Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Kun aggressiivisen lapsen kanssa ei saa apua - vanhemman pettymys
Alle kouluikäisestä kyse ja me vanhemmat olemme kääntäneet kaikki mahdolliset kivet. Lapsi käyttäytyy usein aggressiivisesti huolimatta siitä, että olemme sen sata kertaa kieltäneet. Lapsella on rajat, mutta ei läheskään aina niitä tottele. Positiivinen kannustus säilyy lapsella mielessä hetken, sitten taas p'rseilee. Rangaistukset eivät tunnu tepsivän. Kiva leikkihetki saattaakin loppua siihen, että lapsi tönäisee leikkikaveria. Meillä on siis sääntönä, että kiva tekeminen päättyy kotiinlähtöön, jos lapsi heittäytyy aggressiiviseksi.
Lapsi ei ole enää mikään taapero, joten ei mene iänkään piikkiin. On myös suoraan sanottu lapselle, että tällä menolla lapsella ei kohta enää ole kavereita ollenkaan, jos jatkaa moista käytöstä. Ja toisten lasten vanhemmat kieltävät pian lapsiaan leikkimästä lapsemme kanssa. Lapsellamme on oikein hyvin kehittynyt puhe ja lapsi puhuu paljon, mutta tunnekuohun yllättäessä puhelahjat unohtuvat ja tilalle tulee huutaminen ja aggressiivinen käytös. Me vanhemmat olemme ihan loppu tämän lapsen käytöksen kanssa ja tähän päälle vielä häpeä siitä, kun oma lapsi käyttäytyy näin, vaikka kuinka olemme yrittäneet kasvattaa. Kaiken kukkuraksi päiväkodista on opittu aivan hirveää kieltä, mm. kiroilua (meillä ei kiroilla ollenkaan).
Olemme yrittäneet useamman kerran hakea apua terveydenhuollosta. Neuvolassa on vain kohauteltu olkia, kun on muuten terve ja hyvin kehittynyt lapsi. Lastenpsykologi vain voivottelee, että ikävä tilanne ja kun jo teette niin paljon lapsen eteen ja olette kasvatusoppaat/nettisivut lukeneet, niin ei tässä oikein mitään neuvojakaan ole antaa. Olen pyytänyt, eikö voitaisi saada joku ammattilainen käymään meillä kotona, mutta ei kuulemma ole mahdollista. Keskusteluaika järjestyisi reilun kuukauden päähän, vaikka lapsi on viimeksi tänään päiväkodissa huitaissut toista lasta ja eilen yritti lyödä kotona toista vanhempaa. Terveydenhuollossa vastassa on vain voivottelua, mutta ei apua. Eikä sekään lämmitä mieltä, että hoetaan lapsen olevan vielä "pieni". Juu, hän on vielä pieni, mutta ei se silti tuota käytöstä oikeuta.
Anteeksi siis sinulle, joka olet kohdannut lapseni kamalaa käytöstä. Olemme siihen yrittäneet puuttua ja saada apua, mutta aika yksin on jääty. Ihan itkettää tämä tilanne ja todella kaipaisin neuvoja siitä, miten tätä tilannetta lähtisi purkamaan, kun apua ei näytä neuvolasta saavan.
Kommentit (319)
Onpa ihme, etteivät lapset osaa rajoja, kun tälläkin palstalla aikuiset ihmiset sättivät, ivaavat, halventavat ja uhkailevat väkivallalla ihmistä, joka hakee apua ja neuvoja vaikeaan tilanteeseen. On myös helppo huudella, että sen kun menisi asiantuntijoiden pakeille, jos ei ole itsellä kokemusta siitä, miten uuvuttavaa arki tällaisen lapsen kanssa voi olla ja miten lähes mahdoton mitään apua on saada vaikka sitä hakisi kokopäiväisesti. Palveluverkko on repaleinen ja tukossa; vanhemman kokemusta herkästi vähätellään ja jos jonkun kontaktin johonkin auttavaan tahoon saakin, niin luultavasti työntekijä vaihtuu viikottain ja taas aloitetaan alusta. Jos lapsella on esimerkiksi jotain neuroerityisyyttä, niin valitettavasti järjestelmä usein kiinnostuu asiasta vasta kouluikäisen kohdalla. Aloittajalle toivoisin ,että on tukiverkkoja joiden avulla välillä voi hengähtää ja saada tilaa huolehtia myös parisuhteesta jos sellainen on. Se on just kuten lentokoneessakin neuvotaan, että ensin pitää laittaa itselle happinaamari, että on sitten tolkuissaan auttamaan lasta - ja tiedän, että se voi olla tosi vaikeaa tai mahdotonta. Toivottavasti löytyy myös vertaistukea ja lopulta sitä ammattiapua myös. Tiedän myös vanhempia, jotka ovat lopulta joutuneet tekemään lasun omasta lapsestaan, kun muuten ei ole psykiatrista apua saatu. Voimia kaikkeen, ja koita kestää vihamielisten trollien asiattomat hyökkäykset!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Reagoitte todella vahvasti. Lapsen pettymys ja häpeä eivät ainakaan helpota, jos kivasta puuhasta lähdetään aina pois, jos hän hermostuu. Eikö rauhoittumishetki sivussa joskus riittäisi? Asiasta on tehty niin iso numero, että lapsi varmaan kokee jo olevansa huono ja hävettävä ja sellainen vain lisää pahaa mieltä ja huonoa käytöstä.
Aggressiivisen lapsen äitinä: miksi minun pitäisi jäädä lapsen kanssa paikalle, jos hän vetää itkupotkuraivarit ja heittelee tavaroita/tirvaisee naapurin Elsaa? Minusta on syytä lähteä tuossa tilanteessa kotiin rauhoittelemaan lasta. Eikä se minusta ole reilua, että lapseni pitää muiden leikkihetken käytöksellään ja me vain jäisimme paikalle seuraamaan tilannetta. Näin sitä toimitaan aikuistenkin kanssa. Jos joku häiriköi vaikka humalassa konsertissa, ei häntä sinne jätetä jatkamaan häiriköintiä, vaan poistetaan kokonaan paikalta.
Toisilla lapsilla sattuu olemaan pahempi temperamentti kuin toisilla. Mekin pidimme itseämme esikoisen kohdalla epäonnistuneina kasvattajina, kun lapsen tunteiden säätely oli todella heikkoa. Toka lapsi olikin sitten temperamentiltaan erilainen ja aloimme ymmärtää, että vika ei ollut meissä. Esikoisemme on nyt kolmannella ja päiväkodin murheet ovat taaksejäänyttä elämää, vaikka vielä 5-vuotiaan kohdalla pelkäsimme, ettei lapsestamme tule ikinä yhteiskuntakelpoista. Kyllä hänestä sellainen tuli, hän vain tarvitsi enemmän aikaa tunnetaitojen opetteluun.
Te, ketkä sanotte, että pitäisi pitää kuria. Ongelma onkin siinä, että sitä on ollut ja lapsi ei siihen reagoi tai reagoi vain vähän aikaa. Kun meillä on selkeät rajat ja lapsella kuri, ei lapsi silti aina tottele. Lapsi saattaa karata ja juosta vanhemmalta karkuun. Seuraamuksena menettää mukavan asian, esim. leikkipuistokäynnin tai lelu otetaan takavarikkoon. Lapsi itkee asiaa hetken (ja vain siitä näkökulmasta, että hän menetti jotakin) ja sitten koko asia unohtuu. Seuraamus ei tunnu missään. Tai jos lapsi vaikka teloo itsensä juoksemalla uimahallissa, ei hän ota tuosta opiksi ja juoksee taas seuraavalla kerralla. Mitä tällaisessa tilanteessa pitäisi tehdä? Lakata käymästä uimahallissa kokonaan?
Vierailija kirjoitti:
Toisilla lapsilla sattuu olemaan pahempi temperamentti kuin toisilla. Mekin pidimme itseämme esikoisen kohdalla epäonnistuneina kasvattajina, kun lapsen tunteiden säätely oli todella heikkoa. Toka lapsi olikin sitten temperamentiltaan erilainen ja aloimme ymmärtää, että vika ei ollut meissä. Esikoisemme on nyt kolmannella ja päiväkodin murheet ovat taaksejäänyttä elämää, vaikka vielä 5-vuotiaan kohdalla pelkäsimme, ettei lapsestamme tule ikinä yhteiskuntakelpoista. Kyllä hänestä sellainen tuli, hän vain tarvitsi enemmän aikaa tunnetaitojen opetteluun.
Missä vaiheessa alkoi helpottaa? Miten tuitte tunnetaitojen opettelua? Miten päiväkodin aikuiset suhtautuivat lapseenne?
Nimim. samassa veneessä
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Parin vuoden kuluttua voimme lukea apn avautumisia lapsensa kiusaamisesta, kuinka hänet jätetään leikkien ulkopuolelle eikä kutsuta synttäreille yms. Alle kouluikäiset lapset eivät kiusaa ketään mutta eivät halua leikkiä lyövän, sääntöjä noudattamattoman hirvityksen kanssa joka pilaa kaikki leikit.
Kyllä kiusaavat, jo 3-vuotiaat osaavat jos mielenlaatu on sellainen. Myös päiväkodissa on kiusaamista, leikin ulkopuolelle jättämistä ja synttärikutsuilla kiristämistä. Tiedän koska olen tätä vanhempana ollut todistamassa sekä pihalla että päikyssä. Lapseni oli ja on hyväntahtoinen ja sopeutuvainen eikä vielä tähän päivään mennessä (lukiolainen) ole lyönyt ketään.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Onko teillä muita lapsia? Uusioperhe? Saattaa olla ainakin huomionhakuinen.
Uusioperhe ei ole mikään PERHE. Paljonko dokasit, tupakoit ja käytit huumeita odotusaikanasi? Ei tollanen käytös syyttä tule tai sitten et vaan osaa kasvattaa? Pitäiskö nyt yhteiskunnan maksella Sun pentus törttöilyt?
Inkku on vissiin korkannut aamusidukan?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Eiköhän tällekin kaverille joku aakkosdiagnoosi myöhemmällä iällä saada. Normaali lapsi ei ole jatkuvasti väkivaltainen tai huuda suoraa huutoa. Toivottavasti pääsette tutkimuksiin viimeistään koulun alussa. Tuskin koulunkäynti onnistuu tulevaisuudessa kovinkaan hyvin, jos väkivaltaa ei saada hänestä kitkettyä pois.
Ainahan voi mennä omalla rahalla erikoislääkärille. Julkiselle jos menet, niin sieltä on turha apuja odottaa.
Muuttakaa maahan, jossa ruumiillinen kuritus on sallittua ja sitten annatte remmiä perseelle, niin tokenee.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kannattaa tutustua tähän kirjasarjaan, noiden Fanttien avulla voi jutella asioista silloin kun tilanne ei oo just sillä hetkellä päällä. Meillä on ollut näistä apua, vaikka ei tietenkään yksi konsti yksin riitä. https://www.tunnetaitojalapselle.fi/kampanjat/8135.html
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vaikea paikka, oli syy mikä tahansa. Ennen kouluun menoa olisi saatava syy selville ja käytös kuriin, muuten tietää uusia vaikeuksia, oppiminenkin vaikeutuu ja kaverisuhteiden saaminen, toisten ihmisten kärsivällisyys on oikeutetusti rajallinen.
Minä sanoisin, että se kärsivällisyys loppuu ennen lapsia heidän vanhemmillaan. Oma lapseni oli vasta 2,5 v, kun hän oli heittänyt hiekkaa/töninyt toisia lapsia (asia, mitä tuossa vaiheessa melko monet lapset tekivät). Jo tuossa vaiheessa osa pienen paikkakunnan äideistä totesi, että lapsemme on v-kivaltainen ja eivät halua lastensa leikkivän lapsemme kanssa. Aika karua oli huomata, että lapsi ei saanut paikkakunnalla ainuttakaan kaveria, kun vanhemmat eivät halunneet lapsemme leikkivän lastensa kanssa. Lapsi sai kavereita vasta, kun muutimme toiselle paikkakunnalle ja tuollainen käytös jäi hiljalleen pois.
No en minäkään haluaisi lastani sellaiseen leikkiin, jonka päätteeksi on suut ja silmät täynnä hiekkaa tai muksu mustelmilla.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Muistan kasarilla, kun meidänkin perheessä me lapset lyötiin ja tapeltiin. Ja vielä koululaisinakin. Miten onkaan, kaikista sisaruksistani kasvoi empaattisia ja reiluja tyyppejä, eikä itsestänikään kai kovin häiriintynyttä tullut. Nykyään olen sitä mieltä, että vanhempien olisi tuolloin pitänyt tiukemmin puuttua meidän väliseen fyysiseen väkivaltaan, kuten sitä nykyään kutsuttaisiin. Tällä haluan kuitenkin sanoa, että lapset ovat kypsymättömiä ja primitiiviset reaktiot ottavat helposti vallan. On hyvin yksilöllistä, kuinka kauan lapsi tarvitsee aikaa oppiakseen, että fyysinen voimankäyttö ei ole oikea tie.
Näin oli meilläkin, mutta kukaan ei kieltänyt tai ohjannut toimintaa. Päinvastoin myös vanhemmat löi meitä lapsia.
Ikävä kyllä me sisarukset emme ole nyt aikuisena hyvissä väleissä tästä syystä. Meidät jätettiin tappelemaan ja selviytymään keskenämme ja kotona oli susilauman säännöt. Tuo jätti paljon katkeruutta suuntaan ja toiseen.
Ajat oli aika karut silloin. Nykyään onneksi eri meininki.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Toimintaterapeutin arvio voisi olla paikallaan. Millainen on lapsen temperamentti muuten, kuinka herkästi reagoiva, osaako rauhoittua? Rauhoittumista voi harjoitella, kotona voisi olla päiväohjelma johon suunniteltu ulkoilua, yhdessäoloa, omassa huoneessa olemista tms. Jos päivä menee hyvin, palkintotarra seinätauluun ja kun tarroja on vaikkapa viisi, palkitaan lapsi jollain kivalla tekemisellä. Perseilyyn puututaan ja opastetaan miksi näin ei toimita, sitä joutuu varmasti toistelemaan paljon. Työtä vaatii mutta jotkut lapset ovat työläämpiä kasvattaa.
Sivusta. Omalla lapsellani on selkeät rutiinit. Aamu- ja iltarutiinit toistuvat samanlaisina aina, olipa arki tai viikonloppu. Vaikka olisi mukavaa tekemistä ja palkintotarra tms luvassa, saattaa lapsi silti käyttäytyä ikävästi. Ja päivät ovat todella vaihtelevia. Joku päivä menee hyvin aamusta asti, seuraavana päivänä lapsi saattaa herätä väärällä jalalla heti aamusta ja koko päivä on yhtä kiukuttelua ja perseilyä. Perseilyyn on puututtu tuhansia kertoja tässä vuosien aikana, ei ole auttanut. Kyllä tässä väistämättä tulee olo, että missä välissä tämän pitäisi helpottaa, kun lapsi on kohta 6 v.
Olisiko jotain turhautunutta energiaa? Mites olisi joku fyysisesti suht raskas liikuntaharrastus? Sen jälkeen ei niin jaksa perseilläkään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Soittaa poliisille, ne voi kiilata sen konttia päin tai antaa sähköä
(tuo oli sarkasmia, poliisi toimi oikein molemmissa tilanteissa. Ei mopopellejä yleisille teille, ei mopopellejä mihinkään)
Ruutuaika kokonaan pois ja ulkoilua sekä liikuntaa tilalle.
Vierailija kirjoitti:
Te, ketkä sanotte, että pitäisi pitää kuria. Ongelma onkin siinä, että sitä on ollut ja lapsi ei siihen reagoi tai reagoi vain vähän aikaa. Kun meillä on selkeät rajat ja lapsella kuri, ei lapsi silti aina tottele. Lapsi saattaa karata ja juosta vanhemmalta karkuun. Seuraamuksena menettää mukavan asian, esim. leikkipuistokäynnin tai lelu otetaan takavarikkoon. Lapsi itkee asiaa hetken (ja vain siitä näkökulmasta, että hän menetti jotakin) ja sitten koko asia unohtuu. Seuraamus ei tunnu missään. Tai jos lapsi vaikka teloo itsensä juoksemalla uimahallissa, ei hän ota tuosta opiksi ja juoksee taas seuraavalla kerralla. Mitä tällaisessa tilanteessa pitäisi tehdä? Lakata käymästä uimahallissa kokonaan?
Kyllä. Jos lapsi ei vielä hallitse jotain asiaa, sitä ei tehdä. Ethän päästäisi lastasi myöskään ajamaan autoa, ja sitten pettyneenä toteamaan, että lapsi ei osannut!
Selitä lapselle, että asian harjoittelua jatketaan myöhemmin, sitten kun hän on valmis. Mutta vielä ei voida tätä asiaa tehdä, koska se on liian vaikeaa.
Yleensä lapsi itsekin haluaa olla iso ja pärjäävä, joten jossain kohtaa hänellä herää oma motivaatio harjoitella asiaa.
Nyt toistaiseksi teette asioita, jotka onnistuvat. Vietätte aikaa esim. tutussa leikkipuistossa, jos siellä sujuu. Palkinto voi olla vaikka sitä, että mennään johonkin uuteen leikkipuistoon kokeilemaan jotain uutta keinua tms. Eli lapsi oppii, että kun hän pärjää tilanteissa, hän saa lisää kivoja asioita. Tavaralla ja karkilla ei kannata lahjoa.
Jos lapsi epäonnistuu, ette hiero epäonnistumista naamaan vaan selitätte rauhallisesti, että nyt ei mennyt niin hyvin, nyt pidetään taukoa tässä asiassa.
Toistatte sitä tuttua arkea ja niitä perusasioita, jotka sujuvat.
Kokeilkaa muksuoppi-menetelmää, kirjan saa varmasti kirjastosta.
Perjeneuvoloissa on ainakin joissain kunnissa ihmeelliset vuodet -kursseja, jotka on suunniteltu juuri teidän kaltaisille perheille.
Suosittelen lämpimästi näitä kursseja.
Voimia teille!
Missä on hippejä ja hamppua, siellä tarvitaan Nokian kumipamppua
Syytä ittees. Ite päähän oot hullun penskan saanut maailmaan !!!! Olisko kannattanut abortti ???? Turha syytellä muita. En tajua vanhempia, jotka eivät tee aborttia, jos on jo tiedossa, että tuleva lapsi on vähänkin vammainen, se pitäisi silloin olla pakollista. Kukaan ei halua vammaista lasta vaivaisen. Niitä saa hävetä, kun vanhenevat. Olisi armeliaampaa teettää abortti.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ihme olankohauttelua tuo, että ei 5-vuotiailta tutkita vielä adhd:ta.
No ei tutkita, mutta mitä enemmän tietoa on kerättynä matkan varrella ennen sopivaa ikää, niin sen parempi.
Näin sanoo järki sekä meidän psykologi.
Ongelma on vain siinä, että se ei lämmitä perhettä siinä vaiheessa, että joskus 7-8 v iässä saattaa jo saada apua. Sillä lapsella ja perheellä menee ennen sitä monta vuotta pilalle, kun lapsen kiukku, aggressio ja sopimaton käytös haittaa perheen elämää ja lapsen arkea päiväkodissa. Ja aika moni sanoo jälkikäteen, että näki omasta/lähipiirin lapsesta jo muutaman vuoden iässä, että käytös poikkesi merkittävästi ikätovereista.
Näihin ongelmiin olisi paljon helpompi puuttua varhain, eikä odotella kouluikään asti.
Tutkimuksia ja apua pitää saada. Se on ihan yksi lysti koska aletaan diagnosoimaan, se on laaja prosessi.
Jokaisella lapsella on oikeus kehittyä kouluvalmiiksi. Asioihin pitää tarttua heti kun ongelmia ilmenee. Ne päiväkotivuodet on ratkaisevia aikoja.
Osalla tässäkin keskustelussa on asenne, että vähätellään toisten ongelmia ja sairauksia. Ei ne neuroepätyypillisyydet lapsesta lähde tiukasti komentamalla.
Lähteekö sairaudet ihmisestä käskemällä? Ei lähde, vaivoihin tarvitaan apua ja hoitoa. Neuroepätyypilliset lapset tarvitsevat yhtälailla apua kuin syöpäpotilas.
Mihin Suomen rahat valuu, kun ei ole varaa auttaa pieniä lapsia, tulevia veronmaksajia?
Alue: Aihe vapaa
Keskusteluaika kuukauden päähän. Siitä voi aloittaa ja lääkärin tutkimus olisi tarpeen. Mutta muuten ainoa vaihtoehto on laittaa siihen hommaan tavalla tai toisella kuri ja saada se loppumaan heti välittömästi.
Ennen kuin menee liian pitkälle, ja se menee ilman muuta liian pitkälle jos ei pysäytetä. Lapsi täytyy saada ymmärtämään, ettei noin voi tehdä.
Elämässä asiat ei yleensä oikeasti ole niin kovin ystävällisiä. Jossain vaiheessa on kuitenkin pakko oppia tai itkeä ja oppia.
Jos ei vieläkään ymmärrä, niin viimeistään aikuisena tulee raja vastaan ja sitten poliisi ja tuomari opettaa lisää.