Olisiko lohduttavia sanoja ikisinkulle, en oikeasti jaksa enää
Lyhyesti taustaa. Olen keski-ikänen sinkku, joka kärsii yksinäisyydestä ja kelpaamattomuuden tunteesta. Viimeiset vuodet ovat olleet tosi raskaita ihan joka elämän osa-alueella, työ, terveys, ystävyyssuhteet jne. Jatkuvia huonoja uutisia ja epäonnistumisia ja näiden vuoden olenkin masentunut ja sinnitellut jo kauan ihan jaksamiseni äärirajoilla.
Ajattelin, että yritän kesän ajan olla vähän sosiaalisempi, jos se piristäisi tai toisi jotain iloa elämään ja olenkin nähnyt nyt vanhoja kavereitani jonkun verran tässä kesän aikana erilaisissa juhlissa ja tilasuuksissa. Viimeksi kun istuttiin yhdessä iltaa ja kuuntelin muiden kertomuksia elämästään, aiheutti se minulle entistä pahemman olon, kun tajusin kuinka ihanaa elämää heistä suurin osa elää. Kaikilla fiksut ja kivat puolisot, lapset nauttii kesälomasta, yhteisiä matkoja ja se mikä erityisestä jäi mieleen on se taloudellinen etuoikeus. Yksi aloittanut opinnot, toisella päättynyt työsuhde, mutta ajatteli, että alkaa katsella uutta työtä vasta ens vuoden puolella, on hankittua mökkejä, veneitä, reissattu perheen kanssa, hienot autot pihassa yms. yms. Yksi sairaustui viime vuonna vakavasti, mutta on jo paranemaan päin ja kertoi kuinka ihanasti puoliso on tukenut häntä koko sairastamisen ajan. Suurin osa oli jo maksanut asuntolainan pois jne.
Näistä kaikista minuun iski aivan järjetön kateus. Tahtomattani olen sinkku ollut jo kauan, mutta nämä kavereiden kohtaamiset vain alleviivasi, millaista on elää yksin. Ei minulla ole varaa aloittaa opintoja tai pitää vähän taukoa työelämästä, lähinnä pelkään, että jos esim. sairastun niin joudun heti myymään asuntoni, koska ei ole ketään muuta, joka kannattelisi taloudellisesti yhtään.
Nyt kaduttaa, että edes yritin aktivoitua sosiaalisesti, koska mieli on entistä pahempi. En vaan kerta kaikkiaan jaksa enää elää yksin. Viimeisen lomaviikon olen lähinnä itkenyt kotona.
Eikä tarvitse tulla sanomaan, että olisin jonkun miehen rahojen perässä. Koska oikeasti haluaisin vain elämänkumppanin, jonka kanssa nauttia elämästä ja jakaa taakkaa. Elämä olisi täysin erilaista, kun sen saisi jakaa jonkun kanssa hyvässä ja pahassa, kuten kavereideni tapaamiset minulle muistuttivat.
Anteeksi pitkä sepustus, piti vaan saada kirjoittaa tämä ulos.
Kommentit (35)
Onko sinulla oikeasti kumppanin haku päällä? Sinulla on ystäviä kuitenkin, juhlia, tilaisuuksia, joten ei elämäsi ihan tyhjää ole.
Vierailija kirjoitti:
Nauti vapaudesta.
Ei mitään vapautta ole olemassa ilman taloudellista vapautta. Hänen tilanteessaan kaverien tapailu jotka voivat elää esim. passiivisilla osinkotuloilla pidemmänkin aikaa jos huvittaa on silkkaa myrkkyä psyykkeelle, kun itse on aivan pakko käydä töissä ettei asunto mene alta.
Ei kaikki ole fiksua ja kivaa, vaikka päällepäin näyttäisi.
Mitä jos möisit sen asuntosi ja alkaisit elää? Asuntolaina on kyllä sellainen peikko, että se estää tekemästä nuo kaikki luettelemasi asiat. Matkusta vaikka koko rahalla tai opiskele tai ihan mitä vaan! Elä elämääsi!
Ihmiset eivät yleensä kiinnostu sellaisesta ihmisestä, joka ei osaa olla onnellinen ja tyytyväinen itsekseen.
Jos haluat kumppanin, sinun tulee ensin opetella rakastamaan itseäsi ja olemaan onnellinen itsesi kanssa. Se nostattaa itswtuntoakin.
Sitten kun oma elämäsi on onnellista ja tasapainoista niin on paljon helpompaa löytää se kumppani. Onnellinen ihminen vetää toisia puoleensa.
Tahdon rakastella sinua, voitko auttaa rahalla minuaaaa.?Anteeksi ei ollut tarkoitus.
Kateus pilaa vain oman elämäsi. Nehän kertoo sulle vain kaiken hyvän elämästään ja ne vähemmän kadehdittavat asiat jätetään kertomatta. En usko että elämääsi pelastaa joku kumppani. Olisit kateellinen ja tyytymätön sittenkin. Sinun pitäisi vapautua noista ajatushäkkyröistä jotka olet päähäsi rakentanut. Niiden kavereiden elämä ei ole niin juhlaa kuin luulet. Kohta alkaa erot ja työttömyys nakertaa onnea. Mutta älä iloitse sitten toisten epäonnesta. Opettele iloitsemaan elämän pienistä asioista. Pienistä puroista syntyy pikkuhiljaa valtameri.
T. Lapseton ikivanha onnellinen sinkku
Olisinpa siellä lohduttamassa. -M42-
Ap:n elämän tekee kurjaksi kateus. Siitä voi opetella eroon, ja elämä paranee.
Ala tekemään asioita, opiskele tai ota irtiotto jos haluat. Voit pyytää lyhennysapaata asuntolainan, sehän antaa jo paljon liikkumavaraa. Tai myydä. Ja kyllä, olen sinkkuna tehnyt osa-aikaista matalapalkkatyötä ja opiskellut, välissä ollut työttömänä. Ja maksanut samat kulut kuin työssäkäyvänä. Ei omaisuutta, vuokra ja muut kulut olivat samat kävi töissä tai ei. En tarvinnut miestä irtiottoon tai opiskeluun, et tarvitse sinäkään. Uudet kuviot piristää kummasti ja tapaa uusia ihmisiä.
Ainakin sinä voit saada vilkkaan seksielämön, jos laitat ilmoituksen Tinderiin, että etsit pelkkää seksiseuraa, realistisilla kuvilla. Joku tulee luoksesi jo tänään. Ehkä se piristää ja johtaa johonkin muuhunkin hyvään elämässä.
Mene Baariin, ja laske rimaa tooooosi paljon.
Onko ystävien tapaamiset tuollaisia ryhmäkokoontumisia, joissa kerrotaan omia yksityisasioitsaan esim. rahatilanteeseen liittyen. Kuulostaa jotenkin raskaalta. Eikö teillä ole mitään muuta yhteistä keskusteltavaa?
Kaksi vaihtoehtoa, joko lakkaat kiusaamasta itseäsi ja keskityt johonkin muuhun,... tai sitten hommaat itsellesi kumppanin. Molemmat vaihtoehdot ovat ihan toimivia.
Sinkkuus voi olla ihanteellinen olotila, jos taustala on deittailusta huonoja kokemuksia.
En tiefä, onko sinulla, mutta jos joskus minulle iskee haikeus, muistelen muutamaa kokemaani hyypiötä ja mieli kirkastuu taas.
🙂
Vierailija kirjoitti:
Onko ystävien tapaamiset tuollaisia ryhmäkokoontumisia, joissa kerrotaan omia yksityisasioitsaan esim. rahatilanteeseen liittyen. Kuulostaa jotenkin raskaalta. Eikö teillä ole mitään muuta yhteistä keskusteltavaa?
Aivan normaalia kuulumisten vaihtamista jos ei pitkiin aikoihin ole nähty.
Nainen ei ole sinkku omasta tahdostaan vaan oman nirsouden takia On vaikka kuinka paljon mukavia tavis miehiä mutta naiset haluaa niitä komeimpia top 10 miehiä joilla on hianot huvilat ja autot. Varmaan sinuakin tavis miehet lähestyneet mutta olet irvistellyt niille niin että ne katsoi paremmaksi poistua heti paikalta.
Tule leipomaan korvapuusteja minun kanssani, olen komea ja pitkä mies joka on maadoittunut :)
Olen eronnut 8 vuotta sitten ja ollut sen jälkeen itsekseni. Nyt olen tottunut siihen, ja enimmäkseen tyytyväinen. m