Lue keskustelun säännöt.
Oikein havahduin miettimään kuinka tyhjää elämän täytyy olla kun on ikää 50--> ja on lapseton
15.08.2026 |
Koska siinä vaiheessa kun alkaa ikää tulla ja kremppoja, reissutkaan enää kiinnosta samalla tavalla, ystävyyssuhteita ei saa luotua yhtä helposti kuin nuorempana ja elämä kutistuu yhä enemmän kotiin ja ei ole ketään jos ei ole puolisoakaan. Aika yksin alkaa olla siinä vaiheessa. Silloin se katkeruus helposti valtaa mielen. Enkä sano tätä pilkatakseen lapsettomia, vaan enemmän vain on pohdiskelun tulos. Koska lastenlapset tuovat niin paljon iloa elämään ja tuntuisi elämä tyhjältä ilman heitä.
Kommentit (652)
Voi kuule, älä turhaan huolehdi muiden puolesta. Kaikenlainen jossittelu on turhaa. Keskityt vaan siihen omaan elämään, niin ei tarvi miettiä muiden asioita, että miten tulevaisuudessa jollakin menee, kun ei sen elämä nyt ole jotain tietynlaista. Sulla on varmaan omissa asioissa ihan tarpeeksi, että älä vaivaa päätäsi muiden asioilla, varsinkaan tuntemattomien. Älä uhraa ajatustakaan, kun ei se elämääsi edistä, etkä sinä muiden asioita miettimällä, "mites nyt tolleen?", hoida täysillä omia asioitasi.
Ei se lapsettomuus ole ihmiselle mikään ongelma, jos hän on päättänyt valita sen tien ja suhtautuu siihen oikein. Se on hänen elämää, turha siihen on muiden tulla nokkimaan. Suomessa ihmiset puuttuvat ihan liikaa muiden asioihin. Kun toinen elää vähänkin erilailla kuin mitä itse, niin siitä pitää tehdä heti joku ongelma. Sairasta.
No, me ollaan Suomessa, mitä voi odottaa?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En ole katkera lapsettomana yli 50 v. Miten se katkeruus ja katumus omasta valinnasta nyt tulisi, kun ei ole tullut aiemminkaan. Ajoittain olen yksinäinen, mutta en ole ajatellut, että lapset sen poistaisi. Heillä olisi kuitenkin oma elämä.
Kyllä mun aikuiset lapset on lähes päivittäin elämässäni, jos ei muuta niin pikainen puhelu. Iso osa päivistä keskimäärin vietetään kuitenkin yhdessä. No ehkä se muuttuu kun tulee oma perhe heille yms mut ainakin vielä kun kaikki sinkkuja niin lähes joka päivä tekemisissä.
Minun eivät ole. En edes tiedä missä ovat vai ovatko missään.
Eikö se tunnu oudolle? Ja miten niin on päässyt käymään? Aikuiset lapset 25v ja 19v eikä montaa päivää ole elämästä mennyt etten olisi heitä nähnyt.
Hän ei halua olla tekemisissä vaikka olen hänet synnyttänyt. Ymmärtäisinpä miksi on henkisesti niin sairas ettei saatana OMAA emää halua tavata :( Lapsena pysty vielä vetelemään ympäri korvia tollasesta käytöksestä mutta minkä aikuiselle sairaalle lapselle voi? En voi käydä käsiksi.
Ei ole rahaakaan. Jos olisin aikoinani nainut rahakkaasti nin voisi edes taloudellisesti pitää otteessa, koska eihän sairas lapsi mitään töitä saa. En edes osaa diagnosoida häntä :(
Äitiys jalostaa, tästäkin huomaa kuinka vanhempi on parempi ihminen kuin lapseton. Voi sitä äidinrakkautta ja merkitystä mitä se oma lapsi elämään tuokaan, mitään muuta ei maailmassa tarvita. Paitsi lapsenlapsia, astetta arvokkaampia vielä kuin omat lapset.
Kun on lapseton ja tehnyt vapaaehtoistyötä sellaisten lasten parissa, joille kokemus äidin ja/tai isän rakkaudesta on tuntematon käsite, voi miettiä onko vielä suurempi välittäminen ja rakkaus elämää kohtaan, myös tuntemattoman ja haavoittuvan ihmisen. Kun haluat tehdä parhaasi että toisen elämä muuttuu hyväksi. Et siksi että henkilö on sukulainen. Ap voi ihan vaikka mietiskellä joku päivä tällaista.
Älä ole huolissasi. Elämä on hyvää eikä katkeruutta ole. Murehdit turhaan.
Voi Vihtori. Miltähän kaikelta tässä on vältytty, kun ei ole tullut lapsia tehtyä, koska ei ole ikinä halunnut? Paljolta paskalta on vältytty.
Vaikka olisi kuinka kasvattanut pentunsa tietämään, mikä on oikein ja mikä väärin, mitä saa tehdä, mitä ei saa tehdä, miten pitää käyttäytyä ja toimia, ettei saa jotain leimaa otsaansa, niin eiköhän sitä, kaikesta parhaansa tekemisestä huolimatta se pentu olisi kavereiden mukana lähtenyt tekemään jotain helvetin typerää. Vuosia kun kuuntelee "parhaan kaverin" juttuja, niin siinä unohtuu, mitä vanhemmat ovat opettaneet. Nuorella koltiaisella kun jännityksen ja kokeilun halu voittaa, niin se kotikasvatus valuu hiekkaan. Kyllä kaverit osaa puhua pään pyörälle, kun ollaan just siinä tyhmässä iässä. Tämä on siis niiiiin nähty.
AP kirjoittaa omasta elämästään jossa ei ole muuta kuin lapset/lapsenlapset. Ei ole elänyt yhtään itselleen ja nyt ei ole ystäviä, harrastuksia eikä elämää vain merkittävä ylipaino+ sairaudet, polvet rikki läskin kantamisesta ja rupsahtanut ulkonäkö
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mulla on kyllä aikuinen lapsi, mutta olen sinkku. Yksinäinen en ole. Ikää 47v ja edelleen kiinnostaa matkustella. En ymmärrä miksi tässä iässä ei enää kiinnostaisi matkustelu yms. Olen tälläkin hetkellä ulkomailla bussipysäkillä odottamassa bussia.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Höpsis.
Eipä olekaan. Jos oikein kunnolla mietit, niin se on juurikin noin. Päivät yksin, ei lapsia, ei lastenlapsia, vain yksin. Mahdollisilla ystävillä omat perheet, lastenlapset jne.
Miten niin yksin? Ovatko perheelliset päivittäin kiinni aikuisissa lapsissaan ja näiden perheissä, ei ollenkaan omia ystäviä, harrastuksia, intohimon kohteita elämässä?
Moni muuten nauttii yksinolosta, se on eri asia kuin yksinäisyys. Eikä se vanhemmuus aina ole tae ihanista suhteista läpi elämän, monet lapset eivät aikuisina halua olla missään tekemisissä vanhempiensa kanssa ja siihen in hyvät syyt. Onko kiva olla yksin kun kuitenkin on olemassa ne omat lapset ja mahdollsiet lapsenlapset?
Siinä saa ehkä katsoa peiliin, jos omat lapset ja lapsenlapset eivät halua olla tekemisissä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Silloin pitää ottaa käyttöön ne lapsena ja nuorena luodut ystävyyssuhteet. Niitä ei tarvitse luoda uudelleen, pieni lämmitys riittää.
Sehän riippuu ihan ihmisistä ja sen yksinäisyyttä pelkäävän lapsellisen lähestymistavasta. Kaikki suhteet eivät ehkä ole enää lämmitettävissä vuosikausien hiljaisuuden ja torjumisen jälkeen. Muilla on elämä mennyt eteenpäin ilman sitä jota ei ole entiset ystävät, ainakaan lapsettomat, kiinnostaneet täydessä elämässään.
Minua kyllä on turha lämmitellä kenenkään, joka ei perheellistyttyään ole pitänyt lainkaan yhteyttä.
Niin just! Ei mitään rusinat pullista ja perheellinen aina määrittää missä mennään vai mennäänkö ollenkaan. On se tullut osoitettua niiden hiljaisten vuosien aikana ettei seura kiinnosta/ei ole tärkeä joten en ala uudelleen "ystäväksi" jollekulle joka vain pelkää hillittömästi yksinäisyyttä ja siksi ottaa pitkän pitkän ajan päästä yhteyttä.
Minäpä nyt lapsettomana, omasta tahdosta, havahduin näin viisikymppisenä miettimään tätä asiaa. En harmittele, en kadu, en kaipaa omia lapsia. Nyt olen saanut elää elämää joka olisi ollut mahdotonta perheellisenä. Mies oli parikymmentä vuotta mutta siitäkin liitosta erosin kun loppuvuosina ei ollut jälkeäkään niistä ihmisestä jonka aikanaan tapasin, käsittelemättömät lapsuustraumat ja alkoholisoituminen ja sen mukanaan tuomat ikävät jutut saivat tekemään onnistuneen ratkaisun. Ystäviä on aina ollut ja helppo saada uusia minne menenkin, osa jo päiväkoti-iästä ja ala-asteelta asti säilynyt tähän päivään ja heillä suurimmalla osalla on lapsia, minua ei ole koskaan suljettu pois heidän elämästä.
Mutta siis: kaikista unelmista huolimatta voi tapahtua vaikka mitä traagista, ei asiat aina mene ihan suunnitelmien mukaan. En ehkä itse kestäisi jos oma rakas lapsi joutuisi huonoille teille tai rankasta kiusatuksi. Tottakai omassakin elämässä on ollut murheita ja vaikeuksia mutta tuollaiselta olen ainakin säästynyt.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Se on juuri näin. Elämän sisältö pitää etsiä asioista, mitä pystyy tekemään..
Viisikymppisenä on hyväksyttävä se fakta, että jäi lapsettomaksi, vaikka olisi halunnut oman perheen.
Sivusta on saanut seurata, miten toiset löysivät kumppanin ja saivat lapsia. Ei heidänkään elämä ole helppoa ollut. Mutta heidän elämällä on merkitys, lapsettoman ihmisen elämä on täysin merkityksetöntä. Kunhan nyt teet duunia, maksat laskut ja verot ja yrität olla onnellinen.
"lapsettoman ihmisen elämä on täysin merkityksetöntä."
Ei tietenkään ole merkityksetöntä. Lapseton voi olla vaikka lääketieteen tohtori, joka on keksinyt jotain mullistavaa. Vaikka ei olisikaan keksinyt koko maailmaa tai koko Suomea mullistavaa, niin ei hänen elämänsä silti ole olluut merkityksetöntä. Hänen elämänsä ja olemassaolonsa on ehtinyt vaikuttaa moniin kaverina, kumppanina, randomina jne. Lapseton ollut usein toivottu lapsi omille vanhemmilleen. Tärkeimpänä kuitenkin se, että ihminen elää ja kokee itsensä ja maailmankaikkeuden välissä, on itse kokijana ja yleensä ihminen kokee monissa asioissa merkityksiä itselleen. Ei oman elämän tarvitse muille mitään merkatakaan.
Tajusin että läheisistä ystävistäni kukaan ei halua lapsia kuten en halua minäkään. Tai no yksi olisi halunnut perheen, mutta on sellainen änkyrä ettei halua edes uusia tuttavuuksia hankkia, yritä siinä nyt sitten parisuhdetta muodostaa. :D Olen hänen ainoa ystävä. On kuitenkin läheinen äitinsä kanssa.
En tarkoituksella koonnut ympärilleni veloja, niin vain kävi. Olemme about 31-36-vuotiaita kaikki.
Ja nää teinit asuu äidin helmoissa viel pitkään, tilanne vain pahenee kun päästy "lasuiän ohi", mä muuttaisin muualle.