Miksi nykyään joka toisella on ADHD? 90-luvulla ei ollut kellään.

Vierailija kirjoitti:

Adhd on ollut jo pienellä lapsella, se ei ilmaannu vasta aikuisena.

Tiedän erään äidin jonka mielestä hänen vasta 2 vuotta täyttäneellä lapsellaan on adhd koska lapsi ei jaksa keskittyä yhteen asiaan muutamaa minuuttia pidempään ja koska lapsi on koko ajan lähdössä omille teilleen.

90 luvulla sairautta ei tunnettu. Lapsi oli silloin huonosti kasvatettu, nyt sillä olis adhd.

Lääkefirmat on keksinyt adhd:n taatakseen toimintansa, syöttääkseen amfetamiinijohdannaisia vilkkaille lapsille. Ennen ne pistettiin erityisopetukseen ja monesta onkin tullut ihan kelpo kansalainen. 

H omous on muotioikku. Yhtäkkiä kaikkien pitää olla homoja. Ennen ei ollu niistäkää mitää vaivaa. 

Vierailija kirjoitti:

Lääkefirmat on keksinyt adhd:n taatakseen toimintansa, syöttääkseen amfetamiinijohdannaisia vilkkaille lapsille. Ennen ne pistettiin erityisopetukseen ja monesta onkin tullut ihan kelpo kansalainen. 

Ja sitten niiden vanhemmat myy niitä katukaupassa tai syö niitä jopa itse. Ison ongelman ovat aiheuttaneet nämä lääkkeinä myytävät huumeet 

Minusta noita diagnosoidaan nykyään liikaa. Tuntuu, että joka toisella on adhd, vaikka henkilö olisi vain vähän tavallista vilkkaampi. Ajatellaan kai, että pilleri poskeen ja lapsi hiljaiseksi. Henkilö pystyy kuitenkin halutessaan keskittymään, eli oikeasti kyse ei ole tarkkaavaisuuden ongelmasta, vaan motivaatio- tai käytösongelmasta. Älylaitteiden jatkuva tuijotus aiheuttaa itse aiheutettua adhd:ta. Siitä pitäisi puhua paljon enemmän. 

Olen nähnyt aika monta adhd-diagnosoitua ihmistä ja väittäisin, että suurin osa diagnooseista on tarpeettomia. Ovat tavallisia, vähän vilkkaampia ja puheliaampia lapsia. Vain muutaman teinin kohdalla lääkitys on oikeasti ollut tarpeellista, kun ihminen ei pysy hetkeäkään paikoillaan ja hiljaa.

Minusta ongelma ei ole lapsissa, vaan yhteiskunnassa. Ihmiselle, jolle suuressa ryhmässä keskittyminen on hankalaa, ja joka ei pysty olemaan hiljaa, pitäisi olla tarjolla pienryhmäpaikka. Ennen oli tarkkiksia, eikä kaikkia edes yritetty väkisin pitää koulun penkillä, vaan ohjattiin työelämäorientoituneet vauhdilla työelämään. Ennen tarjottiin tukea, ja häirikkö pois häiritsemästä toisten opiskelua, nykyään diagnoosi ja pillereitä, kun tukea ei ole tarjolla. Se on väärin kaikkia kohtaan. 

Enemmän pitäisi mielestäni eriyttää opetusta. Taitavat ja motivoituneet omaan ryhmään, heikot toiseen ja häiriköt kolmanteen. Vauhti ryhmän tason ja motivaation mukaan. Tuki on oppilaan etu, ei rangaistus.

Ei tarvita kuin pätkä pyykkinarua ja muutama tukevampi solmu, niin myös ADHD-lapsi pystyy paikallaan luokassa. 2020-luvun Suomi on kuitenkin liian rikas ottaakseen vaarin yksinkertaisista ratkaisuista.

Aikoinaan oli tarkkis luokat, eikä noita tutkittu tai diagnosoitu. Varmaan silloinkin aika monella.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Koko ADHD on ihmisten keksintöä. Se ei ole mikään luonnonlaki, että tietynlaisia luonteenpiirteitä kutsutaan tuollaisella kirjainyhdistelmällä.

On se luonnon laki koska adhd aivot on kirjaimellisesti erilaiset kuin neurotyypillisen. Adhd ei ole kokonaisuus luonteenpiirteitä vaan pahimmillaan elämää  merkittävästi vaikeuttava asia.

ADHD:n diagnosointi ei perustu mihinkään aivojen analysointiin vaan siihen, että katsotaan millaisia luonteenpiirteitä ihmisellä on, ja jos kriteereihin sopivien luonteenpiirteiden määrä ylittää tietyn rajan niin sitten diagnoosi annetaan. Tuota rajaa muuttamalla on mahdollista hyvin merkittävästi vaikuttaa siihen, että kuinka suuri osa ihmistä saa diagnoosin. Hyvin monet sellaiset jotka haluavat diagnoosin itselleen tai lapselleen antavat myös tahallaan harhaanjohtavaa tietoa niistä luonteenpiirteistä.

Ei perustu mihinkään luonteenpiirteisiin vaan arjen, työn ja sosiaalisten suhteiden sujumiseen mainittujen haasteiden kanssa. Luonteenpiirre on täysin eri asia kuin se mikä määrittää neuroepätyypillisyyden. Ja jos katson ADHD vs. Neurotyypillisen aivokuvia, niissä on havaittavia eroja, vaikka aivokuvia ei Suomessa diagnostiikassa käytetääkkään vaikka ehkä pitäisi.

Siis etukäteen päätetään, että diagnosoitavalla henkilöllä on jotain haasteita? Vai mitä tarkoitat sillä, että elämän sujuminen huonosti olisi merkki ADHD:sta?

Siis häh? Ihminen menee itse kertomaan haasteista lääkärille, mielellään neuropsykiatrille. Nämä haasteet häiritsevät ihmisen elämänlaatua. Haasteet esim. asioiden aloittamisessa tai loppuun saattamisessa, väsymys ja moni muut oireet voivat kertoa siitä että on ADHD. Tähän tehdään monia testejä ja haastatellaan potilaan läheisiäkin sillä ADHD oireita on pitänyt olla jo todistetusti lapsuudesta. Jos todetaan, saa lääkkeet ja ehkä terapiaa.

Pysytkö nyt kärryillä koska minä hädintuskin logiikkasi kanssa.

Aika monilla ihmisillä on ongelmia asioiden aloittamisessa tai lopettamisessa tai väsymystä. Ennen se oli ihan normaalia, mutta nyt on päätetty, että kun kyseisten ongelmien määrä ylittää tietyn rajan niin sitten ihmisestä tulee ADHD.

No mutta näinhän se kuuluukin olla. Kun ongelma ylittää tietyn määrän, se lakkaa olemasta normaalia. Näitä ihmisiä on aina ollut olemassa, mutta heille ei vain ole ollut nimeä. Toki voidaan pohtia sitä, onko nykyisessä elämäntyylissämme asioita, jotka vaikkapa vaikeuttavat keskittymistämme ja sitä myötä voivat kärjistää piirteitä entisestään. 

Oletetaanpa vaikkapa, että ADHD-piirteisyys pisteytetään skaalalla 0-100. Jos saa pistemäärän 0 niin ei ole yhtään ADHD-piirteinen ja jos saa pistemäärän 100 niin on täydellisen ADHD-piirteinen. Lähes kaikki ihmiset saavat korkeamman pistemäärän kuin 0 mikä tarkoittaa, että he ovat ainakin lievästi ADHD-piirteisiä. Joku komitea jossain on päättänyt, että ne jotka saavat vähintään 64 pistettä (esimerkki) ovat oikeutettuja diagnoosiin. Tästä päätellään sitten, että 64 pistettä saaneella on erilainen aivokemia kuin 63 pistettä saaneella, kun kerran hän on ADHD ja toinen ei. Siltä jolla on 63 pistettä voidaan myös vaatia asioita normaalisti ja esimerkiksi pitää hänelle kuria, mutta 64 pistettä saaneelle ei voi koska hänen aivokemiansa estää sen ja koska aivokemiaa vastaan taisteleminen on kuormittavaa maskaamista.

Ei nepsydiagnoosi tarkoita, että kuria ei pidettäisi tai että se ihminen ei oppisi asioita, mukaanlukien sosiaalisissa tilanteissa käyttäytymistä. Diagnooseja tehdessä katsotaan piirteiden lisäksi myös sitä, kuinka paljon ne haittaavat normaalia elämää. Joku voi saada paperilla saman kuin toinen, mutta tarvita enemmän tukea. Niin hyvin en tunne adhd-diagnosointia, että osaisin sanoa, pisteytetäänkö kaikki osiot numeroin vai tehdäänkö myös ns. kokonaisharkintaa. Mutta vaikka jollekin kävisi niin, että ei saa varsinaista diagnoosia, voidaan kuitenkin huomata, että piirteisyyttä on. Tämäkin voi auttaa perhettä, kun voi oppia toimimaan niin, että lapsen kuormitus vähenee, jolloin asiat sujuu paremmin. Niissä tutkimuksissa on eri osioita ja vaikka kokonaisuus ei riittäisi diagnoosiin, jos saa tietoa, että osiossa x on selkeästi haasteita, voi tämäkin tieto auttaa hyvässä lykyssä myös koulun kanssa. Tukitoimien kun ei kuuluisi olla diagnoosista riippuvaisia. (Tiedän, että todellisuudessa usein valitettavasti ovat.)

Ei se, että nepsyyden raja ei ole yhtä selkeä kuin esim. syövän, tee siitä silti epätotta. On totta, että on ihmisiä, jotka asettuvat siihen rajalle. Riippuu paljon ympäristöstä (perhe, koulu, aikakausi ym.) miten he pärjäävät. Osa löytää oman polkunsa ilman suurempia ongelmia. Osa tarvitsee tai tarvitsisi tukea, osaa löytää sitä, osa ei. 

Nykynuorten keskittymiskyky nolla kun aivot vaati jatkuvaa dopamiinia tik tak videoista.

Se oli silloin MBD, minimal brain dysfunction. Sellaista diagnoosia kukaan ei halunnut lapselleen.

Ai ei ennen ollut adhd oppilaita? Sitä kutsuttiin tarkkisluokaksi ja aika monelta alkoi ihan kunnon syrjäytyminen siitä kun tuolle luokalle joutui. Onneksi nykyään tunnistetaan yksilöllisemmin oppilaiden haasteet. 

Vierailija kirjoitti:

Se oli silloin MBD, minimal brain dysfunction. Sellaista diagnoosia kukaan ei halunnut lapselleen.

Vielä parikymmentä vuotta sitten diagnoosit olivat noloja eivätkä jotain mitä tavoitellaan.

En lainaa koko viestiä, kun on niin pitkä, mutta tähän haluan kommentoida:

"Henkilö pystyy kuitenkin halutessaan keskittymään, eli kyse ei ole tarkkaavaisuuden ongelmasta, vaan motivaatio- tai käytösongelmasta."

Yksi adhd:n piirre on hyperfokus eli ihminen kykenee uppoutumaan mielenkiintoiseen asiaan hyvin keskittyneesti ja pitkäksi aikaa. Adhd:ssa ei siis ole kyse siitä, että ei kykenisi keskittymään ollenkaan, vaan se on pikemminkin tarkkaavuuden säätelyn ongelma. Tämä liittyy aivojen dopamiinitasoihin. Tehtävän pitää olla joko erittäin mielenkiintoinen, jännittävä tai kiireellinen, jotta adhd-aivot tuottavat tarpeeksi dopamiinia, jotta keskittyminen pysyy yllä.

Oli 90-luvullakin silloin ei tunnistettu varsinkaan tyttöjen. Nykyään taas säästetään erotusdiagnostiikassa ja siksi tulee liikaa diagnooseja.

Mulla ei ole diagnoosia, tuskin sitä saisin, enkä sellaista varsinaisesti kaipaakaan. Mutta kyllä mua ihan uteliaisuudestakin kiinnostaisi, onko tämä mun päänsisäinen kaaos ja elämän rutiineihin kykenemättömyys vaan sitä, että "kaikki joutuvat ponnistelemaan välillä" vai valtavirrasta poikkeavaa. Jos ADHD-itselääkintä ei olisi niin laitonta, kokeilisin, mitä piri tekee mun aivoille.

Sehän tässä elämässä on hienoa, että oli meillä ADHD-aivot, piirteiset aivot tai nentti-aivot, niin erilaisista ADHD-tukikeinoista voi olla meille hyötyä. Mä esimerkiksi teen hyvin itsenäistä ja vaihtelevaa työtä (jossa olen oikeastaan ihan hyvä), jossa mulla on vastuu siitä, että isossa mittakaavassa suunnilleen kaikki asiat tulevat tehdyksi. Sillä, miten tai missä aikataulussa ne tulevat tehdyksi, ei ole isosti merkitystä. Niinpä mä rakentelen elämääni erilaisia keinoja ja tapoja, joilla tuen sitä, että mun päänsisäinen kaaos ei vaikuta mun elämääni kohtuuttomasti. En mä niitä pysty täydellisesti noudattamaan, vaikka tiedän niiden olevan eduksi mulle, mutta jo esim. 70 % auttaa isosti. Välillä elämästä tulee täysi kaaos, josta on jotenkin vaan luovittava selville vesille, ja just tässä päästään sit siihen maskaamiseen, jossa annetaan muiden ymmärtää, että homma on hanskassa, vaikka ei edes tiedä, missä ne hanskat ovat.

Mutta joo. Mä olen työskennellyt psykoterapeutin kanssa vuosia, jotta selviän siitä, että olen laiska paska, kun en pysty asioihin x, y ja z enkä varsinkaan toteuttamaan niitä kymmeniä hyviä ideoita, joita keksin. Olen oppinut tosi paljon itsestäni ja pystyn elämään sen kanssa, että aina ei vaan onnistu, ja että mun pääni on vähän armoton. Se vielä ottaa vähän koville, että välillä ei pysty pitkään aikaan (päiviin, viikkoihin) oikein mihinkään, kun päässä on kaikenlaista, mitä täytyisi tai "täytyisi" tehdä, vaikka kokemus on opettanut, että se totaalinen kykenemättömyys on seurausta liian pitkästä liian aktiivisesta kaudesta, ja menee ohi, kun keho on saanut tarpeeksi lepoa.

Että joo, välillä kiinnostaisi, että mitähän ihmettä.

ADHD-diagnoosi antaa ihmiselle luvan luovuttaa. Hän voi sanoa, että "minun ei tarvitse yrittää ponnistella" koska ponnistelu on maskaamista, joka taas on paha asia.

ADHD: seen on lääkitys. Lääketeoliisuden myyntitouhua tämä, että kaikki halutaan diagnosoida adhd ja myydä lääkkeet siihen. Nehän pyrkii siihen että ihan normaalit asiat elämässä saataisiin jonkin diagnoosin alle ja lääkkeillä hoidettavaksi.

Kyllä mulla oli sama ADHD jo 90-luvulla. Kukaan ei vain tullut edes ajatelleeksi, että epätasainen suoriutumiseni voisi johtua siitä. Diagnoosin sain vasta pari vuotta sitten.

Vierailija kirjoitti:

ADHD-diagnoosi antaa ihmiselle luvan luovuttaa. Hän voi sanoa, että "minun ei tarvitse yrittää ponnistella" koska ponnistelu on maskaamista, joka taas on paha asia.

Mä ajattelisin, että diagnoosi kertoo, että "Mun aivot toimii eri lailla kuin monen muun aivot. Mun ei kannata hakata päätä seinään ja yrittää tehdä asioita niin kuin "kaikki" muut ne tekevät, vaan etsiä ne just mulle toimivat tavat."

Mun lapsi on autisti, ja vaikka se ei tähän nyt suoraan kuulu, niin kyllä hänelle ihan aktiivisesti opetetaan, että se autismi ei ole mikään vapaudu vankilasta -kortti, vaan selitys sille, miksi hänellä on välillä tosi vaikeaa ja miksi hän tarvitsee erilaisia tukitoimia.

No silleen toi lapsen autismi voisi liittyä tähän, että myös ADHD:n mahdollisuutta pohdittiin diagnoosivaiheessa, mutta tultiin lopputulokseen, että vaikka lapsi on tietyllä tapaa vähän levoton ja impulssikontrolli ei ole parhaasta päästä, hänellä ei ole ADHD-kriteeristön tarkoittamaa tarkkaavuuden ongelmaa. Että ei se nyt ole ihan sellainen kumileimasindiagnoosi kuitenkaan. Itse kyllä olen diagnoosia tehneen lääkärin kanssa ihan samoilla linjoilla.