Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Kun aggressiivisen lapsen kanssa ei saa apua - vanhemman pettymys
Alle kouluikäisestä kyse ja me vanhemmat olemme kääntäneet kaikki mahdolliset kivet. Lapsi käyttäytyy usein aggressiivisesti huolimatta siitä, että olemme sen sata kertaa kieltäneet. Lapsella on rajat, mutta ei läheskään aina niitä tottele. Positiivinen kannustus säilyy lapsella mielessä hetken, sitten taas p'rseilee. Rangaistukset eivät tunnu tepsivän. Kiva leikkihetki saattaakin loppua siihen, että lapsi tönäisee leikkikaveria. Meillä on siis sääntönä, että kiva tekeminen päättyy kotiinlähtöön, jos lapsi heittäytyy aggressiiviseksi.
Lapsi ei ole enää mikään taapero, joten ei mene iänkään piikkiin. On myös suoraan sanottu lapselle, että tällä menolla lapsella ei kohta enää ole kavereita ollenkaan, jos jatkaa moista käytöstä. Ja toisten lasten vanhemmat kieltävät pian lapsiaan leikkimästä lapsemme kanssa. Lapsellamme on oikein hyvin kehittynyt puhe ja lapsi puhuu paljon, mutta tunnekuohun yllättäessä puhelahjat unohtuvat ja tilalle tulee huutaminen ja aggressiivinen käytös. Me vanhemmat olemme ihan loppu tämän lapsen käytöksen kanssa ja tähän päälle vielä häpeä siitä, kun oma lapsi käyttäytyy näin, vaikka kuinka olemme yrittäneet kasvattaa. Kaiken kukkuraksi päiväkodista on opittu aivan hirveää kieltä, mm. kiroilua (meillä ei kiroilla ollenkaan).
Olemme yrittäneet useamman kerran hakea apua terveydenhuollosta. Neuvolassa on vain kohauteltu olkia, kun on muuten terve ja hyvin kehittynyt lapsi. Lastenpsykologi vain voivottelee, että ikävä tilanne ja kun jo teette niin paljon lapsen eteen ja olette kasvatusoppaat/nettisivut lukeneet, niin ei tässä oikein mitään neuvojakaan ole antaa. Olen pyytänyt, eikö voitaisi saada joku ammattilainen käymään meillä kotona, mutta ei kuulemma ole mahdollista. Keskusteluaika järjestyisi reilun kuukauden päähän, vaikka lapsi on viimeksi tänään päiväkodissa huitaissut toista lasta ja eilen yritti lyödä kotona toista vanhempaa. Terveydenhuollossa vastassa on vain voivottelua, mutta ei apua. Eikä sekään lämmitä mieltä, että hoetaan lapsen olevan vielä "pieni". Juu, hän on vielä pieni, mutta ei se silti tuota käytöstä oikeuta.
Anteeksi siis sinulle, joka olet kohdannut lapseni kamalaa käytöstä. Olemme siihen yrittäneet puuttua ja saada apua, mutta aika yksin on jääty. Ihan itkettää tämä tilanne ja todella kaipaisin neuvoja siitä, miten tätä tilannetta lähtisi purkamaan, kun apua ei näytä neuvolasta saavan.
Kommentit (319)
Vierailija kirjoitti:
Tuleva rikollinen. Me veronmaksajat pääsemme sitten makselemaan loputtomat oikeudenkäynnit ja vankilavisiitit.
Onko omakohtaistakin kokemusta oikeudenkäynneistä ja vankiloista, kun tuollaista puhut?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minua risoo se, miten rauhallisten lasten vanhemmat syyllistävät levottomien, aggressiivisten ja tottelemattomien lasten vanhempia näiden lasten käytöksestä. Ihmetellään, miksi ei kasvateta, eikä sanota ei. Eivät käsitä, että todella tehdään kasvatustyötä ja paljon tehdäänkin, mutta se, mikä kiltin ja rauhallisen lapsen kasvatukseen riittää, ei riitä tottelemattomalle lapselle.
Samalla tekisi mieli kysyä: jos lapsesi on kiltti, rauhallinen ja arka, muuttuuko hän sosiaaliseksi ja rohkeasti sillä, että käsket? Päästääkö äidin lahkeesta irti ja lähtee rohkeasti tutkimaan ympäristöään sillä, että käsket? muuttuuko arka ja rauhallinen lapsesi rohkeaksi, pelottomaksi ja vilkkaammaksi sillä, että käsket? Alkaako lapsesi käskemällä puhua muille reippaasti, jos tähän asti hän ei ole lainkaan rohkaistunut puhumaan? Ei tietenkään. Miksi oletat, että se levoton ja tottelematon lapsi muuttuisi pelkästään käskemällä? Muutos vaatii paljon työtä ja joskus se suurikin työ voi lopulta merkitä vain pieniä muutoksia lapseen.
Sivusta olen seurannut äärimmäisen arkojen lasten kasvua kaverin perheessä. Kaveri ylenkatsoo kaikkia vähänkään vilkkaampia lapsia. Omansa ovat jo 6 v ja 4 v, mutta yhä aivan kiinni äidissään. Ovat todella hiljaisia, eivät uskalla puhua suht vieraille aikuisille, nyökkäävät vain kysyttäessä otatko mehua tms. Eivät uskalla leikkiä vieraampien lasten kanssa. Ovat fyysisesti kiinni äidissään, äitiä tarvitaan leikkimisen tueksi ja rohkaisuksi vieraaseen paikkaan. Lapset lämpenevät hitaasti sosiaaliseen vuorovaikutukseen. Ovat arkoja kokeilemaan yhtään mitään, leikkipuistoissakin suurin osa laitteista jännittää liikaa. En ole koskaan kuullut, että nämä lapset olisivat esimerkiksi nauraa kikattaneet ääneen saati huutaneet.
Ei se tuokaan helppoa ole, että lapset vaativat äärimmäisen paljon tukea ja ovat ihan hiljaa. Suvustani tiedän muutamia tällaisia, jotka ovat tosin jo reilusti aikuiseen ikään ehtineitä. Ovat vieläkin hyvin hiljaisia ja arkoja, eikä opintojen jälkeen työelämään siirtyminen ole onnistunut, kun sosiaalistelu ottaa voimille.
Ei se, että lapsi ei ole aggressiivinen, tarkoita sitä, että hän olisi halvaannuttavan arka tai ihmispelkoinen. Suurin osa lapsista ei ole kumpaakaan noista.
Vierailija kirjoitti:
Voisiko olla jotain neuroepätyypillisyyttä? ADHD?
Ikävä nostaa vielä yksi mahdollisuus, eikä toivottavasti liity asiaan kuitenkaan mitenkään, mutta osa lapsista on synnynnäisesti antisocial behavior -piirteisiä. Psykopatia-kirjolla. Jos näin olisi, on heistäkin aivan mahdollista tulla aikuisia jotka käyttäytyvät toetyn tavoin huolehtivasti läheisien ihmisten kanssa ym. vaikkakin heiltä jossain määrin puuttuu toiseen eläytymisen ja empatian kyky. Googleta Patric Gagne tai Loic de Marie.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minua risoo se, miten rauhallisten lasten vanhemmat syyllistävät levottomien, aggressiivisten ja tottelemattomien lasten vanhempia näiden lasten käytöksestä. Ihmetellään, miksi ei kasvateta, eikä sanota ei. Eivät käsitä, että todella tehdään kasvatustyötä ja paljon tehdäänkin, mutta se, mikä kiltin ja rauhallisen lapsen kasvatukseen riittää, ei riitä tottelemattomalle lapselle.
Samalla tekisi mieli kysyä: jos lapsesi on kiltti, rauhallinen ja arka, muuttuuko hän sosiaaliseksi ja rohkeasti sillä, että käsket? Päästääkö äidin lahkeesta irti ja lähtee rohkeasti tutkimaan ympäristöään sillä, että käsket? muuttuuko arka ja rauhallinen lapsesi rohkeaksi, pelottomaksi ja vilkkaammaksi sillä, että käsket? Alkaako lapsesi käskemällä puhua muille reippaasti, jos tähän asti hän ei ole lainkaan rohkaistunut puhumaan? Ei tietenkään. Miksi oletat, että se levoton ja tottelematon lapsi muuttuisi pelkästään käskemällä? Muutos vaatii paljon työtä ja joskus se suurikin työ voi lopulta merkitä vain pieniä muutoksia lapseen.
Nämä mammat ovat sitä mieltä, että heidän rauhallisista, aroista ja kilteistä lapsista ei ole koskaan mitään haittaa. Eivät ymmärrä, että sekin voi olla todella rasittavaa päiväkoti/kouluryhmässä, jos...
...lapsi ei saa sanaa suustaan, kun häneltä pyydetään mielipidettä. Toiset sitten odottavat, kun yksi ei saa suutaan auki kysyttäessä jotakin.
...se rauhallinen/arka/kiltti lapsi ei välttämättä ole mikään fiksu, vaan voi olla myös hyvin ymmärtämätön.
...rauhallinen, fyysisesti v'kivallaton lapsi voi olla silti suustaan ilkeä (monet tytöt kiusaavat hyvin näkymättömästi toisiaan).
...rauhallinen/arka lapsi voi myös jättää toisia leikeistä ulos kääntämällä selkänsä ja häipymällä pois.
...sitä arkaa joudutaan rohkaisemaan paljon ja muut joutuvat odottamaan, jos arka ei uskalla tehdä jotakin.
...se rauhallinen/arka/kiltti lapsi voi olla hyvin omaehtoinen ja joustamaton, ihan siinä missä villimpikin lapsi voi olla.
En siis syyttelisi levottomien lasten vanhempia. Eivät ne rauhallisemmatkaan lapset mitään täydellisiä ole.
No jo oli ihme lista. Mikä tuon tarkoitus oli? Todistaa että väkivaltaisuus ei ole niin paha asia, koska väkivallatonkaan lapsi ei ole täydellinen?
Päteekö sama vanhempiinkin? Että vaikka on vanhempia jotka ei hakkaa lapsiaan, niin kyllä heissäkin silti vikoja on ja voi olla henkistä väkivaltaa tai muuta hankalaa suhtautumista lapseen.
Tai että vaikka mies joka hakkaa vaimoaan: Turha syytellä, kun on olemassa arkojakin miehiä, jotka voi tehdä tai käyttäytyä ikävästi vaimoaan kohtaan, vaikkei tätä hakkaiskaan.
Pointti oli, niin mikä?
Eihän se lapsen väkivaltaisuus välttämättä vanhempien vika ole, joskus voi olla, mutta ei välttämättä. Mutta apuahan sellainen lapsi ehdottomasti tarvii, eikä sellaisen lapsen paikka ole muiden lasten joukossa, koska siten voidaan suojella niitä muita lapsia väkivallalta ja samalla kenties saada paremmin apua sille väkivaltaisellekkin lapselle.
Integraatio ei hyödytä yhtään ketään, karhunpalvelus kaikille osapuolille.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Voisiko olla jotain neuroepätyypillisyyttä? ADHD?
Ikävä nostaa vielä yksi mahdollisuus, eikä toivottavasti liity asiaan kuitenkaan mitenkään, mutta osa lapsista on synnynnäisesti antisocial behavior -piirteisiä. Psykopatia-kirjolla. Jos näin olisi, on heistäkin aivan mahdollista tulla aikuisia jotka käyttäytyvät toetyn tavoin huolehtivasti läheisien ihmisten kanssa ym. vaikkakin heiltä jossain määrin puuttuu toiseen eläytymisen ja empatian kyky. Googleta Patric Gagne tai Loic de Marie.
Olen urallani törmännyt lapsiin, jotka ovat antaneet viitteitä tällaisista piirteistä. Heille tämä nykyisenlainen tunnekasvatus on täyttä myrkkyä, koska he eivät voi mitenkään sitä ymmärtää, koska heillä ei ole tunteita eivätkä he näin ollen voi mitenkään samaistua muidenkaan tunteisiin.
Tällaisten lasten kohdalla (huom: Ei tietenkään mitään diagnoosia ole ollut, huomasin vain että tunteisiin vetoaminen ei heidän kohdallaan toiminut) täytyy asioita perustella eri kautta kuin muille: Jos lyöt kaveriasi, hän ei halua leikkiä sinun kanssasi koska hän joutuu pelkäämään sitä, että saatat lyödä.
Jos lyöt aikuista, aikuinen ei halua antaa sinulle mukavia asioita/joutuu rajoittamaan sinun olemistasi.
Jne. Eli opin pitää tulla sen kautta, että mitä seurauksia sillä lapsen vahingollisella käytöksellä on välillisesti hänelle itselleen. Psykopaattinen tms. ihminen kun kykenee varsin hyvin ymmärtämään oman edun merkityksen ja loogisesti myöskin pyrkii sitä omaa etua kohti: Häntä ei koskaan tule kiinnostamaan muiden tunteet, mutta häntä kiinnostaa se, jos HÄN menettää jotakin sen seurauksena että satuttaa toisia.
Ja tässähän ei edes tarvitse tietää varmasti onko kyse psykopatiasta: Jos lapsesta selvästi näkee, ettei hän kykene toisten tunteita huomioimaan, ettei toisten tunteilla ole väliä tai on jopa tyytyväinen jos saa tunne-reaktion (esim. itkun) irti toisesta, niin metodia kannattaa ainakin silloin harkita kyseisen lapsen kohdalla.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Voisiko olla jotain neuroepätyypillisyyttä? ADHD?
Ikävä nostaa vielä yksi mahdollisuus, eikä toivottavasti liity asiaan kuitenkaan mitenkään, mutta osa lapsista on synnynnäisesti antisocial behavior -piirteisiä. Psykopatia-kirjolla. Jos näin olisi, on heistäkin aivan mahdollista tulla aikuisia jotka käyttäytyvät toetyn tavoin huolehtivasti läheisien ihmisten kanssa ym. vaikkakin heiltä jossain määrin puuttuu toiseen eläytymisen ja empatian kyky. Googleta Patric Gagne tai Loic de Marie.
Olen urallani törmännyt lapsiin, jotka ovat antaneet viitteitä tällaisista piirteistä. Heille tämä nykyisenlainen tunnekasvatus on täyttä myrkkyä, koska he eivät voi mitenkään sitä ymmärtää, koska heillä ei ole tunteita eivätkä he näin ollen voi mitenkään samaistua muidenkaan tunteisiin.
Tällaisten lasten kohdalla (huom: Ei tietenkään mitään diagnoosia ole ollut, huomasin vain että tunteisiin vetoaminen ei heidän kohdallaan toiminut) täytyy asioita perustella eri kautta kuin muille: Jos lyöt kaveriasi, hän ei halua leikkiä sinun kanssasi koska hän joutuu pelkäämään sitä, että saatat lyödä.
Jos lyöt aikuista, aikuinen ei halua antaa sinulle mukavia asioita/joutuu rajoittamaan sinun olemistasi.
Jne. Eli opin pitää tulla sen kautta, että mitä seurauksia sillä lapsen vahingollisella käytöksellä on välillisesti hänelle itselleen. Psykopaattinen tms. ihminen kun kykenee varsin hyvin ymmärtämään oman edun merkityksen ja loogisesti myöskin pyrkii sitä omaa etua kohti: Häntä ei koskaan tule kiinnostamaan muiden tunteet, mutta häntä kiinnostaa se, jos HÄN menettää jotakin sen seurauksena että satuttaa toisia.
Ja tässähän ei edes tarvitse tietää varmasti onko kyse psykopatiasta: Jos lapsesta selvästi näkee, ettei hän kykene toisten tunteita huomioimaan, ettei toisten tunteilla ole väliä tai on jopa tyytyväinen jos saa tunne-reaktion (esim. itkun) irti toisesta, niin metodia kannattaa ainakin silloin harkita kyseisen lapsen kohdalla.
Yksi mitä toisinaan käytin oli sellainen yksinkertainen asia kuin: Lapsi satuttaa minua tai sylkee vaikka päin. Kohta lapsi pyytää apua. Seuraus: "Tiedätkö? Kun sinä äskettäin löit minua, niin nyt minua ei nyt huvita yhtään auttaa sinua". Lapsi on saattanut pyytää anteeksi tms. ja on vaatinut pari toistoa: Useimmat lapset kuitenkin oppii tämän kuvion varsin nopesti, syntyy aika selkeä oivallus lapsen päässä: Kun satutan, tuo toinen ei halua tehdä jotakin mitä tarvitsen.^
Ja samalla tuo on myös oikeasti todella luonnollinenkin jatkumo: Noinhan se elämässä oikeastikkin menee. Ei niin miten näkee monien tekevän, että lapsi satuttaa ja sitten aikuisen pitäisi olla niinkuin mitään ei olisi tapahtunutkaan.
Tietenkään taaperoihin ei tuollaista voi vielä soveltaa, mutta vähänkään isompiin lapsiin kyllä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minkä ikäinen lapsi on?
En sano tarkkaa ikää, jotta lapsi ei olisi tunnistettavissa. Ei ole enää taapero, mutta alle kouluikäinen.
Ap
Soitto oman kunnan Sokriin heti kun seuraava raivari tulee. Päivystävät 24/7. Tulevat kotikäynnille juttelemaan. Kerro heille, ettette ole saaneet apua ja voimat ja keinot vähissä, heidän on autettava eteenpäin. Voi lapsenkin ymmärrys käynnistyä kun vanhemmat joutuvat soittamaan apua hänen käytöksen vuoksi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Jos englanti taipuu niin googlaa Dr Becky ja deeply feeling kids. Joku hänen kirjansa on käännetty myös suomeksi. Jos lapsella on impulssikontrollin haasteita niin sanominen ei auta, tarvitaan fyysistä ohjaamista ja rajoittamista. Lastenpsykiatrialla ainakin Tampereella tarjotaan Avakki-koulutusta vanhemmille, kysy jos pääsisitte sellaiseen.
Vierailija kirjoitti:
Onko teillä muita lapsia? Uusioperhe? Saattaa olla ainakin huomionhakuinen.
Mikä on uusioperhe?
Tutulla on uusperhe.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Helppo ymmärtää pettymys, kun apua ei saa. Tässä tarinassa päiväkodin olisi pitänyt osata ohjata avun piiriin, mitä siellä on tehty ja tehdään, jäi minulle epäselväksi? Onko erityisopettajaa konsultoitu, onko konkreettista suunnitelmaa tehty? JA todella nimenomaan neuvolasta pitäisi ihan omana palveluna (esim. neuvolapsykologi) tai eteenpäin ohjaamalla järjestyä tukea.
Ehdottaisin ensisijaisesti uutta yhteydenottoa neuvolaan, selkeää tarpeen ilmaisua ("emme ymmärrä, mikä lapsen aggressiivista käyttäytymistä laukaisee, olemme keinottomia hänen tukemisessaan, tarvitsemme apua oikeasti käytöstä muuttavien keinojen keksimiseen") ja pyyntöä vaihtaa työntekijä, jos aiempi ei kyennyt mihinkään. LISÄKSI suosittelen suoraan kysymään, miten teidän hyvinvointialueellanne voi päästä Ihmeelliset vuodet - ohjelmaan mukaan, koska olette kuulleet sen olevan tehokas nimenomaan lasten haastavaan käytökseen suunnattu interventio.
Mikäli Ihmeellisiin vuosiin ei pääse ja neuvolapsykologia ei löydy, rahalla saa. Suosittelen ensin pelkille vanhemmille rauhallista konsultaatioaikaa lapsiin erikoistuneella psykologilla. Jo yhdestä tapaamisesta asiantuntijan kanssa voi saada enemmän irti kun sadasta tunnista turhaa jauhamista. Tällaisella tapaamisella kannattaa olla itse tietoinen ajan kulusta, kertoa perustiedot nopeasti ja tiiviisti, miettiä erityisen konkreettiset ja havainnollistavat esimerkit ja pyytää suoraan toimintatapavaihtoehtoja niihin. Toki myös esim. lapsen tutkimusjakso on mahdollista yksityisesti, mutta se on sitten eri lailla kallista. Jos ja rahaa ei ole yhtään, lastensuojelun suunnasta voi edelleen löytyä apua. Se voi olla katkeraa tietenkin, että siihen suuntaan pitää mennä, mutta siellä on kuitenkin myös töissä pitkän linjan ammattilaisia, jotka voivat hahmottaa tilanteen ja tukea nimenomaan vanhemmuudessa. Lastensuojelun asiakkuutta ei välttämättä edes heru, vaan tarjotaan kevyempiä palveluita jollain perhetyön tms. nimikkeellä., ilmainen arpa ainakin koettaa.
Itse opiskelustakin voi olla jotain tukea, vaikka todella toivonkin että löydätte muutakin. Mutta sieltä suunnasta mainitsen Uhmasta yhteyteen-verkkokurssin https://jannamanninen.fi/uhmasta-yhteyteen-verkkokurssi ja kirjan. Myös aiemmin mainittu Dr Becky toki on myös inspiroiva helposti.
Vierailija kirjoitti:
Joskus päiväkoti-ikäisen kurjan käytöksen taustalla on tylsistyminen. Onko lapsella tarpeeksi haastetta? Voisiko olla ikätasoa kypsempi joissakin asioissa, vaikka tunteidensäätelyssä onkin haastetta?
Meillä oli tällaista taustalla. Lapsi oli monissa asioissa ikäisiään kypsempi, kehittynyt nopeasti ja kiinnostunut leikkien ohessa myös tieteestä (halusi kuulla hyvin syvällisiä asioita esim. ihmiskehon, maailman yms toiminnasta). Herkästi tuli lapsella kiukkua ikätoverien kanssa, kun ei oikein natsannut ja päiväkodissa monet asiat olivat lapsen tasolle tylsiä. Lapsi viihtyi paremmin itseään pari vuotta vanhempien lasten seurassa. Päiväkoti-iässä oli hirveää, kouluiässä onneksi helpotti.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minua risoo se, miten rauhallisten lasten vanhemmat syyllistävät levottomien, aggressiivisten ja tottelemattomien lasten vanhempia näiden lasten käytöksestä. Ihmetellään, miksi ei kasvateta, eikä sanota ei. Eivät käsitä, että todella tehdään kasvatustyötä ja paljon tehdäänkin, mutta se, mikä kiltin ja rauhallisen lapsen kasvatukseen riittää, ei riitä tottelemattomalle lapselle.
Samalla tekisi mieli kysyä: jos lapsesi on kiltti, rauhallinen ja arka, muuttuuko hän sosiaaliseksi ja rohkeasti sillä, että käsket? Päästääkö äidin lahkeesta irti ja lähtee rohkeasti tutkimaan ympäristöään sillä, että käsket? muuttuuko arka ja rauhallinen lapsesi rohkeaksi, pelottomaksi ja vilkkaammaksi sillä, että käsket? Alkaako lapsesi käskemällä puhua muille reippaasti, jos tähän asti hän ei ole lainkaan rohkaistunut puhumaan? Ei tietenkään. Miksi oletat, että se levoton ja tottelematon lapsi muuttuisi pelkästään käskemällä? Muutos vaatii paljon työtä ja joskus se suurikin työ voi lopulta merkitä vain pieniä muutoksia lapseen.
Sivusta olen seurannut äärimmäisen arkojen lasten kasvua kaverin perheessä. Kaveri ylenkatsoo kaikkia vähänkään vilkkaampia lapsia. Omansa ovat jo 6 v ja 4 v, mutta yhä aivan kiinni äidissään. Ovat todella hiljaisia, eivät uskalla puhua suht vieraille aikuisille, nyökkäävät vain kysyttäessä otatko mehua tms. Eivät uskalla leikkiä vieraampien lasten kanssa. Ovat fyysisesti kiinni äidissään, äitiä tarvitaan leikkimisen tueksi ja rohkaisuksi vieraaseen paikkaan. Lapset lämpenevät hitaasti sosiaaliseen vuorovaikutukseen. Ovat arkoja kokeilemaan yhtään mitään, leikkipuistoissakin suurin osa laitteista jännittää liikaa. En ole koskaan kuullut, että nämä lapset olisivat esimerkiksi nauraa kikattaneet ääneen saati huutaneet.
Ei se tuokaan helppoa ole, että lapset vaativat äärimmäisen paljon tukea ja ovat ihan hiljaa. Suvustani tiedän muutamia tällaisia, jotka ovat tosin jo reilusti aikuiseen ikään ehtineitä. Ovat vieläkin hyvin hiljaisia ja arkoja, eikä opintojen jälkeen työelämään siirtyminen ole onnistunut, kun sosiaalistelu ottaa voimille.
Ei se, että lapsi ei ole aggressiivinen, tarkoita sitä, että hän olisi halvaannuttavan arka tai ihmispelkoinen. Suurin osa lapsista ei ole kumpaakaan noista.
Harva lapsi on todella arka. Silti pieni osa on. Ihan yhtä lailla se on ihmisille ympärillä kuormittavaa.
Vierailija kirjoitti:
Ei kuulosta ihan normaalilta. Minusta tilanne vaatisi lääkärin tutkimuksia.
Ei ole normaalia ei, ja lääkäriä tuohon tosiaankin tarvittaisiin, mutta Suomen mammantissiyhteiskunnan hoitomenetelmistä ei ole tuollaisten pentujen ongelmiin mitään apua: tunteiden sanoittamisen ym. p-ssk-an-jauhantaterapioiden hoitovaste on olematon tuollaisten kohdalla.
Sensijaan varma ja pysyvä hoitovaste saadaan matalan kynnyksen sähkötuoliterapialla.
Tohtori Zivago
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Helppo ymmärtää pettymys, kun apua ei saa. Tässä tarinassa päiväkodin olisi pitänyt osata ohjata avun piiriin, mitä siellä on tehty ja tehdään, jäi minulle epäselväksi? Onko erityisopettajaa konsultoitu, onko konkreettista suunnitelmaa tehty? JA todella nimenomaan neuvolasta pitäisi ihan omana palveluna (esim. neuvolapsykologi) tai eteenpäin ohjaamalla järjestyä tukea.
Ehdottaisin ensisijaisesti uutta yhteydenottoa neuvolaan, selkeää tarpeen ilmaisua ("emme ymmärrä, mikä lapsen aggressiivista käyttäytymistä laukaisee, olemme keinottomia hänen tukemisessaan, tarvitsemme apua oikeasti käytöstä muuttavien keinojen keksimiseen") ja pyyntöä vaihtaa työntekijä, jos aiempi ei kyennyt mihinkään. LISÄKSI suosittelen suoraan kysymään, miten teidän hyvinvointialueellanne voi päästä Ihmeelliset vuodet - ohjelmaan mukaan, koska olette kuulleet sen olevan tehokas nimenomaan lasten haastavaan käytökseen suunnattu interventio.
Mikäli Ihmeellisiin vuosiin ei pääse ja neuvolapsykologia ei löydy, rahalla saa. Suosittelen ensin pelkille vanhemmille rauhallista konsultaatioaikaa lapsiin erikoistuneella psykologilla. Jo yhdestä tapaamisesta asiantuntijan kanssa voi saada enemmän irti kun sadasta tunnista turhaa jauhamista. Tällaisella tapaamisella kannattaa olla itse tietoinen ajan kulusta, kertoa perustiedot nopeasti ja tiiviisti, miettiä erityisen konkreettiset ja havainnollistavat esimerkit ja pyytää suoraan toimintatapavaihtoehtoja niihin. Toki myös esim. lapsen tutkimusjakso on mahdollista yksityisesti, mutta se on sitten eri lailla kallista. Jos ja rahaa ei ole yhtään, lastensuojelun suunnasta voi edelleen löytyä apua. Se voi olla katkeraa tietenkin, että siihen suuntaan pitää mennä, mutta siellä on kuitenkin myös töissä pitkän linjan ammattilaisia, jotka voivat hahmottaa tilanteen ja tukea nimenomaan vanhemmuudessa. Lastensuojelun asiakkuutta ei välttämättä edes heru, vaan tarjotaan kevyempiä palveluita jollain perhetyön tms. nimikkeellä., ilmainen arpa ainakin koettaa.
Itse opiskelustakin voi olla jotain tukea, vaikka todella toivonkin että löydätte muutakin. Mutta sieltä suunnasta mainitsen Uhmasta yhteyteen-verkkokurssin https://jannamanninen.fi/uhmasta-yhteyteen-verkkokurssi ja kirjan. Myös aiemmin mainittu Dr Becky toki on myös inspiroiva helposti.
Äh nyt ei tunnu onnistuvan mikään lainaaminen ja vastaaminen...
Kommentoin kirjoittajan 177 tekstiä. Täyttä asiaa!!!
Meillä on lievemmin käyttäytyvä nyt 5-vuotias. Löytyy mpulsiivista käytöstä, aistisäätelyn pulmia, kiihtyy helposti.
Päiväkodissa otettiin ensinavuksi erityisope ja tukitoimet. Myöhemmin päiväkodin avulla päästiin terveydenhuollon piiriin. Pääsin psykologin juttusille ja hän järjesti meidät Ihmeelliset vuodet kurssille. Päästiin toimintaterapeutin arvioon. Nämä ovat nyt vielä ihan alussa ja kesken.
Eli me saadaan olla tosi kiitollisia, että me ollaan saatu oikea-aikaista tukea ja apua. Se ei näköjään ole mikään itsestäänselvyys.
Ihmiset ovat niin eriarvoisessa asemassa riippuen siitä missä asuu.
Kaikilla lapsilla on oikeus kehittyä kouluvalmiiksi ennen koulun alkua. Mitä aiemmin tukitoimet aloitetaan sen tehokkaampia ne ovat.
Tsemppiä ap:lle ja toivotan jaksamista ja sinnikkyyttä edelleen avun hakemisessa. Kaikkea hyvää teidän perheelle!
Meillä oli vastaavaa, terveydenhuollossa ei vanhempia uskottu ennen kuin teinin riehuminen näkyi kodin ulkopuolella. Seurasi vuosien prosessi kodin ulkopuolelle sijoittaminen ja lopulta nepsydiagnoosit.
Vierailija kirjoitti:
Meillä oli vastaavaa, terveydenhuollossa ei vanhempia uskottu ennen kuin teinin riehuminen näkyi kodin ulkopuolella. Seurasi vuosien prosessi kodin ulkopuolelle sijoittaminen ja lopulta nepsydiagnoosit.
Meillä päiväkoti-ikäisen aggressiivisuus päiväkodin aikuisia kohtaan ei ole riittävä peruste puuttua lapsen käytökseen ja saada perheellemme apua, jota olemme pyytäneet. Ihan hävettää, kun lapsi on lyönyt päiväkodin aikuisia ja meinannut rikkoa siinä hötäkässä toisen silmälasit.
Vierailija kirjoitti:
Joillekin tehoaa ainoastaan kunnollinen leijonan karjaisu syvällä rintaäänellä. Oletteko koittaneet?
No, tästä vastauksesta huomaa ettei sinulla ehkä ole kokemusta haastavista lapsista.
Ei haastavat lapset säikähdä jotain karjaisua niin että lopettavat kaiken uhmaamisen, helpot lapset tekevät niin.
-ei ap
Vierailija kirjoitti:
Tätä varten on ruumiillinen kuritus. Se tehoaa, koska lapsi muistaa fyysisen tuntemuksen paremmin kuin luennoidun teorian.
Ai että kun aikuinen lyö, lapsi oppii, että ei saa lyödä?
Vierailija kirjoitti:
En lue koko ketjua. Jos saatte keskusteluajan kuukauden päähän niin ottakaa se vastaan. Jos on taloudellisesti mahdollista niin harkitkaa myös yksityistä psykologia tai lastenlääkäriä, mielellään niin että käytte ensin vain aikuiset/aikuinen ja lapsi mukaan vasta toisella käynnillä.
Pyydän että lopetatte tuon "sinulla ei kohta ole enää ketään kaveria" -puheen. Meillä oli tämä äidin toimesta käytössä joka ikisen pikku risauksen yhteydessä, minun ja siskoni kanssa. Pienikin erimielisyys leimattiin kiusaamiseksi ja puhe oli "aikuisena ei sitten sisko halua olla kanssasi kun olet tuollainen kiusaaja". Nuorempi sisko oli usein se väkivaltaisempi ja röyhkeämpi. Tämä peli alkoi jo leikki-iässä ja jatkui äidin tukemana aikuisuuteen asti. Ei varmaan ole yllätys että emme aikuisena todellakaan ole väleissä siskon kanssa :(
Toiseksi ehdotan että pyritte ainakin alkuun sopimaan kaverileikit "neutraalille" maaperälle kuten puistoon. Tässä myös se hyvä puoli että ulkona pääsee purkamaan energiaa. Meillä oli joskus rivarin pihalla se ajatus että lelut jotka tuodaan hiekkalaatikolle ovat kaikkien käytettävissä eikä sinne tuoda parasta nukkea tai hienointa autoa muiden harmiksi. Kotona tulee helposti riitaa kun lapset alkavat omimaan lelujaan.
Kolmanneksi mietin että lopettakaa turha selittely ja tilanteen kärjistäminen kriisiin jo alkuvaiheessa. Eli siis tyyliin "et sitten tee sitä ja tätä ja jos teet niin lähdetään kotiin ja Pekka ei ikinä sitten pyydä meitä kylään ja synttäritkin jäävät vain haaveeksi". Lapsen kanssa voisi tehdä myös jotain kahdestaan ja pyrkiä saamaan onnistumisen kokemuksia ensin näin. Ihan siis vaikka viette yhdessä roskat tai teette pienet ostokset lähikaupassa, tähän voisi miettiä jotain tarrataulua tai muuta ja pientä palkintoa, vaikka yhteinen uimahallireissu tai Hese.
Julkisella on vähän se vitsaus että joskus voit saada loistavan neuvolatädin tai terveydenhoitajan tai sosiaalityöntekijän ja joskus menee totaalisesti pieleen.
Kiitos sulle, juuri näin. Itse olen jo mummuikäinen, mutta ammattini puolesta katselen samaa. Tietysti jo maalaisjärjellä näen tämän ydinongelman. Koko ajan törmään puistossa parivuotiaisiin, jotka on viety sinne suoraan pitkän pitkän päiväkotipäivän jälkeen kuulemma purkamaan energiaa. Vanhemmat saattavat sanoa, että kylläpä sitä virtaa riittääkin. Juu, lapsi juoksee edestakaisin kuin sekaisin oleva, koska on tehnyt pidemmän päivän isossa lapsiryhmässä hoitopaikassa kuin sinä 35v miekkonen rauhallisessa etätyösopessasi. Sitten kysellään, lähteekö Veeti-Eveliina nyt kotiin? Ai, et halua lähteä. Isi ostaa välipalakeksin, jos tulet. Lapasia ollaan kuin hallituksessa.
Mitä aloitukseen tulee, jos aikuinen ja vielä lapsen oma vanhempi kutsuu perseilyksi käytöstä, jolle pieni lapsi EI VOI mitään, koska kehitys on täysin kesken, tuskin AP:n viestiä tarvitsee vastauksilla edes kunnioittaa. Pitkä katse peiliin, ja ehkä muutama tutkittua tietoa lapsen kehityksestä sisältävä kirja yöpöydälle. Tuon ikäinen kun ei millään kykene tilanteen iskiessä reflektoimaan itseään saati oppimaan, että tämä johtaa nyt seuraukseen X. Niin sitten sen ns. aikuisen pitäisi reflektoida omaa tekemistään ja tunnekuohuaan. Uhkailu, seurauksilla pelottelu ja rangaistukset, jopa ne palkintotarravihkot ovat täysin turhia. Ne ovat pelkkää aikuisen perseilyä ja pienempiensä kyykyttämistä, kun omat taidot ja syevmpi ymmärrys loppuu. Lapsi ei ole pieni aikuinen. Lapsi ei ole laite, jonka akku pitää vetää täysin loppuun joka päivä.
Alue: Aihe vapaa
Vastaava kokemus kuin aloittajalla. Ollaan korkeakoulutettuja vanhempia ja kotiasiat ovat hyvin, mutta silti lapsella on suuria haasteita tunteidensa säätelyn ja aggressiivisuuden kanssa. Asiaan on ollut vaikea saada apua senkin vuoksi, kun kotiolomme ovat kunnossa. Terveydenhuollossa eivät siis usko, kun kerromme, että olemme aivan puhki lapsen käytöksen kanssa ja keinot ovat meiltä loppu. Päiväkodistakin on viestitty lapsemme haasteista, mutta terveydenhuollossa emme tule kuulluksi, kun "asiat ovat muuten perheellä kunnossa, niin jäädään seuraamaan tilanteen kehittymistä." Ikävä tilanne, kun maksetaan veroja ja sitten kun todella kaivattaisiin lapselle apua, niin sitä ei järjesty.