Miksi nykyään joka toisella on ADHD? 90-luvulla ei ollut kellään.

Nythän ei kannata enää opiskella nepsy-valmentajaksi kun noita diagnooseja ei enää haluta antaa.

Mikähän lienee seuraava trendidiagnoosi, jonka ympärille rakentaa bisnes?

Haluaisin tietää, että miten suljetaan pois kasvatuksen puute ja kasvuolosuhteet kun diagnoosia haetaan lapselle? 

Tiedän useampia tapauksia joilla ei vielä edes diagnoosia saatu, mutta ovat tuetussa ryhmässä käytös- ja tunnesäätely ongelmien takia. Yhteistä näille, että vanhemmat vetävät kaikki osa alueet sieltä missä aita matalin. Ruokailu, uni, ruutuaika, ulkoilu, läsnäolo, virikkeet sekä jämäkän ja johdonmukaisen suhtautumisen puuttuminen, kun lapsi on hankala. 

Jos se varhaislapsuus (alle 5v) vedetään penkin alle niin tottakai siinä tarvitaan jo ammattilaisen apua. Jos kyse onkin haastavan ja tempperamenttisen lapsen väärästä kasvatuksesta? 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

ADHD-diagnoosi antaa ihmiselle luvan luovuttaa. Hän voi sanoa, että "minun ei tarvitse yrittää ponnistella" koska ponnistelu on maskaamista, joka taas on paha asia.

Mä ajattelisin, että diagnoosi kertoo, että "Mun aivot toimii eri lailla kuin monen muun aivot. Mun ei kannata hakata päätä seinään ja yrittää tehdä asioita niin kuin "kaikki" muut ne tekevät, vaan etsiä ne just mulle toimivat tavat."

Mun lapsi on autisti, ja vaikka se ei tähän nyt suoraan kuulu, niin kyllä hänelle ihan aktiivisesti opetetaan, että se autismi ei ole mikään vapaudu vankilasta -kortti, vaan selitys sille, miksi hänellä on välillä tosi vaikeaa ja miksi hän tarvitsee erilaisia tukitoimia.

No silleen toi lapsen autismi voisi liittyä tähän, että myös ADHD:n mahdollisuutta pohdittiin diagnoosivaiheessa, mutta tultiin lopputulokseen, että vaikka lapsi on tietyllä tapaa vähän levoton ja impulssikontrolli ei ole parhaasta päästä, hänellä ei ole ADHD-kriteeristön tarkoittamaa tarkkaavuuden ongelmaa. Että ei se nyt ole ihan sellainen kumileimasindiagnoosi kuitenkaan. Itse kyllä olen diagnoosia tehneen lääkärin kanssa ihan samoilla linjoilla.

ADHD:n diagnosointi ei perustu aivotutkimukseen. Siksi on perusteetonta väittää, että adhd-diagnosoidun ihmisen aivot olisivat erilaiset kuin adhd-diagnosoimattoman ihmisen aivot. 

Kaikenlaisia tukitoimia on nykyisin aivan liikaa. Tulisi palata siihen, että kaikille on samat säännöt ja niistä pidetään kiinni.

No, ne mun tarkoittamat tukitoimet oli lähinnä sellaisia, että esim. listataan näkyviin asiat, jotka täytyy muistaa tai käytetään ajastinta tai vaikka musiikkia apuna. Meidän koulussa monella lapsella on pulpetin jaloissa sellainen naru, jota voi keinuttaa jaloilla. Kyllä täytyy olla pienisieluinen ihminen, että tällaiset muiden saamat arjen avut kiukuttavat. Esimerkiksi koulussa monet nentti-lapset hyötyvät siinä sivussa autisteille ja ADHD-lapsille annetusta tuesta.

Tukijärjestelmä kokonaisuutena (sisältäen siihen liittyvät kirjalliset työt) vie opettajien aikaa valtavasti. Kymmenien erilaisten tukitoimien ympärillä joita suuri osa oppilaista saa on melkoinen sirkus.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Aikoinaan oli tarkkis luokat, eikä noita tutkittu tai diagnosoitu. Varmaan silloinkin aika monella.

Peruskoulu on älykkäälle lapselle äärimmäisen helppo. Keskiarvo voi olla 9,8 ja käytös 9. Ongelmat tulevat esiin kuormituksen kasvaessa vasta lukiossa tai yliopistossa. 

-ohis

Sotkit asioita. Lahjakkaat on saatu uskomaan, että he ovat superlahjakkaita, jotka selviävät tekemättä opiskelun eteen töitä, eli opittu laiskuus. Yliopistossa karu totuus pläjähtää naamalle ja joutuu myöntämään, että ei tässä juuri muita kummempi ole. Ja joutuu opettelemaan sen työnteon. Omakohtainen kokemus ja myös lasteni kokemus. Eli tasokursseilla tuosta ADHD:sta selviäisi

Vierailija kirjoitti:

Minusta noita diagnosoidaan nykyään liikaa. Tuntuu, että joka toisella on adhd, vaikka henkilö olisi vain vähän tavallista vilkkaampi. Ajatellaan kai, että pilleri poskeen ja lapsi hiljaiseksi. Henkilö pystyy kuitenkin halutessaan keskittymään, eli oikeasti kyse ei ole tarkkaavaisuuden ongelmasta, vaan motivaatio- tai käytösongelmasta. Älylaitteiden jatkuva tuijotus aiheuttaa itse aiheutettua adhd:ta. Siitä pitäisi puhua paljon enemmän. 

 

Olen nähnyt aika monta adhd-diagnosoitua ihmistä ja väittäisin, että suurin osa diagnooseista on tarpeettomia. Ovat tavallisia, vähän vilkkaampia ja puheliaampia lapsia. Vain muutaman teinin kohdalla lääkitys on oikeasti ollut tarpeellista, kun ihminen ei pysy hetkeäkään paikoillaan ja hiljaa.

 

Minusta ongelma ei ole lapsissa, vaan yhteiskunnassa. Ihmiselle, jolle suuressa ryhmässä keskittyminen on hankalaa, ja joka ei pysty olemaan hiljaa, pitäisi olla tarjolla pienryhmäpaikka. Ennen oli tarkkiksia, eikä kaikkia edes yritetty väkisin pitää koulun penkillä, vaan ohjattiin työelämäorientoituneet vauhdilla työelämään. Ennen tarjottiin tukea, ja häirikkö pois häiritsemästä toisten opiskelua, nykyään diagnoosi ja pillereitä, kun tukea ei ole tarjolla. Se on väärin kaikkia kohtaan. 

 

Enemmän pitäisi mielestäni eriyttää opetusta. Taitavat ja motivoituneet omaan ryhmään, heikot toiseen ja häiriköt kolmanteen. Vauhti ryhmän tason ja motivaation mukaan. Tuki on oppilaan etu, ei rangaistus.

Tämä sun jakosi on niin typerä ja vanhanaikainen. 

Mun lapsi oli pienenä "häirikkö". Oli motorisesti levoton ja tosi äänekäs, koska hänellä on ADHD. Ei ollut eikä ole koskaan ollut ilkeä kenellekään, mutta vei varmasti merkittävästi enemmän opettajan resurssia kuin tavallinen oppilas. Hänen poikkeavuudestaan sanottiin ensimmäisen kerran ammattilaisten toimesta alle 2-vuotiaana.

Mutta se kun ei ole niin yksinkertaista, että lapsi on vain taitava ja motivoitunut, heikko tai häirikkö. Mun lapsi on taitava ja motivoitunut ja pienenä myös "häirikkö". Onneksi hän sai tosi taitavan opettajan aikanaan, joka näki lapsen potentiaalin, ja jaksoi olla positiivinen ja kannustava, eikä vain lyönyt leimaa otsaan.

Tänä päivänä lapsi on kirjoittanut huippulukiosta 7 L:ää ja aloittelemassa opinnot lääkiksessä.  Ei varmaan olisi mahdollista, jos olisi jo pienenä tuhottu usko itseensä ja motivaatio koulunkäyntiin, koska oli vielä kypsymätön ja impulsiivinen. 

Sekin muuten on huvittavaa, että täällä koko ajan syytellään vanhempia lääkkeiden syöttämisestä lapsille. Minä en lasta lääkinnyt, koska se ei ollut lapsen oma tarve, vaan olisi ollut ympäristön tarve. Oliko se nyt sitten mielestänne oikein vai väärin?

No, sinänsä tyhmä kysymys, koska näissä asioissa minä olen vastuullinen vain lapselleni, ja seison jokaisen valintani takana.

Syitä on useita. Sukurutsa, puhelimet, kemikaalit, ruoka jne.

Jenkeissä on Trumpin johdolla laitettu tuulemaan. Siellä tutkitaan mistä vastaava ilmiö siellä johtuu. Toivotaan, että tekevät tulosta ja havainnot otetaan täälläkin käyttöön.

Tässä ilmiössä meillä on edelleen hyvä asema takapajulana, jossa aiheesta ei saa edes kunnolla keskustella..

Vierailija kirjoitti:

Haluaisin tietää, että miten suljetaan pois kasvatuksen puute ja kasvuolosuhteet kun diagnoosia haetaan lapselle? 

Tiedän useampia tapauksia joilla ei vielä edes diagnoosia saatu, mutta ovat tuetussa ryhmässä käytös- ja tunnesäätely ongelmien takia. Yhteistä näille, että vanhemmat vetävät kaikki osa alueet sieltä missä aita matalin. Ruokailu, uni, ruutuaika, ulkoilu, läsnäolo, virikkeet sekä jämäkän ja johdonmukaisen suhtautumisen puuttuminen, kun lapsi on hankala. 

Jos se varhaislapsuus (alle 5v) vedetään penkin alle niin tottakai siinä tarvitaan jo ammattilaisen apua. Jos kyse onkin haastavan ja tempperamenttisen lapsen väärästä kasvatuksesta? 

Joidenkin kohdalla se on varsin helppoa: kas kun ei kaikki ADHD-lapset ole huonokäytöksisiä raivoajia. Valtaosa ei ole.

Kyllä se motorinen levottomuus, äänekkyys, impulsiivisuus on niin erilaista näillä lapsilla kuin muilla, eikä sitä korjata kasvatuksella ( joka totakai pitää olla kunnossa), vaan oikeasti merkittävin asia on lapsen aivojen kypsyminen. Ja se tapahtuu hitaammin kuin tavislapsilla. 

Omalla lapsella oli pienenä esim. sellaista, että saattoi olla keskittyneenä leikkiin tai vaikka kirjaan, ja sitten vaan yhtäkkiä pomppasi pystyyn, alkoi juosta paikallaan, rummuttamaan mahaansa käsillä ja huutamaan. Hänen onnensa on, että minullakin on ADHD, niin tiedän tasan miltä hänen päässään tuntui, kun sai impulssin toimia noin, enkä ajatellut asian olevan huonoa käytöstä tai kummallista tms.

 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minusta noita diagnosoidaan nykyään liikaa. Tuntuu, että joka toisella on adhd, vaikka henkilö olisi vain vähän tavallista vilkkaampi. Ajatellaan kai, että pilleri poskeen ja lapsi hiljaiseksi. Henkilö pystyy kuitenkin halutessaan keskittymään, eli oikeasti kyse ei ole tarkkaavaisuuden ongelmasta, vaan motivaatio- tai käytösongelmasta. Älylaitteiden jatkuva tuijotus aiheuttaa itse aiheutettua adhd:ta. Siitä pitäisi puhua paljon enemmän. 

 

Olen nähnyt aika monta adhd-diagnosoitua ihmistä ja väittäisin, että suurin osa diagnooseista on tarpeettomia. Ovat tavallisia, vähän vilkkaampia ja puheliaampia lapsia. Vain muutaman teinin kohdalla lääkitys on oikeasti ollut tarpeellista, kun ihminen ei pysy hetkeäkään paikoillaan ja hiljaa.

 

Minusta ongelma ei ole lapsissa, vaan yhteiskunnassa. Ihmiselle, jolle suuressa ryhmässä keskittyminen on hankalaa, ja joka ei pysty olemaan hiljaa, pitäisi olla tarjolla pienryhmäpaikka. Ennen oli tarkkiksia, eikä kaikkia edes yritetty väkisin pitää koulun penkillä, vaan ohjattiin työelämäorientoituneet vauhdilla työelämään. Ennen tarjottiin tukea, ja häirikkö pois häiritsemästä toisten opiskelua, nykyään diagnoosi ja pillereitä, kun tukea ei ole tarjolla. Se on väärin kaikkia kohtaan. 

 

Enemmän pitäisi mielestäni eriyttää opetusta. Taitavat ja motivoituneet omaan ryhmään, heikot toiseen ja häiriköt kolmanteen. Vauhti ryhmän tason ja motivaation mukaan. Tuki on oppilaan etu, ei rangaistus.

Tämä sun jakosi on niin typerä ja vanhanaikainen. 

Mun lapsi oli pienenä "häirikkö". Oli motorisesti levoton ja tosi äänekäs, koska hänellä on ADHD. Ei ollut eikä ole koskaan ollut ilkeä kenellekään, mutta vei varmasti merkittävästi enemmän opettajan resurssia kuin tavallinen oppilas. Hänen poikkeavuudestaan sanottiin ensimmäisen kerran ammattilaisten toimesta alle 2-vuotiaana.

Mutta se kun ei ole niin yksinkertaista, että lapsi on vain taitava ja motivoitunut, heikko tai häirikkö. Mun lapsi on taitava ja motivoitunut ja pienenä myös "häirikkö". Onneksi hän sai tosi taitavan opettajan aikanaan, joka näki lapsen potentiaalin, ja jaksoi olla positiivinen ja kannustava, eikä vain lyönyt leimaa otsaan.

Tänä päivänä lapsi on kirjoittanut huippulukiosta 7 L:ää ja aloittelemassa opinnot lääkiksessä.  Ei varmaan olisi mahdollista, jos olisi jo pienenä tuhottu usko itseensä ja motivaatio koulunkäyntiin, koska oli vielä kypsymätön ja impulsiivinen. 

Sekin muuten on huvittavaa, että täällä koko ajan syytellään vanhempia lääkkeiden syöttämisestä lapsille. Minä en lasta lääkinnyt, koska se ei ollut lapsen oma tarve, vaan olisi ollut ympäristön tarve. Oliko se nyt sitten mielestänne oikein vai väärin?

No, sinänsä tyhmä kysymys, koska näissä asioissa minä olen vastuullinen vain lapselleni, ja seison jokaisen valintani takana.

Tuossahan on kyse vain lapsesi temperamentista, ei mistään ADHDsta. Ja on löytynyt opettaja joka osaa toimia vilkkaan ja älykkään lapsen kanssa. Eli ei kaikki erilaisuus tai oletuksista poikkeaminen vaadi diagnoosia. Edelleen muuten vilkkaat tytöt ovat koulussa lirissä

Vierailija kirjoitti:

Haluaisin tietää, että miten suljetaan pois kasvatuksen puute ja kasvuolosuhteet kun diagnoosia haetaan lapselle? 

Tiedän useampia tapauksia joilla ei vielä edes diagnoosia saatu, mutta ovat tuetussa ryhmässä käytös- ja tunnesäätely ongelmien takia. Yhteistä näille, että vanhemmat vetävät kaikki osa alueet sieltä missä aita matalin. Ruokailu, uni, ruutuaika, ulkoilu, läsnäolo, virikkeet sekä jämäkän ja johdonmukaisen suhtautumisen puuttuminen, kun lapsi on hankala. 

Jos se varhaislapsuus (alle 5v) vedetään penkin alle niin tottakai siinä tarvitaan jo ammattilaisen apua. Jos kyse onkin haastavan ja tempperamenttisen lapsen väärästä kasvatuksesta? 

Ei sitä pystytä sulkemaan pois. Mutta tottakai vanhempia ohjataan ja pyritään saamaan kasvatusta oikeampaan suuntaan. Lapsia ei silti voi jättää hoitamatta, jos oireet ovat kouluiässä voimakkaita, koska hoito on yleensä lapsen etu. On myös muistettava, että ADHD on voimakkaasti perinnöllinen, joten ei ole epätavallista että oireilevan lapsen vanhemmilla on tavallista enemmän vaikeuksia pitää ns. paketti kasassa. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Haluaisin tietää, että miten suljetaan pois kasvatuksen puute ja kasvuolosuhteet kun diagnoosia haetaan lapselle? 

Tiedän useampia tapauksia joilla ei vielä edes diagnoosia saatu, mutta ovat tuetussa ryhmässä käytös- ja tunnesäätely ongelmien takia. Yhteistä näille, että vanhemmat vetävät kaikki osa alueet sieltä missä aita matalin. Ruokailu, uni, ruutuaika, ulkoilu, läsnäolo, virikkeet sekä jämäkän ja johdonmukaisen suhtautumisen puuttuminen, kun lapsi on hankala. 

Jos se varhaislapsuus (alle 5v) vedetään penkin alle niin tottakai siinä tarvitaan jo ammattilaisen apua. Jos kyse onkin haastavan ja tempperamenttisen lapsen väärästä kasvatuksesta? 

Ei sitä pystytä sulkemaan pois. Mutta tottakai vanhempia ohjataan ja pyritään saamaan kasvatusta oikeampaan suuntaan. Lapsia ei silti voi jättää hoitamatta, jos oireet ovat kouluiässä voimakkaita, koska hoito on yleensä lapsen etu. On myös muistettava, että ADHD on voimakkaasti perinnöllinen, joten ei ole epätavallista että oireilevan lapsen vanhemmilla on tavallista enemmän vaikeuksia pitää ns. paketti kasassa. 

Vain harvalla ADHD-lapsen vanhemmalla on itsellään ADHD.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Haluaisin tietää, että miten suljetaan pois kasvatuksen puute ja kasvuolosuhteet kun diagnoosia haetaan lapselle? 

Tiedän useampia tapauksia joilla ei vielä edes diagnoosia saatu, mutta ovat tuetussa ryhmässä käytös- ja tunnesäätely ongelmien takia. Yhteistä näille, että vanhemmat vetävät kaikki osa alueet sieltä missä aita matalin. Ruokailu, uni, ruutuaika, ulkoilu, läsnäolo, virikkeet sekä jämäkän ja johdonmukaisen suhtautumisen puuttuminen, kun lapsi on hankala. 

Jos se varhaislapsuus (alle 5v) vedetään penkin alle niin tottakai siinä tarvitaan jo ammattilaisen apua. Jos kyse onkin haastavan ja tempperamenttisen lapsen väärästä kasvatuksesta? 

Ei sitä pystytä sulkemaan pois. Mutta tottakai vanhempia ohjataan ja pyritään saamaan kasvatusta oikeampaan suuntaan. Lapsia ei silti voi jättää hoitamatta, jos oireet ovat kouluiässä voimakkaita, koska hoito on yleensä lapsen etu. On myös muistettava, että ADHD on voimakkaasti perinnöllinen, joten ei ole epätavallista että oireilevan lapsen vanhemmilla on tavallista enemmän vaikeuksia pitää ns. paketti kasassa. 

Vain harvalla ADHD-lapsen vanhemmalla on itsellään ADHD.

Niin, diagnosoituna. Aikuisten diagnosointi on vielä uutta ja melko harvinaista, vaikka tässä topassa muuta väitetäänkin. Mutta piirteet on monesti nähtävillä myös vanhemmissa. Tällöin esim säännöllisen päivärutiinin ja ennakoinnin toteuttaminen voi olla heille uutta ja vaikeaa, vaikka nämä ovat asioita joista ADHD-piirteinen lapsi hyötyy. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Aikoinaan oli tarkkis luokat, eikä noita tutkittu tai diagnosoitu. Varmaan silloinkin aika monella.

Peruskoulu on älykkäälle lapselle äärimmäisen helppo. Keskiarvo voi olla 9,8 ja käytös 9. Ongelmat tulevat esiin kuormituksen kasvaessa vasta lukiossa tai yliopistossa. 

-ohis

Sotkit asioita. Lahjakkaat on saatu uskomaan, että he ovat superlahjakkaita, jotka selviävät tekemättä opiskelun eteen töitä, eli opittu laiskuus. Yliopistossa karu totuus pläjähtää naamalle ja joutuu myöntämään, että ei tässä juuri muita kummempi ole. Ja joutuu opettelemaan sen työnteon. Omakohtainen kokemus ja myös lasteni kokemus. Eli tasokursseilla tuosta ADHD:sta selviäisi

Juuri tämä! On minun mielestäni jopa vähän irvokasta, miten aina koulussa kympin arvoisesti pärjänneet, huippulahjakkaat ja menestyneet ihmiset sitten lopulta burn outin tullen löytävät itselleen ADHD-identiteetin. 
Näyttää aivan kuin olisi helpompaa ja mieluisampaa myöntää ADHD kuin että myöntäisi, että sittenkin se lahjakkuus loppui jossain vaiheessa eivätkä voimat kestäneet jatkuvaa suorittamista.

Onko ADHD eräänlainen synninpäästö ihmiselle, joka ei pystynyt enempään? Onko itsetunto niin hauras, että on tärkeämpää helliä ajatusta siitä koskemattomasta älykkyydestä ja lahjakkuudesta kuin myöntää, että jokaisella loppuu jossakin vaiheessa voimat, oli ADHD tai ei.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Haluaisin tietää, että miten suljetaan pois kasvatuksen puute ja kasvuolosuhteet kun diagnoosia haetaan lapselle? 

Tiedän useampia tapauksia joilla ei vielä edes diagnoosia saatu, mutta ovat tuetussa ryhmässä käytös- ja tunnesäätely ongelmien takia. Yhteistä näille, että vanhemmat vetävät kaikki osa alueet sieltä missä aita matalin. Ruokailu, uni, ruutuaika, ulkoilu, läsnäolo, virikkeet sekä jämäkän ja johdonmukaisen suhtautumisen puuttuminen, kun lapsi on hankala. 

Jos se varhaislapsuus (alle 5v) vedetään penkin alle niin tottakai siinä tarvitaan jo ammattilaisen apua. Jos kyse onkin haastavan ja tempperamenttisen lapsen väärästä kasvatuksesta? 

Ei sitä pystytä sulkemaan pois. Mutta tottakai vanhempia ohjataan ja pyritään saamaan kasvatusta oikeampaan suuntaan. Lapsia ei silti voi jättää hoitamatta, jos oireet ovat kouluiässä voimakkaita, koska hoito on yleensä lapsen etu. On myös muistettava, että ADHD on voimakkaasti perinnöllinen, joten ei ole epätavallista että oireilevan lapsen vanhemmilla on tavallista enemmän vaikeuksia pitää ns. paketti kasassa. 

Vain harvalla ADHD-lapsen vanhemmalla on itsellään ADHD.

Niin, diagnosoituna. Aikuisten diagnosointi on vielä uutta ja melko harvinaista, vaikka tässä topassa muuta väitetäänkin. Mutta piirteet on monesti nähtävillä myös vanhemmissa. Tällöin esim säännöllisen päivärutiinin ja ennakoinnin toteuttaminen voi olla heille uutta ja vaikeaa, vaikka nämä ovat asioita joista ADHD-piirteinen lapsi hyötyy. 

Rytmisyys on yksi temperamenttipiirre, ja vieläpä erityisen vahvasti perinnöllinen sellainen.

Toiset meistä eivät ole rytmisiä. Se aiheuttaa monenlaista vaikeutta, mutta on eri asia kuin ADHD.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Haluaisin tietää, että miten suljetaan pois kasvatuksen puute ja kasvuolosuhteet kun diagnoosia haetaan lapselle? 

Tiedän useampia tapauksia joilla ei vielä edes diagnoosia saatu, mutta ovat tuetussa ryhmässä käytös- ja tunnesäätely ongelmien takia. Yhteistä näille, että vanhemmat vetävät kaikki osa alueet sieltä missä aita matalin. Ruokailu, uni, ruutuaika, ulkoilu, läsnäolo, virikkeet sekä jämäkän ja johdonmukaisen suhtautumisen puuttuminen, kun lapsi on hankala. 

Jos se varhaislapsuus (alle 5v) vedetään penkin alle niin tottakai siinä tarvitaan jo ammattilaisen apua. Jos kyse onkin haastavan ja tempperamenttisen lapsen väärästä kasvatuksesta? 

Ei sitä pystytä sulkemaan pois. Mutta tottakai vanhempia ohjataan ja pyritään saamaan kasvatusta oikeampaan suuntaan. Lapsia ei silti voi jättää hoitamatta, jos oireet ovat kouluiässä voimakkaita, koska hoito on yleensä lapsen etu. On myös muistettava, että ADHD on voimakkaasti perinnöllinen, joten ei ole epätavallista että oireilevan lapsen vanhemmilla on tavallista enemmän vaikeuksia pitää ns. paketti kasassa. 

Vain harvalla ADHD-lapsen vanhemmalla on itsellään ADHD.

Niin, diagnosoituna. Aikuisten diagnosointi on vielä uutta ja melko harvinaista, vaikka tässä topassa muuta väitetäänkin. Mutta piirteet on monesti nähtävillä myös vanhemmissa. Tällöin esim säännöllisen päivärutiinin ja ennakoinnin toteuttaminen voi olla heille uutta ja vaikeaa, vaikka nämä ovat asioita joista ADHD-piirteinen lapsi hyötyy. 

Rytmisyys on yksi temperamenttipiirre, ja vieläpä erityisen vahvasti perinnöllinen sellainen.

Toiset meistä eivät ole rytmisiä. Se aiheuttaa monenlaista vaikeutta, mutta on eri asia kuin ADHD.

Niin, jotkut kutsuvat sellaista rytmisyyden puutetta kasvatuksen puutteeksi. Se voi sitten ilmetä niin, että ei huomata syödä, mennä nukkumaan, tuoda lasta vastaanotolle, ollaan myöhässä kaikkialta, unohdellaan tavaroita jne. Mikähän olisi tälle kuvaava nimi? 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Haluaisin tietää, että miten suljetaan pois kasvatuksen puute ja kasvuolosuhteet kun diagnoosia haetaan lapselle? 

Tiedän useampia tapauksia joilla ei vielä edes diagnoosia saatu, mutta ovat tuetussa ryhmässä käytös- ja tunnesäätely ongelmien takia. Yhteistä näille, että vanhemmat vetävät kaikki osa alueet sieltä missä aita matalin. Ruokailu, uni, ruutuaika, ulkoilu, läsnäolo, virikkeet sekä jämäkän ja johdonmukaisen suhtautumisen puuttuminen, kun lapsi on hankala. 

Jos se varhaislapsuus (alle 5v) vedetään penkin alle niin tottakai siinä tarvitaan jo ammattilaisen apua. Jos kyse onkin haastavan ja tempperamenttisen lapsen väärästä kasvatuksesta? 

Ei sitä pystytä sulkemaan pois. Mutta tottakai vanhempia ohjataan ja pyritään saamaan kasvatusta oikeampaan suuntaan. Lapsia ei silti voi jättää hoitamatta, jos oireet ovat kouluiässä voimakkaita, koska hoito on yleensä lapsen etu. On myös muistettava, että ADHD on voimakkaasti perinnöllinen, joten ei ole epätavallista että oireilevan lapsen vanhemmilla on tavallista enemmän vaikeuksia pitää ns. paketti kasassa. 

Vain harvalla ADHD-lapsen vanhemmalla on itsellään ADHD.

Niin, diagnosoituna. Aikuisten diagnosointi on vielä uutta ja melko harvinaista, vaikka tässä topassa muuta väitetäänkin. Mutta piirteet on monesti nähtävillä myös vanhemmissa. Tällöin esim säännöllisen päivärutiinin ja ennakoinnin toteuttaminen voi olla heille uutta ja vaikeaa, vaikka nämä ovat asioita joista ADHD-piirteinen lapsi hyötyy. 

Rytmisyys on yksi temperamenttipiirre, ja vieläpä erityisen vahvasti perinnöllinen sellainen.

Toiset meistä eivät ole rytmisiä. Se aiheuttaa monenlaista vaikeutta, mutta on eri asia kuin ADHD.

Niin, jotkut kutsuvat sellaista rytmisyyden puutetta kasvatuksen puutteeksi. Se voi sitten ilmetä niin, että ei huomata syödä, mennä nukkumaan, tuoda lasta vastaanotolle, ollaan myöhässä kaikkialta, unohdellaan tavaroita jne. Mikähän olisi tälle kuvaava nimi? 

ADHD:n kannattajien mukaan se kuvaava nimi olisi tietysti ADHD. Ja tästä syystä aikuisilla ADHD-diagnoosit olisi saatava yhtä yleisiksi kuin lapsilla, eli että 10-20% ihmisistä olisi ADHD-diagnosoituja.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Haluaisin tietää, että miten suljetaan pois kasvatuksen puute ja kasvuolosuhteet kun diagnoosia haetaan lapselle? 

Tiedän useampia tapauksia joilla ei vielä edes diagnoosia saatu, mutta ovat tuetussa ryhmässä käytös- ja tunnesäätely ongelmien takia. Yhteistä näille, että vanhemmat vetävät kaikki osa alueet sieltä missä aita matalin. Ruokailu, uni, ruutuaika, ulkoilu, läsnäolo, virikkeet sekä jämäkän ja johdonmukaisen suhtautumisen puuttuminen, kun lapsi on hankala. 

Jos se varhaislapsuus (alle 5v) vedetään penkin alle niin tottakai siinä tarvitaan jo ammattilaisen apua. Jos kyse onkin haastavan ja tempperamenttisen lapsen väärästä kasvatuksesta? 

Ei sitä pystytä sulkemaan pois. Mutta tottakai vanhempia ohjataan ja pyritään saamaan kasvatusta oikeampaan suuntaan. Lapsia ei silti voi jättää hoitamatta, jos oireet ovat kouluiässä voimakkaita, koska hoito on yleensä lapsen etu. On myös muistettava, että ADHD on voimakkaasti perinnöllinen, joten ei ole epätavallista että oireilevan lapsen vanhemmilla on tavallista enemmän vaikeuksia pitää ns. paketti kasassa. 

Tiukka kuri on se mitä lapsi tarvitsee. Harvassa perheessä sellaista valitettavasti nykypäivänä on, mikä sitten näkyy erilaisena ns. oireiluna niin kuin sitä on alettu kutsua.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Haluaisin tietää, että miten suljetaan pois kasvatuksen puute ja kasvuolosuhteet kun diagnoosia haetaan lapselle? 

Tiedän useampia tapauksia joilla ei vielä edes diagnoosia saatu, mutta ovat tuetussa ryhmässä käytös- ja tunnesäätely ongelmien takia. Yhteistä näille, että vanhemmat vetävät kaikki osa alueet sieltä missä aita matalin. Ruokailu, uni, ruutuaika, ulkoilu, läsnäolo, virikkeet sekä jämäkän ja johdonmukaisen suhtautumisen puuttuminen, kun lapsi on hankala. 

Jos se varhaislapsuus (alle 5v) vedetään penkin alle niin tottakai siinä tarvitaan jo ammattilaisen apua. Jos kyse onkin haastavan ja tempperamenttisen lapsen väärästä kasvatuksesta? 

Ei sitä pystytä sulkemaan pois. Mutta tottakai vanhempia ohjataan ja pyritään saamaan kasvatusta oikeampaan suuntaan. Lapsia ei silti voi jättää hoitamatta, jos oireet ovat kouluiässä voimakkaita, koska hoito on yleensä lapsen etu. On myös muistettava, että ADHD on voimakkaasti perinnöllinen, joten ei ole epätavallista että oireilevan lapsen vanhemmilla on tavallista enemmän vaikeuksia pitää ns. paketti kasassa. 

Vain harvalla ADHD-lapsen vanhemmalla on itsellään ADHD.

Niin, diagnosoituna. Aikuisten diagnosointi on vielä uutta ja melko harvinaista, vaikka tässä topassa muuta väitetäänkin. Mutta piirteet on monesti nähtävillä myös vanhemmissa. Tällöin esim säännöllisen päivärutiinin ja ennakoinnin toteuttaminen voi olla heille uutta ja vaikeaa, vaikka nämä ovat asioita joista ADHD-piirteinen lapsi hyötyy. 

Rytmisyys on yksi temperamenttipiirre, ja vieläpä erityisen vahvasti perinnöllinen sellainen.

Toiset meistä eivät ole rytmisiä. Se aiheuttaa monenlaista vaikeutta, mutta on eri asia kuin ADHD.

Niin, jotkut kutsuvat sellaista rytmisyyden puutetta kasvatuksen puutteeksi. Se voi sitten ilmetä niin, että ei huomata syödä, mennä nukkumaan, tuoda lasta vastaanotolle, ollaan myöhässä kaikkialta, unohdellaan tavaroita jne. Mikähän olisi tälle kuvaava nimi? 

Rytmisyyden puute on temperamenttipiirre. Olen kärsinyt siitä koko ikäni. Tavaroiden kanssa on päivittäin ongelmia. Mutta kuitenkaan en ole koko ikääni ollut kaikkialta myöhässä. Elämäntilanteesta riippuen olen välillä vetänyt tosi hyvin ja välillä tosi huonosti. Ajatteletko, että kasvatukseni on vaihdellut ihan näin aikuisiälläkin?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Haluaisin tietää, että miten suljetaan pois kasvatuksen puute ja kasvuolosuhteet kun diagnoosia haetaan lapselle? 

Tiedän useampia tapauksia joilla ei vielä edes diagnoosia saatu, mutta ovat tuetussa ryhmässä käytös- ja tunnesäätely ongelmien takia. Yhteistä näille, että vanhemmat vetävät kaikki osa alueet sieltä missä aita matalin. Ruokailu, uni, ruutuaika, ulkoilu, läsnäolo, virikkeet sekä jämäkän ja johdonmukaisen suhtautumisen puuttuminen, kun lapsi on hankala. 

Jos se varhaislapsuus (alle 5v) vedetään penkin alle niin tottakai siinä tarvitaan jo ammattilaisen apua. Jos kyse onkin haastavan ja tempperamenttisen lapsen väärästä kasvatuksesta? 

Ei sitä pystytä sulkemaan pois. Mutta tottakai vanhempia ohjataan ja pyritään saamaan kasvatusta oikeampaan suuntaan. Lapsia ei silti voi jättää hoitamatta, jos oireet ovat kouluiässä voimakkaita, koska hoito on yleensä lapsen etu. On myös muistettava, että ADHD on voimakkaasti perinnöllinen, joten ei ole epätavallista että oireilevan lapsen vanhemmilla on tavallista enemmän vaikeuksia pitää ns. paketti kasassa. 

Vain harvalla ADHD-lapsen vanhemmalla on itsellään ADHD.

Niin, diagnosoituna. Aikuisten diagnosointi on vielä uutta ja melko harvinaista, vaikka tässä topassa muuta väitetäänkin. Mutta piirteet on monesti nähtävillä myös vanhemmissa. Tällöin esim säännöllisen päivärutiinin ja ennakoinnin toteuttaminen voi olla heille uutta ja vaikeaa, vaikka nämä ovat asioita joista ADHD-piirteinen lapsi hyötyy. 

Rytmisyys on yksi temperamenttipiirre, ja vieläpä erityisen vahvasti perinnöllinen sellainen.

Toiset meistä eivät ole rytmisiä. Se aiheuttaa monenlaista vaikeutta, mutta on eri asia kuin ADHD.

Niin, jotkut kutsuvat sellaista rytmisyyden puutetta kasvatuksen puutteeksi. Se voi sitten ilmetä niin, että ei huomata syödä, mennä nukkumaan, tuoda lasta vastaanotolle, ollaan myöhässä kaikkialta, unohdellaan tavaroita jne. Mikähän olisi tälle kuvaava nimi? 

Rytmisyyden puute on temperamenttipiirre. Olen kärsinyt siitä koko ikäni. Tavaroiden kanssa on päivittäin ongelmia. Mutta kuitenkaan en ole koko ikääni ollut kaikkialta myöhässä. Elämäntilanteesta riippuen olen välillä vetänyt tosi hyvin ja välillä tosi huonosti. Ajatteletko, että kasvatukseni on vaihdellut ihan näin aikuisiälläkin?

Siis onko sinulla lapsia? Vai mistä kasvatuksesta puhut? Kyllähän kaikki, mitä me teemme, antaa mallin lapsillemme. Ja lapset voivat periä saman piirteen tai sitten eivät. Unohtelu, myöhästely, aikaoptimismi, hajamielisyys ovat kaikki vahvoja nepsypiirteitä. Eivät diagnoosiin yksin riitä, mutta kuitenkin. 

Vierailija kirjoitti:

En lainaa koko viestiä, kun on niin pitkä, mutta tähän haluan kommentoida:

"Henkilö pystyy kuitenkin halutessaan keskittymään, eli kyse ei ole tarkkaavaisuuden ongelmasta, vaan motivaatio- tai käytösongelmasta."

Yksi adhd:n piirre on hyperfokus eli ihminen kykenee uppoutumaan mielenkiintoiseen asiaan hyvin keskittyneesti ja pitkäksi aikaa. Adhd:ssa ei siis ole kyse siitä, että ei kykenisi keskittymään ollenkaan, vaan se on pikemminkin tarkkaavuuden säätelyn ongelma. Tämä liittyy aivojen dopamiinitasoihin. Tehtävän pitää olla joko erittäin mielenkiintoinen, jännittävä tai kiireellinen, jotta adhd-aivot tuottavat tarpeeksi dopamiinia, jotta keskittyminen pysyy yllä.

Aiemmin tuota pidettiin "hajamielisten professoreiden" luonteenpiirteenä. Keskittyy omaan tutkimuskohteeseensa niin innokkaasti että unohdetaan ajan kuluminen ja esim. voidaan laiminlyödä tavallinen päivärytmi, ruokailu, uni.

Vanhan liiton henkilöitä tämä ap. Kouluissakin on edelleen joitain eläkeiän kynnyksellä olevia, jotka pitävät tätä tekosyynä ja keksittynä muotioikkuna. Heidän kanssaan sitten täytyy tehdä hommia kouluyhteisön sisällä, että lapsi saisi tukea. Toki on aivan mahdollista, että tällä hetkellä annetaan diagnoosi erittäin herkästi ja jonkun verran mukaan ajautuu myös sellaisia, joilla piirteen ovat erittäin lievät.

Hyvin haastavaa ADHD-piirteistöä ei saada aikaan kasvatuksella. Kasvatus voi edesauttaa oireiden voimistumista, jos vanhemmat eivät saa ajoissa vinkkejä tai sitten uupuvat ja kyynistyvät jo varhain.