Tapahtumat

Kun kirjaudut sisään näet tässä ilmoitukset sinua kiinnostavista asioista.

Kirjaudu sisään

Miksi nykyään joka toisella on ADHD? 90-luvulla ei ollut kellään.

Vierailija
15.08.2026 |

Taitaa olla ohimenevä muotioikku.

Kommentit (538)

Vierailija
521/538 |
20.08.2026 |
Näytä aiemmat lainaukset

Hiljaa.

Tottele.

Katso.

Kuuntele.

Opi.

Kunnioita.

Tee.

Opiskele.

Älä valita.

Syö. Nuku. Liiku. 

 

Mikä on ongelma?

 

T. Ope 58

Vierailija
522/538 |
20.08.2026 |
Näytä aiemmat lainaukset

On niitä aina ollut, kosdeltu vaan häirikköinä ja esim. laitettu tarkkailuluokalla. On vaan hyvä, että poikkeamiin saadaan diagnoosit (siis muutkin kuin ADHD), niin voidaan tarjota myös oikeanlaista hoitoa, tukea oppimisessa, tarjota apuvälineitä, lääkitä oikein yms.

Ei näitä asioita ymmärrä, jos omat lapset on ns. normaaleja.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
523/538 |
20.08.2026 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jollain tällä palstalla on hirveän kiihkeä tarve vastustaa lääketieteen konsensusta neuropsykiatristen häiriöiden perinnöllisyydestä. 

Oon usein miettinyt, mistä se emotionaalinen tarve tuohon tulee 

Miksi olet kiinnostunut jonkun emotionaalisesta tarpeesta siteerata tasokkaassa vertaisarvioidussa tieteellisessä lehdessä julkaistua tieteellistä kritikkiä perinnöllisyystieteen metodologisista haavoittuvuuksista, etkä itse argumentin sisällöstä? Onko ongelmasi se, ettet itse oikeasti edes käsitä sitä näyttöä, jolle olettamasi konsesus pohjautu? Onko sinun ongelmasi siis enemmän kognitiivinen kuin emotionaalinen? Ja onko sillä tieteellisen näytön kannalta mitään väliä, mistä vaikutusperistä käsin joku tieteellistä kritiikkiä esittää? Eikö se kritiikin sisältö ole paljon kiinnostavampi ja se, mille se pohjautuu? 

Mistä asiasta vain voi löytää yksittäisiä tutkimuksia, jotka haastavat tämänhetkisen konsensuksen. Vertaisarviointi ei tarkoita sitä, että "tämä on nyt uusi konsensus", vaan sitä, että artikkeli ei ole ns. silkkaa roskaa. Se, että osaat lykätä täällä maallikoille nälkävuoden pituisia sitaatteja tieteellisistä artikkeleista, ei todista mitään.

Vierailija
524/538 |
21.08.2026 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jollain tällä palstalla on hirveän kiihkeä tarve vastustaa lääketieteen konsensusta neuropsykiatristen häiriöiden perinnöllisyydestä. 

Oon usein miettinyt, mistä se emotionaalinen tarve tuohon tulee 

Miksi olet kiinnostunut jonkun emotionaalisesta tarpeesta siteerata tasokkaassa vertaisarvioidussa tieteellisessä lehdessä julkaistua tieteellistä kritikkiä perinnöllisyystieteen metodologisista haavoittuvuuksista, etkä itse argumentin sisällöstä? Onko ongelmasi se, ettet itse oikeasti edes käsitä sitä näyttöä, jolle olettamasi konsesus pohjautu? Onko sinun ongelmasi siis enemmän kognitiivinen kuin emotionaalinen? Ja onko sillä tieteellisen näytön kannalta mitään väliä, mistä vaikutusperistä käsin joku tieteellistä kritiikkiä esittää? Eikö se kritiikin sisältö ole paljon kiinnostavampi ja se, mille se pohjautuu? 

Oot kyllä jäätävä autisti, jolla on iso ego. Erikoinen yhdistelmä.

No jos kerran olet niin syvästi perehtynyt ADHD:n voimakkaan periytyvyyden tieteelliseen konsensukseen, niin miten kommentoit käyttäytymisgeneetiikan tutkijan psykologian alan Q1-tason vertaisarvioidussa lehdessä julkaistua artikkelia, jossa pohditaan tämän tieteellisen konsensuksen taustalla olevia tekijöitä: 

 

"Käyttäytymisgenetiikan tutkijat ovat kandidaattigeenien assosiaatiotutkimuksia (CGA) jälkikäteen arvioidessaan varoittaneet, että tuloksia tulisi pitää alustavina siihen asti, kunnes ne on toistettu useissa suurissa aineistoissa. He ovat myös korostaneet, että varovaisuuden puute voi hidastaa tieteellistä edistystä, että uusilla ja erityisen paljon huomiota herättävillä tutkimusalueilla tulisi noudattaa erityistä varovaisuutta ja että CGA-tutkimusten epäonnistuminen tarjoaa tärkeän varoittavan esimerkin (Chabris ym., 2012; Johnston, Lahey & Matthys, 2013). Onko tästä varoittavasta esimerkistä opittu? Kirjoittajan mukaan selvästi ei. Näemme samanlaista varomattomuutta, liioiteltuja väitteitä ja tutkimustulosten ylikorostamista kuin aiemmin. Samoin kuin aiemmin julkaistiin tuhansia CGA-tutkimuksia, joissa väitettiin yksittäisten geenipolymorfismien avulla voitavan ennustaa esimerkiksi koulumenestystä, tuloja ja älykkyyttä, nyt esitetään käytännössä samanlaisia väitteitä — sillä erotuksella, että yhden polymorfismin sijaan analyyseissä on mukana miljoonia geneettisiä variantteja. 

 

Myös mediajulkisuus on samanlaista. Esimerkiksi on esitetty otsikoita kuten: ”Uusi tapa ennustaa, ketkä lapset menestyvät koulussa: katso heidän geenejään” (Yuhas, 2020), mikä kirjoittajan mukaan on syvästi harhaanjohtava väite. ---Tätä tutkimusta vaivaavat monet samat heikkoudet, jotka lopulta johtivat kandidaattigeenien assosiaatiotutkimusten (CGA) epäonnistumiseen. Näihin kuuluvat toistuvat ongelmat tulosten johdonmukaisessa replikoitumisessa, moninkertainen hypoteesien testaaminen ja aineistonlouhinta ilman riittäviä tilastollisia korjauksia, p-hakkerointi, populaatiostratifikaatio, valikoiva tulosten poiminta (cherry-picking), tutkijoiden erittäin suuret analyyttiset vapausasteet sekä mallien ylisovittaminen. Itse asiassa tutkijoiden vapausasteet ovat kirjoittajan mukaan saavuttaneet ennennäkemättömän tason. Kyse ei ole enää vain mahdollisuudesta valita lukuisista erilaisista tilastollisista algoritmeista esimerkiksi sen suhteen, miten kytkentäepätasapainoa käsitellään tai miten SNP-variantteja painotetaan, vaan myös mahdollisuudesta valita haluttu p-arvoraja.  --Käyttäytymisgenetiikan tutkimusyhteisön reaktio siihen, että terveessä ihmiskehossa ja aivoissa on havaittu laajalle levinnyttä somaattista mosaiikkisuutta, on kirjoittajan mukaan ollut suurelta osin toimia ikään kuin ilmiötä ei olisi olemassa. Mikä mahdollinen peruste voisi oikeuttaa sen, että yksi ihmisen molekyyligenetiikan viimeisten kahdenkymmenen vuoden tärkeimmistä ja seurauksiltaan merkittävimmistä löydöksistä jätetään huomiotta?"

 

Onko vastauksesi tosiaan se, että minä olen isoegoinen autisti? Mihin se kiinnostuksesi tähän suureen tieteelliseen konsensukseen katosi? 

Hienot väittelytaktiikat sulla. Ihan vaan sivusta tulin sulle ilmoittamaan, että autismis näkyy. Kantsis tehdä jotain myös tolle peppukivulle. Mikä sulla on hätänä?

Minä haluaisin vain keskustella siitä tieteellisestä konsensuksesta, jota täällä kovasti mainostetaan. Ajattelin, että jos siteeraan tieteellisessä lehdessä julkaistua kritiikkiä samalla tavalla kuin vastaväittäjäni siteeraa adoptiotutkimuksia todisteena ADHD-geenien olemassaolosta, niin veisin keskustelua eteenpäin. Mutta ei, heti aletaan mollata isoegoiseksi autistiksi. Ja vaikka olisinkin, niin mitä hiton väliä sillä on keskustelun varsinaisen sisällön näkökulmasta? 

 

Eikö sinua tosiaan kiinnosta, että molekyyligenetiikassa perinnöllisyysarviot ADHD:sta voivat mahdollisesti olla ylisovitettujen mallien ja populaatiostratifikaation tuotosta? Että se mitä pidetään ADHD:n genetiikkana, onkin suurelta osin tilastollista kohinaa eli tutkijoiden tieteen etiikkaakin suuremmasta tieteellisestä kunnianhimosta syntyneitä tilastollisia artefakteja? Kasvattaisitko sinä lapsesi tästä huolimatta kuvittelemaan, että päälle puhumisen taipumus ja taipumus kiivellä holtittomasti puissa ja muut ADHD:n diagnostiikkaan liittyvät käyttäytymispiirteet ovat 100 % varmuudella hänen geneettinen kohtalonsa?  Eikö sinua kiinnosta lainkaan ajatus, että molekyyligenetiikassa usein systemaattisesti sivuutetaan terveiden ihmisten somaattinen mosaikismi mahdollisesti siksi, koska se ei sovi molekyyligenetiikan eikä myöskään kaksostutkimusten matemaattisiin malleihin, jotka pohjautuvat ajatuksellle muuttumattomasta genomista. 

 

Tästä huolimatta somaattisesta mosaikismista eli siitä, että terveen ihmisen eri soluissa voilla erilainen genomi, on valtavasti näyttöä: "Viimeisen vuosikymmenen aikana uuden sukupolven sekvensointiteknologioiden (NGS) kehittyminen on mahdollistanut mosaiikkisen geneettisen vaihtelun havaitsemisen yksittäisissä soluissa ja emäsparin tarkkuudella. Nykyään tiedämme, että lähes kaikki solut ovat jossain määrin mosaiikkisia. Tämä genomisen DNA-sisällön valtava monimuotoisuus haastaa käsityksen siitä, että jokaisella ihmisellä olisi ajan myötä muuttumattomana säilyvä genomi (Thorpe ym., 2020).--Aivot ovat genominen mosaiikki. Solujen väliset genomiset erot, jotka syntyvät kehityksen ja ikääntymisen aikana tapahtuvien somaattisten mutaatioiden seurauksena, lisäävät hermoston solujen monimuotoisuutta. Tällä genomisella monimuotoisuudella on merkittäviä seurauksia hermoston kehitykselle, toiminnalle ja sairauksille (Verheijen, 2019, s. 1)--Tekniset haasteet vaikeuttavat edelleen somaattisen mosaiikkisuuden kokonaismäärän arviointia terveissä aivoissa. Erään tutkimuksen mukaan noin 3–25 % ihmisen aivokuoren soluista sisältää megabaasien kokoisia kopiolukumuutoksia (CNV) (Chronister ym., 2019).--Tämän merkitys ulottuu paljon kytkentäepätasapainon (LD) arviointia laajemmalle. Ei voida enää olettaa, että kaikilla ihmiskehon soluilla, aivosolut mukaan lukien, olisi yksi ja sama muuttumaton genomi. Myöskään esimerkiksi posken limakalvolta tai verestä saadun DNA-näytteen ei voida olettaa kuvaavan täydellisesti yksilön koko elimistön ja erityisesti aivojen geneettistä monimuotoisuutta"

 

Ajattele, että sinunkaan genomisi ei ole sama jokaisessa solussa? Verinäyte jonka annoit biopankille ADHD:si perinnöllisyyden tutkimiseen ei välttämättä kerro mitään sinun keskushermostosi oletusarvoisesta geneettisestä erityisyydestä? Eikö tuo ole aika hurja ajatus, että holtittoman puussa kiipeilyn taustalla sittenkin vain veresi geneettinen erityislaatuisuus, eikä neuroniesi? 

Ei ole minusta mitenkään hurja ajatus. Miksi se on sulle niin järkyttävää? Tajuatko että psykologia ei ole eksaktia tiedettä nähnytkään, joten vauhkoamisesi on turhaa. Se ei poista sitä tosiasiaa että monen adhd-diagnoosin saaneen ihmisen elämänlaatua voi parantaa merkittävästi esimerkiksi myös lääkkeillä. Autismiin ei sellasia oo, mutta egoa voi yrittää hoitaa happotripillä.

Vierailija
525/538 |
24.08.2026 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jollain tällä palstalla on hirveän kiihkeä tarve vastustaa lääketieteen konsensusta neuropsykiatristen häiriöiden perinnöllisyydestä. 

Oon usein miettinyt, mistä se emotionaalinen tarve tuohon tulee 

Miksi olet kiinnostunut jonkun emotionaalisesta tarpeesta siteerata tasokkaassa vertaisarvioidussa tieteellisessä lehdessä julkaistua tieteellistä kritikkiä perinnöllisyystieteen metodologisista haavoittuvuuksista, etkä itse argumentin sisällöstä? Onko ongelmasi se, ettet itse oikeasti edes käsitä sitä näyttöä, jolle olettamasi konsesus pohjautu? Onko sinun ongelmasi siis enemmän kognitiivinen kuin emotionaalinen? Ja onko sillä tieteellisen näytön kannalta mitään väliä, mistä vaikutusperistä käsin joku tieteellistä kritiikkiä esittää? Eikö se kritiikin sisältö ole paljon kiinnostavampi ja se, mille se pohjautuu? 

Mistä asiasta vain voi löytää yksittäisiä tutkimuksia, jotka haastavat tämänhetkisen konsensuksen. Vertaisarviointi ei tarkoita sitä, että "tämä on nyt uusi konsensus", vaan sitä, että artikkeli ei ole ns. silkkaa roskaa. Se, että osaat lykätä täällä maallikoille nälkävuoden pituisia sitaatteja tieteellisistä artikkeleista, ei todista mitään.

Kyse ei tuossa artikkelissa kulta mussukka ollut yksittäisestä tutkimuksesta, vaan tieteellisestä kritiikistä, joka rakentui lukuisten eri tutkimusten ja tutkimuskatsausten pohjalle. Jotta voit kyseenalaistaa kritiikin, sinun pitää ymmärtää ne lähteet joita tutkija siteraa ja löytää vielä tieteellistä tukea vasta-argumenteille. 

 

Täällä Vauva palstalla harva oikeasti ymmärtää niitä menetelmiä ja oletuksia, joille tämän hetkinen tieteellinen konsensus rakentuu psykiatristen häiriöiden genetiikasta. Siksi on hyvä siteerata välillä myös artikkeleita, joissa käydään läpi näitä menetelmiä ja oletuksia. Ei se ole niin yksioikoista, että saat lääkärin haastattelun pohjalta jonkun käyttäytymistä ja arjen haasteita kuvaavan diagnoosin ja voit suoraan päätellä, että tuo arjen haaste kulkee geeneissä.  

Vierailija
526/538 |
24.08.2026 |
Näytä aiemmat lainaukset

Kyllä sitä oli, mutta sitä ei vaan diagnosoitu jo ne kenellä oli ADHD joistakin heistä tuli addikteja ja syrjäytyneitä kun heillä  oli hoitamaton ADHD, myös moni 90 lukulainen saanut vasta aikuisena keski-ikäisenä diagnoosin. 

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
527/538 |
25.08.2026 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Oli niitä, mutta ilman diagnoosia. Meillä oli yläkoulussa ja vielä lukiossakin tapauksia, joilla aivan varmasti oli/on adhd. Silloin puhuttiin MBDstä, mutta ei sitäkään juuri kellään ollut diagnosoituna. 

Kaverini oli sellainen häseltäjä ja muistan kuinka isäni tuumi joskus että se poika on varmaan jonkun sortin vammainen. Äiti oli vähän sivistyneempi ja korjasi että pojalla on MBD. 

Se ei todellakaan ollut mikään tavoiteltava asia kuten nyt. 

Vierailija
528/538 |
25.08.2026 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jollain tällä palstalla on hirveän kiihkeä tarve vastustaa lääketieteen konsensusta neuropsykiatristen häiriöiden perinnöllisyydestä. 

Oon usein miettinyt, mistä se emotionaalinen tarve tuohon tulee 

Miksi olet kiinnostunut jonkun emotionaalisesta tarpeesta siteerata tasokkaassa vertaisarvioidussa tieteellisessä lehdessä julkaistua tieteellistä kritikkiä perinnöllisyystieteen metodologisista haavoittuvuuksista, etkä itse argumentin sisällöstä? Onko ongelmasi se, ettet itse oikeasti edes käsitä sitä näyttöä, jolle olettamasi konsesus pohjautu? Onko sinun ongelmasi siis enemmän kognitiivinen kuin emotionaalinen? Ja onko sillä tieteellisen näytön kannalta mitään väliä, mistä vaikutusperistä käsin joku tieteellistä kritiikkiä esittää? Eikö se kritiikin sisältö ole paljon kiinnostavampi ja se, mille se pohjautuu? 

Oot kyllä jäätävä autisti, jolla on iso ego. Erikoinen yhdistelmä.

No jos kerran olet niin syvästi perehtynyt ADHD:n voimakkaan periytyvyyden tieteelliseen konsensukseen, niin miten kommentoit käyttäytymisgeneetiikan tutkijan psykologian alan Q1-tason vertaisarvioidussa lehdessä julkaistua artikkelia, jossa pohditaan tämän tieteellisen konsensuksen taustalla olevia tekijöitä: 

 

"Käyttäytymisgenetiikan tutkijat ovat kandidaattigeenien assosiaatiotutkimuksia (CGA) jälkikäteen arvioidessaan varoittaneet, että tuloksia tulisi pitää alustavina siihen asti, kunnes ne on toistettu useissa suurissa aineistoissa. He ovat myös korostaneet, että varovaisuuden puute voi hidastaa tieteellistä edistystä, että uusilla ja erityisen paljon huomiota herättävillä tutkimusalueilla tulisi noudattaa erityistä varovaisuutta ja että CGA-tutkimusten epäonnistuminen tarjoaa tärkeän varoittavan esimerkin (Chabris ym., 2012; Johnston, Lahey & Matthys, 2013). Onko tästä varoittavasta esimerkistä opittu? Kirjoittajan mukaan selvästi ei. Näemme samanlaista varomattomuutta, liioiteltuja väitteitä ja tutkimustulosten ylikorostamista kuin aiemmin. Samoin kuin aiemmin julkaistiin tuhansia CGA-tutkimuksia, joissa väitettiin yksittäisten geenipolymorfismien avulla voitavan ennustaa esimerkiksi koulumenestystä, tuloja ja älykkyyttä, nyt esitetään käytännössä samanlaisia väitteitä — sillä erotuksella, että yhden polymorfismin sijaan analyyseissä on mukana miljoonia geneettisiä variantteja. 

 

Myös mediajulkisuus on samanlaista. Esimerkiksi on esitetty otsikoita kuten: ”Uusi tapa ennustaa, ketkä lapset menestyvät koulussa: katso heidän geenejään” (Yuhas, 2020), mikä kirjoittajan mukaan on syvästi harhaanjohtava väite. ---Tätä tutkimusta vaivaavat monet samat heikkoudet, jotka lopulta johtivat kandidaattigeenien assosiaatiotutkimusten (CGA) epäonnistumiseen. Näihin kuuluvat toistuvat ongelmat tulosten johdonmukaisessa replikoitumisessa, moninkertainen hypoteesien testaaminen ja aineistonlouhinta ilman riittäviä tilastollisia korjauksia, p-hakkerointi, populaatiostratifikaatio, valikoiva tulosten poiminta (cherry-picking), tutkijoiden erittäin suuret analyyttiset vapausasteet sekä mallien ylisovittaminen. Itse asiassa tutkijoiden vapausasteet ovat kirjoittajan mukaan saavuttaneet ennennäkemättömän tason. Kyse ei ole enää vain mahdollisuudesta valita lukuisista erilaisista tilastollisista algoritmeista esimerkiksi sen suhteen, miten kytkentäepätasapainoa käsitellään tai miten SNP-variantteja painotetaan, vaan myös mahdollisuudesta valita haluttu p-arvoraja.  --Käyttäytymisgenetiikan tutkimusyhteisön reaktio siihen, että terveessä ihmiskehossa ja aivoissa on havaittu laajalle levinnyttä somaattista mosaiikkisuutta, on kirjoittajan mukaan ollut suurelta osin toimia ikään kuin ilmiötä ei olisi olemassa. Mikä mahdollinen peruste voisi oikeuttaa sen, että yksi ihmisen molekyyligenetiikan viimeisten kahdenkymmenen vuoden tärkeimmistä ja seurauksiltaan merkittävimmistä löydöksistä jätetään huomiotta?"

 

Onko vastauksesi tosiaan se, että minä olen isoegoinen autisti? Mihin se kiinnostuksesi tähän suureen tieteelliseen konsensukseen katosi? 

Hienot väittelytaktiikat sulla. Ihan vaan sivusta tulin sulle ilmoittamaan, että autismis näkyy. Kantsis tehdä jotain myös tolle peppukivulle. Mikä sulla on hätänä?

Minä haluaisin vain keskustella siitä tieteellisestä konsensuksesta, jota täällä kovasti mainostetaan. Ajattelin, että jos siteeraan tieteellisessä lehdessä julkaistua kritiikkiä samalla tavalla kuin vastaväittäjäni siteeraa adoptiotutkimuksia todisteena ADHD-geenien olemassaolosta, niin veisin keskustelua eteenpäin. Mutta ei, heti aletaan mollata isoegoiseksi autistiksi. Ja vaikka olisinkin, niin mitä hiton väliä sillä on keskustelun varsinaisen sisällön näkökulmasta? 

 

Eikö sinua tosiaan kiinnosta, että molekyyligenetiikassa perinnöllisyysarviot ADHD:sta voivat mahdollisesti olla ylisovitettujen mallien ja populaatiostratifikaation tuotosta? Että se mitä pidetään ADHD:n genetiikkana, onkin suurelta osin tilastollista kohinaa eli tutkijoiden tieteen etiikkaakin suuremmasta tieteellisestä kunnianhimosta syntyneitä tilastollisia artefakteja? Kasvattaisitko sinä lapsesi tästä huolimatta kuvittelemaan, että päälle puhumisen taipumus ja taipumus kiivellä holtittomasti puissa ja muut ADHD:n diagnostiikkaan liittyvät käyttäytymispiirteet ovat 100 % varmuudella hänen geneettinen kohtalonsa?  Eikö sinua kiinnosta lainkaan ajatus, että molekyyligenetiikassa usein systemaattisesti sivuutetaan terveiden ihmisten somaattinen mosaikismi mahdollisesti siksi, koska se ei sovi molekyyligenetiikan eikä myöskään kaksostutkimusten matemaattisiin malleihin, jotka pohjautuvat ajatuksellle muuttumattomasta genomista. 

 

Tästä huolimatta somaattisesta mosaikismista eli siitä, että terveen ihmisen eri soluissa voilla erilainen genomi, on valtavasti näyttöä: "Viimeisen vuosikymmenen aikana uuden sukupolven sekvensointiteknologioiden (NGS) kehittyminen on mahdollistanut mosaiikkisen geneettisen vaihtelun havaitsemisen yksittäisissä soluissa ja emäsparin tarkkuudella. Nykyään tiedämme, että lähes kaikki solut ovat jossain määrin mosaiikkisia. Tämä genomisen DNA-sisällön valtava monimuotoisuus haastaa käsityksen siitä, että jokaisella ihmisellä olisi ajan myötä muuttumattomana säilyvä genomi (Thorpe ym., 2020).--Aivot ovat genominen mosaiikki. Solujen väliset genomiset erot, jotka syntyvät kehityksen ja ikääntymisen aikana tapahtuvien somaattisten mutaatioiden seurauksena, lisäävät hermoston solujen monimuotoisuutta. Tällä genomisella monimuotoisuudella on merkittäviä seurauksia hermoston kehitykselle, toiminnalle ja sairauksille (Verheijen, 2019, s. 1)--Tekniset haasteet vaikeuttavat edelleen somaattisen mosaiikkisuuden kokonaismäärän arviointia terveissä aivoissa. Erään tutkimuksen mukaan noin 3–25 % ihmisen aivokuoren soluista sisältää megabaasien kokoisia kopiolukumuutoksia (CNV) (Chronister ym., 2019).--Tämän merkitys ulottuu paljon kytkentäepätasapainon (LD) arviointia laajemmalle. Ei voida enää olettaa, että kaikilla ihmiskehon soluilla, aivosolut mukaan lukien, olisi yksi ja sama muuttumaton genomi. Myöskään esimerkiksi posken limakalvolta tai verestä saadun DNA-näytteen ei voida olettaa kuvaavan täydellisesti yksilön koko elimistön ja erityisesti aivojen geneettistä monimuotoisuutta"

 

Ajattele, että sinunkaan genomisi ei ole sama jokaisessa solussa? Verinäyte jonka annoit biopankille ADHD:si perinnöllisyyden tutkimiseen ei välttämättä kerro mitään sinun keskushermostosi oletusarvoisesta geneettisestä erityisyydestä? Eikö tuo ole aika hurja ajatus, että holtittoman puussa kiipeilyn taustalla sittenkin vain veresi geneettinen erityislaatuisuus, eikä neuroniesi? 

Ei ole minusta mitenkään hurja ajatus. Miksi se on sulle niin järkyttävää? Tajuatko että psykologia ei ole eksaktia tiedettä nähnytkään, joten vauhkoamisesi on turhaa. Se ei poista sitä tosiasiaa että monen adhd-diagnoosin saaneen ihmisen elämänlaatua voi parantaa merkittävästi esimerkiksi myös lääkkeillä. Autismiin ei sellasia oo, mutta egoa voi yrittää hoitaa happotripillä.

Eihän se minua nyt varsinaisesti järkytä, vaan se kertoo siitä, että kaksos- ja GWAS-tutkimukset pohjautuvat virheellisille oletuksille geneettisestä periytyvyydestä: ne mallintavat virheellisesti biologista todellisuutta. Kaksos- ja GWAS-tutkimuksissa köytetyrt tilastolliset mallit pohjautuvat oletukseen genomin muuttumattomuudesta ja siitä, että geneettinen=periytyvä. Somaattisen mosaikismin taustalla olevat mekanismit taas antavat olettaa, että genomin rakenne voi muuttua jopa huomattavasti jopa läpi eliniän ja siihen vaikuttavat lukuisat ympäristötekijät ovat dynaamisessa vuorovaikutuksessa geenien kanssa, ja että genomissa on kudoskohtaista vaihtelua. Tämä tekee perinnöllisyysarvioista vielä hankalammin tulkittavia. 

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
529/538 |
25.08.2026 |
Näytä aiemmat lainaukset

Kaikki minun tuntemat adhd-tapaukset ovat perheisssä, joissa lapsille ei ole laitettu rajoja.

Vierailija
530/538 |
25.08.2026 |
Näytä aiemmat lainaukset

Se on trendikästä keksiä itselleen diagnooseja tai huijata lääkäriä kirjoittamaan semmoinen. Siitä on sitten hyvä käyttää tekosyynä jolla perustellaan omaa huonoa käytöstä ja tärkeimpänä sen avulla on kätevä uhriutua jos joku kehtaa vaatia "sairastuneelta" jotain.

Tämä on sitä samaa keittiöpsykologiaa jolla jokaisen naisen kaikki eksät on narsisteja mutta nainen ei ole koskaan narsisti vaan se on arvonsa tunteva nainen joka tietää mitä haluaa. Jotenkin huvittavaa että naiset syyttävät että mies on kauhea kun on nii  itsekäs ja omahyväinen kun ei suostu tekemään sitä mitä nainen itsekkäästi ja omahyväisesti vaatii mieheltä kun nainen ei itsekään sitä vaatimustaan halua toteuttaa

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
531/538 |
25.08.2026 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Kaikki minun tuntemat adhd-tapaukset ovat perheisssä, joissa lapsille ei ole laitettu rajoja.

Sotket todennäköisesti syyn ja seurauksen. 

Vierailija
532/538 |
25.08.2026 |
Näytä aiemmat lainaukset

Aina on ollut muotisairauksia. Aikoinaan se oli laktoosi-intoleranssi. Yhtäkkiä kenellekään ei sopinut maito.
 

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
533/538 |
25.08.2026 |
Näytä aiemmat lainaukset

Jokin virallinen selitys pitänyt keksiä sille kun pojat ovat kehitysvammaisia.

Vierailija
534/538 |
25.08.2026 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jollain tällä palstalla on hirveän kiihkeä tarve vastustaa lääketieteen konsensusta neuropsykiatristen häiriöiden perinnöllisyydestä. 

Oon usein miettinyt, mistä se emotionaalinen tarve tuohon tulee 

Miksi olet kiinnostunut jonkun emotionaalisesta tarpeesta siteerata tasokkaassa vertaisarvioidussa tieteellisessä lehdessä julkaistua tieteellistä kritikkiä perinnöllisyystieteen metodologisista haavoittuvuuksista, etkä itse argumentin sisällöstä? Onko ongelmasi se, ettet itse oikeasti edes käsitä sitä näyttöä, jolle olettamasi konsesus pohjautu? Onko sinun ongelmasi siis enemmän kognitiivinen kuin emotionaalinen? Ja onko sillä tieteellisen näytön kannalta mitään väliä, mistä vaikutusperistä käsin joku tieteellistä kritiikkiä esittää? Eikö se kritiikin sisältö ole paljon kiinnostavampi ja se, mille se pohjautuu? 

Mistä asiasta vain voi löytää yksittäisiä tutkimuksia, jotka haastavat tämänhetkisen konsensuksen. Vertaisarviointi ei tarkoita sitä, että "tämä on nyt uusi konsensus", vaan sitä, että artikkeli ei ole ns. silkkaa roskaa. Se, että osaat lykätä täällä maallikoille nälkävuoden pituisia sitaatteja tieteellisistä artikkeleista, ei todista mitään.

Ymmärrän toki, että ADHD voi tuottaa geneettisiä esteitä pitkien tieteellisten tekstien lukemiselle ja erityisesti tekstin sisällön ymmärtämiselle. Tämän palstan perusteella se tuottaa ilmeisesti myös hyperfokusta silloin, kun on kyse omien erityisten piirteiden ja erityisten spessujen tunteiden ja kokemusten laveasta romaaninomaiseta kuvailusta a vankkana todisteena omasta geneettisestä ja neurologisesta erityisyydestä. Sellaista kuvausta voisitte lukea vaikka tuhania sivuja, niin kiehtovia te olette erityislaatuisenne neuropiirteidenne kanssa. 

 

Tässä suuresta konsensuksesta huolimatta korkeatasoisissa lehdissä jostain syystä julkaistaan artikkeleita, joissa epäillään konsensuksen pohjautuvan suurelta osin tilastolliselle kohinalle eli sille, että tutkijat käyttävät väärin tilastollisia menetelmiä ja ylitulkitsevat saamiaan tilastollisesti merkitseviä tutkimustuloksia osoituksena milloin minkäkin käyttäytymispiirteen geneettisestä alkuperästä. Onhan se aikamoista, että psykologian alan yksi kv ykköslehdistä kehtaa julkaista moista roskaa, kun jokainen nepsy sisimäässään tietää jo valmiiksi olevansa erityislaatuinen mitä syvimmässä neurobiologisessa merkityksessä? ADHD:n taustalla ei ole koskaan ollut mitään tieteellistä löydöstä, että siihen liittyisi jokin spesifi neurologinen erityispiirre. Sen neurologinen pohja päätettiin jo kauan ennen, kuin minkäänlaista näyttöä oli olemassa ja sitten on tuhlattu satoja miljoonia epätoivoisesti näytön tuottamiseen tulkiten jokainen ryhmätason ero osoituksena käyttäytymisen kuvauksen neurobiologisesta pohjasta. 

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
535/538 |
25.08.2026 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jollain tällä palstalla on hirveän kiihkeä tarve vastustaa lääketieteen konsensusta neuropsykiatristen häiriöiden perinnöllisyydestä. 

Oon usein miettinyt, mistä se emotionaalinen tarve tuohon tulee 

Miksi olet kiinnostunut jonkun emotionaalisesta tarpeesta siteerata tasokkaassa vertaisarvioidussa tieteellisessä lehdessä julkaistua tieteellistä kritikkiä perinnöllisyystieteen metodologisista haavoittuvuuksista, etkä itse argumentin sisällöstä? Onko ongelmasi se, ettet itse oikeasti edes käsitä sitä näyttöä, jolle olettamasi konsesus pohjautu? Onko sinun ongelmasi siis enemmän kognitiivinen kuin emotionaalinen? Ja onko sillä tieteellisen näytön kannalta mitään väliä, mistä vaikutusperistä käsin joku tieteellistä kritiikkiä esittää? Eikö se kritiikin sisältö ole paljon kiinnostavampi ja se, mille se pohjautuu? 

Mistä asiasta vain voi löytää yksittäisiä tutkimuksia, jotka haastavat tämänhetkisen konsensuksen. Vertaisarviointi ei tarkoita sitä, että "tämä on nyt uusi konsensus", vaan sitä, että artikkeli ei ole ns. silkkaa roskaa. Se, että osaat lykätä täällä maallikoille nälkävuoden pituisia sitaatteja tieteellisistä artikkeleista, ei todista mitään.

Ymmärrän toki, että ADHD voi tuottaa geneettisiä esteitä pitkien tieteellisten tekstien lukemiselle ja erityisesti tekstin sisällön ymmärtämiselle. Tämän palstan perusteella se tuottaa ilmeisesti myös hyperfokusta silloin, kun on kyse omien erityisten piirteiden ja erityisten spessujen tunteiden ja kokemusten laveasta romaaninomaiseta kuvailusta a vankkana todisteena omasta geneettisestä ja neurologisesta erityisyydestä. Sellaista kuvausta voisitte lukea vaikka tuhania sivuja, niin kiehtovia te olette erityislaatuisenne neuropiirteidenne kanssa. 

 

Tässä suuresta konsensuksesta huolimatta korkeatasoisissa lehdissä jostain syystä julkaistaan artikkeleita, joissa epäillään konsensuksen pohjautuvan suurelta osin tilastolliselle kohinalle eli sille, että tutkijat käyttävät väärin tilastollisia menetelmiä ja ylitulkitsevat saamiaan tilastollisesti merkitseviä tutkimustuloksia osoituksena milloin minkäkin käyttäytymispiirteen geneettisestä alkuperästä. Onhan se aikamoista, että psykologian alan yksi kv ykköslehdistä kehtaa julkaista moista roskaa, kun jokainen nepsy sisimäässään tietää jo valmiiksi olevansa erityislaatuinen mitä syvimmässä neurobiologisessa merkityksessä? ADHD:n taustalla ei ole koskaan ollut mitään tieteellistä löydöstä, että siihen liittyisi jokin spesifi neurologinen erityispiirre. Sen neurologinen pohja päätettiin jo kauan ennen, kuin minkäänlaista näyttöä oli olemassa ja sitten on tuhlattu satoja miljoonia epätoivoisesti näytön tuottamiseen tulkiten jokainen ryhmätason ero osoituksena käyttäytymisen kuvauksen neurobiologisesta pohjasta. 

Ja mikä on tulos? Vuonna 2022 Neuron-lehdessä (neurotieteen Q1-tason eli ykkösvkartaalin tieteellinen vertaisarvioitu julkaisu) julkaistussa artikkelissa Functional neuroimaging in psychiatry and the case for failing better (2022) yksi aikamme vaikutusvaltaisimmita neurotieteen tutkijoista Raymond J. Dolan kumppaneineen ihmettelee, että huolimatta massiivisisista investoinneista tutkimukseen ihan jokaiselta psykiatriselta häiriöltä puuttuu edelleen neurobiologinen pohja ja tutkimus aiheen parissa on ollut yksi toistuvien epäonnistumisten sarja: 

 

"Funktionaaliseen neurokuvantamiseen psykiatrian tutkimusvälineenä tehdyt investoinnit ovat mittaluokaltaan aivan eri tasolla kuin useimmat muut viimeaikaiset innovaatiot: viimeisten kolmen vuosikymmenen aikana aiheesta on julkaistu yli 16 000 artikkelia, joista noin kolmannes pelkästään viimeisten viiden vuoden aikana PubMedin mukaan. On kuitenkin pysäyttävää todeta, että funktionaalisella neurokuvantamisella – ei ole käytännössä mitään roolia psykiatrisessa kliinisessä päätöksenteossa. Se ei myöskään ole onnistunut määrittelemään minkään psykiatrisen häiriön tai oireulottuvuuden neurobiologista perustaa. Siksi on edelleen vaikea kumota kritiikkiä, jonka mukaan psykiatrian perustavanlaatuisin piirre on sen tietämättömyys: se ei kykene onnistuneesti määrittelemään tutkimuksensa kohdetta, ja sen yritykset paljastaa häiriöidensä etiologia ovat muodostaneet pitkän epäonnistumisten sarjan (Scull, 2021)."

 

Nämä tutkijat toteavat toisin sanoen saman neurotieteestä, mitä edellinen artikkeli The Golden Age of Behavior Genetics? totesi molekyyligenetiikasta: 

 

"Julkaistuissa tutkimuksissa alkaa näkyä selviä varoitusmerkkejä merkittävistä ongelmista. Ne liittyvät muun muassa mallien ylisovittamiseen, populaatiorakenteeseen (population stratification) ja pitkän kantaman kytkentäepätasapainoon (long-range linkage disequilibrium). Otetaanko nämä ongelmat vakavammin kuin kandidaattigeenien assosiaatiotutkimuksia (CGA) koskevat varhaiset varoitukset aikanaan otettiin? CGA-tutkimusten aikakauden epäonnistumisista ei ole koskaan tehty kunnollista jälkikäteisarviointia. Voi vain toivoa, ettei meidän tarvitse vuosien päästä esittää samaa kysymystä kuin tuosta aikakaudesta on esitetty: Miten ihmeessä saatoimme käyttää 20 vuotta ja satoja miljoonia dollareita pelkän kohinan tutkimiseen?"

 

Jos kerran näyttö ADHD:n geneettisestä ja neurobiologisesta pohjasta on vahvaa ja sen ympärille on muodostunut suoranainen konsesus, miten arvostetuissa tieteellisissä lehdissä julkaistaan näin radikaaleja konsensuksesta huomattavasti poikkeavia mielipiteitä? Miksi Q1-tason arvostetussa JAMA Psychiatry-lehdessä julkaistussa kommentaarissa Structural Magnetic Resonance Imaging All Over Again todetaan: 

 

"Kuten totesimme aiemmassa raportissamme ja kuten myös muiden asiantuntevissa katsauksissa on korostettu (esim. Lerch ym.), MRI:llä mitattuihin aivojen rakenteellisiin mittoihin liittyvä huomattava vaihtelu voi olla yhteydessä muun muassa kudosten vesipitoisuuteen, kudosperfuusioon, kehonpainoon, kolesterolitasoihin, huomaamattomaan pään liikkeeseen, endogeenisten steroidien pitoisuuksiin, vuorokaudenaikaan sekä jopa liikuntaan ja henkiseen toimintaan. Koska monet näistä sekoittavista tekijöistä kasaantuvat tietyissä tutkimuspopulaatioissa, on huomattava riski siitä, että havaittujen erojen syy tulkitaan väärin. -- Haluamme jälleen kannustaa kirjoittajia ja lukijoita pohtimaan tarkemmin, miten MRI-löydöksiä tulkitaan, ja tunnustamaan niiden rajoitukset nykyistä avoimemmin."

Vierailija
536/538 |
28.08.2026 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jollain tällä palstalla on hirveän kiihkeä tarve vastustaa lääketieteen konsensusta neuropsykiatristen häiriöiden perinnöllisyydestä. 

Oon usein miettinyt, mistä se emotionaalinen tarve tuohon tulee 

Miksi olet kiinnostunut jonkun emotionaalisesta tarpeesta siteerata tasokkaassa vertaisarvioidussa tieteellisessä lehdessä julkaistua tieteellistä kritikkiä perinnöllisyystieteen metodologisista haavoittuvuuksista, etkä itse argumentin sisällöstä? Onko ongelmasi se, ettet itse oikeasti edes käsitä sitä näyttöä, jolle olettamasi konsesus pohjautu? Onko sinun ongelmasi siis enemmän kognitiivinen kuin emotionaalinen? Ja onko sillä tieteellisen näytön kannalta mitään väliä, mistä vaikutusperistä käsin joku tieteellistä kritiikkiä esittää? Eikö se kritiikin sisältö ole paljon kiinnostavampi ja se, mille se pohjautuu? 

Oot kyllä jäätävä autisti, jolla on iso ego. Erikoinen yhdistelmä.

No jos kerran olet niin syvästi perehtynyt ADHD:n voimakkaan periytyvyyden tieteelliseen konsensukseen, niin miten kommentoit käyttäytymisgeneetiikan tutkijan psykologian alan Q1-tason vertaisarvioidussa lehdessä julkaistua artikkelia, jossa pohditaan tämän tieteellisen konsensuksen taustalla olevia tekijöitä: 

 

"Käyttäytymisgenetiikan tutkijat ovat kandidaattigeenien assosiaatiotutkimuksia (CGA) jälkikäteen arvioidessaan varoittaneet, että tuloksia tulisi pitää alustavina siihen asti, kunnes ne on toistettu useissa suurissa aineistoissa. He ovat myös korostaneet, että varovaisuuden puute voi hidastaa tieteellistä edistystä, että uusilla ja erityisen paljon huomiota herättävillä tutkimusalueilla tulisi noudattaa erityistä varovaisuutta ja että CGA-tutkimusten epäonnistuminen tarjoaa tärkeän varoittavan esimerkin (Chabris ym., 2012; Johnston, Lahey & Matthys, 2013). Onko tästä varoittavasta esimerkistä opittu? Kirjoittajan mukaan selvästi ei. Näemme samanlaista varomattomuutta, liioiteltuja väitteitä ja tutkimustulosten ylikorostamista kuin aiemmin. Samoin kuin aiemmin julkaistiin tuhansia CGA-tutkimuksia, joissa väitettiin yksittäisten geenipolymorfismien avulla voitavan ennustaa esimerkiksi koulumenestystä, tuloja ja älykkyyttä, nyt esitetään käytännössä samanlaisia väitteitä — sillä erotuksella, että yhden polymorfismin sijaan analyyseissä on mukana miljoonia geneettisiä variantteja. 

 

Myös mediajulkisuus on samanlaista. Esimerkiksi on esitetty otsikoita kuten: ”Uusi tapa ennustaa, ketkä lapset menestyvät koulussa: katso heidän geenejään” (Yuhas, 2020), mikä kirjoittajan mukaan on syvästi harhaanjohtava väite. ---Tätä tutkimusta vaivaavat monet samat heikkoudet, jotka lopulta johtivat kandidaattigeenien assosiaatiotutkimusten (CGA) epäonnistumiseen. Näihin kuuluvat toistuvat ongelmat tulosten johdonmukaisessa replikoitumisessa, moninkertainen hypoteesien testaaminen ja aineistonlouhinta ilman riittäviä tilastollisia korjauksia, p-hakkerointi, populaatiostratifikaatio, valikoiva tulosten poiminta (cherry-picking), tutkijoiden erittäin suuret analyyttiset vapausasteet sekä mallien ylisovittaminen. Itse asiassa tutkijoiden vapausasteet ovat kirjoittajan mukaan saavuttaneet ennennäkemättömän tason. Kyse ei ole enää vain mahdollisuudesta valita lukuisista erilaisista tilastollisista algoritmeista esimerkiksi sen suhteen, miten kytkentäepätasapainoa käsitellään tai miten SNP-variantteja painotetaan, vaan myös mahdollisuudesta valita haluttu p-arvoraja.  --Käyttäytymisgenetiikan tutkimusyhteisön reaktio siihen, että terveessä ihmiskehossa ja aivoissa on havaittu laajalle levinnyttä somaattista mosaiikkisuutta, on kirjoittajan mukaan ollut suurelta osin toimia ikään kuin ilmiötä ei olisi olemassa. Mikä mahdollinen peruste voisi oikeuttaa sen, että yksi ihmisen molekyyligenetiikan viimeisten kahdenkymmenen vuoden tärkeimmistä ja seurauksiltaan merkittävimmistä löydöksistä jätetään huomiotta?"

 

Onko vastauksesi tosiaan se, että minä olen isoegoinen autisti? Mihin se kiinnostuksesi tähän suureen tieteelliseen konsensukseen katosi? 

Hienot väittelytaktiikat sulla. Ihan vaan sivusta tulin sulle ilmoittamaan, että autismis näkyy. Kantsis tehdä jotain myös tolle peppukivulle. Mikä sulla on hätänä?

Minä haluaisin vain keskustella siitä tieteellisestä konsensuksesta, jota täällä kovasti mainostetaan. Ajattelin, että jos siteeraan tieteellisessä lehdessä julkaistua kritiikkiä samalla tavalla kuin vastaväittäjäni siteeraa adoptiotutkimuksia todisteena ADHD-geenien olemassaolosta, niin veisin keskustelua eteenpäin. Mutta ei, heti aletaan mollata isoegoiseksi autistiksi. Ja vaikka olisinkin, niin mitä hiton väliä sillä on keskustelun varsinaisen sisällön näkökulmasta? 

 

Eikö sinua tosiaan kiinnosta, että molekyyligenetiikassa perinnöllisyysarviot ADHD:sta voivat mahdollisesti olla ylisovitettujen mallien ja populaatiostratifikaation tuotosta? Että se mitä pidetään ADHD:n genetiikkana, onkin suurelta osin tilastollista kohinaa eli tutkijoiden tieteen etiikkaakin suuremmasta tieteellisestä kunnianhimosta syntyneitä tilastollisia artefakteja? Kasvattaisitko sinä lapsesi tästä huolimatta kuvittelemaan, että päälle puhumisen taipumus ja taipumus kiivellä holtittomasti puissa ja muut ADHD:n diagnostiikkaan liittyvät käyttäytymispiirteet ovat 100 % varmuudella hänen geneettinen kohtalonsa?  Eikö sinua kiinnosta lainkaan ajatus, että molekyyligenetiikassa usein systemaattisesti sivuutetaan terveiden ihmisten somaattinen mosaikismi mahdollisesti siksi, koska se ei sovi molekyyligenetiikan eikä myöskään kaksostutkimusten matemaattisiin malleihin, jotka pohjautuvat ajatuksellle muuttumattomasta genomista. 

 

Tästä huolimatta somaattisesta mosaikismista eli siitä, että terveen ihmisen eri soluissa voilla erilainen genomi, on valtavasti näyttöä: "Viimeisen vuosikymmenen aikana uuden sukupolven sekvensointiteknologioiden (NGS) kehittyminen on mahdollistanut mosaiikkisen geneettisen vaihtelun havaitsemisen yksittäisissä soluissa ja emäsparin tarkkuudella. Nykyään tiedämme, että lähes kaikki solut ovat jossain määrin mosaiikkisia. Tämä genomisen DNA-sisällön valtava monimuotoisuus haastaa käsityksen siitä, että jokaisella ihmisellä olisi ajan myötä muuttumattomana säilyvä genomi (Thorpe ym., 2020).--Aivot ovat genominen mosaiikki. Solujen väliset genomiset erot, jotka syntyvät kehityksen ja ikääntymisen aikana tapahtuvien somaattisten mutaatioiden seurauksena, lisäävät hermoston solujen monimuotoisuutta. Tällä genomisella monimuotoisuudella on merkittäviä seurauksia hermoston kehitykselle, toiminnalle ja sairauksille (Verheijen, 2019, s. 1)--Tekniset haasteet vaikeuttavat edelleen somaattisen mosaiikkisuuden kokonaismäärän arviointia terveissä aivoissa. Erään tutkimuksen mukaan noin 3–25 % ihmisen aivokuoren soluista sisältää megabaasien kokoisia kopiolukumuutoksia (CNV) (Chronister ym., 2019).--Tämän merkitys ulottuu paljon kytkentäepätasapainon (LD) arviointia laajemmalle. Ei voida enää olettaa, että kaikilla ihmiskehon soluilla, aivosolut mukaan lukien, olisi yksi ja sama muuttumaton genomi. Myöskään esimerkiksi posken limakalvolta tai verestä saadun DNA-näytteen ei voida olettaa kuvaavan täydellisesti yksilön koko elimistön ja erityisesti aivojen geneettistä monimuotoisuutta"

 

Ajattele, että sinunkaan genomisi ei ole sama jokaisessa solussa? Verinäyte jonka annoit biopankille ADHD:si perinnöllisyyden tutkimiseen ei välttämättä kerro mitään sinun keskushermostosi oletusarvoisesta geneettisestä erityisyydestä? Eikö tuo ole aika hurja ajatus, että holtittoman puussa kiipeilyn taustalla sittenkin vain veresi geneettinen erityislaatuisuus, eikä neuroniesi? 

Ei ole minusta mitenkään hurja ajatus. Miksi se on sulle niin järkyttävää? Tajuatko että psykologia ei ole eksaktia tiedettä nähnytkään, joten vauhkoamisesi on turhaa. Se ei poista sitä tosiasiaa että monen adhd-diagnoosin saaneen ihmisen elämänlaatua voi parantaa merkittävästi esimerkiksi myös lääkkeillä. Autismiin ei sellasia oo, mutta egoa voi yrittää hoitaa happotripillä.

En tiedä mihin diagnoosiin kuuluu, ettei ymmärrä sarkasmia eikä huonoa huumoria, mutta jatketaanpa nyt samalla linjalla. Mitä sitten jos painovoiman lait eivät pädekään? Olen käynyt yhden kurssin lukion psykologiaa ja tiedän, että psykologia ei ole eksaktia tiedettä. Kaljan tissuttelu kuitenkin rauhoittaa ahdistustani ajoittain, vaikka se ei naapurin Pertin egoismiin toimikkaan. Ja onko sillä väliä, jos tutkijat hassaavat satoja miljoonia satunnaisvaihtelun tutkimiseen ja aivopesevät ihmiset kuvittelemaan, että ylisovtetuilla malleilla ja p-hakkeroinnilla sekä populaatiostratifikaation tuottamilla näennäisillä tilastollisilla yhteyksillä  on jokin kausaalinen ja biologinen sisältö? Pistetään vaan Pertti luopumaan egostaan hallusinogeeneilla, niin ongelma on tiessään. 

Vierailija
537/538 |
28.08.2026 |
Näytä aiemmat lainaukset

1970 luvulta en muista kuin yhden mullo- Markon jolla oli jotain ongelmia. Olimme kesäsiirtolassa jossa jokaisessa tuvassa oli iso ämpäri johon yöaikaan käytiin virtsaamassa niin tämä mullo-marko kippasi aamulla täysinäisen virtsa-ämpärin tuvan lattialle.

Vierailija
538/538 |
19.09.2026 |
Näytä aiemmat lainaukset

Ylen jutussa Suomen paras naiskiipeilijä kertoo ettei meinannut hakea adhd-diagnoosia, kun piti sitä trendinä. Rohkea avaus ja varmasti tää on monella totta!

 

https://yle.fi/a/74-20239368

Kirjoita seuraavat numerot peräkkäin: yhdeksän seitsemän kahdeksan