Miksi nykyään joka toisella on ADHD? 90-luvulla ei ollut kellään.
Kommentit (178)
Tk-lääkäri ei tee diagnooseja. Neurologi tekee, tutkimusten jälkeen. 5 % hakemuksista hylätään.
Kelan sivuilla sanotaan selvällä suomenkielellä näin: "Lapsi voi saada vammaistukea, jos hän tarvitsee vammansa tai sairautensa vuoksi erityistä hoitoa, huolenpitoa tai kuntoutusta. Oikeutta vammaistukeen ei siis ratkaista pelkän diagnoosin perusteella."
Vierailija kirjoitti:
Toimittaja Ina Mikkola, 35, paljastaa Aki Linnanahde Talk Show -podcastissa, että on saanut adhd-diagnoosin.
Myös juontaja Aki Linnanahde arvelee, että hänelläkin saattaa olla adhd.
hehee
ADHD:n ja autismin tyyppisistä häiriöistä puhutaan nykyään niin ylimalkaisesti, että kun sitä puhetta kuuntelee vain hetken, alkaa tuntua siltä niin kuin itselläkin olisi nämä häiriöt. Sosiaalinen media levittää videoita, joissa listataan "oireita", joita on muka vain autistisilla ihmisillä. Top 5 autismin oireita ovat näissä videoissa aina jokin kenkien asetteleminen suoriin riveihin eteisessä tai raastavien äänien tuottama ärsytys. Näitä ei siis muka ole väestössä yleisesti, vaan ainoastaan autistisilla. Kun tällaisia anekdootteja kerätään yhteen videoon, katsojat kokevat ne helposti oirekuvina, mitä ne eivät tietenkään ole, sillä samoja kokemuksia on täysin yleisesti muussakin populaatiossa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Koko ADHD on ihmisten keksintöä. Se ei ole mikään luonnonlaki, että tietynlaisia luonteenpiirteitä kutsutaan tuollaisella kirjainyhdistelmällä.
On se luonnon laki koska adhd aivot on kirjaimellisesti erilaiset kuin neurotyypillisen. Adhd ei ole kokonaisuus luonteenpiirteitä vaan pahimmillaan elämää merkittävästi vaikeuttava asia.
ADHD:n diagnosointi ei perustu mihinkään aivojen analysointiin vaan siihen, että katsotaan millaisia luonteenpiirteitä ihmisellä on, ja jos kriteereihin sopivien luonteenpiirteiden määrä ylittää tietyn rajan niin sitten diagnoosi annetaan. Tuota rajaa muuttamalla on mahdollista hyvin merkittävästi vaikuttaa siihen, että kuinka suuri osa ihmistä saa diagnoosin. Hyvin monet sellaiset jotka haluavat diagnoosin itselleen tai lapselleen antavat myös tahallaan harhaanjohtavaa tietoa niistä luonteenpiirteistä.
Ei perustu mihinkään luonteenpiirteisiin vaan arjen, työn ja sosiaalisten suhteiden sujumiseen mainittujen haasteiden kanssa. Luonteenpiirre on täysin eri asia kuin se mikä määrittää neuroepätyypillisyyden. Ja jos katson ADHD vs. Neurotyypillisen aivokuvia, niissä on havaittavia eroja, vaikka aivokuvia ei Suomessa diagnostiikassa käytetääkkään vaikka ehkä pitäisi.
Siis etukäteen päätetään, että diagnosoitavalla henkilöllä on jotain haasteita? Vai mitä tarkoitat sillä, että elämän sujuminen huonosti olisi merkki ADHD:sta?
Siis häh? Ihminen menee itse kertomaan haasteista lääkärille, mielellään neuropsykiatrille. Nämä haasteet häiritsevät ihmisen elämänlaatua. Haasteet esim. asioiden aloittamisessa tai loppuun saattamisessa, väsymys ja moni muut oireet voivat kertoa siitä että on ADHD. Tähän tehdään monia testejä ja haastatellaan potilaan läheisiäkin sillä ADHD oireita on pitänyt olla jo todistetusti lapsuudesta. Jos todetaan, saa lääkkeet ja ehkä terapiaa.
Pysytkö nyt kärryillä koska minä hädintuskin logiikkasi kanssa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
On sitä ollut kautta aikojen, ei vain osattu diagnosoida vielä silloin.
Jep. Ne oli silloin tarkkiksella.
Mä olin tarkkiksella eikä mulla ole muotidiagsoneja. Ei vaan koulu kiinnotanut.
En häiriköinyt jos menin kouluun.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
-Voisitko viedä roskat?
-En mul on adhd.
Kukaan oikeasti adhd ei ole koskaan sanonut noin.
ADHD sanoisi, että "et voi pakottaa minua koska silloin joudun maskaamaan ja syyllistyt neurovähemmistöjen ihmisoikeuksien rikkomiseen".
Joopa joo. Kuulostat idiootilta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
-Voisitko viedä roskat?
-En mul on adhd.
Oikea versio:
- veisitkö roskat?
- joo vien!
*roskat siinä vielä illalla tunnin päästä
- etkö vienyt roskia?
- sori unohdin kun roskia ottaessa huomasin että tiskit oli altaassa, aloin laittaa niitä koneeseen, sitten hain astioita myös olkkarista, huomasin likapyykkiä ja laiton ne pyykkiin, sitten viikkasin kuivat pyykit pois uusien tieltä, sitten järkkäsin lakanakaapin ja petasin pedin ja väsähdin.
Tässä kuvataan siis täysin normaalia käyttäytymistä, jota esiintyy väestössä yleisesti. Hajamielisyys ja unohtelu eivät ole automaattisesti yhtä kuin ADHD.
Lapsen päikyn ilmoitustaululla mainostetaan jotain adhd-kerhoa mihin myös diagnosoimattomat "adhd-piirteiset" pääsevät. Nähtävästi on merkittävä määrä perheitä missä joudutaan pettymään kun lääkäri ei diagnoosia myönnä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
-Voisitko viedä roskat?
-En mul on adhd.
Oikea versio:
- veisitkö roskat?
- joo vien!
*roskat siinä vielä illalla tunnin päästä
- etkö vienyt roskia?
- sori unohdin kun roskia ottaessa huomasin että tiskit oli altaassa, aloin laittaa niitä koneeseen, sitten hain astioita myös olkkarista, huomasin likapyykkiä ja laiton ne pyykkiin, sitten viikkasin kuivat pyykit pois uusien tieltä, sitten järkkäsin lakanakaapin ja petasin pedin ja väsähdin.Tässä kuvataan siis täysin normaalia käyttäytymistä, jota esiintyy väestössä yleisesti. Hajamielisyys ja unohtelu eivät ole automaattisesti yhtä kuin ADHD.
Jokainen meistä käy kusella päivittäin mutta jos käy kusella 50 kertaa päivässä niin se ei ole enää normaalia.
Vierailija kirjoitti:
Lapsen päikyn ilmoitustaululla mainostetaan jotain adhd-kerhoa mihin myös diagnosoimattomat "adhd-piirteiset" pääsevät. Nähtävästi on merkittävä määrä perheitä missä joudutaan pettymään kun lääkäri ei diagnoosia myönnä.
Tukitoimiin ei tarvita diagnoosia ja nykysuosituksen mukaan ne pitääkin aloittaa mahdollisimman nuorena, matalalla kynnyksellä. T. Toimintaterapeutti
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Koko ADHD on ihmisten keksintöä. Se ei ole mikään luonnonlaki, että tietynlaisia luonteenpiirteitä kutsutaan tuollaisella kirjainyhdistelmällä.
On se luonnon laki koska adhd aivot on kirjaimellisesti erilaiset kuin neurotyypillisen. Adhd ei ole kokonaisuus luonteenpiirteitä vaan pahimmillaan elämää merkittävästi vaikeuttava asia.
ADHD:n diagnosointi ei perustu mihinkään aivojen analysointiin vaan siihen, että katsotaan millaisia luonteenpiirteitä ihmisellä on, ja jos kriteereihin sopivien luonteenpiirteiden määrä ylittää tietyn rajan niin sitten diagnoosi annetaan. Tuota rajaa muuttamalla on mahdollista hyvin merkittävästi vaikuttaa siihen, että kuinka suuri osa ihmistä saa diagnoosin. Hyvin monet sellaiset jotka haluavat diagnoosin itselleen tai lapselleen antavat myös tahallaan harhaanjohtavaa tietoa niistä luonteenpiirteistä.
Ei perustu mihinkään luonteenpiirteisiin vaan arjen, työn ja sosiaalisten suhteiden sujumiseen mainittujen haasteiden kanssa. Luonteenpiirre on täysin eri asia kuin se mikä määrittää neuroepätyypillisyyden. Ja jos katson ADHD vs. Neurotyypillisen aivokuvia, niissä on havaittavia eroja, vaikka aivokuvia ei Suomessa diagnostiikassa käytetääkkään vaikka ehkä pitäisi.
Siis etukäteen päätetään, että diagnosoitavalla henkilöllä on jotain haasteita? Vai mitä tarkoitat sillä, että elämän sujuminen huonosti olisi merkki ADHD:sta?
Siis häh? Ihminen menee itse kertomaan haasteista lääkärille, mielellään neuropsykiatrille. Nämä haasteet häiritsevät ihmisen elämänlaatua. Haasteet esim. asioiden aloittamisessa tai loppuun saattamisessa, väsymys ja moni muut oireet voivat kertoa siitä että on ADHD. Tähän tehdään monia testejä ja haastatellaan potilaan läheisiäkin sillä ADHD oireita on pitänyt olla jo todistetusti lapsuudesta. Jos todetaan, saa lääkkeet ja ehkä terapiaa.
Pysytkö nyt kärryillä koska minä hädintuskin logiikkasi kanssa.
Aika monilla ihmisillä on ongelmia asioiden aloittamisessa tai lopettamisessa tai väsymystä. Ennen se oli ihan normaalia, mutta nyt on päätetty, että kun kyseisten ongelmien määrä ylittää tietyn rajan niin sitten ihmisestä tulee ADHD.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Koko ADHD on ihmisten keksintöä. Se ei ole mikään luonnonlaki, että tietynlaisia luonteenpiirteitä kutsutaan tuollaisella kirjainyhdistelmällä.
On se luonnon laki koska adhd aivot on kirjaimellisesti erilaiset kuin neurotyypillisen. Adhd ei ole kokonaisuus luonteenpiirteitä vaan pahimmillaan elämää merkittävästi vaikeuttava asia.
ADHD:n diagnosointi ei perustu mihinkään aivojen analysointiin vaan siihen, että katsotaan millaisia luonteenpiirteitä ihmisellä on, ja jos kriteereihin sopivien luonteenpiirteiden määrä ylittää tietyn rajan niin sitten diagnoosi annetaan. Tuota rajaa muuttamalla on mahdollista hyvin merkittävästi vaikuttaa siihen, että kuinka suuri osa ihmistä saa diagnoosin. Hyvin monet sellaiset jotka haluavat diagnoosin itselleen tai lapselleen antavat myös tahallaan harhaanjohtavaa tietoa niistä luonteenpiirteistä.
Ei perustu mihinkään luonteenpiirteisiin vaan arjen, työn ja sosiaalisten suhteiden sujumiseen mainittujen haasteiden kanssa. Luonteenpiirre on täysin eri asia kuin se mikä määrittää neuroepätyypillisyyden. Ja jos katson ADHD vs. Neurotyypillisen aivokuvia, niissä on havaittavia eroja, vaikka aivokuvia ei Suomessa diagnostiikassa käytetääkkään vaikka ehkä pitäisi.
Siis etukäteen päätetään, että diagnosoitavalla henkilöllä on jotain haasteita? Vai mitä tarkoitat sillä, että elämän sujuminen huonosti olisi merkki ADHD:sta?
Siis häh? Ihminen menee itse kertomaan haasteista lääkärille, mielellään neuropsykiatrille. Nämä haasteet häiritsevät ihmisen elämänlaatua. Haasteet esim. asioiden aloittamisessa tai loppuun saattamisessa, väsymys ja moni muut oireet voivat kertoa siitä että on ADHD. Tähän tehdään monia testejä ja haastatellaan potilaan läheisiäkin sillä ADHD oireita on pitänyt olla jo todistetusti lapsuudesta. Jos todetaan, saa lääkkeet ja ehkä terapiaa.
Pysytkö nyt kärryillä koska minä hädintuskin logiikkasi kanssa.Aika monilla ihmisillä on ongelmia asioiden aloittamisessa tai lopettamisessa tai väsymystä. Ennen se oli ihan normaalia, mutta nyt on päätetty, että kun kyseisten ongelmien määrä ylittää tietyn rajan niin sitten ihmisestä tulee ADHD.
ADHD on ihan oikea tutkijoiden tutkima ja toteama asia vaikka olisit asiasta eri mieltä.
ADHD on miljardibisnes, kai tiedätte sen.

No mutta näinhän se kuuluukin olla. Kun ongelma ylittää tietyn määrän, se lakkaa olemasta normaalia. Näitä ihmisiä on aina ollut olemassa, mutta heille ei vain ole ollut nimeä. Toki voidaan pohtia sitä, onko nykyisessä elämäntyylissämme asioita, jotka vaikkapa vaikeuttavat keskittymistämme ja sitä myötä voivat kärjistää piirteitä entisestään.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tekaistu "vaiva", jolla lääkekorporaatiot myyvät pillereitään.
Ja valtio maksaa nistien mömmöt.
Sosialistinen Suomi suorittaa jälleen.
Adhd on ollut jo pienellä lapsella, se ei ilmaannu vasta aikuisena.
Vierailija kirjoitti:
Adhd on ollut jo pienellä lapsella, se ei ilmaannu vasta aikuisena.
Tämä! Kyllä ne siellä lääkärissä tutkii onko ADHD vai ei, turha päivittelijöiden huolehtia.
Vierailija kirjoitti:
ADHD on miljardibisnes, kai tiedätte sen.
Selitä? Perustele? Lähde väitteellesi?
Vierailija kirjoitti:
Tk-lääkäri ei tee diagnooseja. Neurologi tekee, tutkimusten jälkeen. 5 % hakemuksista hylätään.
Kelan sivuilla sanotaan selvällä suomenkielellä näin: "Lapsi voi saada vammaistukea, jos hän tarvitsee vammansa tai sairautensa vuoksi erityistä hoitoa, huolenpitoa tai kuntoutusta. Oikeutta vammaistukeen ei siis ratkaista pelkän diagnoosin perusteella."
Jep. Ja se vammaistuki on noin 100 e/kk. Että mistään valtavista rahasummista ei puhuta. Ja yleensä vain lapset saa tuota, aikuiset ADHD:t yleensä ei.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Koko ADHD on ihmisten keksintöä. Se ei ole mikään luonnonlaki, että tietynlaisia luonteenpiirteitä kutsutaan tuollaisella kirjainyhdistelmällä.
On se luonnon laki koska adhd aivot on kirjaimellisesti erilaiset kuin neurotyypillisen. Adhd ei ole kokonaisuus luonteenpiirteitä vaan pahimmillaan elämää merkittävästi vaikeuttava asia.
ADHD:n diagnosointi ei perustu mihinkään aivojen analysointiin vaan siihen, että katsotaan millaisia luonteenpiirteitä ihmisellä on, ja jos kriteereihin sopivien luonteenpiirteiden määrä ylittää tietyn rajan niin sitten diagnoosi annetaan. Tuota rajaa muuttamalla on mahdollista hyvin merkittävästi vaikuttaa siihen, että kuinka suuri osa ihmistä saa diagnoosin. Hyvin monet sellaiset jotka haluavat diagnoosin itselleen tai lapselleen antavat myös tahallaan harhaanjohtavaa tietoa niistä luonteenpiirteistä.
Ei perustu mihinkään luonteenpiirteisiin vaan arjen, työn ja sosiaalisten suhteiden sujumiseen mainittujen haasteiden kanssa. Luonteenpiirre on täysin eri asia kuin se mikä määrittää neuroepätyypillisyyden. Ja jos katson ADHD vs. Neurotyypillisen aivokuvia, niissä on havaittavia eroja, vaikka aivokuvia ei Suomessa diagnostiikassa käytetääkkään vaikka ehkä pitäisi.
Siis etukäteen päätetään, että diagnosoitavalla henkilöllä on jotain haasteita? Vai mitä tarkoitat sillä, että elämän sujuminen huonosti olisi merkki ADHD:sta?
Siis häh? Ihminen menee itse kertomaan haasteista lääkärille, mielellään neuropsykiatrille. Nämä haasteet häiritsevät ihmisen elämänlaatua. Haasteet esim. asioiden aloittamisessa tai loppuun saattamisessa, väsymys ja moni muut oireet voivat kertoa siitä että on ADHD. Tähän tehdään monia testejä ja haastatellaan potilaan läheisiäkin sillä ADHD oireita on pitänyt olla jo todistetusti lapsuudesta. Jos todetaan, saa lääkkeet ja ehkä terapiaa.
Pysytkö nyt kärryillä koska minä hädintuskin logiikkasi kanssa.Aika monilla ihmisillä on ongelmia asioiden aloittamisessa tai lopettamisessa tai väsymystä. Ennen se oli ihan normaalia, mutta nyt on päätetty, että kun kyseisten ongelmien määrä ylittää tietyn rajan niin sitten ihmisestä tulee ADHD.
No mutta näinhän se kuuluukin olla. Kun ongelma ylittää tietyn määrän, se lakkaa olemasta normaalia. Näitä ihmisiä on aina ollut olemassa, mutta heille ei vain ole ollut nimeä. Toki voidaan pohtia sitä, onko nykyisessä elämäntyylissämme asioita, jotka vaikkapa vaikeuttavat keskittymistämme ja sitä myötä voivat kärjistää piirteitä entisestään.
Oletetaanpa vaikkapa, että ADHD-piirteisyys pisteytetään skaalalla 0-100. Jos saa pistemäärän 0 niin ei ole yhtään ADHD-piirteinen ja jos saa pistemäärän 100 niin on täydellisen ADHD-piirteinen. Lähes kaikki ihmiset saavat korkeamman pistemäärän kuin 0 mikä tarkoittaa, että he ovat ainakin lievästi ADHD-piirteisiä. Joku komitea jossain on päättänyt, että ne jotka saavat vähintään 64 pistettä (esimerkki) ovat oikeutettuja diagnoosiin. Tästä päätellään sitten, että 64 pistettä saaneella on erilainen aivokemia kuin 63 pistettä saaneella, kun kerran hän on ADHD ja toinen ei. Siltä jolla on 63 pistettä voidaan myös vaatia asioita normaalisti ja esimerkiksi pitää hänelle kuria, mutta 64 pistettä saaneelle ei voi koska hänen aivokemiansa estää sen ja koska aivokemiaa vastaan taisteleminen on kuormittavaa maskaamista.
Autismi ei liity tähän keskusteluun.