Lue keskustelun säännöt.
Olin lapsena perheen vastuunkantaja, nyt minut suljetaan ulkopuolelle
27.07.2026 |
Olin esikoislapsena perheen vastuunkantaja, kun vanhempien yhteinen aika kotona meni väkivaltaiseen riitelyyn. Siivosin, laitoin ruokaa, lohdutin huolestuneita nuorempia sisaruksia.
Nyt aikuisena huomaan muiden puuhailevan yhdessä porukalla vaikka mitä mukavaa. Minun tapaamiseni (myös vanhemmat) halutaan hoitaa tulemalla kylään kahville tai syömään kertomaan niistä tekemisistä muiden kanssa.
Olen toki vanhin lapsi, mutta ikäero nuorempiin sisaruksiin ei ole loppujen lopuksi kovin suuri.
Kai ihmiset kuitenkin viihtyvät seurassa, kun heitä ei meinaa saada kylästä millään lähtemään. Itse en vain tahdo lähes koko päivän kestitsemistä kotona jaksaa, joten olen nykyään usein kieltäytynyt kun joku yrittää kutsua itse itsensä kylään.
Miksi perheessä minulle on langennut tällainen rooli? Ei tunnu mukavalta ja olen alkanut miettiä kannattaako sukulaisten kanssa ylipäätään olla tekemisissä, kun kivat jutut tehdään muiden kanssa ja minä saan vain kuunnella ja kestitä.
Kommentit (304)
Terapeutti käski sanoa puhelinta pitkin tulevien energiasyöppöjen soittaessa rehellisesti : " Nyt mä en jaksa yhtään jutella. Mutta heippa sulle".
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Minä olen keskimmäinen lapsi ja se todellinen vastuunkantaja. Isosiskoni kyllä hääräsi ja määräsi ja marisi, mutta aiheutti vain pelkkää lisähuolta mesomisellaan. Taloudellisen katastrofin kourissa koko aikuisikänsä. Kuuntelin vuosikaudet sitä syyllistämistä ja painostamista, kunnes sitten eräänä päivänä maksettuani jälleen monella tonnilla hänen vuokrarästejään, hän kehtasi väittää, miten hän aviomiehensä (joka juuri oli häipynyt) oli muka se joka häntä oli kannatellut vuosikaudet ja hän jopa syytti minua taloustilanteestaan!
Lopetin koko kannattelun siihen paikkaan.
Minun aikanani yläasteella koulussa kävi talousneuvoja puhumassa koko koululle, että toisten lainoja ei saa mennä takaamaan eikä omissa nimissä pidä hankkia muille liittymiä tai puhelimia, kun äkkiä voivat luottotiedot mennä. Myös pikavipeistä ja osamaksuista varoiteltiin, ei saanut jättää omia laskujaan maksamatta ettei päädy ulosottoon ja luottotiedottomaksi. Harmi että tällainen valistus koululaisille ilmeisesti on ollut enemmän poikkeus kuin sääntö.
Vierailija kirjoitti:
Terapeutti käski sanoa puhelinta pitkin tulevien energiasyöppöjen soittaessa rehellisesti : " Nyt mä en jaksa yhtään jutella. Mutta heippa sulle".
Oletko toiminut noin? Miten on reagoitu?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Terapeutti käski sanoa puhelinta pitkin tulevien energiasyöppöjen soittaessa rehellisesti : " Nyt mä en jaksa yhtään jutella. Mutta heippa sulle".
Oletko toiminut noin? Miten on reagoitu?
Minusta vain joskus tuntui terapiassa kuin terapeutti olisi suhtautunut elämääni kuin stand up-komediaan. Tuli hymyillen kaikenlaisia vinkkejä miten voi sanoa jonkin napakan loppukaneetin jollekin, mutta hyvin vähän oli pohdintaa siitä miten ihmissuhteessa toimia sitten siitä eteenpäin.
Häpeä sen aiheuttaa. Läheisesi saattavat yrittää selän takana vähentää merkitystäsi puhumalla kaikenlaista pahaa, eivätkä sitten kasvotusten oikein pysty olemaan asian kanssa. Myös se, ettei sinusta tai sinun asioistasi suostuta edes puhumaan, on todennäköisesti seurausta heidän omasta merkityksettömyyden tunteestaan, ja siitä häpeästä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Terapeutti käski sanoa puhelinta pitkin tulevien energiasyöppöjen soittaessa rehellisesti : " Nyt mä en jaksa yhtään jutella. Mutta heippa sulle".
No näitä terapeuttejakin on nykyisin vähän joka lähtöön, tässäpä vasta edustava esimerkki…
Vierailija kirjoitti:
Häpeä sen aiheuttaa. Läheisesi saattavat yrittää selän takana vähentää merkitystäsi puhumalla kaikenlaista pahaa, eivätkä sitten kasvotusten oikein pysty olemaan asian kanssa. Myös se, ettei sinusta tai sinun asioistasi suostuta edes puhumaan, on todennäköisesti seurausta heidän omasta merkityksettömyyden tunteestaan, ja siitä häpeästä.
Tiedän että isäni rakastaa puhua pahaa ihmisistä heidän selän takanaan. Isä on joskus soitellut minulle tärkeille ihmisille mustamaalaussoittoja, joten aivan varmasti hän päivittelee elämääni myös sisaruksilleni.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Terapeutti käski sanoa puhelinta pitkin tulevien energiasyöppöjen soittaessa rehellisesti : " Nyt mä en jaksa yhtään jutella. Mutta heippa sulle".
Jep, joskus myös kannattaa ajatella ihan itse. Yhdellä puolitutulla oli tapana istua sohvannurkassa kännykkä kädessä, kun heillä kävi vieraita. Siis ihan aikuinen ihminen kyseessä, vieraat olivat omia ja aviopuolison sukulaisia. Kun hän oli tästä saanut ihmettelevää palautetta, hän oli tietysti heti avautunut terapeutilleen vieraista, joita pitäisi aina passata ja hänellä ei millään jaksaminen riitä. Terapeutti oli siihen sanonut, että ei hänen tarvitse huomioida kotiinsa tulevia vieraita yhtään mitenkään. Meniköhän ihan oikein… Kyseessä ei siis ollut mikään erityinen kuormitus tai valtava määrä vieraita, vaan ihan huonot käytöstavat, joita jatkamaan tämä terapeutti kannusti kovasti. Nyt samainen henkilö sitten ihmettelee, kun kaverisuhteet eivät aikuisiällä oikein toimi. Ehkäpä näillä asioilla voisi olla joku yhteys…
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Terapeutti käski sanoa puhelinta pitkin tulevien energiasyöppöjen soittaessa rehellisesti : " Nyt mä en jaksa yhtään jutella. Mutta heippa sulle".
Jep, joskus myös kannattaa ajatella ihan itse. Yhdellä puolitutulla oli tapana istua sohvannurkassa kännykkä kädessä, kun heillä kävi vieraita. Siis ihan aikuinen ihminen kyseessä, vieraat olivat omia ja aviopuolison sukulaisia. Kun hän oli tästä saanut ihmettelevää palautetta, hän oli tietysti heti avautunut terapeutilleen vieraista, joita pitäisi aina passata ja hänellä ei millään jaksaminen riitä. Terapeutti oli siihen sanonut, että ei hänen tarvitse huomioida kotiinsa tulevia vieraita yhtään mitenkään. Meniköhän ihan oikein… Kyseessä ei siis ollut mikään erityinen kuormitus tai valtava määrä vieraita, vaan ihan huonot käytöstavat, joita jatkamaan tämä terapeutti kannusti kovasti. Nyt samainen henkilö sitten ihmettelee, kun kaverisuhteet eivät aikuisiällä oikein toimi. Ehkäpä näillä asioilla voisi olla joku yhteys…
Osa terapeuteista vaikuttaa siltä, että potilaan rooli voisi sopia heille paremmin. Se on vaativaa työtä eikä sovi kaikille siitä kiinnostuneille.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Välillä minusta tuntuu siltä, että nuoremmat sisarukset ovat suhteellisen hyvin unohtaneet millaista kotona oli, koska minä olin siellä lohduttamassa heitä. Vaikka vanhemmat olivat arvaattomia, ehkä se ei sitten tuntunut niin pahalta kun oli vanhempi sisarus suojelemassa ja huolehtimassa. Minusta taas ei huolehtinut kukaan.
Kun yritti kertoa joitakin kertoja puhua perheen olosuhteista ulkopuolisille aikuisille, tuli vähättelyä että aikuisilla on stressiä jne. Näin jälkikäteen tuntuu ihan käsittämättömältä ettei kukaan aikuinen ottanut lapsen huolta tosissaan ilmeisesti sen takia, kun kyse oli keskiluokkaisesta perheestä.
En ymmärrä miksi ongelmallisesti käyttäviä aikuisia puolustellaan, mutta paljon heikommassa asemassa olevia lapsia ei kukaan suojele.
Kun aikuisena tarkastelee asioita, niin tuntuu vaikealta ymmärtää miksi niin moni päätti suojella ongelmallisia vanhempia, vaikka toinen vanhemmista kännäsi lasten seurassa runsaasti ja toinen räjähteli julkisillakin paikoilla.
Tuntuu että yhteiskunta (koulu, terveydenhuolto) ja perheen tuntevat ihmiset ovat pettäneet minut lapsena. En tämän takia erilaisissa ongelmatilanteissa edes odota saavani oikeudenmukaista kohtelua, vaan ajattelen ihmisten ja instanssien pääosin ajavan omaa etuaan, tarvittaessa heikoimpien kustannuksella.
Olen ollut myös itse julkisella sektorilla työssä eikä se ole tätä oloa vähentynyt. Ihmeellistä säätöä on joka puolella ja heikossa asemassa olevat ovat yleensä jatkossakin heikossa asemassa, kun kortteja jaetaan.
Ihmiset, joista on kerta toisensa jälkeen vaivaa, eikä ne ihmiset näe koskaan vaivaa sinun takiasi, kannattaa hyvän sään aikana jättää taakse jääneeseen elämään.
Minulla meni tuohon, että annoin hyväksikäyttää itseäni, peräti 30 vuotta. Tehkää hajurako viimeistään 5 vuoden kohdalla, mikäli minkään näköistä vastavuoroisuutta ei ole ollut.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Ihmiset, joista on kerta toisensa jälkeen vaivaa, eikä ne ihmiset näe koskaan vaivaa sinun takiasi, kannattaa hyvän sään aikana jättää taakse jääneeseen elämään.
Minulla meni tuohon, että annoin hyväksikäyttää itseäni, peräti 30 vuotta. Tehkää hajurako viimeistään 5 vuoden kohdalla, mikäli minkään näköistä vastavuoroisuutta ei ole ollut.
Sukulaisten kohdalla jää helposti elättemään toivetta siitä, että jonain päivänä asiat olisivat paremmin. Heistä on myös usein työläämpää hankkiutua eroon kuin tuttavista.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ihmiset, joista on kerta toisensa jälkeen vaivaa, eikä ne ihmiset näe koskaan vaivaa sinun takiasi, kannattaa hyvän sään aikana jättää taakse jääneeseen elämään.
Minulla meni tuohon, että annoin hyväksikäyttää itseäni, peräti 30 vuotta. Tehkää hajurako viimeistään 5 vuoden kohdalla, mikäli minkään näköistä vastavuoroisuutta ei ole ollut.
Sukulaisten kohdalla jää helposti elättemään toivetta siitä, että jonain päivänä asiat olisivat paremmin. Heistä on myös usein työläämpää hankkiutua eroon kuin tuttavista.
Tuo on totta. Sitä vaan elättelee toivoa, että jonain päivänä vastavuoroisesti saa jotain. Mut noi hyväksikäyttäjät eivät muutu koskaan. Sen olen kyllä nähnyt. Meni hukkaan se 30 vuotta auttamisessa ja vieraanvaraisuutta antaessa niille. Hyi olkoon. Jos vielä joku itseään tyrkyttää mun kotiin, niin sanon heti, että en halua sinua vaivoikseni missään nimessä. Jos työnnyt tänne, niin rikot kotirauhaani.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ihmiset, joista on kerta toisensa jälkeen vaivaa, eikä ne ihmiset näe koskaan vaivaa sinun takiasi, kannattaa hyvän sään aikana jättää taakse jääneeseen elämään.
Minulla meni tuohon, että annoin hyväksikäyttää itseäni, peräti 30 vuotta. Tehkää hajurako viimeistään 5 vuoden kohdalla, mikäli minkään näköistä vastavuoroisuutta ei ole ollut.
Sukulaisten kohdalla jää helposti elättemään toivetta siitä, että jonain päivänä asiat olisivat paremmin. Heistä on myös usein työläämpää hankkiutua eroon kuin tuttavista.
Tuo on totta. Sitä vaan elättelee toivoa, että jonain päivänä vastavuoroisesti saa jotain. Mut noi hyväksikäyttäjät eivät muutu koskaan. Sen olen kyllä nähnyt. Meni hukkaan se 30 vuotta auttamisessa ja vieraanvaraisuutta antaessa niille. Hyi olkoon. Jos vielä joku itseään tyrkyttää mun kotiin, niin sanon heti, että en halua sinua vaivoikseni missään nimessä. Jos työnnyt tänne, niin rikot kotirauhaani.
Minäkin odotan kauhulla jonkun änkevän oven taakse. Pakko olla silloin todella napakka, koska joskus vieraat ovat änkeneet sisään ollessani sairaana ("no mutta voihan pieneksi hetkeksi silti kahville poiketa"). Vähän ajan päästä sitten on lähdetty kun on tajuttu että olen oikeasti sairas eikä minusta ole seuraa.
Mulle tehty samaa. Äitini laittoi vastuun pikkusiskoni henkisestä tukemisesta täysin minulle sanoen " eikö isosiskolle yleensä avauduta asioista" kun ihmettelin miksi hän ei ole läheisempi siskoni kanssa. Jotenkin ihmeellisesti se kääntyi huoli ilmoituksiin minusta, pikkusiskoni minuun kohdistuviin haukkuihin. Olen joutunut sietämään jatkuvaa arvostelua ja ihme syytöksiä pikkusiskoltani mm siitä että häntä ei ole lapsena laitettua terapiaan ja kateutta siitä miten minä pääsin terpiaan vaikka en itsekkään lapsena missään terapiassa käynyt vaan itse oli hakeuduttava avun piiriin aikuisena vasta. Mutta perheessä katsottiin, että se olisi minun vastuullani huolehtia vanhemmille kuuluvista asioista. Kaiken lisäksi en ole elämässäni saanut mitään korvausta siihen nähden miten isoja vastuita olen joutunut elämässäni kantamaan vaan on vaan heitelty murusia ja taloudellisti on ollut aina paljon vaikeampaa kuin sisaruksillani kun aikaani ja energiaani on mennyt kohtuuttomasti muiden tukemiseen ja auttamiseen, korvauksetta. Olen jäänyt täysin osattomaksi ja vähävaraiseksi.
Niin joo ja tosiaan sisaruksilla menee taloudellisesti hyvin. Aina kun vanhemmilla oli joku kriisi, minun piti sinne rientää pelastamaan tilanne. En voinut nuorena keskittyä omiin opintoihin enkä elämääni sen sekoilun vuoksi ja jouduin myös muuttamaan turvattomalle alueelle asumaan siitä perhehelvetistä. Tällaista on minun elämä ollut "maailman onnellisimmassa" maassa joka on ollut minulle täysi helvetti. Siihen päälle vielä kun sain oman lapsen, vanhemmuuden haukkuminen ja ammattialisten ilkeys vaikka olen ollut suvustani se kaikkein vastuullisin henkilö, siivonnut jäljet, tehnyt ruokaa, huolehtinut pikkusisarukset, auttanut mummoja kotitöissä, käynyt mustikassa, kitkenyt peltoa, päihteetön jne, mutta silti kaikesta tuosta huolimatta kaikilta tahoilta kaadettu paskaa niskaan urakalla.
Jatkan vielä, että lisäksi kun isoäiti sairastui dementiaan ja isäni sekä tätini olivat hänen omaishoitajiaan, eivät sitäkään oikein olisi jaksaneet, yrittivät senkin homman nakittaa minulle. Sanoin äidille, että haluaisin ajaa nyt ajokortin, hän sanoo että ei sinun kannata kun siihen palaa rahaa ja heillä itsellään aina ollut kaksi autoa. Mun sukulaiset eivät halua minulle mitään muuta kuin orjan osaa kirjaimellisesti. Mummo oli vielä sen verran tolkuissaan, että sanoi viimeisen sanan ja että se olisi hyväksikäyttöä eikä minun tarvi alkaa häntä hoitamaan. Nyt hän on vanhainkodissa.
Nykypäivänä kaikilla on se matkapuhelin eli kännykkä. Siitä olen vittuuntunut, että veli änkesi etukäteen ilmoittamatta tämän tästä oveni taakse työntyen hassaamaan mun aikaani. Joskus sillä oli lapset mukana, joskus tuli yksin. Että vtutti.
Minä en änkee kenenkään kotiin kutsumatta.
Sanoin viimein veljelle selvällä suomenkielellä, että jos sä haluat tavata, niin kutsu sinne omaan kotiisi minut. Ja minä sitten sanon, haluanko vai enkö halua tavata.
Nytten olen keskustellut sellaistan esikoisten kanssa, jotka ovat saaneet perheeltään arvolleen kuuluvaan kohtelua. Mm. esikoinen on saanut istua aina etupenkillä autossa eikä nuoremmat sisarukset ole edes yrittäneet mitään, silmäni avautuivat miten kauheasti oma perheeni ja sukuni minua kohtelee siihen nähden mitkä ovat esikoisten vastuut.
Minä olin myös vastuunkantaja, mutta en lapsuudenperheessäni vaan lähisuvussani. Käytin kaupassa, myöhemmin hoidin ruokaostoksia, siivosin, tein paljon muutakin. En tehnyt näitä asioita rahankiilto silmissäni, joskus muutaman euron sain bensarahaa ja se oli ihan hyvä niin.
Kuitenkin minä olin myös se laskiämpäri, jota muut (ei siis se jota autoin) saattoi arvostella tai vähätellä, kritisoida syyttä. Kohtelu oli aivan pois oikeasta. Jos sanoin asiasta ääneen, ylireagoin ja olin hankala.
Kerran uskalsin avautua asiasta ystävälleni joka kuunteli pitkään hiljaa ja sanoi, että tuo ei ole normaalia - sinä et ylireagoi. Juteltiin asiasta pitkään, ja päädyin ottamaan etäisyyttä näihin ihmisiin. Ratkaisu kannatti. Siedän heitä pieninä annoksina ja silloin onkin mukava nähdä, mutta koskaan en sen jälkeen ole kenenkään kynnysmatoksi alkanut, olipa ihminen sitten sukua tai syntiä.