Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Kun aggressiivisen lapsen kanssa ei saa apua - vanhemman pettymys
Alle kouluikäisestä kyse ja me vanhemmat olemme kääntäneet kaikki mahdolliset kivet. Lapsi käyttäytyy usein aggressiivisesti huolimatta siitä, että olemme sen sata kertaa kieltäneet. Lapsella on rajat, mutta ei läheskään aina niitä tottele. Positiivinen kannustus säilyy lapsella mielessä hetken, sitten taas p'rseilee. Rangaistukset eivät tunnu tepsivän. Kiva leikkihetki saattaakin loppua siihen, että lapsi tönäisee leikkikaveria. Meillä on siis sääntönä, että kiva tekeminen päättyy kotiinlähtöön, jos lapsi heittäytyy aggressiiviseksi.
Lapsi ei ole enää mikään taapero, joten ei mene iänkään piikkiin. On myös suoraan sanottu lapselle, että tällä menolla lapsella ei kohta enää ole kavereita ollenkaan, jos jatkaa moista käytöstä. Ja toisten lasten vanhemmat kieltävät pian lapsiaan leikkimästä lapsemme kanssa. Lapsellamme on oikein hyvin kehittynyt puhe ja lapsi puhuu paljon, mutta tunnekuohun yllättäessä puhelahjat unohtuvat ja tilalle tulee huutaminen ja aggressiivinen käytös. Me vanhemmat olemme ihan loppu tämän lapsen käytöksen kanssa ja tähän päälle vielä häpeä siitä, kun oma lapsi käyttäytyy näin, vaikka kuinka olemme yrittäneet kasvattaa. Kaiken kukkuraksi päiväkodista on opittu aivan hirveää kieltä, mm. kiroilua (meillä ei kiroilla ollenkaan).
Olemme yrittäneet useamman kerran hakea apua terveydenhuollosta. Neuvolassa on vain kohauteltu olkia, kun on muuten terve ja hyvin kehittynyt lapsi. Lastenpsykologi vain voivottelee, että ikävä tilanne ja kun jo teette niin paljon lapsen eteen ja olette kasvatusoppaat/nettisivut lukeneet, niin ei tässä oikein mitään neuvojakaan ole antaa. Olen pyytänyt, eikö voitaisi saada joku ammattilainen käymään meillä kotona, mutta ei kuulemma ole mahdollista. Keskusteluaika järjestyisi reilun kuukauden päähän, vaikka lapsi on viimeksi tänään päiväkodissa huitaissut toista lasta ja eilen yritti lyödä kotona toista vanhempaa. Terveydenhuollossa vastassa on vain voivottelua, mutta ei apua. Eikä sekään lämmitä mieltä, että hoetaan lapsen olevan vielä "pieni". Juu, hän on vielä pieni, mutta ei se silti tuota käytöstä oikeuta.
Anteeksi siis sinulle, joka olet kohdannut lapseni kamalaa käytöstä. Olemme siihen yrittäneet puuttua ja saada apua, mutta aika yksin on jääty. Ihan itkettää tämä tilanne ja todella kaipaisin neuvoja siitä, miten tätä tilannetta lähtisi purkamaan, kun apua ei näytä neuvolasta saavan.
Kommentit (319)
Voin sanoa, että on rankkaa tällaisen lapsen vanhempana. Lapseni ei siis yleensä kohdista väkivaltaa toisiin lapsiin, vaan aikuisiin.
Lapsen (kohta 6 v) kanssa arki on jatkuvaa taistelua. Joka päivä tulee vähintään kerran, monesti parikin kertaa lapsen raivarit. Lapsi huutaa, karjuu ja saattaa töniä aikuista. Raivon aiheeksi saattaa riittää se, että lapsi hävisi lautapelin/sanottiin, että on iltapuuhien aika tms. On sanottu, että kiukkua saa tuntea, mutta sitä ei saa purkaa toisiin, ei satuttaa muita, itseä tai heitellä tavaroita. Kiukusta voi puhua aikuisille tai purkaa kiukkua vaikka työntämällä seinää, mutta lapsi ei usko/muista kiukun tullessa. Rauhallisessa tilanteessa käydyt kasvatuskeskustelut tuntuvat menevän yhdestä korvasta sisään ja toisesta ulos. Usein lapsi vain pyörittelee silmiään ja katselee muualle, kun koittaa komentaa. Keskittymiskyky on välillä aivan järkyttävän huono.
Tähän päälle suuret haasteet ruokailun kanssa. Lapsi suostuu syömään vain alle kymmentä lämmintä ruokaa. Kasviksista menee kurkku ja porkkana, hedelmistä banaani ja harvakseltaan omena + päärynä. Leivälle ei kelpaa päälliset, monien lasten herkut vesimeloneista viinirypäleisiin ja jogurteista kirsikkatomaatteihin ja makaronilaatikkoon eivät kelpaa. Ei suostu edes maistamaan. Tai jos ottaa pienen maistiaisen, niin aina sanoo, että ei ole hyvää. Väsyttää, kun vuosia perheen elämää on rytmittänyt lapsen ruokahaasteet. Ei voida vaikka ottaa ja lomapäivänä lähteä syömään kiinalaiseen ravintolaan tms, kun lapsi kieltäytyy syömästä. Lapsi ei suostu syömään päiväkodissa juuri muuta kuin näkkäriä, joskus harvoin sattuu lapselle maistuvaa ruokaa (tyyliin kalapuikkoja ja perunoita).
Näistä ongelmista on puhuttu ja itketty neuvolassa ja perheneuvolassa jo pitkään. Konkreettinen apu kuitenkin loistaa poissaolollaan, mitään diagnooseja ei ole edes pohdittu. Itse mietin ainokaisen kohdalla, että meneekö tämä koskaan ohi ja onko vanhemmuus yleensä näin vaikeaa ihmisillä. Lapsiluku on jäänyt yhteen, kun ei ole haluttu ottaa riskiä siitä, että kohdalle tulisi toinen samanlainen lapsi. On jopa miehen kanssa pohdittu, että muutettaisiin eri osoitteisiin ihan vain siksi, että toinen saisi välillä lepoa lapsesta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Nepsyydestä puhuvat:
Meillä on ainakin ongelmana ollut se, että edes ammattilaiset eivät ota asiaa todesta ja loput heistä ovat erimielisiä siitä, voisiko lapsi olla nepsy. Lapsi on viisas, kielellisesti lahjakas, todella sosiaalinen ja motorisilta taidoiltaan ikätasoa edellä. Samainen lapsi tulistuu nopeasti, on huono hillitsemään tunteitaan (saattaa heittää tavaran tai tönäistä aikuisia), pitää toistuvasti ääntä (siis muuta kuin puhetta), on äärimmäisen nirso ruoan suhteen, ei siedä meteliä (vaikka itse tuottaa sellaista ääntä tuottamalla!) jne. Koitapa tässä arvata, onko lapsi nepsy vai normaali, jolla haastavampi käytös/erityisyydet menevät kasvaessa ohi. Todellisuus on se, että lapsen haasteiden kanssa ei saa mitään kunnollista apua, kun osan ammattilaisista mielestä mitään ongelmaa ei edes ole.
Nepsyltähän tuo lapsi kuulostaa.
Tukasta kunnon otteella kiinni ja pyörittää menemään. Oppiipahan olemaan.
On vanhempien vastuulla hoitaa lapsensa. Miksi nykyään oletetaan että se olisi yhteiskunnan tehtävä?
Ei siinä mikään neuvola taida auttaa, kun kyse lienee lähinnä aggressiota ruokkivasta dieetistä!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tai ehkä kiellot ja neuvot on turhia, be eivät välttämättä auta. Taaperolle voi jo ennenkuin hän osaa puhua, niin eleillä opettaa kiellon ja hyväksymisen merkityksen. Kielloksi riittää pään pudistus ja vaikka etusormen nostaminen ja sana ei, hyväksymiseksi riittää nyökkäys ja sana hyvä. Pieni lapsi ymmärtää yksittäisiä ohjeita, ei pitkiä perusteluja. Eikä varsinkaan huutamista. Jos lapselle ei opeta mitään ihan pienestä, niin kolmevuotiaana aloitettu ohjaaminen on myöhäistä. Lapsi oppii myös esimerkistä, jos vanhemmat ja isommat lapset huutaa ja kiukuttelee, niin ei pidä ihmetellä pienen käytöstä. Ihmettelen aina olipa kapsi pieni tai jo isompi niin miksi vain kielletään tai käsketään mutta ei näytetä miten pitää tehdä ja olla. Esimerkkinä semmoinen, kun käsketään lapsen siivota oma huone, niin ei neuvota miten. Vanhempien pitää pelkkien kieltojen ja käskyjen ja moittimisen sijaan kannustaa ja neuvoa. Ehtivätkö ja viitsivätkö vanhemmat väittää lapsista, jotka eivät ole pyytämättä tulleet maailmaan vanhempien kiusaksi.
Mitä järkeä on vastailla ilkeästi ja epäempaattisesti ja aggressiivisesti ihmiselle, joka pyytää apua? Mieti sitä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Toisilla lapsilla sattuu olemaan pahempi temperamentti kuin toisilla. Mekin pidimme itseämme esikoisen kohdalla epäonnistuneina kasvattajina, kun lapsen tunteiden säätely oli todella heikkoa. Toka lapsi olikin sitten temperamentiltaan erilainen ja aloimme ymmärtää, että vika ei ollut meissä. Esikoisemme on nyt kolmannella ja päiväkodin murheet ovat taaksejäänyttä elämää, vaikka vielä 5-vuotiaan kohdalla pelkäsimme, ettei lapsestamme tule ikinä yhteiskuntakelpoista. Kyllä hänestä sellainen tuli, hän vain tarvitsi enemmän aikaa tunnetaitojen opetteluun.
Missä vaiheessa alkoi helpottaa? Miten tuitte tunnetaitojen opettelua? Miten päiväkodin aikuiset suhtautuivat lapseenne?
Nimim. samassa veneessä
Sanoisin, että eskarivuoden loppupuolella alkoi helpottaa: Silloin ei lyöminen ollut enää päivittäistä vaan pikemminkin viikottaista. Siitä se sitten väheni vielä entisestään.
Tunnetaitoja tuettiin samalla tavalla kuin aina ennenkin eli luimme paljon kehittääksemme empatiaa ja ymmärrystä maailmasta, yritimme vanhempina olla raivostumatta eli toimimme roolimalleina ja muistuttelimme hyvästä käytöksestä säännöllisesti ennen muiden lapsien kohtaamista. Kävimme myös läpi raivostumisia jälkikäteen yhdessä lapsen kanssa.
Olimme aina pitäneet kiinni ruutuajoista ja myös noudatimme kuuliaisesti ikärajoituksia. Eskarin kuluessa poistimme kotoamme myös kaikki muut suoratoistopalvelut kuin Yle Areenan, kun tuntui, että muissa suoratoistopalveluissa oli kamalasti tappelua lastenohjelmissakin. Yksittäisistä teoista koen, että tämä ehkä auttoi eniten – harmittaa, etten tehnyt sitä aiemmin, vaikka lapsi mankuukin yhä välillä tv:n perään.
Päiväkodin aikuiset suhtautuivat kahtalaisesti. Osa oli valmiina huomaamaan hyvän lapsessamme, mutta eräs opettaja taas ei muuta kuin huonoa nähnyt lapsessamme. Hänen yllytyksestään kävimme myös toimintaterapiassa, mutta koska lapsi käyttäytyi näissä tilanteissa hyvin, toimintaterapeutti ei nähnyt syytä jatkaa terapiaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Toisilla lapsilla sattuu olemaan pahempi temperamentti kuin toisilla. Mekin pidimme itseämme esikoisen kohdalla epäonnistuneina kasvattajina, kun lapsen tunteiden säätely oli todella heikkoa. Toka lapsi olikin sitten temperamentiltaan erilainen ja aloimme ymmärtää, että vika ei ollut meissä. Esikoisemme on nyt kolmannella ja päiväkodin murheet ovat taaksejäänyttä elämää, vaikka vielä 5-vuotiaan kohdalla pelkäsimme, ettei lapsestamme tule ikinä yhteiskuntakelpoista. Kyllä hänestä sellainen tuli, hän vain tarvitsi enemmän aikaa tunnetaitojen opetteluun.
Missä vaiheessa alkoi helpottaa? Miten tuitte tunnetaitojen opettelua? Miten päiväkodin aikuiset suhtautuivat lapseenne?
Nimim. samassa veneessä
Sanoisin, että eskarivuoden loppupuolella alkoi helpottaa: Silloin ei lyöminen ollut enää päivittäistä vaan pikemminkin viikottaista. Siitä se sitten väheni vielä entisestään.
Tunnetaitoja tuettiin samalla tavalla kuin aina ennenkin eli luimme paljon kehittääksemme empatiaa ja ymmärrystä maailmasta, yritimme vanhempina olla raivostumatta eli toimimme roolimalleina ja muistuttelimme hyvästä käytöksestä säännöllisesti ennen muiden lapsien kohtaamista. Kävimme myös läpi raivostumisia jälkikäteen yhdessä lapsen kanssa.
Olimme aina pitäneet kiinni ruutuajoista ja myös noudatimme kuuliaisesti ikärajoituksia. Eskarin kuluessa poistimme kotoamme myös kaikki muut suoratoistopalvelut kuin Yle Areenan, kun tuntui, että muissa suoratoistopalveluissa oli kamalasti tappelua lastenohjelmissakin. Yksittäisistä teoista koen, että tämä ehkä auttoi eniten – harmittaa, etten tehnyt sitä aiemmin, vaikka lapsi mankuukin yhä välillä tv:n perään.
Päiväkodin aikuiset suhtautuivat kahtalaisesti. Osa oli valmiina huomaamaan hyvän lapsessamme, mutta eräs opettaja taas ei muuta kuin huonoa nähnyt lapsessamme. Hänen yllytyksestään kävimme myös toimintaterapiassa, mutta koska lapsi käyttäytyi näissä tilanteissa hyvin, toimintaterapeutti ei nähnyt syytä jatkaa terapiaa.
Kertomasi kuulostaa hyvin tutulta sen osalta, millaista päiväkotiaika oli.
Muuttuiko arkenne jotenkin, kun lapsen käytös alkoi eskarivuoden keväällä muuttua? Tapahtuiko kaverisuhteissa muutosta?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Miksi keskustelu on näin suosittu
Kaikille ei pitäisi lapsia suoda.
Vierailija kirjoitti:
Luonto karsii
Milloin ajattelitkaan heittää veivisi?
Vierailija kirjoitti:
Miksi keskustelu on näin suosittu
Monissa perheissä painiskellaan aggressiivisen lapsen kanssa, joka ei usko kieltoja, eikä terveydenhuollostakaan saa apua tilanteeseen.
Kaikki kiva pois jos on agressiivinen. Pelit, lelut, puhelin jne
Alue: Aihe vapaa
Ite päähän???