Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Kun aggressiivisen lapsen kanssa ei saa apua - vanhemman pettymys
Alle kouluikäisestä kyse ja me vanhemmat olemme kääntäneet kaikki mahdolliset kivet. Lapsi käyttäytyy usein aggressiivisesti huolimatta siitä, että olemme sen sata kertaa kieltäneet. Lapsella on rajat, mutta ei läheskään aina niitä tottele. Positiivinen kannustus säilyy lapsella mielessä hetken, sitten taas p'rseilee. Rangaistukset eivät tunnu tepsivän. Kiva leikkihetki saattaakin loppua siihen, että lapsi tönäisee leikkikaveria. Meillä on siis sääntönä, että kiva tekeminen päättyy kotiinlähtöön, jos lapsi heittäytyy aggressiiviseksi.
Lapsi ei ole enää mikään taapero, joten ei mene iänkään piikkiin. On myös suoraan sanottu lapselle, että tällä menolla lapsella ei kohta enää ole kavereita ollenkaan, jos jatkaa moista käytöstä. Ja toisten lasten vanhemmat kieltävät pian lapsiaan leikkimästä lapsemme kanssa. Lapsellamme on oikein hyvin kehittynyt puhe ja lapsi puhuu paljon, mutta tunnekuohun yllättäessä puhelahjat unohtuvat ja tilalle tulee huutaminen ja aggressiivinen käytös. Me vanhemmat olemme ihan loppu tämän lapsen käytöksen kanssa ja tähän päälle vielä häpeä siitä, kun oma lapsi käyttäytyy näin, vaikka kuinka olemme yrittäneet kasvattaa. Kaiken kukkuraksi päiväkodista on opittu aivan hirveää kieltä, mm. kiroilua (meillä ei kiroilla ollenkaan).
Olemme yrittäneet useamman kerran hakea apua terveydenhuollosta. Neuvolassa on vain kohauteltu olkia, kun on muuten terve ja hyvin kehittynyt lapsi. Lastenpsykologi vain voivottelee, että ikävä tilanne ja kun jo teette niin paljon lapsen eteen ja olette kasvatusoppaat/nettisivut lukeneet, niin ei tässä oikein mitään neuvojakaan ole antaa. Olen pyytänyt, eikö voitaisi saada joku ammattilainen käymään meillä kotona, mutta ei kuulemma ole mahdollista. Keskusteluaika järjestyisi reilun kuukauden päähän, vaikka lapsi on viimeksi tänään päiväkodissa huitaissut toista lasta ja eilen yritti lyödä kotona toista vanhempaa. Terveydenhuollossa vastassa on vain voivottelua, mutta ei apua. Eikä sekään lämmitä mieltä, että hoetaan lapsen olevan vielä "pieni". Juu, hän on vielä pieni, mutta ei se silti tuota käytöstä oikeuta.
Anteeksi siis sinulle, joka olet kohdannut lapseni kamalaa käytöstä. Olemme siihen yrittäneet puuttua ja saada apua, mutta aika yksin on jääty. Ihan itkettää tämä tilanne ja todella kaipaisin neuvoja siitä, miten tätä tilannetta lähtisi purkamaan, kun apua ei näytä neuvolasta saavan.
Kommentit (319)
Vierailija kirjoitti:
Minua risoo se, miten rauhallisten lasten vanhemmat syyllistävät levottomien, aggressiivisten ja tottelemattomien lasten vanhempia näiden lasten käytöksestä. Ihmetellään, miksi ei kasvateta, eikä sanota ei. Eivät käsitä, että todella tehdään kasvatustyötä ja paljon tehdäänkin, mutta se, mikä kiltin ja rauhallisen lapsen kasvatukseen riittää, ei riitä tottelemattomalle lapselle.
Samalla tekisi mieli kysyä: jos lapsesi on kiltti, rauhallinen ja arka, muuttuuko hän sosiaaliseksi ja rohkeasti sillä, että käsket? Päästääkö äidin lahkeesta irti ja lähtee rohkeasti tutkimaan ympäristöään sillä, että käsket? muuttuuko arka ja rauhallinen lapsesi rohkeaksi, pelottomaksi ja vilkkaammaksi sillä, että käsket? Alkaako lapsesi käskemällä puhua muille reippaasti, jos tähän asti hän ei ole lainkaan rohkaistunut puhumaan? Ei tietenkään. Miksi oletat, että se levoton ja tottelematon lapsi muuttuisi pelkästään käskemällä? Muutos vaatii paljon työtä ja joskus se suurikin työ voi lopulta merkitä vain pieniä muutoksia lapseen.
Monilla meistä saattaa olla kokemusta aggressiivisesta lapsesta, jonka vanhemmat eivät tee asialle mitään. Mm. yhden lapseni päiväkotiryhmässä yksi poika terrorisoi, potki ja hakkasi muita vuosia, vanhemmat eivät tulleet edes asiaa koskeviin keskusteluihin (ja olivat muuten ihan työssäkäyviä normi-ihmisiä, eivät mitään yhteiskunnan rajamailla eläviä). Aloittajan kaltaisia en syyllistäkään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Soita paikalle *ol**si. Lapsi laitetaan järjestykseen kiilaamalla, hakkaamalla lamauttamalla tai t appamalla. Apu on vain puhelinsoiton päässä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minua risoo se, miten rauhallisten lasten vanhemmat syyllistävät levottomien, aggressiivisten ja tottelemattomien lasten vanhempia näiden lasten käytöksestä. Ihmetellään, miksi ei kasvateta, eikä sanota ei. Eivät käsitä, että todella tehdään kasvatustyötä ja paljon tehdäänkin, mutta se, mikä kiltin ja rauhallisen lapsen kasvatukseen riittää, ei riitä tottelemattomalle lapselle.
Samalla tekisi mieli kysyä: jos lapsesi on kiltti, rauhallinen ja arka, muuttuuko hän sosiaaliseksi ja rohkeasti sillä, että käsket? Päästääkö äidin lahkeesta irti ja lähtee rohkeasti tutkimaan ympäristöään sillä, että käsket? muuttuuko arka ja rauhallinen lapsesi rohkeaksi, pelottomaksi ja vilkkaammaksi sillä, että käsket? Alkaako lapsesi käskemällä puhua muille reippaasti, jos tähän asti hän ei ole lainkaan rohkaistunut puhumaan? Ei tietenkään. Miksi oletat, että se levoton ja tottelematon lapsi muuttuisi pelkästään käskemällä? Muutos vaatii paljon työtä ja joskus se suurikin työ voi lopulta merkitä vain pieniä muutoksia lapseen.
Monilla meistä saattaa olla kokemusta aggressiivisesta lapsesta, jonka vanhemmat eivät tee asialle mitään. Mm. yhden lapseni päiväkotiryhmässä yksi poika terrorisoi, potki ja hakkasi muita vuosia, vanhemmat eivät tulleet edes asiaa koskeviin keskusteluihin (ja olivat muuten ihan työssäkäyviä normi-ihmisiä, eivät mitään yhteiskunnan rajamailla eläviä). Aloittajan kaltaisia en syyllistäkään.
Läheskään kaikki perheet eivät ole tuollaisia. Tiedän monia tolkun ihmisiä (luokkaa opettajia), joiden lapsilla on aggressiivista käytöstä, vaikka vanhemmat kuinka huolella kasvattavat ja on tukitoimet käytössä päiväkodissa.
Senkin sanoisin, että kaikkea lapsen kanssa tehtävää työtä ei näe päällepäin. Muiden kuullen minä kiellän lastani, mutta eivät muut kuule, kun jälkikäteen käyn kasvatuksellisen keskustelun, ripitän lastani hänen huonosta käytöksestään ja rangaistukseksi otan lelun/muun mukavan asian pois. Saattaa siis sinusta näyttää, että minä vain kiellän, vaikka todellisuudessa teen paljon muutakin.
Vierailija kirjoitti:
Minua risoo se, miten rauhallisten lasten vanhemmat syyllistävät levottomien, aggressiivisten ja tottelemattomien lasten vanhempia näiden lasten käytöksestä. Ihmetellään, miksi ei kasvateta, eikä sanota ei. Eivät käsitä, että todella tehdään kasvatustyötä ja paljon tehdäänkin, mutta se, mikä kiltin ja rauhallisen lapsen kasvatukseen riittää, ei riitä tottelemattomalle lapselle.
Samalla tekisi mieli kysyä: jos lapsesi on kiltti, rauhallinen ja arka, muuttuuko hän sosiaaliseksi ja rohkeasti sillä, että käsket? Päästääkö äidin lahkeesta irti ja lähtee rohkeasti tutkimaan ympäristöään sillä, että käsket? muuttuuko arka ja rauhallinen lapsesi rohkeaksi, pelottomaksi ja vilkkaammaksi sillä, että käsket? Alkaako lapsesi käskemällä puhua muille reippaasti, jos tähän asti hän ei ole lainkaan rohkaistunut puhumaan? Ei tietenkään. Miksi oletat, että se levoton ja tottelematon lapsi muuttuisi pelkästään käskemällä? Muutos vaatii paljon työtä ja joskus se suurikin työ voi lopulta merkitä vain pieniä muutoksia lapseen.
Kerää alapeukkuja, mutta sitten kerää:
Jossain asiassa helpon lapsen vanhemmat kuvittelevat, että helppous on heidän kasvatuksensa ansiota. Ei käsitetä, että lapsi on vain luonnostaan "helppo" jonkin asian osalta ja hänen persoonansa/temperamenttinsa on sellainen, että asia sujuu vaivattomasti. Sen sijaan vanhempi kuvittelee asian olevan kasvatuksensa ansiota: "Me kasvatetaan kunnolla, niin Isla nukkuu sikeästi yönsä/Leevi ei koskaan lyö ketään/Livia on niin reipas ja juttelee joka paikassa rohkeasti/Väinö syö kaikkea mukisematta." Sitten syyllistetään muita vanhempia, että jos kasvattaisitte paremmin ja lapsenne noudattamaan sitä, mitä sanotte, niin Sofiakaan ei heräilisi öisin ja kömpisi vanhempien väliin nukkumaan/Samuel ei menettäisi hermojaan ja löisi ketään/Lilja muuttuisi hiljaisesta lapsesta sosiaalisesti rohkeaksi/Eino ei nirsoilisi enää, vaan söisi kaikkea.
Ei yksinkertaisesti käsitetä, että jotkut asiat eivät muutu vain käskemällä. Vaikka lasta kuinka jossain asiassa käskisi ja kasvattaisi, voi kasvatustyön lopputulos jäädä laihaksi. Se voi olla sitä, että Sofia ei tulekaan vanhempien viereen enää teininä/Samuel ei tirvaise toisia lapsia enää usein/Lilja uskaltaa joskus avata suunsa vieraassa seurassa/Eino oppii syömään paria uutta ruokalajia.
Te, ketkä sanotte, että aggressiivisesti käyttäytyvät lapset pitäisi eristää muista:
Ymmärrän, että tilanne on erilainen, jos lapsi esim. päivittäin lyö toisia päiväkodissa. Mutta realiteetti on se, että lähes jokaisella lapsella on jotakin haitallista käytösmallia ainakin joskus. Jonoon kaikki vanhemmat, joiden lapsi ei ole koskaan satuttanut toisia esim. lyömällä tai sanomalla tosi rumasti? Taitaisi olla aika lyhyt jono.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Toimintaterapeutin arvio voisi olla paikallaan. Millainen on lapsen temperamentti muuten, kuinka herkästi reagoiva, osaako rauhoittua? Rauhoittumista voi harjoitella, kotona voisi olla päiväohjelma johon suunniteltu ulkoilua, yhdessäoloa, omassa huoneessa olemista tms. Jos päivä menee hyvin, palkintotarra seinätauluun ja kun tarroja on vaikkapa viisi, palkitaan lapsi jollain kivalla tekemisellä. Perseilyyn puututaan ja opastetaan miksi näin ei toimita, sitä joutuu varmasti toistelemaan paljon. Työtä vaatii mutta jotkut lapset ovat työläämpiä kasvattaa.
Vierailija kirjoitti:
Toimintaterapeutin arvio voisi olla paikallaan. Millainen on lapsen temperamentti muuten, kuinka herkästi reagoiva, osaako rauhoittua? Rauhoittumista voi harjoitella, kotona voisi olla päiväohjelma johon suunniteltu ulkoilua, yhdessäoloa, omassa huoneessa olemista tms. Jos päivä menee hyvin, palkintotarra seinätauluun ja kun tarroja on vaikkapa viisi, palkitaan lapsi jollain kivalla tekemisellä. Perseilyyn puututaan ja opastetaan miksi näin ei toimita, sitä joutuu varmasti toistelemaan paljon. Työtä vaatii mutta jotkut lapset ovat työläämpiä kasvattaa.
Sivusta. Omalla lapsellani on selkeät rutiinit. Aamu- ja iltarutiinit toistuvat samanlaisina aina, olipa arki tai viikonloppu. Vaikka olisi mukavaa tekemistä ja palkintotarra tms luvassa, saattaa lapsi silti käyttäytyä ikävästi. Ja päivät ovat todella vaihtelevia. Joku päivä menee hyvin aamusta asti, seuraavana päivänä lapsi saattaa herätä väärällä jalalla heti aamusta ja koko päivä on yhtä kiukuttelua ja perseilyä. Perseilyyn on puututtu tuhansia kertoja tässä vuosien aikana, ei ole auttanut. Kyllä tässä väistämättä tulee olo, että missä välissä tämän pitäisi helpottaa, kun lapsi on kohta 6 v.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Naapurissa asuu tällainen p€rseilijälapsi joka huutaa pahimmillaan tuntikausia päivässä ja jopa yöllä. Potkii hissin ovia ja kiukuttelee käytävällä ja lyö myös äitiään. Kiukuttelee oikeastaan missä tahansa. Selvästi oppinut saamaan tahtonsa läpi. Veli käyttäytyy jokseenkin paremmin. Olen kuitenkin pannut merkille että lapset saavat hyvin vähän rasittavaa liikuntaa. Istuvat kaiket päivät kerrostalokuutiossa ja liikunta on tyyliin sitä että kierrellään pari kierrosta takapihan parkkiksella kolmipyörällä.
Hankalat lapset vaativat säännöllisen elämänrytmin, selkeät rajat, terveellistä ruokaa ja riittävästi rasittavaa liikuntaa. Nepsyjutut toki erikseen. Mutta vanhemmista, etenkin äidistä, näkee ettei perheessä liikuntaan panosteta. Äiti ei käy edes töissä joten tekosyitä (esim ajanpuute) tälle ei ole.
Olen myös sitä mieltä että nykyajan kasvatusmetodit ovat liian lepsuja, lelliviä ja ymmärtäviä. Väkivalta ei ole ok mutta kyllä vanhemmalla pitää olla sen verran auktoriteettia että lapselle tulee tosi paikan tullen kunnioituksen tunnettakin mukaan. Kaikki ei voi olla vaan lässyn lässyn rakkautta. Se toimii lähinnä kiltteihin lapsiin.
Vierailija kirjoitti:
Naapurissa asuu tällainen p€rseilijälapsi joka huutaa pahimmillaan tuntikausia päivässä ja jopa yöllä. Potkii hissin ovia ja kiukuttelee käytävällä ja lyö myös äitiään. Kiukuttelee oikeastaan missä tahansa. Selvästi oppinut saamaan tahtonsa läpi. Veli käyttäytyy jokseenkin paremmin. Olen kuitenkin pannut merkille että lapset saavat hyvin vähän rasittavaa liikuntaa. Istuvat kaiket päivät kerrostalokuutiossa ja liikunta on tyyliin sitä että kierrellään pari kierrosta takapihan parkkiksella kolmipyörällä.
Hankalat lapset vaativat säännöllisen elämänrytmin, selkeät rajat, terveellistä ruokaa ja riittävästi rasittavaa liikuntaa. Nepsyjutut toki erikseen. Mutta vanhemmista, etenkin äidistä, näkee ettei perheessä liikuntaan panosteta. Äiti ei käy edes töissä joten tekosyitä (esim ajanpuute) tälle ei ole.
Olen myös sitä mieltä että nykyajan kasvatusmetodit ovat liian lepsuja, lelliviä ja ymmärtäviä. Väkivalta ei ole ok mutta kyllä vanhemmalla pitää olla sen verran auktoriteettia että lapselle tulee tosi paikan tullen kunnioituksen tunnettakin mukaan. Kaikki ei voi olla vaan lässyn lässyn rakkautta. Se toimii lähinnä kiltteihin lapsiin.
Hyvin havainnoitu ja pääosin hyvin kirjoitettu. Ymmärrän normaalin rajoissa olevan aktiivisuuden mutta liikunnan (ja tiukkojen rutiinien) ylikorostaminen sekä puheen että käytännön tasolla ei ole mielestäni fiksua. Tiedän lapsia joita juoksutetaan aamusta iltaan ja myös näitä tiukasti rytmitettyjä on tullut vastaan. Nämäkin lapset ovat olleet levottomia ja mölynneet aamuviideltä (esimerkiksi rivarissa) kun on laitettu leikki-ikäinen seiskalta nukkumaan.
Huomioit nuo nepsypiirteet ja ohiksena se että vaikka tekisin mitä, liikuntaa, terveellistä ruokaa, vähän ruutuaikaa ja päihteetön elämä niin en saa itseäni sovitettua Suomen kahdeksasta neljään -muottiin kaikkine erityispiirteineen. Muu ei toimi kun se että saan muokata omat, "normaalia" väljemmät rutiinit ja tehdä aivotyön pätkissä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tsemppiä!. Tietämättä tarkemmin minkä ikäinen lapsi on ja kuinka toistuvaa tuo väkivaltaisuus on, tilanne voi myös olla ihan normaalin rajoissa, vaikka rankkaa varmasti onkin. Johdonmukaisuus, rajojen pitäminen ja myös hellyyden antaminen ja kannustaminen ovat tärkeitä, eivät ehkä auta heti mutta kantavat kyllä hedelmää.
Meillä poika oli leikki-ikäisenä vilkas ja uhmakas, väkivaltaisuuttakin oli ja päiväkodista tuli usein negatiivista palautetta ja välillä rajojen pitäminen oli vaikeaa kun seurauksistakaan ei oikein tuntunut olevan apua. Homma alkoi muuttua eskari-ikään mennessä, akateemiset taidot oli vahvat ja sosiaaliset suhteet kun alkoi sujua paljon paremmin. Koulusta onkin sitten tullut pääasiassa positiivista palautetta, muutama yksittäinen pieni käytösjuttu mutta ei mitään isompaa, eikä väkivaltaisuutta ole enää vuosiin ollut paitsi joskus pientä sisarusten välistä.
Vierailija kirjoitti:
Te, ketkä sanotte, että aggressiivisesti käyttäytyvät lapset pitäisi eristää muista:
Ymmärrän, että tilanne on erilainen, jos lapsi esim. päivittäin lyö toisia päiväkodissa. Mutta realiteetti on se, että lähes jokaisella lapsella on jotakin haitallista käytösmallia ainakin joskus. Jonoon kaikki vanhemmat, joiden lapsi ei ole koskaan satuttanut toisia esim. lyömällä tai sanomalla tosi rumasti? Taitaisi olla aika lyhyt jono.
En usko, että kukaan kannattaa lasten eristämistä yhden tai kahden lyömis- tms. tapauksen perusteella, ja tosiaan yksittäiset ylilyönnit ovat hyvin yleisiä 3-4-vuotiailla. Luulisin, että tässä puhutaan lapsista, joilla väkivaltaisuus muita kohtaan on ihan jatkuva toimintamalli. Ja meidän yhteiskunnassahan sellaisenkaan lapsen eristämistä (esim. päiväkodista, koulusta) ei ole mahdollista toteuttaa, joten nuo toiveet on tosiaan vain toiveita.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Toimintaterapeutin arvio voisi olla paikallaan. Millainen on lapsen temperamentti muuten, kuinka herkästi reagoiva, osaako rauhoittua? Rauhoittumista voi harjoitella, kotona voisi olla päiväohjelma johon suunniteltu ulkoilua, yhdessäoloa, omassa huoneessa olemista tms. Jos päivä menee hyvin, palkintotarra seinätauluun ja kun tarroja on vaikkapa viisi, palkitaan lapsi jollain kivalla tekemisellä. Perseilyyn puututaan ja opastetaan miksi näin ei toimita, sitä joutuu varmasti toistelemaan paljon. Työtä vaatii mutta jotkut lapset ovat työläämpiä kasvattaa.
Sivusta. Omalla lapsellani on selkeät rutiinit. Aamu- ja iltarutiinit toistuvat samanlaisina aina, olipa arki tai viikonloppu. Vaikka olisi mukavaa tekemistä ja palkintotarra tms luvassa, saattaa lapsi silti käyttäytyä ikävästi. Ja päivät ovat todella vaihtelevia. Joku päivä menee hyvin aamusta asti, seuraavana päivänä lapsi saattaa herätä väärällä jalalla heti aamusta ja koko päivä on yhtä kiukuttelua ja perseilyä. Perseilyyn on puututtu tuhansia kertoja tässä vuosien aikana, ei ole auttanut. Kyllä tässä väistämättä tulee olo, että missä välissä tämän pitäisi helpottaa, kun lapsi on kohta 6 v.
Kuuluu lapsuuteen. Jos joka päivä ois perseilyä niin silloin lapsella olisi ongelmia.
Vierailija kirjoitti:
Minua risoo se, miten rauhallisten lasten vanhemmat syyllistävät levottomien, aggressiivisten ja tottelemattomien lasten vanhempia näiden lasten käytöksestä. Ihmetellään, miksi ei kasvateta, eikä sanota ei. Eivät käsitä, että todella tehdään kasvatustyötä ja paljon tehdäänkin, mutta se, mikä kiltin ja rauhallisen lapsen kasvatukseen riittää, ei riitä tottelemattomalle lapselle.
Samalla tekisi mieli kysyä: jos lapsesi on kiltti, rauhallinen ja arka, muuttuuko hän sosiaaliseksi ja rohkeasti sillä, että käsket? Päästääkö äidin lahkeesta irti ja lähtee rohkeasti tutkimaan ympäristöään sillä, että käsket? muuttuuko arka ja rauhallinen lapsesi rohkeaksi, pelottomaksi ja vilkkaammaksi sillä, että käsket? Alkaako lapsesi käskemällä puhua muille reippaasti, jos tähän asti hän ei ole lainkaan rohkaistunut puhumaan? Ei tietenkään. Miksi oletat, että se levoton ja tottelematon lapsi muuttuisi pelkästään käskemällä? Muutos vaatii paljon työtä ja joskus se suurikin työ voi lopulta merkitä vain pieniä muutoksia lapseen.
Sivusta olen seurannut äärimmäisen arkojen lasten kasvua kaverin perheessä. Kaveri ylenkatsoo kaikkia vähänkään vilkkaampia lapsia. Omansa ovat jo 6 v ja 4 v, mutta yhä aivan kiinni äidissään. Ovat todella hiljaisia, eivät uskalla puhua suht vieraille aikuisille, nyökkäävät vain kysyttäessä otatko mehua tms. Eivät uskalla leikkiä vieraampien lasten kanssa. Ovat fyysisesti kiinni äidissään, äitiä tarvitaan leikkimisen tueksi ja rohkaisuksi vieraaseen paikkaan. Lapset lämpenevät hitaasti sosiaaliseen vuorovaikutukseen. Ovat arkoja kokeilemaan yhtään mitään, leikkipuistoissakin suurin osa laitteista jännittää liikaa. En ole koskaan kuullut, että nämä lapset olisivat esimerkiksi nauraa kikattaneet ääneen saati huutaneet.
Ei se tuokaan helppoa ole, että lapset vaativat äärimmäisen paljon tukea ja ovat ihan hiljaa. Suvustani tiedän muutamia tällaisia, jotka ovat tosin jo reilusti aikuiseen ikään ehtineitä. Ovat vieläkin hyvin hiljaisia ja arkoja, eikä opintojen jälkeen työelämään siirtyminen ole onnistunut, kun sosiaalistelu ottaa voimille.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minulla vastaavanlainen lapsi, päiväkodissa käyvä 5-vuotias. Yksi hirveimpiä asioita on se, kun toiset aikuiset katsovat lapsen härväystä, kiukkua ja uhmaa pahasti. Ei käsitetä, että me ei olla mitään kaverivanhempia ja lapsen käytöksen korjaamiseen on tehty todella paljon töitä. Meidät on leimattu huonoksi perheeksi lapsen käytöksen takia. En voi kuin toivoa, että lapsen käytös helpottaisi kouluikään mennessä. Kaikki mahdollinen apu on hankittu, mitä on saatu. Terveydenhuollossakin asenne on "lapsi on vielä pieni, kasvaa ja kehittyy, joten seurataan vain tilannetta".
Vierailija kirjoitti:
Joillekin tehoaa ainoastaan kunnollinen leijonan karjaisu syvällä rintaäänellä. Oletteko koittaneet?
Huutamista pidetään pahana ja lapselle haitallisena. Itse silti huudan joskus ja koen siitä syyllisyyttä.
Vierailija kirjoitti:
Minua risoo se, miten rauhallisten lasten vanhemmat syyllistävät levottomien, aggressiivisten ja tottelemattomien lasten vanhempia näiden lasten käytöksestä. Ihmetellään, miksi ei kasvateta, eikä sanota ei. Eivät käsitä, että todella tehdään kasvatustyötä ja paljon tehdäänkin, mutta se, mikä kiltin ja rauhallisen lapsen kasvatukseen riittää, ei riitä tottelemattomalle lapselle.
Samalla tekisi mieli kysyä: jos lapsesi on kiltti, rauhallinen ja arka, muuttuuko hän sosiaaliseksi ja rohkeasti sillä, että käsket? Päästääkö äidin lahkeesta irti ja lähtee rohkeasti tutkimaan ympäristöään sillä, että käsket? muuttuuko arka ja rauhallinen lapsesi rohkeaksi, pelottomaksi ja vilkkaammaksi sillä, että käsket? Alkaako lapsesi käskemällä puhua muille reippaasti, jos tähän asti hän ei ole lainkaan rohkaistunut puhumaan? Ei tietenkään. Miksi oletat, että se levoton ja tottelematon lapsi muuttuisi pelkästään käskemällä? Muutos vaatii paljon työtä ja joskus se suurikin työ voi lopulta merkitä vain pieniä muutoksia lapseen.
Nämä mammat ovat sitä mieltä, että heidän rauhallisista, aroista ja kilteistä lapsista ei ole koskaan mitään haittaa. Eivät ymmärrä, että sekin voi olla todella rasittavaa päiväkoti/kouluryhmässä, jos...
...lapsi ei saa sanaa suustaan, kun häneltä pyydetään mielipidettä. Toiset sitten odottavat, kun yksi ei saa suutaan auki kysyttäessä jotakin.
...se rauhallinen/arka/kiltti lapsi ei välttämättä ole mikään fiksu, vaan voi olla myös hyvin ymmärtämätön.
...rauhallinen, fyysisesti v'kivallaton lapsi voi olla silti suustaan ilkeä (monet tytöt kiusaavat hyvin näkymättömästi toisiaan).
...rauhallinen/arka lapsi voi myös jättää toisia leikeistä ulos kääntämällä selkänsä ja häipymällä pois.
...sitä arkaa joudutaan rohkaisemaan paljon ja muut joutuvat odottamaan, jos arka ei uskalla tehdä jotakin.
...se rauhallinen/arka/kiltti lapsi voi olla hyvin omaehtoinen ja joustamaton, ihan siinä missä villimpikin lapsi voi olla.
En siis syyttelisi levottomien lasten vanhempia. Eivät ne rauhallisemmatkaan lapset mitään täydellisiä ole.
Joskus päiväkoti-ikäisen kurjan käytöksen taustalla on tylsistyminen. Onko lapsella tarpeeksi haastetta? Voisiko olla ikätasoa kypsempi joissakin asioissa, vaikka tunteidensäätelyssä onkin haastetta?
Tuleva rikollinen. Me veronmaksajat pääsemme sitten makselemaan loputtomat oikeudenkäynnit ja vankilavisiitit.
Vierailija kirjoitti:
Anteeksi kysymys, mutta millaiset lapsen olot päiväkodissa ovat? Onko siellä aggressiivisia lapsia? Jostainhan lapsi tuon käytöksen on oppinut.
Nimimerkillä meidän 5 v lapsi alkoi puhumaan ihan räävittömiä toisten ihmisten h'kkaamisesta ja a'pumisesta. Päiväkodista opittua oli.
Tätä olin tulossa sanomaan itsekin. Jos lapselle ilmaantuu päiväkotiaikana huonoa käytöstä ja kotiolot ovat ok, niin kääntäisin katseen päiväkotiin. Lapset oppivat matkimalla: päiväkodissa voi nähdä todella hirveää käytöstä ja kielenkäyttöä jo ihan pienilläkin lapsilla. Ja näkeehän lapset monesti päiväkodissa myös toisten lasten raivonpurkauksia, sieltähän sitä oppii.
Nimimerkillä oma lapseni meni päiväkotiin 2,5 v iässä. Heti ensimmäisten päivien jälkeen oppi ruokapöydässä sanomaan yäk en syö, vaikka ei koskaan aiemmin ollut puhunut moista kotona. Tuon jälkeen oppi valitettavasti paljon kurjempiakin puheita. :(
Alue: Aihe vapaa
Minua risoo se, miten rauhallisten lasten vanhemmat syyllistävät levottomien, aggressiivisten ja tottelemattomien lasten vanhempia näiden lasten käytöksestä. Ihmetellään, miksi ei kasvateta, eikä sanota ei. Eivät käsitä, että todella tehdään kasvatustyötä ja paljon tehdäänkin, mutta se, mikä kiltin ja rauhallisen lapsen kasvatukseen riittää, ei riitä tottelemattomalle lapselle.
Samalla tekisi mieli kysyä: jos lapsesi on kiltti, rauhallinen ja arka, muuttuuko hän sosiaaliseksi ja rohkeasti sillä, että käsket? Päästääkö äidin lahkeesta irti ja lähtee rohkeasti tutkimaan ympäristöään sillä, että käsket? muuttuuko arka ja rauhallinen lapsesi rohkeaksi, pelottomaksi ja vilkkaammaksi sillä, että käsket? Alkaako lapsesi käskemällä puhua muille reippaasti, jos tähän asti hän ei ole lainkaan rohkaistunut puhumaan? Ei tietenkään. Miksi oletat, että se levoton ja tottelematon lapsi muuttuisi pelkästään käskemällä? Muutos vaatii paljon työtä ja joskus se suurikin työ voi lopulta merkitä vain pieniä muutoksia lapseen.