Lue keskustelun säännöt.
Alue: Aihe vapaa
Jatkuva suru siitä, että mulla ei ole parisuhdetta, tekee minut surulliseksi
19.08.2026 |
En jaksaisi tätä tunnetta enää: olen jatkuvasti surullinen siitä, että mulla ei ole parisuhdetta. Vaikka kuinka yritän tehdä ja kokea kaikenlaista, tämä fiilis vaan jäytää sisällä. Se on jatkuvasti läsnä, kun herään aamulla tai menen nukkumaan illalla.
Mulla oli pitkä suhde vajaa kolmekymppiseksi. Puoliso oli minulle tosi rakas, ja meillä oli paljon samoja kiinnostuksen kohteita. Kuitenkin elämäntilanne muuttui, hän joutui muuttamaan toisaalle ja samalla hänellä alkoi menojalka vipattamaan, eikä sitoutuminen sitten houkutellutkaan.
Itse rakastin sitä elämää, kun oli puoliso vierellä. Jos yöllä heräsi, sai halata toista. Aamulla laittoi kahvit myös toiselle. Kun tuli kotiin, oli ihana, kun olohuoneesta huikattiin moikat, ja sitten vaihdettiin päivän kuulumiset. Iltaisin voitiin katsoa televisiota yhdessä, ja viikonloppuisin oli kaikenlaista menoa.
Ihan rutistun kasaan välillä, kun ajattelen tuota aikaa. Kaipaan sitä niin paljon, kun minulla oli läheinen tuki ja turva. Vaikka elämä on periaatteessa hyvää, mulla on kivoja harrastuksia, jotka täyttää illat ja usein viikonloput, mulla on hyviä tyyppejä ympärillä, hyvä työ, ja keksin myös yksin tekemistä, tuo parisuhteen kaipuu ei vaan hellitä. Lähinnä ei ole ketään niin läheistä, jonka kanssa olisi jatkuvasti tekemisissä. Muo ärsyttää olla koko ajan onneton, mutta tää on surua, jota en saa surtua pois. Koen olevani yksinäinen joutsen, joka vuodesta toiseen seilaan yksin, vaikka haluaisi puolison ja perheen.
Olen siis ollut jo vuosia sinkkuna, enkä vaan löydä uutta puolisoa. Olen koittanut nettideittejä, käynyt sinkkutapahtumissa, juttelen eri paikoissa ihmisten kanssa jne, mutta en vaan löydä omaa tyyppiä. En ole epätoivoinen, mutta huomaan latistuvani, kun ympärillä on niin paljon ihmisiä, joilla on parisuhde. On tosi vaikea törmätä edes jotenkin järkevän oloisiin sinkkuihin, suurin osa omissa piireissä on parisuhteessa.
En usko, että ulkopuoliset ymmärtää kuinka surullinen oikeasti olen. Se, mitä elämässä arvostan korkealle, puuttuu itseltä, enkä vaan pysty saavuttamaan sitä, vaikka miten haluaisin. Monet ystävät, jotka ovat olleet pitkään sinkkuja, ovat nyt lähivuosina löytäneet puolison, mutta mulle vaan tätä onnea ei suoda.
En haluaisi hukata elämääni tähän suremiseen, mutta se ei lopu, vaikka yritän.
Missä on mun oma tyyppi?! Lupaan olla hyvä puoliso, jos sellaisen joskus löydän.
Onko muita, ketkä tuntee näin? Ootteko saaneet tän surun joskus loppumaan?
Kommentit (96)
Vierailija kirjoitti:
Parhaiten onnistaa kun on itse aloitteellinen. Ei tarvitse kuin alkaa juttelemaan niitä näitä.
Kyllä mä juttelenkin, mutta eivät kaikki ole ekstovertteja. On välillä tosi raskasta, kun koko ajan pitää yrittää. Siitä tuli suru, kun niin toivoisi omaa ihmistä elämään.
Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Tiedän tunteen.
Mulla menee välillä kuukausia että en mieti sinkkuuttani ja yksinäisyyttäni, mutta se suru palaa aina kausittain, ja silloin kun se iskee, niin menen aivan pois raiteilta. Se rakkauden ja kosketuksen kaipuu sattuu ihan fyysisenä kipuna, aivan hirveää. Vihaan elämääni noina kausina.
N43
Joo, just tämä! Mun tosin piti endometrioosin takia alkaa syömään e-pillereitä nyt kesällä, ja se on tasoittanut mielialaa. Mutta ei se silti poista tuota musertavaa tunnetta.
Ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Parhaiten onnistaa kun on itse aloitteellinen. Ei tarvitse kuin alkaa juttelemaan niitä näitä.
Ei tarvitse olla aloitteellinenkaan.
Ihmiset tulevat juttelemaan iloiselle ja kepeälle tyypille, joka ei vaikuta ahdistuneelta. Jos on jatkuvasti itku kurkussa, voi vaikuttaa vaikeammin lähestyttävältä eikä ainakaan magneettiselta.
Mitäh, ai, että Suomessa tullaan vaan juttelemaan, kun on vaan iloinen ja kepeä? Semmoista en ole kyllä koskaan kuullut! Tämä ehkä pätee ainoastaan nätteille, laittauttuneille, ja nuorille naisille, eikä silloin tarvitse edes olla iloinen ja kepeä.
Ap
https://www.vauva.fi/keskustelu/6593764/olisiko-lohduttavia-sanoja-ikis…
tuossa mun aloitus aiheesta vähän aikaa sitten.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sama. En meinaa kestää enää tätä yksinäisyyttä. Ei tätä täytä mikään työ tai matkustelu.
Mutta todennäköisesti tuun ikuisesti olemaan sinkku, ja ajatus siitä tekee kipeää, myönnän.
Ei tätä täytä mikään työ tai matkustelu.
Yksinäisyyttä ja surua voi ainakin välillä paeta tekemällä paljon töitä. En tiedä onko se psykologisesti tervettä tehdä niin, mutta olen välillä sitä harrastanut.
Matkustelukin (yksin siis) on ainakin mulle vähän kaksipiippuinen juttu. On reissuja joilla olen todella nauttinut esimerkiksi kävellä pitkiä lenkkejä yksin jossain hienossa vanhassa kaupungissa. Toisaalta, yksin matkustaessa välillä yksinäisyyden tunne iskee jopa aivan extra kovaa, melkein iskee polvilleen. Sitä ajattelee että olisi niin hienoa jakaa tämä hieno maisema tai kokemus yhdessä jonkun kanssa, sen sijaan että on aina yksin. Aina.
Tää on tosi hyvin kuvattu! Itsekkin olen tehnyt välillä paljon töitä, jotta pystyin uppoamaan johonkin. Lopputulos näissä oli aina se, että jos jokin projekti meni pieleen tai tuli muuta takapakkia, tuntu kun elämältä olisi vedetty pohja. Ei ollut mitään muuta, joka pitäisi kasassa. Silloin täysin tajusi miten yksinäiseltä tuntuu, ja mitä on, kun ei ole puolisoa vierellä.
Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minulla sama, paitsi että olen ollut sinkku jo 20 vuotta, eikä edes ulkomailta ole tärpännyt :')) Matkustelin ahkeraan erityisesti ikävuosina 31-39, kävin kolmessakin maassa per vuosi; Saksa, Englanti, Japani, Puola, Ruotsi... Kiinnostuneita miehiä oli kaikissa maissa 0, vaikka olisin ollut maassa kuukauden.
Samaan aikaan kuulen tuttavista, jotka lähtevät vaikka sinne Japaniin ja viikossa löytävät sieltä ihan hakematta tulevan aviomiehen ja perustavat perheen.
Olen myös muuttanut elämäni aikana paikkakunnalta toiselle (kuten normaalistikin) ja ollut monissa työpaikoissa (kuten normaalistikin).
En edes muista enää, miltä tuntuu vaikka pitää jotakuta kädestä!
En keksi mikä on vikana. Varmaan tähdet olivat väärässä asennossa parisuhteeseen nähden, kun synnyin.
Kaikkein typerintä tässä on oikeastaan se, että ns. parhaat parisuhdevuodet menevät sinkkuna. Kun keho vielä toimii ja jaksaisi vaikka matkailla ja seikkailla puolison kanssa, rakentaa elämää yhdessä, ja seksikin pelaisi ilman potenssi- ja kuivuusongelmia.
N43
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En siis kysy tässä, miten voisin löytää parisuhteen, vaan miten päästä sinuiksi sen kanssa, että en ole omaa tyyppiä kohdannut. Käsittääkseni osa täällä on onnellisesti sinkkuja, niin miten siihen aidosti päästään?
Ap
Ei siihen päästä. Onnellinen sinkkuus on vähän kuin onnellinen lapsettomuus. Olen onnellinen lapsettomana mutta jollekulle toiselle lapsettomuus voisi olla surullinen ja kuormittava tilanne.
Joo, nää on samankaltaisia. Lähinnä haluaisin luopua jo tästä tuskasta, enkä kuluttaa vuosia surien. Mutta ehkä asia on tosiaan niin, että ei tästä voi päästä yli.
Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Jaksaisitko uskoa siihen että kaikella on tarkoitus? Ja että kaikki tapahtuu ajallaan? Oikea tyyppi tulee vastaan juuri oikealla hetkellä. Sillä välin tee kaikkea mikä tekee sinut iloiseksi. Hanki joka syksy vaikka uusi harrastus jonka kautta voisi tavata potentiaalisen kumppanin. Aloitin jokunen vuosi sitten uuden harrastuksen jonka kautta olen tavannut useamman mukavan miehen mutta vielä se erityinen uupuu. Eli etsintä jatkuu sellaisten asioiden ympärillä mitkä tekee mut iloisiksi. Mikä parasta niin kenties se sopiva mies harrastaa just mun lempilajia ja sitten me tulevaisuudessa harrastetaan niitä yhdessä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Parhaiten onnistaa kun on itse aloitteellinen. Ei tarvitse kuin alkaa juttelemaan niitä näitä.
Ei tarvitse olla aloitteellinenkaan.
Ihmiset tulevat juttelemaan iloiselle ja kepeälle tyypille, joka ei vaikuta ahdistuneelta. Jos on jatkuvasti itku kurkussa, voi vaikuttaa vaikeammin lähestyttävältä eikä ainakaan magneettiselta.
Mitäh, ai, että Suomessa tullaan vaan juttelemaan, kun on vaan iloinen ja kepeä? Semmoista en ole kyllä koskaan kuullut! Tämä ehkä pätee ainoastaan nätteille, laittauttuneille, ja nuorille naisille, eikä silloin tarvitse edes olla iloinen ja kepeä.
Ap
Kyllä sulle varmasti löytyy hyvä mies mikäli niin haluat.
Osa meistä arvostaa syvällisyyttä sekä herkkyyttä ja se välittyy todella hyvin tuosta kirjoittamastasi aloituksesta.
Itse hyvin syvällisenä miehenä ajattelin myös etten koskaan kiinnostu kenestäkään tai löydä ketään, sillä ulkonäköni puolesta vedin puoleeni lähinnä koreita mutta varsin yksinkertaisia, kevytkenkäisiä naisia.
Älä menetä vielä toivoa😊
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Minulla sama, paitsi että olen ollut sinkku jo 20 vuotta, eikä edes ulkomailta ole tärpännyt :')) Matkustelin ahkeraan erityisesti ikävuosina 31-39, kävin kolmessakin maassa per vuosi; Saksa, Englanti, Japani, Puola, Ruotsi... Kiinnostuneita miehiä oli kaikissa maissa 0, vaikka olisin ollut maassa kuukauden.
Samaan aikaan kuulen tuttavista, jotka lähtevät vaikka sinne Japaniin ja viikossa löytävät sieltä ihan hakematta tulevan aviomiehen ja perustavat perheen.
Olen myös muuttanut elämäni aikana paikkakunnalta toiselle (kuten normaalistikin) ja ollut monissa työpaikoissa (kuten normaalistikin).
En edes muista enää, miltä tuntuu vaikka pitää jotakuta kädestä!
En keksi mikä on vikana. Varmaan tähdet olivat väärässä asennossa parisuhteeseen nähden, kun synnyin.
Kaikkein typerintä tässä on oikeastaan se, että ns. parhaat parisuhdevuodet menevät sinkkuna. Kun keho vielä toimii ja jaksaisi vaikka matkailla ja seikkailla puolison kanssa, rakentaa elämää yhdessä, ja seksikin pelaisi ilman potenssi- ja kuivuusongelmia.
N43
Kiitos vertaistuesta, ja itselläni on sama fiilis. Tuntuu, että muut vaihtavat työpaikkaa, ja kappas, sieltä löytyikin mukava tyyppi rinnalle. Tai aloittavat uuden harrastuksen, ja pian amorin nuoli osuu heihin.
Itse en ymmärrä miten tuo onnistuu. Ei mulle käy mitään tuollaista. Jos ihastun töissä tai harrastuksessa johonkin, niin käykin satavarmasti ilmi, että tyyppi on jo varattu. Eli se siitä taas.
Ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sama. En meinaa kestää enää tätä yksinäisyyttä. Ei tätä täytä mikään työ tai matkustelu.
Mutta todennäköisesti tuun ikuisesti olemaan sinkku, ja ajatus siitä tekee kipeää, myönnän.
Ei tätä täytä mikään työ tai matkustelu.
Yksinäisyyttä ja surua voi ainakin välillä paeta tekemällä paljon töitä. En tiedä onko se psykologisesti tervettä tehdä niin, mutta olen välillä sitä harrastanut.
Matkustelukin (yksin siis) on ainakin mulle vähän kaksipiippuinen juttu. On reissuja joilla olen todella nauttinut esimerkiksi kävellä pitkiä lenkkejä yksin jossain hienossa vanhassa kaupungissa. Toisaalta, yksin matkustaessa välillä yksinäisyyden tunne iskee jopa aivan extra kovaa, melkein iskee polvilleen. Sitä ajattelee että olisi niin hienoa jakaa tämä hieno maisema tai kokemus yhdessä jonkun kanssa, sen sijaan että on aina yksin. Aina.
Tää on tosi hyvin kuvattu! Itsekkin olen tehnyt välillä paljon töitä, jotta pystyin uppoamaan johonkin. Lopputulos näissä oli aina se, että jos jokin projekti meni pieleen tai tuli muuta takapakkia, tuntu kun elämältä olisi vedetty pohja. Ei ollut mitään muuta, joka pitäisi kasassa. Silloin täysin tajusi miten yksinäiseltä tuntuu, ja mitä on, kun ei ole puolisoa vierellä.
Ap
Tein paljon töitä erään työpaikkani ison ja merkittävän projektin kanssa osana ryhmää, illat sai hyvin kulutettua siihen. Päästiin tavoitteisiin, meitä kehuttiin semmoisessa gaala illanvietossa, ja työnantaja maksoi hyvin avokätiset bonuksetkin.
Mutta kaikki se "glooria" tuntui ihan tyhjältä: ainoa mitä osasin ajatella siinä tilanteessa oli että nyt tämäkin teennäinen pakokeino yksinäisyydestä, tämä projekti jolla sain täytettyä hetkeksi tyhjyyttä, on otettu minulta pois.
Mä luulen että yksinäisyys on rikkonut jotain mun pään sisältä. Toivottavasti ei pysyvästi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
En siis kysy tässä, miten voisin löytää parisuhteen, vaan miten päästä sinuiksi sen kanssa, että en ole omaa tyyppiä kohdannut. Käsittääkseni osa täällä on onnellisesti sinkkuja, niin miten siihen aidosti päästään?
Ap
Oikeesti, muuta maaseudulle miesvaltaiseen kuntaan, siellä on paljon miehiä, jotka tarvis sua.
Kyllä täällä on aika persereikä ihmisiä, kun koko ajan tyrkytetään ulkomaalaisia niinkuin ne nyt olisi parempia. Kyllä suomalaisissa on hyviä miehiä ja naisia yllin kyllin
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Jaksaisitko uskoa siihen että kaikella on tarkoitus? Ja että kaikki tapahtuu ajallaan? Oikea tyyppi tulee vastaan juuri oikealla hetkellä. Sillä välin tee kaikkea mikä tekee sinut iloiseksi. Hanki joka syksy vaikka uusi harrastus jonka kautta voisi tavata potentiaalisen kumppanin. Aloitin jokunen vuosi sitten uuden harrastuksen jonka kautta olen tavannut useamman mukavan miehen mutta vielä se erityinen uupuu. Eli etsintä jatkuu sellaisten asioiden ympärillä mitkä tekee mut iloisiksi. Mikä parasta niin kenties se sopiva mies harrastaa just mun lempilajia ja sitten me tulevaisuudessa harrastetaan niitä yhdessä.
Mulla alkaa loppua usko tähän :D. Lähinnä on vuosi vuodelta vaikeampaa kuulla, miten lähipiirin ikisinkutkin löytää hyvän puolison rinnalleen, mutta mun vuoroa ei tule. Alan tässä uskomaan, että mun vuoroa ei koskaan tule, ja siksi haluaisin jotenkin päästä tästä surusta irti, enkä viettää vuosia onnettomana.
Ap
Sama tarina uudelleen ja uudelleen. Hyvä mies löytyy heti kun rima asetetaan omalle tasolle, A-tason mies valitsee A-tason naisen. Jännät ja komeat seikkailijat ei ole parisuhdemateriaalia. Katso peiliin ja tunnusta tasosi, kun hiffaat sen, niin sinulle sopiva kumppani löytyy helposti.
Vierailija kirjoitti:
Kyllä täällä on aika persereikä ihmisiä, kun koko ajan tyrkytetään ulkomaalaisia niinkuin ne nyt olisi parempia. Kyllä suomalaisissa on hyviä miehiä ja naisia yllin kyllin
No mä olen "tyrkyttänyt". En siksi, että ajattelisin niiden olevan parempia vaan siksi, että jos aika kuluu eikä kotimaasta löydy, niin tietysti kannattaa katsella muualtakin.
Mutta ap kuulostaa ehkä sen verran sulkeutuneelta ihmiseltä ja suomalaistyypiseltä, että toinen suomalainen sopii parhaiten. Pitäisi vaan keksiä, miten se tapahtuu. Onko ap kokeillut Tinderiä? Se on ainakin täynnä hyviä laadukaita miehiä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En siis kysy tässä, miten voisin löytää parisuhteen, vaan miten päästä sinuiksi sen kanssa, että en ole omaa tyyppiä kohdannut. Käsittääkseni osa täällä on onnellisesti sinkkuja, niin miten siihen aidosti päästään?
Ap
Oikeesti, muuta maaseudulle miesvaltaiseen kuntaan, siellä on paljon miehiä, jotka tarvis sua.
Täällä on syystäkin paljon sinkkumiehiä.
Huono hygienia, ulkonäkö, käytöstapojen puute ja heikot sosiaaliset lahjat ovat siihen syynä. Ap ei vaikuta tekstiensä perusteella siltä että häneen uppoisi pahanhajuinen ja päihdeongelmainen traktoreista jauhava mies.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Parhaiten onnistaa kun on itse aloitteellinen. Ei tarvitse kuin alkaa juttelemaan niitä näitä.
Ei tarvitse olla aloitteellinenkaan.
Ihmiset tulevat juttelemaan iloiselle ja kepeälle tyypille, joka ei vaikuta ahdistuneelta. Jos on jatkuvasti itku kurkussa, voi vaikuttaa vaikeammin lähestyttävältä eikä ainakaan magneettiselta.
Mitäh, ai, että Suomessa tullaan vaan juttelemaan, kun on vaan iloinen ja kepeä? Semmoista en ole kyllä koskaan kuullut! Tämä ehkä pätee ainoastaan nätteille, laittauttuneille, ja nuorille naisille, eikä silloin tarvitse edes olla iloinen ja kepeä.
Ap
Kyllä sulle varmasti löytyy hyvä mies mikäli niin haluat.
Osa meistä arvostaa syvällisyyttä sekä herkkyyttä ja se välittyy todella hyvin tuosta kirjoittamastasi aloituksesta.
Itse hyvin syvällisenä miehenä ajattelin myös etten koskaan kiinnostu kenestäkään tai löydä ketään, sillä ulkonäköni puolesta vedin puoleeni lähinnä koreita mutta varsin yksinkertaisia, kevytkenkäisiä naisia.
Älä menetä vielä toivoa😊
Kiitos, mutta miten tuollaista syvällistä puolta pystyy osoittamaan tuntemattomille, että he kiinnostuisivat? Jos juttelee kepoisasti muiden kanssa, niin ei siitä tulee syvällistä puolta esiin. Se vaatisi sen, että tuntisi toisen riittävän pitkän aikaa. Mutta en törmää tälläisiin sinkkuihin oikein missään.
Ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En siis kysy tässä, miten voisin löytää parisuhteen, vaan miten päästä sinuiksi sen kanssa, että en ole omaa tyyppiä kohdannut. Käsittääkseni osa täällä on onnellisesti sinkkuja, niin miten siihen aidosti päästään?
Ap
Ei siihen päästä. Onnellinen sinkkuus on vähän kuin onnellinen lapsettomuus. Olen onnellinen lapsettomana mutta jollekulle toiselle lapsettomuus voisi olla surullinen ja kuormittava tilanne.
Joo, nää on samankaltaisia. Lähinnä haluaisin luopua jo tästä tuskasta, enkä kuluttaa vuosia surien. Mutta ehkä asia on tosiaan niin, että ei tästä voi päästä yli.
Ap
Ei varmaan voi. Kannattaa miettiä mikset lämmennyt sinusta kiinnostuneille ihmisille. Voi päästä eteenpäin, kun tarkastelee omia ajatusketjuja.
Alue: Aihe vapaa
Ei siihen päästä. Onnellinen sinkkuus on vähän kuin onnellinen lapsettomuus. Olen onnellinen lapsettomana mutta jollekulle toiselle lapsettomuus voisi olla surullinen ja kuormittava tilanne.