Lue keskustelun säännöt.
Olin lapsena perheen vastuunkantaja, nyt minut suljetaan ulkopuolelle
27.07.2026 |
Olin esikoislapsena perheen vastuunkantaja, kun vanhempien yhteinen aika kotona meni väkivaltaiseen riitelyyn. Siivosin, laitoin ruokaa, lohdutin huolestuneita nuorempia sisaruksia.
Nyt aikuisena huomaan muiden puuhailevan yhdessä porukalla vaikka mitä mukavaa. Minun tapaamiseni (myös vanhemmat) halutaan hoitaa tulemalla kylään kahville tai syömään kertomaan niistä tekemisistä muiden kanssa.
Olen toki vanhin lapsi, mutta ikäero nuorempiin sisaruksiin ei ole loppujen lopuksi kovin suuri.
Kai ihmiset kuitenkin viihtyvät seurassa, kun heitä ei meinaa saada kylästä millään lähtemään. Itse en vain tahdo lähes koko päivän kestitsemistä kotona jaksaa, joten olen nykyään usein kieltäytynyt kun joku yrittää kutsua itse itsensä kylään.
Miksi perheessä minulle on langennut tällainen rooli? Ei tunnu mukavalta ja olen alkanut miettiä kannattaako sukulaisten kanssa ylipäätään olla tekemisissä, kun kivat jutut tehdään muiden kanssa ja minä saan vain kuunnella ja kestitä.
Kommentit (304)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Terapeutti käski sanoa puhelinta pitkin tulevien energiasyöppöjen soittaessa rehellisesti : " Nyt mä en jaksa yhtään jutella. Mutta heippa sulle".
Oletko toiminut noin? Miten on reagoitu?
Minusta vain joskus tuntui terapiassa kuin terapeutti olisi suhtautunut elämääni kuin stand up-komediaan. Tuli hymyillen kaikenlaisia vinkkejä miten voi sanoa jonkin napakan loppukaneetin jollekin, mutta hyvin vähän oli pohdintaa siitä miten ihmissuhteessa toimia sitten siitä eteenpäin.
Jos minua yritetään tunkea yhä uudelleen rooliin, johon en halua, pidän etäisyyttä jos ei kieltäytymistä muuten kuunnella. Onnistuu aikuiselta, ei niinkään lapselta joka ei välttämättä vielä edes ymmärrä että häntä kohtaan toimitaan väärin.
Terapeutti voi olla asiakkaalle aika iso auktoriteetti ja jos terapiasta ei ole aiempaa kokemusta, niin sitä saattaa helposti ajatella että tällaista tämän kai kuuluukin olla. Kynnys väittää terapeutille vastaan voi olla korkea mikäli terapeutti ei rohkaise asiakasta antamaan palautetta.
Rajattomasta perheestä tulevien asiakkaiden kohdalla terapeutin pitäisi ymmärtää ettei aiempi ympäristö välttämättä ole tarjonnut minkäänlaista tukea rajojen asettamiselle ja kuunnella asiakasta erityisen herkällä korvalla, jotta ne rajat vähitellen vahvistuisivat terapiasuhteessa.
Nuo villit terapeutit voi olla täysin ammattitaidottomia. Oliko Valviran hyväksymä Kelan psykoterapeutti, tai kunnan psykologi? Kerrohan.
Toisaalta, jos joku mitä hän on sanonut, on osunutkin johonkin kohtaan mitä et halua nähdä itse, niin siinä on itsetutkiskelun paikka. Eli jos et vaan halua ottaa neuvosta vaaria.
Ihan pätevyyden omaava terapeutti oli. Kyllä sen ajan myötä tunnistaa mikäli terapiassa mennään jatkuvasti metsään eikä kyse ole mistään kasvusta epämukavuusalueella, vaan siitä ettei terapeutti ole kykene huomioimaan asiakastaan.
no sitten siitä terapeutista voi antaa kriittistä palautetta Valviraan. Eikä niellä kaikkea noin vain ja jäädä katkeroitumaan. Ota vielä nytkin yhteys valviraan ja tee potilasvahinkoilmoitus. Voihan olla ettei se terapeutti ollut aivan kykenevä työhön silloin.Kantele hänestä, jos koko terapia on mennyt metsään ja jouduit keskeyttämään sen. on moni muukin saattanut kannella ja pettyä häneen. Vaadi rahojen palautus epäonnistuneesta palvelusta. Esim. yksi terapeutti oli yli-ikäinen (noin 75v) ja kenties humalassa
Luuletko oikeasti että minulla voimavarat riittävät tuollaisiin prosesseihin?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tässä on tullut paljon erilaisia näkökulmia tärkeään aiheeseen. Ehkä nostaisin omasta kokemuksestani vielä sen (olen samantyyppisiä asioita joutunut käsittelemään), että perheessä, jossa on ylisukupolvisia kokemuksia puuttuvasta aikuisuudesta ja vanhemmuudesta, kenelläkään ei yleensä ole oikein voimavaroja toisten tukijoiksi, kun itse koettaa vain selvitä. Joku lapsista voi yrittää parhaansa (kuten aloittaja) ja uupuu täysin siinä, joku toinen voi hetken ottaa roolin mutta ei jaksa kauaa. Harvoin, ilman ulkopuolista tukea, tällaisen perheen jäsenet lasten aikuistuttuakaan pystyvät ymmärtämään ja tukemaan toisiaan ja näkemään toistensa erilaiset (mutta itse kullekin traumatisoivat) kokemukset, kun omassa tunne-elämässä on vielä oman perheen osalta käsittelemättä oma kokemus. Puhun siis omasta kokemuksestani, en kuvittele tietäväni mitään aloittajan elämästä. Siksi ihmiset, jotka saattavat muille näyttäytyä ihan kypsinä, fiksuina ja empaattisina, voivat olla täysi kyvyttömiä käsittelemään muiden perheenjäsenten kokemuksia tai edes myöntämään, että niitä oli, koska heitä kohtaan tunteet ovat edelleen niitä lapsen/nuoren pelkoa, katkeruutta, vihaa ja surua. Eikä muiden ymmärtämistä/tukemista voi keneltäkään edes edellyttää, jos ei ole ensin itse saanut jotain kautta riittävää ymmärrystä, tukea ja myötätuntoa. Joku sanoi tässä ketjussa että koko perhe on tällöin sairas, kukin omalla tavallaan, ja se pitää hyvin paikkansa. Toivon voimia kaikille, jotka kamppailevat lapsuutensa vaikeuksien kanssa, ja uskoa ja luottamusta siihen, että elämä voi parantua.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Unohdin mainita,. että soittavathan vanhemmat minulle välillä myös niitä puheluja, joissa ovat kovasti huolissaan miten joku sisaruksistani pärjää. Minun pärjäämisestäni ei olla oltu ikinä huolissaan, kotoa sain lähteä tyhjin käsin.
Viimeisen puhelun jälkeen päädyin estämään vanhemman, kun olen niin uupunut tähän, että vanhempi purkaa aina huoliaan minulle. On tehnyt niin lapsesta asti.
Kuulostaa osittain tutulta. Eräs sukulaistyttö on kokenut hieman samaa eli sai lähteä kotoa tyhjin käsin eikä ole enää ainoan elossa olevan vanhempansa kanssa tekemisissä ollut enää vuosiin.
mitä siis oikeasti tRKOITTAA "LÄHTEÄ KOTOA TYHJIN KÄSIN"?
Aidosti kysyn, en ymmärrä. Siis sitäkö ettei annettu mitään nuoren mukaan, vaikkapa pyyhettä tai vaatetta,tms.kun hän muutti omilleen, Vai jotain muuta, elämän "evästä" keinoja selvitä elämästä?
Tuskin kaikki muutkaan on kotoaan valmista uutta omaa kotia saaneet. Muutettiin kalustettuun opiskelijasoluun, eikä sinne voinut muuta tuoda. Lautasia, joo, mutta ei edes kahvinkeitintä. Se on normaalia.
Hyvin harvassa taitavat olla kalustetut opiskelijasolut. Suurin osa asunnoista on tyhjiä. Jos opiskelijalla ei ole ennakkoon säästöjä, vanhempi ei rahoita hankintoja tai anna kotoa jotain mukaan, niin sitten ollaan tyhjässä kämpässä ilman lamppua, pöytää tai kattilaa. Onnea vain sitten opiskelijaelämään!
No tännehän kirjoittelee kaiken ikäiset ihmiset. Esim. keski-ikäiset. Tuo mitä kerroin oli 90-luvulla tyypillistä.Tänäpäivänä on varmasti erilaista. mUtta sen monkuminen ettei saanut omaa heti valmista kotia on naurettavaa. Sossun tehtävä on auttaa jos kotoa ei riitä tavaroita jaettavaksi. Monen koti on köyhä. Pikkuhiljaa voi esim. netistä löytää ilmaiseksi annettavia tavaroita, tai sossut antaa kierrätyskeskukselle maksukortin, saa hakea tarvikkeita. netti (esim. Tori.fi) pursuaa lahjoitettavia tavaroita, kodin esineitä, toki ne menee nopeasti. ENenn vanhaan nuoret itse rakensi morsiusarkkua johon he itse ompeli omat tarpeet poismuuttoa ajatellen, keräsi astioita jne. Onhan se tietysti surullista silti jos ei autettu, mutta joku ristiriitahan siinä on tapahtunut. Sossuun vaan yhteyttä jos on aivan puilla paljailla!
Vanhemmat ovat velvollisia avustamaan opiskelijaa. Rahaa ei tule kuin opintotuki jos hyvätuloiset vanhemmat päättävät etteivät halua nuorta auttaa.
Ennen oli eri tavalla. Nykyään ehkä noin. Enne vanhaan jäätiin kotiin asumaan opintojen ajaksi. Tai elettiin pienellä opintotuella, tai laina päälle. Ei ostettu paljoa sillä.Ei ennen vanhempia voitu vaatia avustmaan n 20 v opikslevaa lasta, nykyään ehkä. Jos lapsi on esim.16-19 kai voidaan vaatia,
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Terapeutti käski sanoa puhelinta pitkin tulevien energiasyöppöjen soittaessa rehellisesti : " Nyt mä en jaksa yhtään jutella. Mutta heippa sulle".
Oletko toiminut noin? Miten on reagoitu?
Minusta vain joskus tuntui terapiassa kuin terapeutti olisi suhtautunut elämääni kuin stand up-komediaan. Tuli hymyillen kaikenlaisia vinkkejä miten voi sanoa jonkin napakan loppukaneetin jollekin, mutta hyvin vähän oli pohdintaa siitä miten ihmissuhteessa toimia sitten siitä eteenpäin.
Jos minua yritetään tunkea yhä uudelleen rooliin, johon en halua, pidän etäisyyttä jos ei kieltäytymistä muuten kuunnella. Onnistuu aikuiselta, ei niinkään lapselta joka ei välttämättä vielä edes ymmärrä että häntä kohtaan toimitaan väärin.
Terapeutti voi olla asiakkaalle aika iso auktoriteetti ja jos terapiasta ei ole aiempaa kokemusta, niin sitä saattaa helposti ajatella että tällaista tämän kai kuuluukin olla. Kynnys väittää terapeutille vastaan voi olla korkea mikäli terapeutti ei rohkaise asiakasta antamaan palautetta.
Rajattomasta perheestä tulevien asiakkaiden kohdalla terapeutin pitäisi ymmärtää ettei aiempi ympäristö välttämättä ole tarjonnut minkäänlaista tukea rajojen asettamiselle ja kuunnella asiakasta erityisen herkällä korvalla, jotta ne rajat vähitellen vahvistuisivat terapiasuhteessa.
Nuo villit terapeutit voi olla täysin ammattitaidottomia. Oliko Valviran hyväksymä Kelan psykoterapeutti, tai kunnan psykologi? Kerrohan.
Toisaalta, jos joku mitä hän on sanonut, on osunutkin johonkin kohtaan mitä et halua nähdä itse, niin siinä on itsetutkiskelun paikka. Eli jos et vaan halua ottaa neuvosta vaaria.
Ihan pätevyyden omaava terapeutti oli. Kyllä sen ajan myötä tunnistaa mikäli terapiassa mennään jatkuvasti metsään eikä kyse ole mistään kasvusta epämukavuusalueella, vaan siitä ettei terapeutti ole kykene huomioimaan asiakastaan.
no sitten siitä terapeutista voi antaa kriittistä palautetta Valviraan. Eikä niellä kaikkea noin vain ja jäädä katkeroitumaan. Ota vielä nytkin yhteys valviraan ja tee potilasvahinkoilmoitus. Voihan olla ettei se terapeutti ollut aivan kykenevä työhön silloin.Kantele hänestä, jos koko terapia on mennyt metsään ja jouduit keskeyttämään sen. on moni muukin saattanut kannella ja pettyä häneen. Vaadi rahojen palautus epäonnistuneesta palvelusta. Esim. yksi terapeutti oli yli-ikäinen (noin 75v) ja kenties humalassa
Luuletko oikeasti että minulla voimavarat riittävät tuollaisiin prosesseihin?
ei sen tarvite prosessi olla. Pyydä potilasasiamiestä tekemään se puolestasi. Lyhyt ja ytimekäks kertomus Valviraan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Unohdin mainita,. että soittavathan vanhemmat minulle välillä myös niitä puheluja, joissa ovat kovasti huolissaan miten joku sisaruksistani pärjää. Minun pärjäämisestäni ei olla oltu ikinä huolissaan, kotoa sain lähteä tyhjin käsin.
Viimeisen puhelun jälkeen päädyin estämään vanhemman, kun olen niin uupunut tähän, että vanhempi purkaa aina huoliaan minulle. On tehnyt niin lapsesta asti.
Kuulostaa osittain tutulta. Eräs sukulaistyttö on kokenut hieman samaa eli sai lähteä kotoa tyhjin käsin eikä ole enää ainoan elossa olevan vanhempansa kanssa tekemisissä ollut enää vuosiin.
mitä siis oikeasti tRKOITTAA "LÄHTEÄ KOTOA TYHJIN KÄSIN"?
Aidosti kysyn, en ymmärrä. Siis sitäkö ettei annettu mitään nuoren mukaan, vaikkapa pyyhettä tai vaatetta,tms.kun hän muutti omilleen, Vai jotain muuta, elämän "evästä" keinoja selvitä elämästä?
Tuskin kaikki muutkaan on kotoaan valmista uutta omaa kotia saaneet. Muutettiin kalustettuun opiskelijasoluun, eikä sinne voinut muuta tuoda. Lautasia, joo, mutta ei edes kahvinkeitintä. Se on normaalia.
Hyvin harvassa taitavat olla kalustetut opiskelijasolut. Suurin osa asunnoista on tyhjiä. Jos opiskelijalla ei ole ennakkoon säästöjä, vanhempi ei rahoita hankintoja tai anna kotoa jotain mukaan, niin sitten ollaan tyhjässä kämpässä ilman lamppua, pöytää tai kattilaa. Onnea vain sitten opiskelijaelämään!
No tännehän kirjoittelee kaiken ikäiset ihmiset. Esim. keski-ikäiset. Tuo mitä kerroin oli 90-luvulla tyypillistä.Tänäpäivänä on varmasti erilaista. mUtta sen monkuminen ettei saanut omaa heti valmista kotia on naurettavaa. Sossun tehtävä on auttaa jos kotoa ei riitä tavaroita jaettavaksi. Monen koti on köyhä. Pikkuhiljaa voi esim. netistä löytää ilmaiseksi annettavia tavaroita, tai sossut antaa kierrätyskeskukselle maksukortin, saa hakea tarvikkeita. netti (esim. Tori.fi) pursuaa lahjoitettavia tavaroita, kodin esineitä, toki ne menee nopeasti. ENenn vanhaan nuoret itse rakensi morsiusarkkua johon he itse ompeli omat tarpeet poismuuttoa ajatellen, keräsi astioita jne. Onhan se tietysti surullista silti jos ei autettu, mutta joku ristiriitahan siinä on tapahtunut. Sossuun vaan yhteyttä jos on aivan puilla paljailla!
Vanhemmat ovat velvollisia avustamaan opiskelijaa. Rahaa ei tule kuin opintotuki jos hyvätuloiset vanhemmat päättävät etteivät halua nuorta auttaa.
Ennen oli eri tavalla. Nykyään ehkä noin. Enne vanhaan jäätiin kotiin asumaan opintojen ajaksi. Tai elettiin pienellä opintotuella, tai laina päälle. Ei ostettu paljoa sillä.Ei ennen vanhempia voitu vaatia avustmaan n 20 v opikslevaa lasta, nykyään ehkä. Jos lapsi on esim.16-19 kai voidaan vaatia,
Miten asut kotona ja hoidat korkeakouluopinnot, jos vanhempien asuinpaikka on jokin Kittilä?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tääl 36v esikoinen vastuunkantaja alkkisperheestä.
Veljeni on nyt 29v ja huolehdin hänen "harmiensa poistamisesta" edelleen. Ei ole kunnolla itsenäistynyt ja ripustautuu minuun kuin kanaemoon.
Olen niin väsynyt tähän dynamiikkaan. Ihankuin hän olisi lapsi jota en koskaan ole halunnut. Aina kun yritän muuttaa toimintaani hän alkaa käyttäytyä itsetuhoisesti ja syyllistää minua kaikesta paskasta mitä elämä on tuonut.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Unohdin mainita,. että soittavathan vanhemmat minulle välillä myös niitä puheluja, joissa ovat kovasti huolissaan miten joku sisaruksistani pärjää. Minun pärjäämisestäni ei olla oltu ikinä huolissaan, kotoa sain lähteä tyhjin käsin.
Viimeisen puhelun jälkeen päädyin estämään vanhemman, kun olen niin uupunut tähän, että vanhempi purkaa aina huoliaan minulle. On tehnyt niin lapsesta asti.
Kuulostaa osittain tutulta. Eräs sukulaistyttö on kokenut hieman samaa eli sai lähteä kotoa tyhjin käsin eikä ole enää ainoan elossa olevan vanhempansa kanssa tekemisissä ollut enää vuosiin.
mitä siis oikeasti tRKOITTAA "LÄHTEÄ KOTOA TYHJIN KÄSIN"?
Aidosti kysyn, en ymmärrä. Siis sitäkö ettei annettu mitään nuoren mukaan, vaikkapa pyyhettä tai vaatetta,tms.kun hän muutti omilleen, Vai jotain muuta, elämän "evästä" keinoja selvitä elämästä?
Tuskin kaikki muutkaan on kotoaan valmista uutta omaa kotia saaneet. Muutettiin kalustettuun opiskelijasoluun, eikä sinne voinut muuta tuoda. Lautasia, joo, mutta ei edes kahvinkeitintä. Se on normaalia.
Hyvin harvassa taitavat olla kalustetut opiskelijasolut. Suurin osa asunnoista on tyhjiä. Jos opiskelijalla ei ole ennakkoon säästöjä, vanhempi ei rahoita hankintoja tai anna kotoa jotain mukaan, niin sitten ollaan tyhjässä kämpässä ilman lamppua, pöytää tai kattilaa. Onnea vain sitten opiskelijaelämään!
No tännehän kirjoittelee kaiken ikäiset ihmiset. Esim. keski-ikäiset. Tuo mitä kerroin oli 90-luvulla tyypillistä.Tänäpäivänä on varmasti erilaista. mUtta sen monkuminen ettei saanut omaa heti valmista kotia on naurettavaa. Sossun tehtävä on auttaa jos kotoa ei riitä tavaroita jaettavaksi. Monen koti on köyhä. Pikkuhiljaa voi esim. netistä löytää ilmaiseksi annettavia tavaroita, tai sossut antaa kierrätyskeskukselle maksukortin, saa hakea tarvikkeita. netti (esim. Tori.fi) pursuaa lahjoitettavia tavaroita, kodin esineitä, toki ne menee nopeasti. ENenn vanhaan nuoret itse rakensi morsiusarkkua johon he itse ompeli omat tarpeet poismuuttoa ajatellen, keräsi astioita jne. Onhan se tietysti surullista silti jos ei autettu, mutta joku ristiriitahan siinä on tapahtunut. Sossuun vaan yhteyttä jos on aivan puilla paljailla!
Vanhemmat ovat velvollisia avustamaan opiskelijaa. Rahaa ei tule kuin opintotuki jos hyvätuloiset vanhemmat päättävät etteivät halua nuorta auttaa.
Ennen oli eri tavalla. Nykyään ehkä noin. Enne vanhaan jäätiin kotiin asumaan opintojen ajaksi. Tai elettiin pienellä opintotuella, tai laina päälle. Ei ostettu paljoa sillä.Ei ennen vanhempia voitu vaatia avustmaan n 20 v opikslevaa lasta, nykyään ehkä. Jos lapsi on esim.16-19 kai voidaan vaatia,
Minun vanhempani myivät käytössäni olleen sängyn ja työpöydän. Heille ei tullut mieleen että opiskelija olisi myös uudella paikkakunnalla sellaisia tarvinnut. Rahat tavaroista taisivat mennä rahastosäästämiseen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Traumojen pitkäaikaiset vaikutukset ihmisten elämään hahmotetaan huonosti. Yleisesti tunnutaan ajattelevan trauman olevan vain jokin yksittäinen ikävä tilanne, joka sillä hetkellä ehkä tuntuu pahalta, mutta josta pitäisi nopeasti päästä yli.
Mutta entä kun niitä traumaattisia tilanteita on paljon eivätkä muut oikein ymmärrä sitä että ne voivat tämän ihmisen käytöksessä näkyä? Välttämättä edes terapeutilla ei ole valmiuksia toimia traumatisoituneen tukena, jos hän ei omaa ahdistustaan toisen tilanteen takia osaa käsitellä.
Pahimmillaan terapia menee sellaiseksi potilaan pintapuoliseksi tsemppaamiseksi ja traumatisoitunut kokee olevansa entistä yksinäisempi, kun edes terapiassa ei jakseta häntä kuunnella.
Sanoiko aloittaja olevansa traumatisoitunut?
Miten voisin olla olematta traumatisoitunut? Luit varmaan aloituksen.
Luin kyllä aloituksen. Mutta voisiko se, traumatisoituuko huonosta lapsuudesta riippua ihmisen temperamentista? Oma lapsuuteni oli kaikilla mittapuilla hirveä, mutta osasin jo hyvin pienenä olla vihainen kaltoinkohtelusta. Ja hyvin pienenä ymmärsin, että jos vihaisuutensa näyttää, tulee pahoinpidellyksi. Toisaalta en halunnut ryhtyä vihaamaan, varmaan siksi että vanhemmat vihasivat suurinpiirtein kaikkea ja purkivat vihansa lapsiinsa. Kun muutin pois, en enää suostunut esittämään rooliani ja se oli hyvin vaikea pala vanhemmille sekä myös sisaruksille ja muulle suvulle. En usko että olen traumatisoitunut, mutta varmaan olisin erilainen ihminen ilman tuota lapsuutta ja nuoruutta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Unohdin mainita,. että soittavathan vanhemmat minulle välillä myös niitä puheluja, joissa ovat kovasti huolissaan miten joku sisaruksistani pärjää. Minun pärjäämisestäni ei olla oltu ikinä huolissaan, kotoa sain lähteä tyhjin käsin.
Viimeisen puhelun jälkeen päädyin estämään vanhemman, kun olen niin uupunut tähän, että vanhempi purkaa aina huoliaan minulle. On tehnyt niin lapsesta asti.
Kuulostaa osittain tutulta. Eräs sukulaistyttö on kokenut hieman samaa eli sai lähteä kotoa tyhjin käsin eikä ole enää ainoan elossa olevan vanhempansa kanssa tekemisissä ollut enää vuosiin.
mitä siis oikeasti tRKOITTAA "LÄHTEÄ KOTOA TYHJIN KÄSIN"?
Aidosti kysyn, en ymmärrä. Siis sitäkö ettei annettu mitään nuoren mukaan, vaikkapa pyyhettä tai vaatetta,tms.kun hän muutti omilleen, Vai jotain muuta, elämän "evästä" keinoja selvitä elämästä?
Tuskin kaikki muutkaan on kotoaan valmista uutta omaa kotia saaneet. Muutettiin kalustettuun opiskelijasoluun, eikä sinne voinut muuta tuoda. Lautasia, joo, mutta ei edes kahvinkeitintä. Se on normaalia.
Hyvin harvassa taitavat olla kalustetut opiskelijasolut. Suurin osa asunnoista on tyhjiä. Jos opiskelijalla ei ole ennakkoon säästöjä, vanhempi ei rahoita hankintoja tai anna kotoa jotain mukaan, niin sitten ollaan tyhjässä kämpässä ilman lamppua, pöytää tai kattilaa. Onnea vain sitten opiskelijaelämään!
No tännehän kirjoittelee kaiken ikäiset ihmiset. Esim. keski-ikäiset. Tuo mitä kerroin oli 90-luvulla tyypillistä.Tänäpäivänä on varmasti erilaista. mUtta sen monkuminen ettei saanut omaa heti valmista kotia on naurettavaa. Sossun tehtävä on auttaa jos kotoa ei riitä tavaroita jaettavaksi. Monen koti on köyhä. Pikkuhiljaa voi esim. netistä löytää ilmaiseksi annettavia tavaroita, tai sossut antaa kierrätyskeskukselle maksukortin, saa hakea tarvikkeita. netti (esim. Tori.fi) pursuaa lahjoitettavia tavaroita, kodin esineitä, toki ne menee nopeasti. ENenn vanhaan nuoret itse rakensi morsiusarkkua johon he itse ompeli omat tarpeet poismuuttoa ajatellen, keräsi astioita jne. Onhan se tietysti surullista silti jos ei autettu, mutta joku ristiriitahan siinä on tapahtunut. Sossuun vaan yhteyttä jos on aivan puilla paljailla!
Vanhemmat ovat velvollisia avustamaan opiskelijaa. Rahaa ei tule kuin opintotuki jos hyvätuloiset vanhemmat päättävät etteivät halua nuorta auttaa.
Ennen oli eri tavalla. Nykyään ehkä noin. Enne vanhaan jäätiin kotiin asumaan opintojen ajaksi. Tai elettiin pienellä opintotuella, tai laina päälle. Ei ostettu paljoa sillä.Ei ennen vanhempia voitu vaatia avustmaan n 20 v opikslevaa lasta, nykyään ehkä. Jos lapsi on esim.16-19 kai voidaan vaatia,
Minun vanhempani myivät käytössäni olleen sängyn ja työpöydän. Heille ei tullut mieleen että opiskelija olisi myös uudella paikkakunnalla sellaisia tarvinnut. Rahat tavaroista taisivat mennä rahastosäästämiseen.
Käytetyistä huonekaluista saa surkeat rahalliset korvaukset. Eikä meillä muutenkaan tyhjennetty opiskelevan lapsen huonetta. Käy viikonloppuisin ja lomilla.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Traumojen pitkäaikaiset vaikutukset ihmisten elämään hahmotetaan huonosti. Yleisesti tunnutaan ajattelevan trauman olevan vain jokin yksittäinen ikävä tilanne, joka sillä hetkellä ehkä tuntuu pahalta, mutta josta pitäisi nopeasti päästä yli.
Mutta entä kun niitä traumaattisia tilanteita on paljon eivätkä muut oikein ymmärrä sitä että ne voivat tämän ihmisen käytöksessä näkyä? Välttämättä edes terapeutilla ei ole valmiuksia toimia traumatisoituneen tukena, jos hän ei omaa ahdistustaan toisen tilanteen takia osaa käsitellä.
Pahimmillaan terapia menee sellaiseksi potilaan pintapuoliseksi tsemppaamiseksi ja traumatisoitunut kokee olevansa entistä yksinäisempi, kun edes terapiassa ei jakseta häntä kuunnella.
Sanoiko aloittaja olevansa traumatisoitunut?
Miten voisin olla olematta traumatisoitunut? Luit varmaan aloituksen.
Luin kyllä aloituksen. Mutta voisiko se, traumatisoituuko huonosta lapsuudesta riippua ihmisen temperamentista? Oma lapsuuteni oli kaikilla mittapuilla hirveä, mutta osasin jo hyvin pienenä olla vihainen kaltoinkohtelusta. Ja hyvin pienenä ymmärsin, että jos vihaisuutensa näyttää, tulee pahoinpidellyksi. Toisaalta en halunnut ryhtyä vihaamaan, varmaan siksi että vanhemmat vihasivat suurinpiirtein kaikkea ja purkivat vihansa lapsiinsa. Kun muutin pois, en enää suostunut esittämään rooliani ja se oli hyvin vaikea pala vanhemmille sekä myös sisaruksille ja muulle suvulle. En usko että olen traumatisoitunut, mutta varmaan olisin erilainen ihminen ilman tuota lapsuutta ja nuoruutta.
Ammattilaiset uskovat traumatisoitumisen riippuvan siitä saako ihminen riittävästi korjaavia kokemuksia vai ei.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Unohdin mainita,. että soittavathan vanhemmat minulle välillä myös niitä puheluja, joissa ovat kovasti huolissaan miten joku sisaruksistani pärjää. Minun pärjäämisestäni ei olla oltu ikinä huolissaan, kotoa sain lähteä tyhjin käsin.
Viimeisen puhelun jälkeen päädyin estämään vanhemman, kun olen niin uupunut tähän, että vanhempi purkaa aina huoliaan minulle. On tehnyt niin lapsesta asti.
Kuulostaa osittain tutulta. Eräs sukulaistyttö on kokenut hieman samaa eli sai lähteä kotoa tyhjin käsin eikä ole enää ainoan elossa olevan vanhempansa kanssa tekemisissä ollut enää vuosiin.
mitä siis oikeasti tRKOITTAA "LÄHTEÄ KOTOA TYHJIN KÄSIN"?
Aidosti kysyn, en ymmärrä. Siis sitäkö ettei annettu mitään nuoren mukaan, vaikkapa pyyhettä tai vaatetta,tms.kun hän muutti omilleen, Vai jotain muuta, elämän "evästä" keinoja selvitä elämästä?
Tuskin kaikki muutkaan on kotoaan valmista uutta omaa kotia saaneet. Muutettiin kalustettuun opiskelijasoluun, eikä sinne voinut muuta tuoda. Lautasia, joo, mutta ei edes kahvinkeitintä. Se on normaalia.
Hyvin harvassa taitavat olla kalustetut opiskelijasolut. Suurin osa asunnoista on tyhjiä. Jos opiskelijalla ei ole ennakkoon säästöjä, vanhempi ei rahoita hankintoja tai anna kotoa jotain mukaan, niin sitten ollaan tyhjässä kämpässä ilman lamppua, pöytää tai kattilaa. Onnea vain sitten opiskelijaelämään!
No tännehän kirjoittelee kaiken ikäiset ihmiset. Esim. keski-ikäiset. Tuo mitä kerroin oli 90-luvulla tyypillistä.Tänäpäivänä on varmasti erilaista. mUtta sen monkuminen ettei saanut omaa heti valmista kotia on naurettavaa. Sossun tehtävä on auttaa jos kotoa ei riitä tavaroita jaettavaksi. Monen koti on köyhä. Pikkuhiljaa voi esim. netistä löytää ilmaiseksi annettavia tavaroita, tai sossut antaa kierrätyskeskukselle maksukortin, saa hakea tarvikkeita. netti (esim. Tori.fi) pursuaa lahjoitettavia tavaroita, kodin esineitä, toki ne menee nopeasti. ENenn vanhaan nuoret itse rakensi morsiusarkkua johon he itse ompeli omat tarpeet poismuuttoa ajatellen, keräsi astioita jne. Onhan se tietysti surullista silti jos ei autettu, mutta joku ristiriitahan siinä on tapahtunut. Sossuun vaan yhteyttä jos on aivan puilla paljailla!
Vanhemmat ovat velvollisia avustamaan opiskelijaa. Rahaa ei tule kuin opintotuki jos hyvätuloiset vanhemmat päättävät etteivät halua nuorta auttaa.
Ennen oli eri tavalla. Nykyään ehkä noin. Enne vanhaan jäätiin kotiin asumaan opintojen ajaksi. Tai elettiin pienellä opintotuella, tai laina päälle. Ei ostettu paljoa sillä.Ei ennen vanhempia voitu vaatia avustmaan n 20 v opikslevaa lasta, nykyään ehkä. Jos lapsi on esim.16-19 kai voidaan vaatia,
Minun vanhempani myivät käytössäni olleen sängyn ja työpöydän. Heille ei tullut mieleen että opiskelija olisi myös uudella paikkakunnalla sellaisia tarvinnut. Rahat tavaroista taisivat mennä rahastosäästämiseen.
Käytetyistä huonekaluista saa surkeat rahalliset korvaukset. Eikä meillä muutenkaan tyhjennetty opiskelevan lapsen huonetta. Käy viikonloppuisin ja lomilla.
Miten se liittyy asiaan miten teillä on toimittu? Minä läksin tyhjin käsin. En saanut kotoa tavaroita enkä rahaa aloittaakseni elämän vieraalla paikkakunnalla. Kovasti vaadittiin pärjäämään, mutta millään tavalla vanhemmat eivät sitä pyrkineet helpottamaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Se on tyypillisintä elämää, että usein käy niin, että paskahommat kasautuvat yhdelle ihmiselle.
Niin, koska se on selkärangaton mato ja sallii sen.
Et sinä ap lapsuudessasi ollut vastuunkantaja, vaan mahdollistaja. Mahdollistit sen, etteivät vanhempasi olleet oikeita vanhempia ottamalla heidän roolinsa.
Edelleen, helvettiäkö olet kestinnyt ja passannut ja kutsunut kylään, jos et ole halunnut? Tai antanut tuppautua kylään?
Ei kenellekään voida pakottaa perheessä mitään roolia enää aikuisena. Kas kun meillä kaikilla on kaksi näppärää keinoa estää se: niiden nimet on vasen ja oikea jalka. Niillä kävellään pois tilanteista, joita ei haluta.
Se on sitä todellista vastuu kantoa, toisin kun marttailu ja uhriutuminen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Se on tyypillisintä elämää, että usein käy niin, että paskahommat kasautuvat yhdelle ihmiselle.
Niin, koska se on selkärangaton mato ja sallii sen.
Et sinä ap lapsuudessasi ollut vastuunkantaja, vaan mahdollistaja. Mahdollistit sen, etteivät vanhempasi olleet oikeita vanhempia ottamalla heidän roolinsa.
Edelleen, helvettiäkö olet kestinnyt ja passannut ja kutsunut kylään, jos et ole halunnut? Tai antanut tuppautua kylään?
Ei kenellekään voida pakottaa perheessä mitään roolia enää aikuisena. Kas kun meillä kaikilla on kaksi näppärää keinoa estää se: niiden nimet on vasen ja oikea jalka. Niillä kävellään pois tilanteista, joita ei haluta.
Se on sitä todellista vastuu kantoa, toisin kun marttailu ja uhriutuminen.
Sinua ei ole taidettu koko lapsuutta aivopestä? Et silloin ymmärrä miten pitkäaikaisia vaikutuksia tuollaisella kohtelulla ihmiseen on.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Unohdin mainita,. että soittavathan vanhemmat minulle välillä myös niitä puheluja, joissa ovat kovasti huolissaan miten joku sisaruksistani pärjää. Minun pärjäämisestäni ei olla oltu ikinä huolissaan, kotoa sain lähteä tyhjin käsin.
Viimeisen puhelun jälkeen päädyin estämään vanhemman, kun olen niin uupunut tähän, että vanhempi purkaa aina huoliaan minulle. On tehnyt niin lapsesta asti.
Kuulostaa osittain tutulta. Eräs sukulaistyttö on kokenut hieman samaa eli sai lähteä kotoa tyhjin käsin eikä ole enää ainoan elossa olevan vanhempansa kanssa tekemisissä ollut enää vuosiin.
mitä siis oikeasti tRKOITTAA "LÄHTEÄ KOTOA TYHJIN KÄSIN"?
Aidosti kysyn, en ymmärrä. Siis sitäkö ettei annettu mitään nuoren mukaan, vaikkapa pyyhettä tai vaatetta,tms.kun hän muutti omilleen, Vai jotain muuta, elämän "evästä" keinoja selvitä elämästä?
Tuskin kaikki muutkaan on kotoaan valmista uutta omaa kotia saaneet. Muutettiin kalustettuun opiskelijasoluun, eikä sinne voinut muuta tuoda. Lautasia, joo, mutta ei edes kahvinkeitintä. Se on normaalia.
Hyvin harvassa taitavat olla kalustetut opiskelijasolut. Suurin osa asunnoista on tyhjiä. Jos opiskelijalla ei ole ennakkoon säästöjä, vanhempi ei rahoita hankintoja tai anna kotoa jotain mukaan, niin sitten ollaan tyhjässä kämpässä ilman lamppua, pöytää tai kattilaa. Onnea vain sitten opiskelijaelämään!
No tännehän kirjoittelee kaiken ikäiset ihmiset. Esim. keski-ikäiset. Tuo mitä kerroin oli 90-luvulla tyypillistä.Tänäpäivänä on varmasti erilaista. mUtta sen monkuminen ettei saanut omaa heti valmista kotia on naurettavaa. Sossun tehtävä on auttaa jos kotoa ei riitä tavaroita jaettavaksi. Monen koti on köyhä. Pikkuhiljaa voi esim. netistä löytää ilmaiseksi annettavia tavaroita, tai sossut antaa kierrätyskeskukselle maksukortin, saa hakea tarvikkeita. netti (esim. Tori.fi) pursuaa lahjoitettavia tavaroita, kodin esineitä, toki ne menee nopeasti. ENenn vanhaan nuoret itse rakensi morsiusarkkua johon he itse ompeli omat tarpeet poismuuttoa ajatellen, keräsi astioita jne. Onhan se tietysti surullista silti jos ei autettu, mutta joku ristiriitahan siinä on tapahtunut. Sossuun vaan yhteyttä jos on aivan puilla paljailla!
Vanhemmat ovat velvollisia avustamaan opiskelijaa. Rahaa ei tule kuin opintotuki jos hyvätuloiset vanhemmat päättävät etteivät halua nuorta auttaa.
Ennen oli eri tavalla. Nykyään ehkä noin. Enne vanhaan jäätiin kotiin asumaan opintojen ajaksi. Tai elettiin pienellä opintotuella, tai laina päälle. Ei ostettu paljoa sillä.Ei ennen vanhempia voitu vaatia avustmaan n 20 v opikslevaa lasta, nykyään ehkä. Jos lapsi on esim.16-19 kai voidaan vaatia,
Minun vanhempani myivät käytössäni olleen sängyn ja työpöydän. Heille ei tullut mieleen että opiskelija olisi myös uudella paikkakunnalla sellaisia tarvinnut. Rahat tavaroista taisivat mennä rahastosäästämiseen.
Käytetyistä huonekaluista saa surkeat rahalliset korvaukset. Eikä meillä muutenkaan tyhjennetty opiskelevan lapsen huonetta. Käy viikonloppuisin ja lomilla.
Miten se liittyy asiaan miten teillä on toimittu? Minä läksin tyhjin käsin. En saanut kotoa tavaroita enkä rahaa aloittaakseni elämän vieraalla paikkakunnalla. Kovasti vaadittiin pärjäämään, mutta millään tavalla vanhemmat eivät sitä pyrkineet helpottamaan.
Eli heitettiin lähinnä ulos lapsuudenkodista. Vastenmielistä toimintaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Se on tyypillisintä elämää, että usein käy niin, että paskahommat kasautuvat yhdelle ihmiselle.
Niin, koska se on selkärangaton mato ja sallii sen.
Et sinä ap lapsuudessasi ollut vastuunkantaja, vaan mahdollistaja. Mahdollistit sen, etteivät vanhempasi olleet oikeita vanhempia ottamalla heidän roolinsa.
Edelleen, helvettiäkö olet kestinnyt ja passannut ja kutsunut kylään, jos et ole halunnut? Tai antanut tuppautua kylään?
Ei kenellekään voida pakottaa perheessä mitään roolia enää aikuisena. Kas kun meillä kaikilla on kaksi näppärää keinoa estää se: niiden nimet on vasen ja oikea jalka. Niillä kävellään pois tilanteista, joita ei haluta.
Se on sitä todellista vastuu kantoa, toisin kun marttailu ja uhriutuminen.
Menisitkö ala-asteen pihalle sanomaan jollekin pienelle koululaiselle, että siivoamalla kotona ja tekemällä perheelle ruokaa hän mahdollistaa huonon vanhemmuuden? Vastuuttaisitko oikeasti lasta aikuisten käyttäytymisestä?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Traumojen pitkäaikaiset vaikutukset ihmisten elämään hahmotetaan huonosti. Yleisesti tunnutaan ajattelevan trauman olevan vain jokin yksittäinen ikävä tilanne, joka sillä hetkellä ehkä tuntuu pahalta, mutta josta pitäisi nopeasti päästä yli.
Mutta entä kun niitä traumaattisia tilanteita on paljon eivätkä muut oikein ymmärrä sitä että ne voivat tämän ihmisen käytöksessä näkyä? Välttämättä edes terapeutilla ei ole valmiuksia toimia traumatisoituneen tukena, jos hän ei omaa ahdistustaan toisen tilanteen takia osaa käsitellä.
Pahimmillaan terapia menee sellaiseksi potilaan pintapuoliseksi tsemppaamiseksi ja traumatisoitunut kokee olevansa entistä yksinäisempi, kun edes terapiassa ei jakseta häntä kuunnella.
Sanoiko aloittaja olevansa traumatisoitunut?
Miten voisin olla olematta traumatisoitunut? Luit varmaan aloituksen.
Luin kyllä aloituksen. Mutta voisiko se, traumatisoituuko huonosta lapsuudesta riippua ihmisen temperamentista? Oma lapsuuteni oli kaikilla mittapuilla hirveä, mutta osasin jo hyvin pienenä olla vihainen kaltoinkohtelusta. Ja hyvin pienenä ymmärsin, että jos vihaisuutensa näyttää, tulee pahoinpidellyksi. Toisaalta en halunnut ryhtyä vihaamaan, varmaan siksi että vanhemmat vihasivat suurinpiirtein kaikkea ja purkivat vihansa lapsiinsa. Kun muutin pois, en enää suostunut esittämään rooliani ja se oli hyvin vaikea pala vanhemmille sekä myös sisaruksille ja muulle suvulle. En usko että olen traumatisoitunut, mutta varmaan olisin erilainen ihminen ilman tuota lapsuutta ja nuoruutta.
Ammattilaiset uskovat traumatisoitumisen riippuvan siitä saako ihminen riittävästi korjaavia kokemuksia vai ei.
Korjaavat kokemukset eivät selitä sitä, kuka traumatisoituu. Ne selittävät sitä, miten traumasta voidaan toipua. Se, kuka traumatisoituu ja kuinka syvästi, on ennen kaikkea temperamenttikysymys.
Se on se esikoisen rooli ja vanhempien odotukset. Mulla on sama, olen mies. Minut kutsutaan aina järjestämään ja korjaamaan vaikeat asiat. Hoidan ne ja kovasti kiitellään, mutta ikinä ei soitella muuten vaan kuulumisia ellen itse soita. Koskaan pyydetä illanviettoihin, sisarus kyllä kutsutaan. Perintö testamentattiin suurieleisesti sisaruksellw, jota tuettu aina muutenkin.
Lopetin aktiivisen vierailun tuon testamentin jälkeen. Kohtelu oli törkeää
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Traumojen pitkäaikaiset vaikutukset ihmisten elämään hahmotetaan huonosti. Yleisesti tunnutaan ajattelevan trauman olevan vain jokin yksittäinen ikävä tilanne, joka sillä hetkellä ehkä tuntuu pahalta, mutta josta pitäisi nopeasti päästä yli.
Mutta entä kun niitä traumaattisia tilanteita on paljon eivätkä muut oikein ymmärrä sitä että ne voivat tämän ihmisen käytöksessä näkyä? Välttämättä edes terapeutilla ei ole valmiuksia toimia traumatisoituneen tukena, jos hän ei omaa ahdistustaan toisen tilanteen takia osaa käsitellä.
Pahimmillaan terapia menee sellaiseksi potilaan pintapuoliseksi tsemppaamiseksi ja traumatisoitunut kokee olevansa entistä yksinäisempi, kun edes terapiassa ei jakseta häntä kuunnella.
Sanoiko aloittaja olevansa traumatisoitunut?
Miten voisin olla olematta traumatisoitunut? Luit varmaan aloituksen.
Luin kyllä aloituksen. Mutta voisiko se, traumatisoituuko huonosta lapsuudesta riippua ihmisen temperamentista? Oma lapsuuteni oli kaikilla mittapuilla hirveä, mutta osasin jo hyvin pienenä olla vihainen kaltoinkohtelusta. Ja hyvin pienenä ymmärsin, että jos vihaisuutensa näyttää, tulee pahoinpidellyksi. Toisaalta en halunnut ryhtyä vihaamaan, varmaan siksi että vanhemmat vihasivat suurinpiirtein kaikkea ja purkivat vihansa lapsiinsa. Kun muutin pois, en enää suostunut esittämään rooliani ja se oli hyvin vaikea pala vanhemmille sekä myös sisaruksille ja muulle suvulle. En usko että olen traumatisoitunut, mutta varmaan olisin erilainen ihminen ilman tuota lapsuutta ja nuoruutta.
Ammattilaiset uskovat traumatisoitumisen riippuvan siitä saako ihminen riittävästi korjaavia kokemuksia vai ei.
Korjaavat kokemukset eivät selitä sitä, kuka traumatisoituu. Ne selittävät sitä, miten traumasta voidaan toipua. Se, kuka traumatisoituu ja kuinka syvästi, on ennen kaikkea temperamenttikysymys.
Älä jaksa. Jokainen on mahdollista rikkoa. Milloin murtumispiste tulee vastaan on sitten eri kysymys.
Et välttämättä tunnista omaa traumatisoitumistasi, kun olet aina elänyt traumojesi kanssa.
Vierailija kirjoitti:
Se on se esikoisen rooli ja vanhempien odotukset. Mulla on sama, olen mies. Minut kutsutaan aina järjestämään ja korjaamaan vaikeat asiat. Hoidan ne ja kovasti kiitellään, mutta ikinä ei soitella muuten vaan kuulumisia ellen itse soita. Koskaan pyydetä illanviettoihin, sisarus kyllä kutsutaan. Perintö testamentattiin suurieleisesti sisaruksellw, jota tuettu aina muutenkin.
Lopetin aktiivisen vierailun tuon testamentin jälkeen. Kohtelu oli törkeää
Erittäin ikävää. Toisaalta hyvä, että saatoit lopettaa hyödyttömän ponnistelun vanhempiesi eteen jo nyt etkä vasta vuosikymmeniä myöhemmin. Toivon sinulle kaikkea hyvää elämäsi.
no sitten siitä terapeutista voi antaa kriittistä palautetta Valviraan. Eikä niellä kaikkea noin vain ja jäädä katkeroitumaan. Ota vielä nytkin yhteys valviraan ja tee potilasvahinkoilmoitus. Voihan olla ettei se terapeutti ollut aivan kykenevä työhön silloin.Kantele hänestä, jos koko terapia on mennyt metsään ja jouduit keskeyttämään sen. on moni muukin saattanut kannella ja pettyä häneen. Vaadi rahojen palautus epäonnistuneesta palvelusta. Esim. yksi terapeutti oli yli-ikäinen (noin 75v) ja kenties humalassa