Lue keskustelun säännöt.
Olin lapsena perheen vastuunkantaja, nyt minut suljetaan ulkopuolelle
27.07.2026 |
Olin esikoislapsena perheen vastuunkantaja, kun vanhempien yhteinen aika kotona meni väkivaltaiseen riitelyyn. Siivosin, laitoin ruokaa, lohdutin huolestuneita nuorempia sisaruksia.
Nyt aikuisena huomaan muiden puuhailevan yhdessä porukalla vaikka mitä mukavaa. Minun tapaamiseni (myös vanhemmat) halutaan hoitaa tulemalla kylään kahville tai syömään kertomaan niistä tekemisistä muiden kanssa.
Olen toki vanhin lapsi, mutta ikäero nuorempiin sisaruksiin ei ole loppujen lopuksi kovin suuri.
Kai ihmiset kuitenkin viihtyvät seurassa, kun heitä ei meinaa saada kylästä millään lähtemään. Itse en vain tahdo lähes koko päivän kestitsemistä kotona jaksaa, joten olen nykyään usein kieltäytynyt kun joku yrittää kutsua itse itsensä kylään.
Miksi perheessä minulle on langennut tällainen rooli? Ei tunnu mukavalta ja olen alkanut miettiä kannattaako sukulaisten kanssa ylipäätään olla tekemisissä, kun kivat jutut tehdään muiden kanssa ja minä saan vain kuunnella ja kestitä.
Kommentit (304)
Mä oon tajunnut joskus myöhään aikuisiällä että olin kans tämänsuuntainen vastuunkantaja, vanhin sisarus lorvi ties missä ja kapinoi, kolmanneksi nuorin ei ottanut kans mitään vastuuta ja 3 aivan nuorinta sisarusta olivat liian pieniä kantamaan vastuuta,siis meillä äiti teki kyllä kotitöitä mutta väkivaltaisen kontrolli isän takia oli masentunut että autoin aina äitiä, nukutin sisaruksi , vaihdoin vaipat,kylvetin, siivosin jälkiä, ja enimmäkseen imuroin,pyyhin pölyt,luuttusin lattiat,pyyhin tasot,vein roskat,ruokaa en laittanut mutta teininä isäni oletti koska kävin kotitaloustunneilla piti minun välillä laittaa ruokaa varsinkin leipoa.
Uuvuin ja kuormituin enkä siltikään älynnyt että tuohan oli yksi henkisen väkivallan muotoa, myös se että isä aina toitotti kuinka hän elättää tämänkin pskasakin ja ei kiitosta? koskaan saa,opin sen etten syönyt sen edessä ettei alkaisi tulla ruokasyyllistämistä; tämänkin minä olen ostanut....
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Mä oon tajunnut joskus myöhään aikuisiällä että olin kans tämänsuuntainen vastuunkantaja, vanhin sisarus lorvi ties missä ja kapinoi, kolmanneksi nuorin ei ottanut kans mitään vastuuta ja 3 aivan nuorinta sisarusta olivat liian pieniä kantamaan vastuuta,siis meillä äiti teki kyllä kotitöitä mutta väkivaltaisen kontrolli isän takia oli masentunut että autoin aina äitiä, nukutin sisaruksi , vaihdoin vaipat,kylvetin, siivosin jälkiä, ja enimmäkseen imuroin,pyyhin pölyt,luuttusin lattiat,pyyhin tasot,vein roskat,ruokaa en laittanut mutta teininä isäni oletti koska kävin kotitaloustunneilla piti minun välillä laittaa ruokaa varsinkin leipoa.
Uuvuin ja kuormituin enkä siltikään älynnyt että tuohan oli yksi henkisen väkivallan muotoa, myös se että isä aina toitotti kuinka hän elättää tämänkin pskasakin ja ei kiitosta? koskaan saa,opin sen etten syönyt sen edessä ettei alkaisi tulla ruokasyyllistämistä; tämänkin minä olen ostanut....
Ikävän kuuloinen nuoruus. Itse olin kodin kaaoksesta siinä määrin ahdistunut, etten esimerkiksi juuri halunnut alkoholia juoda, kun tuntui että jouduit tekemään hartiavoimin töitä pitääkseen itsensä henkisesti edes jotenkin kasassa.
En uskonut että voisin alkoholin avulla rentoutua, vaan pelkäsin ahdistuksen ryöpsähtävän entistä pahemmaksi. Varmaan tämän takia kaikenlaista hauskaa ja huoletonta säätämistä meni sitten ohi nuoruudessa, mutta ei voi mitään.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mä oon tajunnut joskus myöhään aikuisiällä että olin kans tämänsuuntainen vastuunkantaja, vanhin sisarus lorvi ties missä ja kapinoi, kolmanneksi nuorin ei ottanut kans mitään vastuuta ja 3 aivan nuorinta sisarusta olivat liian pieniä kantamaan vastuuta,siis meillä äiti teki kyllä kotitöitä mutta väkivaltaisen kontrolli isän takia oli masentunut että autoin aina äitiä, nukutin sisaruksi , vaihdoin vaipat,kylvetin, siivosin jälkiä, ja enimmäkseen imuroin,pyyhin pölyt,luuttusin lattiat,pyyhin tasot,vein roskat,ruokaa en laittanut mutta teininä isäni oletti koska kävin kotitaloustunneilla piti minun välillä laittaa ruokaa varsinkin leipoa.
Uuvuin ja kuormituin enkä siltikään älynnyt että tuohan oli yksi henkisen väkivallan muotoa, myös se että isä aina toitotti kuinka hän elättää tämänkin pskasakin ja ei kiitosta? koskaan saa,opin sen etten syönyt sen edessä ettei alkaisi tulla ruokasyyllistämistä; tämänkin minä olen ostanut....
Ikävän kuuloinen nuoruus. Itse olin kodin kaaoksesta siinä määrin ahdistunut, etten esimerkiksi juuri halunnut alkoholia juoda, kun tuntui että jouduit tekemään hartiavoimin töitä pitääkseen itsensä henkisesti edes jotenkin kasassa.
En uskonut että voisin alkoholin avulla rentoutua, vaan pelkäsin ahdistuksen ryöpsähtävän entistä pahemmaksi. Varmaan tämän takia kaikenlaista hauskaa ja huoletonta säätämistä meni sitten ohi nuoruudessa, mutta ei voi mitään.
Tuntuu että olin aika ahdistunut ihmisraunio nuorena kun kotona hoettiin ettei virheisiin ole varaa jne. Ammattiavun hakemista pahaan oloon paheksuttiin tietysti myös. Ja sitten joidenkin pässien silmissä olin niin "vahva ja pärjäävä" eikä minusta kuulemma tarvinnut huolehtia vaikka pahasta olostani heille kerroin.
Vierailija kirjoitti:
Mä oon tajunnut joskus myöhään aikuisiällä että olin kans tämänsuuntainen vastuunkantaja, vanhin sisarus lorvi ties missä ja kapinoi, kolmanneksi nuorin ei ottanut kans mitään vastuuta ja 3 aivan nuorinta sisarusta olivat liian pieniä kantamaan vastuuta,siis meillä äiti teki kyllä kotitöitä mutta väkivaltaisen kontrolli isän takia oli masentunut että autoin aina äitiä, nukutin sisaruksi , vaihdoin vaipat,kylvetin, siivosin jälkiä, ja enimmäkseen imuroin,pyyhin pölyt,luuttusin lattiat,pyyhin tasot,vein roskat,ruokaa en laittanut mutta teininä isäni oletti koska kävin kotitaloustunneilla piti minun välillä laittaa ruokaa varsinkin leipoa.
Uuvuin ja kuormituin enkä siltikään älynnyt että tuohan oli yksi henkisen väkivallan muotoa, myös se että isä aina toitotti kuinka hän elättää tämänkin pskasakin ja ei kiitosta? koskaan saa,opin sen etten syönyt sen edessä ettei alkaisi tulla ruokasyyllistämistä; tämänkin minä olen ostanut....
Mun isä teki mulle niin, että pakotti kerran siivoamaan koko talon lattiasta kattoon, haukkui sen jälkeen että olen yhtä huono siivoaja kuin äitini. Ei itse juuri koskaan mitään siivonnut kun mummo passannut hänet aikanaan ja tottunut siihen, että naiset tekee kaiken. Mulle jäi siitä niin paha trauma että yli suoritin pitkälle aikuis ikään siivousta ja jynssäilin kaikkia nurkkia jota muut ei olleet vuosikausiin siivonneet ja ajattelin että mun elämäntehtävä on siivota ja passata muita eikä omia tarpeita tosiaan saa olla. No, kerran isä soitti aivan raivona, että onko sulla jotenkin huono itseunto ja täältä kotoa lähtöisin se. Oli pakko valehdella, että eehheii tietenkään isä kun oli hetkeä aiemmin heilunut puukon kanssa kotona. Mitään ei kuulemma aio myöntää.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mä oon tajunnut joskus myöhään aikuisiällä että olin kans tämänsuuntainen vastuunkantaja, vanhin sisarus lorvi ties missä ja kapinoi, kolmanneksi nuorin ei ottanut kans mitään vastuuta ja 3 aivan nuorinta sisarusta olivat liian pieniä kantamaan vastuuta,siis meillä äiti teki kyllä kotitöitä mutta väkivaltaisen kontrolli isän takia oli masentunut että autoin aina äitiä, nukutin sisaruksi , vaihdoin vaipat,kylvetin, siivosin jälkiä, ja enimmäkseen imuroin,pyyhin pölyt,luuttusin lattiat,pyyhin tasot,vein roskat,ruokaa en laittanut mutta teininä isäni oletti koska kävin kotitaloustunneilla piti minun välillä laittaa ruokaa varsinkin leipoa.
Uuvuin ja kuormituin enkä siltikään älynnyt että tuohan oli yksi henkisen väkivallan muotoa, myös se että isä aina toitotti kuinka hän elättää tämänkin pskasakin ja ei kiitosta? koskaan saa,opin sen etten syönyt sen edessä ettei alkaisi tulla ruokasyyllistämistä; tämänkin minä olen ostanut....
Ikävän kuuloinen nuoruus. Itse olin kodin kaaoksesta siinä määrin ahdistunut, etten esimerkiksi juuri halunnut alkoholia juoda, kun tuntui että jouduit tekemään hartiavoimin töitä pitääkseen itsensä henkisesti edes jotenkin kasassa.
En uskonut että voisin alkoholin avulla rentoutua, vaan pelkäsin ahdistuksen ryöpsähtävän entistä pahemmaksi. Varmaan tämän takia kaikenlaista hauskaa ja huoletonta säätämistä meni sitten ohi nuoruudessa, mutta ei voi mitään.
Mä kans juonut alkoholia nuoruudessa ja meni se ns nuoruus siinä sit iski 30 vuotiaana "viliitys" ryypiskelin ja toilailin kännissä (onneksi en harrastanut irtosuhteita). Meillä isä kyl aina joi ja oli välillä aika tuiterissa sit poltti sisällä yms en muista millainen se oli kännissä koska se oli mielestäni aina pahalla tuulella oli sit selvinpäin tai ei niin ei näkynyt minun muistikuvan mukaan mitenkään edes viikonloppuisin se muuttunut käytös. Olen myös huomannut että osa lapsuuden asioista on pyyhkiytynyt pois ja pelkään vieläkin vieraita miehiä vaikka täytän 40 tänä vuonna. Vaikka miespuolisia ystäviä joihin luotan niin vieraisiin miehiin en,aina iskee ahdistus esim teinipoikalaumat tai kovaääniset miesporukat.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
106: tarkoitin siis etten juonut alkoholia nuoruudessani
Mulla ainakin on lapsuuden muistot hatarat ja pyyhkiytyneet pois mielestä isän väkivaltaisuuden vuoksi. Muistan yhden kerran kun menin isän ja äidin väliin kun isä oli löynyt äitiä ja äidistä valui verta ja sitä lensi minunkin päälleni. Äiti komensi omaan huoneeseeni ja menin sitten. Perheen vanhimpana lapsena yritin välillä puuttua isän käytökseen ja mennä väliin. Ollaan juteltu äidin kanssa ja hän lopulta myönsi, että silloin kun ollaan oltu lapsia isä on aina silloin tällöin häntä lyönyt. Muistan myös isän lyöneen minua. Äiti epäilee, että isällä on Asperger, hoitamaton sellainen. Uskoo, että väkivalta naisia kohtaan on ok, eli hän ei ymmärrä. Kauheaa että on joutunut syntymään tuollaiseen perheeseen eikä sitä saanut itse valita. Ovat vieläkin yhdessä, jossain vaiheessa isä rauhoittui ja lopetti lyömisen. Sitten minua myös kiusattiin koulussa, kiusattiin työpaikalla jne. Eli ihmiset on ammentaneet päälleni kaiken sairautensa ja paskansa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Katsokaa nyt se puoliso sillä tavalla, että sinulta ei vaadita kaikkea vastuuta kaikesta.
Hyi hemmetti ku minä huolin puolison, joka jo ties monennessa polvessa vaati täyttä palvelua vaimolta. Yöks.
Hyi ja lapsista tuli samanlaisia.
Älkää yrittäkö alkoholilla tai päihteillä hoitaa traumojanne. Se ei ole hyvä tie ja voi luoda uuden väkivallan kierteen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ihmisillä on sellainen omituinen harhaluulo, että lapsena vastuunkantajaksi pakotettu ei muka tarvitse mitään inhimillistä vastakaikua. "Kun sinä olet niin vahva" jne. Tavallaan sinut pakotetaan siihen rooliin. Auta armias jos menet sanomaan että olet itse hajoamispisteessä, niin siitä seuraa raivoava syyllistäminen. Sinä et vain voi olla, muut saa olla.
Vierailija kirjoitti:
Älkää yrittäkö alkoholilla tai päihteillä hoitaa traumojanne. Se ei ole hyvä tie ja voi luoda uuden väkivallan kierteen.
Helpommin sanottu kuin tehty, mutta kiitos vinkistä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Ihmisillä on sellainen omituinen harhaluulo, että lapsena vastuunkantajaksi pakotettu ei muka tarvitse mitään inhimillistä vastakaikua. "Kun sinä olet niin vahva" jne. Tavallaan sinut pakotetaan siihen rooliin. Auta armias jos menet sanomaan että olet itse hajoamispisteessä, niin siitä seuraa raivoava syyllistäminen. Sinä et vain voi olla, muut saa olla.
Tämä juuri! Ja sitten kun se terapiakin vielä voi mennä tällaiseen, niin on aika epätoivoinen olo. Tekoäly voi olla empaattisempi kuin sellainen terapeutti, joka pelkästään keskittyy pönkittämään ihmisen suojakuoria. Missä sitä muka saa olla rikki, jos ei edes terapiassa?
Vierailija kirjoitti:
Ihmisillä on sellainen omituinen harhaluulo, että lapsena vastuunkantajaksi pakotettu ei muka tarvitse mitään inhimillistä vastakaikua. "Kun sinä olet niin vahva" jne. Tavallaan sinut pakotetaan siihen rooliin. Auta armias jos menet sanomaan että olet itse hajoamispisteessä, niin siitä seuraa raivoava syyllistäminen. Sinä et vain voi olla, muut saa olla.
Nää heikommat ihmiset myös mulle sanoo just noin, että oletpa sinä vahva ihminen ja yleensä just sen jälkeen kun ovat tehneet jotakin paskaa taas.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Älkää yrittäkö alkoholilla tai päihteillä hoitaa traumojanne. Se ei ole hyvä tie ja voi luoda uuden väkivallan kierteen.
Ei pelkoa. Olen humalassa tosi tylsä, vajoan vain väsyneenä omiin ajatuksiin. Ja krapulat ovat niin hirveitä, ettei pysty mitään putkia juomaan. Alkoholinkäyttö on siis hyvin vähäistä ja olen todella huumekielteinen.
Mä nuorimpana olen aina ollut se, joka suljetaan ulkopuolelle joka asiassa. En edes tiennyt, että nuorin serkkuni oli tulossa isäksi, ja että se on naimisissa, se oli viime kesänä. Silloin sain tiedon. Että näin. Ja sitten se serkku ei tullut edes oman kummisedän (mun isäni) hautajaisiin yli 5,5 v sitten. Syy ??? Enkä ole nähnyt muita serkkuja ja heidän puolisoitaan moneen vuoteen. Olisi kiva tavata joskus ihan kaikki me serkut puolisoineen. Vain siksi, että olen vammainen nainen. En ymmärrä tätä. Eihän se voi olla syy siihen, että hylätään.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ihmisillä on sellainen omituinen harhaluulo, että lapsena vastuunkantajaksi pakotettu ei muka tarvitse mitään inhimillistä vastakaikua. "Kun sinä olet niin vahva" jne. Tavallaan sinut pakotetaan siihen rooliin. Auta armias jos menet sanomaan että olet itse hajoamispisteessä, niin siitä seuraa raivoava syyllistäminen. Sinä et vain voi olla, muut saa olla.
Nää heikommat ihmiset myös mulle sanoo just noin, että oletpa sinä vahva ihminen ja yleensä just sen jälkeen kun ovat tehneet jotakin paskaa taas.
Tai haluavat avautua jostakin. Toki jaksat kuunnella kun olet niin vahva ja kokenut vaikka mitä, niin sinä tietenkin ymmärrät... tosin ehkä sitä jotain muuta tekisi mieluummin kuin olisi taas jonkun ilmaisena terapeuttina. Yleensä nämä ihmiset kun eivät suurin surminkaan hakeudu ammattilaisten puheille, mutta kaikkiaan muita voi vapaasti kuormittaa.
Vierailija kirjoitti:
Mä nuorimpana olen aina ollut se, joka suljetaan ulkopuolelle joka asiassa. En edes tiennyt, että nuorin serkkuni oli tulossa isäksi, ja että se on naimisissa, se oli viime kesänä. Silloin sain tiedon. Että näin. Ja sitten se serkku ei tullut edes oman kummisedän (mun isäni) hautajaisiin yli 5,5 v sitten. Syy ??? Enkä ole nähnyt muita serkkuja ja heidän puolisoitaan moneen vuoteen. Olisi kiva tavata joskus ihan kaikki me serkut puolisoineen. Vain siksi, että olen vammainen nainen. En ymmärrä tätä. Eihän se voi olla syy siihen, että hylätään.
Asutteko lähekkäin? Itse en ole myöskään nähnyt serkkujani vuosiin.
Vierailija kirjoitti:
Saattaa olla, että vanhempiesi hoito heidän ikääntyessään lankee sinulle, jollet nyt kasvata jämäkämpää luonnetta.
Sisarusten suhde vanhempiin on monessa perheessä erilainen. Sitten jokainen toimii erilailla.
Itselläsi on ollut iso taakka, ja et taida itse sitä täysin tiedostaa, mitkä vaikutukset sillä on toimintaasi.
Suosittelen tutustumaan aiheeseen "tunnelukot". Mel Robbinsin Let Them teoria on myös hyvä kirja.
Totta. Ja sitten muut sisarukset eivät koskaan puhu positiivisia asioita sinusta. Eli loppujen lopuksi kaikki vastuunkanto ja uhrautuminen oli turhaa.
Vierailija kirjoitti:
Välillä minusta tuntuu siltä, että nuoremmat sisarukset ovat suhteellisen hyvin unohtaneet millaista kotona oli, koska minä olin siellä lohduttamassa heitä. Vaikka vanhemmat olivat arvaattomia, ehkä se ei sitten tuntunut niin pahalta kun oli vanhempi sisarus suojelemassa ja huolehtimassa. Minusta taas ei huolehtinut kukaan.
Kun yritti kertoa joitakin kertoja puhua perheen olosuhteista ulkopuolisille aikuisille, tuli vähättelyä että aikuisilla on stressiä jne. Näin jälkikäteen tuntuu ihan käsittämättömältä ettei kukaan aikuinen ottanut lapsen huolta tosissaan ilmeisesti sen takia, kun kyse oli keskiluokkaisesta perheestä.
Olet siis ollut nuoremmille sisaruksille turvallisen aikuisen korvike ja puskuri heidän ja vanhempien välillä. He siis muistavat teidän lapsuuden ihan erilaisena kuin sinä. Nyt se huolehtijan rooli on edelleen sinulla, sinun luoksesi tullaan kun halutaan tulla valmiiseen pöytään, sellaisenhan olet tavallaan jo lapsena heille mahdollistanut. Suosittelen terapiakäyntejä jos suinkin on varaa. Sun ei enää tarvitse puskuroida ja hoivata ja huolehtia.
Mulla ainakin sukulaiset alkoi tehdä huoli ilmoituksia kun aloin vetää jotain rajaa heille, olin kuulemma muuttunut liikaa. Menivät jopa niin pitkälle, että valehtelivat viranomaisille, että minulla ei ole kotona sähköjä. Paljastivat todelliset kasvonsa toden teolla kun en enää suostunut siihen mulle langetettuun rooliin.