Lue keskustelun säännöt.
Miksi nykyään joka toisella on ADHD? 90-luvulla ei ollut kellään.
Kommentit (303)
Kyllä mulla oli sama ADHD jo 90-luvulla. Kukaan ei vain tullut edes ajatelleeksi, että epätasainen suoriutumiseni voisi johtua siitä. Diagnoosin sain vasta pari vuotta sitten.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
ADHD-diagnoosi antaa ihmiselle luvan luovuttaa. Hän voi sanoa, että "minun ei tarvitse yrittää ponnistella" koska ponnistelu on maskaamista, joka taas on paha asia.
Mä ajattelisin, että diagnoosi kertoo, että "Mun aivot toimii eri lailla kuin monen muun aivot. Mun ei kannata hakata päätä seinään ja yrittää tehdä asioita niin kuin "kaikki" muut ne tekevät, vaan etsiä ne just mulle toimivat tavat."
Mun lapsi on autisti, ja vaikka se ei tähän nyt suoraan kuulu, niin kyllä hänelle ihan aktiivisesti opetetaan, että se autismi ei ole mikään vapaudu vankilasta -kortti, vaan selitys sille, miksi hänellä on välillä tosi vaikeaa ja miksi hän tarvitsee erilaisia tukitoimia.
No silleen toi lapsen autismi voisi liittyä tähän, että myös ADHD:n mahdollisuutta pohdittiin diagnoosivaiheessa, mutta tultiin lopputulokseen, että vaikka lapsi on tietyllä tapaa vähän levoton ja impulssikontrolli ei ole parhaasta päästä, hänellä ei ole ADHD-kriteeristön tarkoittamaa tarkkaavuuden ongelmaa. Että ei se nyt ole ihan sellainen kumileimasindiagnoosi kuitenkaan. Itse kyllä olen diagnoosia tehneen lääkärin kanssa ihan samoilla linjoilla.
Vierailija kirjoitti:
Diagnoosin saa kun sen käy lääkärille sanomassa että haluaa sen
Ei todellakaan saa. Ei saanut 20 vuotta sitten eikä saanut pari vuotta sitten, jolloin lopulta itse sain diagnoosin. Aika paljon piti todistaa, ennen kuin diagnoosi heltisi. Lääkkeiden kokeilu sitten viimeistään todisti sen, pystyn suoriutumaan normaalisti lääkkeiden kanssa, ilman niitä ei tule mitään.
Vierailija kirjoitti:
ADHD-diagnoosi antaa ihmiselle luvan luovuttaa. Hän voi sanoa, että "minun ei tarvitse yrittää ponnistella" koska ponnistelu on maskaamista, joka taas on paha asia.
Höpöhöpö. Päinvastoin, diagnoosi mahdollistaa sen, että ihminen vihdoin pystyy löytämään itselleen sopivia keinoja toimia, ja pystyy näin ollen yrittämään.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Diagnoosin saa kun sen käy lääkärille sanomassa että haluaa sen
Höpö höpö. Et tiedä asiasta mitään, jos näin väität. Tutkimukset on monivaiheiset ja jos vasta aikuisena diagnosoidaan, kysytään myös vanhemmilta tai sisaruksilta lapsuuden asioista.
Yksityisellä saa parilla käynnillä ja parin kyselyn täyttämisellä
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
ADHD-diagnoosi antaa ihmiselle luvan luovuttaa. Hän voi sanoa, että "minun ei tarvitse yrittää ponnistella" koska ponnistelu on maskaamista, joka taas on paha asia.
Mä ajattelisin, että diagnoosi kertoo, että "Mun aivot toimii eri lailla kuin monen muun aivot. Mun ei kannata hakata päätä seinään ja yrittää tehdä asioita niin kuin "kaikki" muut ne tekevät, vaan etsiä ne just mulle toimivat tavat."
Mun lapsi on autisti, ja vaikka se ei tähän nyt suoraan kuulu, niin kyllä hänelle ihan aktiivisesti opetetaan, että se autismi ei ole mikään vapaudu vankilasta -kortti, vaan selitys sille, miksi hänellä on välillä tosi vaikeaa ja miksi hän tarvitsee erilaisia tukitoimia.
No silleen toi lapsen autismi voisi liittyä tähän, että myös ADHD:n mahdollisuutta pohdittiin diagnoosivaiheessa, mutta tultiin lopputulokseen, että vaikka lapsi on tietyllä tapaa vähän levoton ja impulssikontrolli ei ole parhaasta päästä, hänellä ei ole ADHD-kriteeristön tarkoittamaa tarkkaavuuden ongelmaa. Että ei se nyt ole ihan sellainen kumileimasindiagnoosi kuitenkaan. Itse kyllä olen diagnoosia tehneen lääkärin kanssa ihan samoilla linjoilla.
ADHD:n diagnosointi ei perustu aivotutkimukseen. Siksi on perusteetonta väittää, että adhd-diagnosoidun ihmisen aivot olisivat erilaiset kuin adhd-diagnosoimattoman ihmisen aivot.
Kaikenlaisia tukitoimia on nykyisin aivan liikaa. Tulisi palata siihen, että kaikille on samat säännöt ja niistä pidetään kiinni.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
ADHD-diagnoosi antaa ihmiselle luvan luovuttaa. Hän voi sanoa, että "minun ei tarvitse yrittää ponnistella" koska ponnistelu on maskaamista, joka taas on paha asia.
Mä ajattelisin, että diagnoosi kertoo, että "Mun aivot toimii eri lailla kuin monen muun aivot. Mun ei kannata hakata päätä seinään ja yrittää tehdä asioita niin kuin "kaikki" muut ne tekevät, vaan etsiä ne just mulle toimivat tavat."
Mun lapsi on autisti, ja vaikka se ei tähän nyt suoraan kuulu, niin kyllä hänelle ihan aktiivisesti opetetaan, että se autismi ei ole mikään vapaudu vankilasta -kortti, vaan selitys sille, miksi hänellä on välillä tosi vaikeaa ja miksi hän tarvitsee erilaisia tukitoimia.
No silleen toi lapsen autismi voisi liittyä tähän, että myös ADHD:n mahdollisuutta pohdittiin diagnoosivaiheessa, mutta tultiin lopputulokseen, että vaikka lapsi on tietyllä tapaa vähän levoton ja impulssikontrolli ei ole parhaasta päästä, hänellä ei ole ADHD-kriteeristön tarkoittamaa tarkkaavuuden ongelmaa. Että ei se nyt ole ihan sellainen kumileimasindiagnoosi kuitenkaan. Itse kyllä olen diagnoosia tehneen lääkärin kanssa ihan samoilla linjoilla.
ADHD:n diagnosointi ei perustu aivotutkimukseen. Siksi on perusteetonta väittää, että adhd-diagnosoidun ihmisen aivot olisivat erilaiset kuin adhd-diagnosoimattoman ihmisen aivot.
Kaikenlaisia tukitoimia on nykyisin aivan liikaa. Tulisi palata siihen, että kaikille on samat säännöt ja niistä pidetään kiinni.
Aivokuvantamiseen perustuvaa ADHD-diagnostiikkaa tutkitaan koko ajan. Se, mitkä menetelmät ovat vakiintuneet diagnostiseen käyttöön, ei todellakaan sanele sitä, mistä jokin tila varsinaisesti johtuu.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Lapsille syötetään siis amfetamiinijohdannaista jo pienestä pitäen. No, tulokset nähdään vielä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
ADHD-diagnoosi antaa ihmiselle luvan luovuttaa. Hän voi sanoa, että "minun ei tarvitse yrittää ponnistella" koska ponnistelu on maskaamista, joka taas on paha asia.
Mä ajattelisin, että diagnoosi kertoo, että "Mun aivot toimii eri lailla kuin monen muun aivot. Mun ei kannata hakata päätä seinään ja yrittää tehdä asioita niin kuin "kaikki" muut ne tekevät, vaan etsiä ne just mulle toimivat tavat."
Mun lapsi on autisti, ja vaikka se ei tähän nyt suoraan kuulu, niin kyllä hänelle ihan aktiivisesti opetetaan, että se autismi ei ole mikään vapaudu vankilasta -kortti, vaan selitys sille, miksi hänellä on välillä tosi vaikeaa ja miksi hän tarvitsee erilaisia tukitoimia.
No silleen toi lapsen autismi voisi liittyä tähän, että myös ADHD:n mahdollisuutta pohdittiin diagnoosivaiheessa, mutta tultiin lopputulokseen, että vaikka lapsi on tietyllä tapaa vähän levoton ja impulssikontrolli ei ole parhaasta päästä, hänellä ei ole ADHD-kriteeristön tarkoittamaa tarkkaavuuden ongelmaa. Että ei se nyt ole ihan sellainen kumileimasindiagnoosi kuitenkaan. Itse kyllä olen diagnoosia tehneen lääkärin kanssa ihan samoilla linjoilla.
ADHD:n diagnosointi ei perustu aivotutkimukseen. Siksi on perusteetonta väittää, että adhd-diagnosoidun ihmisen aivot olisivat erilaiset kuin adhd-diagnosoimattoman ihmisen aivot.
Kaikenlaisia tukitoimia on nykyisin aivan liikaa. Tulisi palata siihen, että kaikille on samat säännöt ja niistä pidetään kiinni.
Aivokuvantamiseen perustuvaa ADHD-diagnostiikkaa tutkitaan koko ajan. Se, mitkä menetelmät ovat vakiintuneet diagnostiseen käyttöön, ei todellakaan sanele sitä, mistä jokin tila varsinaisesti johtuu.
Eli suomeksi sanottuna luotettavat keinot analysoida mahdollisia aivojen rakenteen eroja puuttuvat. Siksi kyse on arvailusta sekä sen suhteen, että keillä tila mahdollisesti on että sen suhteen, että mistä heidän tilansa mahdollisesti johtuu.
On suhteellisen yleistä, että ADHD-diagnooseja puretaan perusteettomina. Ihmisen aivojen rakenne ei diagnoosin purkamisen vuoksi muutu, yhtään sen enempää kuin mitä diagnoosin olemassaolo tarkoittaa sitä, että ihmisellä on aivojen rakenteessa poikkeama.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
ADHD-diagnoosi antaa ihmiselle luvan luovuttaa. Hän voi sanoa, että "minun ei tarvitse yrittää ponnistella" koska ponnistelu on maskaamista, joka taas on paha asia.
Mä ajattelisin, että diagnoosi kertoo, että "Mun aivot toimii eri lailla kuin monen muun aivot. Mun ei kannata hakata päätä seinään ja yrittää tehdä asioita niin kuin "kaikki" muut ne tekevät, vaan etsiä ne just mulle toimivat tavat."
Mun lapsi on autisti, ja vaikka se ei tähän nyt suoraan kuulu, niin kyllä hänelle ihan aktiivisesti opetetaan, että se autismi ei ole mikään vapaudu vankilasta -kortti, vaan selitys sille, miksi hänellä on välillä tosi vaikeaa ja miksi hän tarvitsee erilaisia tukitoimia.
No silleen toi lapsen autismi voisi liittyä tähän, että myös ADHD:n mahdollisuutta pohdittiin diagnoosivaiheessa, mutta tultiin lopputulokseen, että vaikka lapsi on tietyllä tapaa vähän levoton ja impulssikontrolli ei ole parhaasta päästä, hänellä ei ole ADHD-kriteeristön tarkoittamaa tarkkaavuuden ongelmaa. Että ei se nyt ole ihan sellainen kumileimasindiagnoosi kuitenkaan. Itse kyllä olen diagnoosia tehneen lääkärin kanssa ihan samoilla linjoilla.
ADHD:n diagnosointi ei perustu aivotutkimukseen. Siksi on perusteetonta väittää, että adhd-diagnosoidun ihmisen aivot olisivat erilaiset kuin adhd-diagnosoimattoman ihmisen aivot.
Kaikenlaisia tukitoimia on nykyisin aivan liikaa. Tulisi palata siihen, että kaikille on samat säännöt ja niistä pidetään kiinni.
No, ne mun tarkoittamat tukitoimet oli lähinnä sellaisia, että esim. listataan näkyviin asiat, jotka täytyy muistaa tai käytetään ajastinta tai vaikka musiikkia apuna. Meidän koulussa monella lapsella on pulpetin jaloissa sellainen naru, jota voi keinuttaa jaloilla. Kyllä täytyy olla pienisieluinen ihminen, että tällaiset muiden saamat arjen avut kiukuttavat. Esimerkiksi koulussa monet nentti-lapset hyötyvät siinä sivussa autisteille ja ADHD-lapsille annetusta tuesta.
Mites siinä tilanteessa toimitaan, kun on kovalla rummutuksella saatu se adhd-diagnoosi ja lääkepiri siihen päälle, mutta yhä edelleen ne samat ongelmat (saamattomuus, asioiden tekemättä jättäminen) vaivaa ja työt jaa muiden niskoille tämä asian takia? Palkka on kuitenkin sama kuin niillä jotka tekee puolet enemmän töitä. Työkaverin puolesta kyselen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
ADHD keksittiin vasta 1987, eihän se tänne perähikiälle ehtinyt vielä ysärillä.
Vierailija kirjoitti:
Mites siinä tilanteessa toimitaan, kun on kovalla rummutuksella saatu se adhd-diagnoosi ja lääkepiri siihen päälle, mutta yhä edelleen ne samat ongelmat (saamattomuus, asioiden tekemättä jättäminen) vaivaa ja työt jaa muiden niskoille tämä asian takia? Palkka on kuitenkin sama kuin niillä jotka tekee puolet enemmän töitä. Työkaverin puolesta kyselen.
Tässä tilanteessa, jossa kaikki kikat on jo kokeiltu ja diagnoosit ja lääkitykset saatu, on aika alkaa tarkastelemaan asiaa kylmien faktojen pohjalta. Työntekijän tuottavuus on laskenut muihin verrattuna, joten hänen on aika vaihtaa työpaikkaa jonnekin jossa pärjää muiden kanssa. Yleensä se tarkoittaa siirtymistä jonnekin tuettuun työtoimintaan vertaisten seuraan. Missään nimessä työpaikoissa ei täydy kannatella ketään sen jälkeen kun kaikki hoitotoimet on jo kokeiltu. Jos ei pärjää ei pärjää.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Aikoinaan oli tarkkis luokat, eikä noita tutkittu tai diagnosoitu. Varmaan silloinkin aika monella.
Peruskoulu on älykkäälle lapselle äärimmäisen helppo. Keskiarvo voi olla 9,8 ja käytös 9. Ongelmat tulevat esiin kuormituksen kasvaessa vasta lukiossa tai yliopistossa.
-ohis
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Diagnoosin saa kun sen käy lääkärille sanomassa että haluaa sen
Höpö höpö. Et tiedä asiasta mitään, jos näin väität. Tutkimukset on monivaiheiset ja jos vasta aikuisena diagnosoidaan, kysytään myös vanhemmilta tai sisaruksilta lapsuuden asioista.
Ja sitten raivostutaan vanhemmille ja sisaruksille, kun kukaan ei muista mitään ADHD:hen viittaavaa ja koulutodistuksissakaan ei ole mitään sinne päinkään. Tuhosivat hyvän idean, välit poikki heti!
No aika harva osaa ajatella oman läheisen toimintaa ADHD-lähtöisenä, vaan pitää noita asioita yleensä luonteenpiirteinä ja tempperamenttina.
Esim. oma äitini piti minua vain villinä ja ärsyttävänä, kun en pikkulapsena koskaan suostunut (=pystynyt) istumaan rauhallisesti kuuntelemassa hänen lukemiaan kirjoja. Kun veljeni taas rakasti sitä. Ja sitten toisaalta opettelin itse lukemaan yhtenä iltapäivänä 5-vuotiaana, kun halusin oppia lukemaan nopeammin kuin naapurin tyttö.
Itse kävin n 15 vuotta sitten pitkän prosessin diagnoosin eteen, mutta on se ihan totta, että nykyään yksityiseltä voi saada diagnoosin 1-2 käynnillä. Ja ihan turha väittää että ei saa, kun todellakin saa, itsekin tiedän useampia jotka sen on saaneet.
Samaten monille nuorille pojille annetaan diagnoosi, ja sitten se "meneekin ohi". Oikeasti ei tietenkään ikinä mene, korkeintaan muuttaa muotoaan iän tullessa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Diagnoosin saa kun sen käy lääkärille sanomassa että haluaa sen
Höpö höpö. Et tiedä asiasta mitään, jos näin väität. Tutkimukset on monivaiheiset ja jos vasta aikuisena diagnosoidaan, kysytään myös vanhemmilta tai sisaruksilta lapsuuden asioista.
Ja sitten raivostutaan vanhemmille ja sisaruksille, kun kukaan ei muista mitään ADHD:hen viittaavaa ja koulutodistuksissakaan ei ole mitään sinne päinkään. Tuhosivat hyvän idean, välit poikki heti!
No aika harva osaa ajatella oman läheisen toimintaa ADHD-lähtöisenä, vaan pitää noita asioita yleensä luonteenpiirteinä ja tempperamenttina.
Esim. oma äitini piti minua vain villinä ja ärsyttävänä, kun en pikkulapsena koskaan suostunut (=pystynyt) istumaan rauhallisesti kuuntelemassa hänen lukemiaan kirjoja. Kun veljeni taas rakasti sitä. Ja sitten toisaalta opettelin itse lukemaan yhtenä iltapäivänä 5-vuotiaana, kun halusin oppia lukemaan nopeammin kuin naapurin tyttö.
Itse kävin n 15 vuotta sitten pitkän prosessin diagnoosin eteen, mutta on se ihan totta, että nykyään yksityiseltä voi saada diagnoosin 1-2 käynnillä. Ja ihan turha väittää että ei saa, kun todellakin saa, itsekin tiedän useampia jotka sen on saaneet.
Samaten monille nuorille pojille annetaan diagnoosi, ja sitten se "meneekin ohi". Oikeasti ei tietenkään ikinä mene, korkeintaan muuttaa muotoaan iän tullessa.
Yksityisellä puolella käytiin useampaan kertaan psykologilla ja myös psykiatrilla. Ennen diagnoosia rahaa kului 2000 €. En ole kuullutkaan 1...2 käynnin diagnooseista, kenen etu sellainen on? Ei kenenkään.
Vierailija kirjoitti:
Nykyään ei saa koulussa tukiopetusta tai muuta ilman diagnoosia, silloin entisaikaan ei välttämättä tarvinnut mitään virallisia papereita tukiopetuksen saantiin tai pienluokalle siirtymiseen, nyt on pakko olla diagnoosi noita aputoimia varten, ei niin että silti saisi mitään apua tai tukea, mutta ilman diagnoosia ei ainakaan saa mitään.
Näinhän se on. Meidän lapsille kävi näin. Piti hankkia joku huuhaa-diagnoosi että lapset sai apuja. Mulla oli aikanaan lukihäiriö ja huomasin että lapsillanikin on. Sitä ei tutkittu eikä se kiinnostanut ketään vaan haluttiin adhd-diagnoosi meidän lapsille. Nyt lapset kyllä pärjää jo ilman tukiopetusta. Meidän ystäväpiirissä on perhe jossa on 2 (nyt jo aikuista) aidosti adhd:n omaavia ihmisiä ja kyllä sitä perhettä nauratti meidän lasten diagnoosit.
Vierailija kirjoitti:
Diagnoosin saa kun sen käy lääkärille sanomassa että haluaa sen
Yksityisellä jopa yhdellä käynnillä.
Joka toisella ei ole adhd:ta. Se ei ole mahdollista.
Mutta adhd:ta on aina ollut. Itse kävin yläastetta 1980 -luvulla. Kyllä se meno luokassa oli melkoista, koska 30 oppilaan luokassa 1- 5 oppilaalla oli tunnistamaton adhd. Mm. näistä muodostettiin ns. tarkkailuluokka/pienluokka. Pienluokkaan päätyi myös hiljaisia tyttöjä, joiden oli vaikea pitää muistissa suullisesti annettuja ohjeita.
ADHD: seen on lääkitys. Lääketeoliisuden myyntitouhua tämä, että kaikki halutaan diagnosoida adhd ja myydä lääkkeet siihen. Nehän pyrkii siihen että ihan normaalit asiat elämässä saataisiin jonkin diagnoosin alle ja lääkkeillä hoidettavaksi.