Lue keskustelun säännöt.
Miksi nykyään joka toisella on ADHD? 90-luvulla ei ollut kellään.
Kommentit (538)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En lainaa koko viestiä, kun on niin pitkä, mutta tähän haluan kommentoida:
"Henkilö pystyy kuitenkin halutessaan keskittymään, eli kyse ei ole tarkkaavaisuuden ongelmasta, vaan motivaatio- tai käytösongelmasta."
Yksi adhd:n piirre on hyperfokus eli ihminen kykenee uppoutumaan mielenkiintoiseen asiaan hyvin keskittyneesti ja pitkäksi aikaa. Adhd:ssa ei siis ole kyse siitä, että ei kykenisi keskittymään ollenkaan, vaan se on pikemminkin tarkkaavuuden säätelyn ongelma. Tämä liittyy aivojen dopamiinitasoihin. Tehtävän pitää olla joko erittäin mielenkiintoinen, jännittävä tai kiireellinen, jotta adhd-aivot tuottavat tarpeeksi dopamiinia, jotta keskittyminen pysyy yllä.
Aiemmin tuota pidettiin "hajamielisten professoreiden" luonteenpiirteenä. Keskittyy omaan tutkimuskohteeseensa niin innokkaasti että unohdetaan ajan kuluminen ja esim. voidaan laiminlyödä tavallinen päivärytmi, ruokailu, uni.
Nykyään syvällisesti jostain tietysti aihepiiristä kiinnostuneet lapset saavat helposti autistin leiman.
"Autistin leiman" 🙄. Meinaat, että nykyään autistit tunnistetaan autisteiksi.
Koko tuo "hajamielisen professorin" karikatyyrihän ON autisti. Ne ihmiset on olleet autisteja. Mäkään en vuosikymmeniin tajunnut olevani autismin kirjolla, kun aattelin olevani vain sellainen, niin kuin puolet suvustakin on 😃.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Hauska baitti. Ei oo joka toisella, eikä ole ainakaan täällä helppo saada dg missä asun. Naisten diagnoosit ovat nousussa, koska meitäkin viimein kuunnellaan ja ymmärretään miten ADHD ilmenee naisilla usein eri tavalla, kuin miehillä. Sain oman diagnoosin viime vuonna ja elämä on asettunut rauhallisiin uomiinsa oikean lääkityksen ja terapian myötä. Ei sillä, etteikö oireet yhä vituttaisi mua viikottain, mutta on tää helpompaa näin.
ADHD on tosiaan muotia lähinnä naisten keskuudessa. Suurin osa miehistä pudistelee päätään koko ilmiölle.
Kuitenkin paljon suuremmalla osalla miehistä on ADHD -diagnoosi, kuin naisista.
"Yleisyys ja luvut
Miehet: Esimerkiksi erään Helsingin yliopiston tutkimusaineiston mukaan ADHD-diagnoosi tai -lääkitys oli 2,1 prosentilla miehistä. Yhdysvaltalaisen National Institute of Mental Health -laitoksen mukaan aikuisilla miehillä esiintyvyys on noin 5,4 prosenttia. [1, 2]
Naiset: Vastaavassa suomalaisessa aineistossa osuus oli 1,7 prosenttia naisista. Yhdysvalloissa vastaava luku aikuisilla naisilla on noin 3,2 prosenttia. [1, 2]"
Naiset hankkivat noita diagnooseja lapsilleen, ja etupäässä pojille koska pojat ovat usein tyttöjä vilkkaampia tai kurittomampia.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Hauska baitti. Ei oo joka toisella, eikä ole ainakaan täällä helppo saada dg missä asun. Naisten diagnoosit ovat nousussa, koska meitäkin viimein kuunnellaan ja ymmärretään miten ADHD ilmenee naisilla usein eri tavalla, kuin miehillä. Sain oman diagnoosin viime vuonna ja elämä on asettunut rauhallisiin uomiinsa oikean lääkityksen ja terapian myötä. Ei sillä, etteikö oireet yhä vituttaisi mua viikottain, mutta on tää helpompaa näin.
ADHD on tosiaan muotia lähinnä naisten keskuudessa. Suurin osa miehistä pudistelee päätään koko ilmiölle.
Kuitenkin paljon suuremmalla osalla miehistä on ADHD -diagnoosi, kuin naisista.
"Yleisyys ja luvut
Miehet: Esimerkiksi erään Helsingin yliopiston tutkimusaineiston mukaan ADHD-diagnoosi tai -lääkitys oli 2,1 prosentilla miehistä. Yhdysvaltalaisen National Institute of Mental Health -laitoksen mukaan aikuisilla miehillä esiintyvyys on noin 5,4 prosenttia. [1, 2]
Naiset: Vastaavassa suomalaisessa aineistossa osuus oli 1,7 prosenttia naisista. Yhdysvalloissa vastaava luku aikuisilla naisilla on noin 3,2 prosenttia. [1, 2]"
Naiset hankkivat noita diagnooseja lapsilleen, ja etupäässä pojille koska pojat ovat usein tyttöjä vilkkaampia tai kurittomampia.
Äidit ei aseta diagnooseja, vaan lääkärit.
Artikkelissa Entialisoitu moninaisuus Suomalaisessa hyvinvointivaltiossa - Nepsy identiteetti- ja palvelukategoriana (2025) käsitellään nepsyyden historiaa Ian Hackinging making up people -teorian kautta ajatuksena, että luokittelun ja institutionaalisten käytäntöjen avulla tuotetaan uusia ihmisryhmiä, joita ei ilman näitä kategorisointeja ja tunnistamisen käytäntöjä olisi olemassakaan. Käsite "nepsy" ei artikkelin mukaan perustu tieteelliselle tiedolle, vaan se kytkeytyy laajempaan psykiatrian 1980-luvulla tapahtuneeseen paradigmanmuutokseen, jossa päätettiin ilman minkäänlaista tieteellistä näyttöä, että psykiatrisilla diagnooseilla eli erilaisilla normittavilla käyttäytymisen kuvauksilla on neurobiologinen pohja:
"Moderni psykiatria sitoutui hypoteesiin siitä, että diagnoosikategoriakohtaisilla arjen haasteila oirekuvauksineen on kehityksellinen biologinen ja neurologinen tausta. Paradigmamuutos ei ollut looginen jatkumo kumuloituneelle tieteelliselle tiedolle, vaan poliittinen konsensuspäätös." Tätä konsensuspäätökselle alettiin sitten hakea tukea erilaisin tutkumuksin, jossa tulkittiin aksiomaattisesti jokainen ryhmätason poikeama esimerkiksi aivojen toiminnassa tai rakenteessa osoitukseksi ryhmään kuuluvien neurobiologisesta poikkeavuudesta huolimatta siitä, että ne eivät riitä tunnistamaan normaaleja ihmisiä diagnosoiduista potilaista ja vaikka tuloksia vaivaa valta määrä virhelähteitä ja sekoittavia tekijöitä.
Näiden tilastollisten erojen esiin nostamista ja niiden merkitysten liiottelua artikkelissa kutsutaan tieteellisen luokittelun tekniikoiksi, joilla tuotetaan poikkeavuutta edustavia sosiaalisia kategorioita: "Tilastoanalyysit sekä pyrkimykset selvittää käyttäytymisen ja toimintakyvyn taustalla piileviä geneettisiä ja biologisia syytekijöitä ovat esimerkkejä tieteellisen ”tunnistamisen” tekniikoista, jotka tuottavat uusia erilaisuutta edustavia sosiaalisia ka-tegorioita tiettyine ominaispiirteineen." Huolimatta näiden tekniikoiden runsaasta käytöstä, tosiasiallinen näyttö näiden kategorioiden kytkeytymisestä mihinkään spesifiin neurologiseen poikkeavuuteen on heikko:
"Geeni- ja aivokuvantamistutkimus-teknologian kehittymisestä huolimatta oletusta neuropsykiatristen diagnoosikategorioiden taustalla olevista kehityksellisistä neurologisista häiriöistä geneettisine alttiuksineen ei ole kyetty osoittamaan toteen (Timimi 2015; 2020; 2025; Ruby 2022; Joseph 2022.)"
Nepsyys onkin ennen kaikkea identiteetti ja palvelukategoria, jonka avulla yritetään selviytyä meritokraattisen yhteiskunnan tuottamista itsetunto-ongelmista, koska keskittymyskyvyttömyys ja vilkkaus kategorioina eivät arvota ihmistä samalla tavalla kuin älykkyys tai sen puute. Se on myös helposti tuotteistavissa oleva palvelukategoria, jonka nimissä on helppo tuottaa erilaisia tsemppipalveluita neuroerityisille hyvään hintaan veronmaksajien piikkiin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Hauska baitti. Ei oo joka toisella, eikä ole ainakaan täällä helppo saada dg missä asun. Naisten diagnoosit ovat nousussa, koska meitäkin viimein kuunnellaan ja ymmärretään miten ADHD ilmenee naisilla usein eri tavalla, kuin miehillä. Sain oman diagnoosin viime vuonna ja elämä on asettunut rauhallisiin uomiinsa oikean lääkityksen ja terapian myötä. Ei sillä, etteikö oireet yhä vituttaisi mua viikottain, mutta on tää helpompaa näin.
ADHD on tosiaan muotia lähinnä naisten keskuudessa. Suurin osa miehistä pudistelee päätään koko ilmiölle.
Kuitenkin paljon suuremmalla osalla miehistä on ADHD -diagnoosi, kuin naisista.
"Yleisyys ja luvut
Miehet: Esimerkiksi erään Helsingin yliopiston tutkimusaineiston mukaan ADHD-diagnoosi tai -lääkitys oli 2,1 prosentilla miehistä. Yhdysvaltalaisen National Institute of Mental Health -laitoksen mukaan aikuisilla miehillä esiintyvyys on noin 5,4 prosenttia. [1, 2]
Naiset: Vastaavassa suomalaisessa aineistossa osuus oli 1,7 prosenttia naisista. Yhdysvalloissa vastaava luku aikuisilla naisilla on noin 3,2 prosenttia. [1, 2]"
Naiset hankkivat noita diagnooseja lapsilleen, ja etupäässä pojille koska pojat ovat usein tyttöjä vilkkaampia tai kurittomampia.
Äidit ei aseta diagnooseja, vaan lääkärit.
Äidit päättävät kenet he vievät tutkimuksiin ja että mitä he kertovat lapsen käytöksestä lääkärille.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Artikkelissa Entialisoitu moninaisuus Suomalaisessa hyvinvointivaltiossa - Nepsy identiteetti- ja palvelukategoriana (2025) käsitellään nepsyyden historiaa Ian Hackinging making up people -teorian kautta ajatuksena, että luokittelun ja institutionaalisten käytäntöjen avulla tuotetaan uusia ihmisryhmiä, joita ei ilman näitä kategorisointeja ja tunnistamisen käytäntöjä olisi olemassakaan. Käsite "nepsy" ei artikkelin mukaan perustu tieteelliselle tiedolle, vaan se kytkeytyy laajempaan psykiatrian 1980-luvulla tapahtuneeseen paradigmanmuutokseen, jossa päätettiin ilman minkäänlaista tieteellistä näyttöä, että psykiatrisilla diagnooseilla eli erilaisilla normittavilla käyttäytymisen kuvauksilla on neurobiologinen pohja:
"Moderni psykiatria sitoutui hypoteesiin siitä, että diagnoosikategoriakohtaisilla arjen haasteila oirekuvauksineen on kehityksellinen biologinen ja neurologinen tausta. Paradigmamuutos ei ollut looginen jatkumo kumuloituneelle tieteelliselle tiedolle, vaan poliittinen konsensuspäätös." Tätä konsensuspäätökselle alettiin sitten hakea tukea erilaisin tutkumuksin, jossa tulkittiin aksiomaattisesti jokainen ryhmätason poikeama esimerkiksi aivojen toiminnassa tai rakenteessa osoitukseksi ryhmään kuuluvien neurobiologisesta poikkeavuudesta huolimatta siitä, että ne eivät riitä tunnistamaan normaaleja ihmisiä diagnosoiduista potilaista ja vaikka tuloksia vaivaa valta määrä virhelähteitä ja sekoittavia tekijöitä.
Näiden tilastollisten erojen esiin nostamista ja niiden merkitysten liiottelua artikkelissa kutsutaan tieteellisen luokittelun tekniikoiksi, joilla tuotetaan poikkeavuutta edustavia sosiaalisia kategorioita: "Tilastoanalyysit sekä pyrkimykset selvittää käyttäytymisen ja toimintakyvyn taustalla piileviä geneettisiä ja biologisia syytekijöitä ovat esimerkkejä tieteellisen ”tunnistamisen” tekniikoista, jotka tuottavat uusia erilaisuutta edustavia sosiaalisia ka-tegorioita tiettyine ominaispiirteineen." Huolimatta näiden tekniikoiden runsaasta käytöstä, tosiasiallinen näyttö näiden kategorioiden kytkeytymisestä mihinkään spesifiin neurologiseen poikkeavuuteen on heikko:
"Geeni- ja aivokuvantamistutkimus-teknologian kehittymisestä huolimatta oletusta neuropsykiatristen diagnoosikategorioiden taustalla olevista kehityksellisistä neurologisista häiriöistä geneettisine alttiuksineen ei ole kyetty osoittamaan toteen (Timimi 2015; 2020; 2025; Ruby 2022; Joseph 2022.)"
Nepsyys onkin ennen kaikkea identiteetti ja palvelukategoria, jonka avulla yritetään selviytyä meritokraattisen yhteiskunnan tuottamista itsetunto-ongelmista, koska keskittymyskyvyttömyys ja vilkkaus kategorioina eivät arvota ihmistä samalla tavalla kuin älykkyys tai sen puute. Se on myös helposti tuotteistavissa oleva palvelukategoria, jonka nimissä on helppo tuottaa erilaisia tsemppipalveluita neuroerityisille hyvään hintaan veronmaksajien piikkiin.
Tällaista puppua voi syntyä, kun joku neurotyypillinen pyörittelee papereita, tapaamatta tai tutustumatta yhteenkään neuroepätyypilliseen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Hauska baitti. Ei oo joka toisella, eikä ole ainakaan täällä helppo saada dg missä asun. Naisten diagnoosit ovat nousussa, koska meitäkin viimein kuunnellaan ja ymmärretään miten ADHD ilmenee naisilla usein eri tavalla, kuin miehillä. Sain oman diagnoosin viime vuonna ja elämä on asettunut rauhallisiin uomiinsa oikean lääkityksen ja terapian myötä. Ei sillä, etteikö oireet yhä vituttaisi mua viikottain, mutta on tää helpompaa näin.
ADHD on tosiaan muotia lähinnä naisten keskuudessa. Suurin osa miehistä pudistelee päätään koko ilmiölle.
Kuitenkin paljon suuremmalla osalla miehistä on ADHD -diagnoosi, kuin naisista.
"Yleisyys ja luvut
Miehet: Esimerkiksi erään Helsingin yliopiston tutkimusaineiston mukaan ADHD-diagnoosi tai -lääkitys oli 2,1 prosentilla miehistä. Yhdysvaltalaisen National Institute of Mental Health -laitoksen mukaan aikuisilla miehillä esiintyvyys on noin 5,4 prosenttia. [1, 2]
Naiset: Vastaavassa suomalaisessa aineistossa osuus oli 1,7 prosenttia naisista. Yhdysvalloissa vastaava luku aikuisilla naisilla on noin 3,2 prosenttia. [1, 2]"
Naiset hankkivat noita diagnooseja lapsilleen, ja etupäässä pojille koska pojat ovat usein tyttöjä vilkkaampia tai kurittomampia.
Äidit ei aseta diagnooseja, vaan lääkärit.
Äidit päättävät kenet he vievät tutkimuksiin ja että mitä he kertovat lapsen käytöksestä lääkärille.
Niin no ne, joilla on varaa maksaa joku tonni lapsensa tutkimuksista. Suurin osa meistä toimii julkisen terveydenhuollon kautta, eikä voi valita lapsensa hoitavaa lääkäriä mitenkään.
Ei näitä vain vanhemman kertoman perusteella diagnosoida, vaan ihan sitä lasta itseään tutkitaan, ja kyselylomakkeet laitetaan myös lapsen opettajalle.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
ADHD:n määritelmä on aina sidonnainen yhteiskuntaan ja sen rakenteisiin. 90-luvulla ja aikaisemmin keskittymishäiriöinen pärjäsi vielä paljon helpommin. Oli paljon sellaisia työtehtäviä, jotka eivät vaatineet koulutusta tai mitään erityistä pitkäjänteisyyttä. Nykyisin niitä ei juuri ole, tai niillä ei ainakaan elä. Moni nyky-yhteiskunnassa kelkasta syviin vaikeuksiin pudonnut olisi pärjännyt elämässä 40 vuotta sitten ihan siedettävästi.
Miksi ennen ei ollut masennusta vaan paljon enemmän alkoholismia ja itsemurhia?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Artikkelissa Entialisoitu moninaisuus Suomalaisessa hyvinvointivaltiossa - Nepsy identiteetti- ja palvelukategoriana (2025) käsitellään nepsyyden historiaa Ian Hackinging making up people -teorian kautta ajatuksena, että luokittelun ja institutionaalisten käytäntöjen avulla tuotetaan uusia ihmisryhmiä, joita ei ilman näitä kategorisointeja ja tunnistamisen käytäntöjä olisi olemassakaan. Käsite "nepsy" ei artikkelin mukaan perustu tieteelliselle tiedolle, vaan se kytkeytyy laajempaan psykiatrian 1980-luvulla tapahtuneeseen paradigmanmuutokseen, jossa päätettiin ilman minkäänlaista tieteellistä näyttöä, että psykiatrisilla diagnooseilla eli erilaisilla normittavilla käyttäytymisen kuvauksilla on neurobiologinen pohja:
"Moderni psykiatria sitoutui hypoteesiin siitä, että diagnoosikategoriakohtaisilla arjen haasteila oirekuvauksineen on kehityksellinen biologinen ja neurologinen tausta. Paradigmamuutos ei ollut looginen jatkumo kumuloituneelle tieteelliselle tiedolle, vaan poliittinen konsensuspäätös." Tätä konsensuspäätökselle alettiin sitten hakea tukea erilaisin tutkumuksin, jossa tulkittiin aksiomaattisesti jokainen ryhmätason poikeama esimerkiksi aivojen toiminnassa tai rakenteessa osoitukseksi ryhmään kuuluvien neurobiologisesta poikkeavuudesta huolimatta siitä, että ne eivät riitä tunnistamaan normaaleja ihmisiä diagnosoiduista potilaista ja vaikka tuloksia vaivaa valta määrä virhelähteitä ja sekoittavia tekijöitä.
Näiden tilastollisten erojen esiin nostamista ja niiden merkitysten liiottelua artikkelissa kutsutaan tieteellisen luokittelun tekniikoiksi, joilla tuotetaan poikkeavuutta edustavia sosiaalisia kategorioita: "Tilastoanalyysit sekä pyrkimykset selvittää käyttäytymisen ja toimintakyvyn taustalla piileviä geneettisiä ja biologisia syytekijöitä ovat esimerkkejä tieteellisen ”tunnistamisen” tekniikoista, jotka tuottavat uusia erilaisuutta edustavia sosiaalisia ka-tegorioita tiettyine ominaispiirteineen." Huolimatta näiden tekniikoiden runsaasta käytöstä, tosiasiallinen näyttö näiden kategorioiden kytkeytymisestä mihinkään spesifiin neurologiseen poikkeavuuteen on heikko:
"Geeni- ja aivokuvantamistutkimus-teknologian kehittymisestä huolimatta oletusta neuropsykiatristen diagnoosikategorioiden taustalla olevista kehityksellisistä neurologisista häiriöistä geneettisine alttiuksineen ei ole kyetty osoittamaan toteen (Timimi 2015; 2020; 2025; Ruby 2022; Joseph 2022.)"
Nepsyys onkin ennen kaikkea identiteetti ja palvelukategoria, jonka avulla yritetään selviytyä meritokraattisen yhteiskunnan tuottamista itsetunto-ongelmista, koska keskittymyskyvyttömyys ja vilkkaus kategorioina eivät arvota ihmistä samalla tavalla kuin älykkyys tai sen puute. Se on myös helposti tuotteistavissa oleva palvelukategoria, jonka nimissä on helppo tuottaa erilaisia tsemppipalveluita neuroerityisille hyvään hintaan veronmaksajien piikkiin.
Voi miettiä, että miksi nepsyvalmennuksesta on tullut iso bisnes, kun toisaalta samaan aikaan esimerkiksi kurivalmennusta ei ole lainkaan. Monet vanhemmat eivät saa lastaan kuriin ja periaatteessa heillä olisi tarve kurivalmentajalle joka opettaisi sitä kurinpitoa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vaikka ADHD:n olemassaoloon on viimeaikoina herätty enemmän, se on silti erittäin alidiagnosoitu etenkin naisilla. Naisten ADHD oireilee usein eri tavalla kuin miesten ja tytöiltä odotetaan pienestä asti käytöstapoja toisin kuin pojilta, eli tytöt oppivat vielä maskaamaam eli peittämään oireensa taitavasti. Siksi moni nainen diagnosoidaan vasta aikuisena.
Miten maskaaminen poikkeaa tavallisesta käyttäytymissääntöjen opettelusta ja noudattamisesta?
Ei kai kukaan yleensä voi sosiaalisissa tilanteissa olla täysin rento paitsi oman perheen kesken. Aina pitää huomioida, mitä voi sanoa ja tehdä ja mitä ei.
Siten että väsyy. Minäkin sain aina käytöksestä 9 tai 10, joo voin sanoa suoraan että minun ruumis oli kyllä paikalla mutta minä en. Kaikki tietää miltä tuntuu olla väkijoukossa jossa on meteliä, mutta sitä ei kaikki tiedä kun siinä ei pysty keskittymään yhtään, etsii jotain pakopaikkaa vaikkei pääse pois ja tekisi mieli huutaa kaikille "painukaa hevon v*ttuun koko s**tanan mökyapina joukko" muttet voi vaan pitää pidätellä ja hymyillä kuin olisi hyvä lääkitys sille räkänokka kakaralle joka tulee selittämään jotain. Se kuormittaa ihan älyttömästi, minä nukuin koulu aikana kun kotiin pääsin aina pari tuntia
En tiedä mikä ajatus on etteikö nuo samat asiat ja tilanteet kuormittaisi ihan neurotyypillisiäkin? Jos kuormitusta kasaantuu niin kyllä siinä ihan neurotyypillinenkin tarvii lepoa ja palautumista. Varmasti asiat ovat haastavampia jos on aistiyliherkkyyksiä tai keskittymisen vaikeutta mutta näitä samoja asioita on monilla ihmisillä ja voivat liittyä myös persoonallisuuteen, saatuun kasvatukseen tai mielenterveydenhäiriöihin kuten masennukseen, ahdistukseen ja traumaoireisiin. En tarkoita nyt sinua, viestin kirjoittajaa, mutta yleisesti puhuen niin ongelmien taustalla voi olla muutakin.
Ette te tavalliset tiedä meidän taakasta mitään. Mä esim. luin koulukirjat aina kotona ääneen itselleni, joskus pariinkin kertaan, kun en pystynyt keskittymään koulussa tunneilla. Enkä olisi pystynyt kotonakaan keskittymään, jos en olisi lukenut ääneen. Ja aina alleviivasin oleelliset kohdat. Menin omaan huoneeseeni talon peränurkkaan, ja laitoin ovet kiinni ja pänttäsin. Kummallinen lapsi. Mutta niin vaan opin asiat omilla metodeillani. Mutta tosiaan tein aina kaksinkertaisen työn muihin verrattuna. Olin aivan ällistynyt, kun lapseni sanoi, ettei hänen tarvitse lukea läksyjä, koska hän on kuunnellut tunnilla ne asiat. Ja sillä hän pärjäsi ihan hyvin. Ja minä olin huolissani, ettei hän opi tekemään töitä, kun ei vedä samanlaisia lukumaratoneja kotona kuin minä vedin.
Hmm, mietin edelleen että mikä tässä on sitten poikkeavaa meihin muihin nähden? Uskoisin että suurin osa koululaisista joutuu tekemään tuota mitä kutsutaan läksyjen tekemiseksi? Olen tehnyt itsekin tuota enkä tietääkseni ole ADHD? Vai tulisiko minun hakeutua tutkimuksiin mielestäsi? Ja minä sentään jollain tavalla sain keskityttyä tunneilla mutta silti oppiakseni ja muistaakseni kokeissa jouduin kertaamaan ja lukemaan ja kyllä, siihen tarvitsee hiljaisuutta ja omaa rauhaa, ei siinäkään ole mitään outoa. Oppimisen eteen pitää tehdä töitä että olin väsynyt itsekin. Kaikki omat kaverit kouluaikoina opetteli vielä koulun jälkeenkin asioita, kertasi ja tallensi mieleen. Tietenkin jos nykyajan tavoitetila on että koulu riittää niin sitten asia on eri. Mutta vähän tuntuu että nykyajan vanhemmilla on joillain sellaista ajatusmaailmaa että koulussa pitäisi hoitaa asiat, ja heistä tuntuu ikävältä kun joutuu auttamaan lapsia läksyissä tai tekemään jotai puheterapia tai fysioterapiaharjoituksia lapen apuna kun ammattilaisten pitäisi se homma hoitaa. Ehkä ajat ovat siis erilaiset ja sitä pidetään häiriön merkkinä jos joutuu tekemään vielä kotona töitä. Hienoa toki jos lapsesi oppii noin, mutta voihan olla että hän on lahjakas, ei keskiverto.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Artikkelissa Entialisoitu moninaisuus Suomalaisessa hyvinvointivaltiossa - Nepsy identiteetti- ja palvelukategoriana (2025) käsitellään nepsyyden historiaa Ian Hackinging making up people -teorian kautta ajatuksena, että luokittelun ja institutionaalisten käytäntöjen avulla tuotetaan uusia ihmisryhmiä, joita ei ilman näitä kategorisointeja ja tunnistamisen käytäntöjä olisi olemassakaan. Käsite "nepsy" ei artikkelin mukaan perustu tieteelliselle tiedolle, vaan se kytkeytyy laajempaan psykiatrian 1980-luvulla tapahtuneeseen paradigmanmuutokseen, jossa päätettiin ilman minkäänlaista tieteellistä näyttöä, että psykiatrisilla diagnooseilla eli erilaisilla normittavilla käyttäytymisen kuvauksilla on neurobiologinen pohja:
"Moderni psykiatria sitoutui hypoteesiin siitä, että diagnoosikategoriakohtaisilla arjen haasteila oirekuvauksineen on kehityksellinen biologinen ja neurologinen tausta. Paradigmamuutos ei ollut looginen jatkumo kumuloituneelle tieteelliselle tiedolle, vaan poliittinen konsensuspäätös." Tätä konsensuspäätökselle alettiin sitten hakea tukea erilaisin tutkumuksin, jossa tulkittiin aksiomaattisesti jokainen ryhmätason poikeama esimerkiksi aivojen toiminnassa tai rakenteessa osoitukseksi ryhmään kuuluvien neurobiologisesta poikkeavuudesta huolimatta siitä, että ne eivät riitä tunnistamaan normaaleja ihmisiä diagnosoiduista potilaista ja vaikka tuloksia vaivaa valta määrä virhelähteitä ja sekoittavia tekijöitä.
Näiden tilastollisten erojen esiin nostamista ja niiden merkitysten liiottelua artikkelissa kutsutaan tieteellisen luokittelun tekniikoiksi, joilla tuotetaan poikkeavuutta edustavia sosiaalisia kategorioita: "Tilastoanalyysit sekä pyrkimykset selvittää käyttäytymisen ja toimintakyvyn taustalla piileviä geneettisiä ja biologisia syytekijöitä ovat esimerkkejä tieteellisen ”tunnistamisen” tekniikoista, jotka tuottavat uusia erilaisuutta edustavia sosiaalisia ka-tegorioita tiettyine ominaispiirteineen." Huolimatta näiden tekniikoiden runsaasta käytöstä, tosiasiallinen näyttö näiden kategorioiden kytkeytymisestä mihinkään spesifiin neurologiseen poikkeavuuteen on heikko:
"Geeni- ja aivokuvantamistutkimus-teknologian kehittymisestä huolimatta oletusta neuropsykiatristen diagnoosikategorioiden taustalla olevista kehityksellisistä neurologisista häiriöistä geneettisine alttiuksineen ei ole kyetty osoittamaan toteen (Timimi 2015; 2020; 2025; Ruby 2022; Joseph 2022.)"
Nepsyys onkin ennen kaikkea identiteetti ja palvelukategoria, jonka avulla yritetään selviytyä meritokraattisen yhteiskunnan tuottamista itsetunto-ongelmista, koska keskittymyskyvyttömyys ja vilkkaus kategorioina eivät arvota ihmistä samalla tavalla kuin älykkyys tai sen puute. Se on myös helposti tuotteistavissa oleva palvelukategoria, jonka nimissä on helppo tuottaa erilaisia tsemppipalveluita neuroerityisille hyvään hintaan veronmaksajien piikkiin.
Voi miettiä, että miksi nepsyvalmennuksesta on tullut iso bisnes, kun toisaalta samaan aikaan esimerkiksi kurivalmennusta ei ole lainkaan. Monet vanhemmat eivät saa lastaan kuriin ja periaatteessa heillä olisi tarve kurivalmentajalle joka opettaisi sitä kurinpitoa.
Koska se nepsyvalmennus toimii ja auttaa, "kurinpito" ei.
Kyllä meidän suvussa ainakin oli diagnooseja jo silloin, ja nyt periytyneet seuraaville polville nuo asiat. Varmasti ne tunnistetaan nyt paremmin, esim 90-luvulla saivat meidän suvusta diagnoosin vain pojat. Nyt niitä myös tytöillä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Hauska baitti. Ei oo joka toisella, eikä ole ainakaan täällä helppo saada dg missä asun. Naisten diagnoosit ovat nousussa, koska meitäkin viimein kuunnellaan ja ymmärretään miten ADHD ilmenee naisilla usein eri tavalla, kuin miehillä. Sain oman diagnoosin viime vuonna ja elämä on asettunut rauhallisiin uomiinsa oikean lääkityksen ja terapian myötä. Ei sillä, etteikö oireet yhä vituttaisi mua viikottain, mutta on tää helpompaa näin.
ADHD on tosiaan muotia lähinnä naisten keskuudessa. Suurin osa miehistä pudistelee päätään koko ilmiölle.
Kuitenkin paljon suuremmalla osalla miehistä on ADHD -diagnoosi, kuin naisista.
"Yleisyys ja luvut
Miehet: Esimerkiksi erään Helsingin yliopiston tutkimusaineiston mukaan ADHD-diagnoosi tai -lääkitys oli 2,1 prosentilla miehistä. Yhdysvaltalaisen National Institute of Mental Health -laitoksen mukaan aikuisilla miehillä esiintyvyys on noin 5,4 prosenttia. [1, 2]
Naiset: Vastaavassa suomalaisessa aineistossa osuus oli 1,7 prosenttia naisista. Yhdysvalloissa vastaava luku aikuisilla naisilla on noin 3,2 prosenttia. [1, 2]"
älä nyt vaan tule pilaamaan öyhötystä faktoilla
Kertoo vain sen, että nepsyt ovat (olleet) ahkeria lisääntymään.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Artikkelissa Entialisoitu moninaisuus Suomalaisessa hyvinvointivaltiossa - Nepsy identiteetti- ja palvelukategoriana (2025) käsitellään nepsyyden historiaa Ian Hackinging making up people -teorian kautta ajatuksena, että luokittelun ja institutionaalisten käytäntöjen avulla tuotetaan uusia ihmisryhmiä, joita ei ilman näitä kategorisointeja ja tunnistamisen käytäntöjä olisi olemassakaan. Käsite "nepsy" ei artikkelin mukaan perustu tieteelliselle tiedolle, vaan se kytkeytyy laajempaan psykiatrian 1980-luvulla tapahtuneeseen paradigmanmuutokseen, jossa päätettiin ilman minkäänlaista tieteellistä näyttöä, että psykiatrisilla diagnooseilla eli erilaisilla normittavilla käyttäytymisen kuvauksilla on neurobiologinen pohja:
"Moderni psykiatria sitoutui hypoteesiin siitä, että diagnoosikategoriakohtaisilla arjen haasteila oirekuvauksineen on kehityksellinen biologinen ja neurologinen tausta. Paradigmamuutos ei ollut looginen jatkumo kumuloituneelle tieteelliselle tiedolle, vaan poliittinen konsensuspäätös." Tätä konsensuspäätökselle alettiin sitten hakea tukea erilaisin tutkumuksin, jossa tulkittiin aksiomaattisesti jokainen ryhmätason poikeama esimerkiksi aivojen toiminnassa tai rakenteessa osoitukseksi ryhmään kuuluvien neurobiologisesta poikkeavuudesta huolimatta siitä, että ne eivät riitä tunnistamaan normaaleja ihmisiä diagnosoiduista potilaista ja vaikka tuloksia vaivaa valta määrä virhelähteitä ja sekoittavia tekijöitä.
Näiden tilastollisten erojen esiin nostamista ja niiden merkitysten liiottelua artikkelissa kutsutaan tieteellisen luokittelun tekniikoiksi, joilla tuotetaan poikkeavuutta edustavia sosiaalisia kategorioita: "Tilastoanalyysit sekä pyrkimykset selvittää käyttäytymisen ja toimintakyvyn taustalla piileviä geneettisiä ja biologisia syytekijöitä ovat esimerkkejä tieteellisen ”tunnistamisen” tekniikoista, jotka tuottavat uusia erilaisuutta edustavia sosiaalisia ka-tegorioita tiettyine ominaispiirteineen." Huolimatta näiden tekniikoiden runsaasta käytöstä, tosiasiallinen näyttö näiden kategorioiden kytkeytymisestä mihinkään spesifiin neurologiseen poikkeavuuteen on heikko:
"Geeni- ja aivokuvantamistutkimus-teknologian kehittymisestä huolimatta oletusta neuropsykiatristen diagnoosikategorioiden taustalla olevista kehityksellisistä neurologisista häiriöistä geneettisine alttiuksineen ei ole kyetty osoittamaan toteen (Timimi 2015; 2020; 2025; Ruby 2022; Joseph 2022.)"
Nepsyys onkin ennen kaikkea identiteetti ja palvelukategoria, jonka avulla yritetään selviytyä meritokraattisen yhteiskunnan tuottamista itsetunto-ongelmista, koska keskittymyskyvyttömyys ja vilkkaus kategorioina eivät arvota ihmistä samalla tavalla kuin älykkyys tai sen puute. Se on myös helposti tuotteistavissa oleva palvelukategoria, jonka nimissä on helppo tuottaa erilaisia tsemppipalveluita neuroerityisille hyvään hintaan veronmaksajien piikkiin.
Voi miettiä, että miksi nepsyvalmennuksesta on tullut iso bisnes, kun toisaalta samaan aikaan esimerkiksi kurivalmennusta ei ole lainkaan. Monet vanhemmat eivät saa lastaan kuriin ja periaatteessa heillä olisi tarve kurivalmentajalle joka opettaisi sitä kurinpitoa.
Koska se nepsyvalmennus toimii ja auttaa, "kurinpito" ei.
Kurittomia lapsia ei enää ole. On vain ADHD-lapsia.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vaikka ADHD:n olemassaoloon on viimeaikoina herätty enemmän, se on silti erittäin alidiagnosoitu etenkin naisilla. Naisten ADHD oireilee usein eri tavalla kuin miesten ja tytöiltä odotetaan pienestä asti käytöstapoja toisin kuin pojilta, eli tytöt oppivat vielä maskaamaam eli peittämään oireensa taitavasti. Siksi moni nainen diagnosoidaan vasta aikuisena.
Miten maskaaminen poikkeaa tavallisesta käyttäytymissääntöjen opettelusta ja noudattamisesta?
Ei kai kukaan yleensä voi sosiaalisissa tilanteissa olla täysin rento paitsi oman perheen kesken. Aina pitää huomioida, mitä voi sanoa ja tehdä ja mitä ei.
Siten että väsyy. Minäkin sain aina käytöksestä 9 tai 10, joo voin sanoa suoraan että minun ruumis oli kyllä paikalla mutta minä en. Kaikki tietää miltä tuntuu olla väkijoukossa jossa on meteliä, mutta sitä ei kaikki tiedä kun siinä ei pysty keskittymään yhtään, etsii jotain pakopaikkaa vaikkei pääse pois ja tekisi mieli huutaa kaikille "painukaa hevon v*ttuun koko s**tanan mökyapina joukko" muttet voi vaan pitää pidätellä ja hymyillä kuin olisi hyvä lääkitys sille räkänokka kakaralle joka tulee selittämään jotain. Se kuormittaa ihan älyttömästi, minä nukuin koulu aikana kun kotiin pääsin aina pari tuntia
En tiedä mikä ajatus on etteikö nuo samat asiat ja tilanteet kuormittaisi ihan neurotyypillisiäkin? Jos kuormitusta kasaantuu niin kyllä siinä ihan neurotyypillinenkin tarvii lepoa ja palautumista. Varmasti asiat ovat haastavampia jos on aistiyliherkkyyksiä tai keskittymisen vaikeutta mutta näitä samoja asioita on monilla ihmisillä ja voivat liittyä myös persoonallisuuteen, saatuun kasvatukseen tai mielenterveydenhäiriöihin kuten masennukseen, ahdistukseen ja traumaoireisiin. En tarkoita nyt sinua, viestin kirjoittajaa, mutta yleisesti puhuen niin ongelmien taustalla voi olla muutakin.
Ette te tavalliset tiedä meidän taakasta mitään. Mä esim. luin koulukirjat aina kotona ääneen itselleni, joskus pariinkin kertaan, kun en pystynyt keskittymään koulussa tunneilla. Enkä olisi pystynyt kotonakaan keskittymään, jos en olisi lukenut ääneen. Ja aina alleviivasin oleelliset kohdat. Menin omaan huoneeseeni talon peränurkkaan, ja laitoin ovet kiinni ja pänttäsin. Kummallinen lapsi. Mutta niin vaan opin asiat omilla metodeillani. Mutta tosiaan tein aina kaksinkertaisen työn muihin verrattuna. Olin aivan ällistynyt, kun lapseni sanoi, ettei hänen tarvitse lukea läksyjä, koska hän on kuunnellut tunnilla ne asiat. Ja sillä hän pärjäsi ihan hyvin. Ja minä olin huolissani, ettei hän opi tekemään töitä, kun ei vedä samanlaisia lukumaratoneja kotona kuin minä vedin.
Hmm, mietin edelleen että mikä tässä on sitten poikkeavaa meihin muihin nähden? Uskoisin että suurin osa koululaisista joutuu tekemään tuota mitä kutsutaan läksyjen tekemiseksi? Olen tehnyt itsekin tuota enkä tietääkseni ole ADHD? Vai tulisiko minun hakeutua tutkimuksiin mielestäsi? Ja minä sentään jollain tavalla sain keskityttyä tunneilla mutta silti oppiakseni ja muistaakseni kokeissa jouduin kertaamaan ja lukemaan ja kyllä, siihen tarvitsee hiljaisuutta ja omaa rauhaa, ei siinäkään ole mitään outoa. Oppimisen eteen pitää tehdä töitä että olin väsynyt itsekin. Kaikki omat kaverit kouluaikoina opetteli vielä koulun jälkeenkin asioita, kertasi ja tallensi mieleen. Tietenkin jos nykyajan tavoitetila on että koulu riittää niin sitten asia on eri. Mutta vähän tuntuu että nykyajan vanhemmilla on joillain sellaista ajatusmaailmaa että koulussa pitäisi hoitaa asiat, ja heistä tuntuu ikävältä kun joutuu auttamaan lapsia läksyissä tai tekemään jotai puheterapia tai fysioterapiaharjoituksia lapen apuna kun ammattilaisten pitäisi se homma hoitaa. Ehkä ajat ovat siis erilaiset ja sitä pidetään häiriön merkkinä jos joutuu tekemään vielä kotona töitä. Hienoa toki jos lapsesi oppii noin, mutta voihan olla että hän on lahjakas, ei keskiverto.
Alapeukuttelun sijaan voi ihan reippaasti vastailla vaikka tuohon kysymykseen että tulisiko tuolla oirekuvalla minunkin hakeutua tutkimuksiin jos ei oppinut koulussa vaan piti lukea läksyjä illat? Kiinnostaa näiden ADHD diagnosoitujen näkemys tästä että jos tämä on kriteeri?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vaikka ADHD:n olemassaoloon on viimeaikoina herätty enemmän, se on silti erittäin alidiagnosoitu etenkin naisilla. Naisten ADHD oireilee usein eri tavalla kuin miesten ja tytöiltä odotetaan pienestä asti käytöstapoja toisin kuin pojilta, eli tytöt oppivat vielä maskaamaam eli peittämään oireensa taitavasti. Siksi moni nainen diagnosoidaan vasta aikuisena.
Miten maskaaminen poikkeaa tavallisesta käyttäytymissääntöjen opettelusta ja noudattamisesta?
Ei kai kukaan yleensä voi sosiaalisissa tilanteissa olla täysin rento paitsi oman perheen kesken. Aina pitää huomioida, mitä voi sanoa ja tehdä ja mitä ei.
Siten että väsyy. Minäkin sain aina käytöksestä 9 tai 10, joo voin sanoa suoraan että minun ruumis oli kyllä paikalla mutta minä en. Kaikki tietää miltä tuntuu olla väkijoukossa jossa on meteliä, mutta sitä ei kaikki tiedä kun siinä ei pysty keskittymään yhtään, etsii jotain pakopaikkaa vaikkei pääse pois ja tekisi mieli huutaa kaikille "painukaa hevon v*ttuun koko s**tanan mökyapina joukko" muttet voi vaan pitää pidätellä ja hymyillä kuin olisi hyvä lääkitys sille räkänokka kakaralle joka tulee selittämään jotain. Se kuormittaa ihan älyttömästi, minä nukuin koulu aikana kun kotiin pääsin aina pari tuntia
En tiedä mikä ajatus on etteikö nuo samat asiat ja tilanteet kuormittaisi ihan neurotyypillisiäkin? Jos kuormitusta kasaantuu niin kyllä siinä ihan neurotyypillinenkin tarvii lepoa ja palautumista. Varmasti asiat ovat haastavampia jos on aistiyliherkkyyksiä tai keskittymisen vaikeutta mutta näitä samoja asioita on monilla ihmisillä ja voivat liittyä myös persoonallisuuteen, saatuun kasvatukseen tai mielenterveydenhäiriöihin kuten masennukseen, ahdistukseen ja traumaoireisiin. En tarkoita nyt sinua, viestin kirjoittajaa, mutta yleisesti puhuen niin ongelmien taustalla voi olla muutakin.
Ette te tavalliset tiedä meidän taakasta mitään. Mä esim. luin koulukirjat aina kotona ääneen itselleni, joskus pariinkin kertaan, kun en pystynyt keskittymään koulussa tunneilla. Enkä olisi pystynyt kotonakaan keskittymään, jos en olisi lukenut ääneen. Ja aina alleviivasin oleelliset kohdat. Menin omaan huoneeseeni talon peränurkkaan, ja laitoin ovet kiinni ja pänttäsin. Kummallinen lapsi. Mutta niin vaan opin asiat omilla metodeillani. Mutta tosiaan tein aina kaksinkertaisen työn muihin verrattuna. Olin aivan ällistynyt, kun lapseni sanoi, ettei hänen tarvitse lukea läksyjä, koska hän on kuunnellut tunnilla ne asiat. Ja sillä hän pärjäsi ihan hyvin. Ja minä olin huolissani, ettei hän opi tekemään töitä, kun ei vedä samanlaisia lukumaratoneja kotona kuin minä vedin.
Hmm, mietin edelleen että mikä tässä on sitten poikkeavaa meihin muihin nähden? Uskoisin että suurin osa koululaisista joutuu tekemään tuota mitä kutsutaan läksyjen tekemiseksi? Olen tehnyt itsekin tuota enkä tietääkseni ole ADHD? Vai tulisiko minun hakeutua tutkimuksiin mielestäsi? Ja minä sentään jollain tavalla sain keskityttyä tunneilla mutta silti oppiakseni ja muistaakseni kokeissa jouduin kertaamaan ja lukemaan ja kyllä, siihen tarvitsee hiljaisuutta ja omaa rauhaa, ei siinäkään ole mitään outoa. Oppimisen eteen pitää tehdä töitä että olin väsynyt itsekin. Kaikki omat kaverit kouluaikoina opetteli vielä koulun jälkeenkin asioita, kertasi ja tallensi mieleen. Tietenkin jos nykyajan tavoitetila on että koulu riittää niin sitten asia on eri. Mutta vähän tuntuu että nykyajan vanhemmilla on joillain sellaista ajatusmaailmaa että koulussa pitäisi hoitaa asiat, ja heistä tuntuu ikävältä kun joutuu auttamaan lapsia läksyissä tai tekemään jotai puheterapia tai fysioterapiaharjoituksia lapen apuna kun ammattilaisten pitäisi se homma hoitaa. Ehkä ajat ovat siis erilaiset ja sitä pidetään häiriön merkkinä jos joutuu tekemään vielä kotona töitä. Hienoa toki jos lapsesi oppii noin, mutta voihan olla että hän on lahjakas, ei keskiverto.
Alapeukuttelun sijaan voi ihan reippaasti vastailla vaikka tuohon kysymykseen että tulisiko tuolla oirekuvalla minunkin hakeutua tutkimuksiin jos ei oppinut koulussa vaan piti lukea läksyjä illat? Kiinnostaa näiden ADHD diagnosoitujen näkemys tästä että jos tämä on kriteeri?
Jouduitko sinäkin siis lukemaan läksyt useita kertoja ÄÄNEEN itsellesi? Tekeekö kaikki niin?
- eri (mun ei tarvinnut ikinä tehdä läksyjä, opin tunnilla suoraan ne asiat. Mulla on diagnoosina vaan asperger, mutta arvelisin, että mulla on sellanen add-tyyppinen adhd myös)
Kuitenkin paljon suuremmalla osalla miehistä on ADHD -diagnoosi, kuin naisista.
"Yleisyys ja luvut
Miehet: Esimerkiksi erään Helsingin yliopiston tutkimusaineiston mukaan ADHD-diagnoosi tai -lääkitys oli 2,1 prosentilla miehistä. Yhdysvaltalaisen National Institute of Mental Health -laitoksen mukaan aikuisilla miehillä esiintyvyys on noin 5,4 prosenttia. [1, 2]
Naiset: Vastaavassa suomalaisessa aineistossa osuus oli 1,7 prosenttia naisista. Yhdysvalloissa vastaava luku aikuisilla naisilla on noin 3,2 prosenttia. [1, 2]"