nykyään niinkin erityinen, että hän käy tavallista yläkoulua, keskiarvo on päälle ysin, ja hän menestyy hyvin taide- ja liikuntaharrastuksissa.

Minulla on itselläni diagnosoitu keskittymisvaikeus ja erityislapsi-sanan ei ollut tarkoitus olla mitenkään solvaava. Ainoastaan ilmaista sitä että on erityinen tarpeiltaan. Jos on saanut potkut useammasta harrastuksesta niin varmasti on ainakin nuorempana ollut sellainen. Jos on ollut sen verran vilkas, että saa potkut harrastuksesta, ei valitettavasti ollut vielä kypsä harrastamaan itsenäisesti ilman omaa aikuista.

Mutta aika moni viisivuotias kypsyy ajan myötä, ja lopulta se vilkkaampi usein menee taidollisesti ohi siitä hiljaa istuneesta.

Ei ole kenenkään etu, että lapsi demonisoidaan ja tuomitaan toivottomaksi tapaukseksi jo pienenä.

Se ettei ryhmään oteta lasta joka ei ole vielä kypsä toimimaan harrastusryhmässä ei ole demonisointia tai tuomitsemista. Mistä repäisit nämä? Ja miksi puhut "ystävän" lapsesta noin tunteella?

Miksi en puhuisi ystävän lapsesta tunteella? Huomaan kyllä, että tälle palstalle on nykyään pesiytynyt aika joukko ihmisvihaajia ja trolleja, mutta olen vanhaa kaartia ja suhtaudun kaikkiin lapsiin lähtökohtaisesti positiivisesti.

Kannattaakohan tuon toimittajan ja ex-miehensä kirjoittamaa lapsiperheen eroa käsittelevää kirjaa lukea, kun kerran hän itse tuo - ehkä ajattelemattomuuttaan - esille miten pahasti kuopus oireilee eron ja uusioperhekuvion myötä? Sama kuvio ja kysymys liittyy toimittajan ystävänsä kanssa kirjoittamaan lapsiperheen parisuhdekirjaan - molemmat kirjoittajat ovat sen jälkeen eronneet. 

https://otava.fi/kirjat/lapsiperheen-parisuhdekirja/

Eli kirjoitetaan kirja (kai määritelmällisesti TIETOkirja) jostain aiheesta ja sen jälkeen sössitään omassa elämässä se asia, josta kirjat on kirjoitettu... Ilmeisesti kirjat kertovat myös kirjoittajiensa omista elämistä (onko näin?), niin herää kysymys, minkä valtakunnan asiantuntijoita nämä ovat? 

Kannattaisi kustantajien olla jatkossa tarkkana siitä, julkaistaanko tuolta toimittajalta enää yhtään mitään. Voisi olla ympäristöteko, jos hän lopettaisi kirjoittamisen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Keltinkangas nyt ei ole mikään 80-90 luvun ajan asiantuntija kun ei hän ole ollut silloin nuori eikä lapsi. Hän voi puhua sivusta, mutta ei kokemuksesta. Eikä näitä Keltinkanaan juttuja pidä ottaa ainoana totuutena, alkaa vaikuttaa jo siltä, että hänen ympärilleen on muodostumassa ihmeellinen kultti. Hän on yksi proffa muiden joukiossa. 80 ja 90- luvun lapset ovat joutuneet kokemaan laman seuraukset ja 80-luvulla syntyneitä nyt ei ole mitenkään asiallisesti kohdattu työelämässä vaan kun alkoi työttömyys ja irtisanomiset, työantaja puoli käytti sitä sumeilematta hyväkseen ja moni 80 luvulla syntynyt on joutunut tekemään ikänsä pätkätöitä, määräaikaisuuksia yms yms. Me 80 luvun lapset puhutaan itse omista asioista, ei me tarvita jotain vanhaa ihmistä kertomaan, joka väittää puuta heinää. Ei meillä 80 luvulla syntyneillä ole todellakaan ollut mitään mahdollisuutta itsekkyyteen. Päinvastoin, meidän on ollut pakko ottaa vastaan muruset mitä jäljelle jäi kuten pätkätöitä, vuokratyötä, määräkaikaisuuksia yms. Mutta me mielleniaalit olllaan kyllä kasvatettu omista lapsistamme hieman itsekkäämpiä kun huomattiin, että meitähän huijataan. Vanhempi sukupolvi projisoi omaa itsekkyyttään millenaaleihin, joilla ei todellakaan ollut mikään helppo aloitus työelämään, kun niitä työpaikkoja ei laman aikaan ollut muille kuin 70 luvulla syntyneille ja sitä vanhemmille. 

On ero kokemusasiantuntijan ja tohtorikoulutetun, pitkän tieteellisen uran tehneen tutkijan välillä. 

Keltikangas-Järvisen teokseen viittasi myös HS:n kolumnin yksi ensimmäisistä lukijakommentoijista saaden yli 200 peukutusta. Sittemmin kommentti on poistettu, ehkä siksi kun siinä mainostettiin  tuota kirjaa.

Jos kokemusasiantuntijuus nostetaan akateemista tutkimusta ylemmäksi, on koko yhteiskuntamme tuhon oma. Ehkä sillä selittyy osa nykyisestä lamasta.

Ja itsekkyydellä eli itsekeskeisyydellä tarkoitetaan tässä yhteydessä jotain muuta kuin ihmisen työmarkkina-asemaa.

Mun käsitykseni mukaan tämä viimeisin teos ei ollut tieteellinen tutkimus, vaan enemmänkin hänen omia mielipiteitään. Mutta ilmeisen suosittu kuitenkin.

Itse en ole lukenut sitä, mutta jotenkin yllättävää, miten moni on yhtä mieltä siitä, että kaikki ovat nykyään narsisteja, mutta kuitenkin todella harva myöntää itse sitä olevansa.

Vaikuttaa siltä että perheelle ei jää aikaa keskenään, kokoajan harrastuksia, koulua ja päivähoitoa, ei ihme että lapsi reagoi siihen noin. Päiväkodissa on ihan tarpeeksi virikkeitä lapselle. Vanhempien huomiota lapsi kaipaa. 

Vierailija kirjoitti:

Miksi alle kouluikäisiä raahataan maksullisiin harrastuksiin?

Seuraavana päivänä päiväkodissa nämä jannicapetterit ovat väsyneitä, kärttyisiä ja kimppuunkäyviä, kun ei vaan jaksa pitkää hoitopäivää.

Koska alle kouluikäisilläkin voi olla innostus johonkin spesifiin harrastukseen. Minäkin olen rakkaimmat harrastukset aloittanut ennen kouluikää. Oma lapsi tosin harrastaa yhdessä kanssani erästä lajia, joka häntä sattui kiehtomaan tällä hetkellä.

Joku lapsi saattaa olla myös huomattavan lahjakas ja lahjakkuus voi näkyä jo taaperolla. Kivahan se on päästä sitten tekemään sitä mistä tykkää ihan kunnolla ja saada haastetta.

Vierailija kirjoitti:

Minusta vähän tuntuu että tämä lapsi ei ollut pelkästään vilkas vaan käytöstavaton häirikkö. Ja ihmekös tuo kun äidin asennetta kuuntelee. Jos 5v lapsi saa kirjastoonkin viimeisen varoituksen niin jonkun hälytyskellon pitäisi soida ja pyytää lapselle tutkimuksia. 

Ei vika ole lapsessa, vaan vanhemmissa. Kirjastoon mennään silloin kun lapsella on hyvä vireystila. On syöty ja ulkoilu ja levätty tarpeeksi, ei päivähoidon päätteeksi. 

Käytöstavat opitaan kotona, kun kotona ei saa juota, kiljua, tapella muiden lasten kanssa yms. lapsi ei tee niin muuallakaan. 

Kaikki saavat harrastaa, oli vilkas tai ei. Seurojen on vaan sopeuduttava tilanteeseen ja tarvittaessa otettava lisää ohjaajia. Ketään ei saa jättää pois tai vaihtoehtoisesti kukaan ei saa harrastaa.