Lue keskustelun säännöt.
Olin lapsena perheen vastuunkantaja, nyt minut suljetaan ulkopuolelle
27.07.2026 |
Olin esikoislapsena perheen vastuunkantaja, kun vanhempien yhteinen aika kotona meni väkivaltaiseen riitelyyn. Siivosin, laitoin ruokaa, lohdutin huolestuneita nuorempia sisaruksia.
Nyt aikuisena huomaan muiden puuhailevan yhdessä porukalla vaikka mitä mukavaa. Minun tapaamiseni (myös vanhemmat) halutaan hoitaa tulemalla kylään kahville tai syömään kertomaan niistä tekemisistä muiden kanssa.
Olen toki vanhin lapsi, mutta ikäero nuorempiin sisaruksiin ei ole loppujen lopuksi kovin suuri.
Kai ihmiset kuitenkin viihtyvät seurassa, kun heitä ei meinaa saada kylästä millään lähtemään. Itse en vain tahdo lähes koko päivän kestitsemistä kotona jaksaa, joten olen nykyään usein kieltäytynyt kun joku yrittää kutsua itse itsensä kylään.
Miksi perheessä minulle on langennut tällainen rooli? Ei tunnu mukavalta ja olen alkanut miettiä kannattaako sukulaisten kanssa ylipäätään olla tekemisissä, kun kivat jutut tehdään muiden kanssa ja minä saan vain kuunnella ja kestitä.
Kommentit (304)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Välillä minusta tuntuu siltä, että nuoremmat sisarukset ovat suhteellisen hyvin unohtaneet millaista kotona oli, koska minä olin siellä lohduttamassa heitä. Vaikka vanhemmat olivat arvaattomia, ehkä se ei sitten tuntunut niin pahalta kun oli vanhempi sisarus suojelemassa ja huolehtimassa. Minusta taas ei huolehtinut kukaan.
Kun yritti kertoa joitakin kertoja puhua perheen olosuhteista ulkopuolisille aikuisille, tuli vähättelyä että aikuisilla on stressiä jne. Näin jälkikäteen tuntuu ihan käsittämättömältä ettei kukaan aikuinen ottanut lapsen huolta tosissaan ilmeisesti sen takia, kun kyse oli keskiluokkaisesta perheestä.
Olet siis ollut nuoremmille sisaruksille turvallisen aikuisen korvike ja puskuri heidän ja vanhempien välillä. He siis muistavat teidän lapsuuden ihan erilaisena kuin sinä. Nyt se huolehtijan rooli on edelleen sinulla, sinun luoksesi tullaan kun halutaan tulla valmiiseen pöytään, sellaisenhan olet tavallaan jo lapsena heille mahdollistanut. Suosittelen terapiakäyntejä jos suinkin on varaa. Sun ei enää tarvitse puskuroida ja hoivata ja huolehtia.
Olen käynyt aiemmin terapiassa, mutta en saanut siitä niin paljon apua kuin toivoin. Osa ammattilaisella käynneistä on ollut suorastaan aika traumatisoivia.
Terapeutteja ei yleensä ole kovin paljon vapaana ja on suuri onni, jos löydät sellaisen jonka kanssa työskentely toimii.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Välillä minusta tuntuu siltä, että nuoremmat sisarukset ovat suhteellisen hyvin unohtaneet millaista kotona oli, koska minä olin siellä lohduttamassa heitä. Vaikka vanhemmat olivat arvaattomia, ehkä se ei sitten tuntunut niin pahalta kun oli vanhempi sisarus suojelemassa ja huolehtimassa. Minusta taas ei huolehtinut kukaan.
Kun yritti kertoa joitakin kertoja puhua perheen olosuhteista ulkopuolisille aikuisille, tuli vähättelyä että aikuisilla on stressiä jne. Näin jälkikäteen tuntuu ihan käsittämättömältä ettei kukaan aikuinen ottanut lapsen huolta tosissaan ilmeisesti sen takia, kun kyse oli keskiluokkaisesta perheestä.
Olet siis ollut nuoremmille sisaruksille turvallisen aikuisen korvike ja puskuri heidän ja vanhempien välillä. He siis muistavat teidän lapsuuden ihan erilaisena kuin sinä. Nyt se huolehtijan rooli on edelleen sinulla, sinun luoksesi tullaan kun halutaan tulla valmiiseen pöytään, sellaisenhan olet tavallaan jo lapsena heille mahdollistanut. Suosittelen terapiakäyntejä jos suinkin on varaa. Sun ei enää tarvitse puskuroida ja hoivata ja huolehtia.
Olen käynyt aiemmin terapiassa, mutta en saanut siitä niin paljon apua kuin toivoin. Osa ammattilaisella käynneistä on ollut suorastaan aika traumatisoivia.
Terapeutteja ei yleensä ole kovin paljon vapaana ja on suuri onni, jos löydät sellaisen jonka kanssa työskentely toimii.
Mihin tuossa terapiaa tarvitaan? 1) Aloittaja on aikuinen ihminen ja voi aivan itse määritellä oman roolinsa ja kuinka paljon kestitsee. 2) jos muut näyttävät pitävän hauskaa keskenään, niin 2a) aloittaja vain luulee niin 2b) muiden mielestä aloittaja pilaa hauskanpidon. No ehkä kohtaan 3: miksi ilmeisesti vanhemmanpuoleinen henkilö roikkuu kiinni lapsuusperheessään. Missä oma perhe, omat ystävät ja oma elämä?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Välillä minusta tuntuu siltä, että nuoremmat sisarukset ovat suhteellisen hyvin unohtaneet millaista kotona oli, koska minä olin siellä lohduttamassa heitä. Vaikka vanhemmat olivat arvaattomia, ehkä se ei sitten tuntunut niin pahalta kun oli vanhempi sisarus suojelemassa ja huolehtimassa. Minusta taas ei huolehtinut kukaan.
Kun yritti kertoa joitakin kertoja puhua perheen olosuhteista ulkopuolisille aikuisille, tuli vähättelyä että aikuisilla on stressiä jne. Näin jälkikäteen tuntuu ihan käsittämättömältä ettei kukaan aikuinen ottanut lapsen huolta tosissaan ilmeisesti sen takia, kun kyse oli keskiluokkaisesta perheestä.
Olet siis ollut nuoremmille sisaruksille turvallisen aikuisen korvike ja puskuri heidän ja vanhempien välillä. He siis muistavat teidän lapsuuden ihan erilaisena kuin sinä. Nyt se huolehtijan rooli on edelleen sinulla, sinun luoksesi tullaan kun halutaan tulla valmiiseen pöytään, sellaisenhan olet tavallaan jo lapsena heille mahdollistanut. Suosittelen terapiakäyntejä jos suinkin on varaa. Sun ei enää tarvitse puskuroida ja hoivata ja huolehtia.
Olen käynyt aiemmin terapiassa, mutta en saanut siitä niin paljon apua kuin toivoin. Osa ammattilaisella käynneistä on ollut suorastaan aika traumatisoivia.
Terapeutteja ei yleensä ole kovin paljon vapaana ja on suuri onni, jos löydät sellaisen jonka kanssa työskentely toimii.
Mihin tuossa terapiaa tarvitaan? 1) Aloittaja on aikuinen ihminen ja voi aivan itse määritellä oman roolinsa ja kuinka paljon kestitsee. 2) jos muut näyttävät pitävän hauskaa keskenään, niin 2a) aloittaja vain luulee niin 2b) muiden mielestä aloittaja pilaa hauskanpidon. No ehkä kohtaan 3: miksi ilmeisesti vanhemmanpuoleinen henkilö roikkuu kiinni lapsuusperheessään. Missä oma perhe, omat ystävät ja oma elämä?
Jaha, paikalle osui palstaterapeutti. En maksa palveluistasi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minä en jaksa isosiskoani, koska hän on aina olevinaan yläpuolellani, sekaantuu ja määräilee. Hänelle annettiin jo lapsuudenkodissa liikaa valtaa, eikä hän osaa olla tasa-arvoinen.
Miten lapselle voidaan antaa valtaa?
Hän päätti melkein kaikesta, remonteista muiden lasten kouluvalintoihin. En minä tiedä miten se sellaiseksi ajautui. Äitini laiska marisija.
Mitä isäsi ja äitisi tekivät? Ei mitään?
Traumojen pitkäaikaiset vaikutukset ihmisten elämään hahmotetaan huonosti. Yleisesti tunnutaan ajattelevan trauman olevan vain jokin yksittäinen ikävä tilanne, joka sillä hetkellä ehkä tuntuu pahalta, mutta josta pitäisi nopeasti päästä yli.
Mutta entä kun niitä traumaattisia tilanteita on paljon eivätkä muut oikein ymmärrä sitä että ne voivat tämän ihmisen käytöksessä näkyä? Välttämättä edes terapeutilla ei ole valmiuksia toimia traumatisoituneen tukena, jos hän ei omaa ahdistustaan toisen tilanteen takia osaa käsitellä.
Pahimmillaan terapia menee sellaiseksi potilaan pintapuoliseksi tsemppaamiseksi ja traumatisoitunut kokee olevansa entistä yksinäisempi, kun edes terapiassa ei jakseta häntä kuunnella.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Välillä minusta tuntuu siltä, että nuoremmat sisarukset ovat suhteellisen hyvin unohtaneet millaista kotona oli, koska minä olin siellä lohduttamassa heitä. Vaikka vanhemmat olivat arvaattomia, ehkä se ei sitten tuntunut niin pahalta kun oli vanhempi sisarus suojelemassa ja huolehtimassa. Minusta taas ei huolehtinut kukaan.
Kun yritti kertoa joitakin kertoja puhua perheen olosuhteista ulkopuolisille aikuisille, tuli vähättelyä että aikuisilla on stressiä jne. Näin jälkikäteen tuntuu ihan käsittämättömältä ettei kukaan aikuinen ottanut lapsen huolta tosissaan ilmeisesti sen takia, kun kyse oli keskiluokkaisesta perheestä.
Olet siis ollut nuoremmille sisaruksille turvallisen aikuisen korvike ja puskuri heidän ja vanhempien välillä. He siis muistavat teidän lapsuuden ihan erilaisena kuin sinä. Nyt se huolehtijan rooli on edelleen sinulla, sinun luoksesi tullaan kun halutaan tulla valmiiseen pöytään, sellaisenhan olet tavallaan jo lapsena heille mahdollistanut. Suosittelen terapiakäyntejä jos suinkin on varaa. Sun ei enää tarvitse puskuroida ja hoivata ja huolehtia.
Olen käynyt aiemmin terapiassa, mutta en saanut siitä niin paljon apua kuin toivoin. Osa ammattilaisella käynneistä on ollut suorastaan aika traumatisoivia.
Terapeutteja ei yleensä ole kovin paljon vapaana ja on suuri onni, jos löydät sellaisen jonka kanssa työskentely toimii.
Mihin tuossa terapiaa tarvitaan? 1) Aloittaja on aikuinen ihminen ja voi aivan itse määritellä oman roolinsa ja kuinka paljon kestitsee. 2) jos muut näyttävät pitävän hauskaa keskenään, niin 2a) aloittaja vain luulee niin 2b) muiden mielestä aloittaja pilaa hauskanpidon. No ehkä kohtaan 3: miksi ilmeisesti vanhemmanpuoleinen henkilö roikkuu kiinni lapsuusperheessään. Missä oma perhe, omat ystävät ja oma elämä?
Osta utelias kyylä Seiska jos haluat päästä tirkistelemään muiden elämiä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Terapeutti käski sanoa puhelinta pitkin tulevien energiasyöppöjen soittaessa rehellisesti : " Nyt mä en jaksa yhtään jutella. Mutta heippa sulle".
Oletko toiminut noin? Miten on reagoitu?
Minusta vain joskus tuntui terapiassa kuin terapeutti olisi suhtautunut elämääni kuin stand up-komediaan. Tuli hymyillen kaikenlaisia vinkkejä miten voi sanoa jonkin napakan loppukaneetin jollekin, mutta hyvin vähän oli pohdintaa siitä miten ihmissuhteessa toimia sitten siitä eteenpäin.
Jos minua yritetään tunkea yhä uudelleen rooliin, johon en halua, pidän etäisyyttä jos ei kieltäytymistä muuten kuunnella. Onnistuu aikuiselta, ei niinkään lapselta joka ei välttämättä vielä edes ymmärrä että häntä kohtaan toimitaan väärin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Traumojen pitkäaikaiset vaikutukset ihmisten elämään hahmotetaan huonosti. Yleisesti tunnutaan ajattelevan trauman olevan vain jokin yksittäinen ikävä tilanne, joka sillä hetkellä ehkä tuntuu pahalta, mutta josta pitäisi nopeasti päästä yli.
Mutta entä kun niitä traumaattisia tilanteita on paljon eivätkä muut oikein ymmärrä sitä että ne voivat tämän ihmisen käytöksessä näkyä? Välttämättä edes terapeutilla ei ole valmiuksia toimia traumatisoituneen tukena, jos hän ei omaa ahdistustaan toisen tilanteen takia osaa käsitellä.
Pahimmillaan terapia menee sellaiseksi potilaan pintapuoliseksi tsemppaamiseksi ja traumatisoitunut kokee olevansa entistä yksinäisempi, kun edes terapiassa ei jakseta häntä kuunnella.
Sanoiko aloittaja olevansa traumatisoitunut?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Terapeutti käski sanoa puhelinta pitkin tulevien energiasyöppöjen soittaessa rehellisesti : " Nyt mä en jaksa yhtään jutella. Mutta heippa sulle".
Oletko toiminut noin? Miten on reagoitu?
Minusta vain joskus tuntui terapiassa kuin terapeutti olisi suhtautunut elämääni kuin stand up-komediaan. Tuli hymyillen kaikenlaisia vinkkejä miten voi sanoa jonkin napakan loppukaneetin jollekin, mutta hyvin vähän oli pohdintaa siitä miten ihmissuhteessa toimia sitten siitä eteenpäin.
Jos minua yritetään tunkea yhä uudelleen rooliin, johon en halua, pidän etäisyyttä jos ei kieltäytymistä muuten kuunnella. Onnistuu aikuiselta, ei niinkään lapselta joka ei välttämättä vielä edes ymmärrä että häntä kohtaan toimitaan väärin.
Terapeutti voi olla asiakkaalle aika iso auktoriteetti ja jos terapiasta ei ole aiempaa kokemusta, niin sitä saattaa helposti ajatella että tällaista tämän kai kuuluukin olla. Kynnys väittää terapeutille vastaan voi olla korkea mikäli terapeutti ei rohkaise asiakasta antamaan palautetta.
Rajattomasta perheestä tulevien asiakkaiden kohdalla terapeutin pitäisi ymmärtää ettei aiempi ympäristö välttämättä ole tarjonnut minkäänlaista tukea rajojen asettamiselle ja kuunnella asiakasta erityisen herkällä korvalla, jotta ne rajat vähitellen vahvistuisivat terapiasuhteessa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Traumojen pitkäaikaiset vaikutukset ihmisten elämään hahmotetaan huonosti. Yleisesti tunnutaan ajattelevan trauman olevan vain jokin yksittäinen ikävä tilanne, joka sillä hetkellä ehkä tuntuu pahalta, mutta josta pitäisi nopeasti päästä yli.
Mutta entä kun niitä traumaattisia tilanteita on paljon eivätkä muut oikein ymmärrä sitä että ne voivat tämän ihmisen käytöksessä näkyä? Välttämättä edes terapeutilla ei ole valmiuksia toimia traumatisoituneen tukena, jos hän ei omaa ahdistustaan toisen tilanteen takia osaa käsitellä.
Pahimmillaan terapia menee sellaiseksi potilaan pintapuoliseksi tsemppaamiseksi ja traumatisoitunut kokee olevansa entistä yksinäisempi, kun edes terapiassa ei jakseta häntä kuunnella.
Sanoiko aloittaja olevansa traumatisoitunut?
Miten voisin olla olematta traumatisoitunut? Luit varmaan aloituksen.
Vierailija kirjoitti:
Unohdin mainita,. että soittavathan vanhemmat minulle välillä myös niitä puheluja, joissa ovat kovasti huolissaan miten joku sisaruksistani pärjää. Minun pärjäämisestäni ei olla oltu ikinä huolissaan, kotoa sain lähteä tyhjin käsin.
Viimeisen puhelun jälkeen päädyin estämään vanhemman, kun olen niin uupunut tähän, että vanhempi purkaa aina huoliaan minulle. On tehnyt niin lapsesta asti.
Kuulostaa osittain tutulta. Eräs sukulaistyttö on kokenut hieman samaa eli sai lähteä kotoa tyhjin käsin eikä ole enää ainoan elossa olevan vanhempansa kanssa tekemisissä ollut enää vuosiin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Unohdin mainita,. että soittavathan vanhemmat minulle välillä myös niitä puheluja, joissa ovat kovasti huolissaan miten joku sisaruksistani pärjää. Minun pärjäämisestäni ei olla oltu ikinä huolissaan, kotoa sain lähteä tyhjin käsin.
Viimeisen puhelun jälkeen päädyin estämään vanhemman, kun olen niin uupunut tähän, että vanhempi purkaa aina huoliaan minulle. On tehnyt niin lapsesta asti.
Kuulostaa osittain tutulta. Eräs sukulaistyttö on kokenut hieman samaa eli sai lähteä kotoa tyhjin käsin eikä ole enää ainoan elossa olevan vanhempansa kanssa tekemisissä ollut enää vuosiin.
mitä siis oikeasti tRKOITTAA "LÄHTEÄ KOTOA TYHJIN KÄSIN"?
Aidosti kysyn, en ymmärrä. Siis sitäkö ettei annettu mitään nuoren mukaan, vaikkapa pyyhettä tai vaatetta,tms.kun hän muutti omilleen, Vai jotain muuta, elämän "evästä" keinoja selvitä elämästä?
Tuskin kaikki muutkaan on kotoaan valmista uutta omaa kotia saaneet. Muutettiin kalustettuun opiskelijasoluun, eikä sinne voinut muuta tuoda. Lautasia, joo, mutta ei edes kahvinkeitintä. Se on normaalia.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Terapeutti käski sanoa puhelinta pitkin tulevien energiasyöppöjen soittaessa rehellisesti : " Nyt mä en jaksa yhtään jutella. Mutta heippa sulle".
Oletko toiminut noin? Miten on reagoitu?
Minusta vain joskus tuntui terapiassa kuin terapeutti olisi suhtautunut elämääni kuin stand up-komediaan. Tuli hymyillen kaikenlaisia vinkkejä miten voi sanoa jonkin napakan loppukaneetin jollekin, mutta hyvin vähän oli pohdintaa siitä miten ihmissuhteessa toimia sitten siitä eteenpäin.
Jos minua yritetään tunkea yhä uudelleen rooliin, johon en halua, pidän etäisyyttä jos ei kieltäytymistä muuten kuunnella. Onnistuu aikuiselta, ei niinkään lapselta joka ei välttämättä vielä edes ymmärrä että häntä kohtaan toimitaan väärin.
Terapeutti voi olla asiakkaalle aika iso auktoriteetti ja jos terapiasta ei ole aiempaa kokemusta, niin sitä saattaa helposti ajatella että tällaista tämän kai kuuluukin olla. Kynnys väittää terapeutille vastaan voi olla korkea mikäli terapeutti ei rohkaise asiakasta antamaan palautetta.
Rajattomasta perheestä tulevien asiakkaiden kohdalla terapeutin pitäisi ymmärtää ettei aiempi ympäristö välttämättä ole tarjonnut minkäänlaista tukea rajojen asettamiselle ja kuunnella asiakasta erityisen herkällä korvalla, jotta ne rajat vähitellen vahvistuisivat terapiasuhteessa.
Nuo villit terapeutit voi olla täysin ammattitaidottomia. Oliko Valviran hyväksymä Kelan psykoterapeutti, tai kunnan psykologi? Kerrohan.
Toisaalta, jos joku mitä hän on sanonut, on osunutkin johonkin kohtaan mitä et halua nähdä itse, niin siinä on itsetutkiskelun paikka. Eli jos et vaan halua ottaa neuvosta vaaria.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Unohdin mainita,. että soittavathan vanhemmat minulle välillä myös niitä puheluja, joissa ovat kovasti huolissaan miten joku sisaruksistani pärjää. Minun pärjäämisestäni ei olla oltu ikinä huolissaan, kotoa sain lähteä tyhjin käsin.
Viimeisen puhelun jälkeen päädyin estämään vanhemman, kun olen niin uupunut tähän, että vanhempi purkaa aina huoliaan minulle. On tehnyt niin lapsesta asti.
Kuulostaa osittain tutulta. Eräs sukulaistyttö on kokenut hieman samaa eli sai lähteä kotoa tyhjin käsin eikä ole enää ainoan elossa olevan vanhempansa kanssa tekemisissä ollut enää vuosiin.
mitä siis oikeasti tRKOITTAA "LÄHTEÄ KOTOA TYHJIN KÄSIN"?
Aidosti kysyn, en ymmärrä. Siis sitäkö ettei annettu mitään nuoren mukaan, vaikkapa pyyhettä tai vaatetta,tms.kun hän muutti omilleen, Vai jotain muuta, elämän "evästä" keinoja selvitä elämästä?
Tuskin kaikki muutkaan on kotoaan valmista uutta omaa kotia saaneet. Muutettiin kalustettuun opiskelijasoluun, eikä sinne voinut muuta tuoda. Lautasia, joo, mutta ei edes kahvinkeitintä. Se on normaalia.
Hyvin harvassa taitavat olla kalustetut opiskelijasolut. Suurin osa asunnoista on tyhjiä. Jos opiskelijalla ei ole ennakkoon säästöjä, vanhempi ei rahoita hankintoja tai anna kotoa jotain mukaan, niin sitten ollaan tyhjässä kämpässä ilman lamppua, pöytää tai kattilaa. Onnea vain sitten opiskelijaelämään!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Terapeutti käski sanoa puhelinta pitkin tulevien energiasyöppöjen soittaessa rehellisesti : " Nyt mä en jaksa yhtään jutella. Mutta heippa sulle".
Oletko toiminut noin? Miten on reagoitu?
Minusta vain joskus tuntui terapiassa kuin terapeutti olisi suhtautunut elämääni kuin stand up-komediaan. Tuli hymyillen kaikenlaisia vinkkejä miten voi sanoa jonkin napakan loppukaneetin jollekin, mutta hyvin vähän oli pohdintaa siitä miten ihmissuhteessa toimia sitten siitä eteenpäin.
Jos minua yritetään tunkea yhä uudelleen rooliin, johon en halua, pidän etäisyyttä jos ei kieltäytymistä muuten kuunnella. Onnistuu aikuiselta, ei niinkään lapselta joka ei välttämättä vielä edes ymmärrä että häntä kohtaan toimitaan väärin.
Terapeutti voi olla asiakkaalle aika iso auktoriteetti ja jos terapiasta ei ole aiempaa kokemusta, niin sitä saattaa helposti ajatella että tällaista tämän kai kuuluukin olla. Kynnys väittää terapeutille vastaan voi olla korkea mikäli terapeutti ei rohkaise asiakasta antamaan palautetta.
Rajattomasta perheestä tulevien asiakkaiden kohdalla terapeutin pitäisi ymmärtää ettei aiempi ympäristö välttämättä ole tarjonnut minkäänlaista tukea rajojen asettamiselle ja kuunnella asiakasta erityisen herkällä korvalla, jotta ne rajat vähitellen vahvistuisivat terapiasuhteessa.
Nuo villit terapeutit voi olla täysin ammattitaidottomia. Oliko Valviran hyväksymä Kelan psykoterapeutti, tai kunnan psykologi? Kerrohan.
Toisaalta, jos joku mitä hän on sanonut, on osunutkin johonkin kohtaan mitä et halua nähdä itse, niin siinä on itsetutkiskelun paikka. Eli jos et vaan halua ottaa neuvosta vaaria.
Ihan pätevyyden omaava terapeutti oli. Kyllä sen ajan myötä tunnistaa mikäli terapiassa mennään jatkuvasti metsään eikä kyse ole mistään kasvusta epämukavuusalueella, vaan siitä ettei terapeutti ole kykene huomioimaan asiakastaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Unohdin mainita,. että soittavathan vanhemmat minulle välillä myös niitä puheluja, joissa ovat kovasti huolissaan miten joku sisaruksistani pärjää. Minun pärjäämisestäni ei olla oltu ikinä huolissaan, kotoa sain lähteä tyhjin käsin.
Viimeisen puhelun jälkeen päädyin estämään vanhemman, kun olen niin uupunut tähän, että vanhempi purkaa aina huoliaan minulle. On tehnyt niin lapsesta asti.
Kuulostaa osittain tutulta. Eräs sukulaistyttö on kokenut hieman samaa eli sai lähteä kotoa tyhjin käsin eikä ole enää ainoan elossa olevan vanhempansa kanssa tekemisissä ollut enää vuosiin.
mitä siis oikeasti tRKOITTAA "LÄHTEÄ KOTOA TYHJIN KÄSIN"?
Aidosti kysyn, en ymmärrä. Siis sitäkö ettei annettu mitään nuoren mukaan, vaikkapa pyyhettä tai vaatetta,tms.kun hän muutti omilleen, Vai jotain muuta, elämän "evästä" keinoja selvitä elämästä?
Tuskin kaikki muutkaan on kotoaan valmista uutta omaa kotia saaneet. Muutettiin kalustettuun opiskelijasoluun, eikä sinne voinut muuta tuoda. Lautasia, joo, mutta ei edes kahvinkeitintä. Se on normaalia.
Hyvin harvassa taitavat olla kalustetut opiskelijasolut. Suurin osa asunnoista on tyhjiä. Jos opiskelijalla ei ole ennakkoon säästöjä, vanhempi ei rahoita hankintoja tai anna kotoa jotain mukaan, niin sitten ollaan tyhjässä kämpässä ilman lamppua, pöytää tai kattilaa. Onnea vain sitten opiskelijaelämään!
No tännehän kirjoittelee kaiken ikäiset ihmiset. Esim. keski-ikäiset. Tuo mitä kerroin oli 90-luvulla tyypillistä.Tänäpäivänä on varmasti erilaista. mUtta sen monkuminen ettei saanut omaa heti valmista kotia on naurettavaa. Sossun tehtävä on auttaa jos kotoa ei riitä tavaroita jaettavaksi. Monen koti on köyhä. Pikkuhiljaa voi esim. netistä löytää ilmaiseksi annettavia tavaroita, tai sossut antaa kierrätyskeskukselle maksukortin, saa hakea tarvikkeita. netti (esim. Tori.fi) pursuaa lahjoitettavia tavaroita, kodin esineitä, toki ne menee nopeasti. ENenn vanhaan nuoret itse rakensi morsiusarkkua johon he itse ompeli omat tarpeet poismuuttoa ajatellen, keräsi astioita jne. Onhan se tietysti surullista silti jos ei autettu, mutta joku ristiriitahan siinä on tapahtunut. Sossuun vaan yhteyttä jos on aivan puilla paljailla!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Unohdin mainita,. että soittavathan vanhemmat minulle välillä myös niitä puheluja, joissa ovat kovasti huolissaan miten joku sisaruksistani pärjää. Minun pärjäämisestäni ei olla oltu ikinä huolissaan, kotoa sain lähteä tyhjin käsin.
Viimeisen puhelun jälkeen päädyin estämään vanhemman, kun olen niin uupunut tähän, että vanhempi purkaa aina huoliaan minulle. On tehnyt niin lapsesta asti.
Kuulostaa osittain tutulta. Eräs sukulaistyttö on kokenut hieman samaa eli sai lähteä kotoa tyhjin käsin eikä ole enää ainoan elossa olevan vanhempansa kanssa tekemisissä ollut enää vuosiin.
mitä siis oikeasti tRKOITTAA "LÄHTEÄ KOTOA TYHJIN KÄSIN"?
Aidosti kysyn, en ymmärrä. Siis sitäkö ettei annettu mitään nuoren mukaan, vaikkapa pyyhettä tai vaatetta,tms.kun hän muutti omilleen, Vai jotain muuta, elämän "evästä" keinoja selvitä elämästä?
Tuskin kaikki muutkaan on kotoaan valmista uutta omaa kotia saaneet. Muutettiin kalustettuun opiskelijasoluun, eikä sinne voinut muuta tuoda. Lautasia, joo, mutta ei edes kahvinkeitintä. Se on normaalia.
Tuo tarkoittaa, ettei saanut koskaan tarvittaessa mitään apua kotoa. Toiset sisarrukset muun muassa saivat vanhemmilta ajokortin ja muutakin apua esikoinen ei mitään. Jos rahat syystä tai toisesta hetkellisesti vähissä saatettiin antaa kassillinen ruokaa, mutta se summa piti maksaa taksisin heti, kun oli rahaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Unohdin mainita,. että soittavathan vanhemmat minulle välillä myös niitä puheluja, joissa ovat kovasti huolissaan miten joku sisaruksistani pärjää. Minun pärjäämisestäni ei olla oltu ikinä huolissaan, kotoa sain lähteä tyhjin käsin.
Viimeisen puhelun jälkeen päädyin estämään vanhemman, kun olen niin uupunut tähän, että vanhempi purkaa aina huoliaan minulle. On tehnyt niin lapsesta asti.
Kuulostaa osittain tutulta. Eräs sukulaistyttö on kokenut hieman samaa eli sai lähteä kotoa tyhjin käsin eikä ole enää ainoan elossa olevan vanhempansa kanssa tekemisissä ollut enää vuosiin.
mitä siis oikeasti tRKOITTAA "LÄHTEÄ KOTOA TYHJIN KÄSIN"?
Aidosti kysyn, en ymmärrä. Siis sitäkö ettei annettu mitään nuoren mukaan, vaikkapa pyyhettä tai vaatetta,tms.kun hän muutti omilleen, Vai jotain muuta, elämän "evästä" keinoja selvitä elämästä?
Tuskin kaikki muutkaan on kotoaan valmista uutta omaa kotia saaneet. Muutettiin kalustettuun opiskelijasoluun, eikä sinne voinut muuta tuoda. Lautasia, joo, mutta ei edes kahvinkeitintä. Se on normaalia.
Hyvin harvassa taitavat olla kalustetut opiskelijasolut. Suurin osa asunnoista on tyhjiä. Jos opiskelijalla ei ole ennakkoon säästöjä, vanhempi ei rahoita hankintoja tai anna kotoa jotain mukaan, niin sitten ollaan tyhjässä kämpässä ilman lamppua, pöytää tai kattilaa. Onnea vain sitten opiskelijaelämään!
No tännehän kirjoittelee kaiken ikäiset ihmiset. Esim. keski-ikäiset. Tuo mitä kerroin oli 90-luvulla tyypillistä.Tänäpäivänä on varmasti erilaista. mUtta sen monkuminen ettei saanut omaa heti valmista kotia on naurettavaa. Sossun tehtävä on auttaa jos kotoa ei riitä tavaroita jaettavaksi. Monen koti on köyhä. Pikkuhiljaa voi esim. netistä löytää ilmaiseksi annettavia tavaroita, tai sossut antaa kierrätyskeskukselle maksukortin, saa hakea tarvikkeita. netti (esim. Tori.fi) pursuaa lahjoitettavia tavaroita, kodin esineitä, toki ne menee nopeasti. ENenn vanhaan nuoret itse rakensi morsiusarkkua johon he itse ompeli omat tarpeet poismuuttoa ajatellen, keräsi astioita jne. Onhan se tietysti surullista silti jos ei autettu, mutta joku ristiriitahan siinä on tapahtunut. Sossuun vaan yhteyttä jos on aivan puilla paljailla!
Vanhemmat ovat velvollisia avustamaan opiskelijaa. Rahaa ei tule kuin opintotuki jos hyvätuloiset vanhemmat päättävät etteivät halua nuorta auttaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Unohdin mainita,. että soittavathan vanhemmat minulle välillä myös niitä puheluja, joissa ovat kovasti huolissaan miten joku sisaruksistani pärjää. Minun pärjäämisestäni ei olla oltu ikinä huolissaan, kotoa sain lähteä tyhjin käsin.
Viimeisen puhelun jälkeen päädyin estämään vanhemman, kun olen niin uupunut tähän, että vanhempi purkaa aina huoliaan minulle. On tehnyt niin lapsesta asti.
Kuulostaa osittain tutulta. Eräs sukulaistyttö on kokenut hieman samaa eli sai lähteä kotoa tyhjin käsin eikä ole enää ainoan elossa olevan vanhempansa kanssa tekemisissä ollut enää vuosiin.
mitä siis oikeasti tRKOITTAA "LÄHTEÄ KOTOA TYHJIN KÄSIN"?
Aidosti kysyn, en ymmärrä. Siis sitäkö ettei annettu mitään nuoren mukaan, vaikkapa pyyhettä tai vaatetta,tms.kun hän muutti omilleen, Vai jotain muuta, elämän "evästä" keinoja selvitä elämästä?
Tuskin kaikki muutkaan on kotoaan valmista uutta omaa kotia saaneet. Muutettiin kalustettuun opiskelijasoluun, eikä sinne voinut muuta tuoda. Lautasia, joo, mutta ei edes kahvinkeitintä. Se on normaalia.
Hyvin harvassa taitavat olla kalustetut opiskelijasolut. Suurin osa asunnoista on tyhjiä. Jos opiskelijalla ei ole ennakkoon säästöjä, vanhempi ei rahoita hankintoja tai anna kotoa jotain mukaan, niin sitten ollaan tyhjässä kämpässä ilman lamppua, pöytää tai kattilaa. Onnea vain sitten opiskelijaelämään!
No tännehän kirjoittelee kaiken ikäiset ihmiset. Esim. keski-ikäiset. Tuo mitä kerroin oli 90-luvulla tyypillistä.Tänäpäivänä on varmasti erilaista. mUtta sen monkuminen ettei saanut omaa heti valmista kotia on naurettavaa. Sossun tehtävä on auttaa jos kotoa ei riitä tavaroita jaettavaksi. Monen koti on köyhä. Pikkuhiljaa voi esim. netistä löytää ilmaiseksi annettavia tavaroita, tai sossut antaa kierrätyskeskukselle maksukortin, saa hakea tarvikkeita. netti (esim. Tori.fi) pursuaa lahjoitettavia tavaroita, kodin esineitä, toki ne menee nopeasti. ENenn vanhaan nuoret itse rakensi morsiusarkkua johon he itse ompeli omat tarpeet poismuuttoa ajatellen, keräsi astioita jne. Onhan se tietysti surullista silti jos ei autettu, mutta joku ristiriitahan siinä on tapahtunut. Sossuun vaan yhteyttä jos on aivan puilla paljailla!
Vanhemmat ovat velvollisia avustamaan opiskelijaa. Rahaa ei tule kuin opintotuki jos hyvätuloiset vanhemmat päättävät etteivät halua nuorta auttaa.
Ja opintotukea ei lukiolaisena kotoa asuessa saanut vanhempien tulojen takia. Jos kesätöitä oli, niin niillä rahoilla joutui ostamaan itselleen mitä tarvisi, kun vanhemmat maksoivat vain ruoan ja oppikirjat. Ei ollut mahdollista kerryttää säästöjä ennen omilleen muuttamista.
Olen käynyt aiemmin terapiassa, mutta en saanut siitä niin paljon apua kuin toivoin. Osa ammattilaisella käynneistä on ollut suorastaan aika traumatisoivia.