Tässä narkomaanin tarina, onko hän mielestänne itse syyllinen huumeongelmaansa?

Vierailija kirjoitti:

Lähettäisin leirille.

Ei mulla muuta.

😂 Huimat 22 minuuttia mennyt tällä kertaa. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kaikki, jotka ovat käyneet läpi huumehelvetin, ymmärtävät ettei ole ihan yksinkertainen "oma syy" juttu.

Kyllä se suurimmalla osalla Suomessa on. Lopetetaan narkkien sääliminen ja tekosyiden etsiminen. Harva käyttäjä Suomessa on esim. ihmiskaupan uhri, jotka on sidottu sänkyyn ja heihin on piikitetty aineita, jotta pysyvät sekaisin ja eivät pääse karkuun. Ei, suurin osa näistä käyttäjistä on nimenomaan itse tehnyt sen valinnan, että alkavat käyttää. Heitä voi tulla niin huono- kuin hyväosaisista taustoista, mutta aina ovat itse päättäneet alkaa käyttää huumeita. Omaisivat edes sen verran selkärankaa, että kantaisivat vastuunsa ja nimenomaan myöntäisivät, että se on täysin oma syy, eivätkä koko ajan syyttäisi muita tai yhteiskuntaa. Sinä olet tehnyt sen valinnan, ei kukaan muu. Ei se ole sen monimutkaisempaa. Narkit vaan haluavat itselleen kehittää juuri tuollaisia "ei se ole niin yksinkertaista" tekosyitä, kun se nimenomaan on. On lukuisia ihmisiä (mm. minä itse) jotka ovat käyneet läpi helvetin ja eivät silti ole katsoneet parhaimmaiksi vaihtoehdoksi alkaa rännittää ja paskoa paitsi omaa, myös muiden elämää. 

Kyllä minäkin näitä säälin vielä joskus 10 vuotta sitten. Mutta enää en jaksa. Narkit ovat itsekkäitä ihmisiä, jotka pilaavat kaiken ympärillään. Olen asunut Ruusulankadulla tuon Sininauhasäätiön asuntolan vieressä, ja en ymmärrä, miksi tuollaista loukkoa täytyy pitää normaalin asuinympäristön keskellä. Varsinkin, kun siellä asuvilta ei edellytetä päihteettömyyttä - eli jälleen kerran näytetään että hei, sä olet tehnyt paskan valinnan, mutta ei se mitään, me muut autetaan sinua samalla kun et itse viitsi tehdä parantumisesi eteen mitään. Ja tuollaiset asuntolat haittaavat ihan suunnattomasti muuta asuinympäristöä. Siellä syttyi tulipaloja, oli turvattomuutta ja väkivaltaa, heitettiin tavaroita kaduille, ihmisiä makasi puolialasti omissa ulosteissaan keskellä katua, piikkejä on ihan joka vtun paikassa. Narkit seisoivat kadulla päivystämässä, milloin jonkun taloyhtiön ulko-ovi avataan, ja kun niin tapahtui, niin raivoilla lähtivät juoksemaan kohti että pääsevät sisälle, ennen kuin ovi sulkeutuu ja pääsevät varastamaan. Semmoinen 40kg luurankomainen nisti saa supervoimat, kun se tajuaa että nyt on mahdollisuus saada rahaa, jolla voi ostaa kamaa. Tämä on se todellisuus, kun asut narkkien kanssa, ja se ei ole kenenkään muun kuin niitä aineita vetävien syy. 

Sitten on näitä ihmisiä, jotka onneksi ottavat itsestään niskasta kiinni ja vetävät itsensä kuiville. Tuotakaan eivät vain suurin osa narkeista halua tehdä, vaikka siihen olisi mahdollisuus. Nauratti tosin tuo miehen sanoma "Ei huumemaailmalla ole enää mitään annettavaa mulle" - mitä annettavaa sillä nyt yleensäkään on ihmiselle? 

Yksi iso ongelma on se, että sillä huumemaailmalla on alkuunsa hyvinkin paljon annettavaa.

Valtaosa huumeista on kehitetty lääkekäyttöön, joten vaikka ne nykyään luokitellaankin huumeiksi, ei se poista sitä, että ne auttavat myös monelaisiin oireisiin. Monilla huumeiden käyttö lähtee juurikin itselääkinnästä ja luisuu siitä addiktioksi, koska pelkkä oireen hoitaminen harvoin riittää minkään ongelman ratkaisuksi.

Toisena tulee se, että huumemaailmassa tapaat ihmisiä, jotka ovat mieleltään yhtä sekaisin kuin olet itsekin. Yhtäkkiä joku ymmärtää sinua ja kokemuksiasi, koska on itse kokenut samanlaisia asioita. Pääset hetkeksi eroon siitä joukkoonkuulumattomuuden ja huonommuuden tunteesta ja saatat jopa ensimmäistä kertaa kokea hyväkytyksi.

Kolmantena se, että jos olet laitoslapsi/nuori, joka on huostaanotettu väkivaltaisesta päihdekodista, väkivaltainen päohdemaailma on sinulle silloin se "koti". Kylmässä ja strukturoidussa laitoksessa kaatuu seinät päälle, koska olet tottunut elämään kaaoksessa. Kun mieli on mennyt tarpeeksi varhaisessa vaiheessa sekaisin, laitoksen kliininen näennäisturvallisuus tuntuu pelottavammalta kuin päihteet ja väkivalta, jotka ovat olleet hyvällä lykyllä läpi elämäsi sinulle tavallista arkea.

Sitä kävelee ansaan ja havahtuu vasta myöhemmin siihen, että ansa on lauennut ja olet satimessa. Kyllä sieltä on mahdollista päästä pois, mutta vaikeaa jos ei ole ketään, joka ulkopuolelta auttaa raottamalla edes vähän sitä vankilan ovea.

"Yhtäkkiä joku ymmärtää sinua ja kokemuksiasi", joo voihan se toinen käyttäjä ymmärtää, mutta ei narkit pysty kovin syvällisiä ja toisia tukevia keskusteluja käymään. Silloin sen samoja kokemuksia kokeneen löytäminen on ihan yhtä tyhjän kanssa, kun ei niistä kokemuksista voi keskustella toisen kanssa, ja molemmat on niin sekaisin ettei siitä tuen antamisesta tule mitään. Jos olet ikinä joutunut kuuntelemaan kahden nistin keskusteluja,  niin tiedät, että se on täysin sekavaa, vainoharhaista paskanjauhantaa. Aivot on jo niin sekaisin mömmöistä, että pelkkä puheen tuottaminenkin on vaikeaa. Kannattaa myös miettiä noissa piireissä, mistä oikein avautuu toiselle, koska ne ihmiset etsivät vain keinoja satuttaa ja käyttää toista hyödyksi oman etunsa takia. 

Kuvasin tuossa tosiaan vain sitä miltä alussa kaikki tuntuu. Ei kukaan noihin piireihin valmiina narkkina mene, vaan siihe ajaudutaan, kun hetken apua ja ymmärrys alkaa katoamaab ja suomut tippuvat silmiltä.

Täytyy myös muistaa, että me narkkarit ollaan lopulta aika laaja kirjo. Eli pelkästään ne täysin sekaisin sössöttävät katunistit ovat vain se näkyvin osa. Yllättävän moni meistä pystyy ihan normaaliin keskusteluun ja jopa käymään töissä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kyllä, täysin ja itse aiheutti. Enemmän ihmettelen sitä, mitä 100 rappionarkkaria tekee ilmaisasunnoissa Töölössä ihmisten parissa?

EIkö nuo kotiolot ole sinusta yhtään syyllinen? Jos lapset veteävät huumeita, niin en kyllä syyttäisi siitä lapsia vaan niitä aikuisia jotka sen mahdollistaa.

Se että aikuisissakin on vikaa ei tee käyttäjästä syytöntä uhria.

Tämä. Koska jokainen lapsikin tietää, ettei huumeita pidä käyttää. 

 

Edelleen, vaikka sinut olisi aivopesty lapsisotilaaksi, täysi-ikäiseksi tultuaan on silti vastuussa jokaisesta valinnastaan. Voi valita alkaa etsiä toipumista tai jatkaa narkkaamista tai teurastusta. 

 

Traumatkin ovat hoidettavissa, mutta edellyttävät sen oman vastuun ottamista siitä, että TAHTOO luoda itselleen paremman elämän.

Liikuttava ajatus, että alusta asti pieleenmennyt elämä korjaantuu, kun täysi-ikäisenä alkaa olemaan  astuussa itsestään.

Muutenkin, eihän traumoista useinkaan parannuta, vaan oikeanlaisen avun myötä niiden kanssa opitaan elämään.

Vierailija kirjoitti:

Kyllä. Kotiolot voivat olla vaikka mitä, mutta kukaan ei pakota ottamaan huumeita. Valinta mitä elämässä tekee on täysin vapaaehtoinen. Voi valita myös toisin. Joka päivä.

Oletpa naiivi. Vapaa tahto on illuusio. Tekemäsi valinnat on "koodattu" dna:si.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kyllä. Kotiolot voivat olla vaikka mitä, mutta kukaan ei pakota ottamaan huumeita. Valinta mitä elämässä tekee on täysin vapaaehtoinen. Voi valita myös toisin. Joka päivä.

Oletpa naiivi. Vapaa tahto on illuusio. Tekemäsi valinnat on "koodattu" dna:si.

Ei se nyt ihan noinkaan ole. Monella taipumuksella on geneettinen pohja, mutta perimä ei suoraan ohjaa yhtäkään yksittäistä valintatilannetta. Sivulla 2 on joku kuvannut aika eläväisesti sitä, mitä tosiasiassa tapahtuu:

"aivot spämmäävät jatkuvasti erilaisia valintoja ja selityksiä, ja ihminen kehittää omaan egoonsa sopivan narratiivin myöhemmin"

Kyse on siis pikemminkin aivotoiminnasta, joka ei ylitä tietoista kynnystä. Aivot ovat erittäin oppimis- ja mukautumiskykyinen elin, joten ei oikeastaan edes periaatteessa voi olla niin, että perimä on "vastuussa" valinnoista, koska kokemukset muokkaavat aivoja mutta eivät (yleensä) perimää.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kyllä. Kotiolot voivat olla vaikka mitä, mutta kukaan ei pakota ottamaan huumeita. Valinta mitä elämässä tekee on täysin vapaaehtoinen. Voi valita myös toisin. Joka päivä.

Kyllä monet ihmiset on pakotettu käyttämään huumeita, sitä tapahtuu jatkuvasti.

Käsittääkseni tässä tapauksessa ei kukaan pakottanut.

Voi olla kuitenkin painostettu. Jotkut naiset joutuvat käyttämään huumeita väkivaltaisen miehen painostamana.

Aikuiset naiset vastaavat itse huumeidenkäytöstään ja parisuhteistaan. Alkaa kyllästyttää tämä jatkuva uhrinarratiivi, aivan kuin naiset olisivat jotain holhottavia lapsia, jotka vaan ajautuvat suhteisiin väkivaltaisten huumeidenkäyttäjien kanssa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Sellaisiakin tapauksia on, ettei kotioloissa eikä taustassa ole mitään ihmeellistä tai erityistä vikaa. Henkilö on jopa saattanut aloittaa opinnot yliopistossa. Sitten hän on voinut bileissä maistaa jotain, ja siitä asiat ovat vähitellen lähteneet kehkeytymään. Riittää, että ihmisellä on taipumus addiktoitua. Se voi kohdistua tupakkaan, alkoholiin tai kannabikseen. Kaikilla ei tätä taipumusta ole.

Niin, mutta omat valinnat voi silti tehdä, eikä vain uhriutua, et kun on pskat geenit, nih, ja et sä et voi tietää...

 

Minun sukuni on täynnä addikteja, mun lapsuus oli lasinen ja piikillinen ja täynnä väkivaltaa, fyysistä ja henkistä. Minä ja sisareni kuitenkin selvittiin siitä ihan tolkun ihmisiksi. Kouluttauduttiin yhteiskunnan tuella ja töitä tehden (onneksi se oli 80-luvulla vielä mahdollista) ja toisiamme auttaen. Kellään meistä ei ole sen kummempia ongelmia, noh, minä pelaan nettipokeria, kai siitäkin voi tulla addiktio, mutta minäpä en pelaakaan oikealla rahalla.

 

Mitä haluan sanoa? Sen, että silloin penskana, kun sitä valkoroskameininkiä katsoi ja siinä joutui elämään, tiedostin jo hyvin varhain, että olen perinyt samat geenit, ja että en ala lottoamaan sen kanssa, että jäänköhän huumeisiin koukkuun vai en. Tiesin että mitä tod.näk. jäisin. Joten jätin kovat huumeet kokeilematta, SE ON valinta. Ei kaverien painostus, ei heidän esimerkki painanut minun vaa'assa yhtään mitään, mutta lapsuudenkodin esimerkki on jäänyt lähtemättömästi mieleen, sellaista elämää en halunnut.

Tämä on aina mielenkiintoista, kuinka vaikeatkin lähtökohdat elämäänsä saanut ihminen kääntyy ajatusmaailmaltaan siihen suuntaan, että kaikki on aina ihmisen omaa ansiota niin hyvässä kuin pahassa. Ei kyetä näkemään sitä, kuinka oma elämä on täynnä pieniä käännekohtia, jotka olisivat voineet kuljettaa ihan eri suuntaan. Saati sitä, että oma kokemus ei ole koskaan täysin verrattavissa kenenkään toisen kokemukseen.

Kasvoin myös siskoni kanssa väkivaltaisessa päihdekodissa, missä vanhempien sekopäinen käytös oli meille todella hajottavaa ja traumatisoivaa. Meillä oli kuitenkin elämämme ensimmäisinä vuosina tukena isoäiti, joten emme joutuneet elämään elämämme alkua täysin vailla turvallista aikuista. Sillä, että joku huolehti meistä kun olimme aivan pieniä, oli valtava merkitys myöhempään elämäämme. Kuten myös sillä, että meillä siskon kanssa oli aina toisemme. Kun jouduimme huonoon sijaiskotiin mummon kuoltua, olimme toistemme tukena ja koimme välittämistä ja rakkautta toisiltamme. Puhumattakaan siitä, että kun teininä kuljimme niissä huonoissa porukoissa, huolehdimme myös silloin toisistamme.

Isoin tekijä siihen, että meistä tuli lopulta koulut käyneitä, vakitöissä vuosia olleita, asuntolainaa lyhentäviä "kunnon kansalaisia" on varmasti se, että kumpikaan meistä ei selvästi ole perinyt addiktiogeenejä. Geenithän periytyvät lopulta melko mielivaltaisesti, eikä molempien vanhempien addiktiotaipumus tarkoita automaattisesti sen peritymistä lapsille. Me elimme hyvin kostean milleniaalinuoruuden ja kumpikin meistä kokeili lukuisia eri huumeitakin nuoruudessamme. Siltikään kummastakaan meistä ei tullut addiktia. Toki addiktio voi puhjeta vielä myöhemminkin, mutta kuten päihdeasiantuntija Antti Hupli on monesti todennut, jos kokeiluista huolimatta addiktio ei ole puhjennut 40:neen ikävuoteen mennessä, todennäköisyys addiktoitumiselle on melko pieni.

Kaikkea kanssa. Että addiktio on muka joku sairaus, joka "puhkeaa". Eihän se puhkea, jos ei ikinä sitä ensimmäistä ryyppyä tai huumeannosta ota.

Pyörin itse parinkympin molemmin puolin jonkinlaisissa huumeporukoissa (ts. tunsin useita esim. amfetamiinia käyttäviä, omassa ydinporukassa polteltiin pilveä, itselläkin polttelu oli käytännössä päivittäistä) ja olen jälkikäteen miettinyt, miksi en itse päätynyt kovempien aineiden kanssa touhuamaan ja sitä kautta mahdollisesti pahempiinkin vaikeuksiin.

Selvin yksittäinen syy on mielestäni se, että kukaan ei ikinä lyönyt viivaa naaman eteen ja kysynyt, että "haluatko kokeilla". Jos noin olisi käynyt, olisin hyvinkin saattanut vetäistä ja kuka sitten tietää, mitä sen jälkeen olisi tapahtunut. Kynnys laittomien aineiden käyttöön oli kuitenkin tuossa vaiheessa jo ylitetty. Sanoisin, että itselläni ei ollut riittävästi mielenkiintoa aiheeseen ja/tai oli riittävästi varovaisuutta, että en tieten tahtoen hakeutunut tuollaiseen tilanteeseen, mutta jos sellainen olisi tullut eteen pyytämättä ja yllättäen - en tiedä. Ja toisaalta osa tuota mielenkiinnon puutetta ja varovaisuutta tuli siitä omasta ydinporukasta, jossa kaikki olivat aiheen osalta samoilla linjoilla. On siis lopulta aika vaikea sanoa, kuinka suuri osa on omaa ansiota ja kuinka suuri osa olosuhteiden tuottamaa.

Nyt on viimeisistä savuista aikaa kohta 20 vuotta ja alkoholiakin käytän vain harvoin ja en koskaan enempää kuin muutaman annoksen illan aikana. Siihen tilanteeseen olen todella tyytyväinen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Sellaisiakin tapauksia on, ettei kotioloissa eikä taustassa ole mitään ihmeellistä tai erityistä vikaa. Henkilö on jopa saattanut aloittaa opinnot yliopistossa. Sitten hän on voinut bileissä maistaa jotain, ja siitä asiat ovat vähitellen lähteneet kehkeytymään. Riittää, että ihmisellä on taipumus addiktoitua. Se voi kohdistua tupakkaan, alkoholiin tai kannabikseen. Kaikilla ei tätä taipumusta ole.

Niin, mutta omat valinnat voi silti tehdä, eikä vain uhriutua, et kun on pskat geenit, nih, ja et sä et voi tietää...

 

Minun sukuni on täynnä addikteja, mun lapsuus oli lasinen ja piikillinen ja täynnä väkivaltaa, fyysistä ja henkistä. Minä ja sisareni kuitenkin selvittiin siitä ihan tolkun ihmisiksi. Kouluttauduttiin yhteiskunnan tuella ja töitä tehden (onneksi se oli 80-luvulla vielä mahdollista) ja toisiamme auttaen. Kellään meistä ei ole sen kummempia ongelmia, noh, minä pelaan nettipokeria, kai siitäkin voi tulla addiktio, mutta minäpä en pelaakaan oikealla rahalla.

 

Mitä haluan sanoa? Sen, että silloin penskana, kun sitä valkoroskameininkiä katsoi ja siinä joutui elämään, tiedostin jo hyvin varhain, että olen perinyt samat geenit, ja että en ala lottoamaan sen kanssa, että jäänköhän huumeisiin koukkuun vai en. Tiesin että mitä tod.näk. jäisin. Joten jätin kovat huumeet kokeilematta, SE ON valinta. Ei kaverien painostus, ei heidän esimerkki painanut minun vaa'assa yhtään mitään, mutta lapsuudenkodin esimerkki on jäänyt lähtemättömästi mieleen, sellaista elämää en halunnut.

Tämä on aina mielenkiintoista, kuinka vaikeatkin lähtökohdat elämäänsä saanut ihminen kääntyy ajatusmaailmaltaan siihen suuntaan, että kaikki on aina ihmisen omaa ansiota niin hyvässä kuin pahassa. Ei kyetä näkemään sitä, kuinka oma elämä on täynnä pieniä käännekohtia, jotka olisivat voineet kuljettaa ihan eri suuntaan. Saati sitä, että oma kokemus ei ole koskaan täysin verrattavissa kenenkään toisen kokemukseen.

Kasvoin myös siskoni kanssa väkivaltaisessa päihdekodissa, missä vanhempien sekopäinen käytös oli meille todella hajottavaa ja traumatisoivaa. Meillä oli kuitenkin elämämme ensimmäisinä vuosina tukena isoäiti, joten emme joutuneet elämään elämämme alkua täysin vailla turvallista aikuista. Sillä, että joku huolehti meistä kun olimme aivan pieniä, oli valtava merkitys myöhempään elämäämme. Kuten myös sillä, että meillä siskon kanssa oli aina toisemme. Kun jouduimme huonoon sijaiskotiin mummon kuoltua, olimme toistemme tukena ja koimme välittämistä ja rakkautta toisiltamme. Puhumattakaan siitä, että kun teininä kuljimme niissä huonoissa porukoissa, huolehdimme myös silloin toisistamme.

Isoin tekijä siihen, että meistä tuli lopulta koulut käyneitä, vakitöissä vuosia olleita, asuntolainaa lyhentäviä "kunnon kansalaisia" on varmasti se, että kumpikaan meistä ei selvästi ole perinyt addiktiogeenejä. Geenithän periytyvät lopulta melko mielivaltaisesti, eikä molempien vanhempien addiktiotaipumus tarkoita automaattisesti sen peritymistä lapsille. Me elimme hyvin kostean milleniaalinuoruuden ja kumpikin meistä kokeili lukuisia eri huumeitakin nuoruudessamme. Siltikään kummastakaan meistä ei tullut addiktia. Toki addiktio voi puhjeta vielä myöhemminkin, mutta kuten päihdeasiantuntija Antti Hupli on monesti todennut, jos kokeiluista huolimatta addiktio ei ole puhjennut 40:neen ikävuoteen mennessä, todennäköisyys addiktoitumiselle on melko pieni.

Kaikkea kanssa. Että addiktio on muka joku sairaus, joka "puhkeaa". Eihän se puhkea, jos ei ikinä sitä ensimmäistä ryyppyä tai huumeannosta ota.

Mutta kaikilla ei silti puhkea, vaikka ottaisi paljonkin annoksia.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kaikki, jotka ovat käyneet läpi huumehelvetin, ymmärtävät ettei ole ihan yksinkertainen "oma syy" juttu.

Kyllä se suurimmalla osalla Suomessa on. Lopetetaan narkkien sääliminen ja tekosyiden etsiminen. Harva käyttäjä Suomessa on esim. ihmiskaupan uhri, jotka on sidottu sänkyyn ja heihin on piikitetty aineita, jotta pysyvät sekaisin ja eivät pääse karkuun. Ei, suurin osa näistä käyttäjistä on nimenomaan itse tehnyt sen valinnan, että alkavat käyttää. Heitä voi tulla niin huono- kuin hyväosaisista taustoista, mutta aina ovat itse päättäneet alkaa käyttää huumeita. Omaisivat edes sen verran selkärankaa, että kantaisivat vastuunsa ja nimenomaan myöntäisivät, että se on täysin oma syy, eivätkä koko ajan syyttäisi muita tai yhteiskuntaa. Sinä olet tehnyt sen valinnan, ei kukaan muu. Ei se ole sen monimutkaisempaa. Narkit vaan haluavat itselleen kehittää juuri tuollaisia "ei se ole niin yksinkertaista" tekosyitä, kun se nimenomaan on. On lukuisia ihmisiä (mm. minä itse) jotka ovat käyneet läpi helvetin ja eivät silti ole katsoneet parhaimmaiksi vaihtoehdoksi alkaa rännittää ja paskoa paitsi omaa, myös muiden elämää. 

Kyllä minäkin näitä säälin vielä joskus 10 vuotta sitten. Mutta enää en jaksa. Narkit ovat itsekkäitä ihmisiä, jotka pilaavat kaiken ympärillään. Olen asunut Ruusulankadulla tuon Sininauhasäätiön asuntolan vieressä, ja en ymmärrä, miksi tuollaista loukkoa täytyy pitää normaalin asuinympäristön keskellä. Varsinkin, kun siellä asuvilta ei edellytetä päihteettömyyttä - eli jälleen kerran näytetään että hei, sä olet tehnyt paskan valinnan, mutta ei se mitään, me muut autetaan sinua samalla kun et itse viitsi tehdä parantumisesi eteen mitään. Ja tuollaiset asuntolat haittaavat ihan suunnattomasti muuta asuinympäristöä. Siellä syttyi tulipaloja, oli turvattomuutta ja väkivaltaa, heitettiin tavaroita kaduille, ihmisiä makasi puolialasti omissa ulosteissaan keskellä katua, piikkejä on ihan joka vtun paikassa. Narkit seisoivat kadulla päivystämässä, milloin jonkun taloyhtiön ulko-ovi avataan, ja kun niin tapahtui, niin raivoilla lähtivät juoksemaan kohti että pääsevät sisälle, ennen kuin ovi sulkeutuu ja pääsevät varastamaan. Semmoinen 40kg luurankomainen nisti saa supervoimat, kun se tajuaa että nyt on mahdollisuus saada rahaa, jolla voi ostaa kamaa. Tämä on se todellisuus, kun asut narkkien kanssa, ja se ei ole kenenkään muun kuin niitä aineita vetävien syy. 

Sitten on näitä ihmisiä, jotka onneksi ottavat itsestään niskasta kiinni ja vetävät itsensä kuiville. Tuotakaan eivät vain suurin osa narkeista halua tehdä, vaikka siihen olisi mahdollisuus. Nauratti tosin tuo miehen sanoma "Ei huumemaailmalla ole enää mitään annettavaa mulle" - mitä annettavaa sillä nyt yleensäkään on ihmiselle? 

Juuri näin. Ehkä ne siellä säätiössä laskee sen varaan, että sullotaan talo täyteen piripäitä, rahaa tulee katkeamattomana virtana ja kätevimmässä tapauksessa ne ainepäissään toisiaan hakkaavat narkit hoitelee toisensa päiviltä. Sitten voi ottaa taas lisää väkeä sisään. Eikä kukaan varmasti saa mitään apua, vaan kaikki jatkuu ennallaan.

Ihan käsittämätöntä, että ylläpidetään tuollaista asuntolaa. Sehän on vain käyttöhuone.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tyypillinen tarina. Vanhempien vika kun alkoi käyttää päihteitä. Minut vanhempani hylkäs 10 vuotiaana lastenkotiin enkä ole isää vieläkään nähnyt 50 vuotiaana. En alkanut käyttää huumeita koskaan. Olutta olen juonut mutta viinaa en. Sikäli kun muistan niin mun äiti oli aina kännissä kun olin kakara. En alkanut sekoilee vaikka lastenkkodissa oli monenlaisia tyyppejä jotka alkoi sekoilee huumeiden kanssaa. Minä opiskelin ja urheilin koska halusin hyvän elämän. Kolme tutkintoa sain opiskelutua mutta en ole kovin paljon töitä saanut.

No et varmaan tuolla älykkyysosamäärällä :D

Mitä tutkintoja opiskelit kun kirjoitus on tuota tasoa?

Miettikääpä, jos elämässä olisi ympärillä vain tämän kirjoittajan kaltaisia ilkeitä vi**uilijoita. Kuinka väärin olisi paeta todellisuutta päihteisiin? 

Joo, kaikkihan me paetaan päihteisiin sen takia että joku joskus lapsena vittuili.

Vierailija kirjoitti:

Monista tämän ketjun kirjoituksista paistaa kaksi asiaa.

Ensinnäkin se, kuinka ymmärtämättömiä monet ovat sen suhteen, millainen sairaus päihdeongelma on ja millaista apua siihen on saatavissa. Eikä siinä mitään, ei kaikkien tarvitse olla perehtyneitä joka asiaan, mutta jos aikoo esittää asiasta mielipiteitä, jonkinlainen perehtyneisyys kyllä täytyisi olla. Muuten ne mielipiteet ovat vain järjetöntä ja mölinää, jossa ideana on keskustelun sijasta vain yrittää keksiä mahdollisimman raflaavia kommentteja.

Toisena se, että kuinka surullista oman elämän täytyy olla, että se ryhmä jota kohtaa kokee ylemmyydentunnetta, on rapanistit? Jos paremmuutta kokee vertaamalla itseään katuojassa makaavaan, ei ole itsekään kovin korkealla.

Siinä vedit nyt kyllä mutkat suoriksi.

Ei tarvitse olla päihdelääkäri nähdäkseen omalla asuinalueellaan tai yleisissä tiloissa huumeidenkäyttäjien vaikutuksen kaupunkikuvaan.

Eikä mielipiteensä sanominen ole mitään ylemmyydentunnetta, paitsi ehkä niiden mielestä, jotka pelaavat kateuskortin joka asiaan kun eivät mitään muuta osaa.

Kasva nyt jo aikuiseksi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kyllä, täysin ja itse aiheutti. Enemmän ihmettelen sitä, mitä 100 rappionarkkaria tekee ilmaisasunnoissa Töölössä ihmisten parissa?

Ampuvat ilotulitteita sisällä?

Ja se oli ilmeisesti ok, kun ei aiheuttanut häätöä. Viis muiden turvallisuudesta:)

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kaikki, jotka ovat käyneet läpi huumehelvetin, ymmärtävät ettei ole ihan yksinkertainen "oma syy" juttu.

Kyllä se suurimmalla osalla Suomessa on. Lopetetaan narkkien sääliminen ja tekosyiden etsiminen. Harva käyttäjä Suomessa on esim. ihmiskaupan uhri, jotka on sidottu sänkyyn ja heihin on piikitetty aineita, jotta pysyvät sekaisin ja eivät pääse karkuun. Ei, suurin osa näistä käyttäjistä on nimenomaan itse tehnyt sen valinnan, että alkavat käyttää. Heitä voi tulla niin huono- kuin hyväosaisista taustoista, mutta aina ovat itse päättäneet alkaa käyttää huumeita. Omaisivat edes sen verran selkärankaa, että kantaisivat vastuunsa ja nimenomaan myöntäisivät, että se on täysin oma syy, eivätkä koko ajan syyttäisi muita tai yhteiskuntaa. Sinä olet tehnyt sen valinnan, ei kukaan muu. Ei se ole sen monimutkaisempaa. Narkit vaan haluavat itselleen kehittää juuri tuollaisia "ei se ole niin yksinkertaista" tekosyitä, kun se nimenomaan on. On lukuisia ihmisiä (mm. minä itse) jotka ovat käyneet läpi helvetin ja eivät silti ole katsoneet parhaimmaiksi vaihtoehdoksi alkaa rännittää ja paskoa paitsi omaa, myös muiden elämää. 

Kyllä minäkin näitä säälin vielä joskus 10 vuotta sitten. Mutta enää en jaksa. Narkit ovat itsekkäitä ihmisiä, jotka pilaavat kaiken ympärillään. Olen asunut Ruusulankadulla tuon Sininauhasäätiön asuntolan vieressä, ja en ymmärrä, miksi tuollaista loukkoa täytyy pitää normaalin asuinympäristön keskellä. Varsinkin, kun siellä asuvilta ei edellytetä päihteettömyyttä - eli jälleen kerran näytetään että hei, sä olet tehnyt paskan valinnan, mutta ei se mitään, me muut autetaan sinua samalla kun et itse viitsi tehdä parantumisesi eteen mitään. Ja tuollaiset asuntolat haittaavat ihan suunnattomasti muuta asuinympäristöä. Siellä syttyi tulipaloja, oli turvattomuutta ja väkivaltaa, heitettiin tavaroita kaduille, ihmisiä makasi puolialasti omissa ulosteissaan keskellä katua, piikkejä on ihan joka vtun paikassa. Narkit seisoivat kadulla päivystämässä, milloin jonkun taloyhtiön ulko-ovi avataan, ja kun niin tapahtui, niin raivoilla lähtivät juoksemaan kohti että pääsevät sisälle, ennen kuin ovi sulkeutuu ja pääsevät varastamaan. Semmoinen 40kg luurankomainen nisti saa supervoimat, kun se tajuaa että nyt on mahdollisuus saada rahaa, jolla voi ostaa kamaa. Tämä on se todellisuus, kun asut narkkien kanssa, ja se ei ole kenenkään muun kuin niitä aineita vetävien syy. 

Sitten on näitä ihmisiä, jotka onneksi ottavat itsestään niskasta kiinni ja vetävät itsensä kuiville. Tuotakaan eivät vain suurin osa narkeista halua tehdä, vaikka siihen olisi mahdollisuus. Nauratti tosin tuo miehen sanoma "Ei huumemaailmalla ole enää mitään annettavaa mulle" - mitä annettavaa sillä nyt yleensäkään on ihmiselle? 

Juuri näin. Ehkä ne siellä säätiössä laskee sen varaan, että sullotaan talo täyteen piripäitä, rahaa tulee katkeamattomana virtana ja kätevimmässä tapauksessa ne ainepäissään toisiaan hakkaavat narkit hoitelee toisensa päiviltä. Sitten voi ottaa taas lisää väkeä sisään. Eikä kukaan varmasti saa mitään apua, vaan kaikki jatkuu ennallaan.

Ihan käsittämätöntä, että ylläpidetään tuollaista asuntolaa. Sehän on vain käyttöhuone.

Siitä, onko Töölö oikea paikka tuollaiselle asuntolalle voidaan tietenkin keskustella, ja epäilemättä on niin, että myös suuri raha käyttää mielellään järjestelmää hyväkseen tällaisissa(kin) yhteyksissä. Mutta on silti tärkeä ymmärtää, että kysymys on Suomen sote-järjestelmän peruslähtökohdasta. Siinä ajatellaan vähän tarvehierarkiaa soveltaen, että ihmisellä, jolta puuttuu niinkin perustavanlaatuinen asia kuin koti on hyvin vaikeaa ratkaista mitään muitakaan ongelmia. Siksi auttamisen ensimmäinen lähtökohta on yleensä se, että ensimmäisenä on saatava säännöllinen katto pään päälle, vasta sen jälkeen voidaan muita ongelmia alkaa ratkaista. Toki nimenomaan nisteillä ryhmänä voi olla tässä järjestelyssä erityisiä ongelmallisuuksia, joita kaikilla ryhmillä ei ole.

On ja ei.

Koen että olen itse onnellisen lapsuuden ja muutenkin helpon elämän tähän mennessä eläneenä jäävi mussuttamaan muiden huonoista valinnoista. Vanhempani ovat edelleen yhdessä, lapsuudessa matkusteltiin, harrastettiin ja oltiin yhdessä perheenä, aikuisena olen aina saanut helposti töitä ja uusia ystäviä, korkeakouluttautunut ja löytänyt ihanan aviomiehen nuorena. Minua on kannustettu ja tuettu sumeilematta lapsuudesta aikuisuuteen. Olen ja olen aina ollut onnellinen.

Ekan kerran heräsin maailman epäreiluuteen, kun lastenkodissa asunut luokkakaverini avautui yläkoulussa elämästään. Hänen isänsä oli r a i s k annut hänet kun hän oli lapsi. Äitinsä käytti aineita ja paneskeli sekavia miesseuralaisiaan avoimesti päiväsaikaan olohuoneen sohvalla hänen silmiensä alla. Ruokaa hän etsi siskonsa kanssa usein roskiksista, kunnes vihdoin pääsi lastenkotiin. Eikä sekään ihan ongelmaton koti ole kellekään, kuten kaikki tietävät.

Kun myöhemmin kuulin kys. tyypin olevan huumekoukussa, tunsin vain syvää ymmärrystä. Tuskin itse olisin tuollaisen lapsuuden jälkeen edes hengissä.

Nykyään hän on kuivilla ja äiti.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kyllä, täysin ja itse aiheutti. Enemmän ihmettelen sitä, mitä 100 rappionarkkaria tekee ilmaisasunnoissa Töölössä ihmisten parissa?

EIkö nuo kotiolot ole sinusta yhtään syyllinen? Jos lapset veteävät huumeita, niin en kyllä syyttäisi siitä lapsia vaan niitä aikuisia jotka sen mahdollistaa.

Tästä syystä neulojenvaihtopisteillä ja käyttöhuoneiden ym yhteydessä pitäisi narkkareille ja alkoholisteille tyrkyttää kierukkaa tai johtojen katkaisua vastineeksi muista palveluista. Minua ei pätkääkään kiinnosta mitkään moraaliset näkökulmat asiaan. Ihan vaan taloudelliset.

 

Suomeen syntyy vuosittain tuhansia vammautuneita lapsia joilla on vielä iso riski ajautua käyttäjäksi itsekin.

 

Tälle pitäisi laittaa stoppi. 

Suomella ei ole enää varaa vaan hyssytellä ja moralisoida ja puolustaa narkkareiden ja alkkisten ihmisoikeuksia  ja pyörittää tätä viina- ja huumesirkusta 8 miljardilla vuosittain.

Puhut aivan täyttä paaaaskaa. Suomessa ei todellakaan synny "vuosittain tuhansia vammautuneita lapsia joilla on iso riski ajautua käyttäjiksi itsekin". Mistä te oikein revitte näitä juttuja?

FASD (fetal alcohol spectrum disorders) tarkoittaa alkoholin aiheuttamien sikiövaurioiden laajaa kirjoa. 

FASD lapsia arvioidaan syntyvän vuosittan  jopa 3 000 lasta tai n. 4 -7% vastasyntyneistä. Luku on karkea arvio.

FASD käsittää laajan kirjon erilaisia alkoholin sikiölle aiheuttamia vaurioita epämuodostuneista kasvonpiirteistä ja ylimääräisistä sormista hermoston vaurioihin.

Oireet voivat näkyä myös esim. oppimisvaikeuksina, muistihäiriöinä ja tunteiden säätelyn haasteina ilman ulkoisia kasvonpiirteitä.

Sitten on vielä huumeiden käyttäjien synnyttämien lasten häiriöt NAS / NOWS jotka liittyvät vastasyntyneiden vieroitusoireisiin. Muita myöhemmin ilmeneviä vaurioita ei tarkaan tiedetä.

Suomi ja Saksa ovat näisden FASD-lapsien määrässä maailman kärkeä. Esim. Japanissa ilmiö on hyvin harvinainen.

Se on siis ongelma jota voitasiin yrittää vähentää. 

Pelkästään FASD-lasten hoitoon ja tukeen läpi elämän kuluu Suomessa satoja miljoonia vuosittain. Koko alkoholiongelman hoitoon käytetään arviolta 8 miljardia vuosittain.

Se on tässä taloustilanteessa aivan liikaa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Sellaisiakin tapauksia on, ettei kotioloissa eikä taustassa ole mitään ihmeellistä tai erityistä vikaa. Henkilö on jopa saattanut aloittaa opinnot yliopistossa. Sitten hän on voinut bileissä maistaa jotain, ja siitä asiat ovat vähitellen lähteneet kehkeytymään. Riittää, että ihmisellä on taipumus addiktoitua. Se voi kohdistua tupakkaan, alkoholiin tai kannabikseen. Kaikilla ei tätä taipumusta ole.

Niin, mutta omat valinnat voi silti tehdä, eikä vain uhriutua, et kun on pskat geenit, nih, ja et sä et voi tietää...

 

Minun sukuni on täynnä addikteja, mun lapsuus oli lasinen ja piikillinen ja täynnä väkivaltaa, fyysistä ja henkistä. Minä ja sisareni kuitenkin selvittiin siitä ihan tolkun ihmisiksi. Kouluttauduttiin yhteiskunnan tuella ja töitä tehden (onneksi se oli 80-luvulla vielä mahdollista) ja toisiamme auttaen. Kellään meistä ei ole sen kummempia ongelmia, noh, minä pelaan nettipokeria, kai siitäkin voi tulla addiktio, mutta minäpä en pelaakaan oikealla rahalla.

 

Mitä haluan sanoa? Sen, että silloin penskana, kun sitä valkoroskameininkiä katsoi ja siinä joutui elämään, tiedostin jo hyvin varhain, että olen perinyt samat geenit, ja että en ala lottoamaan sen kanssa, että jäänköhän huumeisiin koukkuun vai en. Tiesin että mitä tod.näk. jäisin. Joten jätin kovat huumeet kokeilematta, SE ON valinta. Ei kaverien painostus, ei heidän esimerkki painanut minun vaa'assa yhtään mitään, mutta lapsuudenkodin esimerkki on jäänyt lähtemättömästi mieleen, sellaista elämää en halunnut.

Tämä on aina mielenkiintoista, kuinka vaikeatkin lähtökohdat elämäänsä saanut ihminen kääntyy ajatusmaailmaltaan siihen suuntaan, että kaikki on aina ihmisen omaa ansiota niin hyvässä kuin pahassa. Ei kyetä näkemään sitä, kuinka oma elämä on täynnä pieniä käännekohtia, jotka olisivat voineet kuljettaa ihan eri suuntaan. Saati sitä, että oma kokemus ei ole koskaan täysin verrattavissa kenenkään toisen kokemukseen.

Kasvoin myös siskoni kanssa väkivaltaisessa päihdekodissa, missä vanhempien sekopäinen käytös oli meille todella hajottavaa ja traumatisoivaa. Meillä oli kuitenkin elämämme ensimmäisinä vuosina tukena isoäiti, joten emme joutuneet elämään elämämme alkua täysin vailla turvallista aikuista. Sillä, että joku huolehti meistä kun olimme aivan pieniä, oli valtava merkitys myöhempään elämäämme. Kuten myös sillä, että meillä siskon kanssa oli aina toisemme. Kun jouduimme huonoon sijaiskotiin mummon kuoltua, olimme toistemme tukena ja koimme välittämistä ja rakkautta toisiltamme. Puhumattakaan siitä, että kun teininä kuljimme niissä huonoissa porukoissa, huolehdimme myös silloin toisistamme.

Isoin tekijä siihen, että meistä tuli lopulta koulut käyneitä, vakitöissä vuosia olleita, asuntolainaa lyhentäviä "kunnon kansalaisia" on varmasti se, että kumpikaan meistä ei selvästi ole perinyt addiktiogeenejä. Geenithän periytyvät lopulta melko mielivaltaisesti, eikä molempien vanhempien addiktiotaipumus tarkoita automaattisesti sen peritymistä lapsille. Me elimme hyvin kostean milleniaalinuoruuden ja kumpikin meistä kokeili lukuisia eri huumeitakin nuoruudessamme. Siltikään kummastakaan meistä ei tullut addiktia. Toki addiktio voi puhjeta vielä myöhemminkin, mutta kuten päihdeasiantuntija Antti Hupli on monesti todennut, jos kokeiluista huolimatta addiktio ei ole puhjennut 40:neen ikävuoteen mennessä, todennäköisyys addiktoitumiselle on melko pieni.

Kaikkea kanssa. Että addiktio on muka joku sairaus, joka "puhkeaa". Eihän se puhkea, jos ei ikinä sitä ensimmäistä ryyppyä tai huumeannosta ota.

(Päihde)addiktio on sairaus, jonka oire on päihteiden käyttö. Addikti voi olla, vaikka ei käyttäisi yhtään mitään.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Monista tämän ketjun kirjoituksista paistaa kaksi asiaa.

Ensinnäkin se, kuinka ymmärtämättömiä monet ovat sen suhteen, millainen sairaus päihdeongelma on ja millaista apua siihen on saatavissa. Eikä siinä mitään, ei kaikkien tarvitse olla perehtyneitä joka asiaan, mutta jos aikoo esittää asiasta mielipiteitä, jonkinlainen perehtyneisyys kyllä täytyisi olla. Muuten ne mielipiteet ovat vain järjetöntä ja mölinää, jossa ideana on keskustelun sijasta vain yrittää keksiä mahdollisimman raflaavia kommentteja.

Toisena se, että kuinka surullista oman elämän täytyy olla, että se ryhmä jota kohtaa kokee ylemmyydentunnetta, on rapanistit? Jos paremmuutta kokee vertaamalla itseään katuojassa makaavaan, ei ole itsekään kovin korkealla.

Siinä vedit nyt kyllä mutkat suoriksi.

Ei tarvitse olla päihdelääkäri nähdäkseen omalla asuinalueellaan tai yleisissä tiloissa huumeidenkäyttäjien vaikutuksen kaupunkikuvaan.

Eikä mielipiteensä sanominen ole mitään ylemmyydentunnetta, paitsi ehkä niiden mielestä, jotka pelaavat kateuskortin joka asiaan kun eivät mitään muuta osaa.

Kasva nyt jo aikuiseksi.

Huomauttaisin, että luetun ymmärtäminen on kirjallisesti käytävän keskustelun lähtövaatimus. 

Up

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kyllä. Kotiolot voivat olla vaikka mitä, mutta kukaan ei pakota ottamaan huumeita. Valinta mitä elämässä tekee on täysin vapaaehtoinen. Voi valita myös toisin. Joka päivä.

Kyllä monet ihmiset on pakotettu käyttämään huumeita, sitä tapahtuu jatkuvasti.

Käsittääkseni tässä tapauksessa ei kukaan pakottanut.

Voi olla kuitenkin painostettu. Jotkut naiset joutuvat käyttämään huumeita väkivaltaisen miehen painostamana.

Aikuiset naiset vastaavat itse huumeidenkäytöstään ja parisuhteistaan. Alkaa kyllästyttää tämä jatkuva uhrinarratiivi, aivan kuin naiset olisivat jotain holhottavia lapsia, jotka vaan ajautuvat suhteisiin väkivaltaisten huumeidenkäyttäjien kanssa.

Niin kauan kun huumeet on laittomia niin valtio ottaa vastuun. Jos ihminen saa käsiinsä laittomia tuotteita, niin se on valtion syy ja on epäonnistuttu huumepolitiikassa ja ihmisiä on suojeltu väärin. Alkoholin kanssa on toisin. Aine on laillista ja vastuu on ihmisellä itsellään