Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Kun aggressiivisen lapsen kanssa ei saa apua - vanhemman pettymys
Alle kouluikäisestä kyse ja me vanhemmat olemme kääntäneet kaikki mahdolliset kivet. Lapsi käyttäytyy usein aggressiivisesti huolimatta siitä, että olemme sen sata kertaa kieltäneet. Lapsella on rajat, mutta ei läheskään aina niitä tottele. Positiivinen kannustus säilyy lapsella mielessä hetken, sitten taas p'rseilee. Rangaistukset eivät tunnu tepsivän. Kiva leikkihetki saattaakin loppua siihen, että lapsi tönäisee leikkikaveria. Meillä on siis sääntönä, että kiva tekeminen päättyy kotiinlähtöön, jos lapsi heittäytyy aggressiiviseksi.
Lapsi ei ole enää mikään taapero, joten ei mene iänkään piikkiin. On myös suoraan sanottu lapselle, että tällä menolla lapsella ei kohta enää ole kavereita ollenkaan, jos jatkaa moista käytöstä. Ja toisten lasten vanhemmat kieltävät pian lapsiaan leikkimästä lapsemme kanssa. Lapsellamme on oikein hyvin kehittynyt puhe ja lapsi puhuu paljon, mutta tunnekuohun yllättäessä puhelahjat unohtuvat ja tilalle tulee huutaminen ja aggressiivinen käytös. Me vanhemmat olemme ihan loppu tämän lapsen käytöksen kanssa ja tähän päälle vielä häpeä siitä, kun oma lapsi käyttäytyy näin, vaikka kuinka olemme yrittäneet kasvattaa. Kaiken kukkuraksi päiväkodista on opittu aivan hirveää kieltä, mm. kiroilua (meillä ei kiroilla ollenkaan).
Olemme yrittäneet useamman kerran hakea apua terveydenhuollosta. Neuvolassa on vain kohauteltu olkia, kun on muuten terve ja hyvin kehittynyt lapsi. Lastenpsykologi vain voivottelee, että ikävä tilanne ja kun jo teette niin paljon lapsen eteen ja olette kasvatusoppaat/nettisivut lukeneet, niin ei tässä oikein mitään neuvojakaan ole antaa. Olen pyytänyt, eikö voitaisi saada joku ammattilainen käymään meillä kotona, mutta ei kuulemma ole mahdollista. Keskusteluaika järjestyisi reilun kuukauden päähän, vaikka lapsi on viimeksi tänään päiväkodissa huitaissut toista lasta ja eilen yritti lyödä kotona toista vanhempaa. Terveydenhuollossa vastassa on vain voivottelua, mutta ei apua. Eikä sekään lämmitä mieltä, että hoetaan lapsen olevan vielä "pieni". Juu, hän on vielä pieni, mutta ei se silti tuota käytöstä oikeuta.
Anteeksi siis sinulle, joka olet kohdannut lapseni kamalaa käytöstä. Olemme siihen yrittäneet puuttua ja saada apua, mutta aika yksin on jääty. Ihan itkettää tämä tilanne ja todella kaipaisin neuvoja siitä, miten tätä tilannetta lähtisi purkamaan, kun apua ei näytä neuvolasta saavan.
Kommentit (319)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Joillekin tehoaa ainoastaan kunnollinen leijonan karjaisu syvällä rintaäänellä. Oletteko koittaneet?
No, tästä vastauksesta huomaa ettei sinulla ehkä ole kokemusta haastavista lapsista.
Ei haastavat lapset säikähdä jotain karjaisua niin että lopettavat kaiken uhmaamisen, helpot lapset tekevät niin.
-ei ap
How beautiful: "Haastavat lapset..."
"Haastava lapsi" = ongelmalapsi.
Tohtori Zivago
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Jos rangaistukset eivät tepsi, niin älä keskity niihin. Harjoita positiivista vahvistamista, silloin kun siihen on aihetta. Kohtaa myös oma piilevä aggressiivisuutesi.
Kyllä ne rangaistukset tepsivät kun ovat esim. tyyliä kaikkien lelujen poisto tm. radikaalia. Tyhminkin lapsi tottelee sen jälkeen.
Vierailija kirjoitti:
Kuulostaa ihan mun veljeltä. On nykyään DI ja perheenisä. Edelleen suuttuu herkästi mutta lyömisen sijaan huutaa.
Tuollaisia hirviöitä näistä perkeleistä kasvaa silloin, kun kaikki menee niin hyvin kuin mahdollista. Useimmista tulee vielä kamalampia.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kuulostaa ihan mun veljeltä. On nykyään DI ja perheenisä. Edelleen suuttuu herkästi mutta lyömisen sijaan huutaa.
Tuollaisia hirviöitä näistä perkeleistä kasvaa silloin, kun kaikki menee niin hyvin kuin mahdollista. Useimmista tulee vielä kamalampia.
Ikävä kyllä taidat olla oikeassa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En lue koko ketjua. Jos saatte keskusteluajan kuukauden päähän niin ottakaa se vastaan. Jos on taloudellisesti mahdollista niin harkitkaa myös yksityistä psykologia tai lastenlääkäriä, mielellään niin että käytte ensin vain aikuiset/aikuinen ja lapsi mukaan vasta toisella käynnillä.
Pyydän että lopetatte tuon "sinulla ei kohta ole enää ketään kaveria" -puheen. Meillä oli tämä äidin toimesta käytössä joka ikisen pikku risauksen yhteydessä, minun ja siskoni kanssa. Pienikin erimielisyys leimattiin kiusaamiseksi ja puhe oli "aikuisena ei sitten sisko halua olla kanssasi kun olet tuollainen kiusaaja". Nuorempi sisko oli usein se väkivaltaisempi ja röyhkeämpi. Tämä peli alkoi jo leikki-iässä ja jatkui äidin tukemana aikuisuuteen asti. Ei varmaan ole yllätys että emme aikuisena todellakaan ole väleissä siskon kanssa :(
Toiseksi ehdotan että pyritte ainakin alkuun sopimaan kaverileikit "neutraalille" maaperälle kuten puistoon. Tässä myös se hyvä puoli että ulkona pääsee purkamaan energiaa. Meillä oli joskus rivarin pihalla se ajatus että lelut jotka tuodaan hiekkalaatikolle ovat kaikkien käytettävissä eikä sinne tuoda parasta nukkea tai hienointa autoa muiden harmiksi. Kotona tulee helposti riitaa kun lapset alkavat omimaan lelujaan.
Kolmanneksi mietin että lopettakaa turha selittely ja tilanteen kärjistäminen kriisiin jo alkuvaiheessa. Eli siis tyyliin "et sitten tee sitä ja tätä ja jos teet niin lähdetään kotiin ja Pekka ei ikinä sitten pyydä meitä kylään ja synttäritkin jäävät vain haaveeksi". Lapsen kanssa voisi tehdä myös jotain kahdestaan ja pyrkiä saamaan onnistumisen kokemuksia ensin näin. Ihan siis vaikka viette yhdessä roskat tai teette pienet ostokset lähikaupassa, tähän voisi miettiä jotain tarrataulua tai muuta ja pientä palkintoa, vaikka yhteinen uimahallireissu tai Hese.
Julkisella on vähän se vitsaus että joskus voit saada loistavan neuvolatädin tai terveydenhoitajan tai sosiaalityöntekijän ja joskus menee totaalisesti pieleen.
Kiitos sulle, juuri näin. Itse olen jo mummuikäinen, mutta ammattini puolesta katselen samaa. Tietysti jo maalaisjärjellä näen tämän ydinongelman. Koko ajan törmään puistossa parivuotiaisiin, jotka on viety sinne suoraan pitkän pitkän päiväkotipäivän jälkeen kuulemma purkamaan energiaa. Vanhemmat saattavat sanoa, että kylläpä sitä virtaa riittääkin. Juu, lapsi juoksee edestakaisin kuin sekaisin oleva, koska on tehnyt pidemmän päivän isossa lapsiryhmässä hoitopaikassa kuin sinä 35v miekkonen rauhallisessa etätyösopessasi. Sitten kysellään, lähteekö Veeti-Eveliina nyt kotiin? Ai, et halua lähteä. Isi ostaa välipalakeksin, jos tulet. Lapasia ollaan kuin hallituksessa.
Mitä aloitukseen tulee, jos aikuinen ja vielä lapsen oma vanhempi kutsuu perseilyksi käytöstä, jolle pieni lapsi EI VOI mitään, koska kehitys on täysin kesken, tuskin AP:n viestiä tarvitsee vastauksilla edes kunnioittaa. Pitkä katse peiliin, ja ehkä muutama tutkittua tietoa lapsen kehityksestä sisältävä kirja yöpöydälle. Tuon ikäinen kun ei millään kykene tilanteen iskiessä reflektoimaan itseään saati oppimaan, että tämä johtaa nyt seuraukseen X. Niin sitten sen ns. aikuisen pitäisi reflektoida omaa tekemistään ja tunnekuohuaan. Uhkailu, seurauksilla pelottelu ja rangaistukset, jopa ne palkintotarravihkot ovat täysin turhia. Ne ovat pelkkää aikuisen perseilyä ja pienempiensä kyykyttämistä, kun omat taidot ja syevmpi ymmärrys loppuu. Lapsi ei ole pieni aikuinen. Lapsi ei ole laite, jonka akku pitää vetää täysin loppuun joka päivä.
"Uhkailu, seurauksilla pelottelu ja rangaistukset, jopa ne palkintotarravihkot ovat täysin turhia. Ne ovat pelkkää aikuisen perseilyä ja pienempiensä kyykyttämistä, kun omat taidot ja syevmpi ymmärrys loppuu."
No mitä laitat tilalle, jos nämä ovat muka perseilyä? Kyllähän nämä toimivat useimmilla lapsilla.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Lämmöllä suosittelen https://www.mielenterveystalo.fi/fi/omahoito/lasten-haastavan-kaytoksen…;
1. Johdonmukaisuus. Pitäkää aina samasta asiasta sama seuraamus. Seuraamuksen tulee olla suhteessa tekoon esim. lapsi lyö toista lasta leikkikentällä -> leikit loppuu ja lähdetään kotiin ja loppupäivä ollaan ilman leikkikavereita. Seuraavana päivänä pyydetään anteeksi kaverilta ja leikit voi jatkua. Ei niin, että lapsi on nyt viikon sitten sisällä. Seuraamuksen on oltava riittävä, mutta myös riittävän lyhyt. Lapsi ei kykene ymmärtämään, että nyt et viikkoon pääse näkemään kavereita.
2. Se on seuraamus, ei rangaistus. Kannattaa pyrkiä aikuisenakin pois rangaistus-ajattelusta. Rangaistukset yleisesti koetaan negatiivisesti ja tällöin myös aikuinen saattaa käyttäytyä lasta kohtaan ihan tiedostamattaankin negatiivisemmin kuin jos ajattelisi asian mahdollisimman neutraalina seuraamuksena tietystä asiasta.
3. Tunnetaitojen opettelu. Opetella anteeksipyyntöä. Yleisesti pahin seuraamus on se, että joutuu pyytämään anteeksi. On muuten todella hankalaa monelle aikuisellekin. Lapsen helpompi harjoitella aikuisen kanssa tätä ehkä kuin ikätoverin. Eli myös esim. jos lyö vanhempaa, niin kuuluu vaatia anteeksipyyntöä ja toinen vanhempi voi auttaa tässä. Puhutaan paljon siitä miltä lapsesta itsestä tuntuisi, jos joku tekisi hänelle kuin hän tekee toisille ja ei siinä tunnekuohun aikana vaan tilanteiden jälkikäteen. Vanhemman tärkeä puhua ääneen lapsen tunteista ”huomaan, että olet nyt vihainen/surullinen/iloinen..” mutta myös omista tunteista! ”Äiti/isä on nyt tosi surullinen, kun löit ja sattui”. Vanhemmat voivat myös näyttää tunteita lapsen edessä esim. itkeä.
4. Kaikki hyvän huomaamisen välineet käyttöön kuten tavoitetaulukko! On oikeasti toimiva väline. Esim. Tavoite: ”Leikit sujuivat hyvin leikkikentällä” ja voi vielä pilkkoa mitä se hyvin sujuminen tarkoittaa: pidin hauskaa, kielenkäyttöni oli asiallista, en lyönyt ketään yms. Sitten päätetään yhdessä montako tarraa pitää kerätä ja mikä palkinto on. Esim. Palkinto voi olla vaikka elokuviin meno vanhemman kanssa, piknik reissu, reissu uimahalliin, laavulle, mikä nyt olisi lapselle mieluinen. Voi se joskus olla myös joku lelu, mutta kannattaa suosia yhteistä tekemistä ennemmin.
5. Ruutuaika nollaan tai lähemmäs nollaa. Ruudut kuormittavat todella paljon lasten aivoja ja varsinkin, jos jotain nepsypiirrettä sattuisi olemaan.
Tässä nyt jotain yleisiä neuvoja, vaikea ottaa kantaa nyt täysin tapaukseesi, koska tarvitsisi niin paljon enemmän tietoja. Hienoa, että olet hakenut apua ja miettinyt asioita. Vaikuttaa siltä, että olette tehneet jo todella paljon hyvin asioita. Vanhemmuus ei ole mikään helppo rasti, tsemppiä siihen! Ja vanhemmuuskin on opettelua koko ajan, ei ikinä tule valmiiksi, joten kannattaa olla myös armollinen.
t. Lastensuojelun ammattilainen yli 10v (mutta ei silti lähellekään Pia Penttalaa😅)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tätä varten on ruumiillinen kuritus. Se tehoaa, koska lapsi muistaa fyysisen tuntemuksen paremmin kuin luennoidun teorian.
Ai että kun aikuinen lyö, lapsi oppii, että ei saa lyödä?
Oppii, että myös toinen puoli voi lyödä, esim. isompi lapsi koulussa ja voi käydä huonosti. Oppii myös, että se sattuu.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kateeksi käy vanhempia, joille on osunut helppo lapsi. Meillä on ollut vanhemmuuden osalta todella paljon haasteita. Koliikki ja allergiat vauva-aikana, pari leikkausta pikkulapsiaikana sekä vaikea uhmaikä, joka ei oikeastaan ole päättynyt ikinä. Lapsi on hyvin voimakastahtoinen, haastetta on monien asioiden kanssa syömisestä alkaen. Tähän päälle vielä se, kun toinen vanhemmista sairastui vaikeasti. Empatiaa ei ole saatu.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Varaa tarjottu keskusteluaika.
Käy niissä nepsytutkimuksissa.
Se ei kunnioita teitä - tee asialle jotain. Kuten joku totesikin, kunnolla karjaiset niin eiköhän tuo hiljene.
Jos lyö vanhempaa, niin miten reagoit? Sinuna suuttuisin niin paljon, ettei lapsi enää uskalla tehdä noin.
Miten lapsi reagoi, kun satuttaa toista? Jääkä möllöttämään vai ymmärtääkö millään tasolla, että nyt tuli tehtyä väärin.
Tunnesäätelyn opettaminen vaatii aikaa, mutta kyllä se oppii vielä.
Vierailija kirjoitti:
Lämmöllä suosittelen https://www.mielenterveystalo.fi/fi/omahoito/lasten-haastavan-kaytoksen…;
1. Johdonmukaisuus. Pitäkää aina samasta asiasta sama seuraamus. Seuraamuksen tulee olla suhteessa tekoon esim. lapsi lyö toista lasta leikkikentällä -> leikit loppuu ja lähdetään kotiin ja loppupäivä ollaan ilman leikkikavereita. Seuraavana päivänä pyydetään anteeksi kaverilta ja leikit voi jatkua. Ei niin, että lapsi on nyt viikon sitten sisällä. Seuraamuksen on oltava riittävä, mutta myös riittävän lyhyt. Lapsi ei kykene ymmärtämään, että nyt et viikkoon pääse näkemään kavereita.
2. Se on seuraamus, ei rangaistus. Kannattaa pyrkiä aikuisenakin pois rangaistus-ajattelusta. Rangaistukset yleisesti koetaan negatiivisesti ja tällöin myös aikuinen saattaa käyttäytyä lasta kohtaan ihan tiedostamattaankin negatiivisemmin kuin jos ajattelisi asian mahdollisimman neutraalina seuraamuksena tietystä asiasta.
3. Tunnetaitojen opettelu. Opetella anteeksipyyntöä. Yleisesti pahin seuraamus on se, että joutuu pyytämään anteeksi. On muuten todella hankalaa monelle aikuisellekin. Lapsen helpompi harjoitella aikuisen kanssa tätä ehkä kuin ikätoverin. Eli myös esim. jos lyö vanhempaa, niin kuuluu vaatia anteeksipyyntöä ja toinen vanhempi voi auttaa tässä. Puhutaan paljon siitä miltä lapsesta itsestä tuntuisi, jos joku tekisi hänelle kuin hän tekee toisille ja ei siinä tunnekuohun aikana vaan tilanteiden jälkikäteen. Vanhemman tärkeä puhua ääneen lapsen tunteista ”huomaan, että olet nyt vihainen/surullinen/iloinen..” mutta myös omista tunteista! ”Äiti/isä on nyt tosi surullinen, kun löit ja sattui”. Vanhemmat voivat myös näyttää tunteita lapsen edessä esim. itkeä.4. Kaikki hyvän huomaamisen välineet käyttöön kuten tavoitetaulukko! On oikeasti toimiva väline. Esim. Tavoite: ”Leikit sujuivat hyvin leikkikentällä” ja voi vielä pilkkoa mitä se hyvin sujuminen tarkoittaa: pidin hauskaa, kielenkäyttöni oli asiallista, en lyönyt ketään yms. Sitten päätetään yhdessä montako tarraa pitää kerätä ja mikä palkinto on. Esim. Palkinto voi olla vaikka elokuviin meno vanhemman kanssa, piknik reissu, reissu uimahalliin, laavulle, mikä nyt olisi lapselle mieluinen. Voi se joskus olla myös joku lelu, mutta kannattaa suosia yhteistä tekemistä ennemmin.
5. Ruutuaika nollaan tai lähemmäs nollaa. Ruudut kuormittavat todella paljon lasten aivoja ja varsinkin, jos jotain nepsypiirrettä sattuisi olemaan.
Tässä nyt jotain yleisiä neuvoja, vaikea ottaa kantaa nyt täysin tapaukseesi, koska tarvitsisi niin paljon enemmän tietoja. Hienoa, että olet hakenut apua ja miettinyt asioita. Vaikuttaa siltä, että olette tehneet jo todella paljon hyvin asioita. Vanhemmuus ei ole mikään helppo rasti, tsemppiä siihen! Ja vanhemmuuskin on opettelua koko ajan, ei ikinä tule valmiiksi, joten kannattaa olla myös armollinen.
t. Lastensuojelun ammattilainen yli 10v (mutta ei silti lähellekään Pia Penttalaa😅)
Tässä on todella hyviä neuvoja. Ota ap opiksesi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minua risoo se, miten rauhallisten lasten vanhemmat syyllistävät levottomien, aggressiivisten ja tottelemattomien lasten vanhempia näiden lasten käytöksestä. Ihmetellään, miksi ei kasvateta, eikä sanota ei. Eivät käsitä, että todella tehdään kasvatustyötä ja paljon tehdäänkin, mutta se, mikä kiltin ja rauhallisen lapsen kasvatukseen riittää, ei riitä tottelemattomalle lapselle.
Samalla tekisi mieli kysyä: jos lapsesi on kiltti, rauhallinen ja arka, muuttuuko hän sosiaaliseksi ja rohkeasti sillä, että käsket? Päästääkö äidin lahkeesta irti ja lähtee rohkeasti tutkimaan ympäristöään sillä, että käsket? muuttuuko arka ja rauhallinen lapsesi rohkeaksi, pelottomaksi ja vilkkaammaksi sillä, että käsket? Alkaako lapsesi käskemällä puhua muille reippaasti, jos tähän asti hän ei ole lainkaan rohkaistunut puhumaan? Ei tietenkään. Miksi oletat, että se levoton ja tottelematon lapsi muuttuisi pelkästään käskemällä? Muutos vaatii paljon työtä ja joskus se suurikin työ voi lopulta merkitä vain pieniä muutoksia lapseen.
Kerää alapeukkuja, mutta sitten kerää:
Jossain asiassa helpon lapsen vanhemmat kuvittelevat, että helppous on heidän kasvatuksensa ansiota. Ei käsitetä, että lapsi on vain luonnostaan "helppo" jonkin asian osalta ja hänen persoonansa/temperamenttinsa on sellainen, että asia sujuu vaivattomasti. Sen sijaan vanhempi kuvittelee asian olevan kasvatuksensa ansiota: "Me kasvatetaan kunnolla, niin Isla nukkuu sikeästi yönsä/Leevi ei koskaan lyö ketään/Livia on niin reipas ja juttelee joka paikassa rohkeasti/Väinö syö kaikkea mukisematta." Sitten syyllistetään muita vanhempia, että jos kasvattaisitte paremmin ja lapsenne noudattamaan sitä, mitä sanotte, niin Sofiakaan ei heräilisi öisin ja kömpisi vanhempien väliin nukkumaan/Samuel ei menettäisi hermojaan ja löisi ketään/Lilja muuttuisi hiljaisesta lapsesta sosiaalisesti rohkeaksi/Eino ei nirsoilisi enää, vaan söisi kaikkea.
Ei yksinkertaisesti käsitetä, että jotkut asiat eivät muutu vain käskemällä. Vaikka lasta kuinka jossain asiassa käskisi ja kasvattaisi, voi kasvatustyön lopputulos jäädä laihaksi. Se voi olla sitä, että Sofia ei tulekaan vanhempien viereen enää teininä/Samuel ei tirvaise toisia lapsia enää usein/Lilja uskaltaa joskus avata suunsa vieraassa seurassa/Eino oppii syömään paria uutta ruokalajia.
"Ei yksinkertaisesti käsitetä, että jotkut asiat eivät muutu vain käskemällä. Vaikka lasta kuinka jossain asiassa käskisi ja kasvattaisi, voi kasvatustyön lopputulos jäädä laihaksi"
Voin sanoa, että minun lapsellani on jo verenperintönä tullut niin iso tahto, että kasvatuksessa on jo uhmaiästä lähtien tarvittu ei-toivotun käytöksen estämiseen myös muita keinoja kuin kieltoja eikä se tilanne ainakaan ole helpottanut teini-iässä. Täytyy sanoa, että kyllä minulla on monta kertaa käynyt mielessä, että vitsi kun omakin olisi niin kuin tutun mukula jolle ei tarvitse kuin puoli desibeliä korottaa ääntä, kun taas oman kohdalla pitää rankaisupalettia etujen menetyksineen soveltaa jatkuvasti ja siitäkin huolimatta varaa vastaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tässä ketjussa on surullista, että ihmiset haukkuvat vanhempia, jotka selvästi tekevät parhaansa lapsen väärän käytöksen lopettamiseksi. Paljon on niitäkin vanhempia, joita ei tippaakaan kiinnosta oman jälkikasvun tekemiset. Tsemppiä ap!
Suurimmalla osalla niistä haukkujista ei ole omia lapsia ja luonnehäiriöitä omasta takaa niin paljon, että kukaan tervejärkinen ei hänen kanssaan lapsia tee ja sitä turhautumista puretaan ja huomiota haetaan sitten näin.
Maailma ei silti ole mustavalkoinen. On huonoja vanhempia, on huonoja tapoja kasvattaa lapsia, lapset ovat kaikki erilaisia ja kaikki sellainen tasapäistäminen ja yhteen standardiin sullominen on täysin kuolleena syntynyt ajatus, osa menee, osa ei. Epäsosiaaliseen/epäsovinnaiseen käytökseen, esim. väkivaltaan pitää vanhemman puuttua ja jo se, että AP puhuu asiasta kertoo siitä, että hän on ottaa vanhemman hommat vakavasti, toisin kuin ne jotka hautovat asioita päänsä sisällä eivätkä uskalla tuomitsemisen pelossa puhua tai ryhtyä toimiin.
Oma lapseni on lastensuojelun asiakas ja hyvästä syystä. Minä olen tehnyt lasun kanssa täyttä yhteistyötä ja pakottanut viranomaiset tukemaan minua kasvatustyössäni. Minut saa ihan vapaasti tuomita paskaksi vanhemmaksi jos se jonkun mieltä parantaa, sillä minä
tiedän itse sen, että en jätä kiveäkään kääntämättä kun on kyse minun lapseni hyvinvoinnista.
Sori, mutta kyllä tuomitsen sinut paskaksi vanhemmaksi jos lapsesi on lastensuojelun asiakas. Jotakin olet siis tehnyt kovin väärin.
No voivoi. Ei tarvitse pyytää anteeksi sillä minä kestän tuomitsemisesi, toivottavasti tämä voimaantuminen auttoi sinut jonkin vaikean henkisen lukkosi yli.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos rangaistukset eivät tepsi, niin älä keskity niihin. Harjoita positiivista vahvistamista, silloin kun siihen on aihetta. Kohtaa myös oma piilevä aggressiivisuutesi.
Kyllä ne rangaistukset tepsivät kun ovat esim. tyyliä kaikkien lelujen poisto tm. radikaalia. Tyhminkin lapsi tottelee sen jälkeen.
Ei toimi ja mitä nopeammin tyhjennät rangaistuspajatsosi sitä vähemmän sinulle jää pelimerkkejä seuraavaan pajatsoon. Olisi myös mielenkiintoista kuulla mitä teet kun hän vasta sinulle "siitä vaan"?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minua risoo se, miten rauhallisten lasten vanhemmat syyllistävät levottomien, aggressiivisten ja tottelemattomien lasten vanhempia näiden lasten käytöksestä. Ihmetellään, miksi ei kasvateta, eikä sanota ei. Eivät käsitä, että todella tehdään kasvatustyötä ja paljon tehdäänkin, mutta se, mikä kiltin ja rauhallisen lapsen kasvatukseen riittää, ei riitä tottelemattomalle lapselle.
Samalla tekisi mieli kysyä: jos lapsesi on kiltti, rauhallinen ja arka, muuttuuko hän sosiaaliseksi ja rohkeasti sillä, että käsket? Päästääkö äidin lahkeesta irti ja lähtee rohkeasti tutkimaan ympäristöään sillä, että käsket? muuttuuko arka ja rauhallinen lapsesi rohkeaksi, pelottomaksi ja vilkkaammaksi sillä, että käsket? Alkaako lapsesi käskemällä puhua muille reippaasti, jos tähän asti hän ei ole lainkaan rohkaistunut puhumaan? Ei tietenkään. Miksi oletat, että se levoton ja tottelematon lapsi muuttuisi pelkästään käskemällä? Muutos vaatii paljon työtä ja joskus se suurikin työ voi lopulta merkitä vain pieniä muutoksia lapseen.
Kerää alapeukkuja, mutta sitten kerää:
Jossain asiassa helpon lapsen vanhemmat kuvittelevat, että helppous on heidän kasvatuksensa ansiota. Ei käsitetä, että lapsi on vain luonnostaan "helppo" jonkin asian osalta ja hänen persoonansa/temperamenttinsa on sellainen, että asia sujuu vaivattomasti. Sen sijaan vanhempi kuvittelee asian olevan kasvatuksensa ansiota: "Me kasvatetaan kunnolla, niin Isla nukkuu sikeästi yönsä/Leevi ei koskaan lyö ketään/Livia on niin reipas ja juttelee joka paikassa rohkeasti/Väinö syö kaikkea mukisematta." Sitten syyllistetään muita vanhempia, että jos kasvattaisitte paremmin ja lapsenne noudattamaan sitä, mitä sanotte, niin Sofiakaan ei heräilisi öisin ja kömpisi vanhempien väliin nukkumaan/Samuel ei menettäisi hermojaan ja löisi ketään/Lilja muuttuisi hiljaisesta lapsesta sosiaalisesti rohkeaksi/Eino ei nirsoilisi enää, vaan söisi kaikkea.
Ei yksinkertaisesti käsitetä, että jotkut asiat eivät muutu vain käskemällä. Vaikka lasta kuinka jossain asiassa käskisi ja kasvattaisi, voi kasvatustyön lopputulos jäädä laihaksi. Se voi olla sitä, että Sofia ei tulekaan vanhempien viereen enää teininä/Samuel ei tirvaise toisia lapsia enää usein/Lilja uskaltaa joskus avata suunsa vieraassa seurassa/Eino oppii syömään paria uutta ruokalajia.
"Ei yksinkertaisesti käsitetä, että jotkut asiat eivät muutu vain käskemällä. Vaikka lasta kuinka jossain asiassa käskisi ja kasvattaisi, voi kasvatustyön lopputulos jäädä laihaksi"
Voin sanoa, että minun lapsellani on jo verenperintönä tullut niin iso tahto, että kasvatuksessa on jo uhmaiästä lähtien tarvittu ei-toivotun käytöksen estämiseen myös muita keinoja kuin kieltoja eikä se tilanne ainakaan ole helpottanut teini-iässä. Täytyy sanoa, että kyllä minulla on monta kertaa käynyt mielessä, että vitsi kun omakin olisi niin kuin tutun mukula jolle ei tarvitse kuin puoli desibeliä korottaa ääntä, kun taas oman kohdalla pitää rankaisupalettia etujen menetyksineen soveltaa jatkuvasti ja siitäkin huolimatta varaa vastaan.
Samanlaista menoa meillä, vaikka lapsi on vasta 6 v. Tahtoa on aivan valtavasti ja kiukku saattaa alkaa ihan pienestä. Tuntuu, että mikään ei auta. Ei lapselle huutaminen (pakko huutaa takaisin, kun lapsi ei oman huutonsa yli kuule muuten aikuisen puhetta). Ei kiellot, rangaistukset tai palkinnot. Saattaa muistaa kiellon ihan hetken ja sitten tekee taas. Ja vaikka on käyty läpi näitä "ymmärrätkö, miksi äiti on kieltänyt juoksemasta uimahallissa, kun nyt juoksit, kaaduit ja satutit itsesi" -kasvatuspuheita, niin laiha on lohtu. Lapsi saattaa jo saman uimahallireissun aikana juosta uudestaan, vaikka juuri satutti itsensä. Alkaa jo oma empatia lasta kohtaan loppua, kun ei tunnu ottavan opiksi ja saa taas olla lohduttamassa ihan vain siksi, että lapsi ei taaskaan kuunnellut aikuisen sanomisia.
Pitkä ketju, mutta kukaan ei kysy kaikista ilmeisintä kysymystä: miten ruutuaika?
Jos ruutuaikaa on, se kannattaa lopettaa kokonaan. Kyllä, kokonaan. Jatkuvasti tulee lisää tutkimustietoa siitä, kuinka vahingollista se on varsinkin pienille lapsille.
Vierailija kirjoitti:
Pitkä ketju, mutta kukaan ei kysy kaikista ilmeisintä kysymystä: miten ruutuaika?
Jos ruutuaikaa on, se kannattaa lopettaa kokonaan. Kyllä, kokonaan. Jatkuvasti tulee lisää tutkimustietoa siitä, kuinka vahingollista se on varsinkin pienille lapsille.
Ei se aina tästä ole kiinni. Meidän lapsella ei käytännössä ole ruutuaikaa, koska ruutuja ei katsota kuin äärimmäisen harvoin (kertoo paljon, kun toinen äiti ihmetteli, miten 5 v lapsemme ei ole koskaan käynyt elokuvissa). Lapsi ei yleensä edes muista telkkarin olemassaoloa. Silti aggressiivisuutta on.
Ja kaverin kohdalla oli vastaava tilanne, ettei ruutua kotona katsottu juuri koskaan. Sitten kävi ilmi, että lapsen päiväkodissa katsovat lastenohjelmia useammankin kerran viikossa. Kerran olivat menneet hakemaan lasta etuajassa ja yllättivät lapsen telkkaria katsomassa. Perusteluna oli kuulemma se, että lapsi oli pyytänyt telkkarin katsomista ja aikuinen oli siihen suostunut. Jos minulta kysytään, telkkaria ei pitäisi päiväkodissa katsoa lainkaan.
Meillä oli aikoinaan huonosti nukkuva vauva, ei saatu apua, unikoulusta soitettiin että yrittäkää nyt pärjätä. Sitten lapsi sairastui, olisimme tarvinneet apua x mutta sitä ei pystytty sosiaalitoimista antamaan koska heillä ei ollut tilanteeseen sopivaa palvelua olemassa, he eivät voi auttaa koska rahat ovat korvamerkittyjä tiettyyn asiaan ja sen ulkopuolelta ei saa apua.
Sanon vaan sen että turhaan sinä haikailet avun perään. Sitä ei ole.
Hae omalla rahalla toimintaterapeutin arvio.
Alue: Aihe vapaa
Taitaa aloittaja kirjoittaa enemmän omasta häpeästään, joka johtuu lapsen käytöksestä, kuin halusta auttaa lasta voimaan paremmin ja kasvamaan ikätasoisesti, vaihe kerrallaan.