Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Kun aggressiivisen lapsen kanssa ei saa apua - vanhemman pettymys
Alle kouluikäisestä kyse ja me vanhemmat olemme kääntäneet kaikki mahdolliset kivet. Lapsi käyttäytyy usein aggressiivisesti huolimatta siitä, että olemme sen sata kertaa kieltäneet. Lapsella on rajat, mutta ei läheskään aina niitä tottele. Positiivinen kannustus säilyy lapsella mielessä hetken, sitten taas p'rseilee. Rangaistukset eivät tunnu tepsivän. Kiva leikkihetki saattaakin loppua siihen, että lapsi tönäisee leikkikaveria. Meillä on siis sääntönä, että kiva tekeminen päättyy kotiinlähtöön, jos lapsi heittäytyy aggressiiviseksi.
Lapsi ei ole enää mikään taapero, joten ei mene iänkään piikkiin. On myös suoraan sanottu lapselle, että tällä menolla lapsella ei kohta enää ole kavereita ollenkaan, jos jatkaa moista käytöstä. Ja toisten lasten vanhemmat kieltävät pian lapsiaan leikkimästä lapsemme kanssa. Lapsellamme on oikein hyvin kehittynyt puhe ja lapsi puhuu paljon, mutta tunnekuohun yllättäessä puhelahjat unohtuvat ja tilalle tulee huutaminen ja aggressiivinen käytös. Me vanhemmat olemme ihan loppu tämän lapsen käytöksen kanssa ja tähän päälle vielä häpeä siitä, kun oma lapsi käyttäytyy näin, vaikka kuinka olemme yrittäneet kasvattaa. Kaiken kukkuraksi päiväkodista on opittu aivan hirveää kieltä, mm. kiroilua (meillä ei kiroilla ollenkaan).
Olemme yrittäneet useamman kerran hakea apua terveydenhuollosta. Neuvolassa on vain kohauteltu olkia, kun on muuten terve ja hyvin kehittynyt lapsi. Lastenpsykologi vain voivottelee, että ikävä tilanne ja kun jo teette niin paljon lapsen eteen ja olette kasvatusoppaat/nettisivut lukeneet, niin ei tässä oikein mitään neuvojakaan ole antaa. Olen pyytänyt, eikö voitaisi saada joku ammattilainen käymään meillä kotona, mutta ei kuulemma ole mahdollista. Keskusteluaika järjestyisi reilun kuukauden päähän, vaikka lapsi on viimeksi tänään päiväkodissa huitaissut toista lasta ja eilen yritti lyödä kotona toista vanhempaa. Terveydenhuollossa vastassa on vain voivottelua, mutta ei apua. Eikä sekään lämmitä mieltä, että hoetaan lapsen olevan vielä "pieni". Juu, hän on vielä pieni, mutta ei se silti tuota käytöstä oikeuta.
Anteeksi siis sinulle, joka olet kohdannut lapseni kamalaa käytöstä. Olemme siihen yrittäneet puuttua ja saada apua, mutta aika yksin on jääty. Ihan itkettää tämä tilanne ja todella kaipaisin neuvoja siitä, miten tätä tilannetta lähtisi purkamaan, kun apua ei näytä neuvolasta saavan.
Kommentit (319)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minua risoo se, miten rauhallisten lasten vanhemmat syyllistävät levottomien, aggressiivisten ja tottelemattomien lasten vanhempia näiden lasten käytöksestä. Ihmetellään, miksi ei kasvateta, eikä sanota ei. Eivät käsitä, että todella tehdään kasvatustyötä ja paljon tehdäänkin, mutta se, mikä kiltin ja rauhallisen lapsen kasvatukseen riittää, ei riitä tottelemattomalle lapselle.
Samalla tekisi mieli kysyä: jos lapsesi on kiltti, rauhallinen ja arka, muuttuuko hän sosiaaliseksi ja rohkeasti sillä, että käsket? Päästääkö äidin lahkeesta irti ja lähtee rohkeasti tutkimaan ympäristöään sillä, että käsket? muuttuuko arka ja rauhallinen lapsesi rohkeaksi, pelottomaksi ja vilkkaammaksi sillä, että käsket? Alkaako lapsesi käskemällä puhua muille reippaasti, jos tähän asti hän ei ole lainkaan rohkaistunut puhumaan? Ei tietenkään. Miksi oletat, että se levoton ja tottelematon lapsi muuttuisi pelkästään käskemällä? Muutos vaatii paljon työtä ja joskus se suurikin työ voi lopulta merkitä vain pieniä muutoksia lapseen.
Sivusta olen seurannut äärimmäisen arkojen lasten kasvua kaverin perheessä. Kaveri ylenkatsoo kaikkia vähänkään vilkkaampia lapsia. Omansa ovat jo 6 v ja 4 v, mutta yhä aivan kiinni äidissään. Ovat todella hiljaisia, eivät uskalla puhua suht vieraille aikuisille, nyökkäävät vain kysyttäessä otatko mehua tms. Eivät uskalla leikkiä vieraampien lasten kanssa. Ovat fyysisesti kiinni äidissään, äitiä tarvitaan leikkimisen tueksi ja rohkaisuksi vieraaseen paikkaan. Lapset lämpenevät hitaasti sosiaaliseen vuorovaikutukseen. Ovat arkoja kokeilemaan yhtään mitään, leikkipuistoissakin suurin osa laitteista jännittää liikaa. En ole koskaan kuullut, että nämä lapset olisivat esimerkiksi nauraa kikattaneet ääneen saati huutaneet.
Ei se tuokaan helppoa ole, että lapset vaativat äärimmäisen paljon tukea ja ovat ihan hiljaa. Suvustani tiedän muutamia tällaisia, jotka ovat tosin jo reilusti aikuiseen ikään ehtineitä. Ovat vieläkin hyvin hiljaisia ja arkoja, eikä opintojen jälkeen työelämään siirtyminen ole onnistunut, kun sosiaalistelu ottaa voimille.
Ei se, että lapsi ei ole aggressiivinen, tarkoita sitä, että hän olisi halvaannuttavan arka tai ihmispelkoinen. Suurin osa lapsista ei ole kumpaakaan noista.
Harva lapsi on todella arka. Silti pieni osa on. Ihan yhtä lailla se on ihmisille ympärillä kuormittavaa.
Aroista lapsista ei ole ollut minun lapsilleni koskaan mitään haittaa (itse asiassa yksi keskimmäiseni pitkäaikaisista parhaista ystävistä on melko arka lapsi), sen sijaan näistä pahoinpitelijöistä kyllä. Luulisi tämän olevan ihan selvää jo maalaisjärjellä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Parin vuoden kuluttua voimme lukea apn avautumisia lapsensa kiusaamisesta, kuinka hänet jätetään leikkien ulkopuolelle eikä kutsuta synttäreille yms. Alle kouluikäiset lapset eivät kiusaa ketään mutta eivät halua leikkiä lyövän, sääntöjä noudattamattoman hirvityksen kanssa joka pilaa kaikki leikit.
Ongelma on että lapsella ei ole kuria, vanhempien pitää antaa remmiä niin osaa oppia käyttäytymään, lapsen pitää oppia pelkäämään että jos tekee pahoja sille on seuraus esim remmi, lapsi oppii yhdistämään pahanteon ja remmin.
Pari vuotta ja Wilma laulaa. Ap sättii lasta kotona, mutta suuttuu jos joku muu kehtaa moittia lapsen käytöstä hänelle. Lapsi on ap:lle särö kulissiin ja muistutus hänen omasta paskasta vanhemmuudestaan. Hän ei voi myöntää omia virheitään, ja sysää lapsen huonoksi. Lapselle paras tilanne olisi tulla sijoitetuksi.
Lastemme serkkupoika oli tuollainen ennen kouluikää. Aina tönimässä ja satuttamassa muita. Kun hän meni kouluun, häntä kookkaammat koulutoverit laittoivat hänet ruotuun. Hänestä kasvoi ihan mukava nuorimies. Vanhemmat eivät saa lyödä lasta, mutta koulussa ja etenkin koulumatkoilla toiset lapset saavat lyödä kenenkään siihen puuttumatta. Oppi tulee kantapään kautta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Aloittaja, kyllä lapsesi vielä joskus lyö väärää lasta ja oppii, että lyöminen tekee kipeää.
Vierailija kirjoitti:
Arvelisin kans et lapsi on varmaan 3-4 v. Sen pohjalta seuraavia ehdotuksia:
1. Sama linja kuin aiemmin mutta pois puheet jotka koskee lapsen tulevaisuutta (kukaan ei kohta halua leikkiä kanssasi). Tuon ikäinen ja vähän vanhempikin lapsi elää hetkessä. Miten kävi nyt on olennaisempaa. Ja mahdollisuuksien mukaan lapsi sovittamaan käytöksensä ASAP eli kun on rauhoittunut pyytämään anteeksi kaverilta. Vaikka sitten seuraavana päivänä, jos ei aiemmin onnistu.
2. Lapsen tunteidensäätely tulee kehittymään eli tilanne tulee helpottamaan. Luultavasti aikuisenakin on tilanne että tunnekuohu nousee mutta on toivottavasti siihen mennessä oppinut käsittelemään sen. Tilanne ei ole toivoton!
3. Lapselle joku turvallinen keino purkaa pahin turhauma ja aggressio sen tullessa. Yksi mun tuttu huutaa liikenteen meluun. :D Käykää harjoittelemassa sitä et kun oikein suututtaa niin juostaan sivummas ja karjutaan. Joo, ei sosiaalisesti sekään paras, mut parempi kuin kaverin lyöminen.
4. Lapselle harrastus, jossa oppii tunteiden hallintaa. Esim. judo tai karate, siellä opetetaan itsehillintää. Juttele ohjaajien kanssa etukäteen tästä haasteesta että tietävät.
5. Ei liikaa ohjelmaa. Väsyneenä pinna palaa herkemmin keneltä vaan.
6. Olkaa sinnikkäitä terveydenhuollon kanssa, lievemmin nepsypiirteisillä ei välttämättä ole oireet niin vahvat että ohjattaisiin tai otettaisiin tutkimuksiin, mut oireilu voi silti olla vahvaa.
7. Muistuttakaa lapselle että hän on rakas ja hyvä vaikka usein onkin tavallista pahempi känkkäränkkä kylässä.
t. tällaisia lapsia tutkinut psykologi
Paini on kanssa hyvä laji. Saa vääntää voimiensa takaa, siis käyttää aggressiivisuutta hyvin kanavoiden, ja itsehillintä on pakko oppia.
Ja levon tärkeyttä korostaisin kanssa kuten joku aiempikin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vaikea paikka, oli syy mikä tahansa. Ennen kouluun menoa olisi saatava syy selville ja käytös kuriin, muuten tietää uusia vaikeuksia, oppiminenkin vaikeutuu ja kaverisuhteiden saaminen, toisten ihmisten kärsivällisyys on oikeutetusti rajallinen.
Vierailija kirjoitti:
Selvä ADHD tapaus. Kannattaa ottaa selvää eri ADHD tyypeistä joista joihinkin (ei kaikkiin) liittyy juuri epätyypillinen aggressivisuus. Hoitoa kannattaa alkaa kartoittamaan lastenpsykiatrin kanssa. Kuri, järkipuhe sekä kasvatus ei aina riitä kun on kyseessä neuroepätyypilliset aivot.
Ei ole ADHD tapaus. On todella jarkyttavaa, miten Suomessa vanhemmat ja laakarit liukuhihnalta maaritelevat lapsia ADHD-tapauksiksi ja kasvattamisen sijaan lapsi tuupataan laakitykseen ja "erityislapseksi".
En tieda millaisia lapsia sattui Suomessa sarjaan, jossa joku Penttala (tai jotain siihen suuntaan) auttoi perheita kasvatusasioissa. Kysehan oli ulkomaisesta formaatista, joka on pyorinyt ainakin Britanniassa ja USAssa. Esim USAlaisessa versiossa on mukana aivan "karmeita" lapsia ja loppuunajettuja vanhempia. Suomessa lapset tuskin saisivat mitaan mahdollisuutta normaaliin elamaan, mutta esim USAlaisessa versiossa heista saadaan ihan asiallisia, kivoja, iloisia lapsia. (ainakin joitakin videoita on nahtavissa youtubessa, mutta please ette sitten kommentoi siella verkossa ollenkaan, koska suomalaisten kommentointi on 99%sti hapeallista ja asiatonta).
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Pari vuotta ja Wilma laulaa. Ap sättii lasta kotona, mutta suuttuu jos joku muu kehtaa moittia lapsen käytöstä hänelle. Lapsi on ap:lle särö kulissiin ja muistutus hänen omasta paskasta vanhemmuudestaan. Hän ei voi myöntää omia virheitään, ja sysää lapsen huonoksi. Lapselle paras tilanne olisi tulla sijoitetuksi.
Ihan oikeasti: pida se suusi kiinni. Kun sinulla ei ole mitaan asiallista annettavaa, vaan pelkastaan tarve pahoinpidella ihmisia sanoillasi, ihan vaan pyri fixaamaan niita omia ongelmiasi siella kotosalla, alaka tule oksentamaan niita tanne.
Juttusi ei kuvaa keskustelun aloittajaa, vaan on kertomus sinusta itsestasi.
Lapsesi on 4.
Hänellä ei ole mikään vikana.
Sinulla on pieni lapsi joka lyö.
Sillä toisella on pieni lapsia joka antaa lyödä.
Sanot tiukalla äänellä; lyöminen on kielletty. Estät lyömisen jatkumisen fyysisesti, kun olet paikalla. Tätä jauhat.
Unohda kasvatus ja keskustelu. Toimit vain. Järjellä. Jos tilanne ei parane ensi kesään mennessä tai muuttuu paremmaksi niin katsotaan uudelleen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Lapsesi on 4.
Hänellä ei ole mikään vikana.
Sinulla on pieni lapsi joka lyö.
Sillä toisella on pieni lapsia joka antaa lyödä.
Sanot tiukalla äänellä; lyöminen on kielletty. Estät lyömisen jatkumisen fyysisesti, kun olet paikalla. Tätä jauhat.
Unohda kasvatus ja keskustelu. Toimit vain. Järjellä. Jos tilanne ei parane ensi kesään mennessä tai muuttuu paremmaksi niin katsotaan uudelleen.
1. Sano: Ei
2. Estä
3. Leikit jatkuu heti kun lapseen on saatu katsekontakti& sanottu EI.
Jos lyö, palaa kohtaan 1.
Ei etukäteen eikä jälkikäteen keskustelua noin pienen kanssa.
Kaikki on tässä ja nyt.
Koita nyt vetää happea, ihminen on aggressiivinen luonnostaan. Sinä et sitä poista. Sinun tehokas, yksinkertainen ja johdonmukainen käytös yhdessä ajan kanssa poistaa ongelman.
Vierailija kirjoitti:
Ehjä ydinperhe, lapsella ei sisaruksia.
Yrittämisellä tarkoitan sitä, että meillä todella on rajat, on kasvatettu ja ollaan lapselle läsnä. Lasta rakastetaan ja tehdään yhdessä mukavia asioita. On lämpöä ja läheisyyttä. Silti tämä ei näytä riittävän.
ADHD-tutkimuksista ja muista on suoraan terveydenhuollossa todettu, että ei vielä näin pienelle tehdä. Ja koska mitään kehitysviivästymiä tms ei ole, eivät ole muutenkaan kiinnostuneita tutkimaan lasta enempää.
Ap
Hei, tarkempia adhd/autismitutkimuksia tehdään monesti vasta 5v alkaen julkisella puolella yliopistosairaaloissa. Tämä on myöhään jo ihan senkin vuoksi, että jos lapsella todetaan tarvetta oppivelvollisuuden pidentämiseen, karsiutuu yksi vaihtoehdoista (kaksivuotinen eskari 5v alkaen) suoraan pois. Sitä ennen voi neuvolan kautta päästä kuitenkin jo mm. julkiselle puolelle yliopistosairaalaan lastenneurologille (joka ohjaa tarvittaessa lastenpsykiatrian neuropsykiatrian tiimiin), aistiherkkyyksistä SI-toimintaterapia-arvioon, ylipäätään toiminta- ja puheterapia-arvioihin. Myös päiväkoti voi suositella hakeutumista puheterapia-arvioihin. Päivähoidon varhaisen tuen-dokumentoinnin voi tarvittaessa tulostaa neuvolaan vanhempien kokemuksen ohelle.
Täsmentäkää/korjatkaa jos muissa kunnissa eri tavalla. Tämä kokemus Oulun alueelta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kuten olette huomanneet, itse teidän on lapsenne kasvatettava. Neuvola ja terveydenhuolto kohauttavat olkiaan. Rehellisyyden nimissä, eipä sieltä tällaiseen ongelmaan juuri apua saisikaan. Lässytyskasvatus ei tällaiseen tehoa.
Teidän, vanhempien, on toimittava. Väkivaltaisen käytöksen on loputtava. On kyse lapsenne tulevaisuudesta. Olette yrittäneet jo monia tehottomia keinoja. Nyt kunnon ryhtiliike teille vanhempina! Vässykkämäinen selittely jääköön taa. Se on napakka EI! Fyysinen estäminen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Pari vuotta ja Wilma laulaa. Ap sättii lasta kotona, mutta suuttuu jos joku muu kehtaa moittia lapsen käytöstä hänelle. Lapsi on ap:lle särö kulissiin ja muistutus hänen omasta paskasta vanhemmuudestaan. Hän ei voi myöntää omia virheitään, ja sysää lapsen huonoksi. Lapselle paras tilanne olisi tulla sijoitetuksi.
Ihan oikeasti: pida se suusi kiinni. Kun sinulla ei ole mitaan asiallista annettavaa, vaan pelkastaan tarve pahoinpidella ihmisia sanoillasi, ihan vaan pyri fixaamaan niita omia ongelmiasi siella kotosalla, alaka tule oksentamaan niita tanne.
Juttusi ei kuvaa keskustelun aloittajaa, vaan on kertomus sinusta itsestasi.
Ei meillä ole kuvatunlaista ongelmaa. Nähnyt näitä kyllä ympärillä. Tietty kaava toistuu.
Oikeesti.
Kysykää neuvoja ja kokemuksia vanhempienne ja isovanhempien ikäisiltä.
Niin.
Holding on ollut kiellettyä koko 2000-luvun. Että juu ei sitä. Eikä se edes toiminutkaan. Terveisin päiväkodin täti -80-luvulta.
Vierailija kirjoitti:
Ongelma on että lapsella ei ole kuria, vanhempien pitää antaa remmiä niin osaa oppia käyttäytymään, lapsen pitää oppia pelkäämään että jos tekee pahoja sille on seuraus esim remmi, lapsi oppii yhdistämään pahanteon ja remmin.
Tekstistäsi voi päätellä, että ainakin sinun aivosi ovat saaneet remmiä!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Voisiko olla jotain neuroepätyypillisyyttä? ADHD?
Ikävä nostaa vielä yksi mahdollisuus, eikä toivottavasti liity asiaan kuitenkaan mitenkään, mutta osa lapsista on synnynnäisesti antisocial behavior -piirteisiä. Psykopatia-kirjolla. Jos näin olisi, on heistäkin aivan mahdollista tulla aikuisia jotka käyttäytyvät toetyn tavoin huolehtivasti läheisien ihmisten kanssa ym. vaikkakin heiltä jossain määrin puuttuu toiseen eläytymisen ja empatian kyky. Googleta Patric Gagne tai Loic de Marie.
Olen urallani törmännyt lapsiin, jotka ovat antaneet viitteitä tällaisista piirteistä. Heille tämä nykyisenlainen tunnekasvatus on täyttä myrkkyä, koska he eivät voi mitenkään sitä ymmärtää, koska heillä ei ole tunteita eivätkä he näin ollen voi mitenkään samaistua muidenkaan tunteisiin.
Tällaisten lasten kohdalla (huom: Ei tietenkään mitään diagnoosia ole ollut, huomasin vain että tunteisiin vetoaminen ei heidän kohdallaan toiminut) täytyy asioita perustella eri kautta kuin muille: Jos lyöt kaveriasi, hän ei halua leikkiä sinun kanssasi koska hän joutuu pelkäämään sitä, että saatat lyödä.
Jos lyöt aikuista, aikuinen ei halua antaa sinulle mukavia asioita/joutuu rajoittamaan sinun olemistasi.
Jne. Eli opin pitää tulla sen kautta, että mitä seurauksia sillä lapsen vahingollisella käytöksellä on välillisesti hänelle itselleen. Psykopaattinen tms. ihminen kun kykenee varsin hyvin ymmärtämään oman edun merkityksen ja loogisesti myöskin pyrkii sitä omaa etua kohti: Häntä ei koskaan tule kiinnostamaan muiden tunteet, mutta häntä kiinnostaa se, jos HÄN menettää jotakin sen seurauksena että satuttaa toisia.
Ja tässähän ei edes tarvitse tietää varmasti onko kyse psykopatiasta: Jos lapsesta selvästi näkee, ettei hän kykene toisten tunteita huomioimaan, ettei toisten tunteilla ole väliä tai on jopa tyytyväinen jos saa tunne-reaktion (esim. itkun) irti toisesta, niin metodia kannattaa ainakin silloin harkita kyseisen lapsen kohdalla.
Kuulostaa fiksulta! Toiset lapset tarvitsevat kohtaavaa, yhdessä pohtivaa käsittelytapaa, jossa opetellaan elämää, toiset tarvitsevat selvän linjan ja joko-tai, valitsetko itsellesi edullisen vaihtoedon vai asian karut seuraukset. Uskon että myös me aikuiset tuppaamme helposti uskomaan, että juuri se lähestymistapatoimii joka meille on lapsena toiminut. Ehkä tästä syystä joisenkin mielestä ystävällinen kehotus ja lämmin kannustava puhe on turhaa lässytystä josta ei ole mitäön hyötyä, ja toisten korviin taas selkeät joko-tai -ehdot ja kovat seuraamukset kuulostavat karkealta keinolta joka saisi vain käpertymään kokoon jännityksestä lukossa eikä edes pystymään ajattelemaan läksyn kohteena ollutta asiaa…
Alue: Aihe vapaa
Muistan kasarilla, kun meidänkin perheessä me lapset lyötiin ja tapeltiin. Ja vielä koululaisinakin. Miten onkaan, kaikista sisaruksistani kasvoi empaattisia ja reiluja tyyppejä, eikä itsestänikään kai kovin häiriintynyttä tullut. Nykyään olen sitä mieltä, että vanhempien olisi tuolloin pitänyt tiukemmin puuttua meidän väliseen fyysiseen väkivaltaan, kuten sitä nykyään kutsuttaisiin. Tällä haluan kuitenkin sanoa, että lapset ovat kypsymättömiä ja primitiiviset reaktiot ottavat helposti vallan. On hyvin yksilöllistä, kuinka kauan lapsi tarvitsee aikaa oppiakseen, että fyysinen voimankäyttö ei ole oikea tie.