Lue keskustelun säännöt.
Miksi nykyään joka toisella on ADHD? 90-luvulla ei ollut kellään.
Kommentit (469)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ihan höpö pöpöä KOKO ADHD
Elin melkein kymmenen vuotta parisuhteessa ADHD-miehen kanssa. Voin vakuuttaa, että ilmiö on äärimmäisen todellinen.
Ihmisillä on erilainen luonne, ei siihen mitään höpöhöpö diagnooseja ja lääkitystä tarvita.
Eli sellaisetkin on ihan vaan normaaleja luonteenpiirteitä, että ihminen ei kykene normaaliin elämään?
Totta kai. Se, että ihminen ei pärjää jossain ei tarkoita sitä, että hän olisi sairas. Ihmisiä ja luonteita on kaikenlaisia.
Jos ihminen ei pysty pärjäämään yhteiskunnassa, niin kyllähän siinä jonkinlaisesta poikkeavuudesta on kyse.
Pitäiskö sellaiset ihmiset jättää sun mukaan vaan heitteille, jos heitä ei kerran saa yrittää tutkia, diagnosoida ja auttaa?
Ilmeisesti mitään mielisairauksiakaan ei sitten ole, on vaan erilaisia luonteita?
Miksi ihmeessä ihminen pitäisi diagnosoida jotta häntä voidaan auttaa jonkin ei-toivotun luonteenpiirteen suhteen? Tuon tyyppinen käytäntö johtaa aivan valtavaan ylidiagnosointiin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Hauska baitti. Ei oo joka toisella, eikä ole ainakaan täällä helppo saada dg missä asun. Naisten diagnoosit ovat nousussa, koska meitäkin viimein kuunnellaan ja ymmärretään miten ADHD ilmenee naisilla usein eri tavalla, kuin miehillä. Sain oman diagnoosin viime vuonna ja elämä on asettunut rauhallisiin uomiinsa oikean lääkityksen ja terapian myötä. Ei sillä, etteikö oireet yhä vituttaisi mua viikottain, mutta on tää helpompaa näin.
ADHD on tosiaan muotia lähinnä naisten keskuudessa. Suurin osa miehistä pudistelee päätään koko ilmiölle.
Kuitenkin paljon suuremmalla osalla miehistä on ADHD -diagnoosi, kuin naisista.
"Yleisyys ja luvut
Miehet: Esimerkiksi erään Helsingin yliopiston tutkimusaineiston mukaan ADHD-diagnoosi tai -lääkitys oli 2,1 prosentilla miehistä. Yhdysvaltalaisen National Institute of Mental Health -laitoksen mukaan aikuisilla miehillä esiintyvyys on noin 5,4 prosenttia. [1, 2]
Naiset: Vastaavassa suomalaisessa aineistossa osuus oli 1,7 prosenttia naisista. Yhdysvalloissa vastaava luku aikuisilla naisilla on noin 3,2 prosenttia. [1, 2]"
Naiset hankkivat noita diagnooseja lapsilleen, ja etupäässä pojille koska pojat ovat usein tyttöjä vilkkaampia tai kurittomampia.
Äidit ei aseta diagnooseja, vaan lääkärit.
Äidit päättävät kenet he vievät tutkimuksiin ja että mitä he kertovat lapsen käytöksestä lääkärille.
Tässä on kyllä vinha perä arkihavaintojen perusteella. Monessa tuntemassani perheessä äiti vähintäänkin epäilee, että lapsessa on jotain vinksallaan, kun taas isät poikkeuksetta ovat sitä mieltä, että normi-ipana kyseessä.
Sitten on erikseen niin selviä tapauksia, että molemmat vanhemmat ovat yhtä mieltä siitä, että tutkia pitää.
Ja nämä tuntemani äidit ovat usein korkeasti koulutettuja, hyvin menestyneitä, johtavassa asemassa olevia ihmisiä, joilla on yksi tai korkeintaan kaksi lasta, ja kova huoli siitä, alisuorittaako lapsi ilman diagnoosia.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En lainaa koko viestiä, kun on niin pitkä, mutta tähän haluan kommentoida:
"Henkilö pystyy kuitenkin halutessaan keskittymään, eli kyse ei ole tarkkaavaisuuden ongelmasta, vaan motivaatio- tai käytösongelmasta."
Yksi adhd:n piirre on hyperfokus eli ihminen kykenee uppoutumaan mielenkiintoiseen asiaan hyvin keskittyneesti ja pitkäksi aikaa. Adhd:ssa ei siis ole kyse siitä, että ei kykenisi keskittymään ollenkaan, vaan se on pikemminkin tarkkaavuuden säätelyn ongelma. Tämä liittyy aivojen dopamiinitasoihin. Tehtävän pitää olla joko erittäin mielenkiintoinen, jännittävä tai kiireellinen, jotta adhd-aivot tuottavat tarpeeksi dopamiinia, jotta keskittyminen pysyy yllä.
Aiemmin tuota pidettiin "hajamielisten professoreiden" luonteenpiirteenä. Keskittyy omaan tutkimuskohteeseensa niin innokkaasti että unohdetaan ajan kuluminen ja esim. voidaan laiminlyödä tavallinen päivärytmi, ruokailu, uni.
Nykyään syvällisesti jostain tietysti aihepiiristä kiinnostuneet lapset saavat helposti autistin leiman.
"Autistin leiman" 🙄. Meinaat, että nykyään autistit tunnistetaan autisteiksi.
Koko tuo "hajamielisen professorin" karikatyyrihän ON autisti. Ne ihmiset on olleet autisteja. Mäkään en vuosikymmeniin tajunnut olevani autismin kirjolla, kun aattelin olevani vain sellainen, niin kuin puolet suvustakin on 😃.
Mun mielestäni on pikkuisen loukkaavaa, jos joku tuntematon tulee ja ulkoisten piirteideni, tai jopa lahjakkuuteni perusteella päättää, että olen autisti.
Se on kivaa, jos joku kokee löytävänsä omille omituisuuksilleen selityksen sitä kautta, mutta tuntemattomien ihmisten tai omien sukulaisten diagnosointi identiteettipoliittisista syistä lähestyy jo henkistä väkivaltaa.
"Autisti" on yleisesti käytetty haukkumasana, joten sitä diagnoosia ei himoita samalla tavalla kuin mitä ADHD-diagnooseja.
ADHD on onnistuttu brändäämään paremmin. Nimenvaihdos MBD:stä oli selvästi onnistunut. Pitäisikö autistien palkata konsultti?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ihan höpö pöpöä KOKO ADHD
Elin melkein kymmenen vuotta parisuhteessa ADHD-miehen kanssa. Voin vakuuttaa, että ilmiö on äärimmäisen todellinen.
Ihmisillä on erilainen luonne, ei siihen mitään höpöhöpö diagnooseja ja lääkitystä tarvita.
Ei se ADHD-sähellys ole luonteenpiirre.
Mikä luonteenpiirre se on, kun neljännen kerran saman kuun aikana joutuu kutsumaan huoltomiehen ovea avaamaan, kun on unohtanut taas kerran avaimet sisälle?
Se on ihmisen luonteenpiirre, ei mikään sairaus.
Ei ADHD sairaus olekaan.
Mutta joo, kun sulla ei ole kokemusta asiasta, niin minkäs sille mahtaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Hauska baitti. Ei oo joka toisella, eikä ole ainakaan täällä helppo saada dg missä asun. Naisten diagnoosit ovat nousussa, koska meitäkin viimein kuunnellaan ja ymmärretään miten ADHD ilmenee naisilla usein eri tavalla, kuin miehillä. Sain oman diagnoosin viime vuonna ja elämä on asettunut rauhallisiin uomiinsa oikean lääkityksen ja terapian myötä. Ei sillä, etteikö oireet yhä vituttaisi mua viikottain, mutta on tää helpompaa näin.
ADHD on tosiaan muotia lähinnä naisten keskuudessa. Suurin osa miehistä pudistelee päätään koko ilmiölle.
Kuitenkin paljon suuremmalla osalla miehistä on ADHD -diagnoosi, kuin naisista.
"Yleisyys ja luvut
Miehet: Esimerkiksi erään Helsingin yliopiston tutkimusaineiston mukaan ADHD-diagnoosi tai -lääkitys oli 2,1 prosentilla miehistä. Yhdysvaltalaisen National Institute of Mental Health -laitoksen mukaan aikuisilla miehillä esiintyvyys on noin 5,4 prosenttia. [1, 2]
Naiset: Vastaavassa suomalaisessa aineistossa osuus oli 1,7 prosenttia naisista. Yhdysvalloissa vastaava luku aikuisilla naisilla on noin 3,2 prosenttia. [1, 2]"
Naiset hankkivat noita diagnooseja lapsilleen, ja etupäässä pojille koska pojat ovat usein tyttöjä vilkkaampia tai kurittomampia.
Äidit ei aseta diagnooseja, vaan lääkärit.
Diagnoosin saa kun äiti tarpeeksi vaatii ja liioittelee lapsen oireita.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ennen joitain pidettiin outoina ja vilkkaina. Ei tuota tutkitti silloin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En lainaa koko viestiä, kun on niin pitkä, mutta tähän haluan kommentoida:
"Henkilö pystyy kuitenkin halutessaan keskittymään, eli kyse ei ole tarkkaavaisuuden ongelmasta, vaan motivaatio- tai käytösongelmasta."
Yksi adhd:n piirre on hyperfokus eli ihminen kykenee uppoutumaan mielenkiintoiseen asiaan hyvin keskittyneesti ja pitkäksi aikaa. Adhd:ssa ei siis ole kyse siitä, että ei kykenisi keskittymään ollenkaan, vaan se on pikemminkin tarkkaavuuden säätelyn ongelma. Tämä liittyy aivojen dopamiinitasoihin. Tehtävän pitää olla joko erittäin mielenkiintoinen, jännittävä tai kiireellinen, jotta adhd-aivot tuottavat tarpeeksi dopamiinia, jotta keskittyminen pysyy yllä.
Aiemmin tuota pidettiin "hajamielisten professoreiden" luonteenpiirteenä. Keskittyy omaan tutkimuskohteeseensa niin innokkaasti että unohdetaan ajan kuluminen ja esim. voidaan laiminlyödä tavallinen päivärytmi, ruokailu, uni.
Nykyään syvällisesti jostain tietysti aihepiiristä kiinnostuneet lapset saavat helposti autistin leiman.
"Autistin leiman" 🙄. Meinaat, että nykyään autistit tunnistetaan autisteiksi.
Koko tuo "hajamielisen professorin" karikatyyrihän ON autisti. Ne ihmiset on olleet autisteja. Mäkään en vuosikymmeniin tajunnut olevani autismin kirjolla, kun aattelin olevani vain sellainen, niin kuin puolet suvustakin on 😃.
Mun mielestäni on pikkuisen loukkaavaa, jos joku tuntematon tulee ja ulkoisten piirteideni, tai jopa lahjakkuuteni perusteella päättää, että olen autisti.
Se on kivaa, jos joku kokee löytävänsä omille omituisuuksilleen selityksen sitä kautta, mutta tuntemattomien ihmisten tai omien sukulaisten diagnosointi identiteettipoliittisista syistä lähestyy jo henkistä väkivaltaa.
Totta kai mä TIEDÄN, että ne mun sukulaiset on autisteja niin kuin minäkin, kun meillä on kaikilla ne samat piirteet.
Käsittämätöntä pitää loukkaavana sitä, että tunnistaa toisissa ihmisissä autismin kirjoa. Ei se loukkaus ole, se on kehu.
Voit tunnistaa toisissa ihmisissä autistisia piirteitä, mutta se on eri asia kuin autismi. Autistisia piirteitä on kaikissa, toisilla ne ovat enemmän ulkoisia ja toisilla sisäisiä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En lainaa koko viestiä, kun on niin pitkä, mutta tähän haluan kommentoida:
"Henkilö pystyy kuitenkin halutessaan keskittymään, eli kyse ei ole tarkkaavaisuuden ongelmasta, vaan motivaatio- tai käytösongelmasta."
Yksi adhd:n piirre on hyperfokus eli ihminen kykenee uppoutumaan mielenkiintoiseen asiaan hyvin keskittyneesti ja pitkäksi aikaa. Adhd:ssa ei siis ole kyse siitä, että ei kykenisi keskittymään ollenkaan, vaan se on pikemminkin tarkkaavuuden säätelyn ongelma. Tämä liittyy aivojen dopamiinitasoihin. Tehtävän pitää olla joko erittäin mielenkiintoinen, jännittävä tai kiireellinen, jotta adhd-aivot tuottavat tarpeeksi dopamiinia, jotta keskittyminen pysyy yllä.
Aiemmin tuota pidettiin "hajamielisten professoreiden" luonteenpiirteenä. Keskittyy omaan tutkimuskohteeseensa niin innokkaasti että unohdetaan ajan kuluminen ja esim. voidaan laiminlyödä tavallinen päivärytmi, ruokailu, uni.
Nykyään syvällisesti jostain tietysti aihepiiristä kiinnostuneet lapset saavat helposti autistin leiman.
"Autistin leiman" 🙄. Meinaat, että nykyään autistit tunnistetaan autisteiksi.
Koko tuo "hajamielisen professorin" karikatyyrihän ON autisti. Ne ihmiset on olleet autisteja. Mäkään en vuosikymmeniin tajunnut olevani autismin kirjolla, kun aattelin olevani vain sellainen, niin kuin puolet suvustakin on 😃.
Mun mielestäni on pikkuisen loukkaavaa, jos joku tuntematon tulee ja ulkoisten piirteideni, tai jopa lahjakkuuteni perusteella päättää, että olen autisti.
Se on kivaa, jos joku kokee löytävänsä omille omituisuuksilleen selityksen sitä kautta, mutta tuntemattomien ihmisten tai omien sukulaisten diagnosointi identiteettipoliittisista syistä lähestyy jo henkistä väkivaltaa.
Totta kai mä TIEDÄN, että ne mun sukulaiset on autisteja niin kuin minäkin, kun meillä on kaikilla ne samat piirteet.
Käsittämätöntä pitää loukkaavana sitä, että tunnistaa toisissa ihmisissä autismin kirjoa. Ei se loukkaus ole, se on kehu.
Ei se ole loukkaus, mutta ei se ole kehukaan, jos se esitetään neutraalisti. Ikävä kyllä autistia käytetään arkikielessä myös haukkumasanana.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ihan höpö pöpöä KOKO ADHD
Elin melkein kymmenen vuotta parisuhteessa ADHD-miehen kanssa. Voin vakuuttaa, että ilmiö on äärimmäisen todellinen.
Ihmisillä on erilainen luonne, ei siihen mitään höpöhöpö diagnooseja ja lääkitystä tarvita.
Eli sellaisetkin on ihan vaan normaaleja luonteenpiirteitä, että ihminen ei kykene normaaliin elämään?
Totta kai. Se, että ihminen ei pärjää jossain ei tarkoita sitä, että hän olisi sairas. Ihmisiä ja luonteita on kaikenlaisia.
Jos ihminen ei pysty pärjäämään yhteiskunnassa, niin kyllähän siinä jonkinlaisesta poikkeavuudesta on kyse.
Pitäiskö sellaiset ihmiset jättää sun mukaan vaan heitteille, jos heitä ei kerran saa yrittää tutkia, diagnosoida ja auttaa?
Ilmeisesti mitään mielisairauksiakaan ei sitten ole, on vaan erilaisia luonteita?
Miksi ihmeessä ihminen pitäisi diagnosoida jotta häntä voidaan auttaa jonkin ei-toivotun luonteenpiirteen suhteen? Tuon tyyppinen käytäntö johtaa aivan valtavaan ylidiagnosointiin.
Vain ADHD-diagnoosilla voi saada juuri ADHD "luonteenpiirteisiin" räätälöityä apua, joka perustuu tieteelliseen tietoon pohjaavaan ymmärrykseen siitä, millaiset metodit auttavat noiden "luonteenpiirteiden" kanssa. Samoin on tietysti lääkityksen kohdalla.
Ne ADHD-aivoille toimivat metodit katsos on erilaisia, kuin ihmisten enemmistön kohdalla toimivat metodit.
Sama autismin kirjon kanssa. Mua oli yritetty auttaa vuosikymmeniä mun "luonteenpiirteiden" kanssa, eikä se apu auttanut yhtään. Autismin kirjon diagnoosin jälkeen olen saanut apua, joka oikeasti toimii mun kohdalla.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En lainaa koko viestiä, kun on niin pitkä, mutta tähän haluan kommentoida:
"Henkilö pystyy kuitenkin halutessaan keskittymään, eli kyse ei ole tarkkaavaisuuden ongelmasta, vaan motivaatio- tai käytösongelmasta."
Yksi adhd:n piirre on hyperfokus eli ihminen kykenee uppoutumaan mielenkiintoiseen asiaan hyvin keskittyneesti ja pitkäksi aikaa. Adhd:ssa ei siis ole kyse siitä, että ei kykenisi keskittymään ollenkaan, vaan se on pikemminkin tarkkaavuuden säätelyn ongelma. Tämä liittyy aivojen dopamiinitasoihin. Tehtävän pitää olla joko erittäin mielenkiintoinen, jännittävä tai kiireellinen, jotta adhd-aivot tuottavat tarpeeksi dopamiinia, jotta keskittyminen pysyy yllä.
Aiemmin tuota pidettiin "hajamielisten professoreiden" luonteenpiirteenä. Keskittyy omaan tutkimuskohteeseensa niin innokkaasti että unohdetaan ajan kuluminen ja esim. voidaan laiminlyödä tavallinen päivärytmi, ruokailu, uni.
Nykyään syvällisesti jostain tietysti aihepiiristä kiinnostuneet lapset saavat helposti autistin leiman.
"Autistin leiman" 🙄. Meinaat, että nykyään autistit tunnistetaan autisteiksi.
Koko tuo "hajamielisen professorin" karikatyyrihän ON autisti. Ne ihmiset on olleet autisteja. Mäkään en vuosikymmeniin tajunnut olevani autismin kirjolla, kun aattelin olevani vain sellainen, niin kuin puolet suvustakin on 😃.
Mun mielestäni on pikkuisen loukkaavaa, jos joku tuntematon tulee ja ulkoisten piirteideni, tai jopa lahjakkuuteni perusteella päättää, että olen autisti.
Se on kivaa, jos joku kokee löytävänsä omille omituisuuksilleen selityksen sitä kautta, mutta tuntemattomien ihmisten tai omien sukulaisten diagnosointi identiteettipoliittisista syistä lähestyy jo henkistä väkivaltaa.
"Autisti" on yleisesti käytetty haukkumasana, joten sitä diagnoosia ei himoita samalla tavalla kuin mitä ADHD-diagnooseja.
Ei tässä mitään diagnoosia ”himoita”. Itse haluan vain oikeanlaista apua ja ymmärtää itseäni ja siinä se. Mielummin olisin normaali ja normaalisti toimintakykyinen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ihan höpö pöpöä KOKO ADHD
Elin melkein kymmenen vuotta parisuhteessa ADHD-miehen kanssa. Voin vakuuttaa, että ilmiö on äärimmäisen todellinen.
Ihmisillä on erilainen luonne, ei siihen mitään höpöhöpö diagnooseja ja lääkitystä tarvita.
Eli sellaisetkin on ihan vaan normaaleja luonteenpiirteitä, että ihminen ei kykene normaaliin elämään?
Totta kai. Se, että ihminen ei pärjää jossain ei tarkoita sitä, että hän olisi sairas. Ihmisiä ja luonteita on kaikenlaisia.
Jos ihminen ei pysty pärjäämään yhteiskunnassa, niin kyllähän siinä jonkinlaisesta poikkeavuudesta on kyse.
Pitäiskö sellaiset ihmiset jättää sun mukaan vaan heitteille, jos heitä ei kerran saa yrittää tutkia, diagnosoida ja auttaa?
Ilmeisesti mitään mielisairauksiakaan ei sitten ole, on vaan erilaisia luonteita?
Miksi ihmeessä ihminen pitäisi diagnosoida jotta häntä voidaan auttaa jonkin ei-toivotun luonteenpiirteen suhteen? Tuon tyyppinen käytäntö johtaa aivan valtavaan ylidiagnosointiin.
Vain ADHD-diagnoosilla voi saada juuri ADHD "luonteenpiirteisiin" räätälöityä apua, joka perustuu tieteelliseen tietoon pohjaavaan ymmärrykseen siitä, millaiset metodit auttavat noiden "luonteenpiirteiden" kanssa. Samoin on tietysti lääkityksen kohdalla.
Ne ADHD-aivoille toimivat metodit katsos on erilaisia, kuin ihmisten enemmistön kohdalla toimivat metodit.
Sama autismin kirjon kanssa. Mua oli yritetty auttaa vuosikymmeniä mun "luonteenpiirteiden" kanssa, eikä se apu auttanut yhtään. Autismin kirjon diagnoosin jälkeen olen saanut apua, joka oikeasti toimii mun kohdalla.
Mä suhtaudun hieman skeptisesti tuohon ajatukseen, että ADHD-aivot olisivat jotenkin täysin erilaiset kuin muiden ihmisten aivot.
Kun samanaikaisesti kuitenkin ADHD-piirteitä on kaikilla jonkin verran, ja ADHD-lääkkeet parantavat kaikkien ihmisten suorituskykyä. Samoin myös monet kuntoutuvat kypsyessään niin hyvin, että lapsuusiän diagnoosi ei automaattisesti johda aikuisiän diagnoosiin.
-eri.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En lainaa koko viestiä, kun on niin pitkä, mutta tähän haluan kommentoida:
"Henkilö pystyy kuitenkin halutessaan keskittymään, eli kyse ei ole tarkkaavaisuuden ongelmasta, vaan motivaatio- tai käytösongelmasta."
Yksi adhd:n piirre on hyperfokus eli ihminen kykenee uppoutumaan mielenkiintoiseen asiaan hyvin keskittyneesti ja pitkäksi aikaa. Adhd:ssa ei siis ole kyse siitä, että ei kykenisi keskittymään ollenkaan, vaan se on pikemminkin tarkkaavuuden säätelyn ongelma. Tämä liittyy aivojen dopamiinitasoihin. Tehtävän pitää olla joko erittäin mielenkiintoinen, jännittävä tai kiireellinen, jotta adhd-aivot tuottavat tarpeeksi dopamiinia, jotta keskittyminen pysyy yllä.
Aiemmin tuota pidettiin "hajamielisten professoreiden" luonteenpiirteenä. Keskittyy omaan tutkimuskohteeseensa niin innokkaasti että unohdetaan ajan kuluminen ja esim. voidaan laiminlyödä tavallinen päivärytmi, ruokailu, uni.
Nykyään syvällisesti jostain tietysti aihepiiristä kiinnostuneet lapset saavat helposti autistin leiman.
"Autistin leiman" 🙄. Meinaat, että nykyään autistit tunnistetaan autisteiksi.
Koko tuo "hajamielisen professorin" karikatyyrihän ON autisti. Ne ihmiset on olleet autisteja. Mäkään en vuosikymmeniin tajunnut olevani autismin kirjolla, kun aattelin olevani vain sellainen, niin kuin puolet suvustakin on 😃.
Mun mielestäni on pikkuisen loukkaavaa, jos joku tuntematon tulee ja ulkoisten piirteideni, tai jopa lahjakkuuteni perusteella päättää, että olen autisti.
Se on kivaa, jos joku kokee löytävänsä omille omituisuuksilleen selityksen sitä kautta, mutta tuntemattomien ihmisten tai omien sukulaisten diagnosointi identiteettipoliittisista syistä lähestyy jo henkistä väkivaltaa.
Totta kai mä TIEDÄN, että ne mun sukulaiset on autisteja niin kuin minäkin, kun meillä on kaikilla ne samat piirteet.
Käsittämätöntä pitää loukkaavana sitä, että tunnistaa toisissa ihmisissä autismin kirjoa. Ei se loukkaus ole, se on kehu.
Voit tunnistaa toisissa ihmisissä autistisia piirteitä, mutta se on eri asia kuin autismi. Autistisia piirteitä on kaikissa, toisilla ne ovat enemmän ulkoisia ja toisilla sisäisiä.
Kyllä minä autistina tiedän tämän. Ihan absurdia ois kuitenkin väittää, että mun sukulaisten ihan samat ja yhtä voimakkaat aitismin kirjon piirteet ei olis heillä ihan samaa autismia kuin mulla, kun kyse on voimakkaasti perinnöllisestä tilasta.
Mistään yksittäisestä piirteestä ei tietenkään huomaa ihmisen autismia, vaan kyse on kokonaisuudesta.
Ja tietenkin ulospäin huomattavissa olevat autismin kirjon piirteet on vain jäävuoren huippu, ja suurin osa on autistin sisäistä kokemusmaailmaa, jota muut ei näe.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ihan höpö pöpöä KOKO ADHD
Elin melkein kymmenen vuotta parisuhteessa ADHD-miehen kanssa. Voin vakuuttaa, että ilmiö on äärimmäisen todellinen.
Ihmisillä on erilainen luonne, ei siihen mitään höpöhöpö diagnooseja ja lääkitystä tarvita.
Eli sellaisetkin on ihan vaan normaaleja luonteenpiirteitä, että ihminen ei kykene normaaliin elämään?
Totta kai. Se, että ihminen ei pärjää jossain ei tarkoita sitä, että hän olisi sairas. Ihmisiä ja luonteita on kaikenlaisia.
Jos ihminen ei pysty pärjäämään yhteiskunnassa, niin kyllähän siinä jonkinlaisesta poikkeavuudesta on kyse.
Pitäiskö sellaiset ihmiset jättää sun mukaan vaan heitteille, jos heitä ei kerran saa yrittää tutkia, diagnosoida ja auttaa?
Ilmeisesti mitään mielisairauksiakaan ei sitten ole, on vaan erilaisia luonteita?
Miksi ihmeessä ihminen pitäisi diagnosoida jotta häntä voidaan auttaa jonkin ei-toivotun luonteenpiirteen suhteen? Tuon tyyppinen käytäntö johtaa aivan valtavaan ylidiagnosointiin.
Vain ADHD-diagnoosilla voi saada juuri ADHD "luonteenpiirteisiin" räätälöityä apua, joka perustuu tieteelliseen tietoon pohjaavaan ymmärrykseen siitä, millaiset metodit auttavat noiden "luonteenpiirteiden" kanssa. Samoin on tietysti lääkityksen kohdalla.
Ne ADHD-aivoille toimivat metodit katsos on erilaisia, kuin ihmisten enemmistön kohdalla toimivat metodit.
Sama autismin kirjon kanssa. Mua oli yritetty auttaa vuosikymmeniä mun "luonteenpiirteiden" kanssa, eikä se apu auttanut yhtään. Autismin kirjon diagnoosin jälkeen olen saanut apua, joka oikeasti toimii mun kohdalla.
Mä suhtaudun hieman skeptisesti tuohon ajatukseen, että ADHD-aivot olisivat jotenkin täysin erilaiset kuin muiden ihmisten aivot.
Kun samanaikaisesti kuitenkin ADHD-piirteitä on kaikilla jonkin verran, ja ADHD-lääkkeet parantavat kaikkien ihmisten suorituskykyä. Samoin myös monet kuntoutuvat kypsyessään niin hyvin, että lapsuusiän diagnoosi ei automaattisesti johda aikuisiän diagnoosiin.
-eri.
No kyllä ainakin se, jos stimulantit tekee ihmisen hiljaiseksi, eikä puheliaaksi, on merkki jostain ihan konkreettisesta erosta aivoissa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En lainaa koko viestiä, kun on niin pitkä, mutta tähän haluan kommentoida:
"Henkilö pystyy kuitenkin halutessaan keskittymään, eli kyse ei ole tarkkaavaisuuden ongelmasta, vaan motivaatio- tai käytösongelmasta."
Yksi adhd:n piirre on hyperfokus eli ihminen kykenee uppoutumaan mielenkiintoiseen asiaan hyvin keskittyneesti ja pitkäksi aikaa. Adhd:ssa ei siis ole kyse siitä, että ei kykenisi keskittymään ollenkaan, vaan se on pikemminkin tarkkaavuuden säätelyn ongelma. Tämä liittyy aivojen dopamiinitasoihin. Tehtävän pitää olla joko erittäin mielenkiintoinen, jännittävä tai kiireellinen, jotta adhd-aivot tuottavat tarpeeksi dopamiinia, jotta keskittyminen pysyy yllä.
Aiemmin tuota pidettiin "hajamielisten professoreiden" luonteenpiirteenä. Keskittyy omaan tutkimuskohteeseensa niin innokkaasti että unohdetaan ajan kuluminen ja esim. voidaan laiminlyödä tavallinen päivärytmi, ruokailu, uni.
Nykyään syvällisesti jostain tietysti aihepiiristä kiinnostuneet lapset saavat helposti autistin leiman.
"Autistin leiman" 🙄. Meinaat, että nykyään autistit tunnistetaan autisteiksi.
Koko tuo "hajamielisen professorin" karikatyyrihän ON autisti. Ne ihmiset on olleet autisteja. Mäkään en vuosikymmeniin tajunnut olevani autismin kirjolla, kun aattelin olevani vain sellainen, niin kuin puolet suvustakin on 😃.
Mun mielestäni on pikkuisen loukkaavaa, jos joku tuntematon tulee ja ulkoisten piirteideni, tai jopa lahjakkuuteni perusteella päättää, että olen autisti.
Se on kivaa, jos joku kokee löytävänsä omille omituisuuksilleen selityksen sitä kautta, mutta tuntemattomien ihmisten tai omien sukulaisten diagnosointi identiteettipoliittisista syistä lähestyy jo henkistä väkivaltaa.
Totta kai mä TIEDÄN, että ne mun sukulaiset on autisteja niin kuin minäkin, kun meillä on kaikilla ne samat piirteet.
Käsittämätöntä pitää loukkaavana sitä, että tunnistaa toisissa ihmisissä autismin kirjoa. Ei se loukkaus ole, se on kehu.
Ei se ole loukkaus, mutta ei se ole kehukaan, jos se esitetään neutraalisti. Ikävä kyllä autistia käytetään arkikielessä myös haukkumasanana.
No multa se on kehu.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En lainaa koko viestiä, kun on niin pitkä, mutta tähän haluan kommentoida:
"Henkilö pystyy kuitenkin halutessaan keskittymään, eli kyse ei ole tarkkaavaisuuden ongelmasta, vaan motivaatio- tai käytösongelmasta."
Yksi adhd:n piirre on hyperfokus eli ihminen kykenee uppoutumaan mielenkiintoiseen asiaan hyvin keskittyneesti ja pitkäksi aikaa. Adhd:ssa ei siis ole kyse siitä, että ei kykenisi keskittymään ollenkaan, vaan se on pikemminkin tarkkaavuuden säätelyn ongelma. Tämä liittyy aivojen dopamiinitasoihin. Tehtävän pitää olla joko erittäin mielenkiintoinen, jännittävä tai kiireellinen, jotta adhd-aivot tuottavat tarpeeksi dopamiinia, jotta keskittyminen pysyy yllä.
Aiemmin tuota pidettiin "hajamielisten professoreiden" luonteenpiirteenä. Keskittyy omaan tutkimuskohteeseensa niin innokkaasti että unohdetaan ajan kuluminen ja esim. voidaan laiminlyödä tavallinen päivärytmi, ruokailu, uni.
Nykyään syvällisesti jostain tietysti aihepiiristä kiinnostuneet lapset saavat helposti autistin leiman.
"Autistin leiman" 🙄. Meinaat, että nykyään autistit tunnistetaan autisteiksi.
Koko tuo "hajamielisen professorin" karikatyyrihän ON autisti. Ne ihmiset on olleet autisteja. Mäkään en vuosikymmeniin tajunnut olevani autismin kirjolla, kun aattelin olevani vain sellainen, niin kuin puolet suvustakin on 😃.
Mun mielestäni on pikkuisen loukkaavaa, jos joku tuntematon tulee ja ulkoisten piirteideni, tai jopa lahjakkuuteni perusteella päättää, että olen autisti.
Se on kivaa, jos joku kokee löytävänsä omille omituisuuksilleen selityksen sitä kautta, mutta tuntemattomien ihmisten tai omien sukulaisten diagnosointi identiteettipoliittisista syistä lähestyy jo henkistä väkivaltaa.
Totta kai mä TIEDÄN, että ne mun sukulaiset on autisteja niin kuin minäkin, kun meillä on kaikilla ne samat piirteet.
Käsittämätöntä pitää loukkaavana sitä, että tunnistaa toisissa ihmisissä autismin kirjoa. Ei se loukkaus ole, se on kehu.
Voit tunnistaa toisissa ihmisissä autistisia piirteitä, mutta se on eri asia kuin autismi. Autistisia piirteitä on kaikissa, toisilla ne ovat enemmän ulkoisia ja toisilla sisäisiä.
Kyllä minä autistina tiedän tämän. Ihan absurdia ois kuitenkin väittää, että mun sukulaisten ihan samat ja yhtä voimakkaat aitismin kirjon piirteet ei olis heillä ihan samaa autismia kuin mulla, kun kyse on voimakkaasti perinnöllisestä tilasta.
Mistään yksittäisestä piirteestä ei tietenkään huomaa ihmisen autismia, vaan kyse on kokonaisuudesta.
Ja tietenkin ulospäin huomattavissa olevat autismin kirjon piirteet on vain jäävuoren huippu, ja suurin osa on autistin sisäistä kokemusmaailmaa, jota muut ei näe.
Mä uskon vahvasti, että minulla on omanlainen kokemusmaailmani, mutta se ei ole autistin kokemusmaailma vaan ihan vain oman yksilöllisen hermorakenteen ja elämänkokemuksen yhdistelmä.
Joo, tulee stimmailtua. Ei tee autistia. Joo, on erityistä lahjakkuutta. Ei sekään tee autistia. Joo, hukkuu avaimet. Ei se mitään. Olen sinut itseni kanssa, pärjään töissä, minulla on aina ollut hyvät ihmissuhteet ja haluan omalla olemassaolollani mieluummin leventää kuin kaventaa normaaliuden käsitettä.
Jos satun olemaan sukulaisesi, niin toki saat ajatella minusta mitä haluat, mutta minä en tarvitse enkä halua autistin identiteettiä. Pikemminkin haluan osoittaa, miten monenlaisia voivat olla tavalliset ihmiset.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ihan höpö pöpöä KOKO ADHD
Elin melkein kymmenen vuotta parisuhteessa ADHD-miehen kanssa. Voin vakuuttaa, että ilmiö on äärimmäisen todellinen.
Ihmisillä on erilainen luonne, ei siihen mitään höpöhöpö diagnooseja ja lääkitystä tarvita.
Eli sellaisetkin on ihan vaan normaaleja luonteenpiirteitä, että ihminen ei kykene normaaliin elämään?
Totta kai. Se, että ihminen ei pärjää jossain ei tarkoita sitä, että hän olisi sairas. Ihmisiä ja luonteita on kaikenlaisia.
Jos ihminen ei pysty pärjäämään yhteiskunnassa, niin kyllähän siinä jonkinlaisesta poikkeavuudesta on kyse.
Pitäiskö sellaiset ihmiset jättää sun mukaan vaan heitteille, jos heitä ei kerran saa yrittää tutkia, diagnosoida ja auttaa?
Ilmeisesti mitään mielisairauksiakaan ei sitten ole, on vaan erilaisia luonteita?
Miksi ihmeessä ihminen pitäisi diagnosoida jotta häntä voidaan auttaa jonkin ei-toivotun luonteenpiirteen suhteen? Tuon tyyppinen käytäntö johtaa aivan valtavaan ylidiagnosointiin.
Vain ADHD-diagnoosilla voi saada juuri ADHD "luonteenpiirteisiin" räätälöityä apua, joka perustuu tieteelliseen tietoon pohjaavaan ymmärrykseen siitä, millaiset metodit auttavat noiden "luonteenpiirteiden" kanssa. Samoin on tietysti lääkityksen kohdalla.
Ne ADHD-aivoille toimivat metodit katsos on erilaisia, kuin ihmisten enemmistön kohdalla toimivat metodit.
Sama autismin kirjon kanssa. Mua oli yritetty auttaa vuosikymmeniä mun "luonteenpiirteiden" kanssa, eikä se apu auttanut yhtään. Autismin kirjon diagnoosin jälkeen olen saanut apua, joka oikeasti toimii mun kohdalla.
Siellä tieteen piirissäkin moni kritisoi tätä nepsybuumia missä luonteenpiirteet halutaan väkisin laittaa jonkin kirjaindiagnoosin alle.
Mitään adhd-aivoja ei ole olemassa vaan adhd on vain ihmisen keksimä nimitys tietynlaiselle käytökselle.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ihan höpö pöpöä KOKO ADHD
Elin melkein kymmenen vuotta parisuhteessa ADHD-miehen kanssa. Voin vakuuttaa, että ilmiö on äärimmäisen todellinen.
Ihmisillä on erilainen luonne, ei siihen mitään höpöhöpö diagnooseja ja lääkitystä tarvita.
Eli sellaisetkin on ihan vaan normaaleja luonteenpiirteitä, että ihminen ei kykene normaaliin elämään?
Totta kai. Se, että ihminen ei pärjää jossain ei tarkoita sitä, että hän olisi sairas. Ihmisiä ja luonteita on kaikenlaisia.
Jos ihminen ei pysty pärjäämään yhteiskunnassa, niin kyllähän siinä jonkinlaisesta poikkeavuudesta on kyse.
Pitäiskö sellaiset ihmiset jättää sun mukaan vaan heitteille, jos heitä ei kerran saa yrittää tutkia, diagnosoida ja auttaa?
Ilmeisesti mitään mielisairauksiakaan ei sitten ole, on vaan erilaisia luonteita?
Miksi ihmeessä ihminen pitäisi diagnosoida jotta häntä voidaan auttaa jonkin ei-toivotun luonteenpiirteen suhteen? Tuon tyyppinen käytäntö johtaa aivan valtavaan ylidiagnosointiin.
Vain ADHD-diagnoosilla voi saada juuri ADHD "luonteenpiirteisiin" räätälöityä apua, joka perustuu tieteelliseen tietoon pohjaavaan ymmärrykseen siitä, millaiset metodit auttavat noiden "luonteenpiirteiden" kanssa. Samoin on tietysti lääkityksen kohdalla.
Ne ADHD-aivoille toimivat metodit katsos on erilaisia, kuin ihmisten enemmistön kohdalla toimivat metodit.
Sama autismin kirjon kanssa. Mua oli yritetty auttaa vuosikymmeniä mun "luonteenpiirteiden" kanssa, eikä se apu auttanut yhtään. Autismin kirjon diagnoosin jälkeen olen saanut apua, joka oikeasti toimii mun kohdalla.
Mä suhtaudun hieman skeptisesti tuohon ajatukseen, että ADHD-aivot olisivat jotenkin täysin erilaiset kuin muiden ihmisten aivot.
Kun samanaikaisesti kuitenkin ADHD-piirteitä on kaikilla jonkin verran, ja ADHD-lääkkeet parantavat kaikkien ihmisten suorituskykyä. Samoin myös monet kuntoutuvat kypsyessään niin hyvin, että lapsuusiän diagnoosi ei automaattisesti johda aikuisiän diagnoosiin.
-eri.No kyllä ainakin se, jos stimulantit tekee ihmisen hiljaiseksi, eikä puheliaaksi, on merkki jostain ihan konkreettisesta erosta aivoissa.
Stimulantit lisäävät välittäjäaineiden määrää aivoissa, eli ne motivoivat. En oikein tiedä, miten asia liittyy puheliaisuuteen. Tuskinpa ne pervitiiniä ottaneet kaukopartiomiehet siellä hiihtäessään puhua pälpättivät, tai amerikkaisten huippuyliopistojen opiskelijat lopputenteissään ääneen höpöttelevät, vaikka stimulanteista tukea hakevatkin.
Jännä kun täällä jankataan että ADHD on vaan keksitty juttu.
Ajan käsite on keksitty juttu. Kuri ja järjestys on keksittyjä juttuja. Työ on keksitty juttu. Käytöstavat on keksittyjä juttuja.
Vai olisiko vaan niin että asioita nimetään jotta niitä voisi selittää ja ymmärtää paremmin?
Minusta on hyvä että ADHD tunnistetaan nykyään paremmin. Ennen masennustakaan ”ei ollut olemassa” ja silti ihmiset joi tai ampui itsensä hengiltä.
Ihmisen evoluutio ei tietenkään etene samaa vauhtia yhteiskunnan muutoksen kanssa. Nykyiset ADHD-ihmiset ovat olleet loistavia metsästäjä-keräilijöitä, tietäjiä, noitia, sotureita yms. Oravanpyörä vaatii yhä enemmän asioita ja pitkäjänteisyyttä, ja yhä harvemmasta on sitä menestyksekkäästi polkemaan. En usko, että jotkut alkuperäisheimot edes tunnistavat tätä "ongelmaa", joka täällä kulkee nimellä ADHD.
"Autisti" on yleisesti käytetty haukkumasana, joten sitä diagnoosia ei himoita samalla tavalla kuin mitä ADHD-diagnooseja.