Lue keskustelun säännöt.
Jatkuva suru siitä, että mulla ei ole parisuhdetta, tekee minut surulliseksi
19.08.2026 |
En jaksaisi tätä tunnetta enää: olen jatkuvasti surullinen siitä, että mulla ei ole parisuhdetta. Vaikka kuinka yritän tehdä ja kokea kaikenlaista, tämä fiilis vaan jäytää sisällä. Se on jatkuvasti läsnä, kun herään aamulla tai menen nukkumaan illalla.
Mulla oli pitkä suhde vajaa kolmekymppiseksi. Puoliso oli minulle tosi rakas, ja meillä oli paljon samoja kiinnostuksen kohteita. Kuitenkin elämäntilanne muuttui, hän joutui muuttamaan toisaalle ja samalla hänellä alkoi menojalka vipattamaan, eikä sitoutuminen sitten houkutellutkaan.
Itse rakastin sitä elämää, kun oli puoliso vierellä. Jos yöllä heräsi, sai halata toista. Aamulla laittoi kahvit myös toiselle. Kun tuli kotiin, oli ihana, kun olohuoneesta huikattiin moikat, ja sitten vaihdettiin päivän kuulumiset. Iltaisin voitiin katsoa televisiota yhdessä, ja viikonloppuisin oli kaikenlaista menoa.
Ihan rutistun kasaan välillä, kun ajattelen tuota aikaa. Kaipaan sitä niin paljon, kun minulla oli läheinen tuki ja turva. Vaikka elämä on periaatteessa hyvää, mulla on kivoja harrastuksia, jotka täyttää illat ja usein viikonloput, mulla on hyviä tyyppejä ympärillä, hyvä työ, ja keksin myös yksin tekemistä, tuo parisuhteen kaipuu ei vaan hellitä. Lähinnä ei ole ketään niin läheistä, jonka kanssa olisi jatkuvasti tekemisissä. Muo ärsyttää olla koko ajan onneton, mutta tää on surua, jota en saa surtua pois. Koen olevani yksinäinen joutsen, joka vuodesta toiseen seilaan yksin, vaikka haluaisi puolison ja perheen.
Olen siis ollut jo vuosia sinkkuna, enkä vaan löydä uutta puolisoa. Olen koittanut nettideittejä, käynyt sinkkutapahtumissa, juttelen eri paikoissa ihmisten kanssa jne, mutta en vaan löydä omaa tyyppiä. En ole epätoivoinen, mutta huomaan latistuvani, kun ympärillä on niin paljon ihmisiä, joilla on parisuhde. On tosi vaikea törmätä edes jotenkin järkevän oloisiin sinkkuihin, suurin osa omissa piireissä on parisuhteessa.
En usko, että ulkopuoliset ymmärtää kuinka surullinen oikeasti olen. Se, mitä elämässä arvostan korkealle, puuttuu itseltä, enkä vaan pysty saavuttamaan sitä, vaikka miten haluaisin. Monet ystävät, jotka ovat olleet pitkään sinkkuja, ovat nyt lähivuosina löytäneet puolison, mutta mulle vaan tätä onnea ei suoda.
En haluaisi hukata elämääni tähän suremiseen, mutta se ei lopu, vaikka yritän.
Missä on mun oma tyyppi?! Lupaan olla hyvä puoliso, jos sellaisen joskus löydän.
Onko muita, ketkä tuntee näin? Ootteko saaneet tän surun joskus loppumaan?
Kommentit (59)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Laske kriteereitäsi, siitä varmaan kaikki on kiinni.
Miksi se olisi mikään ratkaisu, että etsisi kumppanin, joka ei viehätä tai on ihan ok? Se juuri on ideana parisuhteessa, että ollaan jonkun kanssa, joka tuo jotain parempaa verrattuna sinkkuelämään.
Samaa mieltä! Ei se, että on joku, ole tärkeää, vaan se, että löytää jonkun, jolle on tärkeä. Se ei ratkaisi mitään, että ryhtyisin onnettomaan suhteeseen.
Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Kokeile ulkomaita?
Lähden syksyllä Gambiaan.
-AP
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kokeile ulkomaita?
Lähden syksyllä Gambiaan.
-AP
Jaaha, joku trolli taas.
Ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kokeile ulkomaita?
Lähden syksyllä Gambiaan.
-AP
Jaaha, joku trolli taas.
Ap
No entäs joku muu Eurooppa? Laajenna hakua rohkeasti!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kokeile ulkomaita?
Lähden syksyllä Gambiaan.
-AP
Jaaha, joku trolli taas.
Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Miksi et kelpaa, mikä vika sinussa on?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Laske kriteereitäsi, siitä varmaan kaikki on kiinni.
Miksi se olisi mikään ratkaisu, että etsisi kumppanin, joka ei viehätä tai on ihan ok? Se juuri on ideana parisuhteessa, että ollaan jonkun kanssa, joka tuo jotain parempaa verrattuna sinkkuelämään.
Samaa mieltä! Ei se, että on joku, ole tärkeää, vaan se, että löytää jonkun, jolle on tärkeä. Se ei ratkaisi mitään, että ryhtyisin onnettomaan suhteeseen.
Ap
Jep. Toivottavasti löydät kivan kumppanin! 👍
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olen iloinen sinkkuna, ehkä se ettei ole läheisriippuvainen, kasvattaa hyvinvointia. Naiset on muuten tutkimusten mukaan tyytyväisempiä sinkkuina kuin miehet. 🌞 Ehkä et ole vieläkään päässyt täysin yli exästäsi, jos kerran oikein muistelet sitä aikaa hänen kanssaan edelleen. Sekin voi olla osa ongelmaa.
Vierailija kirjoitti:
Kokeile ulkomaita?
Marokosta, Turkista tai Egyptistä saat hetkessä nuoren komean toyboyn joka tekee mitä tahansa päästäkseen aviomieheksesi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Olen iloinen sinkkuna, ehkä se ettei ole läheisriippuvainen, kasvattaa hyvinvointia. Naiset on muuten tutkimusten mukaan tyytyväisempiä sinkkuina kuin miehet. 🌞 Ehkä et ole vieläkään päässyt täysin yli exästäsi, jos kerran oikein muistelet sitä aikaa hänen kanssaan edelleen. Sekin voi olla osa ongelmaa.
Lähinnä mulla on ikävä sitä, että mulla oli niin tärkeä ihminen elämässä, ja että olin jollekin niin tärkeä. Toivoisin saavani taas rakastaa! En ole läheisriippuvainen, mutta tykkään olla seurassa. Osaan kyllä olla yksinkin, mutta hyvässä seurassa on vaan kivempaa.
Ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Laske kriteereitäsi, siitä varmaan kaikki on kiinni.
Miksi se olisi mikään ratkaisu, että etsisi kumppanin, joka ei viehätä tai on ihan ok? Se juuri on ideana parisuhteessa, että ollaan jonkun kanssa, joka tuo jotain parempaa verrattuna sinkkuelämään.
Samaa mieltä! Ei se, että on joku, ole tärkeää, vaan se, että löytää jonkun, jolle on tärkeä. Se ei ratkaisi mitään, että ryhtyisin onnettomaan suhteeseen.
Ap
Täällä kohtalotoveri. Mulla on asiat hyvin, nuorempana oli vientiä vaikka muille jakaa, mutta sittemmin olen huomannut, ettei mistään vaan tule mitään. Olen alkanut jo uskomaan siihen, että mussa on joku pahasti vialla. Olen vähän liikaa miehille, nauran kovaa ja en ole mikään hiljainen nainen vailla mielipiteitä.
Vuosien ja vuosien sinkkuus on tehnyt sen, että olen menettänyt luottamuksen itseeni kumppanin löytämisen suhteen plus en enää usko, että voin tavata ketään kelle olisin tärkeä. Se surettaa todella paljon. Niin paljon, että olen pohtinut itse-mu haa tai sitten toisaalta luostariin menemistä. Tämä on mun elämä ja ajattelen että saan lopulta päättää itse, miten jatkan elämää vai jatkanko. Surullista se on! Ei siihen ajatukseen ja tunteeseen koskaan tptu, ettei ole jollekin / kenellekään tärkeä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Olen sinua paljon vanhempi. Muistan tuskan sinkkuudesta. Se tuntui kipuna rinnassa. Miehiä kyllä tuli ja meni, mutta sopivaa ei vain jostain syystä löytynyt. On kuitenkin varmaan todennäköisempää löytää kuin olla löytämättä. Pitää vaan kai jaksaa treffailla, jaksaa panostaa jokaiseen tapaamiseen, antaa mahdollisuus potentiaalisille miehille.
Loppuko sulla siis tää tuska vasta kun löysit parisuhteen? Vai pääsitkö ennen sitä sinuiksi asian kanssa?
Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Kokeile ulkomaita?
Tämä.
Ei ole pakko olla Suomessa, hyviä ja omia tyyppejä on myös muualla. Itselläni on nimenomaan helpoin olla usein muiden kuin suomalaisten kanssa. Synkkaa vaan paremmin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Laske kriteereitäsi, siitä varmaan kaikki on kiinni.
Miksi se olisi mikään ratkaisu, että etsisi kumppanin, joka ei viehätä tai on ihan ok? Se juuri on ideana parisuhteessa, että ollaan jonkun kanssa, joka tuo jotain parempaa verrattuna sinkkuelämään.
Samaa mieltä! Ei se, että on joku, ole tärkeää, vaan se, että löytää jonkun, jolle on tärkeä. Se ei ratkaisi mitään, että ryhtyisin onnettomaan suhteeseen.
Ap
Täällä kohtalotoveri. Mulla on asiat hyvin, nuorempana oli vientiä vaikka muille jakaa, mutta sittemmin olen huomannut, ettei mistään vaan tule mitään. Olen alkanut jo uskomaan siihen, että mussa on joku pahasti vialla. Olen vähän liikaa miehille, nauran kovaa ja en ole mikään hiljainen nainen vailla mielipiteitä.
Vuosien ja vuosien sinkkuus on tehnyt sen, että olen menettänyt luottamuksen itseeni kumppanin löytämisen suhteen plus en enää usko, että voin tavata ketään kelle olisin tärkeä. Se surettaa todella paljon. Niin paljon, että olen pohtinut itse-mu haa tai sitten toisaalta luostariin menemistä. Tämä on mun elämä ja ajattelen että saan lopulta päättää itse, miten jatkan elämää vai jatkanko. Surullista se on! Ei siihen ajatukseen ja tunteeseen koskaan tptu, ettei ole jollekin / kenellekään tärkeä.
Tää kuulostaa ihan samalta, kun mitä itse mietin! Munhun oltiin usein ihastuneita nuorempana, mutta itse olin silloin suhteessa. Sitten kun se päättyi, jotenkin oletin löytäväni uuden tyypin lähivuosien aikana.
No, en löytänyt. Monesti olen pettynyt, yhtään onnistumista ei ole. Välillä ei vaan jaksaisi tätä enää. Tuntuu, kuin olisin vääränlainen. Luostaria en ole tosin harkinnut, mutta kaikkea muuta kyllä. Tämä suru on niin syvällä, että välillä mennään syvissä vesissä.
Ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Laske kriteereitäsi, siitä varmaan kaikki on kiinni.
Miksi se olisi mikään ratkaisu, että etsisi kumppanin, joka ei viehätä tai on ihan ok? Se juuri on ideana parisuhteessa, että ollaan jonkun kanssa, joka tuo jotain parempaa verrattuna sinkkuelämään.
Samaa mieltä! Ei se, että on joku, ole tärkeää, vaan se, että löytää jonkun, jolle on tärkeä. Se ei ratkaisi mitään, että ryhtyisin onnettomaan suhteeseen.
Ap
Täällä kohtalotoveri. Mulla on asiat hyvin, nuorempana oli vientiä vaikka muille jakaa, mutta sittemmin olen huomannut, ettei mistään vaan tule mitään. Olen alkanut jo uskomaan siihen, että mussa on joku pahasti vialla. Olen vähän liikaa miehille, nauran kovaa ja en ole mikään hiljainen nainen vailla mielipiteitä.
Vuosien ja vuosien sinkkuus on tehnyt sen, että olen menettänyt luottamuksen itseeni kumppanin löytämisen suhteen plus en enää usko, että voin tavata ketään kelle olisin tärkeä. Se surettaa todella paljon. Niin paljon, että olen pohtinut itse-mu haa tai sitten toisaalta luostariin menemistä. Tämä on mun elämä ja ajattelen että saan lopulta päättää itse, miten jatkan elämää vai jatkanko. Surullista se on! Ei siihen ajatukseen ja tunteeseen koskaan tptu, ettei ole jollekin / kenellekään tärkeä.
Siis mitkä ihmeen vaihtoehdot nuo on? Itsemurha tai luostari? C'moon nyt.
Mikset lähde vaikka junalla Eurooppaan viettämään aikuisen naisen elämää ja paneskelemaan?
Vierailija kirjoitti:
Kerro rehellisesti, mitä vikaa sinussa on? Oletko ylipainoinen, kalju, työtön, persu tai mt-potilas?
riittää, että on tavallinen mies. sellainen ei kelpaa suomalaisille naisille.
lisäksi parisuhdetta hakevia miehiä on suomessa 10 jokaista parisuhdetta hakevaa naista kohti
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Laske kriteereitäsi, siitä varmaan kaikki on kiinni.
Miksi se olisi mikään ratkaisu, että etsisi kumppanin, joka ei viehätä tai on ihan ok? Se juuri on ideana parisuhteessa, että ollaan jonkun kanssa, joka tuo jotain parempaa verrattuna sinkkuelämään.
Samaa mieltä! Ei se, että on joku, ole tärkeää, vaan se, että löytää jonkun, jolle on tärkeä. Se ei ratkaisi mitään, että ryhtyisin onnettomaan suhteeseen.
Ap
Täällä kohtalotoveri. Mulla on asiat hyvin, nuorempana oli vientiä vaikka muille jakaa, mutta sittemmin olen huomannut, ettei mistään vaan tule mitään. Olen alkanut jo uskomaan siihen, että mussa on joku pahasti vialla. Olen vähän liikaa miehille, nauran kovaa ja en ole mikään hiljainen nainen vailla mielipiteitä.
Vuosien ja vuosien sinkkuus on tehnyt sen, että olen menettänyt luottamuksen itseeni kumppanin löytämisen suhteen plus en enää usko, että voin tavata ketään kelle olisin tärkeä. Se surettaa todella paljon. Niin paljon, että olen pohtinut itse-mu haa tai sitten toisaalta luostariin menemistä. Tämä on mun elämä ja ajattelen että saan lopulta päättää itse, miten jatkan elämää vai jatkanko. Surullista se on! Ei siihen ajatukseen ja tunteeseen koskaan tptu, ettei ole jollekin / kenellekään tärkeä.
Siis mitkä ihmeen vaihtoehdot nuo on? Itsemurha tai luostari? C'moon nyt.
Mikset lähde vaikka junalla Eurooppaan viettämään aikuisen naisen elämää ja paneskelemaan?
Ehkä kaikkia ei kiinnosta tuntemattomien paneskelu? Haluaisin löytää itselleni rakkaan ihmisen, en panoseuraa.
Ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Laske kriteereitäsi, siitä varmaan kaikki on kiinni.
Miksi se olisi mikään ratkaisu, että etsisi kumppanin, joka ei viehätä tai on ihan ok? Se juuri on ideana parisuhteessa, että ollaan jonkun kanssa, joka tuo jotain parempaa verrattuna sinkkuelämään.
Samaa mieltä! Ei se, että on joku, ole tärkeää, vaan se, että löytää jonkun, jolle on tärkeä. Se ei ratkaisi mitään, että ryhtyisin onnettomaan suhteeseen.
Ap
Täällä kohtalotoveri. Mulla on asiat hyvin, nuorempana oli vientiä vaikka muille jakaa, mutta sittemmin olen huomannut, ettei mistään vaan tule mitään. Olen alkanut jo uskomaan siihen, että mussa on joku pahasti vialla. Olen vähän liikaa miehille, nauran kovaa ja en ole mikään hiljainen nainen vailla mielipiteitä.
Vuosien ja vuosien sinkkuus on tehnyt sen, että olen menettänyt luottamuksen itseeni kumppanin löytämisen suhteen plus en enää usko, että voin tavata ketään kelle olisin tärkeä. Se surettaa todella paljon. Niin paljon, että olen pohtinut itse-mu haa tai sitten toisaalta luostariin menemistä. Tämä on mun elämä ja ajattelen että saan lopulta päättää itse, miten jatkan elämää vai jatkanko. Surullista se on! Ei siihen ajatukseen ja tunteeseen koskaan tptu, ettei ole jollekin / kenellekään tärkeä.
Siis mitkä ihmeen vaihtoehdot nuo on? Itsemurha tai luostari? C'moon nyt.
Mikset lähde vaikka junalla Eurooppaan viettämään aikuisen naisen elämää ja paneskelemaan?
Ehkä kaikkia ei kiinnosta tuntemattomien paneskelu? Haluaisin löytää itselleni rakkaan ihmisen, en panoseuraa.
Ap
Otitpa kirjaimellisesti. Samoin taisi olla vähän liian tosikko ja vakavikko tuo edellinenkin kirjoittaja, jolle vastasin.
Mutta saatte te kökkiä ja kököttää paikallaan raskain mielin vaikka loppuelämänne, mikäs siinä!
Miksi se olisi mikään ratkaisu, että etsisi kumppanin, joka ei viehätä tai on ihan ok? Se juuri on ideana parisuhteessa, että ollaan jonkun kanssa, joka tuo jotain parempaa verrattuna sinkkuelämään.