Kun aggressiivisen lapsen kanssa ei saa apua - vanhemman pettymys
Alle kouluikäisestä kyse ja me vanhemmat olemme kääntäneet kaikki mahdolliset kivet. Lapsi käyttäytyy usein aggressiivisesti huolimatta siitä, että olemme sen sata kertaa kieltäneet. Lapsella on rajat, mutta ei läheskään aina niitä tottele. Positiivinen kannustus säilyy lapsella mielessä hetken, sitten taas p'rseilee. Rangaistukset eivät tunnu tepsivän. Kiva leikkihetki saattaakin loppua siihen, että lapsi tönäisee leikkikaveria. Meillä on siis sääntönä, että kiva tekeminen päättyy kotiinlähtöön, jos lapsi heittäytyy aggressiiviseksi.
Lapsi ei ole enää mikään taapero, joten ei mene iänkään piikkiin. On myös suoraan sanottu lapselle, että tällä menolla lapsella ei kohta enää ole kavereita ollenkaan, jos jatkaa moista käytöstä. Ja toisten lasten vanhemmat kieltävät pian lapsiaan leikkimästä lapsemme kanssa. Lapsellamme on oikein hyvin kehittynyt puhe ja lapsi puhuu paljon, mutta tunnekuohun yllättäessä puhelahjat unohtuvat ja tilalle tulee huutaminen ja aggressiivinen käytös. Me vanhemmat olemme ihan loppu tämän lapsen käytöksen kanssa ja tähän päälle vielä häpeä siitä, kun oma lapsi käyttäytyy näin, vaikka kuinka olemme yrittäneet kasvattaa. Kaiken kukkuraksi päiväkodista on opittu aivan hirveää kieltä, mm. kiroilua (meillä ei kiroilla ollenkaan).
Olemme yrittäneet useamman kerran hakea apua terveydenhuollosta. Neuvolassa on vain kohauteltu olkia, kun on muuten terve ja hyvin kehittynyt lapsi. Lastenpsykologi vain voivottelee, että ikävä tilanne ja kun jo teette niin paljon lapsen eteen ja olette kasvatusoppaat/nettisivut lukeneet, niin ei tässä oikein mitään neuvojakaan ole antaa. Olen pyytänyt, eikö voitaisi saada joku ammattilainen käymään meillä kotona, mutta ei kuulemma ole mahdollista. Keskusteluaika järjestyisi reilun kuukauden päähän, vaikka lapsi on viimeksi tänään päiväkodissa huitaissut toista lasta ja eilen yritti lyödä kotona toista vanhempaa. Terveydenhuollossa vastassa on vain voivottelua, mutta ei apua. Eikä sekään lämmitä mieltä, että hoetaan lapsen olevan vielä "pieni". Juu, hän on vielä pieni, mutta ei se silti tuota käytöstä oikeuta.
Anteeksi siis sinulle, joka olet kohdannut lapseni kamalaa käytöstä. Olemme siihen yrittäneet puuttua ja saada apua, mutta aika yksin on jääty. Ihan itkettää tämä tilanne ja todella kaipaisin neuvoja siitä, miten tätä tilannetta lähtisi purkamaan, kun apua ei näytä neuvolasta saavan.
Kommentit (319)
Niin tuttu juttu. 15 vuotta pitää vielä kestää. Meillä ei ollut mitään nepsy vikoja (tutkittiin). Psykiatriassa sanottiin vaan että lapseen ei saa kontaktia, he eivät voi auttaa. Kun lapsi tuli täysi-ikäiseksi hän ilmoitti että on trans. Minä en huomannut yhtään mitään erikoista. Ehkä sen takia etten ole koskaan merkinnyt itseäni tai muita tekemisten ja ajatteluiden perusteella miehiin/naisiin. Hän oli kärsinyt ilmeisesti koko ikänsä tästä ristiriidasta mutta ei uskaltanut puhua. Eikä psykiatriassakaan osanneet toimia mitenkään. Ihan kädettömiä. Kävi transpolilla sitten. Nyt olen sitten huono vanhempi ja välit katkenneet. Niin on tylsä veitsi jos on kova kannikkakin. nm elämä on
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minua risoo se, miten rauhallisten lasten vanhemmat syyllistävät levottomien, aggressiivisten ja tottelemattomien lasten vanhempia näiden lasten käytöksestä. Ihmetellään, miksi ei kasvateta, eikä sanota ei. Eivät käsitä, että todella tehdään kasvatustyötä ja paljon tehdäänkin, mutta se, mikä kiltin ja rauhallisen lapsen kasvatukseen riittää, ei riitä tottelemattomalle lapselle.
Samalla tekisi mieli kysyä: jos lapsesi on kiltti, rauhallinen ja arka, muuttuuko hän sosiaaliseksi ja rohkeasti sillä, että käsket? Päästääkö äidin lahkeesta irti ja lähtee rohkeasti tutkimaan ympäristöään sillä, että käsket? muuttuuko arka ja rauhallinen lapsesi rohkeaksi, pelottomaksi ja vilkkaammaksi sillä, että käsket? Alkaako lapsesi käskemällä puhua muille reippaasti, jos tähän asti hän ei ole lainkaan rohkaistunut puhumaan? Ei tietenkään. Miksi oletat, että se levoton ja tottelematon lapsi muuttuisi pelkästään käskemällä? Muutos vaatii paljon työtä ja joskus se suurikin työ voi lopulta merkitä vain pieniä muutoksia lapseen.
Kerää alapeukkuja, mutta sitten kerää:
Jossain asiassa helpon lapsen vanhemmat kuvittelevat, että helppous on heidän kasvatuksensa ansiota. Ei käsitetä, että lapsi on vain luonnostaan "helppo" jonkin asian osalta ja hänen persoonansa/temperamenttinsa on sellainen, että asia sujuu vaivattomasti. Sen sijaan vanhempi kuvittelee asian olevan kasvatuksensa ansiota: "Me kasvatetaan kunnolla, niin Isla nukkuu sikeästi yönsä/Leevi ei koskaan lyö ketään/Livia on niin reipas ja juttelee joka paikassa rohkeasti/Väinö syö kaikkea mukisematta." Sitten syyllistetään muita vanhempia, että jos kasvattaisitte paremmin ja lapsenne noudattamaan sitä, mitä sanotte, niin Sofiakaan ei heräilisi öisin ja kömpisi vanhempien väliin nukkumaan/Samuel ei menettäisi hermojaan ja löisi ketään/Lilja muuttuisi hiljaisesta lapsesta sosiaalisesti rohkeaksi/Eino ei nirsoilisi enää, vaan söisi kaikkea.
Ei yksinkertaisesti käsitetä, että jotkut asiat eivät muutu vain käskemällä. Vaikka lasta kuinka jossain asiassa käskisi ja kasvattaisi, voi kasvatustyön lopputulos jäädä laihaksi. Se voi olla sitä, että Sofia ei tulekaan vanhempien viereen enää teininä/Samuel ei tirvaise toisia lapsia enää usein/Lilja uskaltaa joskus avata suunsa vieraassa seurassa/Eino oppii syömään paria uutta ruokalajia.
Nämä sun kirjoitukset kuulostaa tosi katkerilta.
Ensinnäkään et voi tietää miten helppoja toisten lasten ovat: Sinä saatat nähdä hyvin käyttäytyvän lapsen, mutta et voi tietään millaista pohjatyötä siinä on tehty tai miten lapsi käyttäytyy jossakin toisessa tilanteessa.
Ja toisekseen: En oikein ymärrä mitä ajat takaa tällaiselle helppojen lasten sotkemisella nyt tähän asiaan? Aivan ihmeellistä huomion siirtämistä pois aivan ilmeisesti ongelmasta.
"Helppo" eli toisinsanoen hyvin käyttäyvä lapsi ei ole mikään ongelma vaikka sinua selvästi harmittaakin, että sellaisiakin lapsia on olemassa. Luojan kiitos on vielä lapsia jotka osaavat käyttäytyä, eivätkä kaikki ole väkivaltaisia ja täysin vailla kontrollia.
Helppojen lasten vanhemmat voivat olla tyytyväisiä siihen, että heidän lapset osaavat käyttäytyä ja se on täysin ansaittua ylpeyttä: Oli sitten lapsen persoona sellainen että se jo lähtkökohtaisesti auttaa pääsemään siihen lopputulokseen tai ei. Todella törkeä yrittää viedä pohja toisten saavutuksilta spekuloimalla jotain ihme yleistyksiä "helppojen lasten vanhemmista".
T: lastenhoitaja.
Vierailija kirjoitti:
Selvä ADHD tapaus. Kannattaa ottaa selvää eri ADHD tyypeistä joista joihinkin (ei kaikkiin) liittyy juuri epätyypillinen aggressivisuus. Hoitoa kannattaa alkaa kartoittamaan lastenpsykiatrin kanssa. Kuri, järkipuhe sekä kasvatus ei aina riitä kun on kyseessä neuroepätyypilliset aivot.
Ei kyllä ole mitään adhd:hen viittaavaa, että melkoinen keskustelupalsta-diagnoosi tämä. Ap on maininnut ainoastaan aggressiivisuuden ei yhtään mitään muuta oireistoa mistä voisi tehdä noin pitkälle menevän päätöksen adhd:sta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minua risoo se, miten rauhallisten lasten vanhemmat syyllistävät levottomien, aggressiivisten ja tottelemattomien lasten vanhempia näiden lasten käytöksestä. Ihmetellään, miksi ei kasvateta, eikä sanota ei. Eivät käsitä, että todella tehdään kasvatustyötä ja paljon tehdäänkin, mutta se, mikä kiltin ja rauhallisen lapsen kasvatukseen riittää, ei riitä tottelemattomalle lapselle.
Samalla tekisi mieli kysyä: jos lapsesi on kiltti, rauhallinen ja arka, muuttuuko hän sosiaaliseksi ja rohkeasti sillä, että käsket? Päästääkö äidin lahkeesta irti ja lähtee rohkeasti tutkimaan ympäristöään sillä, että käsket? muuttuuko arka ja rauhallinen lapsesi rohkeaksi, pelottomaksi ja vilkkaammaksi sillä, että käsket? Alkaako lapsesi käskemällä puhua muille reippaasti, jos tähän asti hän ei ole lainkaan rohkaistunut puhumaan? Ei tietenkään. Miksi oletat, että se levoton ja tottelematon lapsi muuttuisi pelkästään käskemällä? Muutos vaatii paljon työtä ja joskus se suurikin työ voi lopulta merkitä vain pieniä muutoksia lapseen.
Sivusta olen seurannut äärimmäisen arkojen lasten kasvua kaverin perheessä. Kaveri ylenkatsoo kaikkia vähänkään vilkkaampia lapsia. Omansa ovat jo 6 v ja 4 v, mutta yhä aivan kiinni äidissään. Ovat todella hiljaisia, eivät uskalla puhua suht vieraille aikuisille, nyökkäävät vain kysyttäessä otatko mehua tms. Eivät uskalla leikkiä vieraampien lasten kanssa. Ovat fyysisesti kiinni äidissään, äitiä tarvitaan leikkimisen tueksi ja rohkaisuksi vieraaseen paikkaan. Lapset lämpenevät hitaasti sosiaaliseen vuorovaikutukseen. Ovat arkoja kokeilemaan yhtään mitään, leikkipuistoissakin suurin osa laitteista jännittää liikaa. En ole koskaan kuullut, että nämä lapset olisivat esimerkiksi nauraa kikattaneet ääneen saati huutaneet.
Ei se tuokaan helppoa ole, että lapset vaativat äärimmäisen paljon tukea ja ovat ihan hiljaa. Suvustani tiedän muutamia tällaisia, jotka ovat tosin jo reilusti aikuiseen ikään ehtineitä. Ovat vieläkin hyvin hiljaisia ja arkoja, eikä opintojen jälkeen työelämään siirtyminen ole onnistunut, kun sosiaalistelu ottaa voimille.
Ei se, että lapsi ei ole aggressiivinen, tarkoita sitä, että hän olisi halvaannuttavan arka tai ihmispelkoinen. Suurin osa lapsista ei ole kumpaakaan noista.
Harva lapsi on todella arka. Silti pieni osa on. Ihan yhtä lailla se on ihmisille ympärillä kuormittavaa.
T: Koulukiusaaja.
viet lääkäriin ja vaadit tuon dianoosin: Käytöshäiriöt https://www.kaypahoito.fi/hoi50118
Sille on käypähoito
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kirjoitat ainakin kolme kertaa että olette yrittäneet kasvattaa ja puhua ja puuttua lapsenne käytökseen. Mittä helvettiä se tarkoittaa? Näyttää siltä ettei teidän löperö yrittämisenne riitä.
Näyttää heillä olevan rajoja ja esim. leikki loppuu heti, kun alkaa töniä tai riehua. Tuo vaikuttaa aika vaikealta tapaukselta, uhmaikäkin on jo mennyt ohi.
Jos ei kerro sen tarkkaa ikää niin mistä tiiät uhmaiän menneen ohi? Uhmaikä on aika monen ikäisenä ennen kouluikää.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minua risoo se, miten rauhallisten lasten vanhemmat syyllistävät levottomien, aggressiivisten ja tottelemattomien lasten vanhempia näiden lasten käytöksestä. Ihmetellään, miksi ei kasvateta, eikä sanota ei. Eivät käsitä, että todella tehdään kasvatustyötä ja paljon tehdäänkin, mutta se, mikä kiltin ja rauhallisen lapsen kasvatukseen riittää, ei riitä tottelemattomalle lapselle.
Samalla tekisi mieli kysyä: jos lapsesi on kiltti, rauhallinen ja arka, muuttuuko hän sosiaaliseksi ja rohkeasti sillä, että käsket? Päästääkö äidin lahkeesta irti ja lähtee rohkeasti tutkimaan ympäristöään sillä, että käsket? muuttuuko arka ja rauhallinen lapsesi rohkeaksi, pelottomaksi ja vilkkaammaksi sillä, että käsket? Alkaako lapsesi käskemällä puhua muille reippaasti, jos tähän asti hän ei ole lainkaan rohkaistunut puhumaan? Ei tietenkään. Miksi oletat, että se levoton ja tottelematon lapsi muuttuisi pelkästään käskemällä? Muutos vaatii paljon työtä ja joskus se suurikin työ voi lopulta merkitä vain pieniä muutoksia lapseen.
Kerää alapeukkuja, mutta sitten kerää:
Jossain asiassa helpon lapsen vanhemmat kuvittelevat, että helppous on heidän kasvatuksensa ansiota. Ei käsitetä, että lapsi on vain luonnostaan "helppo" jonkin asian osalta ja hänen persoonansa/temperamenttinsa on sellainen, että asia sujuu vaivattomasti. Sen sijaan vanhempi kuvittelee asian olevan kasvatuksensa ansiota: "Me kasvatetaan kunnolla, niin Isla nukkuu sikeästi yönsä/Leevi ei koskaan lyö ketään/Livia on niin reipas ja juttelee joka paikassa rohkeasti/Väinö syö kaikkea mukisematta." Sitten syyllistetään muita vanhempia, että jos kasvattaisitte paremmin ja lapsenne noudattamaan sitä, mitä sanotte, niin Sofiakaan ei heräilisi öisin ja kömpisi vanhempien väliin nukkumaan/Samuel ei menettäisi hermojaan ja löisi ketään/Lilja muuttuisi hiljaisesta lapsesta sosiaalisesti rohkeaksi/Eino ei nirsoilisi enää, vaan söisi kaikkea.
Ei yksinkertaisesti käsitetä, että jotkut asiat eivät muutu vain käskemällä. Vaikka lasta kuinka jossain asiassa käskisi ja kasvattaisi, voi kasvatustyön lopputulos jäädä laihaksi. Se voi olla sitä, että Sofia ei tulekaan vanhempien viereen enää teininä/Samuel ei tirvaise toisia lapsia enää usein/Lilja uskaltaa joskus avata suunsa vieraassa seurassa/Eino oppii syömään paria uutta ruokalajia.
Nämä sun kirjoitukset kuulostaa tosi katkerilta.
Ensinnäkään et voi tietää miten helppoja toisten lasten ovat: Sinä saatat nähdä hyvin käyttäytyvän lapsen, mutta et voi tietään millaista pohjatyötä siinä on tehty tai miten lapsi käyttäytyy jossakin toisessa tilanteessa.
Ja toisekseen: En oikein ymärrä mitä ajat takaa tällaiselle helppojen lasten sotkemisella nyt tähän asiaan? Aivan ihmeellistä huomion siirtämistä pois aivan ilmeisesti ongelmasta.
"Helppo" eli toisinsanoen hyvin käyttäyvä lapsi ei ole mikään ongelma vaikka sinua selvästi harmittaakin, että sellaisiakin lapsia on olemassa. Luojan kiitos on vielä lapsia jotka osaavat käyttäytyä, eivätkä kaikki ole väkivaltaisia ja täysin vailla kontrollia.
Helppojen lasten vanhemmat voivat olla tyytyväisiä siihen, että heidän lapset osaavat käyttäytyä ja se on täysin ansaittua ylpeyttä: Oli sitten lapsen persoona sellainen että se jo lähtkökohtaisesti auttaa pääsemään siihen lopputulokseen tai ei. Todella törkeä yrittää viedä pohja toisten saavutuksilta spekuloimalla jotain ihme yleistyksiä "helppojen lasten vanhemmista".
T: lastenhoitaja.
Mitenkä tämä teoriasi hyvin kasvatetuista lapsista pätee siihen, että monessa perheessä on yksi käytöshäiriöinen lapsi joka terrorisoi koko perhettä mukaanlukien sisarukseksensa joilla ei ole mitään käytöshäiriöitä. Yleensä käy niin, että sisarukset alkavat oireilla ja pelätä tätä käytöshäiriöistä ja sisarukset otetaan huostaan mutta se käytöshäiriöinen jätetään kotiin vanhempien "iloksi".
Normaalia kun ei lasta ole kohdeltu kuin lasta?7
Nyky yhteiskunnassa yritetään liian pitkään ymmärtää lasten huonoa käytöstä. Niin kouluissa kuin kodeissa. Moni lapsi ja nuori tarvitsee vaan kunnolliset selkeät rajat. Ja aikuisen läsnäoloa 100%.
Voi jeesus noita korkeakoulutettuja! Ette ole sen parempia kuin muutkaan, uskokaa tai älkää! Vain kodin tasapainoisuus ja perusturvallisuus on tärkeä.
Lapsi saa niin hyviä kuin kuin huonoja vaikutteita useammalta kuin yhdeltä ihmiseltä. Ikävää, jos lapsi ei saa hänen tarvitsemaansa huomiota. Esimerkiksi tiedän perheitä, joissa ainut vanhempi tai molemmat vanhemmat on liimautuneena puhelimeen ja lapsi katsoo telkkaria ja vanhempi antaa ruokaa kännykkä kourassa. Kyläillessäni yritän sitten viettää aikaa lasten kanssa ja yritän myös herättää vanhemmat tajuamaan itsekästä toimintaansa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minua risoo se, miten rauhallisten lasten vanhemmat syyllistävät levottomien, aggressiivisten ja tottelemattomien lasten vanhempia näiden lasten käytöksestä. Ihmetellään, miksi ei kasvateta, eikä sanota ei. Eivät käsitä, että todella tehdään kasvatustyötä ja paljon tehdäänkin, mutta se, mikä kiltin ja rauhallisen lapsen kasvatukseen riittää, ei riitä tottelemattomalle lapselle.
Samalla tekisi mieli kysyä: jos lapsesi on kiltti, rauhallinen ja arka, muuttuuko hän sosiaaliseksi ja rohkeasti sillä, että käsket? Päästääkö äidin lahkeesta irti ja lähtee rohkeasti tutkimaan ympäristöään sillä, että käsket? muuttuuko arka ja rauhallinen lapsesi rohkeaksi, pelottomaksi ja vilkkaammaksi sillä, että käsket? Alkaako lapsesi käskemällä puhua muille reippaasti, jos tähän asti hän ei ole lainkaan rohkaistunut puhumaan? Ei tietenkään. Miksi oletat, että se levoton ja tottelematon lapsi muuttuisi pelkästään käskemällä? Muutos vaatii paljon työtä ja joskus se suurikin työ voi lopulta merkitä vain pieniä muutoksia lapseen.
Kerää alapeukkuja, mutta sitten kerää:
Jossain asiassa helpon lapsen vanhemmat kuvittelevat, että helppous on heidän kasvatuksensa ansiota. Ei käsitetä, että lapsi on vain luonnostaan "helppo" jonkin asian osalta ja hänen persoonansa/temperamenttinsa on sellainen, että asia sujuu vaivattomasti. Sen sijaan vanhempi kuvittelee asian olevan kasvatuksensa ansiota: "Me kasvatetaan kunnolla, niin Isla nukkuu sikeästi yönsä/Leevi ei koskaan lyö ketään/Livia on niin reipas ja juttelee joka paikassa rohkeasti/Väinö syö kaikkea mukisematta." Sitten syyllistetään muita vanhempia, että jos kasvattaisitte paremmin ja lapsenne noudattamaan sitä, mitä sanotte, niin Sofiakaan ei heräilisi öisin ja kömpisi vanhempien väliin nukkumaan/Samuel ei menettäisi hermojaan ja löisi ketään/Lilja muuttuisi hiljaisesta lapsesta sosiaalisesti rohkeaksi/Eino ei nirsoilisi enää, vaan söisi kaikkea.
Ei yksinkertaisesti käsitetä, että jotkut asiat eivät muutu vain käskemällä. Vaikka lasta kuinka jossain asiassa käskisi ja kasvattaisi, voi kasvatustyön lopputulos jäädä laihaksi. Se voi olla sitä, että Sofia ei tulekaan vanhempien viereen enää teininä/Samuel ei tirvaise toisia lapsia enää usein/Lilja uskaltaa joskus avata suunsa vieraassa seurassa/Eino oppii syömään paria uutta ruokalajia.
Nämä sun kirjoitukset kuulostaa tosi katkerilta.
Ensinnäkään et voi tietää miten helppoja toisten lasten ovat: Sinä saatat nähdä hyvin käyttäytyvän lapsen, mutta et voi tietään millaista pohjatyötä siinä on tehty tai miten lapsi käyttäytyy jossakin toisessa tilanteessa.
Ja toisekseen: En oikein ymärrä mitä ajat takaa tällaiselle helppojen lasten sotkemisella nyt tähän asiaan? Aivan ihmeellistä huomion siirtämistä pois aivan ilmeisesti ongelmasta.
"Helppo" eli toisinsanoen hyvin käyttäyvä lapsi ei ole mikään ongelma vaikka sinua selvästi harmittaakin, että sellaisiakin lapsia on olemassa. Luojan kiitos on vielä lapsia jotka osaavat käyttäytyä, eivätkä kaikki ole väkivaltaisia ja täysin vailla kontrollia.
Helppojen lasten vanhemmat voivat olla tyytyväisiä siihen, että heidän lapset osaavat käyttäytyä ja se on täysin ansaittua ylpeyttä: Oli sitten lapsen persoona sellainen että se jo lähtkökohtaisesti auttaa pääsemään siihen lopputulokseen tai ei. Todella törkeä yrittää viedä pohja toisten saavutuksilta spekuloimalla jotain ihme yleistyksiä "helppojen lasten vanhemmista".
T: lastenhoitaja.Mitenkä tämä teoriasi hyvin kasvatetuista lapsista pätee siihen, että monessa perheessä on yksi käytöshäiriöinen lapsi joka terrorisoi koko perhettä mukaanlukien sisarukseksensa joilla ei ole mitään käytöshäiriöitä. Yleensä käy niin, että sisarukset alkavat oireilla ja pelätä tätä käytöshäiriöistä ja sisarukset otetaan huostaan mutta se käytöshäiriöinen jätetään kotiin vanhempien "iloksi".
On totta että käytöshäiriöisen lapsen vanhemmat ovat tukalassa paikassa ja monesti täysin hylättyinä erittäin haastavan tilanteen kanssa.
Anti sosiaalinen pers. häiriö on SYNNYNNÄINEN aivojen kehityshäiriö joka voidaan todentaa vasta 18 vuoden iässä koska noh. tenavat nyt luonnostaan käyttäytyvät toisinaan "ongelmallisesti" riitelevät, tappelevat, kiusaavat, valehtelevat jne. koska heidän aivonsa ovat vielä kehitysvaiheessa. Eli kyseinen häiriö johtuu aivojen synnynnäisestä rakenteesta.
Käytöshäiriöisen lapsen kanssa elämistä on usein kuvattu kuin elämistä missä tahansa toksisessa suhteessa. Ainoa ero on että voit ottaa eron väkivaltaisesta puolisostasi, saat apua ja terapiaa, olet lain ja yhteisön silmissä uhri jota pitää tukea. Mutta kun kyseessä on lapsesi, olet velvoitettu lakipykälien kautta elämään tätä toksista perhe-elämää kunnes lapsi täyttää 18-vuotta. Viranomaiset, yhteisöt ja laki ei tunnista vanhempia uhreina vaan päinvastoin, lakipykälät, yhteisöt, naapurit päiväkodit, koulut ym. syyttävät vanhempia lapsen käytöksestä ja teoista ja siitä mitä heidän kotonaan tapahtuu.
Ja kyllä! Yleensä perheen muut "normaalit", "kiltit" lapset saatetaan huostaanottaa jos he oireilevat tämän käytöshäiriöisen lapsen vuoksi ja se käytöshäiriöinen jää vanhemmille tai pethe hajoaa vanhemmat hankkivat kaksi kotia ja vuorottelevat vuoroviikoin käytöshäiriöisen lapsen luona.
Pikkulasten käytöstä ohjaa häpeän tunne. Häpeä kehittyy ennen empatiaa, syyllisyydentunnetta, katumusta ja muita korkeita tunteita. Lasta ei ikinä saisi kasvattaa häpeällä. Pitää olla hienotunteinen. Koska lapsena koettu häpeä voi jäädä ihmisen sieluun aikuisikään asti. MUTTA lasta joka ei alkujaankaan ole edes kykenevä kokemaan häpeäntunteita, on mahdoton kasvattaa.
Helppo tulla pätemään, jos oma lapsi on persoonaltaan helppo kasvatettava. Voimia ap, veemäinen tilanne.
Nepsylapsen äiti tässä ehdottaa adhd/autismitutkimuksiin hakeutumista välittömästi. Oma raivopääni rauhoittui tiukoilla rutiineilla, kuvakorteilla (mm. päiväjärjestys, tunteiden sanoittaminen) ja runsaalla liikkumisella (2 h riehumista puistossa päivittäin oli minimi) Lapseni söi tasan kahta lämmintä ruokaa n. puolitoista vuotta ja yökkäili ulos kaikki muut. Omat kodit vanhemmille kuulostaa varsin fiksulta idealta. Ei sitä kärsimyksen ja täydellisen uupumuksen määrää ymmärrä kukaan muu kuin toisen samanlaisen nepsyn vanhempi. Lämmin halaus ja voimia sinulle!