Seuraava hallitus ei tule leikkaamaan sosiaaliturvasta
Suomi on saanut toistuvasti virallisia moitteita perusturvansa liian alhaisesta tasosta. Euroopan neuvoston alainen Euroopan sosiaalisten oikeuksien komitea (ESOK) on todennut järjestökanteluiden ja määräaikaisraporttien pohjalta useaan otteeseen, että Suomen vähimmäisetuudet rikkovat Euroopan sosiaalisen peruskirjan määräyksiä.
Toistuvat langettavat päätökset: Suomi on saanut suoria järjestökanteluihin perustuvia moitteita vuosina 2015, 2017 ja 2023.
Liian alhaiset etuudet: Kritiikki kohdistuu siihen, että syyperusteiset vähimmäisetuudet jäävät alle 50 prosentin maan mediaanituloista. Komitean syynissä ovat olleet erityisesti:
Työmarkkinatuki ja työttömyysturvan peruspäiväraha.
Vähimmäissairauspäiväraha, vanhempainraha ja kuntoutusraha.
Takuueläke ja toimeentulotuen perusosa.
Kokonaisuus ei riitä: Komitea on katsonut, ettei edes täydentävien tukien (kuten asumistuen ja toimeentulotuen) yhdistelmä takaa kohtuullista elintasoa Suomessa. Lähde: https://www.eapn.fi/vastaus-kanteluun-suomelle-jalleen-moitteita-perust…
No mistäkö rahat? Vaihtoehtoja on miljardien edestä:
Yritystukien karsiminen (ekonomistien arvioiden mukaan n. 4 miljardia euroa valinnanvaraa leikkauskohteiden valitsemiseen. Ruoan alvia ei tarvitsisi nostaa mm miljoonien laivastotukiin puuttumalla)
- Ministerien omien veroalennusten peruminen (+2,5 miljardia, kun huomioidaan jo hallituskauden alussa velaksi tehdyt veroalennukset kaikkein hyväosaisimpaan tuloluokkaan asti)
- Kalliin yhteisöveroalennuksen peruminen (+2 miljardia)
- Turun "tunnin juna"-hankkeen peruminen (+3 miljardia)
- Listaamattomien yhtiöiden osinkoverohuojennuksen poisto (+800 miljoonaa)
- Yleishyödyllisten yhteisöjen (ay-liikkeet, elinkeinoelämän keskusliitto) verottomien osinkotulojen verollepano (+400 miljoonaa)
- Yksityisten lääkärifirmojen kelakorvauksrahojen leikkaus (+650 miljoonaa, mm lääkäriliiton mukaan pääasiassa Mehiläisten omiin toimistomaksuihin valunutta velkarahaa)
- Oluen veroalen poisto (+30 miljoonaa)
- Turkistarhauksen tukien leikkaus (+40 miljoonaa)
- Eduskunnan joululahjarahojen poisto (+ 50 miljoonaa)
- Kansanedustajien sopeutumisrahan leikkaus (+5 miljoonaa)
- Ampumaratojen valtiontukikorotusten poisto (+3 miljoonaa)
Kommentit (351)
Vierailija kirjoitti:
Jos taloutta ei saada hallintaan niin IMF:n ohjauksessa ollaan viiden vuoden päästä.
Lisäksi IMF:n mukaan säästöjä pitäisi hakea erityisesti menopuolelta, esimerkiksi tarkastelemalla uudelleen:
sosiaaliturvaa
koulutusmenoja
terveydenhuoltoa
eläkkeitä
Että sitten on aika turha huudella…
IMF ei voi pakottaa hallituksia lakeihin tai leikkauksiin ilman maan omaa päätöstä.
Eikö rikkaat ole kansalaisia myös? Ainakin toivoisin, että tässä maassa olisi mahdollista elää myös rikkaana ja rikkaita tarvitsemme tänne lisääkin.
Kyllä me kaikki nähdään ettei petteripoju osaa muuta kuin etupiiriensä huomioinnin. Valtion talouden tasapainotusta tehty puhtaat nolla.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos taloutta ei saada hallintaan niin IMF:n ohjauksessa ollaan viiden vuoden päästä.
Lisäksi IMF:n mukaan säästöjä pitäisi hakea erityisesti menopuolelta, esimerkiksi tarkastelemalla uudelleen:
sosiaaliturvaa
koulutusmenoja
terveydenhuoltoa
eläkkeitä
Että sitten on aika turha huudella…
IMF ei voi pakottaa hallituksia lakeihin tai leikkauksiin ilman maan omaa päätöstä.
Harva maa venkoaa rahoittajiaan vastaan.
Vierailija kirjoitti:
Eikö rikkaat ole kansalaisia myös? Ainakin toivoisin, että tässä maassa olisi mahdollista elää myös rikkaana ja rikkaita tarvitsemme tänne lisääkin.
Niitähän petteri juuri huomioinnut koko kauden.
Luuletko, että päättäjiä kiinnostaa EU:n sormenheristely muuten kuin asioissa, jotka ovat oman agendan mukaisia?
Minua kiinnostaisi miten sellainen pösilö ajattelee, joka kuvittelee, että itsenäisen valtion ulkopuolelta tullaan sanelemaan sosiaaliturvan määrää. Kun siellä valtiossa on lailliset vaalit, joissa valitaan laillinen hallitus, joka määrittää sellaisia asioita. Jos Suomen enemmistö ei katso tarpeelliseksi nostaa sosiaaliturvan tasoa vaan ennemminkin laskea ja äänestää siksi oikeistoa, niin millä laillisuusperiaatteella joku sen maan ulkopuolinen voi sanoa asiaan hölkäsen pöläystä?
"Vaikka eläketurvan toteutus eroaa maittain, yhteinen tavoite on sama: ehkäistä vanhuuden ja työkyvyttömyyden aiheuttamaa köyhyyttä ja turvata kohtuullinen elintaso työuran jälkeen.
Nämä tavoitteet voidaan saavuttaa erilaisilla rakenteilla, mutta ne näkyvät tilastoiduissa julkisissa menoissa eri tavoin."
https://www.etk.fi/blogit/miksi-suomen-julkiset-menot-nayttavat-niin-su…
Vierailija kirjoitti:
Jos taloutta ei saada hallintaan niin IMF:n ohjauksessa ollaan viiden vuoden päästä.
Lisäksi IMF:n mukaan säästöjä pitäisi hakea erityisesti menopuolelta, esimerkiksi tarkastelemalla uudelleen:
sosiaaliturvaa
koulutusmenoja
terveydenhuoltoa
eläkkeitä
Että sitten on aika turha huudella…
MITÄH!!! ELÄKKEISIIN EI KOSKETA, NE ON JOKAINEN ELÄKELÄINEN ITSE ANSAINNUT. Ja se on täyttä sösssössöötä, jos väittää, että nykyiset työssäkäyvät maksavat nykyisten eläkeläisten eläkkeitä. PUPPUA, VALETTA!!! ANSAITUT ELÄKKEET!! PUOLUSTAN NIITÄ HENKEEN JA VEREEN!
Vierailija kirjoitti:
Minua kiinnostaisi miten sellainen pösilö ajattelee, joka kuvittelee, että itsenäisen valtion ulkopuolelta tullaan sanelemaan sosiaaliturvan määrää. Kun siellä valtiossa on lailliset vaalit, joissa valitaan laillinen hallitus, joka määrittää sellaisia asioita. Jos Suomen enemmistö ei katso tarpeelliseksi nostaa sosiaaliturvan tasoa vaan ennemminkin laskea ja äänestää siksi oikeistoa, niin millä laillisuusperiaatteella joku sen maan ulkopuolinen voi sanoa asiaan hölkäsen pöläystä?
Tuota tuota, luulen että Suomessa on asiat vaan liian hyvin, ilmaisesta ja laadukkaasta koulutuksesta lähtien. Se valitettavasti aiheuttaa ihmisten taantumuksen tälle tasolle. Jos pitäisi oikeasti yrittää jotain tulevaisuutensa ja elantonsa eteen ei lopputulos olisi tämän kaltainen. Toki aina on joukossa ääliötä mutta mikään muu ei selitä tätä joukkotyhmyyttä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
OrpoPurra hallitus on ottanut niin paljon velkaa, että seuraavan hallituksen pitää miettiä eläkkeiden leikkausta.
Suurimpiin eläkkeisiin suomella ei ikävä kyllä nyt ole rahaa, rahaa ei vain ole!! Mitenhän tämän yksinkertaisen tosiasian saisi oikeiston kaaliin mahtumaan?
Tiesitkö että juuri tämän takia suomalainen työeläkejärjestelmä ei ole poliitikkojen ohjauksessa? Järjestelmä suojaa juuri siltä että poliitikot alkaisivat napsimaan kerättyjä eläkevaroja muihin tarkoituksiin.
Valtio voi toki raippaverottaa lisää korkeita eläkkeitä jos rahaa kaipaa.
Justhan Orpo otti miljardin pikavipin eläkerahastosta :(
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Seuraava hallitus tulee leikkaamaan ihan kaikesta.
Ei tule. Se tulee leikkaamaan kaikista rikkaimmilta, mutta suojaamaan täysin oikeutetusti kaikkein köyhimmät, sairaat ja vammautuneet. Sinä ilmeisesti himoitset päästä leikkaamaan juuri näiltä ihmisiltä, vain jotta kaikista vauraimpien edut voidaan turvata velkarahalla?
Kantsii seurailla miten paljon rikkaita on jo nyt lähtenyt maasta. Meillä vasemmisto ajaa neukkulaista politiikkaa, eli täysin samaa mitä itänaapurissa tehtiin: rikkaita sorretaan, kiusataan ja sosialisoidaan ihan kaikki mitä irti saa. Sosialismi on yhteiskunnan syöpä.
Miten selität Norjan menestyksen miljonääriverosta huolimatta? Miten selität Tanskan menestyksen kireämmästä pääoma- yhteisö- sekä osinkoverotuksesta huolimatta? Eikös se oikeiston logiikka pädekään kaikkialla??
Norjan varallisuusvero on jo tehnyt isoa vahinko paikallisille startup yrittäjille.
Norjassa on öljyrahat sitä pitää verrata Emiraatteihin eikä Suomeen. Emiraateissa ei ole oikein mitään veroja.
Norjan poikkeuksellisen matalaa palkkia selittää vuoden 2022 hurjasti paisuneet öljytulot ja siten myös BKT:n kasvu, jolloin suhteelliset julkiset menot jäivät erityisen mataliksi.
Vierailija kirjoitti:
Hallitushan on alentanut omia verojaan velaksi kansalaisten piikkiin, jopa kaksi kertaa tämän kauden aikana. Tästä törttöilystä kertyy satojen miljoonien kassavaje joka pitää paikata velkaa lisäämällä, sillä oikeisto ei suostu yritystuista leikkaamaan.
Alvia nostettiin oliko se jo 2024 syksyllä. Tänä vuonna ylimpiä ansiotuloveroja alennettiin, ensi vuonna yhteisöveroa. Mutta miten nämä alennukset muka näkyvät edellisten vuosien verokertymissä? Katsokaa faktat ennen vouhotusta kiitos.
Täällä tosi usein puhutaan herroista/rouvista ja rikkaista. keitä nämä teidän mielestä on ja paljonko niitä on mielestänne Suomessa. Itse matemaatikkona olen kiinnostunut noista määristä, sillä kun tilastoissa puhutaan rikkaista, niin niiden määrä Suomessa niin pieni ettei sillä ole oikeastaan mitään merkitystä valtion kuluihin. Mutta siis sanokaas keitä kyseiset ihmiset ovat ja paljonko niitä uskotte olevan Suomessa?
Vierailija kirjoitti:
Orpon eväät ovat hukassa. Rahaa heitetty yrityksiin tukina kaksin käsin, vaikka niiden pitäisi kilpailulla kasvaa. Varsinaista tuhlauspolitiikkaa on pidentää hoitojonoja, pudottaa hoitajamitoitusta ja näin lisätä inhimillistä kärsimystä ja kustannuksia sietämättömiin mittasuhteisiin yhteiskunnassamme. Sen tähden maksamme veroja, emme minkään yritystukien takia.
Marinin hallitus ei pienentänyt yritystukia vaan päin vastoin jakoi kaksin käsin koronarahaa kaikille jotka kehtasivat hakea.
Vierailija kirjoitti:
Eikö siis kaksi miljaria, jotka laitettiin pääosin euromääräisesti suurituloisten verojen vähentämiseen ole mikään raha? Tämä siirron teki Orpo vaikka se olisi voinut käyttää suoraan valtion velkaantumisen vähentämiseen. Sitten on se valtion tarkastusviraston laskelma missä on osoitettu että leikaamisesta huolimatta ei valtion kulut vähentyneet samalla summalla muutoinkaan kun rahaa sitten laitettiin kaikeen muuhun. Näin tämän hallituksen aikana.
Odotan nyt kokoomuksen listaa siitä mistä he saavat kokoon ne miljardien säästöt ensi kaudella, jotta äänestäjä voi tehdä oikean vertailun. Vertailla ei voi jos toinen siipi ei kerro omiaan.
Nyt pitäis näyttää faktoja noiden lukujen takana. Lähteet pöytään!
Vierailija kirjoitti:
Vuokra-asunto tulee kyllä likaiseksi, kun on aina kotona. Vain ruokakaupassa tulee käytyä.
Mars ulkoilemaan kelit ovat vielä kunnossa ennen syksyn sateita. Moni varakaskin nauttii eniten ilmaisesta ulkoliikunnasta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Seuraava hallitus tulee leikkaamaan ihan kaikesta.
Ei tule. Se tulee leikkaamaan kaikista rikkaimmilta, mutta suojaamaan täysin oikeutetusti kaikkein köyhimmät, sairaat ja vammautuneet. Sinä ilmeisesti himoitset päästä leikkaamaan juuri näiltä ihmisiltä, vain jotta kaikista vauraimpien edut voidaan turvata velkarahalla?
Kantsii seurailla miten paljon rikkaita on jo nyt lähtenyt maasta. Meillä vasemmisto ajaa neukkulaista politiikkaa, eli täysin samaa mitä itänaapurissa tehtiin: rikkaita sorretaan, kiusataan ja sosialisoidaan ihan kaikki mitä irti saa. Sosialismi on yhteiskunnan syöpä.
Miten selität Norjan menestyksen miljonääriverosta huolimatta? Miten selität Tanskan menestyksen kireämmästä pääoma- yhteisö- sekä osinkoverotuksesta huolimatta? Eikös se oikeiston logiikka pädekään kaikkialla??
Norja ei ole lahjoittanut uusiutumattomia luonnonvarojaan, esimerkiksi öljyä, koko maailman yhteiseksi omaisuudeksi. Suomi on lahjoittanut.
Miljardi menee vuodessa ulkomaille. Vähennetään naisten tupakointia Uzbekistanissa, parannetaan Kolumbialaisten tarjoilijoiden työsuhdeturvaa. Meillä on unelma.
VATT:n ja Kelan aineistot osoittavat, että ulkomaalaistaustaiset ovat selvästi yliedustettuja toimeentulotuessa. Esimerkiksi 18–64-vuotiaista ulkomailla syntyneistä vieraskielisistä 22 % sai toimeentulotukea
Ei ole ihme että SDP:n populistiset lupaukset uppoaa kuin veitsi voihin kun ymmärrys on tätä luokkaa. Kurjalla tolalla on suomen kansa….