Miksi nykyään joka toisella on ADHD? 90-luvulla ei ollut kellään.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ihan höpö pöpöä KOKO ADHD 

Elin melkein kymmenen vuotta parisuhteessa ADHD-miehen kanssa. Voin vakuuttaa, että ilmiö on äärimmäisen todellinen.

Ihmisillä on erilainen luonne, ei siihen mitään höpöhöpö diagnooseja ja lääkitystä tarvita.

Eli sellaisetkin on ihan vaan normaaleja luonteenpiirteitä, että ihminen ei kykene normaaliin elämään? 

Totta kai. Se, että ihminen ei pärjää jossain ei tarkoita sitä, että hän olisi sairas. Ihmisiä ja luonteita on kaikenlaisia.

Jos ihminen ei pysty pärjäämään yhteiskunnassa, niin kyllähän siinä jonkinlaisesta poikkeavuudesta on kyse. 

Pitäiskö sellaiset ihmiset jättää sun mukaan vaan heitteille, jos heitä ei kerran saa yrittää tutkia, diagnosoida ja auttaa? 

Ilmeisesti mitään mielisairauksiakaan ei sitten ole, on vaan erilaisia luonteita? 

Miksi ihmeessä ihminen pitäisi diagnosoida jotta häntä voidaan auttaa jonkin ei-toivotun luonteenpiirteen suhteen? Tuon tyyppinen käytäntö johtaa aivan valtavaan ylidiagnosointiin.

Vain ADHD-diagnoosilla voi saada juuri ADHD "luonteenpiirteisiin" räätälöityä apua, joka perustuu tieteelliseen tietoon pohjaavaan ymmärrykseen siitä, millaiset metodit auttavat noiden "luonteenpiirteiden" kanssa. Samoin on tietysti lääkityksen kohdalla. 

Ne ADHD-aivoille toimivat metodit katsos on erilaisia, kuin ihmisten enemmistön kohdalla toimivat metodit. 

Sama autismin kirjon kanssa. Mua oli yritetty auttaa vuosikymmeniä mun "luonteenpiirteiden" kanssa, eikä se apu auttanut yhtään. Autismin kirjon diagnoosin jälkeen olen saanut apua, joka oikeasti toimii mun kohdalla. 

Siellä tieteen piirissäkin moni kritisoi tätä nepsybuumia missä luonteenpiirteet halutaan väkisin laittaa jonkin kirjaindiagnoosin alle.

Mitään adhd-aivoja ei ole olemassa vaan adhd on vain ihmisen keksimä nimitys tietynlaiselle käytökselle.

Minkä takia mikään minulle tarjottu apu ei sitten auttanut, vaan usein päinvastoin, kunnes mulla diagnosoitiin se asperger ja sain apua ja neuvoja, jotka on tarkoitettu nimenomaan autismin kirjolaisille? 

Miten olisi esimerkiksi joku Lauri Törni pärjännyt normaalissa elämässä, jos hän ei olisi sattunut syntymään juuri sopivaan aikaan ollakseen loistava sotilas? Nykypäivänä olisi hyvinkin voinut sekoilla itsensä johonkin Piritorin peukkujengiin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

En lainaa koko viestiä, kun on niin pitkä, mutta tähän haluan kommentoida:

"Henkilö pystyy kuitenkin halutessaan keskittymään, eli kyse ei ole tarkkaavaisuuden ongelmasta, vaan motivaatio- tai käytösongelmasta."

Yksi adhd:n piirre on hyperfokus eli ihminen kykenee uppoutumaan mielenkiintoiseen asiaan hyvin keskittyneesti ja pitkäksi aikaa. Adhd:ssa ei siis ole kyse siitä, että ei kykenisi keskittymään ollenkaan, vaan se on pikemminkin tarkkaavuuden säätelyn ongelma. Tämä liittyy aivojen dopamiinitasoihin. Tehtävän pitää olla joko erittäin mielenkiintoinen, jännittävä tai kiireellinen, jotta adhd-aivot tuottavat tarpeeksi dopamiinia, jotta keskittyminen pysyy yllä.

Aiemmin tuota pidettiin "hajamielisten professoreiden" luonteenpiirteenä. Keskittyy omaan tutkimuskohteeseensa niin innokkaasti että unohdetaan ajan kuluminen ja esim. voidaan laiminlyödä tavallinen päivärytmi, ruokailu, uni.

Nykyään syvällisesti jostain tietysti aihepiiristä kiinnostuneet lapset saavat helposti autistin leiman.

"Autistin leiman" 🙄. Meinaat, että nykyään autistit tunnistetaan autisteiksi. 

Koko tuo "hajamielisen professorin" karikatyyrihän ON autisti. Ne ihmiset on olleet autisteja. Mäkään en vuosikymmeniin tajunnut olevani autismin kirjolla, kun aattelin olevani vain sellainen, niin kuin puolet suvustakin on 😃. 

Mun mielestäni on pikkuisen loukkaavaa, jos joku tuntematon tulee ja ulkoisten piirteideni, tai jopa lahjakkuuteni perusteella päättää, että olen autisti. 
Se on kivaa, jos joku kokee löytävänsä omille omituisuuksilleen selityksen sitä kautta, mutta tuntemattomien ihmisten tai omien sukulaisten diagnosointi identiteettipoliittisista syistä lähestyy jo henkistä väkivaltaa. 
 

"Autisti" on yleisesti käytetty haukkumasana, joten sitä diagnoosia ei himoita samalla tavalla kuin mitä ADHD-diagnooseja.

Usein ADHD tutkimusten yhteydessä tutkitaan myös esim. autismi/kaksisuuntainen. 

Vierailija kirjoitti:

Jännä kun täällä jankataan että ADHD on vaan keksitty juttu. 

Ajan käsite on keksitty juttu. Kuri ja järjestys on keksittyjä juttuja. Työ on keksitty juttu. Käytöstavat on keksittyjä juttuja.

Vai olisiko vaan niin että asioita nimetään jotta niitä voisi selittää ja ymmärtää paremmin?

Minusta on hyvä että ADHD tunnistetaan nykyään paremmin. Ennen masennustakaan ”ei ollut olemassa” ja silti ihmiset joi tai ampui itsensä hengiltä.

Totta kai asioita voidaan nimetä. Mutta adhd:ssa ja muussa nepsyilyssä ei ole kyse niinkään nimistä vaan asioiden medikalisoimisesta. Tehdään sellaisista asioista terveydenhuollon asioita minkä ei tarvitsisi olla terveydenhuollon asioita. Tavoitteena tuntuu olevan, että kaikki ihmiselämän vaikeudet ja ongelmat pitää saada jonkin diagnoosin alle.

Vierailija kirjoitti:

Miten olisi esimerkiksi joku Lauri Törni pärjännyt normaalissa elämässä, jos hän ei olisi sattunut syntymään juuri sopivaan aikaan ollakseen loistava sotilas? Nykypäivänä olisi hyvinkin voinut sekoilla itsensä johonkin Piritorin peukkujengiin.

Riippuu vahvasti ajasta ja ympäristössä, ketkä ovat parhaita ihmisiä ja ketkä taas sairaita tai viallisia.

Toivottavasti.

Siksi koska aikuisia hoidetaan amfetamiinijohdoksella.

Vierailija kirjoitti:

Siksi koska aikuisia hoidetaan amfetamiinijohdoksella.

Myös lapset pumpataan täyteen lääkkeitä. Eikä sitä (hämmästyttävää kyllä) pidetä väkivaltana vaikka toisaalta joku tukkapölly luokitellaan vakavaksi väkivallaksi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jännä kun täällä jankataan että ADHD on vaan keksitty juttu. 

Ajan käsite on keksitty juttu. Kuri ja järjestys on keksittyjä juttuja. Työ on keksitty juttu. Käytöstavat on keksittyjä juttuja.

Vai olisiko vaan niin että asioita nimetään jotta niitä voisi selittää ja ymmärtää paremmin?

Minusta on hyvä että ADHD tunnistetaan nykyään paremmin. Ennen masennustakaan ”ei ollut olemassa” ja silti ihmiset joi tai ampui itsensä hengiltä.

Totta kai asioita voidaan nimetä. Mutta adhd:ssa ja muussa nepsyilyssä ei ole kyse niinkään nimistä vaan asioiden medikalisoimisesta. Tehdään sellaisista asioista terveydenhuollon asioita minkä ei tarvitsisi olla terveydenhuollon asioita. Tavoitteena tuntuu olevan, että kaikki ihmiselämän vaikeudet ja ongelmat pitää saada jonkin diagnoosin alle.

Tää on mun mielestä todella kummallinen tapa katsoa asioita, ja näin ajattelee aina ne, joita asia ei kosketa lainkaan. 

Miksi te ette kuuntele ikinä meitä, joiden elämä on ollut aivan hajalla, ja diagnoosi on pelastanut meidän elämän? 

Nää asiat kun ei ole teoreettisia, vaan konkreettisesti ihmisten elämää. 

Kyllä mun kyvyttömyys selvitä ja pärjätä elämässä ON aina ollut terveydenhuollon asia, jo vuosikymmeniä. 

Vierailija kirjoitti:

Siksi koska aikuisia hoidetaan amfetamiinijohdoksella.

ADHD lääkkeitä on useita erilaisia.

Vierailija kirjoitti:

Siksi koska aikuisia hoidetaan amfetamiinijohdoksella.

Metyylifenidaatti ei ole amfetamiinijohdannainen, vaikka stimulantti. Elvanse on amfetamiinia, ja sinänsä parempi lääke. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Hauska baitti. Ei oo joka toisella, eikä ole ainakaan täällä helppo saada dg missä asun. Naisten diagnoosit ovat nousussa, koska meitäkin viimein kuunnellaan ja ymmärretään miten ADHD ilmenee naisilla usein eri tavalla, kuin miehillä. Sain oman diagnoosin viime vuonna ja elämä on asettunut rauhallisiin uomiinsa oikean lääkityksen ja terapian myötä. Ei sillä, etteikö oireet yhä vituttaisi mua viikottain, mutta on tää helpompaa näin. 

ADHD on tosiaan muotia lähinnä naisten keskuudessa. Suurin osa miehistä pudistelee päätään koko ilmiölle.

Kuitenkin paljon suuremmalla osalla miehistä on ADHD -diagnoosi, kuin naisista. 

"Yleisyys ja luvut

Miehet: Esimerkiksi erään Helsingin yliopiston tutkimusaineiston mukaan ADHD-diagnoosi tai -lääkitys oli 2,1 prosentilla miehistä. Yhdysvaltalaisen National Institute of Mental Health -laitoksen mukaan aikuisilla miehillä esiintyvyys on noin 5,4 prosenttia. [1, 2]

Naiset: Vastaavassa suomalaisessa aineistossa osuus oli 1,7 prosenttia naisista. Yhdysvalloissa vastaava luku aikuisilla naisilla on noin 3,2 prosenttia. [1, 2]"

Naiset hankkivat noita diagnooseja lapsilleen, ja etupäässä pojille koska pojat ovat usein tyttöjä vilkkaampia tai kurittomampia.

Äidit ei aseta diagnooseja, vaan lääkärit. 

Äidit päättävät kenet he vievät tutkimuksiin ja että mitä he kertovat lapsen käytöksestä lääkärille.

Tässä on kyllä vinha perä arkihavaintojen perusteella. Monessa tuntemassani perheessä äiti vähintäänkin epäilee, että lapsessa on jotain vinksallaan, kun taas isät poikkeuksetta ovat sitä mieltä, että normi-ipana kyseessä. 
Sitten on erikseen niin selviä tapauksia, että molemmat vanhemmat ovat yhtä mieltä siitä, että tutkia pitää.

Ja nämä tuntemani äidit ovat usein korkeasti koulutettuja, hyvin menestyneitä, johtavassa asemassa olevia ihmisiä, joilla on yksi tai korkeintaan kaksi lasta, ja kova huoli siitä, alisuorittaako lapsi ilman diagnoosia.

Joo. Kieltämättä nauratti vähän jo 90-luvulla, kun kaikilla hyvinmenestyneiden perheiden pojilla oli adhd-diagnoosi lääkäriltä, vaikkeivat olleet alkuunkaan sieltä villeimmästä päästä. Ja ehkä olisivat voineet aloittaa vaikka sieltä ruokavaliosta ensin, ja lopettaa mässyt ja mäkkärit ja energiajuomat ekana.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jännä kun täällä jankataan että ADHD on vaan keksitty juttu. 

Ajan käsite on keksitty juttu. Kuri ja järjestys on keksittyjä juttuja. Työ on keksitty juttu. Käytöstavat on keksittyjä juttuja.

Vai olisiko vaan niin että asioita nimetään jotta niitä voisi selittää ja ymmärtää paremmin?

Minusta on hyvä että ADHD tunnistetaan nykyään paremmin. Ennen masennustakaan ”ei ollut olemassa” ja silti ihmiset joi tai ampui itsensä hengiltä.

Totta kai asioita voidaan nimetä. Mutta adhd:ssa ja muussa nepsyilyssä ei ole kyse niinkään nimistä vaan asioiden medikalisoimisesta. Tehdään sellaisista asioista terveydenhuollon asioita minkä ei tarvitsisi olla terveydenhuollon asioita. Tavoitteena tuntuu olevan, että kaikki ihmiselämän vaikeudet ja ongelmat pitää saada jonkin diagnoosin alle.

Sellaista se on nykyisessä sääntely-yhteiskunnassa. Ennen, kun sai piriä apteekista ilman reseptiä, niin ei ollut tällaista ongelmaa. Jotkut vain käyttivät sitä pieninä annoksina, koska kokivat siitä hyötyvänsä ja se helpotti elämistä teollistuneessa yhteiskunnassa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jännä kun täällä jankataan että ADHD on vaan keksitty juttu. 

Ajan käsite on keksitty juttu. Kuri ja järjestys on keksittyjä juttuja. Työ on keksitty juttu. Käytöstavat on keksittyjä juttuja.

Vai olisiko vaan niin että asioita nimetään jotta niitä voisi selittää ja ymmärtää paremmin?

Minusta on hyvä että ADHD tunnistetaan nykyään paremmin. Ennen masennustakaan ”ei ollut olemassa” ja silti ihmiset joi tai ampui itsensä hengiltä.

Totta kai asioita voidaan nimetä. Mutta adhd:ssa ja muussa nepsyilyssä ei ole kyse niinkään nimistä vaan asioiden medikalisoimisesta. Tehdään sellaisista asioista terveydenhuollon asioita minkä ei tarvitsisi olla terveydenhuollon asioita. Tavoitteena tuntuu olevan, että kaikki ihmiselämän vaikeudet ja ongelmat pitää saada jonkin diagnoosin alle.

Tää on mun mielestä todella kummallinen tapa katsoa asioita, ja näin ajattelee aina ne, joita asia ei kosketa lainkaan. 

Miksi te ette kuuntele ikinä meitä, joiden elämä on ollut aivan hajalla, ja diagnoosi on pelastanut meidän elämän? 

Nää asiat kun ei ole teoreettisia, vaan konkreettisesti ihmisten elämää. 

Kyllä mun kyvyttömyys selvitä ja pärjätä elämässä ON aina ollut terveydenhuollon asia, jo vuosikymmeniä. 

Ne jotka ovat saaneet pitkään tavoittelemansa diagnoosin kuvailevat sitä usein samalla tapaa kuin uskoon tuloa. 

"Viimeinkin minua ymmärretään. Nyt viimein kaikki palat loksahtivat paikoilleen. Olen saavuttanut täyttymyksen. Diagnoosi pelasti minut."

Vierailija kirjoitti:

Kyllä moni lukee läksyt itselleen ääneen, ei siinä ole minusta mitään poikkeavaa tai epätyypillistä. 

Kiitos, helpottavaa kuulla tämä. Mun lähipiirissä eivät lukeneet. 

Äänekkäimpiä ovat ne jotka ei tiedä asioista, tässä tapauksessa ADHD:sta, hölkäsen pöläystä. Silloin on helppo huudella kaikkea asenteellista ja holhoavaa.

Jätevedet järvet meret kalat täynnä lääkejäämiä.

Porukka haluaa ensin humpuukidiagnoosin ja pian ruikuttavat kun ei pääsekään lentäjäksi, veturinkuljettajaksi tms. 

Jotenkin koomista 50-vuotias menee hakemaan ADHD-diagnoosin. Miksi?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jännä kun täällä jankataan että ADHD on vaan keksitty juttu. 

Ajan käsite on keksitty juttu. Kuri ja järjestys on keksittyjä juttuja. Työ on keksitty juttu. Käytöstavat on keksittyjä juttuja.

Vai olisiko vaan niin että asioita nimetään jotta niitä voisi selittää ja ymmärtää paremmin?

Minusta on hyvä että ADHD tunnistetaan nykyään paremmin. Ennen masennustakaan ”ei ollut olemassa” ja silti ihmiset joi tai ampui itsensä hengiltä.

Totta kai asioita voidaan nimetä. Mutta adhd:ssa ja muussa nepsyilyssä ei ole kyse niinkään nimistä vaan asioiden medikalisoimisesta. Tehdään sellaisista asioista terveydenhuollon asioita minkä ei tarvitsisi olla terveydenhuollon asioita. Tavoitteena tuntuu olevan, että kaikki ihmiselämän vaikeudet ja ongelmat pitää saada jonkin diagnoosin alle.

Tää on mun mielestä todella kummallinen tapa katsoa asioita, ja näin ajattelee aina ne, joita asia ei kosketa lainkaan. 

Miksi te ette kuuntele ikinä meitä, joiden elämä on ollut aivan hajalla, ja diagnoosi on pelastanut meidän elämän? 

Nää asiat kun ei ole teoreettisia, vaan konkreettisesti ihmisten elämää. 

Kyllä mun kyvyttömyys selvitä ja pärjätä elämässä ON aina ollut terveydenhuollon asia, jo vuosikymmeniä. 

Ne jotka ovat saaneet pitkään tavoittelemansa diagnoosin kuvailevat sitä usein samalla tapaa kuin uskoon tuloa. 

"Viimeinkin minua ymmärretään. Nyt viimein kaikki palat loksahtivat paikoilleen. Olen saavuttanut täyttymyksen. Diagnoosi pelasti minut."

Toinen näistä on erittäin paljon tutkittu  neuropsykiatrinen häiriö, toinen asia jota ei voi edes todistaa millään tavalla.