Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Jatkuva suru siitä, että mulla ei ole parisuhdetta, tekee minut surulliseksi
19.08.2026 |
En jaksaisi tätä tunnetta enää: olen jatkuvasti surullinen siitä, että mulla ei ole parisuhdetta. Vaikka kuinka yritän tehdä ja kokea kaikenlaista, tämä fiilis vaan jäytää sisällä. Se on jatkuvasti läsnä, kun herään aamulla tai menen nukkumaan illalla.
Mulla oli pitkä suhde vajaa kolmekymppiseksi. Puoliso oli minulle tosi rakas, ja meillä oli paljon samoja kiinnostuksen kohteita. Kuitenkin elämäntilanne muuttui, hän joutui muuttamaan toisaalle ja samalla hänellä alkoi menojalka vipattamaan, eikä sitoutuminen sitten houkutellutkaan.
Itse rakastin sitä elämää, kun oli puoliso vierellä. Jos yöllä heräsi, sai halata toista. Aamulla laittoi kahvit myös toiselle. Kun tuli kotiin, oli ihana, kun olohuoneesta huikattiin moikat, ja sitten vaihdettiin päivän kuulumiset. Iltaisin voitiin katsoa televisiota yhdessä, ja viikonloppuisin oli kaikenlaista menoa.
Ihan rutistun kasaan välillä, kun ajattelen tuota aikaa. Kaipaan sitä niin paljon, kun minulla oli läheinen tuki ja turva. Vaikka elämä on periaatteessa hyvää, mulla on kivoja harrastuksia, jotka täyttää illat ja usein viikonloput, mulla on hyviä tyyppejä ympärillä, hyvä työ, ja keksin myös yksin tekemistä, tuo parisuhteen kaipuu ei vaan hellitä. Lähinnä ei ole ketään niin läheistä, jonka kanssa olisi jatkuvasti tekemisissä. Muo ärsyttää olla koko ajan onneton, mutta tää on surua, jota en saa surtua pois. Koen olevani yksinäinen joutsen, joka vuodesta toiseen seilaan yksin, vaikka haluaisi puolison ja perheen.
Olen siis ollut jo vuosia sinkkuna, enkä vaan löydä uutta puolisoa. Olen koittanut nettideittejä, käynyt sinkkutapahtumissa, juttelen eri paikoissa ihmisten kanssa jne, mutta en vaan löydä omaa tyyppiä. En ole epätoivoinen, mutta huomaan latistuvani, kun ympärillä on niin paljon ihmisiä, joilla on parisuhde. On tosi vaikea törmätä edes jotenkin järkevän oloisiin sinkkuihin, suurin osa omissa piireissä on parisuhteessa.
En usko, että ulkopuoliset ymmärtää kuinka surullinen oikeasti olen. Se, mitä elämässä arvostan korkealle, puuttuu itseltä, enkä vaan pysty saavuttamaan sitä, vaikka miten haluaisin. Monet ystävät, jotka ovat olleet pitkään sinkkuja, ovat nyt lähivuosina löytäneet puolison, mutta mulle vaan tätä onnea ei suoda.
En haluaisi hukata elämääni tähän suremiseen, mutta se ei lopu, vaikka yritän.
Missä on mun oma tyyppi?! Lupaan olla hyvä puoliso, jos sellaisen joskus löydän.
Onko muita, ketkä tuntee näin? Ootteko saaneet tän surun joskus loppumaan?
Kommentit (343)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jaksaisitko uskoa siihen että kaikella on tarkoitus? Ja että kaikki tapahtuu ajallaan? Oikea tyyppi tulee vastaan juuri oikealla hetkellä. Sillä välin tee kaikkea mikä tekee sinut iloiseksi. Hanki joka syksy vaikka uusi harrastus jonka kautta voisi tavata potentiaalisen kumppanin. Aloitin jokunen vuosi sitten uuden harrastuksen jonka kautta olen tavannut useamman mukavan miehen mutta vielä se erityinen uupuu. Eli etsintä jatkuu sellaisten asioiden ympärillä mitkä tekee mut iloisiksi. Mikä parasta niin kenties se sopiva mies harrastaa just mun lempilajia ja sitten me tulevaisuudessa harrastetaan niitä yhdessä.
Tästä sivusta: Eihän juuri kukaan rehellinen aikuinen ihminen jaksa uskoa siihen, että kaikella on joku tarkoitus? Se voi ehkä tuntua siltä, mikäli tuijottaa vain omaa kohtuullisen normaalisti sujunutta elämäänsä. Mutta heti, kun pysähtyy miettimään kauheuksia, joita ympäri maailmaa on joillekin ihmisille tapahtunut/parhaillaan tapahtuu, tällaisesta lohduttelusta ei ole yleiseksi prinsiipiksi. Se ei siis toimi sellaisenkaan ihmisen kohdalla, joka näin uskoo; hänellä on vain ollut parempi onni.
Tottakai voi uskoa. Jos ei luota siihen että universumi pitää kaikesta huolen, niin silloinhan pelkäisi kaikkea jatkuvasti. Olisi kokoajan huolissaan mm. siitä milloin sydän pysähtyy, murtovaras tulee, ajaa kolarin tai lentokone tippuu.
Eikä se tarkoita että olisi ollut helppo elämä jos uskoo kaikella olleen tarkoitus. Itse olen käynyt pohjalla ja suunnitellut itsemur-haa, tuo aika teki minusta varsin empaattisen ja syvällisen mikä oli sen tarkoituskin.
Ja pääseehän tästä maailmasta pois jos elämä käy liian rankaksi.
Tai sitten ajattelee, että monet asiat vain ovat paskoja, ilman sen suurempaa tarkoitusta. Omasta mielestäni olisi jotenkin mautonta höpöttää, että esim. sarjar*iskaaja-murhaajien teoilla olisi jokin korkeampi tarkoitus. Sairaita ihmisiä tekemässä sairaita tekoja ja viemässä toisilta elämän ja aiheuttamassa näiden läheisille loppuelämän tuskat.
Ihmiset tap-pavat eläimiä ja toisiaan, sellainen tämä maailma on. Kuoleminen ei ole paha asia, mutta liikaa kärsimystä en halua kenellekään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Hyvin samankaltaisia ajatuksia itselläni, AP. Minua ei vaan ole luotu elämään yksin, en vaan kykene tottumaan tähän.
Alue: Aihe vapaa
Tai sitten ajattelee, että monet asiat vain ovat paskoja, ilman sen suurempaa tarkoitusta. Omasta mielestäni olisi jotenkin mautonta höpöttää, että esim. sarjar*iskaaja-murhaajien teoilla olisi jokin korkeampi tarkoitus. Sairaita ihmisiä tekemässä sairaita tekoja ja viemässä toisilta elämän ja aiheuttamassa näiden läheisille loppuelämän tuskat.