Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Kun aggressiivisen lapsen kanssa ei saa apua - vanhemman pettymys
Alle kouluikäisestä kyse ja me vanhemmat olemme kääntäneet kaikki mahdolliset kivet. Lapsi käyttäytyy usein aggressiivisesti huolimatta siitä, että olemme sen sata kertaa kieltäneet. Lapsella on rajat, mutta ei läheskään aina niitä tottele. Positiivinen kannustus säilyy lapsella mielessä hetken, sitten taas p'rseilee. Rangaistukset eivät tunnu tepsivän. Kiva leikkihetki saattaakin loppua siihen, että lapsi tönäisee leikkikaveria. Meillä on siis sääntönä, että kiva tekeminen päättyy kotiinlähtöön, jos lapsi heittäytyy aggressiiviseksi.
Lapsi ei ole enää mikään taapero, joten ei mene iänkään piikkiin. On myös suoraan sanottu lapselle, että tällä menolla lapsella ei kohta enää ole kavereita ollenkaan, jos jatkaa moista käytöstä. Ja toisten lasten vanhemmat kieltävät pian lapsiaan leikkimästä lapsemme kanssa. Lapsellamme on oikein hyvin kehittynyt puhe ja lapsi puhuu paljon, mutta tunnekuohun yllättäessä puhelahjat unohtuvat ja tilalle tulee huutaminen ja aggressiivinen käytös. Me vanhemmat olemme ihan loppu tämän lapsen käytöksen kanssa ja tähän päälle vielä häpeä siitä, kun oma lapsi käyttäytyy näin, vaikka kuinka olemme yrittäneet kasvattaa. Kaiken kukkuraksi päiväkodista on opittu aivan hirveää kieltä, mm. kiroilua (meillä ei kiroilla ollenkaan).
Olemme yrittäneet useamman kerran hakea apua terveydenhuollosta. Neuvolassa on vain kohauteltu olkia, kun on muuten terve ja hyvin kehittynyt lapsi. Lastenpsykologi vain voivottelee, että ikävä tilanne ja kun jo teette niin paljon lapsen eteen ja olette kasvatusoppaat/nettisivut lukeneet, niin ei tässä oikein mitään neuvojakaan ole antaa. Olen pyytänyt, eikö voitaisi saada joku ammattilainen käymään meillä kotona, mutta ei kuulemma ole mahdollista. Keskusteluaika järjestyisi reilun kuukauden päähän, vaikka lapsi on viimeksi tänään päiväkodissa huitaissut toista lasta ja eilen yritti lyödä kotona toista vanhempaa. Terveydenhuollossa vastassa on vain voivottelua, mutta ei apua. Eikä sekään lämmitä mieltä, että hoetaan lapsen olevan vielä "pieni". Juu, hän on vielä pieni, mutta ei se silti tuota käytöstä oikeuta.
Anteeksi siis sinulle, joka olet kohdannut lapseni kamalaa käytöstä. Olemme siihen yrittäneet puuttua ja saada apua, mutta aika yksin on jääty. Ihan itkettää tämä tilanne ja todella kaipaisin neuvoja siitä, miten tätä tilannetta lähtisi purkamaan, kun apua ei näytä neuvolasta saavan.
Kommentit (319)
Fyysinen ohjaus on se juttu fyysiselle lapselle. Pohjalla paljon lempeää kosketusta ja peuhaamista. Erityisesti isien juttu. Sitten, jos lapsi satuttaa kaveria (tai vanhempiaan), kosketus ja äänensävy muuttuu, välittömästi. Kosketus on viesti.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kivat geenit teillä :D kiitos tästä tulevasta yhyeiskunnan elätistä!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minua risoo se, miten rauhallisten lasten vanhemmat syyllistävät levottomien, aggressiivisten ja tottelemattomien lasten vanhempia näiden lasten käytöksestä. Ihmetellään, miksi ei kasvateta, eikä sanota ei. Eivät käsitä, että todella tehdään kasvatustyötä ja paljon tehdäänkin, mutta se, mikä kiltin ja rauhallisen lapsen kasvatukseen riittää, ei riitä tottelemattomalle lapselle.
Samalla tekisi mieli kysyä: jos lapsesi on kiltti, rauhallinen ja arka, muuttuuko hän sosiaaliseksi ja rohkeasti sillä, että käsket? Päästääkö äidin lahkeesta irti ja lähtee rohkeasti tutkimaan ympäristöään sillä, että käsket? muuttuuko arka ja rauhallinen lapsesi rohkeaksi, pelottomaksi ja vilkkaammaksi sillä, että käsket? Alkaako lapsesi käskemällä puhua muille reippaasti, jos tähän asti hän ei ole lainkaan rohkaistunut puhumaan? Ei tietenkään. Miksi oletat, että se levoton ja tottelematon lapsi muuttuisi pelkästään käskemällä? Muutos vaatii paljon työtä ja joskus se suurikin työ voi lopulta merkitä vain pieniä muutoksia lapseen.
Kerää alapeukkuja, mutta sitten kerää:
Jossain asiassa helpon lapsen vanhemmat kuvittelevat, että helppous on heidän kasvatuksensa ansiota. Ei käsitetä, että lapsi on vain luonnostaan "helppo" jonkin asian osalta ja hänen persoonansa/temperamenttinsa on sellainen, että asia sujuu vaivattomasti. Sen sijaan vanhempi kuvittelee asian olevan kasvatuksensa ansiota: "Me kasvatetaan kunnolla, niin Isla nukkuu sikeästi yönsä/Leevi ei koskaan lyö ketään/Livia on niin reipas ja juttelee joka paikassa rohkeasti/Väinö syö kaikkea mukisematta." Sitten syyllistetään muita vanhempia, että jos kasvattaisitte paremmin ja lapsenne noudattamaan sitä, mitä sanotte, niin Sofiakaan ei heräilisi öisin ja kömpisi vanhempien väliin nukkumaan/Samuel ei menettäisi hermojaan ja löisi ketään/Lilja muuttuisi hiljaisesta lapsesta sosiaalisesti rohkeaksi/Eino ei nirsoilisi enää, vaan söisi kaikkea.
Ei yksinkertaisesti käsitetä, että jotkut asiat eivät muutu vain käskemällä. Vaikka lasta kuinka jossain asiassa käskisi ja kasvattaisi, voi kasvatustyön lopputulos jäädä laihaksi. Se voi olla sitä, että Sofia ei tulekaan vanhempien viereen enää teininä/Samuel ei tirvaise toisia lapsia enää usein/Lilja uskaltaa joskus avata suunsa vieraassa seurassa/Eino oppii syömään paria uutta ruokalajia.
"Ei yksinkertaisesti käsitetä, että jotkut asiat eivät muutu vain käskemällä. Vaikka lasta kuinka jossain asiassa käskisi ja kasvattaisi, voi kasvatustyön lopputulos jäädä laihaksi"
Voin sanoa, että minun lapsellani on jo verenperintönä tullut niin iso tahto, että kasvatuksessa on jo uhmaiästä lähtien tarvittu ei-toivotun käytöksen estämiseen myös muita keinoja kuin kieltoja eikä se tilanne ainakaan ole helpottanut teini-iässä. Täytyy sanoa, että kyllä minulla on monta kertaa käynyt mielessä, että vitsi kun omakin olisi niin kuin tutun mukula jolle ei tarvitse kuin puoli desibeliä korottaa ääntä, kun taas oman kohdalla pitää rankaisupalettia etujen menetyksineen soveltaa jatkuvasti ja siitäkin huolimatta varaa vastaan.
Samanlaista menoa meillä, vaikka lapsi on vasta 6 v. Tahtoa on aivan valtavasti ja kiukku saattaa alkaa ihan pienestä. Tuntuu, että mikään ei auta. Ei lapselle huutaminen (pakko huutaa takaisin, kun lapsi ei oman huutonsa yli kuule muuten aikuisen puhetta). Ei kiellot, rangaistukset tai palkinnot. Saattaa muistaa kiellon ihan hetken ja sitten tekee taas. Ja vaikka on käyty läpi näitä "ymmärrätkö, miksi äiti on kieltänyt juoksemasta uimahallissa, kun nyt juoksit, kaaduit ja satutit itsesi" -kasvatuspuheita, niin laiha on lohtu. Lapsi saattaa jo saman uimahallireissun aikana juosta uudestaan, vaikka juuri satutti itsensä. Alkaa jo oma empatia lasta kohtaan loppua, kun ei tunnu ottavan opiksi ja saa taas olla lohduttamassa ihan vain siksi, että lapsi ei taaskaan kuunnellut aikuisen sanomisia.
Miksi sinä olet kasvattanut hänet tuollaiseksi?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En lue koko ketjua. Jos saatte keskusteluajan kuukauden päähän niin ottakaa se vastaan. Jos on taloudellisesti mahdollista niin harkitkaa myös yksityistä psykologia tai lastenlääkäriä, mielellään niin että käytte ensin vain aikuiset/aikuinen ja lapsi mukaan vasta toisella käynnillä.
Pyydän että lopetatte tuon "sinulla ei kohta ole enää ketään kaveria" -puheen. Meillä oli tämä äidin toimesta käytössä joka ikisen pikku risauksen yhteydessä, minun ja siskoni kanssa. Pienikin erimielisyys leimattiin kiusaamiseksi ja puhe oli "aikuisena ei sitten sisko halua olla kanssasi kun olet tuollainen kiusaaja". Nuorempi sisko oli usein se väkivaltaisempi ja röyhkeämpi. Tämä peli alkoi jo leikki-iässä ja jatkui äidin tukemana aikuisuuteen asti. Ei varmaan ole yllätys että emme aikuisena todellakaan ole väleissä siskon kanssa :(
Toiseksi ehdotan että pyritte ainakin alkuun sopimaan kaverileikit "neutraalille" maaperälle kuten puistoon. Tässä myös se hyvä puoli että ulkona pääsee purkamaan energiaa. Meillä oli joskus rivarin pihalla se ajatus että lelut jotka tuodaan hiekkalaatikolle ovat kaikkien käytettävissä eikä sinne tuoda parasta nukkea tai hienointa autoa muiden harmiksi. Kotona tulee helposti riitaa kun lapset alkavat omimaan lelujaan.
Kolmanneksi mietin että lopettakaa turha selittely ja tilanteen kärjistäminen kriisiin jo alkuvaiheessa. Eli siis tyyliin "et sitten tee sitä ja tätä ja jos teet niin lähdetään kotiin ja Pekka ei ikinä sitten pyydä meitä kylään ja synttäritkin jäävät vain haaveeksi". Lapsen kanssa voisi tehdä myös jotain kahdestaan ja pyrkiä saamaan onnistumisen kokemuksia ensin näin. Ihan siis vaikka viette yhdessä roskat tai teette pienet ostokset lähikaupassa, tähän voisi miettiä jotain tarrataulua tai muuta ja pientä palkintoa, vaikka yhteinen uimahallireissu tai Hese.
Julkisella on vähän se vitsaus että joskus voit saada loistavan neuvolatädin tai terveydenhoitajan tai sosiaalityöntekijän ja joskus menee totaalisesti pieleen.
Kiitos sulle, juuri näin. Itse olen jo mummuikäinen, mutta ammattini puolesta katselen samaa. Tietysti jo maalaisjärjellä näen tämän ydinongelman. Koko ajan törmään puistossa parivuotiaisiin, jotka on viety sinne suoraan pitkän pitkän päiväkotipäivän jälkeen kuulemma purkamaan energiaa. Vanhemmat saattavat sanoa, että kylläpä sitä virtaa riittääkin. Juu, lapsi juoksee edestakaisin kuin sekaisin oleva, koska on tehnyt pidemmän päivän isossa lapsiryhmässä hoitopaikassa kuin sinä 35v miekkonen rauhallisessa etätyösopessasi. Sitten kysellään, lähteekö Veeti-Eveliina nyt kotiin? Ai, et halua lähteä. Isi ostaa välipalakeksin, jos tulet. Lapasia ollaan kuin hallituksessa.
Mitä aloitukseen tulee, jos aikuinen ja vielä lapsen oma vanhempi kutsuu perseilyksi käytöstä, jolle pieni lapsi EI VOI mitään, koska kehitys on täysin kesken, tuskin AP:n viestiä tarvitsee vastauksilla edes kunnioittaa. Pitkä katse peiliin, ja ehkä muutama tutkittua tietoa lapsen kehityksestä sisältävä kirja yöpöydälle. Tuon ikäinen kun ei millään kykene tilanteen iskiessä reflektoimaan itseään saati oppimaan, että tämä johtaa nyt seuraukseen X. Niin sitten sen ns. aikuisen pitäisi reflektoida omaa tekemistään ja tunnekuohuaan. Uhkailu, seurauksilla pelottelu ja rangaistukset, jopa ne palkintotarravihkot ovat täysin turhia. Ne ovat pelkkää aikuisen perseilyä ja pienempiensä kyykyttämistä, kun omat taidot ja syevmpi ymmärrys loppuu. Lapsi ei ole pieni aikuinen. Lapsi ei ole laite, jonka akku pitää vetää täysin loppuun joka päivä.
Kannattaa tutustua kanssasäätelyn käsitteeseen. Kun aikuinen itse osaa olla läsnä ja rauhassa itsessään ja läsnä omille tunteilleen nähden ja hyväksyen ne, hän osaa tehdä saman lapselle. Ja lapsi voi kokea olevansa turvassa. Ja se aikuisen läsnäolo ja rauha tarttuu lapseen, ihan ilman sanoja. Steiner on sanonut, että lapsen kasvatus on aikuisen itsekasvatusta. Lisää aitoa sisäistä läsnäoloa itsessäni niin paljon, että lapsi voi sitä kokea myös. Harvinaisen usein lapsi ilmentää, sitä mitä aikuinen ei ole käsittelyt ja kohdannut itsessään.
Suosittelen Facebookin Positiivinen kasvatus -sivuja. Ne auttavat juurikin siihen vanhemman kasvuun turvalliseksi aikuiseksi: Facebook
Ja tosiaan ei varmaan ole sellaista oikotietä onneen, että joku ammattilainen tekee sen työn vanhempien puolesta, ilman että vanhempien tarvitsee kasvaa ja muuttua sisäisesti. Lapsi näyttää vanhemman kasvun tarpeen ja kipeiden asioiden käsittelyn tarpeen. Ja se on lopulta siunaus myös vanhemmalle, mikäli hän uskaltaa lähteä kasvun tielle. Jos hän sanoo, että lapsi ongelma ja hänessä itsessään ei ole mitään korjattavaa, niin silloin se ei toimi.
Jotkut lapset on yksinkertaisesti liian haastavia vaikka olisi kiltit ja hyvät vanhemmat jotka osaa kasvattaa, esim romanilapset aivan mahdottomia jos et ole romani itse niin ei ne sua kuuntele
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Pitkä ketju, mutta kukaan ei kysy kaikista ilmeisintä kysymystä: miten ruutuaika?
Jos ruutuaikaa on, se kannattaa lopettaa kokonaan. Kyllä, kokonaan. Jatkuvasti tulee lisää tutkimustietoa siitä, kuinka vahingollista se on varsinkin pienille lapsille.
Lisäisin tähän sen näkökulman että myös sillä on väliä mitä ruudusta näkyy. Oma lapseni on nollarilla syntynyt ja silloin oli suositus 2 t ruutua päivässä. Meillä oli Pipsa Possuja ja Disneyn eläinhahmoja ja kolmas suosikki jota en paljasta tunnistettavuuden takia. Välillä katsottiin Pikku Kakkosta mutta läheskään kaikki ohjelmat, varsinkin suomalaiset missä ihmisiä mukana, eivät miellyttäneet. Alkuillasta laitoin tunniksi jonkun videon pyörimään, toki luettiin myös iltasatu kuvakirjasta.
Koululaiset sai oman puhelimen ekaluokalla mutta sen käyttöä rajoitin tiukasti, Whatsapp "vapautui" vasta yläkoulussa ja somealustoja en koskaan ladannut. Nyt lukiolaisena käyttää harrastukseen joitakin alustoja näppärästi ja välillä puhelimen käyttö lisääntyy ja aiheuttaa levottomuutta. Keskustelemalla ollaan selvitty, ei ole tarvinnut ottaa puhelinta pois.
Nykyään sisältö ruuduilla on lisääntynyt ja muuttunut vanhemman näkökulmasta (vieläkin) huonompaan suuntaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tätä varten on ruumiillinen kuritus. Se tehoaa, koska lapsi muistaa fyysisen tuntemuksen paremmin kuin luennoidun teorian.
Ai että kun aikuinen lyö, lapsi oppii, että ei saa lyödä?
Kyllä lapsi oppii oikein hyvin että jos koiraa vetää hännästä, koira puree. Lapsi oppii myös, kun hänelle kertoo etukäteen, että kun teet asian x siitä seuraa asia y. Miksi ihmeessä tämä olisi eri tavalla sen suhteen, että jos lyöt siskoa, äiti lyö sinua, niin tiedät miltä se tuntuu.
Ihan voin kertoa, että kun itse päiväkodissa sain hyvin idean mennä lyömään yhtä nössönoloista tyttöä, ja se tempaisikin nyrkillä takaisin, niin opin kerrasta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ei niitä lapsen kasvatus ohjeita nyt mistään helvetin netistä tai suomesta etsitä suurin syy löytyy kun menette rehellisesti peilin eteen ja kysytte miten tää niinku sun mielestä meni vastaus kyllä löytyy sieltä suunnalta
Odottakaas kun noista kasvaa aggressiivisia aikuisia ja jos vielä menevät lisääntymään. Nehän ovat aggressiivisia omille lapsilleenkin. Mummon kullannupuista sitten kasvaa luonteensa mukaisesti joko mielistelijöitä tai vastarannan kiiskiä t. vastarannan kiiski, ei lapsia
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Se on taivaan tosi asia ei jättänyt mitään traumoja vm 61
Meidän kylällä mopohäiriköistä on kasvanut autohäirikköjä. Yöt tööttäillään ja suditellaan asvaltilla ja huudatetaan moottoreita. Mopokausikin kestää 2-3 vuotta, kun mopot ostetaan alaikäisille.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Fyysinen kurinpalautus omapa vaikeata taas, ei lässyttäminen mitään auta
Minun luokalla oli alusta saakka tuollainen aggressiivinen lapsi. Löi, potki, kivitti ja haukkui. Kiusaaja luitaan ja ytimiään myöten. Löi jopa meitä tyttöjä, hajotti ja varasti meidän omaisuutta. Kouluun meneminen oli yhden tuollaisen psykopaattilapsen takia aivan tuskaa itse kullekin.
Itse oli lellipentu, vanhemmat ja isovanhemmat lellineet pilalle, joten kuvitteli olevansa muiden lasten yläpuolella ja etuoikeutettu.
Ei saanut mitään apua koululta eikä terveydenhuollosta, koska pojat on poikia.
Kasvoi aikuiseksi, jatkoi kiusaamista. Alkoi käymään sellaisten kimppuun joiden kuvitteli olevan homoja. Hakkasi heitä sairaalakuntoon. Kävi sellaisten kimppuun ketkä oli hyviä koulussa. Veti alkoa ja aineita sekaisin eikä siitä kuulunut pitkään aikaan mitään. Kauheaa sanoa mutta monet toivoi että olisi päässyt hengestään jossain.
Ollaan nelikymppisiä nykyään, ja kun tuli pitkästä aikaa kaupungin yöelämässä vastaan, alkoi uhkailla ja haukkua minua, niillä samoilla liikanimillä joita oli ekalla luokalla keksinyt. Vaikken puhunut tyypille mitään.
Tämän perusteella voisin arvella ettei tuohon käytökseen taida olla apuja. Valitettavasti. Eikä erityisluokkia ole ollut pitkään aikaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Joillekin tehoaa ainoastaan kunnollinen leijonan karjaisu syvällä rintaäänellä. Oletteko koittaneet?
Aivan totta, niinhän se on koirallekin jos ei tottele, jopa kissalle!
Karjaista ei kyllä tartte jos muuten osaa sanoa ei tiukalla/napakalla äänensävyllä kun lapsi ei tottele.
Mieti asiaa näin, lapsi menee heikolle jäälle uteliaisuudesta, jotta kuulee miten jää ritisee. Aikuisena tiedät mitä pian saattaa tapahtua. Noh, jäätkö katselemaan kun eihän se sovi, että huutaa, vai sanooko järki, että NYT napakasti huuda se kakara heti pois jäältä, ilman lässytyksiä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Joillekin tehoaa ainoastaan kunnollinen leijonan karjaisu syvällä rintaäänellä. Oletteko koittaneet?
Aivan totta, niinhän se on koirallekin jos ei tottele, jopa kissalle!
Karjaista ei kyllä tartte jos muuten osaa sanoa ei tiukalla/napakalla äänensävyllä kun lapsi ei tottele.
Mieti asiaa näin, lapsi menee heikolle jäälle uteliaisuudesta, jotta kuulee miten jää ritisee. Aikuisena tiedät mitä pian saattaa tapahtua. Noh, jäätkö katselemaan kun eihän se sovi, että huutaa, vai sanooko järki, että NYT napakasti huuda se kakara heti pois jäältä, ilman lässytyksiä.
Juu, olisi melko vastuutonta alkaa lässyttämään, kun pitäisi karjaista lapsi pois heikoilta jäiltä. Sama pätee lapsen väkivaltaiseen käytökseen.
Osa lapsista on syntyjään häröjä. Vaatii vanhemmilta todella tiukkaa linjaa, kuria ja oveluutta kasvatuksessa.
Voi olla, että on laitettu päivähoitoon liian aikaisin. Ja on oppinut viidakon lait jo pienestä.
Ap avautui todella rehellisesti. Mulla on kokemusta vaativista lapsista. Muutamia pointteja:
- Lyöminen on toki väärin, mutta monelta alle kouluikäiseltä ja alakouluikäiseltä se ensimmäinen ratkaisu. Älä ahdistu tästä liikaa
- Lapset imevät aikuisen mielialan itseensä kuin pesusieni. Yritä löytää hetkiä, jolloin aidosti iloitset lapsestasi ja lapsen kanssa
- Vanhempien vaikea tehtävä on hyväksyä lapsi juuri sellaisena kuin hän on. Tämä vaatii vanhemmalta todella suurta henkistä kypsyyttä. Olet kuitenkin varmasti menossa sitä kohti. Jo asiasta huolestuminen ja avun pyytäminen kertovat siitä.
- Rauhoita oma hermostosi niin pitkälle kuin voit. Ärjyykö lapsi. Käytä korvatulppia!
- Viimeisenä. Oletko kokeillut Panda-mallia? Googlaa. Siinä lapsen raivareihin suhtaudutaan pelkokohtauksina ja suorat käskyt yritetään naamioida. Toimii joillakin lapsilla.
- Lapset ovat yksilöitä. Älä turhaan vertaa. Yritä rauhoittaa itsesi ja pysy sellaisten ihmisten seurassa, jotka eivät tuomitse ja joilta saat energiaa
- Rutiinit, uni, ravinto. Liikunta, liikunta, liikunta
- Huomaat itse, mikä toimii teidän perheessä. Älä turhaan toista menetelmiä, jotka eivät toimi. Tästä huolimatta muista, että lastenkasvatus tai oikeastaan kasvaminen on pitkäjänteistä työtä. Kasvat itsekin siinä mukana. Joskus tuntuu, ettei mistään tule mitään, mutta lapsella on joustavat ja kehittyvät aivot.
- Ilo ruokkii iloa.
- Viimeisenä. Kyllä sinulla on oikeus apuun myös, jos sitä haluat.
Selvä ADHD tapaus. Kannattaa ottaa selvää eri ADHD tyypeistä joista joihinkin (ei kaikkiin) liittyy juuri epätyypillinen aggressivisuus. Hoitoa kannattaa alkaa kartoittamaan lastenpsykiatrin kanssa. Kuri, järkipuhe sekä kasvatus ei aina riitä kun on kyseessä neuroepätyypilliset aivot.
Vierailija kirjoitti:
Ehjä ydinperhe, lapsella ei sisaruksia.
Yrittämisellä tarkoitan sitä, että meillä todella on rajat, on kasvatettu ja ollaan lapselle läsnä. Lasta rakastetaan ja tehdään yhdessä mukavia asioita. On lämpöä ja läheisyyttä. Silti tämä ei näytä riittävän.
ADHD-tutkimuksista ja muista on suoraan terveydenhuollossa todettu, että ei vielä näin pienelle tehdä. Ja koska mitään kehitysviivästymiä tms ei ole, eivät ole muutenkaan kiinnostuneita tutkimaan lasta enempää.
Ap
Oletteko kysyneet holding-menetelmästä? Ammattilaiset voisivat kertoa tästä ja opettaa sen teille. Siinä lapsi pidetään tukevassa otteessa kunnes lapsen kiukku laantuu. Aikuinen ei saa tehdä tätä vihaisena eikä pitää tätä rangaistuksena. Lapsi ei myöskään saa kokea tätä rankaisuna. Tässä tarjotaan lapselle turvallinen tapa rauhoittua. On kyllä haastava menetelmä jos siihen ei ole saanut koulutusta. Ammattilaisetkin käyttävät tätä erittäin harvoin. Ja jos, niin raportti tehdään ja niin että vielä on toinen ammattilainen läsnä näkemässä tilanteen.
Alue: Aihe vapaa
Peaceful Parent, Happy Kids