Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Kun aggressiivisen lapsen kanssa ei saa apua - vanhemman pettymys
Alle kouluikäisestä kyse ja me vanhemmat olemme kääntäneet kaikki mahdolliset kivet. Lapsi käyttäytyy usein aggressiivisesti huolimatta siitä, että olemme sen sata kertaa kieltäneet. Lapsella on rajat, mutta ei läheskään aina niitä tottele. Positiivinen kannustus säilyy lapsella mielessä hetken, sitten taas p'rseilee. Rangaistukset eivät tunnu tepsivän. Kiva leikkihetki saattaakin loppua siihen, että lapsi tönäisee leikkikaveria. Meillä on siis sääntönä, että kiva tekeminen päättyy kotiinlähtöön, jos lapsi heittäytyy aggressiiviseksi.
Lapsi ei ole enää mikään taapero, joten ei mene iänkään piikkiin. On myös suoraan sanottu lapselle, että tällä menolla lapsella ei kohta enää ole kavereita ollenkaan, jos jatkaa moista käytöstä. Ja toisten lasten vanhemmat kieltävät pian lapsiaan leikkimästä lapsemme kanssa. Lapsellamme on oikein hyvin kehittynyt puhe ja lapsi puhuu paljon, mutta tunnekuohun yllättäessä puhelahjat unohtuvat ja tilalle tulee huutaminen ja aggressiivinen käytös. Me vanhemmat olemme ihan loppu tämän lapsen käytöksen kanssa ja tähän päälle vielä häpeä siitä, kun oma lapsi käyttäytyy näin, vaikka kuinka olemme yrittäneet kasvattaa. Kaiken kukkuraksi päiväkodista on opittu aivan hirveää kieltä, mm. kiroilua (meillä ei kiroilla ollenkaan).
Olemme yrittäneet useamman kerran hakea apua terveydenhuollosta. Neuvolassa on vain kohauteltu olkia, kun on muuten terve ja hyvin kehittynyt lapsi. Lastenpsykologi vain voivottelee, että ikävä tilanne ja kun jo teette niin paljon lapsen eteen ja olette kasvatusoppaat/nettisivut lukeneet, niin ei tässä oikein mitään neuvojakaan ole antaa. Olen pyytänyt, eikö voitaisi saada joku ammattilainen käymään meillä kotona, mutta ei kuulemma ole mahdollista. Keskusteluaika järjestyisi reilun kuukauden päähän, vaikka lapsi on viimeksi tänään päiväkodissa huitaissut toista lasta ja eilen yritti lyödä kotona toista vanhempaa. Terveydenhuollossa vastassa on vain voivottelua, mutta ei apua. Eikä sekään lämmitä mieltä, että hoetaan lapsen olevan vielä "pieni". Juu, hän on vielä pieni, mutta ei se silti tuota käytöstä oikeuta.
Anteeksi siis sinulle, joka olet kohdannut lapseni kamalaa käytöstä. Olemme siihen yrittäneet puuttua ja saada apua, mutta aika yksin on jääty. Ihan itkettää tämä tilanne ja todella kaipaisin neuvoja siitä, miten tätä tilannetta lähtisi purkamaan, kun apua ei näytä neuvolasta saavan.
Kommentit (319)
Laita häirikkö lapsi myyntiin Torille niin saat rahaa ja pääset ongelmasta eroon. Saudi-Arabiassa osaavat kouluttaa huonokäytöksisiä lapsia ja aikuisia ihan hyvin. Ei pidä siis antautua kusipäälapsen vaatimuksille.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Aggressiiviselle lapselle tulee vielä joskus nenä kipeäksi. Se on aivan varmaa. Ehkä jo ensi vuonna. Tästä kannattaa hänen kanssaan jutella, ettei sitten tule yllätyksenä kun joku lyö kovempaa takaisin.
Vierailija kirjoitti:
Vaikea paikka, oli syy mikä tahansa. Ennen kouluun menoa olisi saatava syy selville ja käytös kuriin, muuten tietää uusia vaikeuksia, oppiminenkin vaikeutuu ja kaverisuhteiden saaminen, toisten ihmisten kärsivällisyys on oikeutetusti rajallinen.
Minä sanoisin, että se kärsivällisyys loppuu ennen lapsia heidän vanhemmillaan. Oma lapseni oli vasta 2,5 v, kun hän oli heittänyt hiekkaa/töninyt toisia lapsia (asia, mitä tuossa vaiheessa melko monet lapset tekivät). Jo tuossa vaiheessa osa pienen paikkakunnan äideistä totesi, että lapsemme on v-kivaltainen ja eivät halua lastensa leikkivän lapsemme kanssa. Aika karua oli huomata, että lapsi ei saanut paikkakunnalla ainuttakaan kaveria, kun vanhemmat eivät halunneet lapsemme leikkivän lastensa kanssa. Lapsi sai kavereita vasta, kun muutimme toiselle paikkakunnalle ja tuollainen käytös jäi hiljalleen pois.
Eniten nyppii, kun osa vanhemmista kuvittelee, että me vanhemmat hyväksyisimme lapsen aggressiivisen käytöksen. Emme hyväksy! Se surettaa ja hävettää. Lasta kielletään, mutta emme tietenkään ole läsnä esim. päiväkodissa estämässä, jos äkillinen lyömistilanne sattuu. Emmekä todellakaan puolustele lapsen tekoja, päinvastoin. Ja jos joku lyö lasta päiväkodissa, meidän reaktiomme asiaan on "Onpa ikävää, Paavo. Huomaatko, miten pahalta sinusta tuntuu, kun joku lyö sinua? Niin se tuntuu toisistakin pahalta, jos sinä lyöt heitä."
Lakatkaa kuvittelemasta, ettemmekö me aggressiivisten lasten vanhemmat kasvattaisi lapsiamme. Jostain syystä ovat vain kovapäisiä ja eivät millään meinaa oppia, että toisia ei lyödä.
Samojen asioiden kanssa painiskellaan täällä, lapsella ikää 5,5 v. Saattaa esim. pyöräillessä estää toista lasta pyöräilemästä, voi huitaista toista jne. Kun hermo menee, se menee lapsella todella nopeasti.
Yritän ajatella, että vanhempien toistuvat kiellot ja aika auttaisivat, että aggressiivinen käytös jäisi pois. Lapsella on hyviäkin päiviä. Ja lapsi kohtelee esim. eläimiä nätisti, ei kiusaa, vaan pitää niitä söpöinä ja haluaa pitää niistä huolta. Toivon, että tämä nykyinen vaihe menisi ajan kanssa ohi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Eniten nyppii, kun osa vanhemmista kuvittelee, että me vanhemmat hyväksyisimme lapsen aggressiivisen käytöksen. Emme hyväksy! Se surettaa ja hävettää. Lasta kielletään, mutta emme tietenkään ole läsnä esim. päiväkodissa estämässä, jos äkillinen lyömistilanne sattuu. Emmekä todellakaan puolustele lapsen tekoja, päinvastoin. Ja jos joku lyö lasta päiväkodissa, meidän reaktiomme asiaan on "Onpa ikävää, Paavo. Huomaatko, miten pahalta sinusta tuntuu, kun joku lyö sinua? Niin se tuntuu toisistakin pahalta, jos sinä lyöt heitä."
Lakatkaa kuvittelemasta, ettemmekö me aggressiivisten lasten vanhemmat kasvattaisi lapsiamme. Jostain syystä ovat vain kovapäisiä ja eivät millään meinaa oppia, että toisia ei lyödä.
Lapsi ei ole luonnostaan aggressiivinen sillä tapaa, että lyö muita lapsia. Yleensä lapset lyövät, koska heitä itseään lyödään tai heille huudetaan tai he ovat sivustakatsojina, kun jollekulle toiselle huudetaan tai toista lyödään. Oman lapseni ollessa puistoikäinen, niin siellä oli yksi lapsi, joka löi muita ja oli väkivaltainen. Isänsä huusi Pekalle (nimi keksitty) aina niin, että koko puisto raikui. Isän oma elekieli oli uhkaavaa. Pojan äiti oli rauhallisempi tapaus, mutta ei varmaan voinut sille isälle oikein mitään. Kyseinen Pekka oli luultavasti isänsä aggressiivisen käytöksen kohteena. Me muut äidit puistossa puimme asiaa, mutta siihen oli hankalaa puuttua.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minua risoo se, miten rauhallisten lasten vanhemmat syyllistävät levottomien, aggressiivisten ja tottelemattomien lasten vanhempia näiden lasten käytöksestä. Ihmetellään, miksi ei kasvateta, eikä sanota ei. Eivät käsitä, että todella tehdään kasvatustyötä ja paljon tehdäänkin, mutta se, mikä kiltin ja rauhallisen lapsen kasvatukseen riittää, ei riitä tottelemattomalle lapselle.
Samalla tekisi mieli kysyä: jos lapsesi on kiltti, rauhallinen ja arka, muuttuuko hän sosiaaliseksi ja rohkeasti sillä, että käsket? Päästääkö äidin lahkeesta irti ja lähtee rohkeasti tutkimaan ympäristöään sillä, että käsket? muuttuuko arka ja rauhallinen lapsesi rohkeaksi, pelottomaksi ja vilkkaammaksi sillä, että käsket? Alkaako lapsesi käskemällä puhua muille reippaasti, jos tähän asti hän ei ole lainkaan rohkaistunut puhumaan? Ei tietenkään. Miksi oletat, että se levoton ja tottelematon lapsi muuttuisi pelkästään käskemällä? Muutos vaatii paljon työtä ja joskus se suurikin työ voi lopulta merkitä vain pieniä muutoksia lapseen.
Kerää alapeukkuja, mutta sitten kerää:
Jossain asiassa helpon lapsen vanhemmat kuvittelevat, että helppous on heidän kasvatuksensa ansiota. Ei käsitetä, että lapsi on vain luonnostaan "helppo" jonkin asian osalta ja hänen persoonansa/temperamenttinsa on sellainen, että asia sujuu vaivattomasti. Sen sijaan vanhempi kuvittelee asian olevan kasvatuksensa ansiota: "Me kasvatetaan kunnolla, niin Isla nukkuu sikeästi yönsä/Leevi ei koskaan lyö ketään/Livia on niin reipas ja juttelee joka paikassa rohkeasti/Väinö syö kaikkea mukisematta." Sitten syyllistetään muita vanhempia, että jos kasvattaisitte paremmin ja lapsenne noudattamaan sitä, mitä sanotte, niin Sofiakaan ei heräilisi öisin ja kömpisi vanhempien väliin nukkumaan/Samuel ei menettäisi hermojaan ja löisi ketään/Lilja muuttuisi hiljaisesta lapsesta sosiaalisesti rohkeaksi/Eino ei nirsoilisi enää, vaan söisi kaikkea.
Ei yksinkertaisesti käsitetä, että jotkut asiat eivät muutu vain käskemällä. Vaikka lasta kuinka jossain asiassa käskisi ja kasvattaisi, voi kasvatustyön lopputulos jäädä laihaksi. Se voi olla sitä, että Sofia ei tulekaan vanhempien viereen enää teininä/Samuel ei tirvaise toisia lapsia enää usein/Lilja uskaltaa joskus avata suunsa vieraassa seurassa/Eino oppii syömään paria uutta ruokalajia.
"Ei yksinkertaisesti käsitetä, että jotkut asiat eivät muutu vain käskemällä. Vaikka lasta kuinka jossain asiassa käskisi ja kasvattaisi, voi kasvatustyön lopputulos jäädä laihaksi"
Voin sanoa, että minun lapsellani on jo verenperintönä tullut niin iso tahto, että kasvatuksessa on jo uhmaiästä lähtien tarvittu ei-toivotun käytöksen estämiseen myös muita keinoja kuin kieltoja eikä se tilanne ainakaan ole helpottanut teini-iässä. Täytyy sanoa, että kyllä minulla on monta kertaa käynyt mielessä, että vitsi kun omakin olisi niin kuin tutun mukula jolle ei tarvitse kuin puoli desibeliä korottaa ääntä, kun taas oman kohdalla pitää rankaisupalettia etujen menetyksineen soveltaa jatkuvasti ja siitäkin huolimatta varaa vastaan.
Samanlaista menoa meillä, vaikka lapsi on vasta 6 v. Tahtoa on aivan valtavasti ja kiukku saattaa alkaa ihan pienestä. Tuntuu, että mikään ei auta. Ei lapselle huutaminen (pakko huutaa takaisin, kun lapsi ei oman huutonsa yli kuule muuten aikuisen puhetta). Ei kiellot, rangaistukset tai palkinnot. Saattaa muistaa kiellon ihan hetken ja sitten tekee taas. Ja vaikka on käyty läpi näitä "ymmärrätkö, miksi äiti on kieltänyt juoksemasta uimahallissa, kun nyt juoksit, kaaduit ja satutit itsesi" -kasvatuspuheita, niin laiha on lohtu. Lapsi saattaa jo saman uimahallireissun aikana juosta uudestaan, vaikka juuri satutti itsensä. Alkaa jo oma empatia lasta kohtaan loppua, kun ei tunnu ottavan opiksi ja saa taas olla lohduttamassa ihan vain siksi, että lapsi ei taaskaan kuunnellut aikuisen sanomisia.
Kuvailemasi ongelma ei takuulla joudu lapsesi aggressiivisuudesta. Jos hän ei opi edes omasta kokemuksestaan, taitaa kyseessä olla älyllinen vajavaisuus.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Yleensä aggressiivinen lapsi kuolee henkirikoksen uhrina myöhemmin
Vierailija kirjoitti:
Eniten nyppii, kun osa vanhemmista kuvittelee, että me vanhemmat hyväksyisimme lapsen aggressiivisen käytöksen. Emme hyväksy! Se surettaa ja hävettää. Lasta kielletään, mutta emme tietenkään ole läsnä esim. päiväkodissa estämässä, jos äkillinen lyömistilanne sattuu. Emmekä todellakaan puolustele lapsen tekoja, päinvastoin. Ja jos joku lyö lasta päiväkodissa, meidän reaktiomme asiaan on "Onpa ikävää, Paavo. Huomaatko, miten pahalta sinusta tuntuu, kun joku lyö sinua? Niin se tuntuu toisistakin pahalta, jos sinä lyöt heitä."
Lakatkaa kuvittelemasta, ettemmekö me aggressiivisten lasten vanhemmat kasvattaisi lapsiamme. Jostain syystä ovat vain kovapäisiä ja eivät millään meinaa oppia, että toisia ei lyödä.
Lyö sitä niin tajuaa miltä se tuntuu
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Meillä on ehkä alkanut nyt helpottaa pahin, alkoi 3v ja lapsi on nyt 8. Avunsaanti on todellakin nihkeetä, että itse se duuni pitää tehdä. Ehkä teidän lapsella on vaan tältä osin kehitys ns. jäljessä ja hän myös ajan myötä saa impulssikontrollia. Myötätuntoa lähetän <3
Ihme olankohauttelua tuo, että ei 5-vuotiailta tutkita vielä adhd:ta.
No ei tutkita, mutta mitä enemmän tietoa on kerättynä matkan varrella ennen sopivaa ikää, niin sen parempi.
Näin sanoo järki sekä meidän psykologi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Suosittelen lastenpsykiatrille menoa! Saatiin sieltä lähete toimintaterapia-arvioon, josta tuli hieman poikkeavat tulokset ja toteamus, että lapsi hyötyisi toimintaterapiasta ja kannattaisi tehdä vielä psykologiset testit parempaa kokonaisarviota varten. Vasta tämän jälkeen kunnallinen apu järjestyi neuvolan kautta ja lähetteet lähti päivässä eteenpäin. En ole diagnoosin perässä, vaan avun. Eihän se lapselle itsellekään helppoa ole, kun käytös ailahtelevaa. Kuitenkin vielä näin pienet alle kouluikäisten lapsien kasvun tueksi on apukeinoja käytössä, sekä tukea vanhemmille kasvatustyöhön. Jos on nepsy piirteitä niin samat lainalaisuudet ei todellakaan päde kuin kasvatusoppaat opettavat!
Vierailija kirjoitti:
Ihme olankohauttelua tuo, että ei 5-vuotiailta tutkita vielä adhd:ta.
No ei tutkita, mutta mitä enemmän tietoa on kerättynä matkan varrella ennen sopivaa ikää, niin sen parempi.
Näin sanoo järki sekä meidän psykologi.
Ongelma on vain siinä, että se ei lämmitä perhettä siinä vaiheessa, että joskus 7-8 v iässä saattaa jo saada apua. Sillä lapsella ja perheellä menee ennen sitä monta vuotta pilalle, kun lapsen kiukku, aggressio ja sopimaton käytös haittaa perheen elämää ja lapsen arkea päiväkodissa. Ja aika moni sanoo jälkikäteen, että näki omasta/lähipiirin lapsesta jo muutaman vuoden iässä, että käytös poikkesi merkittävästi ikätovereista.
Näihin ongelmiin olisi paljon helpompi puuttua varhain, eikä odotella kouluikään asti.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
4-6-v. ilmeisesti kyseessä. On ainakin pojilla, anteeksi nyt sukupuolittaminen, perus meininkiä olla fyysinen. Isommilta ja vertaisilta opitaan kiroileminenkin, koska se on vähän jännää ja aiheuttaa reaktion aikuisissa.
Jos ei koko ajan päiväkodissa ole tönimässä ja lyömässä, en pidä tuon ikäisellä vielä ongelmana. Eri asia, jos koko ajan tönii ja lyö. Mitä hakee sillä? Onko kuormittunut, eikä osaa käsitellä tunteitaan muuten? Puolustaako itseään?
Jos on kuormittunut, toiseen tilaan rauhoittumaan.
Jos puolustaa itseään, on vähän hankalampi tilanne. Jossain kohtaa isompi ja vahvempi antaa selkään.
Nepsyydestä puhuvat:
Meillä on ainakin ongelmana ollut se, että edes ammattilaiset eivät ota asiaa todesta ja loput heistä ovat erimielisiä siitä, voisiko lapsi olla nepsy. Lapsi on viisas, kielellisesti lahjakas, todella sosiaalinen ja motorisilta taidoiltaan ikätasoa edellä. Samainen lapsi tulistuu nopeasti, on huono hillitsemään tunteitaan (saattaa heittää tavaran tai tönäistä aikuisia), pitää toistuvasti ääntä (siis muuta kuin puhetta), on äärimmäisen nirso ruoan suhteen, ei siedä meteliä (vaikka itse tuottaa sellaista ääntä tuottamalla!) jne. Koitapa tässä arvata, onko lapsi nepsy vai normaali, jolla haastavampi käytös/erityisyydet menevät kasvaessa ohi. Todellisuus on se, että lapsen haasteiden kanssa ei saa mitään kunnollista apua, kun osan ammattilaisista mielestä mitään ongelmaa ei edes ole.
Pakko kommentoida kolmilapsisen (lapset aikuisia ja lastenlapsiakin on) perheen isänä, että katsokaa peiliin. Teidän pitäisi ryhdistäytyä, eikä vinkua yhteiskuntaa korjaamaan teidän virheitä!
Vierailija kirjoitti:
Pakko kommentoida kolmilapsisen (lapset aikuisia ja lastenlapsiakin on) perheen isänä, että katsokaa peiliin. Teidän pitäisi ryhdistäytyä, eikä vinkua yhteiskuntaa korjaamaan teidän virheitä!
Ei ole virhe, jos oman lapsen kanssa on vaikeaa. Ei se ole ryhdistäytymistä, että pyytää apua.
Reagoitte todella vahvasti. Lapsen pettymys ja häpeä eivät ainakaan helpota, jos kivasta puuhasta lähdetään aina pois, jos hän hermostuu. Eikö rauhoittumishetki sivussa joskus riittäisi? Asiasta on tehty niin iso numero, että lapsi varmaan kokee jo olevansa huono ja hävettävä ja sellainen vain lisää pahaa mieltä ja huonoa käytöstä.
Vierailija kirjoitti:
Onko teillä muita lapsia? Uusioperhe? Saattaa olla ainakin huomionhakuinen.
Uusioperhe ei ole mikään PERHE. Paljonko dokasit, tupakoit ja käytit huumeita odotusaikanasi? Ei tollanen käytös syyttä tule tai sitten et vaan osaa kasvattaa? Pitäiskö nyt yhteiskunnan maksella Sun pentus törttöilyt?
Alue: Aihe vapaa
Neljän R:n neuvo: ruokaa, rakkautta, rajoja ja risuja. Lapsi ei vahingoitu, jos vähän koivuniemen herralla läppäsee takamuksille.